Katsomusopetus, yksimieliset asiat

Kokeillaan aloittaa keskustelu pohtimalla mistä olemme yhtä mieltä. Esitän kahta asiaa.

1) Uskonnonvapaus ei ehdottomasti vaadi, että peruskoulussa on oman uskonnon opetusta.

2) On olemassa tosiasioita, joiden ulkoa opettelu ei voi olla vastoin uskonnonvapautta. Esimerkiksi "Suomen evlut kirkossa on n. 4 miljoonaa jäsentä." ja "Vapaa-ajattelijain liitto perustettiin 1937."

Kohdalla 1 tarkoitan vain sitä, ettei voi ehdottomasti vaatia esim. mormoniperheen lasten saavan mormonismin opetusta koulussa, jotta uskonnonvapaus toteutuisi. On eri asia olisiko sellainen opetus hyväksi.

Kohdasta 2 voi aina valittaa faktojen painottumista. Esimerkiksi "Mutta eiväthän nuo kaikki usko kirkon opin mukaan." tai "Sinänsä tosi, mutta ei noin pienestä ryhmästä tarvitse opettaa mitään." Mutta joka tapauksessa kaikki tieto uskonnosta ei ole uskonnon harjoittamista.

Olisiko tästä mahdollista keskustella hyvässä hengessä? Aloittaa voisi vaikka kertomalla onko ylläolevista samaa mieltä, vaikka kannattaisikin nykyistä uskonnon opetusta.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VaihtoehtonaEtiikka

      Monissa maissa peruskoulussa ei ole "oman uskonnon" opetusta. Jos sellaista kuitenkin on, siihen osallistuminen ei ole pakollista, vaan sen vaihtoehtona on etiikka.

      • Vapaaehtoisuus ei ole olennaista esittämäni kahden kysymyksen kannalta.

        Voisiko vaikkapa Rahahanat.kiinni kertoa onko samaa mieltä aloituksen väitteistä? Jos vaikka löytyisi jotain yhteistä alkupistettä.


      • Etiikka

        Berliinissä on "katsomusaineena" kouluissa tarjolla vain etiikka. Uskonnonopetuksen tulo sen rinnalle torjuttiin kansanäänestyksessä.
        Oikeastaan etiikka ei ole mikään katsomusaine, vaan se on filosofiaa..


    • edelleentätämieltä

      ET tulisi olla oletuksena kaikille opiskelijoille, mutta jos oppilas/hänen vanhempansa niin haluavat ja se on järjestettävissä, silloin koulu tarjoaa heille oman suuntauksen mukaista uskonnon opetusta. Jos sitä ei voida järjestää ja voidaan osoittaa, että tunnit korvautuvat muulla tavoin, silloin voi saada vapautuksen.

      • FUCKIFUUU

        Ehdottomasti ei.

        Ensiksi pitäisi olla seuraavasti

        1. Osallistuu enemmistöuskonnon tai ET tunnille jos tahtoo
        2. Ei osallistu mihinkään

        Ateistit pitää vapauttaa katsomusaineista kokonaan. Jorin maailmankatsomus ei ole FUCKIFUUUN maailmankatsomus vaikka yhtäläisyyksiäkin löytynee. Ateisteilla ei ole yhtenäistä maailmankatsomusta, joten aivan turha sellaista ateisteille yrittää opettaa.


      • älähöpäjä
        FUCKIFUUU kirjoitti:

        Ehdottomasti ei.

        Ensiksi pitäisi olla seuraavasti

        1. Osallistuu enemmistöuskonnon tai ET tunnille jos tahtoo
        2. Ei osallistu mihinkään

        Ateistit pitää vapauttaa katsomusaineista kokonaan. Jorin maailmankatsomus ei ole FUCKIFUUUN maailmankatsomus vaikka yhtäläisyyksiäkin löytynee. Ateisteilla ei ole yhtenäistä maailmankatsomusta, joten aivan turha sellaista ateisteille yrittää opettaa.

        "Osallistuu enemmistöuskonnon tai ET tunnille jos tahtoo"

        Suurin osa opiskelijoista osallistuu ET-tunneille jos se on oletuksena, riippumatta siitä kuuluuko kirkkoon vai ei. Jos joku haluaa opiskella uskontoa, se on hänelle sallittava. Toisekseen, on vain hyvä, että uskonnonopetusta on valtion valvonnassa.


    • KysynVaan

      Elokuussa 2016 lukiossa uskonnon/ET:n pakolisen kurssien määrä vähenee kahteen ja filosofian pakolisten kurssien määrä nousee kahteen. Ollaanko tältä osin faktoita yhtä mieltä?

      • FUCKIFUUU

        Vieläkö on pakollisia nimettyjä kursseja, voisiko jo vihdoin olla niin että filosofiasta on vain valittava kaksi kurssia pakollisena sen sijaan että olisi tietyt kaksi pakollista kurssia.


    • Rahis, vaikkapa tähän vastaus?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      23
      6850
    2. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      28
      4328
    3. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3176
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      179
      3047
    5. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      10
      1998
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1754
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      150
      1634
    8. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      147
      1632
    9. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1568
    10. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      22
      1510
    Aihe