Käännä toinen poskesi

käärme

En vielä eilen tiennytkään kuinka mahtava ulottuvuus joissakin Jeesuksen vertauksissa onkaan. Olin aikaisemmin ajatellut, että kyseinen Jeesuksen saarna oli tyystin epäkäytännöllinen, mutta tutkittuani asiaa tulin siihen johtopäätökseen, että monille Jeesuksen opetuksille on huomattavasti parempi ortodoksisesta (ortodoksisella en viittaa ortodoksiseen kirkkoon vaan tavanomaiseen) poikkeava tulkinta.

Epäortodoksisen tulkinnan mukaan Jeesuksen käsky ei kannusta alistumiseen tai pahan hiljaiseen hyväksymiseen vaan luovaan protestointiin.

Tämän kontekstin kolme käskyä ovat:
1. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin poskesi
2. Jos joku oikeutta käymällä yrittää viedä paitasi, anna hänelle viittasikin
3. Jos joku pyytää sinua mukaan milionin matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi

-Tuohon aikaan lyönti tehtiin oikealla kädellä. Kämmenselkää käytettiin alempiarvoisten lyömiseen. Kun sinua oltaisiin lyöty oikealle poskelle kämmenselällä, mutta kääntäisit nyt vasemman poskesi, joutuisi lyöjä lyömään sinua kämmenpuolella mikäli hän löisi sinua uudestaan. Kämmenpuolella lyönti tarkoitti sitä, että lyöjä ja lyönnin kohde olivat samanarvoisia. Vainoojasi joutuisi kiusalliseen tilanteeseen, sillä hän joutuisi nostamaan sinut arvoisekseen jatkaakseen lyömistäsi.

-Tuohon aikaan paita saatettiin takavarikoida velan vuoksi. Köyhät käyttivät paitaa myös nukkuma-alustana eikä heillä ollut monestikaan paidan lisäksi muuta vaatetta kuin alusviitta, joten paidan vieminen ei ollut mikään pikkujuttu. Kun sinulta vietäisiin paita ja antaisit heille viittasikin, alastomuutesi a) symboloisi sitä, ettei sinulla ole enää mitään b) tekisi tilanteesta varsin kiusallisen ja c) häpäisisi riistäjän, joka olisi nyt alastoman köyhän seurassa.

-Sotilaat saivat kannatuttaa tavaroitaan siviilillä yhden millionin verran (noin 1,5km), mutta sitä pidempi matka oli kiellettyä. Jos päätitkin kulkea sotilaan kanssa kahden millionin verran, hän joutui kiusalliseen tilanteeseen. Hän joutui joko riskeeraamaan pulaan joutumisen tai hän vaatimaan tavaransa takaisin.

Raamatussa on lukijan uskonnosta riippumatta paljon kätkettyä viisautta, joka avautuu viisaille. Jeesus olikin melko viekas heppu, eikä mikään naiivi hippi.

13

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • diaposertyuoi4r390

      Kämmenselän kääntämisen jälkeen lyöty katsoo lyöjää "u mad bro" ilmeellä, koska
      ylimys vihki alimuksen sama-arvoiseksi.

      Raamattu on vain vanha trolli-kirja, josta Internetin meemit ovat lähtöisin

      • käärme

        Kai sen noinkin voi ilmaista.


      • käärme-snake
        käärme kirjoitti:

        Kai sen noinkin voi ilmaista.

        Kylläpä paimentolaiset ovat laittaneet viisaita sanoja jeesuksen suuhun.
        Niin viisaita, että vieläkin niitä selitellään ja tulkitaan ihan miten kukin vaan haluaa.
        Kylläpä jeesus (paimentolaisten kehittämä tarina jumalasta) on ollut viisas tuodessaan epäjärjestyksen maailmaan.
        Voi,voi miten vuonna 2016 ihmiset ovat viisaita....


      • käärme
        käärme-snake kirjoitti:

        Kylläpä paimentolaiset ovat laittaneet viisaita sanoja jeesuksen suuhun.
        Niin viisaita, että vieläkin niitä selitellään ja tulkitaan ihan miten kukin vaan haluaa.
        Kylläpä jeesus (paimentolaisten kehittämä tarina jumalasta) on ollut viisas tuodessaan epäjärjestyksen maailmaan.
        Voi,voi miten vuonna 2016 ihmiset ovat viisaita....

        "Kylläpä paimentolaiset ovat laittaneet viisaita sanoja jeesuksen suuhun."
        Vaikka naljailetkin, niin Jeesuksen sanat ovat kovin viisaita.

        "Kylläpä jeesus (paimentolaisten kehittämä tarina jumalasta) on ollut viisas tuodessaan epäjärjestyksen maailmaan."
        Jeesus ei tuonut epäjärjestystä maailmaan. Maailmassa oli epäjärjestystä ennen Jeesusta ja olisi edelleen riippumatta Jeesuksen olemassaolosta.

        "Voi,voi miten vuonna 2016 ihmiset ovat viisaita...."
        Älä puhu monikossa. Sinä olet maailman ainoa viisas.


    • kekek-kekek

      Mitäpä jos se Jeesuksen "nöyryyspolitiikkaa" noudattava joutuisikin aivan erikulttuurisen hemmon läimimäksi, ryöväämäksi ja kävelyttämäksi?
      Joka ei potisi estoja läimiä vaikka molemmille poskille loputtomiin, kunnes nöyryyspoliitikko olisi henkihieverissä, ja samoin menettelisi noiden kahden muunkin nöyryyspolitiikan pykälän suhteen?

      • oikea-tulkinta

        Jeesushan tarkoitti oikeasti (ohje miehille): jos olet raiskannut yhden neitsyeen ja tämä ei vuotanut verta, raiskaa heti myös toinen neitsyt (...raiskaa joka tapauksessa ainakin kaksi neitsyttä, ja seuraavana päivänä voit jatkaa samalla tavalla ja näin osoittaa ylistystä Jumalalle).
        Vertauskuva 2 poskea=2 neitsyttä, pitää vaan tulkita oikein.


      • käärme

        Tyhmän käsissä hienokin väline muuttuu vaaralliseksi. Ei ole kovinkaan vaikeaa huomata, että Jeesuksen ohje on runollinen vertaus eikä universaali ja konkreettinen käsky. Eli ensisijaisesti Jeesus sanoo, että älä taistele äläkä alistu, vaan voita "pahikset" viekkaudella.


      • käärme
        oikea-tulkinta kirjoitti:

        Jeesushan tarkoitti oikeasti (ohje miehille): jos olet raiskannut yhden neitsyeen ja tämä ei vuotanut verta, raiskaa heti myös toinen neitsyt (...raiskaa joka tapauksessa ainakin kaksi neitsyttä, ja seuraavana päivänä voit jatkaa samalla tavalla ja näin osoittaa ylistystä Jumalalle).
        Vertauskuva 2 poskea=2 neitsyttä, pitää vaan tulkita oikein.

        Vitsisi on niin säälittävän huono, että sinä olet häpeäksi koko perheellesi.


      • oikea-tulkinta
        käärme kirjoitti:

        Vitsisi on niin säälittävän huono, että sinä olet häpeäksi koko perheellesi.

        Se ei ole vitsi vaan oikea tulkinta Jeesuksen vertauskuvallisesta sanomasta.


    • Teit_meistä_älykkäämpiä

      Jos Käärme, paimentolaiset tai kuka tahansa, kykeni johdonmukaisesti luomaan raamatusta, todennäköisen totuutta kuvaavan selityksen yllä olevasti. Niin, millaisia selityksiä Käärme-Snake kykeneekään tekemään oikeista, ei satukirjoista. Hänhän ei ole mikään paimen.

      En kuulu kirkkoon, mutta olen aina iloinen älykkäistä vertauksista ja havainnoista. Käärme-Snakin mielestä kristinusko on ilmeisesti Islamin tiellä, sotkiessaan maailman menon á la Isis. Niin, käypä katsomassa itseäsi peilistä ja mieti sanomaasi ja sanaa viisaus.

      • käärme-snake

        Kyllä kaikki uskonnot/ihmiset ovat pahuuden tiellä julistaessaan omaa oikeaa totuuttaan, ja pitäessään kaikkia muita väärässä.
        Kaikki on kiinni tulkinnasta, koska esim Jeesuksen keksityt sanat ja koko Raamattu on yhtä sekamelskaa, ja ihminen yrittää satukirjasta vääntää "oikeaa totuutta".
        "Viisaita ihmisiä" ja oikean sanan ja totuuden omistavia on maailma pullollaan.
        Se niistä viisaista Jeesuksen sanoista ja viisaista tulkinnoista.


    • Tarkkaväännös

      Matt.5:40. Biblia. Ja joka sinua tahtoo oikeuden etteen, ja ottaa hamees, niin salli myös hänelle muukin vaate.

      • Miten tuo sopii yhteen sen kanssa, että älköön mies käyttäkö naisen vaatteita, ja päinvastoin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      143
      6082
    2. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      184
      3734
    3. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      29
      2693
    4. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      469
      2674
    5. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      201
      2335
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      184
      1978
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      129
      1479
    8. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      58
      1284
    9. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      37
      1274
    10. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      1056
    Aihe