Jalostus torppaa evoluutioteorian

7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Evoluutiossa tyhmyyskin jalostuu teorian mukaiseksi.

Äänestä

Jälleen kerran vaan mainostetaan sitä että ei tajuta lainkaan mistä evoluutiossa on kysymys. Jalostus perinteisellä menetelmällä onkin vain tietynlaista ohjattua luonnonvalintaa eikä se tuota varsinaisia täysin uusia ominaisuuksia, vaikka toki hyvin erilaisia muotoja voikin tuottaa kuten vaikka koirista huomaamme.
Tässä nyt vain unohtuu se että luonnossa valinnan lisäksi evoluutioon kuuluvat mutaatiot, jotka taas perinteisessä jalostuksessa eivät ole läsnä lainkaan. Jalostuksessa pyritään perinteisesti löytämään sekä halutun kaltaisia mutta myös mahdollisimman hyvin pysyviä ominaisuuksia jotka eivät ole yleensä kauhean "radikaaleja". Jalostus juuri karsii liian poikkeavat yksilöt, varsinkin jos on haettu jotain ihan muuta. Luonnossa taas mutaatiot karsii vain ja ainoastaan se jos niiden kantajat eivät ole riittävän elinkelpoisia.
Mutta onhan meillä myös jalostusta jolla luodaan ihan oikeasti uusia ominaisuuksia. Tätä on perinteisesti tehty mm. mutaatioita luovalla säteilytyksellä. Tämä matkii jo paremmin oikeaa avoluutiota. Siinä tuotetaan suuri määrä mutaatioita jotta joukosta voitaisiin löytää ne muutamat todella merkittävästi muuttuneet ja oikeaan suuntaan menneet muutokset.
Lisäksi näiltä kritisoijilta unohtuu aina se tosiseikka että todellista järjestelmällistä jalostusta on ollut olemassa runsas 100 vuotta, evoluutiolla on ollut aikaa miljoonia vuosia.
Lisäksi unohdetaan (tai halutaan unohtaa) se kiistämätön seikka että eliökunnan suurissa haarautumiskohdissa (esim. selkärankaiset/selkärangattomat, nisäkkäät/liskot jne.), myös geeniperimään on jäänyt tiettyjä yhteisiä piirteitä jotka näkyvät vain siinä haaran toisessa puolessa mutta sen jälkeen kaikissa sen haaran lajeissa riippumatta siitä miten pitkälle tästä alkukohdasta on menty.
Tämä kertoo jostain ihan muusta kuin siitä että lajeilla olisi joku raja siinä miten paljon ne voivat muuttua evoluution avulla. Koko eliölajien luokittelu niin muuten havaitun sukulaisuussuhteen kuin geneettisesti havaitun sukulaisuudenkin suhteen on täysin yhtäpitävä evoluutioteorian kanssa ilman yhtään ainoaa poikkeusta. Mikään luonminen tai jotenkin rajoitettu muuntelu ei pysty mitenkään selittämään eliökunnan hierarkiaa sellaisena kuin se on tieteellisesti havaittu. Evoluutio taas juuri selittä sen täysin loogisesti.

Äänestä

Jalostaessaan erilaisia entsyymejä bioprosessitekniikan emeritusprofessori Matti Leisola joutui toteamaan, että evolutiiviset prosessit jalostustyössä ovat suunnittelua tehokkaampia.
Näin siis voidaan todeta, ettei jalostus suinkaan torppaa evoluutiota, vaan on evoluutio jalostustyön perusta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10191758/matti-leisola-on-oikeassa

Äänestä
  • Kiitos noiden muistojen palauttamisesta. Tuo ketju kuuluu omasta mielestäni ehdottomasti klassikoihin: kreationistit yrittävät joukolla inttää, että minä olen väärässä, kun kerron Leisolan olevan oikeassa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kiitos noiden muistojen palauttamisesta. Tuo ketju kuuluu omasta mielestäni ehdottomasti klassikoihin: kreationistit yrittävät joukolla inttää, että minä olen väärässä, kun kerron Leisolan olevan oikeassa.

    Ja olet kuitenkin täysin väärässä - http://www.youtube.com/watch?v=_TB7UEG5m9g

    Äänestä

  • torppaus kirjoitti:

    Ja olet kuitenkin täysin väärässä - http://www.youtube.com/watch?v=_TB7UEG5m9g

    Tämäpä mainiota. Olin siis väärässä, kun väitin tiedemies Matti Leisolan olevan oikeassa tieteellisessä tutkimuksessaan kun hän kertoo, että darwiniaaniset menetelmät ovat tehokkaampia proteiinien muokkauksessa kuin suunnittelumenetelmät. Saarnaaja Matti Leisola kun kertoo videolla katsojilleen päin naamaa, että proteiinien muokkaamisessa darwinismi unohdetaan aina ja että siinä käytetään vain suunnittelua.

    Äänestä

Minusta on kyllä käsittämättöntä miten t-torppa jaksaa nolata itsensä julkisesti kerran toisensa jälkeen. Sora kysymys sinulle, Toni: paljonko Laisola maksaa sinulle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


torppaus kirjoitti:

Jalostus torppaa evoluutioteorian - http://mikaeltorppa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/203309-jalostus-torppaa-evoluutioteorian

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu