Alkujaan meillä oli hyvät naapurivälit. Olimme asuneet vaimon kanssa alueella jo vuosia, kunnen kd-uskovainen muutti vaivakseni.
Vaimo kuului kirkkoon, minä en.
Olin halpa työmies hänelle kun hän puutteellisen ammattitaidon takia poltti talonsa tulityön seurauksena.
Otin 10 markkaa tunnilta, etten rasittaisi liikaa naapurini lompakkoa hätätapauksessa. Olin tietysti vain aputöissä.
Hommasin tietokoneen. Hän opasti minua, aloittelijaa PC:n alkeissa.
Kirjoitin netissä harrastavani Reikimeditaatiota.
Naapuri veti tästä hyvin radikaaleja toimenpiteitä. S-24 moderaattorin ominaisuudessaan perusti pystyyn paikallisen painostamisryhmän.
Sai mukaan vaikutusvaltaisia ihmisiä.
Mm. Kymenlaakson alueradioon hänen ryhmänsä aktivoi päiväohjelmissa puhutun radilööpin, jossa kerrottiin alueen "pahoista voimista"
Presidentti Ahtisaaren maakuntamatkalla ryhnä, v.v kertoi epämääräisestä vaikuttajasta paikkakunnallaan.
Muista Ahtisaaren kysymyksen valituksen tekijöille" Onko teillä mitää sormituntumaa mistä tässä on kysymys".
v.v aloitti vihalla täytetyt kirjoitkset netissä otsikolla Reikihoitajan omamielenterveys.
Sinänsä valetta, koska olen vain oman terveyteni harjoittaja.
Kun savustusyritys paikkakunnalta ajamisessa epäonnistui, v.v alkoi sabotoinaan etänä tietokoettani niin, että poisti sieltä mm. kotisivuni. Olin kuitilla maksanut siitä ammattilaiselle 150 €.
Muutaman kerran vuodessa hän sotkee sähköpostin salasanat. Tänäänkin tilasin operaattoriltani Soneralta uudet. Kone ei käyttäjätunnusta ja uutta salasanaa silti hyväksy.
Olen menettänyt satoja euroja sairaan naapurini sadistisista hallintayrityksistään.
Toivo Lång
Inkeroinen
Harras kristittymies piinaa köyhää naapuriaan
18
291
Vastaukset
- Pelastettu1
Ei tuollainen naapuri ole raitis. Voi olla että itse ehkä luulet joitain tapahtumia väärin ja luulet että ne on naapurin tekemiä. Pyydä Jeesusta tulemaan sydämeesi ja todista siit siten jollekin niin sinä pelastut., sillä raamattu sanoo että jos sinä suullasi tunnnustat että Jeesuksen Kristus on sinun Herrasi ja uskot sydämessäsi että Jumala on Hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut, sillä sydämen uskolla tullaan autuaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Haet sitten raittiiseen seurakuntaan. Ole siunattu.
- kylläpäkyllä
Uskomus, että epäkuollut kosminen juutalaiszombi, joka on oma isänsä antaa sinulle ikuisen elämän, jos symbolisesti syöt hänen lihaansa ja juot hänen vertansa sekä telepaattisesti kerrot hänelle, että vastaanotat hänet herraksesi. Näin hän voi poistaa pahuuden voiman sielustasi, joka on olemassa, koska puhuva käärme vakuutti kylkiluunaisen syömään taikapuusta.
- 9itop
Uskovissa on paljon narsisteja.
- vääräuskoset
Liity isisiin ei naapuri uskalla muuta kun kumarrella.
- Toivo.Lång
Voisin lahjoa 2v. tytön tikkarilla tönäsemään tuon kurjan nettiluuserin ojaan, mutta en kestä sen rääkymistä. Jouduttais palokunta tilaamaan tuon läskimooseksen ylös.
Se menis jälleen Kouvolan poliisille vinkumaan, että liityn jotenkin tapahtumaan.
Kun sen tulipalo syttyi aina uudelleen ja uudelleen. Sen henkikaveri virnuili minulle vielä vuosia tulipalojen jälkeen:
"Heti kun tulitikut otettiin topilta pois, niin palot loppuivat - perejakele
Vaikuttaa tutunomaiselta. Onkohan sama pökäle konettani kiusannut. Tosin onhan näitä hihhuleita suomi turvoksissa.
- se.on.se.kotko
Tässä ketjussa tarkoitrttu häirikkö on myös ainakin 0llut alkoholipalstalla luotsina nimimerkillä tissu.
Kiusaa siellä kirjoittajia. Sitten poistaa kiusatun kirjoittamiset.
Se saattaa iskeä kenen tahansa koneelle. Viestit eivät lähde. Ruutuun tulee teksi punaisella, palvelinvirhe. - Toivo.Lång
se.on.se.kotko kirjoitti:
Tässä ketjussa tarkoitrttu häirikkö on myös ainakin 0llut alkoholipalstalla luotsina nimimerkillä tissu.
Kiusaa siellä kirjoittajia. Sitten poistaa kiusatun kirjoittamiset.
Se saattaa iskeä kenen tahansa koneelle. Viestit eivät lähde. Ruutuun tulee teksi punaisella, palvelinvirhe.Kun eilen illalla arvostelin toisaala netissä sen trollaussessiotaan, äijä suuttui ja kaappasi koneeni etänä.
Kun pyrin eräälle paltalle, se laittoi esteen: "Oho. voi voi, se on nyt rikki".
Ei ole S-24 robotin oikkuja vaan manipuloitua häiriöntekoa. - Toivo.Lång.Inkeroinen
Tuo lahkolaisäijä on jälleen aktivoitumassa. Eilen se m u r t a u t u i S-24 palvelimeen ja. Kaappasi koti PC-liittymäni.
Sitten tukki liittymän äänen kokonaan. Asetusten avulla näin, että oli poistanut äänen ruksaamalla eli tukkimalla.
Poistin ruksin ja ääni palasi.
Tännän se perverssi v.v on odottanut kalu kovana? miten voisi tänään häiritä. Vasta nimellä kirjoitetun viestin se salli lähttemään koneeltani.
- Näkökulmaa1
Miksi kummassa sallitte etäyhteyden koneellenne?,ottakaa se pois
Operaattorini Soneran agentti kävi meillä henk.koht. Laittamassa ruksin kohtaan, joka estää tietomurron koneelleni.
Ajankohta oli talvea, oli iltapäivä. Seuraavana päivänä hakkeri tuli koneelleni jälleen.
Ihme kyllä, nyt Kouvolan rikospoliisi kirjasi ja lupasi tutkia asian, tietokonevarkautena siksi että hakkeri poisti kotisivut, joista olin maksanut.
Toivo Lång Inkeroinen
- nhgbgnbhg
Kyllä nyt on niin, että sinä vaikutat vainoharhaiselta.
- Toivo.Lång.Inkeroinen
Sinä v.viitanen taas vaikutat lahkolaiskahjolta. Yrität kai pässi "lähetyystehtäväsi" varjolla eristää mua mm. omaisistani.
Poistit kotisivujeni lisäksi myös Worldin ja muutit sähköpostin salasanaani, niin että jouduin viemään koneen ammattilaishuoltoon.
Eihän tuo naapuriini tunkenut viitanen, mukakristitty ole mitenkään tervettä.
Tänään tulit jarruttamaan kirjoittamistani niin, ettei viestit lähde (kun sinä pässi hakkeroit)
Bibolaarisairaana kadehdit näitä minun vehkaisiakin, kun itse velattomana elelet.
JK. Viidesläisyys on nyt vaan niin persiistä kuin vain voi olla. Hylkäsit isäsi hellariopin.
Heidän kanssaan yhteiskunnan marginaalisa elävän meikä-äijän kanssa ei ole ollut mitään vaikeuksia.
Heillä ei kai sitten ole sinun viitaspässin kaltaista "lähetystehtävää". - Jappervokkki
Jep, vainoharhaisuudelta vaikuttaa tämä. Jos minun koneeni muuttuu FI-asetukselta EN-asetukseksi, en syytä siitä ensimmäiseksi hakkeria, vaan oletan itse töpeksineeni sen jollain vahingossa tehdyllä näppäinoikotiellä.
Tässä kuuluisassa dokumentissa on samantapaista tekstiä: http://bleach.kapsi.fi/homokaasu.htm
Ja ei, en ole kukaan V.V. Jos aiempia tekstejäni tässä palvelussa lukee, ei niistä juurikaan kristillisyyttä löydä. - Toivo.Lång.Inkeroinen
Jappervokkki kirjoitti:
Jep, vainoharhaisuudelta vaikuttaa tämä. Jos minun koneeni muuttuu FI-asetukselta EN-asetukseksi, en syytä siitä ensimmäiseksi hakkeria, vaan oletan itse töpeksineeni sen jollain vahingossa tehdyllä näppäinoikotiellä.
Tässä kuuluisassa dokumentissa on samantapaista tekstiä: http://bleach.kapsi.fi/homokaasu.htm
Ja ei, en ole kukaan V.V. Jos aiempia tekstejäni tässä palvelussa lukee, ei niistä juurikaan kristillisyyttä löydä.Jappervokki. En räplää näppäimistölläni. En ole alkoholin vaikutuksen alainen koneen käytön aikana.
Kotisivujen poisto onnistuu vain hakkeroinnin myötä. Amattilainen, joka kotisivuni teki kun annoin luvan kaapata ohjelmistoni.
Hän sanoi että se on poistettu. Operaattorini Soneran tekninen kertoi näkevänsä sekä ohjelman poistajan, että päivämäärän.
Kertoivat ettei heillä ole valtuuksia kertoa tästä asikkaalleen, vaan se on poliisin tehtävä.
- Toivo.Lång.Inkeroinen
Kd-hakkeri v.viitanen tuli taas su.10.4 illalla koneelleni. Se oli kosto siitä että arvostelin satuilua ja valehtelua.
Laittoi jumiin S-24 viestin lähettämisen. Tällä kertaa yotube sai olla rauhassa.
Sairas tyyppi hakee itselleen näin lisävaikutusmahdollisuutta. Ihme, että S-24 ottaa luotseiksikin tyyppejä, jotkä käyttävät nettiä henkilökohtaiseen kostoon.- Toivo.Lång.Inkeroinen
Kd-hakkeri pysyi monia viikkoja pois häirintäharrastuksestaan. Pe.4.6 murtautui jälleen koneelleni häiritsemään.
Kovan tason ATK ihmiset tietävät että sekä yksityisten että yritysten kotikoneille murtautuminen on rikollista toimintaa.
Kun taas lahkotoimintaan viittava kd-lafka katsoo että "kristityille" em. toiminta on jopa suotavaa.
- 111112222
Surullista tämä ihmisten hypnoosi kidutus. Ihmisiä hakataan ja mieli tekee suojamuureja.
Sitten ihmistä voi käyttää hyväksi miten vain.
Orjuuttaa vaikka kaivamaan persettään eikä uhri edes itse tajua mitä tapahtuu.
Pakkoruotsi lukio kalatie monarch brainwash hypnoosi suggerointi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244592
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232930Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774