Päivittelykerhollemme mietittävää

wind-

Ateismissa ihmisen spirituaalisuus ilmeisimmin ymmärretään aina uskontojen kautta...niiden antamina ´totuuksina´ja vastauksina niin ettei ihmisille itselleen
jää juurikaan omaa tahtoa.. mietittävää. Totuus lentää aivoihin ponnistelematta
ja pitkällisen käsittelyn jälkeen päässä kumisee ensin hierarkiassa painoarvoltaan itselleen mieluisia asioita.

Helvetin keksiminenkin olisi ollut ihmiskunnassa vaikeahko tehtävä ilman uskontoja, mutta tätä lomakohdetta suositellaan valtavalla joukolla ja pääargumenttina.. kuin osana uskovan pakollista elämää... myös täysin nuhteettomille vääräuskoisille..ja usein pelkästään oman olemisen... sietämättömän keveyden eli pelastumisvarmuuden vuoksi...Tekisimmekö
saman lomasuosituksen.. kiusaamalla esim. luonnon voimista elämän eliksiirinsä ammentavaa luonnonkansaa...nimeämällä heidät pelkäksi tuhkaksi ja kadotukseen...mutta joka on muodostanut taivasyhteytensä itsenäisesti omassa yhteisössään. Tai... ajaisimmeko homoseksuaalisuutta pois eläinkunnasta yhtä vimmatusti uskontomme varjolla. Voisimme yhtä hyvin kertoa miltä numero 9 tuoksuu.

Ei... Hengellisyydellä on suuremmat mittasuhteet. Me liberaalikristityt uskomme
Jeesuksen vierailleen ihmisenä maapallolla ja hänen vapauttavaan ristintyöhönsä. Uskon myös siihen, että suurelta osalta maapallon väestöä koko asia on jäänyt paitsioon johtuen tiedon hitaasta leviämisestä...mutta se ei tarkoita että ihmisten henkisyys...hengellisyys olisi silloin vajaata..

Henkisyys, hengellisyys perustuu ainoastaan rakkauteen, ilman valmiita totuuksia, ilman pelotteita ja pelkoa. Rakkaus on suurin ja yksinkertaisin energia, eliökunnalle annettu lahja, jonka myös uskonnoton voi hyväksyä. Vaikka Jeesus kävi muistuttamassa ihmisiä asiasta, se on luotu ihmiseen pysyvästi kuuluvaksi. Rakkauden täyttämänä voit seisoa aina suorassa myös ilman uskontoja ja löytää oman polkusi. Uskonto voi kertoa sinulle totuuden mutta hengellisenä ihmisenä löydät sen itsekin.. rakkaudesta.. kun henkisyys muistuttaa, että emme ole erillisiä, vaikka onkin rajoja ja rotuja.. kulttuurilliset erot eivät ole ihmisyydestä erottavia tekijöitä...silloin kunnioitat tietämättäsi suurinta Henkeä vaikka olisit ateisti.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ateisti ja teisti ilmaisevat joitakin asioita väkisinkin eri tavalla. Mutta kun teen yrityksen tuon eron ylittämiseksi, olen monistakin kirjoittamistasi asioista kanssasi samaa mieltä.

      "henkisyys muistuttaa, että emme ole erillisiä"

      Tämän minä koen sellaiseksi yleiseksi ytimeksi, jota rakkaus laajasti ymmärretyynä on, toteuttaa ja ilmaisee. No, tämä on minun ajatukseni ja varmasti löytyy myös poikkipuolisia ajatuksia.

      • wind-

        Huomaamme sen eliökunnassa, kun eri lajit, eläimet auttavat toinen toisiaan
        huolimatta mitä rotua edustavat..ja myös ihmisiä..

        Älykkäillä eläimillä mahtanee olla oma taivaansa paratiisin hologrammeina maanpäällisessä elämässä. Muurahaisetkin vetävät yhtäköyttä ison saaliin
        turvaamiseksi, vaikka jengisotiakin on kekojen välillä. Superorganismien ongelma.

      • wind- kirjoitti:

        Facebook onmainio väline laien välisen auttamisen havainnointiin. Nom, ainakin mun feedissä on usein ollut näitä videoita, joissa karhu pelastaa variksen hukkumasta jne.m
        Joo. Ne onlumoavia, kun yrittää eläytyä esim. karhun aivoituksiin: miksi se päätti onkia hukkuvan variksen rannalle, ei saaliiksi vaan ihan vaan elämään.

        Somen tusinakamaa tavallaan, mutta myös tärkeää. Ja sellaista joka on helppo pyyhkiä tärkeämpien aiheiden tieltä.

      • wind-
        kaarne kirjoitti:

        Univeraali rakkaus ei ole tiedeyhteisön mitattavissa. Vaikka laitetaan antureita tai otetaan verinäytteitä niin Jumala pakenee kuin saippuapala liukkaista sormista. Hengelliset asiat eivät siksi ole maallisessa elämässä mitattavissa ja elävät siksi eri.. kokonaan erilaisessa kontekstissa. Voimme vaan todeta asian
        että ihmiset rakastuvat toisiinsa, myös omaan lemmikkiinsä ja tapahtuma on vastavuoroista balansissa kaikki tyynni. On täysin mahdotonta edes järjellisesti kuvitella, että kaikki olisi pelkkää sattumaa ja avaruusromua. Elämällä on varmasti suurenpaa tarkoitusta lahjana annettuna.

      • kristitty-

        ""henkisyys muistuttaa, että emme ole erillisiä"

        Tämän minä koen sellaiseksi yleiseksi ytimeksi, jota rakkaus laajasti ymmärretyynä on, toteuttaa ja ilmaisee."

        Jees! Siinäpä se tuli! Poikkesin ohimennen tälle palstalle, avasin vain tämän ketjun, ja heti tuli napakymppi. Kannatti poiketa.

      • kristitty- kirjoitti:

        En minä usko että tuo ajatus mitenkään ainutlaatuinen olisi. Ateistienkaan keskuudessa.
        Mutta epäilen, että sen ydin unohtuu meistä useimmilta aika ajoin, että mitä se tarkoittaa. Enkä tarkoita ytimellä minkään nimenomaisen uskon(non) mukaista ydintä.

      • xoxoxoxo
        kristitty- kirjoitti:

        ""henkisyys muistuttaa, että emme ole erillisiä"

        Tämän minä koen sellaiseksi yleiseksi ytimeksi, jota rakkaus laajasti ymmärretyynä on, toteuttaa ja ilmaisee."

        Jees! Siinäpä se tuli! Poikkesin ohimennen tälle palstalle, avasin vain tämän ketjun, ja heti tuli napakymppi. Kannatti poiketa.

        "Poikkesin ohimennen tälle palstalle, avasin vain tämän ketjun, ja heti tuli napakymppi. "

        Sellaista on siunauksellinen johdatus.

      • JumalaOnArmo
        kristitty- kirjoitti:

        ""henkisyys muistuttaa, että emme ole erillisiä"

        Tämän minä koen sellaiseksi yleiseksi ytimeksi, jota rakkaus laajasti ymmärretyynä on, toteuttaa ja ilmaisee."

        Jees! Siinäpä se tuli! Poikkesin ohimennen tälle palstalle, avasin vain tämän ketjun, ja heti tuli napakymppi. Kannatti poiketa.

        Kun vain avaa kristillisen ketjun, niin aina tulee napakymppi. Yleensä ateistien ketjuissa ei keskustella kuin palleista ja niiden hikoamisesta.

        Tällä palstalla kristityt kirjoittavatkin todella hyvin ja puhuttelevasti. Aivan välillä säälittää ateistit, joilla ei ole millä vastata.

    • eivät.kommentoi

      Mihin pallihiet ovat kadonneet?

      • kjhgfrtyuio

        eivät.kommentoi

        25.11.2015 16:57

        Uusi

        Mihin pallihiet ovat kadonneet?

    • vm41

      >Olivatko jumalat astronautteja<, jotka yrittivät tuoda järjestystä ihmisten kaaottiseen elämään neuvoillaan, opetuksillaan?
      Vai keitä nämä vierailijat olivat, jotka ihmisyydellä leikkivät ?
      Jättivät "siemenen" itämään, josta nyt osa on alkanut itämää, loput makaavat mullassa edelleen toimintakyvyttöminä, kiemurrellen menneessä, odottaen uutta kasvukautta, parempien lannoitteiden toivossa.

    • xoxoxoxo

      "Henkisyys, hengellisyys perustuu ainoastaan rakkauteen, ilman valmiita totuuksia, ilman pelotteita ja pelkoa. Rakkaus on suurin ja yksinkertaisin energia, eliökunnalle annettu lahja, jonka myös uskonnoton voi hyväksyä. Vaikka Jeesus kävi muistuttamassa ihmisiä asiasta, se on luotu ihmiseen pysyvästi kuuluvaksi."

      Aivan. Kristinuskon perusta on rakkauden universaalisuudessa. Se on ollut vallankumouksellista, vaikuttanut sivistyksemme kehitykseen ja maailman muuttumiseen paremmaksi. Ihmisten veljeys on edelleen vallankumouksellinen aate.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      208
      4633
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      188
      2596
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1522
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1210
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      107
      1130
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      125
      1129
    7. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1092
    8. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      71
      1071
    9. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      136
      1048
    10. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      109
      989
    Aihe