Näky-"Suruttomille"

sinettisormus1

15.8. aamunäky, näin hedelmäpuutarhan joka oli kukassaan ja puiden alla oli vesiallas …. Pyysin Herralta että jos tämä on hänen antama näky, vahvistakoon sanansa kautta, auetkoon sanasta jossa puhutaan noista asioista. Avasin Raamattuni ja se avautui Jesaja 32 ja siinä löytyy todellakin nuo elementit.

JESAJA 32
1. Katso, kuningas on hallitseva vanhurskaudessa, ja valtiaat
vallitsevat oikeuden mukaan.
2. Silloin on jokainen heistä oleva turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, oleva kuin vesipurot kuivassa maassa, kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa.
3. Silloin eivät näkevien silmät ole soaistut, ja kuulevien korvat kuulevat tarkkaan.
4. Ajattelemattomien sydän käsittää taidon, ja änkyttäväin kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi.
5. Ei houkkaa enää kutsuta jaloksi, eikä petollista enää sanota yleväksi.
6. Sillä houkka puhuu houkan lailla, ja hänen sydämensä hankkii turmiota, ja niin hän harjoittaa riettautta ja puhuu eksyttäväisesti Herrasta, jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille.
7. Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi.
8. Mutta jalo jaloja miettii ja jaloudessa lujana pysyy.
9. Nouskaa, te suruttomat naiset, kuulkaa minun ääntäni; te huolettomat tyttäret, tarkatkaa minun sanojani.
10. Vielä vuosi, ja päiviä päälle, niin vapisette, te huolettomat; sillä silloin on viininkorjuusta tullut loppu, hedelmänkorjuuta ei tule.
11. Kauhistukaa, te suruttomat, vaviskaa, te huolettomat, riisuutukaa, paljastukaa, vyöttäkää säkki lanteillenne.
12. Silloin valitetaan ja lyödään rintoihin ihanien peltojen tähden ja hedelmällisten viiniköynnösten tähden,
13. minun kansani maan tähden, joka kasvaa orjantappuraa ja ohdaketta, remuavan kaupungin kaikkien iloisten talojen tähden.
14. Sillä palatsi on hyljätty, kaupungin kohina lakannut, Oofel ja vartiotorni ovat jääneet luoliksi iankaikkisesti, villiaasien iloksi ja laumojen laitumeksi.
15. Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi,
16. ja puutarha on metsän veroinen. Ja erämaassa asuu oikeus, ja puutarhassa majailee vanhurskaus.
17. Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti.
18. Ja minun kansani asuu rauhan majoissa, turvallisissa asunnoissa, huolettomissa lepopaikoissa.
19. Mutta raesade tulee, metsä kaatuu, ja kaupunki alennetaan alhaiseksi.
20. Onnelliset te, jotka kylvätte kaikkien vetten vierille ja laskette härän ja aasin jalat valtoimina kulkemaan!

5

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinettisormus1

      .... sanoin vielä Herralle, että jos näky ei avaudu tuossa sanassa, eikä siinä mainita kuvan asioista mitään, katson, ettei se ole häneltä, mutta se avautui ....
      Kiitos ja Kunnia Jeesukselle Kristukselle, ei ole muita jumalia, Herra, anna jäännös kansasi päästä takaisin Israelin maahan. Anna Suomen kansalle herätyksesi, niin että se tulee siunaukseksi tälle kansalle. Tapahtukoon sinun tahtosi.
      Aamen.

      • sinettisormus1

      • sinettisormus1

        ... tuo kukassa oleva puutarha, vesialtaineen, oli lohdutus uskoville, joilla on Jumalan vanhurskaus...


      • näkymätön-ninni
        sinettisormus1 kirjoitti:

        ... tuo kukassa oleva puutarha, vesialtaineen, oli lohdutus uskoville, joilla on Jumalan vanhurskaus...

        Kiitos Herralle lohdutuksen Sanoista! Ja sinetille kiitos, kun toimit uskollisesti Herran asialla!


    • sinettisormus1

      PSALMIT 111
      1. Halleluja! Minä kiitän Herraa kaikesta sydämestäni hurskasten
      kokouksessa ja seurakunnassa.
      2. Suuret ovat Herran teot, kaikkien niiden tutkisteltavat, jotka niitä rakastavat.
      3. Kunnialliset ja korkeat ovat hänen työnsä, ja hänen vanhurskautensa pysyy iankaikkisesti.
      4. Hän on säätänyt ihmeellisten tekojensa muiston; armollinen ja laupias on Herra.
      5. Hän antaa ruuan pelkääväisillensä, hän muistaa liittonsa iankaikkisesti.
      6. Hän ilmoitti kansallensa tekojensa voiman, hän antoi heille pakanain perintöosan.
      7. Hänen kättensä teot ovat totiset ja oikeat; luotettavat ovat kaikki hänen asetuksensa.
      8. Ne pysyvät järkkymättä aina ja iankaikkisesti; ne ovat tehdyt totuudessa ja oikeudessa.
      9. Hän lähetti kansallensa lunastuksen, sääti liittonsa ikuisiksi ajoiksi; pyhä ja peljättävä on hänen nimensä.
      10. Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      22
      2360
    2. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      140
      2041
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      12
      1457
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      388
      1200
    5. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      65
      1121
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      99
      1087
    7. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      61
      970
    8. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      68
      962
    9. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      45
      936
    10. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      831
    Aihe