Vittuilin yhdelle kurpalle

Ujoatm26v

Olen keskustellut hänen kanssaan näistä tasoteorioista ja käyttänyt oikeastaan kaikkia mahdollisia palstatermejä. Arvatenkin tuo nainen ei tykännyt ja suuttui minulle ja sanoi että ei halua enää tavata minua koskaan. Olen kerran tuon naisen tavannut livenä ja siitäkin on jo monta vuotta aikaa.

Minulle viimeinen pisara oli kun hän epäili minua ajatusteni perusteella tulevaksi kouluampujaksi ja se että hän todella pitää minua niin hulluna että voisin tappaa ihmisiä. Siitä hyvästä haukuin hänet vanhaksi haaskaksi ja sanoin ihmetteleväni että miten jotkut nuoret miehet voi muka olla hänestä kiinnostuneita. Ei tuo nainen tosiaan mikään kaunotar olekkaan mutta silti kuulemma jatkuvasti saa hätistellä nuoria miehiä ympäriltään vaikka on jo melkein viisikymppinen nainen.

Voi voi kun ei naisilla ole pätkääkään huumorintajua eikä kykyä myöntää tosiasioita.

51

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ujoatm26v

      Kuulemma en saa siksi naisia kun käytän tällaisia palstatermejä, olen vihainen ja katkera. Aina ennen olen ollut kiltti ja mukava kaikille naisille mutta kaikki naiset aina sanovat minulle että joku nainen saa minusta vielä hyvän miehen mutta eivät kuitenkaan itse halua tarjoutua minulle naiseksi. Olen totaalisen kyllästynyt siihen että naiset syöttävät kilteille ja herkille miehille tuollaista paskaa. Sitten nämä samaiset naiset kuitenkin nussituttavat itsensä jollain kriminaaleilla, koulukiusaajilla sun muilla jännäjörnijöillä. :(

      • Ujoatm26v

        VITUN HUORAT PERKELE!

      • tylytin

        Itkupotkuraivarit.

      • Ujoatm26v
        tylytin kirjoitti:

        Itkupotkuraivarit.

        Kurpparaivoa ja shaming language.

      • kaksnaamanenkiukuttelija
        Ujoatm26v kirjoitti:

        Kurpparaivoa ja shaming language.

        Sitä nimenomaan itsekin harrastat. Etkä omaa kykyä myöntää tosiasioita.

      • Ujoatm26v
        kaksnaamanenkiukuttelija kirjoitti:

        Sitä nimenomaan itsekin harrastat. Etkä omaa kykyä myöntää tosiasioita.

        En omaa kykyä myöntää tosiasioita.

    • Ujoatm26v

      Ainiin ja terveiset vaan tälle naiselle jos sattuu lukemaan nämä jutut.

      Tais osua ja upota. :)

    • Miksi sinä saat vittuilla ja kertoa inhorealistisia totuuksiasi, mutta niiden kohdistuessa itseesi käyttäydyt kuin uhmaikäinen lapsi?

      • Ujoatm26v

        Siis mitä vittua? :O

      • Ujoatm26v kirjoitti:

        Siis mitä vittua? :O

        Kummallista kun sinä voit vittuilla naisille, mutta kun sinua epäilee potentiaaliseksi kouluampujaksi, poltat päreesi.

      • Ujoatm26v
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Kummallista kun sinä voit vittuilla naisille, mutta kun sinua epäilee potentiaaliseksi kouluampujaksi, poltat päreesi.

        Tottakai poltan päreeni kun esitetään tuollaisia perättömiä syytöksiä. Saan kai muutenkin suuttua kun naiset eivät koskaan ole kunnioittaneet minua ja siksi en itsekkään kunnioita naisia. Ei minulla ole mitään syytä kunnioittaa henkilöitä jotka kohtelevat minua huonosti.

        Ätmithän täällä kilvan kertoilevat, miten pilun puute aiheuttaa kouluampumisia ja kaikkea lievempää häiriökäyttäytymistä, joten ei se nainen kovin väärässä ollut. Miksi totuus niin suututtaa?

      • 1470
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Ätmithän täällä kilvan kertoilevat, miten pilun puute aiheuttaa kouluampumisia ja kaikkea lievempää häiriökäyttäytymistä, joten ei se nainen kovin väärässä ollut. Miksi totuus niin suututtaa?

        Ennen ampumisia ovat niitä kunnollisia ja kilttejä miehiä just just.
        Pitäisikö seksin puutteesta kärsivien naisten alkaa harkita väestön vähentely? Millä helvetin oikeutuksella??
        Kiitos Ujoatm26v rehellisestä totuudesta mikä on palsta totuus ja hakeudu hoitoon pikaisesti.

      • Ujoatm26v
        1470 kirjoitti:

        Luuletko etten jo ole käynyt terapiassa ja käyttänyt monta vuotta erilaisia psyykelääkkeitä? Ei lääkkeet ja terapia tai esim kuntoilu paranna mielensairauksia, pillu parantaa. Naiset vaan eivät halua auttaa kun eivät ole ollenkaan yhteistyöhaluisia.

        Ikävää että kilttejä miehiä aina kiusataan ja syrjitään naisten ja myös joidenkin miesten toimesta niin kauan kunnes heistä todella tulee jotain kouluampujia kun eivät kestä enää.

      • 20102

        Sisso! Ei se nainen tainnut ollenkaan olla väärässä!

      • 149
        Ujoatm26v kirjoitti:

        Luuletko etten jo ole käynyt terapiassa ja käyttänyt monta vuotta erilaisia psyykelääkkeitä? Ei lääkkeet ja terapia tai esim kuntoilu paranna mielensairauksia, pillu parantaa. Naiset vaan eivät halua auttaa kun eivät ole ollenkaan yhteistyöhaluisia.

        Voi poikaparka millaisia harhakuvitelmia sinulla on! Vai että pillu parantaisi mielen sairaudet! Olet kuin joulupukkiin uskova pikkupoika, voi sääli, iältäsi kuitenkin olet aikuinen mies.:(

      • 149 kirjoitti:

        Voi poikaparka millaisia harhakuvitelmia sinulla on! Vai että pillu parantaisi mielen sairaudet! Olet kuin joulupukkiin uskova pikkupoika, voi sääli, iältäsi kuitenkin olet aikuinen mies.:(

        Shaming language ja henkilöhyökkäys.

      • super-atm kirjoitti:

        Shaming language ja henkilöhyökkäys.

        Paraskin puhuja termin lanseeraajan ex-puan kanssa. Yrittäkäähän keksiä välillä jotain muuta.

      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Paraskin puhuja termin lanseeraajan ex-puan kanssa. Yrittäkäähän keksiä välillä jotain muuta.

        Kiitos kehuista. En nyt itseäni parhaana puhujana pidä, mutta hyvänä kuitenkin :)

        Voin keksiä jotain muutakin. Miten vinosilmän kanssa sujuu?

      • Olet kultainen piristys. Huomasin sinut sankari puuhia tekemässä. Oli pako kehua sinua.

      • moraalinvartija kirjoitti:

        Olet kultainen piristys. Huomasin sinut sankari puuhia tekemässä. Oli pako kehua sinua.

        Jos tuo oli minulle, niin kiitos vaan! :-)

      • Ratikkakuski kirjoitti:

        Jos tuo oli minulle, niin kiitos vaan! :-)

        Oli sinulle

      • Ex-------PUA
        super-atm kirjoitti:

        Kiitos kehuista. En nyt itseäni parhaana puhujana pidä, mutta hyvänä kuitenkin :)

        Voin keksiä jotain muutakin. Miten vinosilmän kanssa sujuu?

        Sitä ei ole ollut olemassakaan, vaan se oli raitsikan mielikuvitusvaimo. Sen sijaan armottomat palstatotuudet valkoritarin naismenestyksestä pitävät yhä kutinsa.

        Että tälläinen shaming languagen ja henkilöhyökkäyksen käyttäjä muiden miesten naisettomuudessa meillä. Mahtavat naiset olla tyytyväisiä tähän pikku veitikkaansa, joka heidän helmoissaan räyskyttää ja näyttelee hampaitaan.

        Tässä vielä tunnustus (löytyy profiilistaan), hänen itsensä kirjoittamana:

        "Hei kaikki Sherlock Holmesit!

        Oikeassa olitte. En aja ratikkaa ja Rouva Ratikka on mielikuvitusolento."

      • Ujoatm26v
        super-atm kirjoitti:

        Shaming language ja henkilöhyökkäys.

        Veit sanat suustani.

      • Ujoatm26v
        20102 kirjoitti:

        Sisso! Ei se nainen tainnut ollenkaan olla väärässä!

        Kyllä oli väärässä.

      • Ujoatm26v
        149 kirjoitti:

        Voi poikaparka millaisia harhakuvitelmia sinulla on! Vai että pillu parantaisi mielen sairaudet! Olet kuin joulupukkiin uskova pikkupoika, voi sääli, iältäsi kuitenkin olet aikuinen mies.:(

        Mikäs sinät olet sitä sanomaan etteikö pillun saaminen parantaisi montakia miestä mielensairauksista?

      • Ex-------PUA kirjoitti:

        Sitä ei ole ollut olemassakaan, vaan se oli raitsikan mielikuvitusvaimo. Sen sijaan armottomat palstatotuudet valkoritarin naismenestyksestä pitävät yhä kutinsa.

        Että tälläinen shaming languagen ja henkilöhyökkäyksen käyttäjä muiden miesten naisettomuudessa meillä. Mahtavat naiset olla tyytyväisiä tähän pikku veitikkaansa, joka heidän helmoissaan räyskyttää ja näyttelee hampaitaan.

        Tässä vielä tunnustus (löytyy profiilistaan), hänen itsensä kirjoittamana:

        "Hei kaikki Sherlock Holmesit!

        Oikeassa olitte. En aja ratikkaa ja Rouva Ratikka on mielikuvitusolento."

        Hyvä hyvä, olet terävä poika! ;-)

      • Ex-------PUA
        Ratikkakuski kirjoitti:

        Hyvä hyvä, olet terävä poika! ;-)

        Sinä et. Mutta poikuudestasi olet pitänyt hyvää huolta, ja varmasti pysyy tuolla pariutumis-strategialla jatkossakin. :D

      • Ujoatm26v
        149 kirjoitti:

        Voi poikaparka millaisia harhakuvitelmia sinulla on! Vai että pillu parantaisi mielen sairaudet! Olet kuin joulupukkiin uskova pikkupoika, voi sääli, iältäsi kuitenkin olet aikuinen mies.:(

        Mä kun sitä oonkin vasta nuori mies ja mulla kun sitä onkin ne parhaat nuoruusvuodet vasta edessäpäin toisin kuin sinulla. Olet pelkkä vanha kurppa joka menettää pian viimeisetkin markkina-arvosin rippeet ja sen jälkeen kukaan mies ei ole enää sinusta kiinnostunut.

    • eikakkakak

      Vittuilet niille kenestä et ole kiinnostunut, vaikka pitäis vittuilla niille kuka ei sinusta ole kiinnostunut? ...

      • Ujoatm26v

        Eikun vittuilen tietenkin niille jotka ei ole minusta kiinnostuneita.

    • Ujoatm26v

      Voittaako siinä kukaa? No minun mielestä ei voita.

    • Ujoatm26v

      Oikeasti olen sitä mieltä että yhteiskunnan pitäisi puuttua tällaiseen epäkohtaan kovalla kädellä. Sillä vältettäis monta tragediaa kun yhä useampi ihminen olis tyytyväinen omaan elämäänsä.

    • Ujoatm26v

      Otettais käyttöön vaikka sellainen järjestelmä että naisille määrättäis pakollinen pillunanto velvollisuus. Onhan miehilläkin pakollinen asevelvollisuus minkä olen itsekkin joutunut suorittamaan.

      • dfghhyyyyu

        Ensin ajattelin että provoilet. Nyt uskon, että olet oikeasti sairas. Ei tämän kommentin takia, vaan koko ketjun. Oletan myös, että itse kiittelet omia kirjoituksiasi. Et myöskään kykene näkemään mitään korjattavaa omassa käytöksessä. Kuvittelet myös, että naimalla ongelmasi ratkeavat. Kollohuutona kaikki...

      • Ujoatm26v
        dfghhyyyyu kirjoitti:

        Vai niin, no onnea vaan.

      • introverdi
        dfghhyyyyu kirjoitti:

        Ensin ajattelin että provoilet. Nyt uskon, että olet oikeasti sairas. Ei tämän kommentin takia, vaan koko ketjun. Oletan myös, että itse kiittelet omia kirjoituksiasi. Et myöskään kykene näkemään mitään korjattavaa omassa käytöksessä. Kuvittelet myös, että naimalla ongelmasi ratkeavat. Kollohuutona kaikki...

        "Kuvittelet myös, että naimalla ongelmasi ratkeavat."
        Vastaan pyytämättä Ujoatm:n puolesta, että tuskin ihan oikeasti niin ajattelee, mutta Maslow'n tarvehierarkian mukaisesti varsinkin miehen on vaikea olla onnellinen, jos perustarpeisiin kuuluvaa seksielämää ei ole ollenkaan. Ei seksiä ja naisen fyysistä kosketusta korvaa edes mikään jännä harrastus tai "itsensä löytäminen". Tämä asia ei vain tahdo mennä ihmisten kaaliin. Se auttaisi, jos pystyisi asettuaan toisen ihmisen asemaan, mitä myös empatiaksi kutsutaan.

      • Ex-------PUA
        introverdi kirjoitti:

        Tämä on hyvä pointti.

        Mutta kuinkas se nyt menikään, että empatiaan kykenevät harvemmin juuri he, jotka ovat tulleet yltäkylläisistä oloista. Esim. naiset joille seksi on valinta, ja suhde aina ylellisyyskysymys (miten paljon hypergamiaa voi toteuttaa), on heille miesten valittaminen täysin "kohtuutonta" - tosin, mukana on näköalan puuttumisen, ja etuoikeutensa kieltämisen lisäksi nimenomaan empatian puutetta.

        Naiset saavat tarpeet täytettyä helpommin kuin mies, ja naisilla ne ovat aina eläimellisempiä, sellaisia materialistisia ja pesänrakennukseen viittaavia, siinä missä miees haluaa kokea useiin elämän maasta taivaisiin. Hankala vaan jos tuo ruumiillinen puoli ei täyty.

    • Ujoatm26v

      Ja jos ei noudata velvollisuuttaan niin joutuu lusimaan.

    • Äppäppää

      Kyllähän sinä melko raivohullulta ja mielenvikaiselta alat tuntumaan.

    • Kilttiatm

      Nainen ei antais ätmille vaikka ätmi pelastais naisen kouluampujalta. Heikoimmat miehet ampuu raukkamaisesti kiusaajia. Ätmillä ja kouluampujilla on suuri ero koska kouluampujia on kiusattu vuosia niin miesten kuin naisten toimestä. Ätmi on ätmi koska on ruma eikä ole saanut naisilta mitään huomiota koskaan vaikka on ollut ennen mukava naisille

    • Kiitos_palsta_totuuden

      Nussikaa te naisettomat ätmit toisianne jos ette muuten saa huomiota. Eihän nainenkaan ole palsta totuuden mukaan kuin pelkkä saastainen huora, niin jättäkää meidät sitten rauhaan.
      Paremmin te miehet toisianne ymmärrätte, pannessannekin.

      • 11511

        Näin on!

      • Ujoatm26v

        En ole homo!

      • Ujoatm26v

        Että mieluummin kyllä olen ilman seksiä vaikka koko loppuelämäni ja haukun naisia kuin alan homoksi.

    • Ihan oikein teit kun vittuilit.

      Naiset ovat hypergamian aiheuttaneet ja luokittelevat miehiä. Naiset eivät kuitenkaan tykkää että itse aiheuttamastaan asiasta puhutaan julkisesti ääneen.

    • Tääonvähätällast

      Sinäkö se olitkin? Anteeksi hirveästi, sillä esitin silloin juuri MarjaaTyrnissä. No ei suinkaan se haittaa, kun Pirkkakin sai tarpeekseen luonto-ohjelmastaan.

    • Kilttiatm

      Ei kannata vittuilla naisille koska niille tulee paha mieli. Nainen on kuitenkin heikko mieleltään joten ei viitsitä järkyttää naisten mieltä.

    • Ai-kun-söpöä

      Kaikki expuan sivupersoonat tässä ketjussa komppaamassa toisiaan.

    • Kymyzyksiä

      Ainoa, mitä aloituksesta tuli mieleen, on kysyä että miksi vittuilit. Mitä se vittuilu sinulle tarjosi. Antoiko vittuilu pitkänkin aikaa mielihyvää. Kauanko sitä kesti. Miltä sen jälkeen tuntui. Siis kun mahdollisen mielihyvän tunne poistui.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7230
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4692
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4604
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3322
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1975
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      30
      1758
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1737
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1600
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1499
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1277
    Aihe