Miten tavismies saa seksiä?

ätminvalitus

En ole koskaan saanut. En, vaikka ikää on jo yli 30. Minulla ei ole koskaan ollut suhdetta. Suurin syy varmasti yrittämisen puute; en käy kapakoissa enkä tansseissa. Voin myöntää, etten osaa tehdä naiselle aloitetta ja naisiltahan on aivan turha odottaa aloitteita...

Elän muutenkin suht erakon elämää, jollei työelämää lasketa mukaan. Tilanne on nyt sitten ajautunut siihen, etten henkilökohtaisesti edes tunne yhtäkään alle 40-vuotiasta VAPAATA naista.

Haluaisin tietenkin parisuhteen, mutta olen tajunnut sen lähes mahdottomuudeksi. Kun on elänyt yli 30 vuotta ilman naisen kosketusta, on itsensä pettämistä uskotella itselleen, että joku nainen vielä "ilmestyisi" jostain. Alan olemaan lähes varma, että tulen elämään koko elämäni yksin hautaan asti. Ellen sitten joskus vanhuksena löydä jotain mummelia kaveriksi...

Nettideittailua olen toki kokeillut, kuten varmasti lähes kaikki muutkin suomalaiset sinkkumiehet, mutta lopputuloksen kyllä arvaa...turhuutta. En pääse edes treffeille.

Haluan naida. Haluan tuntea naisen lämmön ja haluan pitää naista hyvänä. Nuolla ja imeä. Haluan työnnellä kyrpääni naisen sisään, kunnes tulen.

Ongelmana on vain se, etten todellakaan tiedä, mistä löytäisin naisen. Maksulliselle en alennu menemään. Hyvin suurella todennäköisyydellä saisin vain tippurin tai jonkun muun taudin. Enkä ole edes varma, pystyisinkö jännitykseltä naimaan maksullista.

Miten ja mistä voin löytää naisen, joka haluaa harrastaa seksiä?

95

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomannut

      Ei sitä vaan löydä kaikki, se on jokin ihme luonnonlaki, toiset vetää naisia puoleensa kuin kukka mehiläistä ja toiset karkoittaa kauas, ihme juttu mutta totta!

      • ykninääneNaane

        Näin se valitettavasti menee. Joillakin on puolison lisäksi liuta rakastajia ja kun ero tulee, löytyy uus samantien.
        Naisilla sama juttu, vaikka olis 5 lasta ja kaikilla eri isät, silti aina löytyy ottajia.
        Ja sitten on meitä jotka ollaan aina yksin, koko elämä. Kun puuttuu vain se jokin tietty karisma tms mikä vetää puoleensa.
        Itselläni ainakin on sellanen vähän arka luonne, etten helpolla tutustu ihmisiin, sitten kun on kunnolla tutustuttu niin rohkaistun kyllä puhua pälpättämään, mutta olen alussa aika jumissa. Ja sellasella luonteella ei vaikutusta tehdä kehenkään.
        Valitettavasti.

    • fwefwefwe

      Elämä on julma paikka ujolle miehelle, mitään ei saa ilmaiseksi, pitää olla rohkea ja ottaa riskejä että pääsee mihinkään naisten kanssa.
      Niin ja pitää syntyä tarpeeksi hyvännäköiseksi ja pitkäksi..

      • hintti-hartsa

        ja pitää olla rahaa/omaisuutta

    • Truelove33

      Vapaita naisia on vaikka kuinka ja missä vaan. Menet baariin, pyydät naista tanssimaan, tarjoat drinkin ja pyydät treffeille. Ei se ole vaikeaa. itse noin löysin naisen itselleni.

      • Totuus1

        "Vapaita naisia on vaikka kuinka ja missä vaan."
        Ei pidä paikkaansa. Vapaita alle 50v naisia on vain muutama prosentti naisista ja heistäkin suurin osa on sinkkuja, koska eivät halua miestä ja ne loput ovat rumia kranttuja, joille ei kelpaa kukaan.

        "Menet baariin"
        Ei hän mene.

        "pyydät naista tanssimaan"
        Ei hän pyydä

        "tarjoat drinkin"
        Ei hän tarjoa.

        "pyydät treffeille"
        Ei hän pyydä.

        "Ei se ole vaikeaa."
        Ei se olekkaan vaikeaa. Se on mahdotonta.

        "itse noin löysin naisen itselleni."
        Niin jonkun ruman ja käytetyn naisen, joka on elänyt parhaat nuoruusvuotensa niiden parempien miesten kanssa.

    • pienitonttunen

      Haluan naida. Haluan tuntea naisen lämmön ja haluan pitää naista hyvänä. Nuolla ja imeä. Haluan työnnellä kyrpääni naisen sisään, kunnes tulen."

      tuo kuulosti oksettavalta vaikka olen nainen. mitä tämä tarkottaa olenko aseksuaali vai lepsoseksuaali,naiset ei kyllä sillee kiinnosta.

      • Mikä sinua sitten kiinnostaa?

      • terkuin_nainen

        Ai, minusta tuo kuulosti aika kiihottavalta.

    • sad-but-true

      Tavismies saa seksiä sormia napauttamalla, mikäli tämä ei onnistu, et ole lähelläkään tavismiestä.

      • atm811

        Jaa, taas paska trolliviesti, jossa otettu palstatotuus ja vaihdettu naiset miehiksi. Voisitko lopettaa näiden tuottamisen? Teet vaan palstan lukemisesta rasittavampaa.

      • sad-but-true
        atm811 kirjoitti:

        Jaa, taas paska trolliviesti, jossa otettu palstatotuus ja vaihdettu naiset miehiksi. Voisitko lopettaa näiden tuottamisen? Teet vaan palstan lukemisesta rasittavampaa.

        Aina voit lopettaa lukemisen niin ei rasitu mitätön polla. Eikä ole mikään paska trolliviesti vaan oikea totuus, mut ilmeisesti olet ihan helvetin kaukana tavismiehestä, eli ihan oma muna huuleen ja ole hiljaa nuorimies.

      • Naisasialooseri1

        Tavismies ei saa seksiä suomessa yhtään mistään, ei ainakaan sormia napsauttamalla. Vain Super YTM saa sitä sormia napsauttamalla. Tavismiehelle seksin saanti on helvetinmoisen työn takana ja vaatii yleensä myös sitoutumista naiseen

      • Naisasialooseri1

        Niin ja taviksen alapuolella olevat miehet eivät saa ollenkaan

      • eriasioita

        Tavis saa, angstien yksinäinen ihminen ei saa.

      • sad-but-true
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Tavismies ei saa seksiä suomessa yhtään mistään, ei ainakaan sormia napsauttamalla. Vain Super YTM saa sitä sormia napsauttamalla. Tavismiehelle seksin saanti on helvetinmoisen työn takana ja vaatii yleensä myös sitoutumista naiseen

        Saahan, tavismies on kumminkin 6-7 mies. Sille on 1-6 markkinat. Kun tavismies napsauttaa sormia 4 tai alle naisen kohdalla, niin kaikki on taattu. Tavismies voi myös saada ylemmäntasoista, mutta se vaatii muutakin kuin keskiverto arvot joka asiassa.
        Atmit ja kumppanit ovat selkeästi alle keskitason, ei pelkästään ulkonäöllisesti. Myös joillakin saattaa olla vajaata älykkyydestä, eli tyhmempi kuin keskiarvon mies tai noin sanotusti tavismies. Suomalaisella tavismiehellä on loistavasti pullat uunissa, mikäli asiat on jotenkin hullunkurisesti tai tuntuu väärältä, on turha ajatella itseään tavismieheksi.

      • Naisasialooseri1

        ei saa. 6-7 mies on naisille ilmaa ihan kuten 0-3 mieskin. Ja ne 4 tai allekkin naiset tavoittelevat 7-10 miehiä, jotka saavat sormia napsauttamalla.

      • sad-but-true
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        ei saa. 6-7 mies on naisille ilmaa ihan kuten 0-3 mieskin. Ja ne 4 tai allekkin naiset tavoittelevat 7-10 miehiä, jotka saavat sormia napsauttamalla.

        3 mies (lue sinä), ei tiedä 7 mies (minä) saanneista. Se että sinä et saa, ei tarkoita sitä että minä en saa. 3-4 naiset tavoittelevat 6-8 miehiä, sillä 9-10 on täysin liigan ulkopuolella, eikä 9-10 mies tee mitään eleitä 6 naisen alle. Siellä ei anneta minkäänlaisia merkkejä, mitä 1-5 naiset voisivat tulkita kiinnostukseksi yhtään mihinkään.

      • Naisasialooseri1

        3-4 nainen saa seksiä 9-10 tason miehiltä, siinä missä ylempitasoisetkin naiset. Tottakai he joutuvat sinuun tyytymään kun eivät saa sitoutettua niitä parhaita miehiä

      • 450
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        3-4 nainen saa seksiä 9-10 tason miehiltä, siinä missä ylempitasoisetkin naiset. Tottakai he joutuvat sinuun tyytymään kun eivät saa sitoutettua niitä parhaita miehiä

        Melko tyhmä pitää olla tuollaista kuvitellessaan.
        Kukaan 9-10 mies ei noteeraa alle 8 naista yhtään miksikään, eivät huoli edes kolmenpromillen humalassa väliaikaiseksi panopatjakseen.

      • ehkä9ehkäei
        450 kirjoitti:

        Melko tyhmä pitää olla tuollaista kuvitellessaan.
        Kukaan 9-10 mies ei noteeraa alle 8 naista yhtään miksikään, eivät huoli edes kolmenpromillen humalassa väliaikaiseksi panopatjakseen.

        Juurikin näin. Nämä muut voisivat puhua omasta puolestaan ja jättää ne muut mainitsematta mistä eivät oikeasti tiedä.

    • Minulle laittoi treffipuolella toissapäivänä viisikymppinen nainen postia ja pyysi luokseen viiniä juomaan...Eilen se pyysi kahville:D Helpostihan tuota lohkeaisi, kun vaan kaikkeen lähtisi, mitä eteen osuu.

      • adsadsdssdadsads

        No mikset lähteny?

      • adsadsdssdadsads kirjoitti:

        No mikset lähteny?

        Nöääh...Tottakait sanoin kohteliaana miehenä, että laitetaan korvan taakse, mut tosiasiassa etin kokematonta nuorta naista ja hän tuskin tykkäisi, jos minulla olisi pano cv:ssä jotain tuollaisia mummoja. Tällähetkellä voin tarjota puhdasta kalua, joten on elettävä kurinalaisesti, kunnes tää kokematon tyttö tulee kolostaan ja ottaa yhteyksiä.

      • sincyan
        rebelfly83 kirjoitti:

        Se ei ole "puhdas", kertakin suojaamatta riittää vai joko kävit testeissä?
        Virheellistä markkinointia... ;)

      • sincyan kirjoitti:

        Se ei ole "puhdas", kertakin suojaamatta riittää vai joko kävit testeissä?
        Virheellistä markkinointia... ;)

        Vaan kun sitä kertaakaan ei ole ollut suojaamatonta!
        En markkinoisi itseäni puhtaana, mikäli näin ei olisi.
        Paljaalla annan ainoastaan neitseelle, taikka parisuhteessa.

    • MeeHuoriin

      No kai sua tyttöystävänki kanssa jännittäis yhtä lailla ku huoran, ellei enemmänki. Ja et sä siltä huoralta tautia saa ku käytät kumia, pöljä.

    • hintti-hartsa

      harmi ku ei oo mikää jännäjyystäri vaa jää tämmöseks hinttari persporariks..

    • totuus_kirpaisee

      TAVISmies saa seksiä suhteellisen helposti naisilta ja on yleensä myös useissa suhteissa ennen kuin täyttää 30-vuotta. Nämä eivät ole tosiaankin niitä "jännämiehiä" tai erityisen komeita miehiä joista palstalaiset puhuvat vaan ihan tavallisia. Ehkä sinulla on jokin kuvitelma, että olet tavis, mutta todellisuudessa et ole kelvannut naisille joten olet "epätavis".

      • korjaus

        Epätavis = (HC)ätmi

    • jepajeeee

      Vain HC-ätmi ei ole saanut seksiä yli 30-vuotiaana (paitsi korkeintaan huoralta). Aloittaja pääsee DarkFearin hyvään seuraan :)

    • älä.passivoidu

      Jos ei ole syntynyt mieheksi joka kiinnittää naisten huomion pelkällä olemuksellaan, niin silloin on tehtävä jotain sen eteen että naiset huomaisivat. Jos ei käy missään, eikä yritätu tutustua keneenkään, niin luultavasti jää ilman. Muut miehet kyllä lähestyvät naisia sen verran aktiivisesti, että et ole koskaan se ainoa vaihtoehto.

      Jos jäät vapaaehtoisesti takariviin, niin jäät näkymättömäksi. Sitä paitsi nuorissa miehiä on enemmän kuin naisia, eli muutamat tuhatta miestä jää yksin joka tapauksessa. Voit jäädä vapaaehtoisesti yhdeksi heistä, tai yrittää vähän enemmän.

    • atännä

      Ihan varmasti naiset haluavat seksiä siinä kuin miehetkin. Sillä erolla, että monet naiset tarvitsevat siihen seksiin harrastamiseen toisen kanssa vähän enemmän kuin pelkän himon. Mua ei kiinnosta tunteeton seksi. Seksuaaliset halut voi hoidella itsekseenikin, mutta se aito läheisyys toisen kanssa on jotain muuta kuin pelkkää seksiä. Pitää löytyä yhteinen syke, sama kieli, luottamus ja jotain muuta, kemiaa.

      Ihan hyvä kirjoitus sulla oli, ei siihen ole paljon lisättävää. Vaikea sanoa, miksi ihmiset eivät kohtaa toisiaan. Ehkä juuri tietyn tyyppiset eivät viihdy baareissa, tai baareissa on erilainen deittikulttuuri yhden yön hoitoineen, joka vaatii tietynlaista röyhkeyttä ja laskelmallisuutta. Aitojen ihmisten löytäminen sellaisessa ympäristössä voi olla vaikeaa. Luultavasti kyse on enemmänkin sattumasta, hyvästä tuurista :)

      • kaikella.ystavyydella

        Sulla olis nyt syytä ottaa jotain rauhoittavaa. Jos ei kaapistas löydy, niin käytkö huomenna mt-toimistolla juttelemassa mielialastasi ja kysele samalla lääkityksestäsi. Sulla kytee jo pahasti, hae apua.

    • pohdiskelijatyyppi

      Ihan näin tavismiehenä olen sopivasti seksiä saanut elämässäni. Harmi, että niin ei ole kaikilla tavismiehillä.

      • 1610

        Kyllä se kaikilla TAVISmiehillä niin on.
        Jotain taviksesta poikkeavaa on niissä, jotka eivät saa.

    • etsilleenjeeeejinnj

      Ujous ja yksinäisyysän on sikäli paskaa, että niille ei voi tehdä mitään. Voi vaan olla kotona ja jumittaa angsisena.

      • ttury

        Tai sit kannattaa kuitenkin lähtä ulos. Harmi että suomessa kesä on niin lyhyt. Itse oon myös ujo, mutta jos esim. kävelen rannalla ja tapaan ihmisiä, toisinaan jonkun kanssa natsaa jutut hyvin ja voin kauankin istuskella rupattelemassa. Vielä vaan ei ole osunut parisuhdemielessä ketään kohdalle, mutta olen saanut ainakin harjoiteltua sitä juttelemista, ettei ihan heti ala änkyttämään.

    • "Elän muutenkin suht erakon elämää, jollei työelämää lasketa mukaan. Tilanne on nyt sitten ajautunut siihen, etten henkilökohtaisesti edes tunne yhtäkään alle 40-vuotiasta VAPAATA naista."

      Ongelma paikallistettu, kysymys kuuluu: haluatko tehdä sille jotain?

    • DarkFear-kalju-yksiö-etc

      Ja mä kun sitä voinkin antaa sulle sellaisen neuvon, että ruotsinlaivalta saa. Mä kun sitä voin omasta kokemuksesta kertoa, että siellä laivalla musta mies mun persröörin korkkasi. Sun sitä kun kannattaakin lähteä sinne risteilylle ja heittäytyä siellä ihan homoksi. Se toimi mullekin, vaikka mä en edes mikään tavismies ole vaan mä kun sitä olenkin se HC-ATM-mies.

      • etkä.ole

        Jos saat (homo)seksiä niin voitko olla HC-ATM? Sinunhan seksielämäsi on paljon aktiivisempaa kuin useimpien palstalaisten.

    • madam__

      Mistä suunnalta ap on? Täällä olis nainen kaveriksi

      • aloitetaan.näistä

        Minkä ikäinen, mistä päin, mitat?

      • madam_

        29 hoikka ja lyhyt

    • Ex-------PUA

      Miesten selvä vähemmistö 1-10% saa helposti seksiä (YTM-luokka).
      Muut eivät. Syynä on naisten hypergamia.

      • Never---PUA

        Tässä on muuten ristiriita.

        Seksi jakautuu baareissa, yökerhoissa, Tinderissä jne pitkälti naaman perusteella. Itseään paremman näköisen tai nuoremman kumppanin haluaminen ei käsittääkseni ole hypergamiaa sillä se on perinteisesti se miesten preferenssi parinvalinnassa. Näissä piireissä termillä hypergamia ei tietääkseni viitata miesten haluun saada itseään parempi kumppani tietyillä mittareilla eikä se kai silloin voi olla naisellakaan hypergamiaa?

        Korjaa jos erehdyin mutta tulkitsen hypergamialla tarkoitettavan nimenomaan rahan, sosiaalisen pääoman ja vaikutusvallan perään olemista pariutumisessa. Irtoseksimarkkinoilla nuo näyttelevät aika pientä osaa. Tinderissä ja klubeilla irtoaa kun näyttää riittävän hyvältä ja osaa olla rennon itsevarma.

      • Ex-------PUA
        Never---PUA kirjoitti:

        Hypergamialla tarkoitetaan ylipäänsä sitä, että mies on - kuten kuuluisa palstan kiertoilmaus sen sanoo - "joku jota nainen voi katsoa ylöspäin".

        Näin ollen, tavanomainen nainen voi haluta komeaa mallimiestä.

        Jos esim. katsot naisten kuvia ilman meikkejä, voidaan sanoa että tavanomainen nainen ilman meikkiä on ulkonäöltään keskivertomiestä rumempi jopa.

        Mutta vaatimukset ovat täysin järjettömät siitä huolimatta.

      • Never---PUA

        No jos hypergamia kerran määritellään niin, että kaikki mitä nainen miehessä arvostaa on hypergamista, niin eikö ole vähän paksua naisia siitä syyttää?

        Jos nyt siis ymmärsin oikein, että mieheltä ei ole hypergamista haluta itseään kauniimpi ja nuorempi nainen koska se ei ole suoranaista ylöspäin katsomista vaan se nainen voi silti katsoa rumempaa ja vanhempaa miestä ylöspäin.

      • Never---PUA kirjoitti:

        "No jos hypergamia kerran määritellään niin, että kaikki mitä nainen miehessä arvostaa on hypergamista, niin eikö ole vähän paksua naisia siitä syyttää?"

        Älä vääristele asiaa. Nainen arvostaa miehessä kaikkea mikä on tasokkaampaa verrattuna häneen itseensä. Ei nainen parisuhteesta mitään tasa-arvoa ole hakemassa.

        "Jos nyt siis ymmärsin oikein, että mieheltä ei ole hypergamista haluta itseään kauniimpi ja nuorempi nainen koska se ei ole suoranaista ylöspäin katsomista vaan se nainen voi silti katsoa rumempaa ja vanhempaa miestä ylöspäin."

        Naisen ja miehen markkina-arvo määritellään eri asioiden perusteella. Nuori, hoikka ja kaunis nainen ei ole saman tasoinen kuin nuori, hoikka ja kaunis mies. Naiset arvostavat miehissä esimerkiksi statusta ja hyviä tuloja. Useimmille miehille naisen status ja tulot ovat sivuseikka.

      • Never---PUA
        super-atm kirjoitti:

        Selittäkää minulle hypergamia sitten perustavasti. Roosh V:n (Return of Kingsin perustaja) foorumilla oli ihan asiallinen keskustelu aiheesta male hypergamy ja siellä todettiin esimerkiksi naisen hypergamiasta rikkaampaan ja korkeamman statuksen mieheen ja miehen hypergamiaksi vaihtaminen nuorempaan ja kauniimpaan naiseen.

        Tuo näkemys kuitenkin eroaa esimerkiksi täällä käytetystä, jossa miehen taipumusta itseään parempaan tietyissä asioissa ei mielletä hypergamiaksi.

        Toisin sanoen, jos itseään rikkaampaa miestä tavoitteleva nainen on hypergaminen, eikö myös itseään kauniimpaa naista tavoitteleva mies ole sellainen? Jos vanha rikas käppänä nai nuoren ja kauniin naisen, molemmat sortuvat hypergamiaan? Miten se on mahdollista, etenkään jos kokonaisuutta tarkastellaan?

        Koko homma on harvinaisen epäselvä eikä sitä auta huutelut.

        "Tuo näkemys kuitenkin eroaa esimerkiksi täällä käytetystä, jossa miehen taipumusta itseään parempaan tietyissä asioissa ei mielletä hypergamiaksi."

        Turha yleistää. Itse en ole en tavoittele epätasa-arvoisesti ja hypergamisesti itseäni parempaa naista. Naisten iloksi en tavoittele heitä enää ollenkaan.

        "Toisin sanoen, jos itseään rikkaampaa miestä tavoitteleva nainen on hypergaminen, eikö myös itseään kauniimpaa naista tavoitteleva mies ole sellainen?"

        Riippuu onko miehen taso korkea jonkun muun asian, kuin ulkonäön, perusteella. Tottakai myös mies voi olla hypergaminen, mutta se nyt on tässä yhteiskunnassa äärimmäisen harvinaista, eikä sen toteutumien luultavasti onnistu.

        "Jos vanha rikas käppänä nai nuoren ja kauniin naisen, molemmat sortuvat hypergamiaan?"

        Ei, koska heidän tasonsa ovat samat jos käppänä on todella rikas. Tässä toteutuu parisuhdehuoraus. Mies antaa naiselle rahaa ja nainen miehelle parisuhteen ja seksiä.

        "Miten se on mahdollista, etenkään jos kokonaisuutta tarkastellaan?"

        Kun kokonaisuutta tarkastellaan, niin monet parisuhteiden variaatiot ovat mahdollisia. Yleisimpänä toteutuu kuitenkin naisten hypergamia. Eli miehen pitää olla tasoltaan vähintään naisen tasoinen, mieluiten huomattavasti markkina-arvoltaan korkeammalla.

        "Kun kokonaisuutta tarkastellaan, niin monet parisuhteiden variaatiot ovat mahdollisia. Yleisimpänä toteutuu kuitenkin naisten hypergamia. Eli miehen pitää olla tasoltaan vähintään naisen tasoinen, mieluiten huomattavasti markkina-arvoltaan korkeammalla."

        Mutta siis jos nainen on nuorempi ja nätimpi niin kyseessä ei ole hypergamia?

        Tarkoitat varmaan tasoltaan korkeammalla? Markkina-arvohan on nimenomaan se toteutuman perusteella määriteltävä seikka. Eli markkina-arvot täsmää parilla ellei toinen tieten tahtoen ota huonompaa kuin mitä olisi ollut saatavilla.

        "Mutta siis jos nainen on nuorempi ja nätimpi niin kyseessä ei ole hypergamia?"

        Ei ole kyseessä hypergamia, jos miehellä on statusta ja rahaa.

        "Tarkoitat varmaan tasoltaan korkeammalla? Markkina-arvohan on nimenomaan se toteutuman perusteella määriteltävä seikka. Eli markkina-arvot täsmää parilla ellei toinen tieten tahtoen ota huonompaa kuin mitä olisi ollut saatavilla."

        Tarkoitan kyllä tasoa.

    • 6543wryhffhhgt

      On miesten pilkkaamista kutsua ätmiä tavismieheksi, tavallisesti miehet ovat nussineet edes joskus.

      • Ex-------PUA

        Itse olen sikäli ns. tavismies, että olen kokolailla ollut KTM, ja nyt sitten YTKM, mutta erona onkin se, että jos et ole YTM, niin kyllä se edelleenkin on tavismiehellä työtä ja tuskaa, tuuria ja taitoa, jos haluaa saada, eikä silloinkaan aina saa vaikka haluaisi.

        En minäkään tuota tason korottamista saanut ilmaiseksi, vaan kyllä siinä piti toimia.

        Eri asia sitten olla nainen jolle seksi on aina valinta tai YTM jolle myös seksi on aina valinta.

        Tälle on nimittävänä syynä hypergamia, mikä pitää huolta siitä, että ATN hinkuu vähintään KT-miehiä, kun taas KTN hinkuu vähintään YTKM-YT-miehiä (olen huomannut että tason korotuksen myötä nämä KT-naiset ovat muuttuneet helpohkoiksi, kun taas YTN alkaakin olla konstikkaampi tapaus, huomaa selvästi että juttu ei mene vain "rutiinilla" vaan on hieman eri mutkat matkassa), ja YTN nyt onkin sellainen että se on joko sinkku tai SUPER-YTM:n kanssa.

        Super-YTN taas on nainen kuten Adriana Lima, joka on huippumalli joka piti vielä neitsyytensä avioliittoon. Sen naisen saaminen on suurin saavutus pariutumisessa.

        Oma taso on sikäli ollut nousussa että baarissa hyvännäköinen blondi tuli kourimaan tanssilattialla munista ja perseestä.

        Yleisötapahtumassa aloitteen tuli tekemään nuori nainen joka on näytellyt elokuvssa ja joka on tehnyt sivutoimisia mallin hommia.

        Kestää hetki ennen kun tuollaiseen osaa valmistautua sen jälkeen kun on joutunut miettimään että miten helvetissä tässä se edes itsestään liikoja luuleva KTN saadaan ketarat ojolleen. :D

        Eli voin hyvin ymmärtää ätmien närkästyksen, sitä taas en tajua että miksi kukaan valittaisi tuollaisesta jos oikeasti hän tietäisi miten siitä päästä pois. Paitsi naiset, joille uhriutuminen saa aikaan narsistiset sävärit, etenkin kun tietää että sen pelin voi milloin tahansa lopettaa menemällä tyrkylle joko baariin tai nettideitteihin yms.

      • 555x666
        Ex-------PUA kirjoitti:

        Eipä se saaminen kauhean tuskaisaa tai vaativaa ole kun kuppiloissa seuraa tavismeininkiä. Ätmien ja tavismiesten suurin ero on passiivisuus, tavismies lähtee vaikka jatkoille pillun toivossa kun taas ätmi luikkii kotiinsa.

      • sepäss.se

        Nimenomaan noin. Ätmit tuntuvat olevan hyvin passiivisia valittajia, jotka lähinnä odottavat että joku nainen tulee ja iskee. Eikä saa tietenkään olla esim lihava, yli 30v tms.

      • Ex-------PUA
        555x666 kirjoitti:

        Eipä se saaminen kauhean tuskaisaa tai vaativaa ole kun kuppiloissa seuraa tavismeininkiä. Ätmien ja tavismiesten suurin ero on passiivisuus, tavismies lähtee vaikka jatkoille pillun toivossa kun taas ätmi luikkii kotiinsa.

        Numeropeli on se mitä tuossa kuvailit.

        Yleensä se on niin, että sinipilleröidyt ovat autuaan tietämättömiä MAT:sta ja joutuvat oppimaan sen kantapään kautta.

        Osa on jo oppinut tuskaisen läksynsä.

        Onhan se nyt pikkusen eri asia, että jos saat naisen suhdeluvulla 1:1000 lähestymiseen, kuin vaikka 1:100 tai 1:10.

        Kun märkä kausi oikein oli kosteana, se oli hitto vie 1:1, mutta taas kuivakkana aikana tuntu kuin olisi kalastellut ilman mitään syöttiä.

        SIinä on silloin se, että jos se olisi alkanut olla 1:100 tai 1:1000 niin eihän sitä olisi enää hullukaan jaksanut silloin.

    • Tavis-32

      Ei mitenkään jos istuu kotona miettimässä asiaa. Baariin, tapahtumiin missä on naisia. Sanoisin että baarit on varmin keino tutustua naisiin ja itse olen aina baarista seuraa löytänyt.

    • baarikärppä

      Miten niin ei ole sinkkuja? Juuri äsken katsoin Suomi24:n treffeistä, että pelkästään Uudellamaalla on 18-39 vuotiaissa naisissa parisuhdetta etsiviä sinkkuja, leskiä, eronneita jne yhteensä noin 2600 kappaletta. Kai niistä ainakin joku pariutuu?

      Ei kukaan tule sinua kodistasi hakemaan. Sinun pitää osoittaa jollakin tavalla olevasi saatavilla olipa se sitten nettitreffailu tai baareissa tai tansseissa käyminen.

      Sinussa välttämättä ei olekaan mitään vikaa muuta kuin saamattomuus ja huonot sosiaaliset taidot. Sinun pitää siis itse päättää, että kuinka paljon haluat sitä parisuhdetta. Jos haluat vain olla kotona tekemättä mitään, niin ei silloin nettiprofiilitkaan auta. Silloin herää kysymys, että haluatko oikeasti parisuhdetta? Pelkäätkö epäonnistumista?

    • KostajaMies

      Minä saisin, mutta kun nykyään tulee vain jaeltua pakkeja ja vittuiltua ja oltua mahdollisimman ilkeä kaikille naisille, jotka tulevat juttusille esim. baarissa. Kostan nyt aikuisena naisille kaiken sen paskan mitä teininä ja nuorena sain vastakkaiselta sukupuolelta.

      • super-sussu

        Paraneeko olosi siitä?

      • KostajaMies
        super-sussu kirjoitti:

        Paraneeko olosi siitä?

        Mitä vittua se sulle kuuluu?

      • super-sussu
        KostajaMies kirjoitti:

        Mitä vittua se sulle kuuluu?

        Ilmeisesti siis ei. OK.

      • Ihan oikein teet. Kun iän myötä miesten markkina-arvo nousee ja naisten laskee, niin on koston aika.

      • Kertoisitko
        super-atm kirjoitti:

        Ihan oikein teet. Kun iän myötä miesten markkina-arvo nousee ja naisten laskee, niin on koston aika.

        minkälaisia merkkejä olet huomannut markkina-arvosi noususta verrattuna aikaan kaksi vuotta sitten?

      • Kertoisitko kirjoitti:

        minkälaisia merkkejä olet huomannut markkina-arvosi noususta verrattuna aikaan kaksi vuotta sitten?

        Miksi juuri kaksi vuotta sitten?

        Naiset ovat minusta kiinnostuneempia nyt kuin joitain vuosia sitten. Se johtuu enimmäkseen siitä, että naisten ulkonäkö on mennyt huonompaan suuntaan ikääntymisen takia, he eivät ole niin suosittuja nuorempiin naisiin verrattuna, heidän täytyy perustaa perhe ja tehdä lapset nyt eikä kohta, heillä on jo toisen miehen lapsia ja tarvitsevat niille elättäjän.

        Oma markkina-arvo on noussut sen takia, koska on paremmat tulot ja enemmän omaisuutta. Vartalo on lihaksikkaampi ja miehekkäämpi kuin nuorempana. Olisin varmasti hyvä aisuri nuorempana juoksunsa juosseelle ja anteliaasti pillua jännämiehille jakaneelle lortolle.

        Eli ennen en kelvannut juuri kenellekään ja nykyään yksinhuoltajille ja hyvällä tuurilla joillekin white trash - naisille.

        "Oma markkina-arvo on noussut sen takia, koska on paremmat tulot ja enemmän omaisuutta. Vartalo on lihaksikkaampi ja miehekkäämpi kuin nuorempana."

        Tuo on pelkkää pintaa, joka ei kanna pitkälle jos sisin mättää. Mitä ulkokuoren sisällä on tapahtunut markkina-arvon noususi suhteen?

        Mihin perustat väitteesi/epäilyksesi että sisimmässäni jokin mättää? Naiset tulevan kanssani hyvin toimeen ja jotkut jopa viihtyvät.

        Miehen luonteella, käyttäytymisellä yms. sisimmällä on loppujen lopuksi todella vähän merkitystä kun nainen valitsee itselleen kumppania. Moni varmasti tuntee todella mukavia miehiä, mutta ei koskaan seurustelisi heidän kanssaan koska mies on liian ruma, lyhyt yms. Naisen tuntema kemiakin miestä kohtaan tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä kuinka paljon nainen haluaa seksiä miehen kanssa ja siihen vaikuttaa lähes ainoastaan miehen ulkonäkö. Turha vähätellä sitä mikä "on pelkkää pintaa". Ei sisimpään kukaan halua tutustua jos ei ulkonäkö miellytä.

    • Kuten tuolla edellä joku jo ilmaisi: tavismies _saa_seksiä. Suurin osa miehistä on harrastanut seksiä 30-vuotiaaksi mennessä ja harrastaa sitä siinäkin iässä, joten seksin saamista voitanee pitää tavallisena, jolloin kyseiset miehet ovat tavallisia eli taviksia.

      Seksiä saamattomat kolmekymppiset ovat hyvin pieni vähemmistö, ei siis taviksia.

      • Katsos vaan kun helka-kurppa innostui taas puhumaan taviksista ja tavallisista. Kerro seuraavaksi vaihteen vuoksi mikä on normaalia ja mikä ei.

      • ätmeiltäoikeudetpois
        super-atm kirjoitti:

        Katsos vaan kun helka-kurppa innostui taas puhumaan taviksista ja tavallisista. Kerro seuraavaksi vaihteen vuoksi mikä on normaalia ja mikä ei.

        Kuten helka sanoikin niin on normaalia, että 30-vuotias on harrastanut seksiä ja tulee sitä jatkossakin harrastamaan. On epänormaalia, että 30-vuotias ei ole edes koskaan suudellut naista ja ei aio tehdä asialle mitään.

      • ätmeiltäoikeudetpois kirjoitti:

        Kuten helka sanoikin niin on normaalia, että 30-vuotias on harrastanut seksiä ja tulee sitä jatkossakin harrastamaan. On epänormaalia, että 30-vuotias ei ole edes koskaan suudellut naista ja ei aio tehdä asialle mitään.

        Se mitä helka puhuu normaaliudesta ja tavallisuudesta on täyttä paskaa. Läskin yli-ikäisen feministin onneton yritys nostaa omaa itsetuntoa.

      • ätmeiltäoikeudetpois
        super-atm kirjoitti:

        Se mitä helka puhuu normaaliudesta ja tavallisuudesta on täyttä paskaa. Läskin yli-ikäisen feministin onneton yritys nostaa omaa itsetuntoa.

        Eli mielestäsi on normaalia, että 30-vuotias mies on täysikokematon, vaikka 95% on tähän ikään mennessä olleet useammassa suhteissa tai jopa naimisissa? Ei todellakaan ole

      • super-atm kirjoitti:

        Katsos vaan kun helka-kurppa innostui taas puhumaan taviksista ja tavallisista. Kerro seuraavaksi vaihteen vuoksi mikä on normaalia ja mikä ei.

        No minäpä kerron:

        Se, mikä on normaalia, on yleensä myös tavallista yhteiskunnassa. Ei aina, esimerkiksi homoseksuaaleja on vähemmistö ihmisistä, mutta homoseksuaalisuus on silti normaalia.

        Se, mikä on tavallista, luokitellaan yleensä myös normaaliksi. Tästäkin varmaan löytyisi poikkeuksia, mutta esimerkiksi kolmekymppisillä miehillä on yleensä eli tavallisesti seksielämää ja sitä pidetään normaalina olotilana heidän ikäisilleen.

        Kolmekymppinen mies, joka ei ole koskaan seurustellut eikä harrastanut seksiä ei edelleenkään ole tavallinen eli tavismies.

        Mitä muuta haluaisit tietää?

      • 1212
        helka kirjoitti:

        Eihän tuossa perustelussa ollut järjen hiventäkään.

      • ätmiätmi

        Kyllä helka on ihan oikeassa siinä, että ätmiys ei ole normaalia.

      • 1212 kirjoitti:

        Eihän tuossa perustelussa ollut järjen hiventäkään.

        Entä tässä:

        normaali, tavallinen, tavanomainen, erityisesti:

        tilastollisessa mielessä tavanomainen, yleinen
        lääketieteessä: tila tai kokeen tulos, joka ei viittaa sairauteen
        yhteiskuntatieteissä: normien mukainen käyttäytyminen.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Normaali

        Ja nyt voisit osoittaa missä sanotaan ettei yksilö ole normaali ellei harrasta seksiä tietyssä iässä? Tuo Wikipedian artikkeli ei viittaa alkuunkaan siihen että ätmi olisi normeja rikkova, ts. epänormaali.

        Ja miten tämä on epänormaalia, mutta homoseksuaalisuus normaalia?

        Ymmärrän kyllä miksi haluat tehdä tämän jaon. Jos on kaksi luokkaa, normaali ja epänormaali, ja olet itse normaali, olet kaikessa siinä paremmassa luokassa.

        Kappas vain, minä ja Bill Gates olemme normaaleja, samaa porukkaa, Työtön on epänormaali, meitä - minua ja Billiä - alempana.

        Tämä ajattelutapa sopii dogmaattiselle ihmiselle joka on kaikessa harmaan keskiluokkainen, ei missään keskiarvosta poikkeava positiivisella tavalla.

        En minä tuonut tähän keskusteluun sanaa 'normaali'. Käytin sanaa tavallinen. Ja käytän edelleen; ei ole tavallista, ettei kolmekymppisellä miehellä ole seksielämää.

        Silloin, jos normaalia käytetään tavallisen ja tavanomaisen synonyymina, niin voidaan vetää johtopäätös, että koska ei ole tavallista olla kolmekymppisenä miehenä kokematon niin sitä voidaan kutsua myös epänormaaliksi.

        Kamala saivartelu käsitteistä, ikään kuin itse asia siitä muuksi muuttuisi :D

        Entäs kolmekymppisellä naisella?

        Palstalla on monta kolmekymppistä naista jotka eivät sanojensa mukaan harrasta seksiä. Koska seksin saaminen on naiselle helpompaa, ovatko he epänormaaleja?

        Ihan samat käsitteet pätevät heihinkin. Ei ole tavallista, että kolmekymppisellä naisella ei ole seksielämää, joten he eivät ole tavallisia, joten heitä voidaan kutsua myös epänormaaleiksi.

        Kysytään näin päin: onko sinusta normaalia (merkityksessä 'tavallista', ei lääketieteellisessä merkityksessä), että kolmekymppinen on täysin kokematon?

      • helka kirjoitti:

        No minäpä kerron:

        Se, mikä on normaalia, on yleensä myös tavallista yhteiskunnassa. Ei aina, esimerkiksi homoseksuaaleja on vähemmistö ihmisistä, mutta homoseksuaalisuus on silti normaalia.

        Se, mikä on tavallista, luokitellaan yleensä myös normaaliksi. Tästäkin varmaan löytyisi poikkeuksia, mutta esimerkiksi kolmekymppisillä miehillä on yleensä eli tavallisesti seksielämää ja sitä pidetään normaalina olotilana heidän ikäisilleen.

        Kolmekymppinen mies, joka ei ole koskaan seurustellut eikä harrastanut seksiä ei edelleenkään ole tavallinen eli tavismies.

        Mitä muuta haluaisit tietää?

        Aivan kuten 1212 sanoi, perusteluissa ei ole mitään järkeä. Miksi ihmeessä sinun täytyy täällä päivästä toiseen syyttävällä sormella osoitella toisia ja syytellä epänormaaleiksi? Et taida ymmärtää että jos jotain ilman naista jäänyttä miestä tarpeeksi nimitellään epänormaaliksi, niin voi tapahtua vaikka kouluampumisia ja siinä tilanteessa vittuilevalla helka-feministillä ei ole monta minuuttia aikaa nähdä enää tätä maailmaa.

        En minäkään mene vaikka kieroon katsovalle ihmiselle suoraan päin naamaa sanomaan ihan muuten vaan, että olet epänormaali ja epätavallinen. Miksi ihmeessä niin tekisin?

        Tuskin itsekään palstan ulkopuolella totuuksiasi uskallat paljon sanoa vaikka kuinka sisälläsi pesivä sairas feminismi siihen yllyttäisikin.

        "Mitä muuta haluaisit tietää?"

        Miksi olet niin helvetin vittumainen ja tyhmä ämmä?

    • tavismies_saa

      Kaverini neuvoi, että kun aina kysyy niin usein saa.

    • Saamaton29

      Baareista nyt ainakaan ei kannata hakea, viimeksi kun kävin niin paikka oli jumalattoman täysi ettei liikkumaan mahtunu ja mitään ei kuullut metelin takia.

    • 411

      Tyytymällä tavisnaiseen eli lihavaan idioottiin :)

      • KysynVaan-76

        Jos lähtökohtaisesti pítää tavallista naista lihavana idioottina, ei tarvitse kaukaa hakea syytä miksi ei saa naisia makuuhuoneen puolelle. Ajattelitko naisten syttyvän siitä että ajattelet heistä tuolla tavalla? Tai että ajattelutapasi ei näkysi mitenkään käytöksestäsi?

      • 411
        KysynVaan-76 kirjoitti:

        Jos lähtökohtaisesti pítää tavallista naista lihavana idioottina, ei tarvitse kaukaa hakea syytä miksi ei saa naisia makuuhuoneen puolelle. Ajattelitko naisten syttyvän siitä että ajattelet heistä tuolla tavalla? Tai että ajattelutapasi ei näkysi mitenkään käytöksestäsi?

        Minähän en tietenkään tyydy lihavaan enkä idioottiin enkä suosittele kenellekkään muullekkaan :)

      • KysynVaan-76
        411 kirjoitti:

        Minähän en tietenkään tyydy lihavaan enkä idioottiin enkä suosittele kenellekkään muullekkaan :)

        Ei kukaan vaadikaan tyytymään. Ero on vain siinä, pitääkö kaikkia tavallisia naisia lihavina idiootteina vai vain niitä naisia jotka oikeasti ovat lihavia idiootteja.

      • KysynVaan-76
        411 kirjoitti:

        Minähän en tietenkään tyydy lihavaan enkä idioottiin enkä suosittele kenellekkään muullekkaan :)

        Ero onkin siinä, pitääkö kaikkia tavallisia naisia lihavina idiootteina ,vai vain niitä naisia jotka oikeasti sellaisia ovat.

    • Truelove33

      Naiseni ei ole ruma. Ei mikään mallikaan mutta normipainoinen. Epäsosiaalisille ihmisille onkin vaikeaa mennä juttelee naisille ja hakemaan tanssimaan mutta ei ole muuta tietä kuin rohkaistua ja mennä tekemään se, lähestymään naisia. Niille pitää jutella ja jos et juttele niin jäät yksin. Aloitus on turha jos ei aio edes yrittää.
      Olette ihme vässyköitä, valitatte että miksette saa seksiä mutta ette edes yritä jutella naisille joten teidän on mahdoton saada mitään. Vetäkää itsenne köyden jatkoksi sitten koska elämänne on turhaa jos ette uskalla naisia lähestyä.

    • palstailija

      Tavismiehen ei tarvitse esittää tätä kysymystä. Mutta riittää, että on tavista epäsosiaalisempi ja ujompi, niin jää ilman. Tavismies saa aina joskus liikkumalla ihmisten ilmoilla ja lähestymällä naisia.

    • miesturusta35

      Hommaat maksullisen naisen. Se ei ole sen ihmellisempää kuin parisuhde seksikään. voit käydä baareissa tuhat kertaa etkä saa seksiä etkä uskalla läehstyä naisia. Maksullisen kanssa hommat hoituu heti.

    • mifrqw

      Köyhä poika on ruma poika .Ja naiset haluu rikkaan ukon !? No en tiedä saako tavis nyt ihan aina kuitenkaan ? jos nyt ei alennu kiljuu juovaan mummoon tai kiljua juovaan 30v läskiin ... ei kiitos ! mielummin ilman !!

    • aiheeseentotkyllästynyt

      Kun kelpuutat suhteeseen omanikäisen tavisnaisen.

      Next.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      69
      6806
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4420
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2833
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1457
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1134
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1101
    Aihe