Miksi pitää nostaa tasoaan kokoajan??

Mistähän tasosta nyt puhutaan? Jostain myyttisestä markkina-arvosta vastakkaisen sukupuolen silmissä? Jos siitä, niin eihän nainen voi koskaan olla tyytyväinen itseensä, koska taso laskee vauhdilla eikä 40-vuotiaana kelpaa enää kenellekään.

Vai siitä "tasosta", mitä on elämässä saavuttanut esim. materiaalisesti, uralla, opinnoissa tms? Jos siitä, niin en itse koe sitä tyytymättömyydeksi itseeni tai minkään tason korottamiseksi, että koko ajan haluan kehittyä jollain elämän osa-alueella edelleen. Mitä sitä sitten ylipäänsä tekisi, jos vain kävisi töissä ja sen jälkeen olla möllöttäisi?

Minun ymmärtääkseni jo tason säilyttäminen vaatii jatkuvaa ponnistelua. Kun ulkonäkö rapistuu, täytyy sitä paikata esimerkiksi kropan rääkkäämisellä tai taloudellisen tilanteen kohentamisella.

Naiset ei laske tasoaan koskaan. Ne haluaa aina sen komeimman jännämiehen.

Taso on noussut iän myötä, myös se kohuttu MA. Kunnes se jämähti tälle tasolle jossa nyt ollaan. Hyvä näin, ei kiirettä muuttamaan mitään. :)

MA:n nostamiseksi treeniä, rahan keräämistä, matkailua, lukemista. Hyvin helppoa ja suorastaan huomaamatta MA senkun nousee.

Ei tämä nyt ihan suoraan liity aiheeseen mutta melkein, ja oli sitä paitsi ihan pakko päästä postittamaan tämä edes johonkin ketjuun:

https://scontent.xx.fbcdn.net/hphotos-xpf1/v/t1.0-9/12651183_10206006314137190_6442867862695641513_n.jpg?oh=2b38feddd510194f02ac14fe46fda3a9&oe=5731735B

Täydellinen kiteytys lassukka/palstalogiikasta!

Tästä apua tasonmäärittelyyn ja nostamiseen.

"Miehen tasoa nostaa ulkonäkö, pituus, sosiaaliset taidot, julkisuus, varakkuus, ammatillinen tai urheilullinen menestys jne, ja lista jatkuu."
http://www.terve.fi/blogit/henry-laasanen/tason-maarittelysta-taas-kerran

En tule nostamaan markkina-arvoani ainakaan tietoisesti/tahallani. Jos en kelpaa naisille tällaisena kuin olen niin sitten en kelpaa ja se on naisten ongelma eikä minun :D

Tällä palstalla säännöllisesti kirjoittavat tuskin ovat ikinä tyytyväisiä, vaikka voittaisivat jättipotin lotossa ja hyvä haltijatar muuttaisi heidät kaksimetrisiksi adoniksiksi joiden syliin kaunottaret suorastaan jonottaisivat. AIvan varmasti silloinkin löytyisi jotain valitettavaa ja suu olisi edelleenkin yhtä vinossa kuin ennenkin.
Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että koskaan ei ole mikään hyvin. Ja se, että mikään ei ole hyvin on todella usein jonkun toisen syy...
Itse en ymmärrä kyseistä asennetta (tai asennevammahan se on). Siinä jää elämä elämättä - ja kohta sitä istuu vanhainkodissa suremassa kaikkea sitä, mitä ei tullut tehneeksi.
Se on sitä "sitku" -elämää. Sitku olen bodannut itseni lihaskimpuksi. Sitku olen suorittanut hienon tutkinnon. Sitku olen ihan saakelin hyväpalkkaisessa työssä. Sitku minulla on kiiltävä urheiluauto. Sitku saan vielä paremmin palkatun työn. Sitku ostan vielä kiiltävämmän ja nopeamman urheiluauton. Sitku sitku sitku.

En minä ainakaan yritä tasoa nostaa.

Toki tasoni nousee koko ajan tiettyjen tekojen ja asioiden takia, mutta se on ylimääräistä plussaa saavutusten ohella.

Aisureiksi haluavat yrittävät hädissään nostaa tasoaan ja miellyttää naisia, jotta pääsisivät elättämään parisuhdehuoraa ja mahdollisesti toisen miehen äpärälapsia.

Niinno... En minä tiedä siitä tason nostamisesta. En osaa sanoa, että onko se "tasoni" noussut tai laskenut. Enkä suoraan sanottuna erityisemmin edes välitä koko asiasta. "Tasoni" on mitä on ja se riittää minulle. On riittänyt monelle muullekin, joten en valita asiasta...

Mutta mikä taas joskus ihmetyttää palstan ulkopuolella, on se itsensä kehittäminen. Aina pitäisi kehittää itseään johonkin suuntaan. Se on vähän samaa kuin se ikuiseen talouskasvuun uskominen. Siis siihen, että taloudessa on kaikki hyvin kuin se kasvaa. Talous on kasvanut koko ajan ja kasvaa edelleen, jos ajatellaan globaalisti niin finanssi- kuin reaalitalouttakin. Kysymys vaan kuuluu, että voiko talous hyvin näin niinku ihmisten hyvinvoinnin kannalta katsottuna?

Heh, on muuten monelta itsensä kehittäjältä loppunut ideat äkkiä kun olen kysynyt, että mihin suuntaan ja mitä minun pitää vielä itsessäni kehittää? Eivätkä oikein ole osanneet vastata siihenkään, että mitä kaikkea ja miksi ovat itsessäkään kehittämässä... :D

Kannatan itsensäkehittämisprojektin aloittamista. Itsellä siihen ilmeni kuin lahjana i s o tilaisuus.
Elettiin vielä markka-aikaa kun eräänä loppukesänä vasemmalle alavatsaan kehittyi kovaa kipua. Ihan vähällä en lääkäriin mene. Nyt oli pakko.
Vehjettä, jonka nimeä en ikinä muista...se voideltu mikrofoni, jolla lääkäri etsi sitä kivun aiheuttajaa.
Voi että iloisen akörhälsin kotiini kun se ei ollutkaan mahasyöpä vaan tyrämuodustusta. Treenejä joskus harrastaneena, tiesin mitä pitää tehdä.
Vaikka oli kuumaa elokuuta, meni yläkerran lattiamatolle tekemään muka treeniä makuulta istuallleen, jalat sohvan alla.
Sehän sattui siihen alavatsaan ihan hirveesti. Neljä liikettä vaan se eka kerta. Tiesin rytmin, päivä lepoa ja taas 0 euron väline-treeniin.

Sehän vei paljon energiaa kun siihen koukuttui kunnolla. Jo syksyllä alkoi tapahtumaan outoja sisäisiä kokemuksia kun aivot alkoivat saamaan lisähappea.

Vaimo sanoi mun hurahtaneen lopullisesti. Totta se oli. Rikoin luitani painojen kanssa. Silti. Jotain henkisfyysistä puuhaan joka päivä.
Tukirangan skolioosit; sekä lanne-että rintarangassa antavat tähän hyvää syytä jatkaa.