Kannattaisikohan palata lääkkeisiin, vai jatkaa kattomista että tasaantuuko nuppi.... Huoli on suuri. Miten muilla on uusinu psykoosi, onko nopeastikin alkanut lääkkeiden lopettamisesta ja voiko ne alottaa uudestaan. Lääkkeiden lopetus oli helppoa. no pientä ahistusta lukuunottamatta.
Eli lopetin psykoosilääkkeen kuukausi sitten. Tämä oli psykoosiin, joka kesti jotain 4 kk. Lopulta alkoi tuntua normaalilta ja lopetin lääkkeet.Tai normaalilta ja normaalilta, aika mitäänsanomattomalta, mutta tasaiselta, ei harhakuvitelmia ja muutenki tunsin oloni omaksi ittekseni. Oon syöny rauhottavia sitten ja Tenoxia uneen.
Kuukausi lopetuksesta on ollut aika kamala. Olen ollut kuin jossain harmaassa masennuksen aallossa, mikään ei tunnu miltään tai kaikki tuntuu vähän erilaiselta- tilassa, se olotila on vaan päällä. Välillä olen saattanut pystyä kokemaan jotain ja olen saanut katsottua vaikka tv-sarjoja jne luettua juttuja, joka on ollut aika vaikeeta pahimmissa aallokoissa. Joskus saanut itkukohtauksia epätoivoissani, kun arki tuntuu niin harmaalta eli jotain tunnepuoleltakin ollu ja välillä ottanut tosi paljon päähän, kun pahimmassa jamassa tunteetki oli kadoksissa eli lasken nuo positiivisiksi. En tiiä onko tällanen normaalia psykoosin jälkeen. Omalla tavalla siinä omassa todellisuudessa ja kuvitelmissa eläminen oli turvallista ja kokemusrikkaampaa, äh hankala selittää ja kun palasi tälle planeetalle, ja harmaaseen arkeen, nii se kolahti kunnolla, vaikka toisaalta on saanut nauruja kun on muistellut mitä kaikkea on omissa mielikuvitusmaailmoissaan kehitelly mielessään, ja kuinka järjetöntä se on ollu.
Nyt on alkanut huolettaa. Unet on alkanu lyhentyä. Päätin sitte alkaa lääkitsemään itseäni magnesiumilla, kalaöljyllä ja aminohapoilla, ja oon jotenkin tosi herkkä ollut kaikille kipulääkkeistä alkaen(pelkään outoa oloa) ja eilen tuli jotenkin aivan outo olo. Olin vilkkaassa paikassa kaupungilla, iski semmonen painajaismainen olotila. Kun pääsin kotiin se jäi päälle eli se painajaismainen olotila vaikka oli läheisiä ympärillä. Depersonalisaatio tai derealisaatio ois kai oikea sana. Otin rauhoittavan ja olo muuttui enemmän sumuiseksi. Sitten tuli ekat uniongelmat aikoihin, eli vaan muutama tunti unta. Tänään sitte iski paniikkikohtaus, ihan kunnolla ja depersonalisaatio on vaa jatkunut, kaikki on tuntunu vieraalle, ja mikä pahinta, ihan sumuiselle. Ihan epätodellinen unenomainen olotila, niinku ei ois tässä maailmassa ollenkaan. Oon hiivatin väsyny mut en voi nukkua. Kun läheisiä oli ympärillä, olin vaan siinä omassa unessa eikä jotenki pystyny keskittyyn hetkeen ollenkaa. Voiko jotku hiivatin lisäravinteet aiheuttaa tällasta, tryptofaani joka lisää serotoniinia : SSS Lopetin aminohapot tänään lyhyen kokeilun jälkee, taidan olla yliherkkä niille. Ens yö pelottaa, nukunko ja heräänkö taas lyhyiden yöunien jälkee. Kun meni paremmin, vedin 10 tunnin yöunia.
Pelko psykoosin palaamisesta
156
5927
Vastaukset
- psykoottinen-
Oiskohan sulla aika paljon sellaista psykoosilääkkeen johdosta johtuvia oireita. Antipsykootit tekee juuri tommoisia, vie tunteet ihmiseltä. Ei se normaali aivokemia ihan heti palaudu niiden lääkkeiden jälkeen. Jossakin vaiheessa, jos on pitkään syönyt voivat jäädä pysyviksikin. Kuukausi on vielä lyhyt aika lääkkeen lopetuksesta.
Mää olen elänyt melkein koko elämäni jonkinlaisessa jonkinasteisessa (hypomaanisessa, maanisessa, sekamuotoisessa tai skitsofreenisessa) psykoosissa (ja ilman psykoosilääkitystä, josta muutaman viikon poikkeus). Voisi sanoa, että noin kolmekymmentä vuotta putkeen (jos laskee ensimmäisestä maniasta 12 vuotiaasta eteenpäin jättäen ulkopuolelle sitä edeltävän pelkän masennuksen, joka alkoi 10-vuotiaana ja kesti noin 2 vuotta). Herra on mua parantanut, että alan nähdä niitä terveitä päiviäkin! Parantumista on tapahtunut viimeisten yli kymmenen vuoden aikana asia kerrallaan. Olen lähes parantunut! Suosittelen asioiden kohtaamista ilman lääkitystä! Sinä voit oppia hillitsemään itsesi, hallitsemaan itsesi, oppia psykoosisi merkityksen ja tarkoituksen. Parantua siitä! Lääkityksellä se kaikki jää sinulta saamatta ja olet riippuvainen lääkkeistäsi koko lopunelämääsi.
Psykoosin läpikäyminen ei ole niin kauheaa kuin siitä luullaan! Vaikeata se silti on! Mutta kyllä siinä pystyy elämään. Sinun on helpompi kestää sairautesi, jos hyväksyt sen, että se aiheuttaa sinulle nimenomaan asiaan kuulumattomia tunteita. Opettelet kestämään niitä. Asenne auttaa paljon! Kun tajuat, että se mitä tunnet ei ole kytköksissä todellisuuteen se auttaa sinua rauhoittumaan! Psykoottiset ajatuskuviot monesti saavat alkunsa näistä sinun epäasianmukaisista tunnetiloistasi, joihin mielesi alkaa kehittelemään kaikenmaailman selityksiä, joilla harvemmin on mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Sinua auttaa paljon se, jos tajuat, että tunteet ja todellisuus ovat kaksi eri asiaa! Sitä pitää hokea itselle, kun tuntuu vaikealta!
Ajattele postitiivisesti tunteet karmeinakin ovat parempi elämä kuin ei tunteita ollenkaan lääkityksellä! Olet sentään ihminen! Toinen asenteellinen tekijä on muistella vaikean tilanteen kohdatessa, että se menee ohi aikanaan. Voit muistella aikaisempia kertoja ja sitä miten kamalle silloin ja silloin tuntui ja kuinka se meni ohi. Täytyy vain odottaa! Se ei jää päälle jatkuvasti! Hyvä rauhoittava tekijä on myös se, kun muistelet muita kertoja kuinka moni asia tuntui todelliselta sairaudessasi ja kuinka se jälkikäteen olikin sairautesi. Tämä auttaa sinua pysymään realiteeteissa psykoosiesikin keskellä. Yleensähän toistat samoja psykoottisia juttuja, sinulla lienee jotakin omia lempijuttujasi? Opit erottamaan nopeasti nämä ajan kanssa, kun ne tapahtuvat sinulle yhä uudestaan.
Psykoosi palaa niin kauan kuin sillä on tarkoitus ja olet tajunnut sen viestin! Kunnes ne asiat jotka aiheuttavat psykoosisi ovat muuttuneet.
Noi bentsot mitä sinä syöt ovat kyllä omiaan tekemään niitä outoja oloja ihmiselle ja sumuista oloa, tarkoitan kaikki rauhoittavat kolmiolääkkeet ja toi sun unilääke tenox. Kokeilepa olla kuukausi ilman niitä, lähteekö noi sun kummalliset tuntemukset ja olotilat pois. Veikkaanpa, että lähtee! Jos olet syönyt pitkään bentsoja nekin tekevät lopulta unettomuutta.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14069128/bentsodiatsepiineista-uni--rauhoittavat-laakkeet
Mää en kovin pahaa psykoottista vielä tosta sun kirjoituksestasi kyllä huomaa, että kaikki selittyy lääkkeiden lopetuksella tai sen käytöllä. Et tiedä niitten osuutta varmaksi ennenkuin olet ollut pidemmän aikaa ilman kaikkia lääkkeitä. Tuolla on ketju bentsoista ja siellä mitä kaikkea ne voivat ihmiselle aiheuttaa. Luepa sieltä! Noin puolen vuoden päästä voi sanoa varmaksi, että mikä on sun psykoosiasi!
Älä pelkää psykoosiasi vaan käy se läpi, niin pääset tuostakin pelostasi.
Jeesus Kristus on parantanut minua kaikesta, Hän voi parantaa sinuakin! Rukoile!
En olisi huolissaan vielä sinuna! Maltti on valttia!- ei_harhoissa
Lainaus: "Psykoosi palaa niin kauan kuin sillä on tarkoitus ja olet tajunnut sen viestin! Kunnes ne asiat jotka aiheuttavat psykoosisi ovat muuttuneet."
Todella lohdullista. Ei pitkän, syvällisenkään, mietinnän jälkeen ole selvinnyt, mikä todella aiheutti ja laukaisi tapahtumasarjan - päivien täydellisen unettomuuden ja siitä johtuvan sekavuuden.
- viikko_lopetukseen
Rauhoittavia ja tenoxia? Mitä tarkoitat rauhoittavalla?
Oletko syönyt oikeita antipsykootteja, neurolepteja?
Miten kuvailisit psykoosiasi? Sitä edeltänyttä aikaa ja itse hetkeä, jolloin tajusit olevasi psykoosissa? - minja-
Kiitos vastauksista. Edelleen olo huolestuttava, taisin saada reaktion lisäravinteesta, veikkaisin, kun olen herkkä lääkelopetuksen jälkeen ollut jo ihan ruoka-aineillekin. Ravintolisä vaikutti serotoniiniin, oon joskus syöny masislääkettä niin luulin että piristyisin tästä. Jätin lisäravinteet pois. Paniikki ja unettomuus(ed. psykoosia edeltävät oireet) on jatkuneet :(((( En kestä kun en nuku kuin 3 h yössä ja hankala olla ahdistuksen takia paikallaan.
Totta, bentsot pitäisi jättää pois, mutta kärsin todella pahasta unettomuudesta.
Rauhoittavat = bentsot
Olen syöny antipsykootteja, mutta jännä että heräsin tähän maailmaan vasta niiden lopetuksen jälkeen. Lopettaessakin olin vielä vanhassa tilassani osittain. Niiden aikaan kokemusmaailmakin oli jotenkin oudon erilainen....
Psykoosiin ajauduin pahan stressin, paniikkihäiriön kautta ja unihäiriöiden. Psykoosissa luulin olevani helvetissä tai jossain toisessa maailmassa, rinnakkaistodellisuudessa,josta välillä aina palasin ja että omat läheiset on pahoja, kosketus voi aiheuttaa jotain pahaa, en voinu koskea ruokiinkaan kun ajattelin että niissä on vikaa, oli aika hankala löytää syötäviä ruokia. Miestäni luulin välillä Saatanaksi ( kyllä :D ) ja yritin karkoittaa hänestä pahoja henkiä pois(mahtanut vähän stressaavaa olla hänellä). Löysin arkipäivän esineistä ja niiden asennoista ihan ihme merkityksiä, ja olin tosi taikauskoinen, esim. miten kiersin rakennuksen saattoi vaikuttaa siihen, että tapahtuiko hyvää tai pahaa. Maailma tuntui silti oudolla tavalla jännittävältä, mitä se ei nykyään enää ole, hankala selittää :D Saatoin kehitellä tarinoita mielessäni, joita pidin totena, eli en osannut jotenkin loogisesti ajatella että ei kaikki mitä saan mieleeni ole totta. Yhdessä vaiheessa luulin, että minua tarkkaillaan ja vartioidaan ulkonakin ja että jotkut ihmiset pystyvät lukemaan ajatukseni. Kaikkein oudoimpia harhaluuloja en kyllä edes kirjoita, mutta muistelmat voisin tästä tarinastani kirjoittaa itselleni :D Mielikuvitusta minulla oli tuolloin huomattavasti enemmän kuin nyt, kun pää tuntuu tyhjältä ja elämä harmaalta, melkein kaipaan tuota aikaa, en tosin sitä ahdistavaa paranoiatunnetta, kävin jossain mielessä kamppailua ja elämällä oli jokin merkitys.- kaksi_minjaa_
Mikähän lisäravinne voisi noin voimakkaasti vaikuttaa?
- minja-
5-htp eli tryptofaani tai en tiiä onko ne ihan sama asia, joka on serotoniinin esiaste. Aattelin kokeilla josko ois mieliala kohonnut. Jäi kokeilu yhteen nappiin, ja lisäravinteetki voi joillaki herkillä laukaista psykoosia, paniikkia ynnä muita kauheita oireita. En suosittele. Keskushermosto on jotenki lujilla lopetuksen jälkee.
"Neuroleptics apparently sensitize the central nervous system to the effects of L-5HTP loading. "
http://forum.schizophrenia.com/t/5-htp-5-hydroxytryptophan-who-takes-the-stuff/25976/10
Tällä hetkellä tuntuu etten jaksa, olo on niin kummallinen... Oon herkkä reagoimaan olon muutoksiin. Tapaan lääkärin perjantaina, katson sitten. - tunti_pihalla
Auttaisko, jos lähtis ulos kävelylle.
- minja-
Psykoosiksi oireisto meni kun kävin ihan ylikierroksilla ilman unta, ja todellisuus tuntui oudolle, puhuin taukoamatta ja kävelin hermostuneena asunnollani. Tuntui kuin kamala ahdistus ja helvetti olisi langennut päälle. Huolestuttaa kun oireet on nyt samankaltaisia :((( On hankala olla paikallaan, kun on niin paha olla.
- pikkasen_outoa
Minja I / Minja II ?
- oikea_psykoosi
Onko ensipsykoosia seuraavat psykoosit ensimmäistä pahempia? Lääkitys kai ainakin on rajumpi?
Peloteltiin vaan, että homma uusii puolen vuoden vähintään vuoden sisällä, jos uusii, mutta kukaan ei kertonut mitään mahdollisista ennakko-oireista, mitä tehdä jos alkaa tuntua siltä, että nyt mennään,..
Riskiksi uusimiselle kerrottiin juurikin lopetuksen jälkeinen aika. Ja siksi uhkailtiin, että lääkitys ehkä loppu iäksi; varoksi ainakin puoleksi vuodeksi. Tämä kaikki muutaman nukkumattoman yön takia. Asiaa tutkittuani, ei minulla mitään oikeaa psykoosia ole ollut, vain nukkumattomuuden aiheuttamia yliväsymysoireita.
Nyt pelkäänkin, jos nukkumattomuus iskee uudelleen, iskeekö oikeasti psykoosi. Mistä sen tietää, koska ollaan menossa rajan yli?- psykoottinen-
Ei ole! Tarkoitan tällä sitä, että mitä pidempään elät psykoosissa, sitä paremmin opit elämään sen kanssa niin ettei se häiritse arkielämääsi sekä löydät asioita millä kompensoida siitä aiheutuvat harhat. Opit elämää tunnemyrksyissä sekä käyttäytymään niistä huolimatta järkesi varassa. Mitä pidempää siis elät siinä, siitä tulee tuttu vihollinen, jonka kanssa opit elämään. Ensimmäinen on pahin, siitä syystä, että et ymmärrä mitä tapahtuu, eikä sinulla ole keinoja vielä silloin tajuta tilannetta eikä miten sen kanssa voisi elää. Psykoosi pääsee hallitsemaan sinua koska et ymmärrä olevasi psykoosissa. Kun ihminen tiedostaa sairastavansa tätä sairautta hän pystyy epäilemään sitä kaikessa mitä tekee ja ajattelee. Niinkuin sinäkin nyt teet.
Mitä pidemmälle tiedostat oman psykoosisi, sitä enemmän osaat eristää sen omaksi sairaaksi saarekkeekseen jonka et anna vaikuttaa arkielämäsi elämiseen. Opit hallitsemaan sitä. Järki, moraali ja itsehillintä ovat sinun työkalujasi sekä asenne kestää kaikki tunteet. Asenne jolla hyväksyt elämäntilanteesi sellaisena kuin se on. Turha tuhlata viimeisiä voimia itsesääliin tai epätoivoon tai jonkun avun etsimiseen mitä tässä maailmassa ei ole. Tosiasioiden hyväksyminen ja niitä silmään katsominen antavat rauhan myrskyn keskelle. Tunteita auttaa kestämään se, että tajuat niiden olevan vain tunteita ei tosiasioita. Vaikka tuntuisi miltä se ei tarkoita, että jotakin kamalaa on tuloillaan. Olet siis turvassa. Tämä on minun mielipiteeni henkilökohtaisen kokemuksen kautta.
Tosin epäilen, miten pitkälle ihminen jaksaa omassa voimassaan tällaista kestää. Minä en ole omassa voimassani tätä elänyt läpi vaan Jumala on ollut minun kanssani! Hän on minun voimani! Sentähden epäilen, että kovin pahoista mielenterveysongelmista ei parane ilman Jumalaa. Toinen tekijä on myös se, että psykoosin lähde on perusturvattomuus eli pelko, mistä muualta voit löytää turvan tähän muuta kuin Jumalalta? Mää olen saanut Jumalalta suojelusenkelin ja lupauksen varjeluksesta. Ilman niitä en olisi kyennyt toimimaan. Pelko olisi lamannut minut.
Ainoastaan siinä tapauksessa että psykoosi muuttaa ilmenemismuotoaan radikaalisti kuten esim. maanisesta skitsofreeniseen, tulee tavallaan siitä ensimmäinen kerta uudestaan, koska se on niin eri tavalla ilmenevä! Minä pidän näitä muutoksia myös tavallaan ensimmäisenä.
Mua auttoi tajuamaan mitä virkaa näillä psykooseilla on, kun aloin kirjoitella niitä vuositolkulla ylös. Kun niitä lueskelee jälkikäteen sieltä alkaa huomaamaan tiettyjä lainalaisuuksia. Samantyyppiset asiat toistuvat yhä uudestaan. Kannattaa kirjoitella myös mitä on tapahtunut niitä ennen. Mulla ei tullut sitä tehtyä kun vasta myöhemmin mutta muistin kyllä hyvin elävästi. Tulet huomaamaan asioita, jotka ovat laukaisseet psykoosiasi. Ei se tule tyhjästä vaikka niin kuvitellaan! Monesti ihmissuhdekuviot, ylitsepääsemättömät tilanteet, ongelmat jne. löytyvät sieltä takaa.
Tämä on ollut se tapa millä Herra on parantanut minua näistä psykooseista sillä ennen toipumistani rukoilin parantumista ja kävin myös Pirkko Vesavaaran luona rukoiltavana. Hänellä on myös profetoimisen armolahja. En sanonut hänelle yhtään mitään. Pirkon kautta tuli rukousvastaus: "Herra parantaa sinun mielesi aluetta ja minä näen, että sinä luet jotakin ja Herra antaa sinulle viisauden." Hän ei tiennyt mitä se tarkoitti enkä minäkään siinä hetkessä muuta kuin että paranen, tämä on kantanut minua nämä vuodet! Jälkikäteen olen tajunnut, että se tarkoitti näitä omia raapustuksiani omista sairauskuvioistani. Tämä oli vahvistus siihen mitä Herra oli jo puhunut minulle aiemmin! Tulen vielä terveeksi. Tästä toivosta olen pitänyt kiinni.
Enkä edes kirjoitellut kaikkia ylös sillä silloin kuin kirjoittelin niitä, niin kirjoitin sen tähden koska ne olivat tosia ja syytä muistaa myöhemminkin. Siis olin täydessä psykoosissa. En siis kirjoitellut niitä mitä jo tajusin ettei ne ole totta, suuri osa jäi siis kirjoittamatta. Mulla on tuolla vihkotolkulla niin sairasta ajatusmaailmaa, että huh, huh! Herra tiesi etukäteen, että tästä tulee mun parantumisen työkalu! Minähän en tajunnut tätä silloin, kun sitä tein. Herra antoi sen viisauden tajuta, kiitos Hänelle! Meni mullakin paljon aikaa tajuta, yhteensä seitsemän vuotta, sieltä aina yksi asia kerrallaan paljastui, parantui ja väheni mun psykoosistani. Aina silloin tällöin lueskelin läpi näitä juttujani. Sehän on niin monen tekijän summa, ainakin mun kohdallani on ollut hyvin moniulotteinen asia. Ei mikään yksittäinen asia tuo parantumista. Tosin uskon, että ei kaikilla välttämättä ole ihan tämän mittakaavan ongelmavyyhtejä käsissään kuin mulla, voi olla paljon lievempiä tapauksia ja elämäntilanteita. Mullakaan ei ole vielä täydellistä parantumista siitä syystä, että elämäntilanteeni ei ole terveyttä edistävä (olen liian yksin) ja minun mahdollisuudet vaikuttaa elämääni ovat hyvin rajalliset. Sekin tulee Herralta, kun sen aika on.
Herra on parantanut minua, Hän voi parantaa sinuakin! - uusii_se
Riski psykoosin uusimiseen laskenut.
Duodecim
>>
Ensimmäisissä psykoosiriskipotilaiden seurannoissa vuoden sisällä psykoosiin sairastuneiden osuudet olivat suuria (40-50 %) mutta ovat 2000-luvulla pienentyneet. Tuoreen meta-analyysin mukaan riskipotilaista sairastuu psykoosiin keskimäärin 10 % kuuden kuukauden, 15 % vuoden ja 20 % kahden vuoden aikana (4). Luvut perustuvat seurantatutkimuksiin, joissa potilaat ovat saaneet psykiatrista hoitoa. Onkin mahdollista, että sitä mukaa kun tietoisuus psykoosiriskistä on lisääntynyt, myös sen hoito on tehostunut, mikä voisi selittää psykoosiin sairastuneiden osuuden laskua.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku?p_auth=RTr6w5cc&p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo12228&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=haku&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_hakusana=psykoosi
>> - uusi_linkki
uusii_se kirjoitti:
Riski psykoosin uusimiseen laskenut.
Duodecim
>>
Ensimmäisissä psykoosiriskipotilaiden seurannoissa vuoden sisällä psykoosiin sairastuneiden osuudet olivat suuria (40-50 %) mutta ovat 2000-luvulla pienentyneet. Tuoreen meta-analyysin mukaan riskipotilaista sairastuu psykoosiin keskimäärin 10 % kuuden kuukauden, 15 % vuoden ja 20 % kahden vuoden aikana (4). Luvut perustuvat seurantatutkimuksiin, joissa potilaat ovat saaneet psykiatrista hoitoa. Onkin mahdollista, että sitä mukaa kun tietoisuus psykoosiriskistä on lisääntynyt, myös sen hoito on tehostunut, mikä voisi selittää psykoosiin sairastuneiden osuuden laskua.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku?p_auth=RTr6w5cc&p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo12228&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=haku&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_hakusana=psykoosi
>> - psykoottinen-
uusi_linkki kirjoitti:
Linkistä lainattua:
"Psykoosiriski ei ole tautiluokituksen mukainen diagnoosi. Tosin uuteen yhdysvaltalaiseen tautiluokitukseen, DSM-5, on otettu vielä lisätutkimuksia edellyttäväksi "ehdokasdiagnoosiksi" vaimentunut psykoosioireyhtymä (attenuated psychosis syndrome), jossa oirekriteereinä ovat vaimentunut harhaluuloisuus, aistiharhaisuus tai hajanainen puhe (5). Virallisen diagnoosin puuttumisesta huolimatta riskipotilaita on pyritty hoitamaan, jottei heidän oireilunsa etenisi avoimeksi psykoosiksi. Lisäksi on huomattava, että psykoosiriskipotilailla esiintyy runsaasti tautiluokituksen mukaisia kliinisiä häiriöitä (6, 7) ja heidän toimintakykynsä on heikentynyt (8, 9). Nämä yksinäänkin perustelevat tarpeen hoitaa riskipotilasta."
Tässä näkee taas lääkeyhtiöitten ahneuden ja psykiatrien halun laajentaa tuhoavien lääkkeiden syöttämistä mahdollisimman monelle ihmiselle oman työnsä turvaamiseksi!
Tätä tosin tehdään jo nyt ja sillä on nimi: psykoosin estohoito! Ihminen, joka ei tarvitse lääkettä, syötetään lääkettä siltä varalta, että et saisi psykoosia myöhemmin! HALOO! Milloinkahan täällä aletaan seulomaan mielenterveysongelmia niin kuin jotakin rintasyöpää ja sitten lääkitsemään täysin terveitä ihmisiä "potentiaalisen sairauden" puhkeamisen estämiseksi! Pahemmaksi vain menee!
Tosiasiassa tällä vain saatetaan ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle ja muiden sairausten kouriin sekä ennenaikaiseen hautaan! Kaikki tämä siis tehdään "auttamisen viitta niskoilla sädekehä pään päällä"!
Itse psykoosikin on niin demonisoitu kamalaksi pahaksi asiaksi, että ihmiset ei tajua, että oikea psykoosi on sairastuneelle selviytymismekanismi ja siis auttaa häntä selviytymään vaikeissa olosuhteissa! Sitä ei pitäisi ottaa häneltä pois siitä syystä! Se, että joku ulkopuolinen ei ymmärrä sen logiikkaa ei muuta tätä tosiasiaa! Jos joku skitsofreenikko esim. luulee olevansa kekkonen ja saa sillä itselleen tunteen olevansa joku tärkeä, niin hän pysyy pystyssä sen varassa koska hänen itsetuntonsa on liiskattu. Hän ei pysy pystyssä omana itsenään, hän ei ole rakastettava itsenään mutta on sitä kekkosena. Antakaa ihmisten pitää psykoosinsa! Kun ihmisen itsetunto vahvistuu ja hän saa rakkautta omana itsenään, hän ei tarvitse suuruuskuvitelmaansa.
HÄVETKÄÄ JO! Tehkää parannus! - järjenääni
psykoottinen- kirjoitti:
Linkistä lainattua:
"Psykoosiriski ei ole tautiluokituksen mukainen diagnoosi. Tosin uuteen yhdysvaltalaiseen tautiluokitukseen, DSM-5, on otettu vielä lisätutkimuksia edellyttäväksi "ehdokasdiagnoosiksi" vaimentunut psykoosioireyhtymä (attenuated psychosis syndrome), jossa oirekriteereinä ovat vaimentunut harhaluuloisuus, aistiharhaisuus tai hajanainen puhe (5). Virallisen diagnoosin puuttumisesta huolimatta riskipotilaita on pyritty hoitamaan, jottei heidän oireilunsa etenisi avoimeksi psykoosiksi. Lisäksi on huomattava, että psykoosiriskipotilailla esiintyy runsaasti tautiluokituksen mukaisia kliinisiä häiriöitä (6, 7) ja heidän toimintakykynsä on heikentynyt (8, 9). Nämä yksinäänkin perustelevat tarpeen hoitaa riskipotilasta."
Tässä näkee taas lääkeyhtiöitten ahneuden ja psykiatrien halun laajentaa tuhoavien lääkkeiden syöttämistä mahdollisimman monelle ihmiselle oman työnsä turvaamiseksi!
Tätä tosin tehdään jo nyt ja sillä on nimi: psykoosin estohoito! Ihminen, joka ei tarvitse lääkettä, syötetään lääkettä siltä varalta, että et saisi psykoosia myöhemmin! HALOO! Milloinkahan täällä aletaan seulomaan mielenterveysongelmia niin kuin jotakin rintasyöpää ja sitten lääkitsemään täysin terveitä ihmisiä "potentiaalisen sairauden" puhkeamisen estämiseksi! Pahemmaksi vain menee!
Tosiasiassa tällä vain saatetaan ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle ja muiden sairausten kouriin sekä ennenaikaiseen hautaan! Kaikki tämä siis tehdään "auttamisen viitta niskoilla sädekehä pään päällä"!
Itse psykoosikin on niin demonisoitu kamalaksi pahaksi asiaksi, että ihmiset ei tajua, että oikea psykoosi on sairastuneelle selviytymismekanismi ja siis auttaa häntä selviytymään vaikeissa olosuhteissa! Sitä ei pitäisi ottaa häneltä pois siitä syystä! Se, että joku ulkopuolinen ei ymmärrä sen logiikkaa ei muuta tätä tosiasiaa! Jos joku skitsofreenikko esim. luulee olevansa kekkonen ja saa sillä itselleen tunteen olevansa joku tärkeä, niin hän pysyy pystyssä sen varassa koska hänen itsetuntonsa on liiskattu. Hän ei pysy pystyssä omana itsenään, hän ei ole rakastettava itsenään mutta on sitä kekkosena. Antakaa ihmisten pitää psykoosinsa! Kun ihmisen itsetunto vahvistuu ja hän saa rakkautta omana itsenään, hän ei tarvitse suuruuskuvitelmaansa.
HÄVETKÄÄ JO! Tehkää parannus!Noita asioita, joita haluat tuoda psykoosien hoitoon, tarjotaan kyllä terapian muodossa. Olet itse saanut apua uskosta, se on hyvä asia. Tässä terapiamuodossa harjoitetaan läsnäoloa ja asioiden hyväksymistä. Eli liikutaan sillä tietoisuuden tasolla, jota tarkoitat. Voisiko lääkityksen hyväksyminen olla oikeanlaista nöyryyttä, siinä vaiheessa kun ihminen ei vielä ole valmis kohtaamaan kaikkea ns. raakana? Mustavalkoinen ajattelu ei oikein toimi missään asiassa. Nythän on sentään tullut näitä muita keinoja, toisin oli ennen vanhaa, kun mistään ei ymmärretty mitään. Eli malttia, kehitys menee kyllä eteen päin.
http://fitmind.fi/psykoterapia/hyvaksymis-ja-omistautumisterapia/ - psykoottinen-
järjenääni kirjoitti:
Noita asioita, joita haluat tuoda psykoosien hoitoon, tarjotaan kyllä terapian muodossa. Olet itse saanut apua uskosta, se on hyvä asia. Tässä terapiamuodossa harjoitetaan läsnäoloa ja asioiden hyväksymistä. Eli liikutaan sillä tietoisuuden tasolla, jota tarkoitat. Voisiko lääkityksen hyväksyminen olla oikeanlaista nöyryyttä, siinä vaiheessa kun ihminen ei vielä ole valmis kohtaamaan kaikkea ns. raakana? Mustavalkoinen ajattelu ei oikein toimi missään asiassa. Nythän on sentään tullut näitä muita keinoja, toisin oli ennen vanhaa, kun mistään ei ymmärretty mitään. Eli malttia, kehitys menee kyllä eteen päin.
http://fitmind.fi/psykoterapia/hyvaksymis-ja-omistautumisterapia/Musta on hävytöntä, että tätä terapiaa mainostetaan jotenkin uskonnollisesti neutraaliksi vaikka mindfullness on epäjumalanpalvontaa ja sillä on muistaakseni budhalaiset juuret, kun aikanaan otin siitä selvää! Kristinuskosta puhuminenkin voidaan hyvinkin katsoa lääkäreiden toimesta "psykoosiksi" mutta sitten sen tilalle kyllä tarjoillaan ihan kaikille muiden uskontojen uskonnollisia kokemuksia! Missä tässä on edes tasapuolinen kohtelu? Ja missä on totuuden kertominen tästäkin asiasta?
Kristityillä on tosi vaikeata tässä muutenkin ateistisessa psykiatriassa mutta joka kyllä ottaa avosylin vastaan muut uskonnot joogien ja mindfullnesien kautta! Olisitte edes loogisia päätelmissänne! Sielläpä te täytätte ihmisiä pahoilla hengillä riivatuiksi ja sitten sanotte kuinka potilaat eivät voi itselleen mitään riivaustilan takia! Pysykää ihmiset kaukana näistä! Tehkää parannus! Tässä on yksi syy miksi riivaustilatkin vain lisääntyvät!
"Voisiko lääkityksen hyväksyminen olla oikeanlaista nöyryyttä, siinä vaiheessa kun ihminen ei vielä ole valmis kohtaamaan kaikkea ns. raakana?" Samalla logiikalla voidaan hyväksyä huumeiden käyttö, juopottelu, vaimon hakkaaminen...sitäpaitsi lääke tekee pysyvät vauriot. Niiden kanssa joutuu elämään senkin jälkeen kun psykoosia ei enään ole. Miksi väliaikaisen tilan takia pitää alunpitäenkin alkaa lääkitsemään ihmistä pysyvästi toimintakyvyttömäksi? Miksi ihminen ei saa käyttää psykoosia apunaan, kun se on sen tarkoitus? Miksi sitä pitää hoitaa? Miksi ihmisen ei anneta oppia omasta psykoosistaan käymällä se läpi? Niin että hän voi saavuttaa oikean parantumisen.
Voisitteko lakata valehtelemasta näitä syyntakeettomuus ja vaarallinen väkivaltainen ihminen psykoosissa, kun se ei ole sairauden aiheuttamaa? Miksi te haluatte tuhota mielenterveysongelmaisten maineen pysyvästi? Eikö niin, että voisitte oikeuttaa lääkkeitten syöttämisen ja pakkohoidon! Sillä on helppo saada suuren yleisön hyväksyntä, tehän toimitte yhteiskunnan varjelemiseksi. Mutta kun se kaikki perustuu valheeseen! Ihan turhaa yhteiskunnan resurssien tuhlaamista kaikki syyntakeettomuus tutkimus. Kaikki rikolliset ovat ihan yhtä syyllisiä teoistaan. Sairaus ei ulotu ihmisen moraaliin eikä itsehillintään. Ihminen pystyy toteuttamaan tahtoaan psykoosissakin! Laittakaa heidät vankilaan sen mukaan mitä ovat tehneetkin! Siellä he paremmin oppivat, että teoilla on seuraus ja ehkä jättävät seuraavan teon tekemättä!
Itse asiassa koko syyntakeettomuuskäsite sekä kaikki nämä psykiatriset valheet siitä kuinka ihminen ei kykene itseään hillitsemään on vain omiaan lisäämään väkivaltaa ja rikoksia yhteiskunnassa sillä ihmiset eivät edes vaivaudu yrittämään hillitä itseään, kun he ovat tämän ajattelun aivopesun uhreja! Heitä ohjelmoidaan väkivallan tekoihin ja kaikkeen vääränlaiseen: "Tee mitä lystäät ethän voi sille mitään. Jos tuntuu pahalta, käynpä tuon kimppuun". Eikö ihmisille sen sijasta pitäisi opettaa kuinka kaikki väkivalta on väärin ja opettaa heitä hillitsemään itsensä? Näinhän vanhemmatkin tekevät lapsilleen. Ongelmatapauksia tulee heistä, joilta puuttuu kasvatus! Ihmisille voidaan opettaa vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja tunteidensa käsittelyyn, niin ettei se purkaudu väärällä tavalla.
Te luotte yhteiskuntaan niitä asioita mistä te valehtelette varjelevanne sitä!
Mitä ihminen itsestään ajattelee - sellainen hän on!
Jos ajattelet, en voi itselleni yhtään mitään, niin todellakin et voi itsellesi mitään koska jätät yrittämättä edes hillitä itsesi! Ajatuksilla on suuri merkitys siihen miten ihminen käyttäytyy!
Toinen puoli tästä on moraali! Jos ihminen tietää jonkun asian olevan väärin ja että siitä seuraa rangaistus, hän yleensä jättää sen tekemättä pelkästään rangaistuksen tai omantuntonsa tähden. Mutta tepä psykiatriassa opetatte kuinka se ei ollut sinun vika vaan sairauden, ikäänkuin ulkoistatte koko syyllisyyden, jollekin psykoosipeikolle. Silloin ihminen ei voi katua tekoaan ja sovittaa sitä. Eihän hän tehnyt sitä teidän mukaanne. Silloin hän ei opi edes tekemistään virheistä yhtään mitään vaan jatkaa samojen toistamista. Tämä on hirveää valehtelua ja ihmisten taannuttamista eläimen tasolle, joka toimii vain vaistojensa varassa mutta me emme ole eläimiä vaan meillä on ylempiä toimintoja! Lakatkaa valehtelemasta, tehkää parannus!
Tämän kaiken vastuuttomuuden te levittelette pitkin yhteiskuntaa niin, että lähes kaikki väärintekeminen onkin teidän mielestänne täysin sairauden aiheuttamaa. Sairaita tuntuu olevan nykyään niin juopot, huumeiden käyttäjät kuin kaikenlaiset väkivallan tekijätkin psykoosissa. Anteeksi nyt vain mutta pahuus on pahuutta ja synti on syntiä! Niistä pitää tehdä parannus! Ne eivät ole sairautta! Mua ärsyttää tämä tällainen pahuuden ja synnin pois selitteleminen ja sen hoitaminen sairauksina!
Lakatkaa sekoittamasta asioita keskenään! - normaalia_ja_normaalia
psykoottinen- kirjoitti:
Linkistä lainattua:
"Psykoosiriski ei ole tautiluokituksen mukainen diagnoosi. Tosin uuteen yhdysvaltalaiseen tautiluokitukseen, DSM-5, on otettu vielä lisätutkimuksia edellyttäväksi "ehdokasdiagnoosiksi" vaimentunut psykoosioireyhtymä (attenuated psychosis syndrome), jossa oirekriteereinä ovat vaimentunut harhaluuloisuus, aistiharhaisuus tai hajanainen puhe (5). Virallisen diagnoosin puuttumisesta huolimatta riskipotilaita on pyritty hoitamaan, jottei heidän oireilunsa etenisi avoimeksi psykoosiksi. Lisäksi on huomattava, että psykoosiriskipotilailla esiintyy runsaasti tautiluokituksen mukaisia kliinisiä häiriöitä (6, 7) ja heidän toimintakykynsä on heikentynyt (8, 9). Nämä yksinäänkin perustelevat tarpeen hoitaa riskipotilasta."
Tässä näkee taas lääkeyhtiöitten ahneuden ja psykiatrien halun laajentaa tuhoavien lääkkeiden syöttämistä mahdollisimman monelle ihmiselle oman työnsä turvaamiseksi!
Tätä tosin tehdään jo nyt ja sillä on nimi: psykoosin estohoito! Ihminen, joka ei tarvitse lääkettä, syötetään lääkettä siltä varalta, että et saisi psykoosia myöhemmin! HALOO! Milloinkahan täällä aletaan seulomaan mielenterveysongelmia niin kuin jotakin rintasyöpää ja sitten lääkitsemään täysin terveitä ihmisiä "potentiaalisen sairauden" puhkeamisen estämiseksi! Pahemmaksi vain menee!
Tosiasiassa tällä vain saatetaan ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeelle ja muiden sairausten kouriin sekä ennenaikaiseen hautaan! Kaikki tämä siis tehdään "auttamisen viitta niskoilla sädekehä pään päällä"!
Itse psykoosikin on niin demonisoitu kamalaksi pahaksi asiaksi, että ihmiset ei tajua, että oikea psykoosi on sairastuneelle selviytymismekanismi ja siis auttaa häntä selviytymään vaikeissa olosuhteissa! Sitä ei pitäisi ottaa häneltä pois siitä syystä! Se, että joku ulkopuolinen ei ymmärrä sen logiikkaa ei muuta tätä tosiasiaa! Jos joku skitsofreenikko esim. luulee olevansa kekkonen ja saa sillä itselleen tunteen olevansa joku tärkeä, niin hän pysyy pystyssä sen varassa koska hänen itsetuntonsa on liiskattu. Hän ei pysy pystyssä omana itsenään, hän ei ole rakastettava itsenään mutta on sitä kekkosena. Antakaa ihmisten pitää psykoosinsa! Kun ihmisen itsetunto vahvistuu ja hän saa rakkautta omana itsenään, hän ei tarvitse suuruuskuvitelmaansa.
HÄVETKÄÄ JO! Tehkää parannus!Kukaan ei voi toiselle sanoa, mikä on normaalia. Yksikään meistä ei ole käynyt yhdenkään toisen päässä näkemässä kuinka toinen näkee ja kokee tämän maailman, mikä hänelle on normaalia. Psykoosi on hyvinkin henkilökohtainen kokemus, oman normaalin maailmankuvan -tuntemuksen muuttuminen vääristyneeksi, vieraaksi.
- psykoosia_vai_ei
psykoottinen- kirjoitti:
Musta on hävytöntä, että tätä terapiaa mainostetaan jotenkin uskonnollisesti neutraaliksi vaikka mindfullness on epäjumalanpalvontaa ja sillä on muistaakseni budhalaiset juuret, kun aikanaan otin siitä selvää! Kristinuskosta puhuminenkin voidaan hyvinkin katsoa lääkäreiden toimesta "psykoosiksi" mutta sitten sen tilalle kyllä tarjoillaan ihan kaikille muiden uskontojen uskonnollisia kokemuksia! Missä tässä on edes tasapuolinen kohtelu? Ja missä on totuuden kertominen tästäkin asiasta?
Kristityillä on tosi vaikeata tässä muutenkin ateistisessa psykiatriassa mutta joka kyllä ottaa avosylin vastaan muut uskonnot joogien ja mindfullnesien kautta! Olisitte edes loogisia päätelmissänne! Sielläpä te täytätte ihmisiä pahoilla hengillä riivatuiksi ja sitten sanotte kuinka potilaat eivät voi itselleen mitään riivaustilan takia! Pysykää ihmiset kaukana näistä! Tehkää parannus! Tässä on yksi syy miksi riivaustilatkin vain lisääntyvät!
"Voisiko lääkityksen hyväksyminen olla oikeanlaista nöyryyttä, siinä vaiheessa kun ihminen ei vielä ole valmis kohtaamaan kaikkea ns. raakana?" Samalla logiikalla voidaan hyväksyä huumeiden käyttö, juopottelu, vaimon hakkaaminen...sitäpaitsi lääke tekee pysyvät vauriot. Niiden kanssa joutuu elämään senkin jälkeen kun psykoosia ei enään ole. Miksi väliaikaisen tilan takia pitää alunpitäenkin alkaa lääkitsemään ihmistä pysyvästi toimintakyvyttömäksi? Miksi ihminen ei saa käyttää psykoosia apunaan, kun se on sen tarkoitus? Miksi sitä pitää hoitaa? Miksi ihmisen ei anneta oppia omasta psykoosistaan käymällä se läpi? Niin että hän voi saavuttaa oikean parantumisen.
Voisitteko lakata valehtelemasta näitä syyntakeettomuus ja vaarallinen väkivaltainen ihminen psykoosissa, kun se ei ole sairauden aiheuttamaa? Miksi te haluatte tuhota mielenterveysongelmaisten maineen pysyvästi? Eikö niin, että voisitte oikeuttaa lääkkeitten syöttämisen ja pakkohoidon! Sillä on helppo saada suuren yleisön hyväksyntä, tehän toimitte yhteiskunnan varjelemiseksi. Mutta kun se kaikki perustuu valheeseen! Ihan turhaa yhteiskunnan resurssien tuhlaamista kaikki syyntakeettomuus tutkimus. Kaikki rikolliset ovat ihan yhtä syyllisiä teoistaan. Sairaus ei ulotu ihmisen moraaliin eikä itsehillintään. Ihminen pystyy toteuttamaan tahtoaan psykoosissakin! Laittakaa heidät vankilaan sen mukaan mitä ovat tehneetkin! Siellä he paremmin oppivat, että teoilla on seuraus ja ehkä jättävät seuraavan teon tekemättä!
Itse asiassa koko syyntakeettomuuskäsite sekä kaikki nämä psykiatriset valheet siitä kuinka ihminen ei kykene itseään hillitsemään on vain omiaan lisäämään väkivaltaa ja rikoksia yhteiskunnassa sillä ihmiset eivät edes vaivaudu yrittämään hillitä itseään, kun he ovat tämän ajattelun aivopesun uhreja! Heitä ohjelmoidaan väkivallan tekoihin ja kaikkeen vääränlaiseen: "Tee mitä lystäät ethän voi sille mitään. Jos tuntuu pahalta, käynpä tuon kimppuun". Eikö ihmisille sen sijasta pitäisi opettaa kuinka kaikki väkivalta on väärin ja opettaa heitä hillitsemään itsensä? Näinhän vanhemmatkin tekevät lapsilleen. Ongelmatapauksia tulee heistä, joilta puuttuu kasvatus! Ihmisille voidaan opettaa vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja tunteidensa käsittelyyn, niin ettei se purkaudu väärällä tavalla.
Te luotte yhteiskuntaan niitä asioita mistä te valehtelette varjelevanne sitä!
Mitä ihminen itsestään ajattelee - sellainen hän on!
Jos ajattelet, en voi itselleni yhtään mitään, niin todellakin et voi itsellesi mitään koska jätät yrittämättä edes hillitä itsesi! Ajatuksilla on suuri merkitys siihen miten ihminen käyttäytyy!
Toinen puoli tästä on moraali! Jos ihminen tietää jonkun asian olevan väärin ja että siitä seuraa rangaistus, hän yleensä jättää sen tekemättä pelkästään rangaistuksen tai omantuntonsa tähden. Mutta tepä psykiatriassa opetatte kuinka se ei ollut sinun vika vaan sairauden, ikäänkuin ulkoistatte koko syyllisyyden, jollekin psykoosipeikolle. Silloin ihminen ei voi katua tekoaan ja sovittaa sitä. Eihän hän tehnyt sitä teidän mukaanne. Silloin hän ei opi edes tekemistään virheistä yhtään mitään vaan jatkaa samojen toistamista. Tämä on hirveää valehtelua ja ihmisten taannuttamista eläimen tasolle, joka toimii vain vaistojensa varassa mutta me emme ole eläimiä vaan meillä on ylempiä toimintoja! Lakatkaa valehtelemasta, tehkää parannus!
Tämän kaiken vastuuttomuuden te levittelette pitkin yhteiskuntaa niin, että lähes kaikki väärintekeminen onkin teidän mielestänne täysin sairauden aiheuttamaa. Sairaita tuntuu olevan nykyään niin juopot, huumeiden käyttäjät kuin kaikenlaiset väkivallan tekijätkin psykoosissa. Anteeksi nyt vain mutta pahuus on pahuutta ja synti on syntiä! Niistä pitää tehdä parannus! Ne eivät ole sairautta! Mua ärsyttää tämä tällainen pahuuden ja synnin pois selitteleminen ja sen hoitaminen sairauksina!
Lakatkaa sekoittamasta asioita keskenään!Hyvinkin kulttuurinen kysymys, mikä on psykoosia ja normaalia.
>>
Tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen (illusorisen) luonteen, kun taas psykoottisena kokemuksena sama aistimus koetaan todellisena ilmiönä. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei aina ole helppoa. Jos henkilön uskomus on luonteeltaan hänen kulttuurissaan tai alakulttuurissaan yleisesti jaettu maailmanselitys tai uskonnollinen vakaumus, ei tällaista uskomusta määritellä harhaluuloksi. Hyvin jäykkä ja henkilön sosiaalista toimintakykyä olennaisesti kaventava uskomus voi joskus tällöinkin olla luonteeltaan myös psykoottinen.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00411
>> - järjenääni
psykoottinen- kirjoitti:
Musta on hävytöntä, että tätä terapiaa mainostetaan jotenkin uskonnollisesti neutraaliksi vaikka mindfullness on epäjumalanpalvontaa ja sillä on muistaakseni budhalaiset juuret, kun aikanaan otin siitä selvää! Kristinuskosta puhuminenkin voidaan hyvinkin katsoa lääkäreiden toimesta "psykoosiksi" mutta sitten sen tilalle kyllä tarjoillaan ihan kaikille muiden uskontojen uskonnollisia kokemuksia! Missä tässä on edes tasapuolinen kohtelu? Ja missä on totuuden kertominen tästäkin asiasta?
Kristityillä on tosi vaikeata tässä muutenkin ateistisessa psykiatriassa mutta joka kyllä ottaa avosylin vastaan muut uskonnot joogien ja mindfullnesien kautta! Olisitte edes loogisia päätelmissänne! Sielläpä te täytätte ihmisiä pahoilla hengillä riivatuiksi ja sitten sanotte kuinka potilaat eivät voi itselleen mitään riivaustilan takia! Pysykää ihmiset kaukana näistä! Tehkää parannus! Tässä on yksi syy miksi riivaustilatkin vain lisääntyvät!
"Voisiko lääkityksen hyväksyminen olla oikeanlaista nöyryyttä, siinä vaiheessa kun ihminen ei vielä ole valmis kohtaamaan kaikkea ns. raakana?" Samalla logiikalla voidaan hyväksyä huumeiden käyttö, juopottelu, vaimon hakkaaminen...sitäpaitsi lääke tekee pysyvät vauriot. Niiden kanssa joutuu elämään senkin jälkeen kun psykoosia ei enään ole. Miksi väliaikaisen tilan takia pitää alunpitäenkin alkaa lääkitsemään ihmistä pysyvästi toimintakyvyttömäksi? Miksi ihminen ei saa käyttää psykoosia apunaan, kun se on sen tarkoitus? Miksi sitä pitää hoitaa? Miksi ihmisen ei anneta oppia omasta psykoosistaan käymällä se läpi? Niin että hän voi saavuttaa oikean parantumisen.
Voisitteko lakata valehtelemasta näitä syyntakeettomuus ja vaarallinen väkivaltainen ihminen psykoosissa, kun se ei ole sairauden aiheuttamaa? Miksi te haluatte tuhota mielenterveysongelmaisten maineen pysyvästi? Eikö niin, että voisitte oikeuttaa lääkkeitten syöttämisen ja pakkohoidon! Sillä on helppo saada suuren yleisön hyväksyntä, tehän toimitte yhteiskunnan varjelemiseksi. Mutta kun se kaikki perustuu valheeseen! Ihan turhaa yhteiskunnan resurssien tuhlaamista kaikki syyntakeettomuus tutkimus. Kaikki rikolliset ovat ihan yhtä syyllisiä teoistaan. Sairaus ei ulotu ihmisen moraaliin eikä itsehillintään. Ihminen pystyy toteuttamaan tahtoaan psykoosissakin! Laittakaa heidät vankilaan sen mukaan mitä ovat tehneetkin! Siellä he paremmin oppivat, että teoilla on seuraus ja ehkä jättävät seuraavan teon tekemättä!
Itse asiassa koko syyntakeettomuuskäsite sekä kaikki nämä psykiatriset valheet siitä kuinka ihminen ei kykene itseään hillitsemään on vain omiaan lisäämään väkivaltaa ja rikoksia yhteiskunnassa sillä ihmiset eivät edes vaivaudu yrittämään hillitä itseään, kun he ovat tämän ajattelun aivopesun uhreja! Heitä ohjelmoidaan väkivallan tekoihin ja kaikkeen vääränlaiseen: "Tee mitä lystäät ethän voi sille mitään. Jos tuntuu pahalta, käynpä tuon kimppuun". Eikö ihmisille sen sijasta pitäisi opettaa kuinka kaikki väkivalta on väärin ja opettaa heitä hillitsemään itsensä? Näinhän vanhemmatkin tekevät lapsilleen. Ongelmatapauksia tulee heistä, joilta puuttuu kasvatus! Ihmisille voidaan opettaa vaihtoehtoisia käyttäytymismalleja tunteidensa käsittelyyn, niin ettei se purkaudu väärällä tavalla.
Te luotte yhteiskuntaan niitä asioita mistä te valehtelette varjelevanne sitä!
Mitä ihminen itsestään ajattelee - sellainen hän on!
Jos ajattelet, en voi itselleni yhtään mitään, niin todellakin et voi itsellesi mitään koska jätät yrittämättä edes hillitä itsesi! Ajatuksilla on suuri merkitys siihen miten ihminen käyttäytyy!
Toinen puoli tästä on moraali! Jos ihminen tietää jonkun asian olevan väärin ja että siitä seuraa rangaistus, hän yleensä jättää sen tekemättä pelkästään rangaistuksen tai omantuntonsa tähden. Mutta tepä psykiatriassa opetatte kuinka se ei ollut sinun vika vaan sairauden, ikäänkuin ulkoistatte koko syyllisyyden, jollekin psykoosipeikolle. Silloin ihminen ei voi katua tekoaan ja sovittaa sitä. Eihän hän tehnyt sitä teidän mukaanne. Silloin hän ei opi edes tekemistään virheistä yhtään mitään vaan jatkaa samojen toistamista. Tämä on hirveää valehtelua ja ihmisten taannuttamista eläimen tasolle, joka toimii vain vaistojensa varassa mutta me emme ole eläimiä vaan meillä on ylempiä toimintoja! Lakatkaa valehtelemasta, tehkää parannus!
Tämän kaiken vastuuttomuuden te levittelette pitkin yhteiskuntaa niin, että lähes kaikki väärintekeminen onkin teidän mielestänne täysin sairauden aiheuttamaa. Sairaita tuntuu olevan nykyään niin juopot, huumeiden käyttäjät kuin kaikenlaiset väkivallan tekijätkin psykoosissa. Anteeksi nyt vain mutta pahuus on pahuutta ja synti on syntiä! Niistä pitää tehdä parannus! Ne eivät ole sairautta! Mua ärsyttää tämä tällainen pahuuden ja synnin pois selitteleminen ja sen hoitaminen sairauksina!
Lakatkaa sekoittamasta asioita keskenään!Alat olla kohta lääkityksen tarpeessa. Ei voida ruveta terapioimaan ihmisiä joillain uskonnoilla, kai sen ymmärrät. Lääkärikuntako alkaisi määräämään skitsofreniaan kristinuskoa? Mindfulness on neutraali mielen rauhoittamiskeino, tietoista läsnäoloa tässä hetkessä. Suosittelen sinullekin.
- psykoottinen-
järjenääni kirjoitti:
Alat olla kohta lääkityksen tarpeessa. Ei voida ruveta terapioimaan ihmisiä joillain uskonnoilla, kai sen ymmärrät. Lääkärikuntako alkaisi määräämään skitsofreniaan kristinuskoa? Mindfulness on neutraali mielen rauhoittamiskeino, tietoista läsnäoloa tässä hetkessä. Suosittelen sinullekin.
Kehtaatkin siellä valehdella! Se on buddhalaisuutta!
https://sv.wikipedia.org/wiki/Medveten_närvaro
"Medveten närvaro eller mindfulness är ursprungligen ett buddhistiskt begrepp. Begreppet sägs ha sitt ursprung i det arbete som Buddhas efterföljare gjorde med att utveckla förtjänstfulla karaktärsdrag utifrån olika aspekter av den åttafaldiga vägen, särskilt att fokusera på sinnelag och rätt tänkande samt utveckla meditation. Idag används medveten närvaro i västerländsk psykoterapi (tredje vågens KBT) som en behandlingsmetod, och begreppet har ytterst lite med det ursprungliga buddhistiska begreppet och Buddhas egen redogörelse för begreppet "sati" att göra [1]."
Lukee siis näin: Tietoinen läsnäolo tai mindfullness on lähteeltään budhalainen käsite...jne. Varmasti löytyy suomalaisiakin lähteitä jos lähtee etsimään!
- sittenkin_etyyli_epa
Mielenkiintoista. Jos näin on, miksei kaikille ihan vaan vaikka varmuuden välttämiseksi psykoosin yhteydessä syötetä paria grammaa e-epaa päivässä?
Duodecim
>>
Nuorten ensipsykoosi ja kalaöljy
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2012;128(5):543
Vuoden 2005 jälkeen omega-3-rasvahapot ovat olleet esillä yhä enemmän niin masennuksen kuin psykoosien ehkäisyssä ja hoidossa. Aivan erityisesti E-EPA vaikuttaa kliinisten tutkimusten perusteella lupaavalta ja turvalliselta yhdisteeltä ensipsykooseissa (Berger ym. 2007, Amminger ym. 2010, Amminger ja McGorry 2012, Mossaheb ym. 2012, Ruhrman ym. 2012). Nuorten psykoosiriskiin liittyy usein omega-3-rasvahappojen puute, joka tulisi tutkia ja hoitaa kuntoon (Mees ym. 2011). Suuressa sairastumisvaarassa olevien ja jo sairastuneiden tarvitsema päiväannos E-EPA:ta on noin kaksi grammaa, mikä vastaa suunnilleen kymmentä annosta Atlantin lohta.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku?p_auth=GI07BHAh&p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo10119&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=haku&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_hakusana=ensipsykoosi
>>- psykoottinen-
uusi_linkki kirjoitti:
Sentähden koska psykoosin parantuminen ei hyödytä psykiatriaa eikä lääkeyhtiöitä ja tämäkin siis on yksi todiste lisää siitä kuinka turmeltunutta virallinen tieto on!
By the way, itse olen huomannut öljyjen suuren merkityksen omalle aivotoiminnalle! Aluksi käytin kalaöljyä ja huomasin sen hyväksi mm. masennukseen. Ympäristömyrkkyjen tähden olen siirtynyt ajat sitten luomu kylmäpuristettu neitsyt rypsiöljyyn. Katsoin erään ohjelman missä asiantuntija sanoi, että vaikka rypsiöljy itsessään ei sisälläkään kaikkia omegoita niin elimistö kuitenkin muuntaa siitä niitä ja että silläkin pärjää. Olen kyllä pärjännyt! Mutta satsaan laadukkaaseen öljyyn enkä mihin tahansa rypsiöljyyn! Kaloista tulee paljon vakavia myrkkyjä ja monet tutkijat ovat sitä mieltä, että haitat jo ylittävät hyödyt. En halua vierasaineita sisääni, ongelmia on ihan tarpeeksi muutenkin. Tietysti jos voi olla täysin satavarma kalan puhtaudesta, ei mulla kaloja vastaan mitään ole! Aivothan rakentuvat rasvoista! Uskon, että rasvaton ruokavalio voi olla hyvin haitallista aivoille! Samoin nämä nykyajan transrasvat mitä margariinit sisältävät. Onko se sitten ihme, että koneisto alkaa takkuamaan. Olet mitä syöt!
Minusta tämä kieroutunut ruokateollisuus alkaa jo näkymään nykypäivän ihmisten terveydessä. Teollinen ruoka on korvannut terveellisen perusruoan. Tämä näkyy niin kouluissa kuin ihmisten lautasilla kotona. Kuinka moni oikeasti enään itse valmistaa ruokansa perusaineksista? Ruokalat käyttävät pitkälle jalostettuja tuotteita ruokiensa ainesosina. Sitä saa mitä tilaa! Minusta keittäjä pitäisi palauttaa takaisin kouluihin ja ruoka tehdä itse perusaineista ja lopettaa tämä jatkuva säästäminen vääristä paikoista!
Oikeiden öljyjen puute tuskin pelkästään on masennuksen syynä, se voi tosin joillakin ollakin mutta monilla se on monen tekijän summa. B-vitamiinit on toinen ravitsemuksellinen ryhmä tähän asiaan. Jos masennukseen liitty vakava väsymys voi tilannetta pahentaa myös anemia. Kuitenkin jos masennuksen syy on itkemättömät itkut, niin silloin ei auta kuin käydä läpi elämänsä asiat tunnetasolla. Yleensä masennus on sisäänpäinkäännettyä vihaa ja itkemättömiä itkuja. Olen itkenyt itkuni ja purkanut vihani (rakentavasti). Mulla on ollut tätä kaikkea, olen parantunut masennuksesta, kiitos Herralle! Ja se oli näiden kaikkien yhteissummaa ja vielä kilpirauhasen vajaatoimintaakin yhdessä vaiheessa elämääni. Herra paransi siitäkin, Kiitos Hänelle! Sitä ennen siihen auttoi kilpirauhaslääkitys. Se olikin niitä harvoja lääkkeitä mitä söin ja ihan mielelläni! En ole täysin lääkevastainen ihminen!
- aivan_terve
Harhoista huolimatta, ihminen ei välttämättä koskaan sairastu psykoosisairauteen. Duodecim
>>Ajoittaisia kuuloharhoja ja lievää paranoidista ajattelua esiintyy yleisväestössä jopa noin 30 %:lla, ja 4-15 %:lla on kapea-alaisia ja ohimeneviä psykoosia muistuttavia tiloja - myös nuorilla (van Os ym. 2009). Suurin osa psykoosioireita satunnaisesti kokevista ei kuitenkaan sairastu koskaan varsinaiseen psykoosisairauteen.
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku?p_auth=RTr6w5cc&p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=viewArticle&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_tunnus=duo10930&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_p_frompage=haku&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_hakusana=psykoosi
>>- wkkaowf
Mitä jos sairastuu oikeaan psykoosisairauteen? Miten kohdellaan?
- koittakaa_itse
Toimiva linkki:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo10930
Hakukoneen linkki ei näemmä toimikaan muilta koneilta. Höh.
Paljon mielenkiintoisia artikkeleita löytää Duodecimin Hakukoneelta
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=0&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=searchArticle
Sanalla PSYKOOSI tämäkin artikkeli.
Googlekin löytää artikkelit, kun pätkän tuosta poimii hakuun. - psykoottinen-
koittakaa_itse kirjoitti:
Toimiva linkki:
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-1&p_p_col_count=1&viewType=viewArticle&tunnus=duo10930
Hakukoneen linkki ei näemmä toimikaan muilta koneilta. Höh.
Paljon mielenkiintoisia artikkeleita löytää Duodecimin Hakukoneelta
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/haku?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&p_p_lifecycle=0&_Article_WAR_DL6_Articleportlet_viewType=searchArticle
Sanalla PSYKOOSI tämäkin artikkeli.
Googlekin löytää artikkelit, kun pätkän tuosta poimii hakuun.Eihän ne lääkärit edes erota psykoottista ihmistä terveiden seasta. Minultakin on kysytty tuota mikä päivä/kellonaika jotakin vastaavaa ja sitten päätelty: "ei psykoottista"! Vaikka olen ollut psykoosissa! Ihan naurettava kysymys! Psykoosi on sen verran monimutkaisempi juttu, että sen toteamiseen tarvitaan pikkasen enemmän!
Minäkin olen hyvin yhteiskunnallisesti orientoitunut sekä arkeni hallitseva niinkuin moni muukin kaltaiseni! Jos haluan ettei muut tiedä psykoottisuudestani mitään, pystyn sen täysin pitämään itselläni eikä kukaan tiedä siitä mitään! Tämä on tietysti se ainot perintö mitä ihminen narsistiperheensä uhrina saa, sillä hänhän on joutunut piilottamaan koko identiteettinsä koko elämänsä ajan, koska sitä ei ole hyväksytty. Samaa salaamista voit siis jatkaa myös tietoisesti myöhemmin, osaat sen liiankin hyvin! Mun on pitänyt ihan tietoisesti opetella tätä avautumista ihmisille ja mielestäni olenkin nykyään jo toisessa äärilaidassa, se on ollut minulle terapiaa. Harva varmaan näin avoimesti täällä keskustelupalstoillakaan puhuu elämänsä asioista niinkuin minä olen tehnyt. Tosin vain nimimerkin takaa. Tosielämässä päästän vain turvallisiksi tuntemani ihmiset näkemään itseni. Se on itsesuojelua. Kaikkihan tätä tekee.
Tässä on myös yksi syy siihen miksi maaniset ihmiset ovat niin yliavoimia tilanteistaan. Normaalitilassa he sitten panttaavatkin kaiken. Sairaus auttaa heitä tästä eteenpäin. Panttaamisella kun on huonoja seurauksia elämään, vaikeuttaa ihmissuhteitakin huomattavasti. Kaikella on tarkoitus!
Hah, Hah, haa! ;D Koko psykiatria on yksi suuri vitsi näitten määritelmiensä kanssa!
Sitä paitsi dissosiaatio on psykoosi mutta he ovat juuri näitä paremmin yhteiskunnassa selviytyviä yksilöitä eikä mikään uusi sairaus. Monesti he ovat vain miedompia tapauksia ja sen tähden varsinaiset harhat puuttuvat.
Täällä oikeasti selvittäisiin neljän diagnoosin kanssa:
1. Masentunut=viivästynyt surureaktio ja sisäänpäinkäännetty viha
2. Ahdistunut=kärsii ristiriidoista elämässään
3. Osa psykoottinen (neuroosit) ilmenee rajatulla alueella: syyllisyys
4. Täydessä psykoosissa voi ilmetä millä alueella hyvänsä (kaksisuuntainen, skitsofreeninen, narsisti, dissosiaatio ja sivupersoonat) = identiteetti, kaikki tunteet, kaikki aistit
- ulospäinsuuntautunut ratkaisumalli = kaksisuuntainen
- sisäänpäinsuuntautunut ratkaisumalli= skitsofreeninen sisältää: dissosiaation ja sivupersoonat
- pahuudella ratkaistu malli = narsisti
Kaiken psykoosin takana on pelko, joka sen aiheuttaa ja perusturvallisuudentunteen menetys. Kaikilla psykoottisilla on identiteettiharha: suuruuskuvitelmia (kaksisuuntainen), luulee olevansa joku muu (skitsofreeninen), täydellinen (narsisti). Heidän aito itsetuntonsa on niin huono, etteivät he pysty toimimaan sen kanssa omana itsenään. Se on tuhottu narsistien toimesta. Kompensaation tarkoitus on tehdä ihmisestä rakkauden arvoinen, he eivät ole saaneet rakkautta omana itsenään ja se on pitänyt ansaita.
Kaikki hoitavat pelkojaan jollakin edellä mainitulla ratkaisukeinolla. Mania on aivojen ylitoimintaa=etsii ratkaisuja aktiivisesti ja sen jälkeen toimintaa niiden mukaisesti. Skitsofrenia on suojautumista pelkojen aiheuttamia uhkia kohtaan esim. eristäytymällä ja passivoinnilla. Kun et tee mitään, et voi tehdä mitään väärinkään. Narsisti hoitaa pelkonsa olemalla itse niin paha, että muut pelkäävät häntä eikä kukaan uskalla tehdä hänelle mitään. Kun itse hyökkäät kaikkien kimppuun ennen kuin kukaan tekee sinulle mitään olet voitolla.
Harhat ovat sinun traumojesi ilmentymiä sekä kertovat mistä siis kärsit. Moittivat, haukkuvat, arvostelevat äänet ovat narsismin tulos. Äänet auttavat sinua selviämään narsistien kanssa silläkin hetkellä; mitä voi tehdä ja mitä et. Ennakoimaan. Kertovat kuinka olet joutunut ansaitsemaan aina kaiken. Tästä tulee myös tunne että sinua tarkkaillaan, vakoillaan, kuullaan ajatuksesi, paljastut yms. Kaikki on aina ollut sinun tarkkailuasi teetkö, oletko juuri sellainen kuin he haluavat. Ei ole ollut tilaa omalle identiteetille ja sen normaalille ilmentymiselle. Rakkaus on pitänyt ansaita. Kaikesta on tullut rangaistus. Tässä on sen syy ja tarkoitus. Narsistin uhri.
Syyllisyys tulee siitä kun ihminen joko on täysin virheellisesti jatkuvasti syyllistetty viattomasti elämäntapahtumista. Toinen vaihtoehto on oma moraali ja sitä vastoin toimiminen. Ihminen yrittää pakkotoimintojen kautta siirtää syyllisyyttään esim. pesemiseen tai hyvittelemiseen. Pestä pois oman syyllisyytensä. Taikauskoiset ajatukset hallitsemisesta tekemällä jonkun toiminnon ovat pohjimmiltaan itsensä tekemistä omaksi epäjumalakseen. Ihminen yrittää hallita omaa sisäistä kaaostaan omilla pakkotoiminnoillaan. Vain parannuksen teko ja armo voi parantaa tästä.
Kaikki muu on ihan turhaa hifistelyä! Heittäkää kaikki diagnoosioppaat roskapönttöön! Siellä on muutenkin täysin väärin diagnosoitu ja sairauksista kerrottu asioista tietämättömyyden ja väärien tulkintojen takia! - psykoottinen-
psykoottinen- kirjoitti:
Eihän ne lääkärit edes erota psykoottista ihmistä terveiden seasta. Minultakin on kysytty tuota mikä päivä/kellonaika jotakin vastaavaa ja sitten päätelty: "ei psykoottista"! Vaikka olen ollut psykoosissa! Ihan naurettava kysymys! Psykoosi on sen verran monimutkaisempi juttu, että sen toteamiseen tarvitaan pikkasen enemmän!
Minäkin olen hyvin yhteiskunnallisesti orientoitunut sekä arkeni hallitseva niinkuin moni muukin kaltaiseni! Jos haluan ettei muut tiedä psykoottisuudestani mitään, pystyn sen täysin pitämään itselläni eikä kukaan tiedä siitä mitään! Tämä on tietysti se ainot perintö mitä ihminen narsistiperheensä uhrina saa, sillä hänhän on joutunut piilottamaan koko identiteettinsä koko elämänsä ajan, koska sitä ei ole hyväksytty. Samaa salaamista voit siis jatkaa myös tietoisesti myöhemmin, osaat sen liiankin hyvin! Mun on pitänyt ihan tietoisesti opetella tätä avautumista ihmisille ja mielestäni olenkin nykyään jo toisessa äärilaidassa, se on ollut minulle terapiaa. Harva varmaan näin avoimesti täällä keskustelupalstoillakaan puhuu elämänsä asioista niinkuin minä olen tehnyt. Tosin vain nimimerkin takaa. Tosielämässä päästän vain turvallisiksi tuntemani ihmiset näkemään itseni. Se on itsesuojelua. Kaikkihan tätä tekee.
Tässä on myös yksi syy siihen miksi maaniset ihmiset ovat niin yliavoimia tilanteistaan. Normaalitilassa he sitten panttaavatkin kaiken. Sairaus auttaa heitä tästä eteenpäin. Panttaamisella kun on huonoja seurauksia elämään, vaikeuttaa ihmissuhteitakin huomattavasti. Kaikella on tarkoitus!
Hah, Hah, haa! ;D Koko psykiatria on yksi suuri vitsi näitten määritelmiensä kanssa!
Sitä paitsi dissosiaatio on psykoosi mutta he ovat juuri näitä paremmin yhteiskunnassa selviytyviä yksilöitä eikä mikään uusi sairaus. Monesti he ovat vain miedompia tapauksia ja sen tähden varsinaiset harhat puuttuvat.
Täällä oikeasti selvittäisiin neljän diagnoosin kanssa:
1. Masentunut=viivästynyt surureaktio ja sisäänpäinkäännetty viha
2. Ahdistunut=kärsii ristiriidoista elämässään
3. Osa psykoottinen (neuroosit) ilmenee rajatulla alueella: syyllisyys
4. Täydessä psykoosissa voi ilmetä millä alueella hyvänsä (kaksisuuntainen, skitsofreeninen, narsisti, dissosiaatio ja sivupersoonat) = identiteetti, kaikki tunteet, kaikki aistit
- ulospäinsuuntautunut ratkaisumalli = kaksisuuntainen
- sisäänpäinsuuntautunut ratkaisumalli= skitsofreeninen sisältää: dissosiaation ja sivupersoonat
- pahuudella ratkaistu malli = narsisti
Kaiken psykoosin takana on pelko, joka sen aiheuttaa ja perusturvallisuudentunteen menetys. Kaikilla psykoottisilla on identiteettiharha: suuruuskuvitelmia (kaksisuuntainen), luulee olevansa joku muu (skitsofreeninen), täydellinen (narsisti). Heidän aito itsetuntonsa on niin huono, etteivät he pysty toimimaan sen kanssa omana itsenään. Se on tuhottu narsistien toimesta. Kompensaation tarkoitus on tehdä ihmisestä rakkauden arvoinen, he eivät ole saaneet rakkautta omana itsenään ja se on pitänyt ansaita.
Kaikki hoitavat pelkojaan jollakin edellä mainitulla ratkaisukeinolla. Mania on aivojen ylitoimintaa=etsii ratkaisuja aktiivisesti ja sen jälkeen toimintaa niiden mukaisesti. Skitsofrenia on suojautumista pelkojen aiheuttamia uhkia kohtaan esim. eristäytymällä ja passivoinnilla. Kun et tee mitään, et voi tehdä mitään väärinkään. Narsisti hoitaa pelkonsa olemalla itse niin paha, että muut pelkäävät häntä eikä kukaan uskalla tehdä hänelle mitään. Kun itse hyökkäät kaikkien kimppuun ennen kuin kukaan tekee sinulle mitään olet voitolla.
Harhat ovat sinun traumojesi ilmentymiä sekä kertovat mistä siis kärsit. Moittivat, haukkuvat, arvostelevat äänet ovat narsismin tulos. Äänet auttavat sinua selviämään narsistien kanssa silläkin hetkellä; mitä voi tehdä ja mitä et. Ennakoimaan. Kertovat kuinka olet joutunut ansaitsemaan aina kaiken. Tästä tulee myös tunne että sinua tarkkaillaan, vakoillaan, kuullaan ajatuksesi, paljastut yms. Kaikki on aina ollut sinun tarkkailuasi teetkö, oletko juuri sellainen kuin he haluavat. Ei ole ollut tilaa omalle identiteetille ja sen normaalille ilmentymiselle. Rakkaus on pitänyt ansaita. Kaikesta on tullut rangaistus. Tässä on sen syy ja tarkoitus. Narsistin uhri.
Syyllisyys tulee siitä kun ihminen joko on täysin virheellisesti jatkuvasti syyllistetty viattomasti elämäntapahtumista. Toinen vaihtoehto on oma moraali ja sitä vastoin toimiminen. Ihminen yrittää pakkotoimintojen kautta siirtää syyllisyyttään esim. pesemiseen tai hyvittelemiseen. Pestä pois oman syyllisyytensä. Taikauskoiset ajatukset hallitsemisesta tekemällä jonkun toiminnon ovat pohjimmiltaan itsensä tekemistä omaksi epäjumalakseen. Ihminen yrittää hallita omaa sisäistä kaaostaan omilla pakkotoiminnoillaan. Vain parannuksen teko ja armo voi parantaa tästä.
Kaikki muu on ihan turhaa hifistelyä! Heittäkää kaikki diagnoosioppaat roskapönttöön! Siellä on muutenkin täysin väärin diagnosoitu ja sairauksista kerrottu asioista tietämättömyyden ja väärien tulkintojen takia!Tuohon edellä mainittuun vielä lisäisin sen että anoreksia kuuluu sinne ulospäinsuuntautuneeseen ratkaisumalliin. He ovat vain saaneet päähänsä, että laihuus on kaunis ja hyvä asia ja sitä kautta heistä tulee rakastettavia. Mää pidän anorektisia yhtä psykoottisina kuin muitakin. Hehän uskovat omiin harhoihinsa myös. Ikinä et ole tarpeeksi laiha vaikka mitä peilistä näyttää. Ei ole todellisuudentajua. Maaninen ihminen sitä vastoin tyytyy monilla vähäisemmillä keinoilla ulkoisesti kohentamaan itseään. Tämä on siis monen shoppailuongelmankin takana. Varsinkin naisilla se voi olla vaatteita, kenkiä, meikkiä ja muuta ulkoisen itsensä laittamista. Sillä joko yritetään tehdä itsestä jotenkin parempaa tai sitten nostaa ylös identiteettiä jonkun yrityksen perustamisen tai suurusharhassa kirjoitetun kirjan tai muun sellaisen kautta. Kaiken takana on saada rakkautta toisilta ihmisiltä sekä hyväksyntää.
Harhat voidaan jakaa kahteen pääkatekoriaan: Pelot, jotka jakautuu kahteen alalajiin: koetut traumat ja muut yleiset pelonaiheet. Näistä pahemmat ja hallitsevammat ovat juuri traumapohjaiset. Nämä yleensä toistavat itseään sitkeämmin. Vierailevia tähtiä on nämä muut. Voit saada tällaisen pelon vaikka katsomalla televisiota. Toinen pääkategoria on: unelmat/ toiveet/ tarpeet. Kaikki harhat voidaan jakaa näihin edellä mainittuihin. Varsinkin jälkimmäisiin harhoihin auttaa se, että ihminen löytää tapoja tyydyttää normaaleja tarpeitaan ja toteuttaa unelmiaan ilman harhojaan. Monesti siellä voi olla paljon itsensä kieltämistä. Esim. Olet yksinäinen, siispä alat kuulemaan lopulta ääniä, joista tulee kavereitasi! Jos löydät todellisia ystäviä elämääsi, et tarvitse harhaasi enään. Esim.2. Olet yksinäinen etkä löydä itsellesi puolisoa. Omat harhasi alkavat tuottamaan sinulle telepaattisia viestejä jostakin henkilöstä mihin olet ihastunut. Teillä onkin telepaattinen yhteys, siis ajatuksen siirtoa. Kaiken tämän synnyttää tarpeesi, joka ei saa todellisessa elämässä tyydytystä. Nämä harhat antavat toivoa tulevaisuuteen ja siis auttavat sinua kestämään tilannettasi. Mitä pahaa tässä on, että se pitäisi heti lääkitä pois? Ketä se häiritsee oikeasti?
Jos sieltä joku tulee sanomaan kuinka häntä on juurikin joku kaksisuuntainen puoliso sen tähden pettänyt ja kuinka parisuhde kärsii, niin kerronpa tähän yhden tositarinan. Tapasin osastolla kristityn vanhemman naisen. Hän oli naimisissa työnarkomaani miehen kanssa, jolle tärkeintä oli vain raha. Hän oli täysin tunnevammainen naisen tarpeita kohtaan. Tällä naisella oli tietysti tästä syystä mania, jossa hän tunsi, että Jumala antaa hänelle uuden puolison. Joku mies henkilö kävi hänen työpaikallaan, josta hänellä oli unelmia. Hän ei ollut pettänyt miestään eikä ollut pettämässäkään mutta hän kyllä rukoili, että yhdistä tai erota tämän uuden miehen kanssa. Kummallista kyllä tämä hänen aviomies kuulemma oli ruvennut sairastelemaan vakavasti. En tiedä miten tarina päättyi. Ainakin tämä nainen oli tästä syystä vahvalla lääkityksellä.
Pointtini on vain tämä: hän ei pettänyt, koska hänen moraalinsa ei sallinut sitä. Hän oli sairas, koska parisuhde ei toiminut. Hänen harhansa auttoi häntä jaksamaan elää elämäänsä. Mitä se hyövää syöttää vaimolle vakavia psyykelääkkeitä jos hänen aviomiehensä on törppö häntä kohtaan? En tosin voi tietää kaikkia yksityiskohtia mitä tämä mies kertoisi asioista mutta tiedän, että olen kokenut samaa itse yksinäisyyden tähden. Enkä minäkään siitä huolimatta toiminut moraalilleni vastaisella tavalla vaikka olen ollut psykoosissa ja minulle on tarjoutunut mahdollisuuksia. Eli tarkoitan tällä vain sitä, että jos vaikka joku pettääkin jotakin, se ei johdu hänen sairaudestaan vaan hänen moraalistaan niinkuin kaikki muukin mitä ihminen tekee niin terveenä tai sairaana. Jos parisuhde tai avioliitto on kunnossa ei se oireile edes sellaisina harhoina vaikka ihminen sairastaisi. Sille ei ole mitään tarvetta. - minja-
psykoottinen- kirjoitti:
Eihän ne lääkärit edes erota psykoottista ihmistä terveiden seasta. Minultakin on kysytty tuota mikä päivä/kellonaika jotakin vastaavaa ja sitten päätelty: "ei psykoottista"! Vaikka olen ollut psykoosissa! Ihan naurettava kysymys! Psykoosi on sen verran monimutkaisempi juttu, että sen toteamiseen tarvitaan pikkasen enemmän!
Minäkin olen hyvin yhteiskunnallisesti orientoitunut sekä arkeni hallitseva niinkuin moni muukin kaltaiseni! Jos haluan ettei muut tiedä psykoottisuudestani mitään, pystyn sen täysin pitämään itselläni eikä kukaan tiedä siitä mitään! Tämä on tietysti se ainot perintö mitä ihminen narsistiperheensä uhrina saa, sillä hänhän on joutunut piilottamaan koko identiteettinsä koko elämänsä ajan, koska sitä ei ole hyväksytty. Samaa salaamista voit siis jatkaa myös tietoisesti myöhemmin, osaat sen liiankin hyvin! Mun on pitänyt ihan tietoisesti opetella tätä avautumista ihmisille ja mielestäni olenkin nykyään jo toisessa äärilaidassa, se on ollut minulle terapiaa. Harva varmaan näin avoimesti täällä keskustelupalstoillakaan puhuu elämänsä asioista niinkuin minä olen tehnyt. Tosin vain nimimerkin takaa. Tosielämässä päästän vain turvallisiksi tuntemani ihmiset näkemään itseni. Se on itsesuojelua. Kaikkihan tätä tekee.
Tässä on myös yksi syy siihen miksi maaniset ihmiset ovat niin yliavoimia tilanteistaan. Normaalitilassa he sitten panttaavatkin kaiken. Sairaus auttaa heitä tästä eteenpäin. Panttaamisella kun on huonoja seurauksia elämään, vaikeuttaa ihmissuhteitakin huomattavasti. Kaikella on tarkoitus!
Hah, Hah, haa! ;D Koko psykiatria on yksi suuri vitsi näitten määritelmiensä kanssa!
Sitä paitsi dissosiaatio on psykoosi mutta he ovat juuri näitä paremmin yhteiskunnassa selviytyviä yksilöitä eikä mikään uusi sairaus. Monesti he ovat vain miedompia tapauksia ja sen tähden varsinaiset harhat puuttuvat.
Täällä oikeasti selvittäisiin neljän diagnoosin kanssa:
1. Masentunut=viivästynyt surureaktio ja sisäänpäinkäännetty viha
2. Ahdistunut=kärsii ristiriidoista elämässään
3. Osa psykoottinen (neuroosit) ilmenee rajatulla alueella: syyllisyys
4. Täydessä psykoosissa voi ilmetä millä alueella hyvänsä (kaksisuuntainen, skitsofreeninen, narsisti, dissosiaatio ja sivupersoonat) = identiteetti, kaikki tunteet, kaikki aistit
- ulospäinsuuntautunut ratkaisumalli = kaksisuuntainen
- sisäänpäinsuuntautunut ratkaisumalli= skitsofreeninen sisältää: dissosiaation ja sivupersoonat
- pahuudella ratkaistu malli = narsisti
Kaiken psykoosin takana on pelko, joka sen aiheuttaa ja perusturvallisuudentunteen menetys. Kaikilla psykoottisilla on identiteettiharha: suuruuskuvitelmia (kaksisuuntainen), luulee olevansa joku muu (skitsofreeninen), täydellinen (narsisti). Heidän aito itsetuntonsa on niin huono, etteivät he pysty toimimaan sen kanssa omana itsenään. Se on tuhottu narsistien toimesta. Kompensaation tarkoitus on tehdä ihmisestä rakkauden arvoinen, he eivät ole saaneet rakkautta omana itsenään ja se on pitänyt ansaita.
Kaikki hoitavat pelkojaan jollakin edellä mainitulla ratkaisukeinolla. Mania on aivojen ylitoimintaa=etsii ratkaisuja aktiivisesti ja sen jälkeen toimintaa niiden mukaisesti. Skitsofrenia on suojautumista pelkojen aiheuttamia uhkia kohtaan esim. eristäytymällä ja passivoinnilla. Kun et tee mitään, et voi tehdä mitään väärinkään. Narsisti hoitaa pelkonsa olemalla itse niin paha, että muut pelkäävät häntä eikä kukaan uskalla tehdä hänelle mitään. Kun itse hyökkäät kaikkien kimppuun ennen kuin kukaan tekee sinulle mitään olet voitolla.
Harhat ovat sinun traumojesi ilmentymiä sekä kertovat mistä siis kärsit. Moittivat, haukkuvat, arvostelevat äänet ovat narsismin tulos. Äänet auttavat sinua selviämään narsistien kanssa silläkin hetkellä; mitä voi tehdä ja mitä et. Ennakoimaan. Kertovat kuinka olet joutunut ansaitsemaan aina kaiken. Tästä tulee myös tunne että sinua tarkkaillaan, vakoillaan, kuullaan ajatuksesi, paljastut yms. Kaikki on aina ollut sinun tarkkailuasi teetkö, oletko juuri sellainen kuin he haluavat. Ei ole ollut tilaa omalle identiteetille ja sen normaalille ilmentymiselle. Rakkaus on pitänyt ansaita. Kaikesta on tullut rangaistus. Tässä on sen syy ja tarkoitus. Narsistin uhri.
Syyllisyys tulee siitä kun ihminen joko on täysin virheellisesti jatkuvasti syyllistetty viattomasti elämäntapahtumista. Toinen vaihtoehto on oma moraali ja sitä vastoin toimiminen. Ihminen yrittää pakkotoimintojen kautta siirtää syyllisyyttään esim. pesemiseen tai hyvittelemiseen. Pestä pois oman syyllisyytensä. Taikauskoiset ajatukset hallitsemisesta tekemällä jonkun toiminnon ovat pohjimmiltaan itsensä tekemistä omaksi epäjumalakseen. Ihminen yrittää hallita omaa sisäistä kaaostaan omilla pakkotoiminnoillaan. Vain parannuksen teko ja armo voi parantaa tästä.
Kaikki muu on ihan turhaa hifistelyä! Heittäkää kaikki diagnoosioppaat roskapönttöön! Siellä on muutenkin täysin väärin diagnosoitu ja sairauksista kerrottu asioista tietämättömyyden ja väärien tulkintojen takia!Niin.. Eipä minullakaan osastolla havaittu merkittäviä psykoottisia oireita, koska en kertonut kellekään, mitä pään sisälläni liikkui, olin melko hiljainen, käyttäytynyt mitenkään oudosti. Tosiasiassa olin hyvinkin psykoottinen ja syömisetkin jäi monesti väliin, kun oli ruokapelko (ruoassa vikaa) ja pyöritin kokoajan mielessäni harhoja ja ocd-tyyppisiä ajatuksia. Läheisilleni tulikin sitten tosin hyvinkin selväksi, että olin psykoottinen.
- normaalin_rajoissa
"Ajoittainen kuuloharha" "Lievä paranoidinen ajattelu"
Mitenkähän yleistä - usein toistuvaa, pitkäaikaista - harhat ja paranoidinen ajattelu voivat olla ja ovat, jotta vielä on ns. nomaalia, mitä 1/3 ihmisistä kokee?
- Aboriginaali
Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa noin 300.000 suomalaista.
http://www.omaaikalehti.fi/terveys-ja-hyvinvointi/kilpirauhasen-vajaatoiminnan-oireet-muistuttavat-masennusoireita?_ga=1.4418736.200991485.1437848459
-------------------------------------------------------------------- psykoottinen-
Minusta jokaiselta masentuneelta pitäisi ensin poissulkea kaikki fysiologiset syyt masennukseen: kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia (varsinkin burn outissa), b-vitamiinien puutokset sekä omegarasvahapot. Vasta kun tiedetään, että ei ole fyysisiä syitä masennukselle voidaan alkaa hoitaa masennusta psykologisesti. Monesti samalla ihmisellä voi olla monia eri syitä, mitkä aiheuttavat masennusta eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia. Pitäisi muistaa tämä! Kuinkahan moni syö ihan turhaan masennuslääkkeitä. Varsikinkin jos ihminen kuuluu siihen kastiin, että hänen elämässään ei ole mitään suuria traumoja hänellä voi hyvinkin olla joku fysiologinen tekijä takana omille kurjille tunteilleen.
Se on muuten kurja tuo kilpirauhasen vajaatoiminta! Olen sen sairastanut, Herra paransi siitä, kiitos Herralle! - raakatotuus
psykoottinen- kirjoitti:
Minusta jokaiselta masentuneelta pitäisi ensin poissulkea kaikki fysiologiset syyt masennukseen: kilpirauhasen vajaatoiminta, anemia (varsinkin burn outissa), b-vitamiinien puutokset sekä omegarasvahapot. Vasta kun tiedetään, että ei ole fyysisiä syitä masennukselle voidaan alkaa hoitaa masennusta psykologisesti. Monesti samalla ihmisellä voi olla monia eri syitä, mitkä aiheuttavat masennusta eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia. Pitäisi muistaa tämä! Kuinkahan moni syö ihan turhaan masennuslääkkeitä. Varsikinkin jos ihminen kuuluu siihen kastiin, että hänen elämässään ei ole mitään suuria traumoja hänellä voi hyvinkin olla joku fysiologinen tekijä takana omille kurjille tunteilleen.
Se on muuten kurja tuo kilpirauhasen vajaatoiminta! Olen sen sairastanut, Herra paransi siitä, kiitos Herralle!eikä parantanut ,kilpirauhanen ei parannu,vaan voi olla vuoden vakaalla ja sitten muuttuu syöväksi.siinä jumlan ja papin puheet auta!Älä neuvo toisia noilla satupatannus tarinoilla!
- psykoottinen-
raakatotuus kirjoitti:
eikä parantanut ,kilpirauhanen ei parannu,vaan voi olla vuoden vakaalla ja sitten muuttuu syöväksi.siinä jumlan ja papin puheet auta!Älä neuvo toisia noilla satupatannus tarinoilla!
Mää olen ollut jo muutaman vuoden terve kilpirauhasen vajaatoiminnasta, joka näkyy mun kilpirauhasarvoissa! Tieteellisesti todistettu!
- minja-
Tänään pelottaa :´( Olin hyvässä vaiheessa toipumisprosessissa, kaikki huomas muutoksen, olin nauravainen ja jaksoin tehä juttuja, innostuin jopa jostain jutuista ihan uudelleen psykoosin jälkeen: sarjat, musiikki, kaverit, ruoka, ulkoilu. MUTTA NYT : Kolmas yö ihan muutaman tunnin unilla, tänään oliki 3,5h vaikka otin 2 tenoxia, toisen yöllä , mutta uni ei tullu. Aamulla otin diapamin ahistuneena. Viime psykoosissa oli sama homma, tosin sillon en käyttäny bentsoja. On ollut ihan epätodellinen olo. Sitä on hankala selittää.. En tunne jotenki tuttuja tunteita, vaan kaikki on niinku jotain unta tai pikemminki painajaisunta. Mun kämppäki tuntuu oudolta, erilaiselta. Tunteet ei yhisty hetkeen vaan kaikki tuntuu kummalta. En oo pystyny seuraan sarjoja, ku en pysty keskittyyn ja niidenkin katsominen tuntuu oudolta. Oon vaan lukenu hysteerisenä kaikkee että mitä vahinkoa oon tehny mun lisäravinnekokeiluilla ku ne ei näemmä sovi oikee bentsojen kanssa ja ei välttis mun psykoosilääkelopetuksessakaa kandeis alkaa leikkiin aivokemioiden kanssa.Oon jo alkanu katuun mun psykoosilääkelopetusta, oisin voinu jatkaa sitä pienellä annoksella enkä ottaa riskejä. Eilen oli pahin hetki. Tuntui etten ois pystyny aatteleen mitään, tai tuli semmonen ihme jumi päälle , ja se sama epätodellinen olo. Osa tästä varmaan menee univajeenki piikkiin. Sain paniikkikohtauksen aamulla. Pelkään että tää epätodellinen unenomainen masennustyhjyystila jää päälle. :´(
- järjenääni
Älä hyvä ihminen lopeta lääkitystä, kun et selvästikään ole siihen valmis, ainakaan vielä. Nämä psyykkiset ongelmat on pitkäaikaisia juttuja. Ihminen vahvistuu ja mielen lukkoja voi aueta pikkuhiljaa. Sinun pitäisi nyt antaa itsellesi lupa käyttää lääkitystä. Lääkäri tietää nyt parhaiten mikä on sinun tilanteesi.
- psykoottinen-
järjenääni kirjoitti:
Älä hyvä ihminen lopeta lääkitystä, kun et selvästikään ole siihen valmis, ainakaan vielä. Nämä psyykkiset ongelmat on pitkäaikaisia juttuja. Ihminen vahvistuu ja mielen lukkoja voi aueta pikkuhiljaa. Sinun pitäisi nyt antaa itsellesi lupa käyttää lääkitystä. Lääkäri tietää nyt parhaiten mikä on sinun tilanteesi.
"Lääkäri tietää nyt parhaiten mikä on sinun tilanteesi."
- Ja pöh!
Minkä ammatin edustaja itse olitkaan?
Miksi ihmisen pitäisi ottaa aina muutenkaan joku pilleri johonkin tunteeseen? Eikö ihmisen elämään kuulu myös vaikeita tunteita ja olotiloja ihan normaali ihmisellekin? Mietitäänpä vaikka puolisonsa kuolemalle menettänyttä ihmistä. Eiköhän hänellä voi vuositolkulla olla suuria tunteita? Eikä niitä ainakaan ennen ruvettu jollakin pillereillä hoitamaan! Ihmisten pitää oppia elämään vaikeidenkin tunteidensa kanssa, se on osa elämää!
Minusta tämä psykiatria tekee karhunpalveluksen lääkitsemällä kaikki vaikeat tunteet, sehän saa vain ihmisen riippuvaiseksi lääkkeistä ja aina kun tuntuu vaikealta pitää ottaa joku pilleri sen sijasta että ihmistä opetettaisiin siedättämään itseään niille ja opetettaisiin vaihtoehtoisia tunteidenkäsittelytapoja kuten esim. liikunta, puhuminen jne.
Onko psykiatrian tarkoitus tehdä potilaista vain itseään tarvitsevia vai mitä tämäkin on? Luoda niin henkistä kuin fyysistä riippuvuutta heitä kohtaan. Heidän tehtävä olisi tehdä itsestään tarpeettomia ts. niin ettei ihminen tarvitsisi enään heitä ja he selviäisivät omillaan tässä yhteiskunnassa. - järjenääni
psykoottinen- kirjoitti:
"Lääkäri tietää nyt parhaiten mikä on sinun tilanteesi."
- Ja pöh!
Minkä ammatin edustaja itse olitkaan?
Miksi ihmisen pitäisi ottaa aina muutenkaan joku pilleri johonkin tunteeseen? Eikö ihmisen elämään kuulu myös vaikeita tunteita ja olotiloja ihan normaali ihmisellekin? Mietitäänpä vaikka puolisonsa kuolemalle menettänyttä ihmistä. Eiköhän hänellä voi vuositolkulla olla suuria tunteita? Eikä niitä ainakaan ennen ruvettu jollakin pillereillä hoitamaan! Ihmisten pitää oppia elämään vaikeidenkin tunteidensa kanssa, se on osa elämää!
Minusta tämä psykiatria tekee karhunpalveluksen lääkitsemällä kaikki vaikeat tunteet, sehän saa vain ihmisen riippuvaiseksi lääkkeistä ja aina kun tuntuu vaikealta pitää ottaa joku pilleri sen sijasta että ihmistä opetettaisiin siedättämään itseään niille ja opetettaisiin vaihtoehtoisia tunteidenkäsittelytapoja kuten esim. liikunta, puhuminen jne.
Onko psykiatrian tarkoitus tehdä potilaista vain itseään tarvitsevia vai mitä tämäkin on? Luoda niin henkistä kuin fyysistä riippuvuutta heitä kohtaan. Heidän tehtävä olisi tehdä itsestään tarpeettomia ts. niin ettei ihminen tarvitsisi enään heitä ja he selviäisivät omillaan tässä yhteiskunnassa.Käyttäydyt samalla tavalla kuin lääkäri, jonka mielestä pilleri on ainoa keino psykoosin hoitoon. Et vaan tajua, että käytät itse samaa valtaa pakottamalla ihmiset uskomaan sinun tavallasi. Sinun Jumalaasi ja sinun menetelmiisi. Et voi tietää mitä toinen ihminen kestää sen perusteella mitä sinä olet kestänyt. Ihminen löytää myös uskon omalla tavallaan ja ajallaan. Sinun menetelmäsi on pahoinpitelyä ja puoskarointia. Ihmiset hakeutuvat terapiaan kun sitä haluavat ja ovat siihen valmiita. Sinä et ole mikään terapeutti.
- minja-
järjenääni kirjoitti:
Käyttäydyt samalla tavalla kuin lääkäri, jonka mielestä pilleri on ainoa keino psykoosin hoitoon. Et vaan tajua, että käytät itse samaa valtaa pakottamalla ihmiset uskomaan sinun tavallasi. Sinun Jumalaasi ja sinun menetelmiisi. Et voi tietää mitä toinen ihminen kestää sen perusteella mitä sinä olet kestänyt. Ihminen löytää myös uskon omalla tavallaan ja ajallaan. Sinun menetelmäsi on pahoinpitelyä ja puoskarointia. Ihmiset hakeutuvat terapiaan kun sitä haluavat ja ovat siihen valmiita. Sinä et ole mikään terapeutti.
Oon miettinyt paljon tota lääkitsemishommaa, ja toivon, että mun kohdalla ois annettu ajan parantaa ja unilääkkeiden hoitaa unettomuus. Uskon et kaikki noi kemikaalit (a-psykootit) pahensi mun psykoosia, varsinki niiden vaihtaminen. Mut sen sijaan, kun olin aivan masennuksen syövereissä ja vakuuttunu etten tuu ikinä nouseen siitä, ahistuksen ja unettomuuden suosta lääkäri halus määrätä masennuslääkettä. Kun muutuin niistä levottomaksi ja tunsin kuin oisin ollu unessa, lääkäri määräs psykoosilääkettä osastolla, jonka jälkeen kaikki muuttu. aluks menin kotia ja olin niin kauhuissani ku en tuntenu mitään että paiskoin tavaroita turhautuneena, vihaa tunsin, tunsin ku multa ois viety jotain pois. Kun niitä antipsykootteja venksattiin, tuntu ku tunteita ois veelty edestakaisin ja ne on varmasti pitkällä tähtäimellä muuttanu mua ja mun kokemusmaailmaa hyvin paljon. Yhtäkkiä olinkin sitten täysin psykoosissa ja harhainen. Psykoosi oli välillä kaunistakin, saatoin katsella auringonlaskua, ja ajatella voiko kauniimpaa olla, koin hengellisiä kokemuksia, mut välillä hyvinki pelottava kokemus, mut toisaalta hyvin tunteellinen kokemus, jota kuten sanoin, on välillä ollut ikävä. Jälkikäteen tuntuu, ku oisin ollu joku koe-eläin laboratoriossa jolle heiteltiin mitä sattuu ja katottiin että tuleeko positiivinen vai negatiivinen tulos. Ja niinhän sitä onkin, kun monia lääkkeitä laitellaan samaan aikaan. Mut ei voi kääntää aikaa taaksepäin, on vain elettävä tässä hetkessä, jossa en ole enää se ihminen mikä olin ennen antipsykootteja/psykoosia. Mun on kestettävä joka päivä sitä, etten oo toimintakykyne, muistiongelmia, tunteiden katoamista, jonkun puuttumista, ja kaikki on ihan erilaista. Kaipaan sitä ihmistä joka päivä joka olin ennen tätä kaikkea. Joka päivä. Kattelen monesti kuvia ja mietin et en tuu enää koskaa oleen tollanen. En oo huoletonta päivää kokenu psykoosin jälkeen, sitä edeltävänä aikana.
- järjenääni
minja- kirjoitti:
Oon miettinyt paljon tota lääkitsemishommaa, ja toivon, että mun kohdalla ois annettu ajan parantaa ja unilääkkeiden hoitaa unettomuus. Uskon et kaikki noi kemikaalit (a-psykootit) pahensi mun psykoosia, varsinki niiden vaihtaminen. Mut sen sijaan, kun olin aivan masennuksen syövereissä ja vakuuttunu etten tuu ikinä nouseen siitä, ahistuksen ja unettomuuden suosta lääkäri halus määrätä masennuslääkettä. Kun muutuin niistä levottomaksi ja tunsin kuin oisin ollu unessa, lääkäri määräs psykoosilääkettä osastolla, jonka jälkeen kaikki muuttu. aluks menin kotia ja olin niin kauhuissani ku en tuntenu mitään että paiskoin tavaroita turhautuneena, vihaa tunsin, tunsin ku multa ois viety jotain pois. Kun niitä antipsykootteja venksattiin, tuntu ku tunteita ois veelty edestakaisin ja ne on varmasti pitkällä tähtäimellä muuttanu mua ja mun kokemusmaailmaa hyvin paljon. Yhtäkkiä olinkin sitten täysin psykoosissa ja harhainen. Psykoosi oli välillä kaunistakin, saatoin katsella auringonlaskua, ja ajatella voiko kauniimpaa olla, koin hengellisiä kokemuksia, mut välillä hyvinki pelottava kokemus, mut toisaalta hyvin tunteellinen kokemus, jota kuten sanoin, on välillä ollut ikävä. Jälkikäteen tuntuu, ku oisin ollu joku koe-eläin laboratoriossa jolle heiteltiin mitä sattuu ja katottiin että tuleeko positiivinen vai negatiivinen tulos. Ja niinhän sitä onkin, kun monia lääkkeitä laitellaan samaan aikaan. Mut ei voi kääntää aikaa taaksepäin, on vain elettävä tässä hetkessä, jossa en ole enää se ihminen mikä olin ennen antipsykootteja/psykoosia. Mun on kestettävä joka päivä sitä, etten oo toimintakykyne, muistiongelmia, tunteiden katoamista, jonkun puuttumista, ja kaikki on ihan erilaista. Kaipaan sitä ihmistä joka päivä joka olin ennen tätä kaikkea. Joka päivä. Kattelen monesti kuvia ja mietin et en tuu enää koskaa oleen tollanen. En oo huoletonta päivää kokenu psykoosin jälkeen, sitä edeltävänä aikana.
Et ole sairastunut psykoosiin ilman syytä. Eli taustalla on aina jotain, joka sairauden on laukaissut. Nämä syyt on ilmeisesti vielä täysin käsittelemättä. Se ei mene niin, että ihminen elää ensin onnellista elämää ja yks kaks paukahtaa päälle psykoosi, ilman syytä, ja sitten siitä psykoosista toivutaan ja jatketaan elämää kuin ennenkin.
Olet nyt pahassa ahdistuksen tilassa, jossa haet syytä tilaasi aivojen toiminnasta tai toimimattomuudesta. Tilanne vaan pahenee tämän aivoajattelun myötä.
Usko minua, kun kerron, että ihminen vaikuttaa omilla ajatuksillaan aivojen toimintaan. Jos saisit itsesi rentotuneeseen tilaan, esim. hengitystä tarkkailemalla, ulkoilemalla ja luonnon tarkkailulla, jossa suuntaat ajatuksesi pois tuosta ahdistuneesta kehästä, niin samalla myös mielesi rauhoittuu ja pelko aivojen toimimattomuudesta hälvenee. - psykoottinen-
järjenääni kirjoitti:
Et ole sairastunut psykoosiin ilman syytä. Eli taustalla on aina jotain, joka sairauden on laukaissut. Nämä syyt on ilmeisesti vielä täysin käsittelemättä. Se ei mene niin, että ihminen elää ensin onnellista elämää ja yks kaks paukahtaa päälle psykoosi, ilman syytä, ja sitten siitä psykoosista toivutaan ja jatketaan elämää kuin ennenkin.
Olet nyt pahassa ahdistuksen tilassa, jossa haet syytä tilaasi aivojen toiminnasta tai toimimattomuudesta. Tilanne vaan pahenee tämän aivoajattelun myötä.
Usko minua, kun kerron, että ihminen vaikuttaa omilla ajatuksillaan aivojen toimintaan. Jos saisit itsesi rentotuneeseen tilaan, esim. hengitystä tarkkailemalla, ulkoilemalla ja luonnon tarkkailulla, jossa suuntaat ajatuksesi pois tuosta ahdistuneesta kehästä, niin samalla myös mielesi rauhoittuu ja pelko aivojen toimimattomuudesta hälvenee.Psykoosiin voi sairastua pelkästään lääkäreiden tähden, sillä kemiallisesti aiheutetut psykoosit ovat ihan yhtä psykooseja nekin! Moni masennuslääke on aiheuttanut monelle ihmiselle psykoosin! Se lukee jopa niiden sivuvaikutuslistoissa! Samaan toimintaperiaatteen alla on huumeiden laukaisemat psykoosit sekä elimelliset psykoosit esim. aivokasvaimet yms. Eli kyllä voi sairastua ilman traumaattista elämänhistoriaa mutta se on tietysti harvinaisempaa kuin ne normaalit syyt miksi ihmiset sairastuvat yleensä!
Mää epäilen, että lista muista syistä on vieläkin laajempi ja sinne kuuluu myös ympäristömyrkyt. Mutta mitkä niistä ja mistä niille voi altistua onkin sitten aivan eri juttu ja vaikeampi määrittää. Nykyään eletään kemikaalialtistuksessa verrattuna aikaisempiin sukupolviin. Tämä jos mikä on yksi suuri ihmiskoe! - korva_tarkkana
minja- kirjoitti:
Oon miettinyt paljon tota lääkitsemishommaa, ja toivon, että mun kohdalla ois annettu ajan parantaa ja unilääkkeiden hoitaa unettomuus. Uskon et kaikki noi kemikaalit (a-psykootit) pahensi mun psykoosia, varsinki niiden vaihtaminen. Mut sen sijaan, kun olin aivan masennuksen syövereissä ja vakuuttunu etten tuu ikinä nouseen siitä, ahistuksen ja unettomuuden suosta lääkäri halus määrätä masennuslääkettä. Kun muutuin niistä levottomaksi ja tunsin kuin oisin ollu unessa, lääkäri määräs psykoosilääkettä osastolla, jonka jälkeen kaikki muuttu. aluks menin kotia ja olin niin kauhuissani ku en tuntenu mitään että paiskoin tavaroita turhautuneena, vihaa tunsin, tunsin ku multa ois viety jotain pois. Kun niitä antipsykootteja venksattiin, tuntu ku tunteita ois veelty edestakaisin ja ne on varmasti pitkällä tähtäimellä muuttanu mua ja mun kokemusmaailmaa hyvin paljon. Yhtäkkiä olinkin sitten täysin psykoosissa ja harhainen. Psykoosi oli välillä kaunistakin, saatoin katsella auringonlaskua, ja ajatella voiko kauniimpaa olla, koin hengellisiä kokemuksia, mut välillä hyvinki pelottava kokemus, mut toisaalta hyvin tunteellinen kokemus, jota kuten sanoin, on välillä ollut ikävä. Jälkikäteen tuntuu, ku oisin ollu joku koe-eläin laboratoriossa jolle heiteltiin mitä sattuu ja katottiin että tuleeko positiivinen vai negatiivinen tulos. Ja niinhän sitä onkin, kun monia lääkkeitä laitellaan samaan aikaan. Mut ei voi kääntää aikaa taaksepäin, on vain elettävä tässä hetkessä, jossa en ole enää se ihminen mikä olin ennen antipsykootteja/psykoosia. Mun on kestettävä joka päivä sitä, etten oo toimintakykyne, muistiongelmia, tunteiden katoamista, jonkun puuttumista, ja kaikki on ihan erilaista. Kaipaan sitä ihmistä joka päivä joka olin ennen tätä kaikkea. Joka päivä. Kattelen monesti kuvia ja mietin et en tuu enää koskaa oleen tollanen. En oo huoletonta päivää kokenu psykoosin jälkeen, sitä edeltävänä aikana.
" Kaipaan sitä ihmistä joka päivä joka olin ennen tätä kaikkea. Joka päivä. Kattelen monesti kuvia ja mietin et en tuu enää koskaa oleen tollanen. En oo huoletonta päivää kokenu psykoosin jälkeen.."
Niinpä, meneekö tämä itsestänsä murehtiminen ja itsensä kuuntelu koskaan ohi? - yks_kaks_psykoosissa
järjenääni kirjoitti:
Et ole sairastunut psykoosiin ilman syytä. Eli taustalla on aina jotain, joka sairauden on laukaissut. Nämä syyt on ilmeisesti vielä täysin käsittelemättä. Se ei mene niin, että ihminen elää ensin onnellista elämää ja yks kaks paukahtaa päälle psykoosi, ilman syytä, ja sitten siitä psykoosista toivutaan ja jatketaan elämää kuin ennenkin.
Olet nyt pahassa ahdistuksen tilassa, jossa haet syytä tilaasi aivojen toiminnasta tai toimimattomuudesta. Tilanne vaan pahenee tämän aivoajattelun myötä.
Usko minua, kun kerron, että ihminen vaikuttaa omilla ajatuksillaan aivojen toimintaan. Jos saisit itsesi rentotuneeseen tilaan, esim. hengitystä tarkkailemalla, ulkoilemalla ja luonnon tarkkailulla, jossa suuntaat ajatuksesi pois tuosta ahdistuneesta kehästä, niin samalla myös mielesi rauhoittuu ja pelko aivojen toimimattomuudesta hälvenee.Mitä jos mielessäsi kummittelee kokoajan ajatus, 'me' kosteaan sulle vielä, 'me' näytetään sulle vielä, 'me' tehdään se sulle uudestaan,..
'Me' on joku joka on vallannut osan ajatuksistasi ja pelkäät, että se on sinua voimakkaampi, että se voi olla totta, että vielä yhtenä päivänä sinä menetät otteen, olet heikompi ja 'me' ottaa vallan.
"Se ei mene niin, että ihminen elää ensin onnellista elämää ja yks kaks paukahtaa päälle psykoosi, ilman syytä, ja sitten siitä psykoosista toivutaan ja jatketaan elämää kuin ennenkin"
Se mikä tähän johti, mikä tämän laukaisi, ei ole koskaan täysin selvinnyt.
- psykoosistaeläkkeellä
Opetele halitsemaan tunteitasi,tuntuuko sinustakin siltä ettei tiedä onko valveilla vai hereillä?Yöllä nukkuu omituista horros unta,ihan kuin kuulisi ympärillä olevat äänet.pahinta on iso kauppa ja kiireiset ihmiset ja ,meteli.Tuntuuko ,siltä ettei saa mistään otetta.Ei pysty iokein kunnolla keskittymään mihinkään.katsot tv: tä puolet mene ohi.kaikee tälästä,vois kirjoitaa,mutta ei oikein kärsivälisyys eikä energia riitä.koita kestää.
- minja-
Kuulostaa tutulta, ainoa vaan että olin paranemassa :(( Katselin tv-ohjelmia innolla, näin kavereita, kävelin kauppakeskuksissa, kahviloissa... Uni oli kunnossa, olin alkanut nähdä kivoja unia.. Saanu kosketuksia tunnemaailmaan.Nauroin jopa, vaikka olin masentunut. Olin päässyt antipsykooteista eroon, varmaan ne paskat laukaisikin mulla tämän jälkimainingin. Tai ois jääny niille pikkuannoksella. Eipä nuiden lopettamisesta tiedä mitä ne laukaisee.
Nyt mulle on jääny joku unensekanen tunne päälle. En saa yhistettyä tilannetta ja tunnetta, sitä on hankala selittää. Kotikin tuntuu oudolta. Kokoajan on vaan se painostava kamala tunne, mikä ei muutu. Tv-ohjelmiakaa ei voi kattoa ku on se paska tunne päällä eikä voi keskittyä. Olen ihan tolkuttoman ahdistunut, pihalla kaikki tuntuu unelta. Mä haluan mun tutut tunteet takaisin :,(((((
Lääkäri määräsi Seroquelin ja arvatkaapa mitä : EI UNTA ku 3 tuntia, nuppi vielä enemmän sekaisin, ja aamulla olen ollut aivan sekaisin. Oon joskus miettiny jopa pahensiko Seroquel mun psykoosia joskus aikanaan,zyprexa oli ainut jolla sai jotain tolkkua, mutta se onkin toinen tarina mitä se tekee tunnemaailmalle. Osastolla monesti viisveisattiin sivuoireista, kun kaikki lääkkeethän nyt on äärimmäisen turvallisia eikä voi aiheuttaa mitään pahaa. Otin vielä unilääkkeet ja melatoniinit ja sain nukuttua 3 tuntia. Sydän tykytti jostain syystä yli 100:n leposykkeellä aamulla. Säikähdin reaktiota, mikä minulla tuli, ihan niinku aivotoiminta ois lamaantunu ihan kokonaan kun otin seroquelin pitkästä aikaa uneen pikkuannoksella. Kävelin edestakaisin huolestuneena. Mietin onko mulla jotain akatisiaan viittavaa, kun luin siitä, kun on hankala olla paikallaan. Hiton lääkkeet! Mun elimistö on nyt ihan sekasin, ja oon kyllä ite vaikuttanu siihen...
Ja varoitan teitä käyttämästä lisäravinteita, eritoten jos on psykoosi/käyttää jotain lääkettä. Ne ei oo turvallisia, paitti ehkä joku kalaöljy ja magnesium ja vitamiinit. Jo kalaöljy voi reagoida joidenkin lääkkeiden kanssa, ja kaikilla on jotain reaktioita. Itse sain jonku paniikin minkä jälkeen oon ollu unettomana neljä yötä yhestä pilleristä serotoniinin esiaste 5-htp:tä, jonka vaikutus pahentui kun otin rauhoittavan. Mulle tuli siitä epätodellinen olo joka jäi päälle ja hermosto-oireita, ku serotoniini vaikuttaa keskushermostoon. Oon ihan loppu, saa nähä mitä seuraavaks. Tää viikko on ollut ihan karsea, ei kai tässä auta kohta enää mikään. No seuraavaks ois Zyprexa tietty mutta tahon vaan nukkua. Mikä mun päässä on nyt vikana kun en nuku ees unilääkkeellä :,(((((( - minja-
tuntuu kokoajan ku mun aivoissa/kropassa ois joku vika kun ne ei mene nyt enää nukkumaan. mun paraneminen oli tosipaljon sidoksissa isoon määrään unta ja nukahdin helposti yöllä uudestaan, vaikka heräsin. Tuntu ku aivot ois nyt jotenkin epäkunnossa :( Unet meni helposti ja heräsin silleen ahaa kello on 8, saatoin myös jatkaa unia vaan ja nukkua 12 tuntiakin. Nyt herään: oho kello on 2. Unettomuus voi ajaa psykoosiin.
Mä en tiedä onko mulla enää ees lääkevaihtoehtoja nyt unettomuuteen ku menee jo unilääke ja melatoniini. seroquel ei selvästikään enää sovi. lääkäri puhu jo että kokeiltas levozinia jos muu ei auta. no huh. muutenkaa ei haluais enää mitää lobotomiaa joka hankaloittaa ajattelua lääkkeistä mutta Ilmeisesti mun pitää alkaa kestää tätä kamalaa unettomuuspaskaa taas, mikä viimeks kyllä lähti norsukuureilla antipsykoottia bentsoa ja takas sen 8 tunteroista unta mutta eipä toimi enää. Tää ajaa ihan hulluuden partaalle, ei pääkää enää toimi eikä keskittymiskyky, pahottelen sekavaa kirjoitusta ja toivotan jaksamista kaikille samanlaisessa tilanteessa kamppaileville.
ps. Vuosi sitten olin vielä huoleton työssäkäyvä ihminen, joka nukkui normaalisti ja joka ei tiennyt, mitä tarkoittaa psykoosi. niin se ihmiselämä muuttuu. Valitettavasti nuitten psykoosin lääkkeitten jälkeen monesti pysyvästi erilaiseksi.- Domzick
Minkä takia ylipäänsä puljaat erilaisten huumaavien aineiden kanssa etkä lähde ratkaisemaan elämänongelmaa itseään? Totta kai pää tuntuu tyhjältä, kun käyttämäsi aineet on aivotoiminnan hidastamiseen tai putsaamiseen tarkoitettu ja tehty. Ne vievät tunnetusti myös unet.
Pahoittelut siitä miten sinutkin on huijattu huumeiden tielle ja sillä merkittävästi vahingoitettu terveyttäsi ja elämänlaatuasi. Pitäisi keskittyä psyykkisen pahoinvoinnin aiheuttaneisiin elämäntapahtumiin tai -tilanteeseen eikä rupea sotkemaan päätään kemikaalein. Valitettavasti tämä ei ole psykiatrian paradigman ja edun mukaista, joten ihmiset houkutellaan ajattelemaan nurin kurisesti tilanteestaan, että vika olisi aivoissa ja, että pilleri on ratkaisu asiaan.
Elämästä kumpuavia "oireita" ei idioottien puuhaa lähteä pidemmän päälle painamaan pois kemikaalein, varsinkin noin myrkyllisin kuin mitä sinänkin parhaillaan vedät. Aidosti olen pahoillani, että et ole tiennyt paremmin mihin olet lähtenyt mukaan, kun vastaanoton ohjeita olet lähtenyt noudattamaan. Ei hyvä veto.
- minja-
Niin arvaapa vaan olisinko tälle tielle lähtenyt IKINÄ jos oisin tiennyt, että mihin se johtaa. se lähti siitä kun lääkäri määräsi masennuslääkkeet. Sitten kun ne lopetti, romahti kaikki.. Tarkoituksena oli päästä kemiallisista aineista eroon totaalisesti, mutta hypin seinille muutama kuukausi lopetuksesta stressaantuneena ja nukuin surkeasti jos ollenkaan. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, en olisi lopettanut antidepressantteja, kun elämä oli suht ok tuolloin, ne oli pienempi paha. Tai jos vielä enemmän taaksepäin, niin en olis niitäkään aloittanu, mutta ne aloitettiin vakavaan masennukseen, jonka jälkeen elämänlaatu oli 10 vuotta suht hyvää ja nautittavaa normaali-ihmisen elämää. Tiedän LÄÄKKEET EI HYVÄ ja asioiden psykologiset syyt olisi pitänyt ratkaista, ennenkuin ne kasaantuivat isoksi palloksi.
Suurin virheveto oli sitten pahassa tilassani jossa tarkoitukseni oli vieroittautua lääkkeistä kokonaan, hankkiutua epätoivon suossa osastolle(jonne kyllä oli lähes pakko mennä koska olin niin sekaisin ja niin oli myös kroppani ja hermostoni), jossa sain todella tietää mitä on psykiatrinen todellisuus. Se on yhtä lääkettä ja käypähoitosuositusta, jossa on pakko olla hoitava lääke ja on pakko syödä kaikki listan lääkkeet vaikka ei tarvitsisikaan pahaan oloon kaikkea, mutta lääkäri on Jumala osastolla..Lääkärien mukaan kaikki lääkkeet ovat "hyvin siedettyjä", vaikka itse koin kaikista oireita. lääkettä lääkkeen perään, ainoa vaan että yhden masennuslääkepillerin jälkeen jota olin käyttänyt aiemmin, sainkin norsulle tarkoitetun määrän lääkkeitä, että paha oloni saatiin hiljennettyä niin että hyvä kun ajatus juoksi, sen jälkeen en ole ollut entiseni. Minun seurattiin toipuvan vaikka olin kokoajan kuolleempi sisältä. Yhtäkkiä elämä ei ollut enää omissa käsissäni, vaan jonkun vieraan käsissä joka päätti puolestani mitä kehooni laitan. Ikinä ei antidepressantit tappaneet sisintä niin kuin neuroleptit. Yhtäkkiä ajatus sitten alkoikin juoksemaan, mutta niin että koko looginen puoli ajattelusta oli hävinnyt ja olin harhainen. Elimistöni ja uneni ei toimineet enää luonnollisesti.
Ja nyt oon tilanteessa, jonka sijaan olisin mielummin vaikka huumeista eroon haluava narkkari. En haluaisi olla koukussa näihin kemikaaleihin, mutta nämä ovat koukuttavia. Vastaus ekaan kysymykseesi on se että minun on pakko. Kehoni on niin lääkkeistä kärsinyt että tarvin rauhoittavia rauhoittamaan keskushermostoa ja unilääkkeitä unensaantiin, koska en nuku enää ilman niitä. Kun alkaa olla unenkaltaisessa horroksessa, miettii vaan keinoja miten parantaa oloaan. Ja pahinta on että kun yrittää parantaa oloaan varsinkin kemikaaleilla, se saattaakin vain pahentua.- Domzick
Joo. Suurin virhe mitä kansalainen voi tehdä on hakeutua psykiatrian tykö, kun puhumme psyykkisestä pahoinvoinnista ja elämänhuolista. Psykiatrinen paradigma on kaikkea muuta kuin ongelmia ratkova, itse asiassa se on pseudotieteellinen ja erittäin haitallinen henkilölle itselleen, kuten kymmenet tuhannet sinun lisäksesi ovat saaneet ja joutuneet toteamaan.
Psykiatrian suurin ongelma ja vääryys on alan käytössä olevat pakottamisoikeudet, joiden voimin psykiatrian henkilöstö voi pakottaa ihmisiä aineille ja erilaisiin muihin toimenpiteisiin vastoin henkilön omaa tahtoa ja etua. Riittää, että henkilökunta näkee sen parhaaksi, mikä on todella vaarallista, tai onnistuu keksimään kriteeristön täyttämät syyt pakkokeinojen käytön mahdollistamiseksi, mikä on käytännössä mielivaltaista ja siten myös erittäin vaarallista.
Psykiatrian harjoittamista pahoinpitelyistä, jotka ovat käypä hoito suositusten mukaisia, ei voi luonnollisesti valittaa mihinkään, koska mitään säännöksiä ei käypä hoito suosituksia noudattamalla ole rikottu. Valuvirhe on itse käypä hoito suositus sekä mielenterveyslaki, joka mahdollistaa laillisen pahoinpitelyn ja alistamisen auttamisen nimissä.
"Minun seurattiin toipuvan vaikka olin kokoajan kuolleempi sisältä."
Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että psykiatrialle termit parantuminen, tehokkuus, sairaus jne. tarkoittavat yleensä aivan eri asioita kuin kohteelle itselleen. Psykiatriassa parantuminen on sitä, että ei enää ilmaise itseään ja on hiljaa. Sitä varten ihmisille annetaan esimerkiksi SSRI-aineita ja neurolepteja, koska ne lamaavat aivotoiminnat ja kyvyn tuntea tunteita. Seuraamuksena on passivointuminen, itseilmaisun väheneminen (ei itkua, ei riemua...), itsetietoisuuden tason madaltuminen ja apatia. Asianomainen kokee seuraamukset karmeiksi, joskus ihan kiduttaviksi ja tahtoo jopa olla kuollut mielummin, mutta ei välttämättä uskalla tai kykene ilmaisemaan sitä ympäristölle.
Samalla tavalla termi tehokkuus on psykiatriassa sitä, että aine saa aikaan em. seuraamukset. Asianomaisen mielestä aine on voinut olla tehokas tuhoamaan hänen persoonansa, ihmisyytensä, toimintakykynsä, elämänlaadun ja -tarkoituksen, koko elämän. Termi sairaus tarkoittaa psykiatriassa käytännössä vääränlaista ihmistä; vääriä ajatuksia, tunteita ja tai käytöstä.
Suosittelisin harkitsemaan hidasta vieroittautumista kaikista aineista ja antaa aivojen palautua niin paljon kuin ne myrkytyksen jäljiltä vielä kykenevät. Sen jälkeen opetella elämään mahdollisten pysyväisaivotoimintahäiriöiden kanssa. Apua et valitettavasti juuri mistään tule saamaan, koska niin sanottujen psyykenlääkkeiden yhteyttä aivovaurioihin ei virallisesti tunnusteta. Psykiatrit kaikista vähiten haluavat aiheesta puhua, joten tietyissä tilanteissa voi olla jopa vaarallista ottaa asiaa esiin. Valitukset tulkitaan tai tarkoituksella käännetään "psykoosin oireiksi". Itse on selvittävä. Alla muutamia linkkejä vertaistukeen sekä luotettaviin tietolähteisiin. Toivottavasti niistä olisi sinulle jotain apua. Kaikkea hyvää.
www.cepuk.org (Council for Evidence-based Psychiatry)
www.madinamerica.com (Mad In America)
www.survivingantidepressants.org (Surviving Antidepressants -vertaistukifoorumi
www.szasz.com (Edesmenneen Psykiatrian Emeritus Professori Thomas Szaszin oma sivusto, missä totuus psykiatriasta kaikille avoimesti luettavana. Ainutlaatuinen.)
www.breggin.com (Psykiatri Peter Bregginin oma sivusto) - minja-
Psykiatriset osastot ovat kamalia. Seurasin menoa.Suuri osa potilaista yrittää vältellä lääkkeen ottoa. Miksi potilaat eivät halua ottaa lääkettä? No siksi koska ne aiheuttavat sivuoireita ja lamaavat, tekevät pahan olon. Keho kertoo että älä ota näitä lääkkeitä. Miksi näitä lääkkeitä määrätään jotka tekevät huonon olon, se kertoo jotain. Jos ihminen kokee elämänlaatunsa tipahtavan lääkkeillä, hänen ei niitä pitäisi syödä. piste. Jos on vähän värikkäämpi hiukan vainoharhainen persoona niin olkoot. En tiedä kuinka moni on oikeasti täysin selkeytynyt näillä mömmöillä. Parempi sekin olla omalaatuinen kuin zombi. Eri asia tietty jos potilas oikeasti hyötyy lääkkeestä ja haluaa sitä syödä. Olen näitä harvinaisia tapauksiakin nähnyt. Monesti tosin ihminen alkaa olemaan aika yksinkertaisessa kunnossa vuosien voimakkaalla lääkityksellä. Yksikin potilas kuuli ääniä ja oli ihan sekava vaikka lääkettä meni vaikka kuinka paljon. Mutta sanoipa olevansa onnellinen kumminkin, no tämä oli onnekas tapaus. Auttavatko nuo lääkkeet edes, sitä sopii miettiä.
Itsellä pakotettiin huonona jaksona ottamaan lääke. Jopa pistettiin väkisin, kun en suostunut lääkettä ottamaan. Tunsin olevani kamalammassa paikassa kuin vankila ja oloni nöyryytetyksi. Jonkin verran elämäni parani yhdessä vaiheessa, joten en täysin kiellä etteikö jotain hyötyä lääkkeestä ollut. Mutta jos verrataan antidepressanttia aikanaan mitä käytin ja antipsykoottia niin antipsykootit ovat ihan tosi paljon yleistä ajattelukykyä lamaavia lääkkeitä ja antidepressanteilla olin vielä kokonainen ihminen, nykyään olen vain varjo entisestä. Mikä antidepressanteista teki myrkkyä oli se, että niiden lopettaminen joko paljastaa vaurion mitä ne on tehneet tai aivot ei vaan kestä enää niistä vieroittautumista, eli ne muokkaa aivoja tosi paljon. Ehkä en koskaan parane aivovaurioista, mitä nämä lääkkeet ovat minulle tehneet...
- minja-
Ja pakko selventää vielä että tarkoituksenihan oli
1. vieroittautua antipsykooteista
2. vieroittautua bentoista
3. yrittää jotain lisäravinnetta tukemaan toipumisprosessiani ja bentsovähennystä
Ei menny niinku strömsössä. - psykoosistäeläkkellä
kanattaa yrittää rauhaisassa ympäristössö jossain maalla päästä lääkeistä eroon.Järvenranta rauhoittaa mieltä.Onko sinulla tuttuja jotka reissaavat kesällä asuntoautolla tai vaunulla pääsisit laappiin vaikka ukonjärven caravan alueelle se on hyvä paikka,olen itse siellä ihan pohjosissa nuorgamin lomakylässä kesäisin hoitamassa mielenterveyttäni.Siellä on yötön yö,eli voit nukkua milloin haluat ja herätä milloin haluat aina on ihana päivä ja kaunisluonto!
- Höhh
Mene hyvä ihminen lääkäriin, äläkä kysele neuvoja tällaiselta palstalta
- Lievästi_hullu
Niin, kannattaa minunkin mielestä mennä lääkäriin. Ja mahdollisesti aloittaa psykoosilääkkeet uudestaan. Jos aiempi lääkitys tuntui epäsopivalta, voit ehkä kokeilla jotain toista lääkettä. Yritä kuitenkin saada ensiksi itsesi jotenkin rauhoitettua, vaikka toistamalla itsellesi jotain rauhoittavaa lausetta, esim. "olen turvassa" tai "ei ole mitään hätää". Aivoissasi on varmaan meneillään jonkinlainen yliviritystila, johon rauhoittuminen ja rentoutuminen saattavat auttaa.
Rentoutusharjoitukset olisi kans hyvä tapa rauhoittua. Ja ota bentsodiatsepiini, jos et pysty itse saamaan itseäsi rauhalliseksi. Uni on myös hyvin tärkeä aivojen terveyden kannalta, joten jos et muuten saa nukuttua, ota Tenox tai melatoniinia.
Olen itse sairastanut kaksi psykoosia. Ensimmäinen alkoi viikkoja kestäneen paniikinomaisen ahdistuneisuuden ja unettomuuden jälkeen. Toisen alkua en niin hyvin muista. Ajattelen näin, että psykoosini johtuivat vääristä valinnoista elämässäni, stressitekijöistä, traumaattisesta murrosiästä, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta sekä aivokemiallisista tekijöistä, kaikista yhdessä. Olen nyt onnistunut olemaan vuosia sairastumatta psykoosiin yrittämällä minimoida mahdolliset stressitekijät ja pyrkimällä sopivaan stressitasoon, rentoutumalla, oppimalla virheistä, yrittämällä olla sopivasti sosiaalisessa kanssakäymisessä ja syömällä lääkkeitä ja lisäravinteita. Vielä haluaisin kokeilla sitä, miten superterveelliset elämäntavat vaikuttavat. Siis sellaiset, että on unirytmi kunnossa, hyvä ruokavalio, liikuntaa ja raittiutta. Olen yrittänyt elää terveellisemmin, eli mennyt nukkumaan viimeistään klo 23, syönyt paljon kasviksia, käynyt lenkillä, jättänyt kahvin ja alkoholin pois ja vähentänyt tupakointia. Mutta en ole pystynyt lopettamaan tupakointia. :( Sen sijaan huomasin, että kahvin pois jättäminen vähentää ahdistuneisuutta, samoin alkoholin pois jättäminen. Ajattelen näin, että psykoosi on aivotoiminnan häiriö, ja aivot ovat elin siinä missä muutkin elimet, tosin monimutkaisempi. Tämän logiikan mukaan siis terveelliset elämäntavat auttavat myös aivosairauksiin tai aivotoiminnan häiriöihin. Kokeilkaa joku ja kertokaa mitä tapahtui. Mutta akuutissa vaiheessa tarvitaan valitettavasti yleensä lääkkeitä, jotta saadaan aivotoiminta normalisoitua. - help-
Ihmiset älkää koskeko psyykenlääkkeisiin kuin äärimmäisellä varauksella. Varokaa myös luontaistuotteita jos alttiita psykooseille. Lopettaminen on myös riskaabelia, lopettaminen olisi omalla kohdalla kannattanut tehdä niin että olisin jäänyt pienelle ylläpitoannokselle ettei unet katoa. Ja hiljalleen tiputtaa annos pois.
Noniin tässä sitä ollaan. Pahemmassa kunnossa kuin kuukausiin. Ajatus ei toimi, ja hakeutuminen lääkäriin pahensi asioita 100 prosenttia. Sain Seroquelista akatisian, paniikkia ja jouduin olemaan osastolla 2 päivää. Lääkärin mielestä ei akatisiaa, mutta onhan tämä: jalkoja polttelee, en voi keskittyä mihinkään kun on niin kamala polte jokapuolella jalkoja, istuminen tuskallista, liikkuminen vielä tuskaisampaa. Herään yöllä paniikinkaltaisiin tuntemuksiin. Tätä ei ole tapahtunut ennen. Uskon saaneeni jonkun yliherkkyysreaktion lisäravinnekokeilusta, mikä oli mieto, mutta sitten nyt uudelleenaloitetusta Seroquelista sain vielä pahemman reaktion hermostoon. Näin käy kun on pomppinut vuosia psyykenlääkkeillä. Ja olin jo parantumassa : ´ (( Ei ollut yliherkkyyttä enää oikein millekään, niin luulin mutta lääkkeille ja yhdelle lisäravinteellepa oli. Liikuin ja nautin ruoasta, syömisestä, ystävistä, nyt tuntuu että makaan sängyssä kuin zombi. Musiikkikaan ei kuulosta miltään ja tuntuu kuin olisi aivokuollut. Mitä mulle on viikon aikana tapahtunut. o.O
Lääkäri oli järkevä ja sanoi ettei mitään psykoosilääkkeitä minulle, en ole psykoottinen mutta unettomuus tietysti huolestuttavaa. Eilen nukuin 6 tuntia osissa unilääkkeellä mikä oli edistystä, mutta tuntuu, että haluaisin kuolla tällä hetkellä, niin pettynyt olen itseeni kun suostuin ottamaan yhdenkään lääkkeen enää. Kun unohdin kuinka myrkkyä ne on. En kiellä etteikö noi lääkkeet toiminu aikansa, mutta hitto ei näitä voi vaan näemmä aloittaa uudelleen tauon jälkeen helposti Ja tietty mun lisäravinnekokeiluista vihanen ittelleni. Lääkärin mukaan en oo aiheuttanu ittelleni mitään mutta tunnen että olen. Oon joutunu vetään rauhottaviaki tällä viikolla norsukuurin. Niin kamala olo on olla. Taidan olla vähän harvinainen tapaus yliherkkyyksieni kanssa. Jotkut tuntuu popsivan vaikka mitä lääkkeitä kämmentolkulla ja olevan ihan tolkuissaankin ja no prob.. Kai mulla suuri ongelma on tämä unettomuuski.
Ei pysty istumaan, levoton olla. Seroquelkokeilu myös pahensi omaa tunnelamaa ihan täysin, olo kuin aivokuolleella. Seroquel ei voi muka pieninä annoksina aiheuttaa akatisiaa: KYLLÄ VOI, jos on herkkä. Hieno homma. nyt vaan rukoilen että tämä ei ole pysyvää. Jos on niin en jaksa.
Vaan elämä jatkuu. Vaikkapa zombina. - Lievästi_hullu
On todella harmillista, jos olosi on mennyt huonompaan suuntaan. Toivottavasti tunnet olosi taas pian paremmaksi. Ehkä se on vain ohimenevää. Joskus sivuvaikutuksia tulee aloittaessa, ja ne menevät ohi. Jos ne pysyvät, ja koet ne vaikeiksi, niin kannattaa harkita lääkkeen vaihtoa. Itse en uskalla olla ilman neuroleptejä. Otan mieluummin sivuvaikutukset, jos ne eivät ihan kuolemaan johda, kuin uuden psykoosin. Koska psykoosi oli minulle todella kamala ja ahdistava kokemus, ja jostain luin että psykoosi voi vahingoittaa aivoja. Siksi en suosittele kenellekään psykoosia itsetutkiskelun välineenä. On ihan totta, että neuroleptit eivät ole täysin haitattomia. Mutta muuta ei ole tässä vaiheessa tarjolla, kun tiedon määrä on rajallinen. Ehkä joskus tulevaisuudessa keksitään haitattomampia psykoosilääkkeitä. Kuitenkin nykyisen lääkityksen avulla voi elää suhteellisen normaalia elämää. Ennen neurolepteja, siis joskus viime vuosisadan alkupuolella, kerran psykoosiin sairastuneet saattoivat jäädä psykoottisiksi koko loppuelämäkseen, eli asuivat koko ikänsä sairaalassa. Kannattaa muistaa tämä ennen kuin leimaa lääkkeet täysin haitallisiksi.
- minja-
No en ole koskenut seroqueliin koska olen 3 päivää ollut pystymättä ilman bentsoja istumaan paikallani, niin tuskallisen sivuvaikutuksen sain pienestä annoksesta tuota. Hokasin heti kun otin kun tuskailin yön jalkojeni kanssa että nyt ei ole kaikki hyvin. Tämä ei ole mennyt ohi, sain vielä propnanoloniakin akatisiaan. Hieno juttu. : ((((((((((
Oon ihan loppu, kun olin jo paranemassa :,( Toimintakykyne, ajattelukykynen, hyvin nukkuva, ilonen, optimistinen ihminen. Nyt maannu sängyssä, ajatus ja tunteet ei toimi, en nuku kunnolla, en tunne mitään, tahtosin vaan kuolla. :/ Mulla on ollu niin pitkä toipumisprosessi takana että tämä tuntuu kamalalta!!! Mutta niin vaan voi koko vointi romahtaa. Kunpa oisin jatkanut antipsykootin syöntiä pienellä ylläpitoannoksella psykoosin estoon ja en kokeillut mitään muuta konsteja parantaa oloani. Olin niin herkkä jotenkin tunteen tasolla kaikelle että jo lisäravinteiden popsiminen ja sitten vielä uuden psykoosilääkkeen kokeilu tuntu että veti mut aivan tunteettomaksi zombiksi. Mulla oli tunnemaailma, omanlainen sellanen, psykoosin jälkeen vähän mielenkiintonen, mutta kumminkin. En halua jäädä tähän tilaan, missä mikään ei herätä tunne-elämystä. Toi seroqueli tuntu torppaavan loputkin tunne-elämykset ja pistävän pään vielä enemmän myllerrykseen. Ihanniinku mun koko maailma ois kadonnu viikossa ja en enää tiiä mikä olen. Niin vaikka lääkevastainen olen niin jatkakaa niitä psyykelääkkeitä pienellä annoksella jos iso aiheuttaa oireita ettette joudu tällasee kriisiin. Jos joku psykoosilääke ei aiheuta mitää sen kummempia ongelmia, sitä kannattaa vetää koska todenteolla joku voi aiheuttaa teidän elämän helvetiksi. - psykoottinen-
Eikö pitäs tajuta miten vaarallisia nämä psykoosilääkkeet on, jos niitä ei voi edes lopettaa niistä tulevien vieroitusoireiden takia? Sama kuin yrittäisit eroon huumeista! Aivot on tottuneet niihin. Eikä niitä pysty muutenkaan syömään pitkiä aikoja ilman vaurioita vaikka miten pientä annosta olisi. Suo siellä, vetelä täällä!
Paras kun ei ikinä aloita koko lääkerumbaa!- minja-
Omalla kohalla kävi niin että lääkkeet muutti koko kokemusmaailman, ja niiden aloituksen myötä muutuin harhaiseksi. Eka kokemusmaailma oli muuttunut ssri-lääkkeen lopetuksen jälkeen, mikään ei tuntunut tutulta, ei ees oma puoliso. Alun perin hakeuduin osastolle siis järkyttävien SSRI-lääkevieroitusoireiden takia, joita ei ymmärretty. Olin tuskainen, rauhaton, uneton, masentunut.
Eka diagnoosi: masennus. Kun ei tiedetty mitä tehdä kun olin niin tuskainen ja ssri-lääkkeet ajoi kiihtyneeksi> määrättiin neuroleptit,rauhoittavat ja vielä joku valproaatti kun aivot oli kauheassa myllerryksessä. noh... siitä muutama kuukausi ja olin sekaisin kuin seinäkello ja luulin olevani helvetissä. kaikki ihmisetki , tutut, alko tuntuun erilaielta. muutuin kokoajan harhaisemmaksi vaikka olin neurolepteissä. Ainut mitä huomasin oli että tasoituin, tai siis zombifioiduin eikä harhat ja looginen ajattelu juurikaan muuttunut.
Kun lopetin, harhat loppui. mutta ilmeisestikin lääke laukaisi rebound unettomuuden mistä kärsin ja nyt olen sitten kärsinyt taas kokemusmaailman muutoksesta. depersonalisaatiosta eli koko tunne maailmasta on muuttunut täysin. Kaikki tuntuu tyhjältä :( lääkärin mukaan masennusta johon sanoi että ois pitänyt heti määrätä masennuslääke psykoosilääkkeen lopetuksen jälkee. Huoh ei enää mitään lääkkeitä!! mä haluaisin aivot ilman lääkkeitä :,( Yhtään. Olen huomannut, että neuroleptilääkkeen lopetus alkuilon jälkeen ja unettomuuden jälkeen on masentanut minut ihan totaalisesti. Tuntuu kuin kaikki olisi tyhjää. Kaipaan mielikuvitusmaailmaani, jonka koin eri tavalla. Sitä tunteidene kuohuntaa ja mielikuvituksen lentoa. On aivan kamala tyhjä olo, joka paheni tästä unettomuudesta. SSRI-lääkkeilläkin tunsin vielä vaikka mitä että niitä en tuomitsisi täysin. Lääkäri haluaisi aloittaa uudelleen antipsykootit, mutta yhdestä tuli ihan kamala olo mitä ennen ei ollut tullut: ajattelun täysi jumi, hyväkun tajusin illalla ottaessani lääkkeen, että miten löydän mun puhelimen ja sain paniikkikohtauksen. Ja akatisian, mihin määrättiin propnanonolia, joka voi myös aiheutta psykoosia. Lääkäri ei usko että olen saanut Seroquel 25:sta akatisian. No kyllä vaan on, en voi istua paikallani/rauhottua. En oo uskaltanut propranonolia alottaa enää pahan lääkekokemuksen jälkeen ja sekin voi aiheuttaa unettomuutta. EI HELKKARI MIKÄ KIERRE. Älkää lähtekö lääkekierteeseen. Tahtosin mun entiset aivot takasin. Yksi seroquelpilleri pahensi sisäistä tyhjyyttä täysin niinku ois vieny kaiken jännityksen, loputki elämästä. En jaksa tätä. :,( ois ehkä pitäny jatkaa olantsapiinia pienellä annoksella, sillon tunsin sentään vielä jotain vaikka sen jälkeen heräsinki henkiin ja oli hyvä olla. unettomuuteen asti. Makaan vaan sängyssä puoliaivokuolleena. Toivon että kuolema korjais ja etten ois ottanu sitä seroquel antipsykoottia. ollu mielummin uneton vaikka hulluuteen asti. Sekin on parempaa ku tää aivokuolema. - Domzick
minja- kirjoitti:
Omalla kohalla kävi niin että lääkkeet muutti koko kokemusmaailman, ja niiden aloituksen myötä muutuin harhaiseksi. Eka kokemusmaailma oli muuttunut ssri-lääkkeen lopetuksen jälkeen, mikään ei tuntunut tutulta, ei ees oma puoliso. Alun perin hakeuduin osastolle siis järkyttävien SSRI-lääkevieroitusoireiden takia, joita ei ymmärretty. Olin tuskainen, rauhaton, uneton, masentunut.
Eka diagnoosi: masennus. Kun ei tiedetty mitä tehdä kun olin niin tuskainen ja ssri-lääkkeet ajoi kiihtyneeksi> määrättiin neuroleptit,rauhoittavat ja vielä joku valproaatti kun aivot oli kauheassa myllerryksessä. noh... siitä muutama kuukausi ja olin sekaisin kuin seinäkello ja luulin olevani helvetissä. kaikki ihmisetki , tutut, alko tuntuun erilaielta. muutuin kokoajan harhaisemmaksi vaikka olin neurolepteissä. Ainut mitä huomasin oli että tasoituin, tai siis zombifioiduin eikä harhat ja looginen ajattelu juurikaan muuttunut.
Kun lopetin, harhat loppui. mutta ilmeisestikin lääke laukaisi rebound unettomuuden mistä kärsin ja nyt olen sitten kärsinyt taas kokemusmaailman muutoksesta. depersonalisaatiosta eli koko tunne maailmasta on muuttunut täysin. Kaikki tuntuu tyhjältä :( lääkärin mukaan masennusta johon sanoi että ois pitänyt heti määrätä masennuslääke psykoosilääkkeen lopetuksen jälkee. Huoh ei enää mitään lääkkeitä!! mä haluaisin aivot ilman lääkkeitä :,( Yhtään. Olen huomannut, että neuroleptilääkkeen lopetus alkuilon jälkeen ja unettomuuden jälkeen on masentanut minut ihan totaalisesti. Tuntuu kuin kaikki olisi tyhjää. Kaipaan mielikuvitusmaailmaani, jonka koin eri tavalla. Sitä tunteidene kuohuntaa ja mielikuvituksen lentoa. On aivan kamala tyhjä olo, joka paheni tästä unettomuudesta. SSRI-lääkkeilläkin tunsin vielä vaikka mitä että niitä en tuomitsisi täysin. Lääkäri haluaisi aloittaa uudelleen antipsykootit, mutta yhdestä tuli ihan kamala olo mitä ennen ei ollut tullut: ajattelun täysi jumi, hyväkun tajusin illalla ottaessani lääkkeen, että miten löydän mun puhelimen ja sain paniikkikohtauksen. Ja akatisian, mihin määrättiin propnanonolia, joka voi myös aiheutta psykoosia. Lääkäri ei usko että olen saanut Seroquel 25:sta akatisian. No kyllä vaan on, en voi istua paikallani/rauhottua. En oo uskaltanut propranonolia alottaa enää pahan lääkekokemuksen jälkeen ja sekin voi aiheuttaa unettomuutta. EI HELKKARI MIKÄ KIERRE. Älkää lähtekö lääkekierteeseen. Tahtosin mun entiset aivot takasin. Yksi seroquelpilleri pahensi sisäistä tyhjyyttä täysin niinku ois vieny kaiken jännityksen, loputki elämästä. En jaksa tätä. :,( ois ehkä pitäny jatkaa olantsapiinia pienellä annoksella, sillon tunsin sentään vielä jotain vaikka sen jälkeen heräsinki henkiin ja oli hyvä olla. unettomuuteen asti. Makaan vaan sängyssä puoliaivokuolleena. Toivon että kuolema korjais ja etten ois ottanu sitä seroquel antipsykoottia. ollu mielummin uneton vaikka hulluuteen asti. Sekin on parempaa ku tää aivokuolema.Noista aineista tulee oikeita aivovaurioita, jotka voivat näkyä muun muassa henkilön sekavana tai vainaharhaisena käytöksenä. Aineet vaikeuttavat ympäristön hahmottamista ja havainnointia, mikä siten saa kenet vaan pelokkaaksi ja epäluuloiseksi.
- psykoottinen-
Domzick kirjoitti:
Noista aineista tulee oikeita aivovaurioita, jotka voivat näkyä muun muassa henkilön sekavana tai vainaharhaisena käytöksenä. Aineet vaikeuttavat ympäristön hahmottamista ja havainnointia, mikä siten saa kenet vaan pelokkaaksi ja epäluuloiseksi.
Niinpä! Kauheeta valehtelua lääkkeistä ihmisille, kuinka se auttaa vaikka se maximoi ongelmasi tyyliin potenssiin sata. SSRI lääkkeillä ensin sotketaan aivotoiminta hypo-maniaan yms. (mitä kauemmin olet niitä syönyt sitä vaikeampaa niiden lopetus on) ja sitten sitä aletaan hoitamaan myöhemmin ongelmien ilmetessä psykoosilääkkeellä, joka sotkee loputkin aivotoiminnastasi ja sitä rataa tusinan muita ongelmia. Lääkkeillä itseasiassa aiheutetaan tosi ongelmaisia psyykepotilaita ja sitten siitä valehdellaan, että heitä "hoidetaan" heidän sairauksiaan, jotka kummallista kyllä vain "sattuivat puhkeamaan" tähän saumaan.
Ja se joka sanoo tämän ääneen on sitten ihminen, joka ehdottomasti kärsii harhoista ja tarvitsee siihen hoitoa vainoharhojensa poistamiseksi. Just! Se, joka elää läpi tätä, tietää kyllä kuka täällä puhuu totta ja kuka valehtelee! Parempi on kärsiä itse masennukset ja unettomuudet omana sairautenaan, ne menee jossakin vaiheessa ohi mutta miten käy näiden lääkeriippuvaisten?
Oiskohan se akatisiakin tullut siitä SSRI lääkkeestä (neurolepti vain oli viimeinen pisara) ja suuri osa ongelmistasi, käsitinkö oikein, että söit niitä jopa 10 pitkää vuotta? Ne on muuttaneet sun aivoja ja koko kroppaa varmaan ihan pysyvästi. Kukaan lääkäri ei osaa auttaa sua. Ei ole tarpeeksi tietoa ihmisistä ja pitkäaikaiskäytön seurauksista mutta jonkun verran jo siitä tiedetään. Sulla on luultavasti ne "lopetusoireet" jotka voi kestää ties miten pitkään? Tämä on siis sama kuin vieroitusoireet mutta se on piilotettu keksimällä sillekin uusi sana! Lääkärithän mainostaa näitä masennuslääkkeitä niin turvallisina että!
http://akukopakkala.fi/piilotettu-kansansairaus-ssri-riippuvuus/
Huomatkaa ihmiset, täällä on VAROITTAVA ESIMERKKI miten käy kun alkaa sähläämään näiden psyykelääkkeiden kanssa! Oppikaa muista, ei kannata ajaa itseään tämmöiseen tilanteeseen kuin ketjun aloittaja. Ja tähän siis päädyt, jos kuuntelet lääkäreitä! - minja-
Niin. Mä olen loputtoman vihanen psykiatrialle mun elämän pilaamisesta ja toivon että moni oppii mun tarinasta. Kadun että nuorena hain apua psykiatriasta, eikä lääkkeiden lopettamisen vaikeudesta puhuttu mitään. Mulla oli monta hyvää vuotta ja SSRI-lääkkeitä en tuomitsisi niin paljon kuin neuroleptejä. Se mistä olen vihainen, oli, että SSRI-vieroitusoireita lääkitään neurolepteillä > mun pää laitettiin ihan sekaisin. Kunpa oisin vaan jatkanu SSRI-lääkkeitä sitte vaikka lopun elämääni, niilläki asiat oli paremmin. Niitä ei kannata enää lopettaa, kun on vetänyt 10v. Kun olin sairaalassa, mut pakotettiin syömään neuroleptejä, ja tunsin samantien kuinka kuolen sisältä. Olin jo muutenkin masentunut, mutta neuroleptien jälkeen en ole ollut entiseni. Musta puuttuu osa, joku olennainen osa, mikä oli vielä SSRI-lääkkeiden aikana. Tuolloin sain esim. nautintoa liikunnasta, ja elämästä kuten muutekin enkä tod. ollut työkyvytön. Neuroleptit on ne jotka tappaa sisältä eniten, en enää tunne itseäni. Olen enää 20 prosenttia persoonasta kuka olin. Mulle sanottiin kuinka jatkan opiskelua jne kun pääsen sairaalasta mutta kuka pystyy noiden mömmöjen jälkeen mihinkää pänttäykseen jne... Lisäksi lääkkeiden työntäminen samaan aikaan on riskipeliä > yhteisvaikutuksien kohdalla olet koekaniinina. Psykiatrisissa sairaaloissa lääkkeitä määrätään aivan järjettömästi. Olen oikeasti vammautunut ja haluaisin jotain oikeutta, mutta on helppo vedota diagnooseihin.
Akatisia puhkesi nyt kuukausi psykoosilääkkeen lopetuksesta yhdestä Ketipinorista uneen. Lääkärin mukaan ei ole akatisiaa, mutta tasantarkalleen on!Tiedän sen. Toivon vaan että tää ei ole pysyvää! No,oikeutta en saa jos onkin, enkä apua.
Olen oikeasti vammautunut näistä lääkkeistä. Aku Kopakkala tekee hyvää työtä ja on nostanut esiin pitkäaikaiskäytön ongelmia.
Ja olen tehnyt päätöksen. Ei enää psykoosilääkkeitä. Olen uneton, mutta en psykoosissa. Uneton tod. näk. lääkkeiden takia. Naurettavinta on että lääkäri myönsi etten ole psykoosissa mutta silti suositteli toista psykoosilääkettä JUST IN CASE. Mikä ihme hinku noilla on tunkea noita lääkkeitä????? Kukaan ei myöskään ymmärrä todella voimakasta lääkeyliherkkyyttäni mikä minulla on pitkäaikaiskäytön jälkeen. Asioita ei vain ymmärretä, koska lääkärit näkevät vain suppean näkemyksen asioista. Helppo kai se on lääkitä ihmistä, joka on vasta aloittanut psyykenlääkkeet mutta voin luvata että vuosien käytössä alkaa tulla niitä sivuoireita niistä listoista mitkä ei ookaan niin yleisiä. Tällaiset potilaat ovatkin sitten vähän tympeitä. Minulle lääkäri ihmetteli että "mikä siinä on kun sinulle ei muka mikään lääke sovi". - Domzick
minja- kirjoitti:
Niin. Mä olen loputtoman vihanen psykiatrialle mun elämän pilaamisesta ja toivon että moni oppii mun tarinasta. Kadun että nuorena hain apua psykiatriasta, eikä lääkkeiden lopettamisen vaikeudesta puhuttu mitään. Mulla oli monta hyvää vuotta ja SSRI-lääkkeitä en tuomitsisi niin paljon kuin neuroleptejä. Se mistä olen vihainen, oli, että SSRI-vieroitusoireita lääkitään neurolepteillä > mun pää laitettiin ihan sekaisin. Kunpa oisin vaan jatkanu SSRI-lääkkeitä sitte vaikka lopun elämääni, niilläki asiat oli paremmin. Niitä ei kannata enää lopettaa, kun on vetänyt 10v. Kun olin sairaalassa, mut pakotettiin syömään neuroleptejä, ja tunsin samantien kuinka kuolen sisältä. Olin jo muutenkin masentunut, mutta neuroleptien jälkeen en ole ollut entiseni. Musta puuttuu osa, joku olennainen osa, mikä oli vielä SSRI-lääkkeiden aikana. Tuolloin sain esim. nautintoa liikunnasta, ja elämästä kuten muutekin enkä tod. ollut työkyvytön. Neuroleptit on ne jotka tappaa sisältä eniten, en enää tunne itseäni. Olen enää 20 prosenttia persoonasta kuka olin. Mulle sanottiin kuinka jatkan opiskelua jne kun pääsen sairaalasta mutta kuka pystyy noiden mömmöjen jälkeen mihinkää pänttäykseen jne... Lisäksi lääkkeiden työntäminen samaan aikaan on riskipeliä > yhteisvaikutuksien kohdalla olet koekaniinina. Psykiatrisissa sairaaloissa lääkkeitä määrätään aivan järjettömästi. Olen oikeasti vammautunut ja haluaisin jotain oikeutta, mutta on helppo vedota diagnooseihin.
Akatisia puhkesi nyt kuukausi psykoosilääkkeen lopetuksesta yhdestä Ketipinorista uneen. Lääkärin mukaan ei ole akatisiaa, mutta tasantarkalleen on!Tiedän sen. Toivon vaan että tää ei ole pysyvää! No,oikeutta en saa jos onkin, enkä apua.
Olen oikeasti vammautunut näistä lääkkeistä. Aku Kopakkala tekee hyvää työtä ja on nostanut esiin pitkäaikaiskäytön ongelmia.
Ja olen tehnyt päätöksen. Ei enää psykoosilääkkeitä. Olen uneton, mutta en psykoosissa. Uneton tod. näk. lääkkeiden takia. Naurettavinta on että lääkäri myönsi etten ole psykoosissa mutta silti suositteli toista psykoosilääkettä JUST IN CASE. Mikä ihme hinku noilla on tunkea noita lääkkeitä????? Kukaan ei myöskään ymmärrä todella voimakasta lääkeyliherkkyyttäni mikä minulla on pitkäaikaiskäytön jälkeen. Asioita ei vain ymmärretä, koska lääkärit näkevät vain suppean näkemyksen asioista. Helppo kai se on lääkitä ihmistä, joka on vasta aloittanut psyykenlääkkeet mutta voin luvata että vuosien käytössä alkaa tulla niitä sivuoireita niistä listoista mitkä ei ookaan niin yleisiä. Tällaiset potilaat ovatkin sitten vähän tympeitä. Minulle lääkäri ihmetteli että "mikä siinä on kun sinulle ei muka mikään lääke sovi".SSRI:t tekevät myös tunteettomaksi ja muuttavat persoonaa (muuttunut persoonallisuus = aivovaurio-oire). En väheksy neuroleptien vaikutuksia. Niidenhän sanotaan olevan myrkyllisimpiä aineita mitä markkinoilta löytyy heti kemoterapia-aineiden jälkeen, mutta loppujen lopuksi SSRI:t "lobotomoivat" pään käytännössä yhtä lailla; katoaa mielihyväkokemukset, tunteet, ajattelu hidastuu, muisti pätkii, hahmottaminen on vaikeaa, seksuaalisuus vaurioituu, itsetietoisuuden taso madaltuu ja niin edelleen. Uskon, että lopputulos olisi ollut kutakuinkin sama ennen pitkään pelkillä SSRI-aineilla. Neuroleptien käyttö ehkäpä nopeutti aivovaurion kehittymistä.
Toisaalta huomioitavaa on myös, että SSRI:den vaikutukset (em.) tulevat esiin vasta lopetuksen jälkeen ja pidemmässä käytössä enemmän hitaasti käytön aikana. Kaikki em. voi seurata pelkällä SSRI:llä ilman, että neurolepteihin on koskaan koskenut. Joka tapauksessa on kyseenalaista kokemustasi. Sinä tiedät mitä olet tuntenut ja, jos koet, että olit SSRI-käytön aikana paremmassa kunnossa toimintakyvyn ja elämänlaadun kannalta niin eihän sitä kukaan voi kielää. Jokainen tietää oman tilanteensa parhaiten.
Osanotto siitä mitä sinulle on tehty. Kaltaisiasi uhreja pelkästään Suomessa on kymmeniä tuhansia. :/ - psykoottinen-
minja- kirjoitti:
Niin. Mä olen loputtoman vihanen psykiatrialle mun elämän pilaamisesta ja toivon että moni oppii mun tarinasta. Kadun että nuorena hain apua psykiatriasta, eikä lääkkeiden lopettamisen vaikeudesta puhuttu mitään. Mulla oli monta hyvää vuotta ja SSRI-lääkkeitä en tuomitsisi niin paljon kuin neuroleptejä. Se mistä olen vihainen, oli, että SSRI-vieroitusoireita lääkitään neurolepteillä > mun pää laitettiin ihan sekaisin. Kunpa oisin vaan jatkanu SSRI-lääkkeitä sitte vaikka lopun elämääni, niilläki asiat oli paremmin. Niitä ei kannata enää lopettaa, kun on vetänyt 10v. Kun olin sairaalassa, mut pakotettiin syömään neuroleptejä, ja tunsin samantien kuinka kuolen sisältä. Olin jo muutenkin masentunut, mutta neuroleptien jälkeen en ole ollut entiseni. Musta puuttuu osa, joku olennainen osa, mikä oli vielä SSRI-lääkkeiden aikana. Tuolloin sain esim. nautintoa liikunnasta, ja elämästä kuten muutekin enkä tod. ollut työkyvytön. Neuroleptit on ne jotka tappaa sisältä eniten, en enää tunne itseäni. Olen enää 20 prosenttia persoonasta kuka olin. Mulle sanottiin kuinka jatkan opiskelua jne kun pääsen sairaalasta mutta kuka pystyy noiden mömmöjen jälkeen mihinkää pänttäykseen jne... Lisäksi lääkkeiden työntäminen samaan aikaan on riskipeliä > yhteisvaikutuksien kohdalla olet koekaniinina. Psykiatrisissa sairaaloissa lääkkeitä määrätään aivan järjettömästi. Olen oikeasti vammautunut ja haluaisin jotain oikeutta, mutta on helppo vedota diagnooseihin.
Akatisia puhkesi nyt kuukausi psykoosilääkkeen lopetuksesta yhdestä Ketipinorista uneen. Lääkärin mukaan ei ole akatisiaa, mutta tasantarkalleen on!Tiedän sen. Toivon vaan että tää ei ole pysyvää! No,oikeutta en saa jos onkin, enkä apua.
Olen oikeasti vammautunut näistä lääkkeistä. Aku Kopakkala tekee hyvää työtä ja on nostanut esiin pitkäaikaiskäytön ongelmia.
Ja olen tehnyt päätöksen. Ei enää psykoosilääkkeitä. Olen uneton, mutta en psykoosissa. Uneton tod. näk. lääkkeiden takia. Naurettavinta on että lääkäri myönsi etten ole psykoosissa mutta silti suositteli toista psykoosilääkettä JUST IN CASE. Mikä ihme hinku noilla on tunkea noita lääkkeitä????? Kukaan ei myöskään ymmärrä todella voimakasta lääkeyliherkkyyttäni mikä minulla on pitkäaikaiskäytön jälkeen. Asioita ei vain ymmärretä, koska lääkärit näkevät vain suppean näkemyksen asioista. Helppo kai se on lääkitä ihmistä, joka on vasta aloittanut psyykenlääkkeet mutta voin luvata että vuosien käytössä alkaa tulla niitä sivuoireita niistä listoista mitkä ei ookaan niin yleisiä. Tällaiset potilaat ovatkin sitten vähän tympeitä. Minulle lääkäri ihmetteli että "mikä siinä on kun sinulle ei muka mikään lääke sovi".Minä olen myös pahoillani, että Psykiatria on päässyt pilaamaan sinunkin elämääsi. Luottamustasi lääkäreihin ja heidän hyväntahtoiseen auttamiseen on käytetty hyväksi! Tämä on niin tyypillinen tarina. Mielenterveyspotilaan pitäisi sairaana olla koulutukseltaan vähintäänkin erikoislääkäri ja tietää kaikki muukin saatavilla oleva tieto, että osaisi todella tehdä oikeita johtopäätöksiä, kun on hakemassa apua. Tämähän on lähtöasetelmaltaan jo täysin järjetöntä! Mistä ihmeestä ihminen saa edes voimat siinä sairauden keskellä alkaa selvittelemään asioita? Netti auttaa nykyään paljon, mutta munkin sairaudet ovat alkaneet jo kauan ennen nettiä ja silloin tietokin oli paljon vaikeampi löytää.
Muistan kun luin lääkkeistä apteekissa jotakin Pharmaca Fennicaa mistä yritin selvittää mitä näistä lääkkeestä kenties seuraa. Näihin virallisiin kirjoihin tosin ei ihan hevin kirjoiteta mitään vaan tieto tulee viiveellä vasta, kun on nähty pitkäaikaiskäytössä mitä ne ihmisille tekee. Vasta sitten on tarpeeksi tietoa. Ja siitä on joku tutkimus. Virallinen tieto laahaa lääketieteessä aina jälkijunassa. Lääketehtaat nostavat oikeusjuttuja ja voittavat niitä välillä ja koko prosessit vievät vuosia joka tapauksessa vaikka häviäisivätkin ja sillä saadaan pelattua aikaa syöttää lääkkeitä ihmisille. Monet tutkimukset ovat lääketehtaiden ostamia ja siten vääristeltyjä. Lääkärit siinä mielessä ovat myös osa suurempaa ihmisten kusetusta!
Mää suhtaudun nykyään kaikkiin uusiin lääkkeisiin varauksella. Turvallisempia ovat vanhat jo 20 vuotta markkinoilla olleet lääkkeet siinä mielessä, että niistä alkaa jo olla tietoa niiden aiheuttamista ongelmista ja pitkäaikaiskäytöistä. Silloin kun minä söin SSRI lääkkeitä ei ollut mitään Aku Kopakkoloita tai muita näiden lääkkeiden haitoista kertovia juttuja, ei ollut edes nettiä, se alkoi tulla vasta noihin aikoihin. Kyllä se sellaista "tiedon kinttupoluilla" oloa oli se silloinen nettisurffaaminenkin! Kyllähän niitä lääkkeitäkin vedetään välillä markkinoiltakin, ei taida olla pitkä aika sitten kun joku e-pilleri tappoi nuoria naisia veritulpilla ja yksi päänsärkylääke myös oli muistaakseni hengenvaarallinen. Nämä oli yleisessä mediassa aikanaan.
Olen ihmetellyt monien asennetta siihen, että kun nykyään on tarjolla hyvää tutkimusta sekä luotettavaa tietoa tavallisen ihmisen saada niin siitä huolimatta ennemmin uskotaan sokeasti viralliseen tietoon ja ei välitetä varoituksista. Heti leimataan huuhaaksi aika monen mielessä. Minä olen aikanaan tehnyt omat valintani (lopettamiset/syömättä jättämiset) täysin sokkona vain omiin ruumiintuntemuksiini ja sivuoireluetteloihin luottaen. Eli aika vähin tiedoin. Tämä kaikki tieto on minulle paljastunut jälkikäteen ja vahvistanut sen, että tein aikanaan oikeat päätökset. Eli mullekin olisi voinut käydä samoin kuin tämän ketjun aloittajalle, jos olisin tehnyt lääkäreiden mukaan. Nykyään ihmiset syö vaarallisia lääkkeitä täysin tiedostaen sen aiheuttamat riskit ja vain toivovat ettei heille mitään pahaa siitä koituisi. Minusta tämä on naiivia ja suorastaan umpityhmää! Siinä on silloin vastuu minun mielestäni aika suuri myös käyttäjällä itselläänkin! Joka tietoa lisää se tuskaa lisää! Mutta sillä tiedolla voi ehkä välttää jotakin kamalaa!
Että kyllä sellainen asenne muutos kannattaa ottaa, että ei syö turhia lääkkeitä ollenkaan ja sairauksiinkin miettii tykönään sivuoirelistojen äärellä, että jos mä saan ton tai ton, niin onko se sen arvoista syödä tätä lääkettä? Sillä minäkin olen oikeastaan syönyt niin vähän psyykelääkkeitäkin ottaen huomioon tämän ajan ja sairauksieni vakavuuden. Olen kuunnellut itseäni niitä ongelmia mitä olen saanut lääkkeistä ja olen uskonut sivuoirelistoja ja joidenkin lääkkeiden kohdalla olen kokonaan jättänyt syömättä sen tähden. Sen verta pitää olla maalaisjärjen käyttöä. Minun mielestäni tätä ei voi ohittaa sanomalla, että ei kaikki niitä saa. Mitä se hyövää, jos sinä olet se, joka saat? Sinähän sen kanssa joudut elämään eikä se lääkäri tai hoitaja! Helppo kai niiden on huudella näitä lauseita! Mielenkiinnosta ihan tekis mieli kysyä, että rehellisesti jos sais vastauksen, oisko ne oikeasti itse syömässä suosittelemiaan pillereitä? Mää vähän epäilen, että kanta voisi hyvinkin muuttua, jos kyse olisi omasta itsestä tai läheisestä! - minja-
Käytin ssri-lääkettä miniannoksella. Todenteolla olin paremmassa kunnossa ssri-lääkkeiden aikana vaikka ne on vaarallisia neki. Nauroin, iloitsin siinä missä muutkin, puuhailin tarmokkaasti asioita, ei ollut tunteiden katoamista vaan ihan kaikki ihmisyyden kirjon tunteet koin, ei ollu depersonalisaatiota, uniongelmia ei, akatisiaa ei, kehonhallintaongelmia ei, oli paljon kiinnostuksenkohteita, matkustelin, olin himoliikkuja, opiskelin yliopistossa, koin asiat kokonaisvaltaisesti, näin maailman jännittävänä paikkana, nautin musiikista, elokuvista,ruoasta, ihmisten seurasta. Päivät juoksi nopeaa ohi. Ehkä tunnehuiput alas ja ylös oli hävinneet, seksuaalinen nautinto hieman laimentunut. Ei ollut toimintakykyongelmia. Ehkä luovuus heikentyi käytön aikana hivenen mut ei estäny mua toimimasta. Persoonani muuttui sosiaalisemmaksi. Ei ollut karmeita lopettamisoireita eikä muutakaan kärsimystä. Mulle lääke toimi, niin hyvin et luulin et pärjään ilman. En ollu joutunu käyttään bentsoja yms... Uudestaa alotettuna lääke ei toiminu enää.
Se minkä virheen tein lopettaessani en tajunnut että niin voi käydäkään!
Se mitä musta nyt on jäljellä on niin surullista ettei sitä voi sanoin kuvata. Se mitä psykiatrinen sairaaala teki mulle oli sanoinkuvaamatonta. Oon vielä nuori :( Olin alkanu jotenki stabilisoitua ton psykoosilääkkee lopetuksen jälkee, elämänilo oli alkanu pulpahella pintaa, oli jo toimintakykyki ja ajattelukyky. Tää kaks viikkoa on vienyt mut niin pohjalle. Olen vaan maannu sängyssä, en nuku, bentsoa toisen perään, kyvyttömyys olla aloillaa.Rukoilen että tää akatisia menee ohi... Ei mitään enää noista ylläolevista asioista. Olin jo alkanu nauttii ruoasta, kavereista, musiikista, elokuvista, saanu vähän iloa surkeaan elämään. Nyt pää ei pelitä enkä saa enää mitää tunteita mistää, en odota enää mitään, en organisoi mitää, ei vaa ajatus toimi! Niinku ne kaikki pienet positiiviset asiat ois riistetty multa. Ku oisin joku epäihminen. Pää tuntuu muusilta, polttelee välillä. En nää ittelläni tulevaisuutta enää. En pysty tän akatisian/pään jumituksen takia ees arkiasioihin. Olin alkanu jopa nauraa huumoriohjelmille ja saanu iloa pikkuasioista ja nyt neki on menny. Elämä oli paikoitellen jopa ihan jännääkin. Ja sitten unettomuus > seroquel > piilevä akatisia-anhedoniahelvetti alkoi. Miten tää voi olla mahdollista. :( ei oo enää asiaa mikä pelastaa mut. lääkkeet ei enää toimi ku lääkärit ei tajua että se mitä ihmisyydestä on pilattu, sitä ei takasin saa ja kuin hulluja ne sivuoireet on. - Ajattelija1234
Tunnistan itseni noista tilanteista. Uskon sen itselläni johtuvan vähäisestä unesta. Unettomuus vakana vähentää positiivisiä tunteita ja turruttaa mielen. Nukkuessani paremmin lääkkeellä samat mukavat vanhat positiiviset kokemukset palasivat elämään. Nyt on tilanne, että en nuku millään unilääkkeillä hyvin ja ne on ihan turhia. Nukun huonommin, kuin ennen näiden unilääkkeiden syömistä ja varsinkin seroquelin. Itse haluasin palata aikaan, kun minulle määrättiin lääkkeitä, nyt en niitä suostuisi syömään, jos tietäisin mitä siitä seuraa. On myös vakava masennus ollut vuosia. Tällä hetkellä en edes ole varma olenko vakavasti masentunut, koska on päiviä, jolloin ei ole itsemurha ajatuksia. Tunnistin yhden testin perusteella, jossa koe henkilön yö uni nipistettiin minimiin, hänen kokemusmaailma, ajatukset ja tunteet vaikuttavivat hyvin samanlaisilta minun kanssani. Siitä päättelin, että en ehkä olekkaan niin vakasti masentunut, vaan minun univaikeudet aiheuttavat samantyylisiä tuntemuksia, joita on vakavassa masennuksessa. Tiedän mitä se on joskus ollut ja minulla ei nykyään ole ollenkaan samanlaisia tuntemuksia. Toisinaan tuntuu, että haluaisin kuolla pois tai tappaa itseni tämän kokemusmaailman vuoksi ja tiedän, että tämä voi osittain jäädä lopulliseksi, koska untani en enää kykene korjaamaan lääkkeillä.
Elämäni parhaalta päivältä tuntui se, kun olin vuonna 2011 leikkauksessa ja siellä minulla annettiin lääkettä, jonka avulla nukuin pari-kolme tuntia sikeää unta, sen aivan tunsi, että nyt sitten nukutaaan ja kunnolla. Oli ihmeellisen hyvä ja rauhallinen olo. Oli hello keskittyä ja olla vaan. Se taisi olla sama kokemus, mikä minulla oli joskus nuorempana aikaa ennen univaikeuksia. Välittömästi sen jälkeen tiesin, mistä
oloni johtuvat. On muitakin tilanteita vuodelta 2013. Nukuin muutaman kuukauden lääkkeem avulla paremmin. Eikä ollut vaikeaa olleenkaan. Jaksoi tehdä arkisia asioita ilman ponnisteluja ja olin silloin töissäkin.
Eli unettomuuden vaikutus:Ei positiivisiä kokemuksia lähes ollenkaan. Pitää ponnistella pienissäkis asioissa. Työkyvyttömyys. Lähes liikkumattomuus. Olin ennen univaikeuksia huippu kuntoinen, juoksin kymmenen ja muistaakseni toisinaan jopa 17km lenkkejä. Oli voimaa ja kestävyyttä samaan aikaan. Tein metsätöitä ja harrastin liikuntaa. Elämä tuntui onnelliselta ja olin iloinen rauhallinen tyyni kuuntelija. Oli helppo olo. Oli helppo keskittyä, ei ahdistanut, Toki tunsin voimakkaasti tunteita, sekä hyviä, että huonoja. Rupesin helposti itkemään toisen mukana. Jos tästä jotaki positiivistä pitää löytää, niin se on se, että, kun tunteet turtunu aika paljon. Niin on myös ne negatiiviset tuneet laantunu. En tunne ahdistusta ollenkaan. En ole ahdistunut. Alussa masennusta, olin hyvin itkuinen ja ahdistunut. Jokin minussa on muuttunu, kun en näitä käytännössä koe ollenkaa. No joskus rupeaa itkettämään joku youtube viedeo, jossa tulee liikuttava tilanne, joka sitten nostaa tunteen pintaan. Ehkä kaipaan lastani joka ei enään ole arjessa läsnä. Lässytän hänelle, kuten silloin, kun hän oli vauva, vaikka hän ei ole lähelläni. Siitä tulee hyvä mieli. Samoin on edes mennyt koirani, jolle oli sanoin tapaamisen innon yhteydessä lapsellisia kommentteja, jotka ei tarkoittanu mitään ja se saa minut hyvälle tuulelle. Sellaisia lempilotkaituksia. Ne sellaisia puuskia, jotka nuo asiat mieleen.
Ehkä olen myös traumasoitunut asioideni takia, niin että olen ruvennut koteloimaan tunteita,ehkä. Mutta kyllä tuon onettomuuden uskon vaikuttaneen enemmän. Toisinaan, kun nukun paremmin liikunta on vaivatonta ja helppoa, mutta kun on huonosti nukkunut, niin se tuntuu äärettömän raskaalta hajottovalta toiminnalta. En ole valinnut elämääni, mutta nuorempana en kyseen ailaistanut lääkkeitä ja kuuntelin läheisiä ihmisiä enemmän, kuin itseäni. Tämän seurauksena söin vuosia seroquel nimistä lääkettä sen jälkeen, kun läheiseni oli suositellut minulle sairaala hoitoa. Nyt valitsin pelkän doxalin lääkkeeksi unilääkkeesi ja se riittäisi pieneksi annokseksi, enkä usko että sen käytön seurauksen olis tullu näin pahoja univaikeiksia, mitä seroqelista tuli. Seroquel lisäksi aktivoi aivojen unikeskusta aluksi voimakkaasti, mutta pikku ne väsyy tähän pommitukseen, näin on lääkäri mulle sanonut. Lisäksi on kuullut muutaman tapauksen, jossa ovat epäilleet samaa. Sairastuin viimme vuona psykoosiin ja silloin uneni hieman parani. Ei ollut niin vaikea nukahtaa. Hereilin, kyllä toisinaan yölllä, mutta raskasta oloa siitä ei seurannut. Uni silloin vaikuttanut minuun negatiivisesti, mutta hyvin nukutun yön kyllä tunsi nahoissaa. Olin täynnä tarmoa ja intoa. Rupesin harrastamaan liikuntaa. Laihduin 20kg. Toki se oli enemmänkin ruokavalion ansiota, kuin liikunnan. Söin tosi niukasta ja nälän tunne olis lähes olematon. Masennusta ei ollut olleenkaan ja veljeni sanoi, että oli positiivinen silloin. Sen ne harhat ja tunemukset sai aikaan. Tunsin itseni terveeksi pitkästä aikaa. Välillä tunsin itseni ihan supermieheksi, joka pystyy - Ajattelija12345
Jatkoa.. Mihinkä vain. Ne harhaiset "äänet" ja tuntemukset vahvisti luottamusta. Ikään kuin esteet olis kadonnu kokonaan. Ne toivat myös mukaan pelkoa, mutta se oli niin latistunutta, että se siltä ei tuntunut. Minua ajettiin henkeni uhalla takaa, pakenin.
Eli ainut asia minkä olisin nyt tehnyt toisin, on se, että en olisi koskaan suostunut syömään seroquelia unettomuuteen ja lääkkeesi, jos olisin tiennyt, että menetän loputkin yö uneni. Välillä ajattelen jo sen olevan ihme, että ylipäätään pystyn mitään tekemään koskaan, koska sellainen olotila lähes päivittäin. Nyt olen ajatellut kokeilla
elämää ilman psykoosi lääkettä, enkä pelkää psykoosia, koska olihan se minulle enemmänki positiivinen, kuin negatiinen kokemus huomattavasti. Se mitä pelkään ja hirvittää, että joutuisin sen takia sairaalan ja niiden lääkeiden syömisen myötä menetteäisen loputkin tunteeni. Näin on kuitenkin parempi olla. Olin elävä kuollut muutaman kuukauden. Tuntui, että ne ihmiset vei multa kaiken antamatta mitään tilalle. Ja mä uskon, että on mahdollista oppia elämään, vaikka on harhoja. Olen ajatellut, että kaikki lähtee siitä, että oppii ensin tunnistamaan ajatuksissa harhaisia ajatusketjuja. Niin mullekkin on nyt käynyt, ekat harhaiset ajatukset tuli kuukausi sitten.(toki tämäkin voi olla harhaa) Tunnistin niitten olevan harhaisia. Rupesin uskomaan, että asia on näin ilman minkäänlaista epäilyä, sitten mietin, että hetkonen asia ei kyllä näin olekkaan,vaan mun mielituotti sen ajatuksen. Se tunne on niin voimakas, että sitä on vaikea epäillä.
Psykoosi muutti mun persoonaa, niin paljon, että jotkin ihmiset sen huomas. Osaksi se johtui siitä, että kuvittelin olevani psykopaatti tunteiden latistumisen vuoksi ja siihen vaikutti osaltaan se, että luin netistä juttuja ja ne sopivat minuun. Muutin jopa käytöstäni siihen suuntaan. Hallitsin tunteita ja tilanteita. Se rauhoitti mieltäni, kun ajattelin olevani kylmä hermoinen psykopaatti. Ehkä tämä on se ihmistyyppi, joka sisimmässäni olisin halunnut olla, vaikka sitä en koskaan normaalisti halunnut olla. Muistan jonku pahan kommentin ja sen aiheiuttaman kivun sisälläni. Ehkä tämä harhan tarkoitus oli peittää se, mitä normaalisti koin ja mitä en halunnut olla. Harhani olivat äärimmäisen vaihtelevia ja ne tunteet. Mutta enemmänkin koin hyviä hetkiä, kuin huonoja. Rajattomuus oli kokemuksena sellainen, joka poisti kaikki sisäiset blockit. Oikein mikään ei tuntunut mahdottomalta. Ehkä minulla elämässä on paljon ajatusten tuomia esteitä, jotka voivat toisinaan estää toimimasta siten kuten oikeasti haluasin. Oli helppo ruveta toimimaan, kun ei ollut mitään ennekkoluuja, eikä epäilyksiä jaksamisesta. Kaikki kävi vaivattomasti.
Se oli yksi päivä, kun kaikki tuska ja kipu hävisi mielestä, tilalle tuli suunnaton hyvän olon tunne. Ensin tuntui siltä, että sydäntä leikataan veitsellä nopeaa ja sitten se tapahtui. Pian sen jälkeen rupesi tuntumaan siltä, että olen täysin terve ja minut on väärin diagnosoitu. Se muutti kokemus maailmaa niin paljon, että oli helpompi olla, kuin minkään vakavan masennuksen aiheuttaman oireen tai unettomuuden aiheuttaman kivun kanssa. Ne mun harhat oli äärimmäisyyksin vietyjä. Se kasvoi, kuin lumipallo. Lopuksi olin niin varma vankila tuomiosta, että hakeuden poliisi asemalle. Myöntämään murhan, jota en koskaan ollut tehnyt, mutta johonka minut lavastettu ja en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Vankila tuomiokin oli varma vähä reilu 16v. Outua sinänsä, että mutta sain tästä voimaa. Se ei ollut ajatuksena pelottava. Tähän liittyy se, että yksi henkilä oli luvannut minulle rutkasti rahaa sieltä päästynäni, tavallaan uhrauduin niiden puolesta, jotka minulle tämä lavastuksen oli tehnyt. Aivan kuin minun tunnustamiseni olisi vähentänyt näiden muiden ihmisten murha teon/tekojen tutkimista ja joista he olisivat jäänneet kiinni.
Mulla on viimme päivinä tullut tarve jäsentää näitä kaikkia asioita. Olen puhunut paljon ja ymmärtänyt mm.sen että luon itselle tuskaisia tilanteita ajattelemalla negatiivisesti asioista. Ja että olen kokenut jotakin epämääräistä pahaa oloa jonkin ihmisen puheesta ja sen takana onkin ollut syyllisyys, jota en vain ole osannut ymmärtää. Syyllisyys, siis tarpeetonta syyllisyyttä. Joku arvostelee tai esittää jostakin asiasta kommentin, josta tulee sellainen olo, että en ole toiminut oikein tai että ajattelen jotenkin väärin, kun ajattelen näin. Tämän uskon liittyvän jotenkin vanhempieni käytökseen lapsuudessani. Ehkä olen kokenut niin voimmakasta syyllisyyttä tai voi olla että se tunnekkin on ollut niin voimakas, että en ole kyennyt sitä ymmärtämään/kautta käsittelemään normaalisti. Ehkä olen koko nuoruus ikäni työntänyt kaiken negatiivisen kokemuksen mielestäni, ehkä tein sen sen vuoksi, että äitini on tuonut sitä esiin tavalla, joka on antanut minulle ymmärtää, että en saa tuntea näin tai että siinä on jotakin huonoa, kun tunnen näin ja se on tätä kautta koteloitu mielestä pois.
- anti-psychiatry
"Skitsofrenian" diagnoosin kriteerit
kaksi seuraavista:
- apaattisuus
- puheen hajanaisuus
- vähintään yhden kuukauden ajan esiintyvät aistiharhat
tai yksi seuraavista:
- oudot ajatukset
- kuuloharhat
- ulkopuolisuuden tunne: oman ajattelun kokeminen vieraaksi tai kokemus että on jonkun muun hallittavissa
Väsymys, masennus, uupumus ja liian suuri stressi aiheuttavat myös apaattisuutta ja suurimmillaan myös puheen hajanaisuutta, sekä myös ajattelukyvyn vajavaisuutta ja muita kognitiivisia ongelmia. Väsymys ja univaikeudet voivat myös aiheuttaa vaikeimmillaan myös aihettaa aistien harhoja ja jopa psykoottisuutta (valveunta?). Äärimmäinen toivottomuus ja elämänhalun menettäminen voi johtaa psyykkiseen elämästä, ja jopa itsestä, vetäytymiseen.
Neurolepti-aineet aiheuttavat mm. seuraavia vaikutuksia vähentämällä aivojen dopamiinitasoa:
- alakuloisuus, lamaannus, väsymys
- monotoninen puhe, puheentuottamisen ongelmat
- järjestäytymättömät ajatukset, ajattelun hitaus
- ruumiista irtaantuminen
Neurolepti-aineiden saannin lakkaaminen aiheuttaa mm. seuraavia vaikutuksia kun aivojen dopamiinitasoa pomppaa ylöspäin:
- aistiharhat
- epätodelliset ajatukset, harhakuvitelmat
(lähteet: http://mentalhealthdaily.com/2015/04/02/low-dopamine-levels-symptoms-adverse-reactions/ http://mentalhealthdaily.com/2015/04/01/high-dopamine-levels-symptoms-adverse-reactions/)
Kun "skitsofrenia"-sairauden olemassa olon olettamus perustuu ihmisistä, 1800-luvulla, tehtyjen havaintojen luokitteluun, ei siis mihinkään havaittuun sairauden aiheuttajaan, ja "skitsofrenia"-sairauden diagnostiset oireet ovat löydettävissä monista erilaisista psyykkisistä ongelmista ja myös erilaisten aivoihin vaikuttavien aineiden vaikutuksista, on ilmeistä ei ole olemassa mitään "skitsofrenia"-sairautta, eikä ole mitään syytä olettaa että "skitsofrenia"-diagnoosiksi koottujen erilaisten oireiden aiheuttajana olisi mitään biologista tai geneettistä tekijää.
Lisäksi "skitsofrenian" "hoitoon" käytetyt neurolepti-lääkeaineet aiheuttavat oireita jotka sopivat "skitsofrenia" diagnoosin "negatiivisiksi"-kriteeriksi, neuroleptien aivoihin pääsyn loppuminen aiheuttaa hyvin todennäköisesti myös aivojen dopamiinitason ylöspomppaamisen mistä seuraa "skitsofrenia"-diagnoosin "positiivisten"-diagnoosi kriteerien mukaisia oireita.
anti-psychiatry- lääke_sairastuttaa
Ihmiset siis lääkitään sairaiksi.
- roskapalsta
Ylläpito ei poista tälläisiä viestejä ilmoituksta huolimatta.
- roskapalsta
Siis tälläisiä viestejä.
- Psykiatrian_usko
Minulle tulee mieleen kreationistit heistä, jotka uskovat skitsofreniaan. Sellaista kuin skitsofrenia-sairaus ei tieteellisesti katsoen ole olemassa. Samalla tavalla kuin kreationistinen katsomus maailmansynnystä on humpuukia, on ajatus skitsofrenia-sairaudesta humpuukia. Molemmat uskon asioita. Toki uskoa saa vaikka hammaskeijuun. Jokaisella olkoon vapaassa valtiossa vapaus valita uskomuksensa, oli se sitten hammaskeiju, vedenmuisti tai skitsofrenia.
- Lievästi_hullu
Kyllä psykiatriassa on puutteita, se on ihan selvää. Ihmisen aivot ovat todella monimutkainen elin, varmasti monimutkaisin kaikista, eikä niistä tiedetä vielä kuin osa. Tiedetään kuitenkin sen verran, että psykoosin taustalla on aivojen tiettyjen dopaminergisten ratojen yliaktiivisuus. Näitä ratoja ovat mesolimbinen ja mesokortikaalinen dopamiinirata, ja ne kulkevat limbisestä järjestelmästä otsalohkon kautta aivojen yläosaan. On huomattu, että dopamiinia lisäävät huumeet voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin psykoosissa, ja siitä on päätelty, että psykoosissa aivoissa on liikaa dopamiinia. Neuroleptit salpaavat dopamiinireseptoreita, ja vähentävät sitä kautta psykoosin oireita. Aivojen dopamiiniratojen liiallinen aktiivisuus voi aiheutua limbisen järjestelmän liian vähäisestä GABA:sta, joka on aivojen inhiboiva eli estävä välittäjäaine. Ehkä psykoosia voisi lääkitä myös GABA:an vaikuttamalla. Ainakin itsellä bentsodiatsepiinit, jotka lisäävät GABA:n vaikutusta, palauttavat maan pinnalle ja normalisoivat olon. Mietin, että voisikohan aivoja treenata niin, että GABA:n vaikutus voimistuisi. Ehkä rentoutusharjoituksilla, ja opettamalla itsensä rentoutumaan ja pitämään pää kylmänä joka tilanteessa.
- Domzick
"Tiedetään kuitenkin sen verran, että psykoosin taustalla on aivojen tiettyjen dopaminergisten ratojen yliaktiivisuus."
Saanko kysyä sinultakin mitä psykoosilla tarkoitat? Entä mistä olet lukenut, että tämä psykoosi johtuu "dopamiinijärjestelmän yliaktiivisuudesta"? Sanonpahan vaan, että täyttä humpuukia koko psykoosikonsepti ja sen taustalla oleva teoria.
"On huomattu, että dopamiinia lisäävät huumeet voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin psykoosissa, ja siitä on päätelty, että psykoosissa aivoissa on liikaa dopamiinia."
Kuten kirjoitin jo ylempänä. Humpuukia. Tuollaisen "loogisen" päättelykyvyn omaavat apinat. Ensiksi oli toki määriteltävä yhä mitä se psykoosi oikein on, kun siitä niin monet puhuvat.
Mistä ihmeestä edes oletat, että vika olisi aivoissa, kun ihminen reagoi elämään ei-toivotulla tavalla!? Puhut GABA:sta ja dopamiinista ja häiriöistä aivoissa. Mitä ihmettä? Pystytkö selittämään miten hätääntyminen voi olla häiriö? Sanotko, että ihmisen ei pidä hätääntyä elämässä? Ei ihmisreagoiminen ole koskaan häiriö riippumatta siitä miten reagoi. - psykoottinen-
Domzick kirjoitti:
"Tiedetään kuitenkin sen verran, että psykoosin taustalla on aivojen tiettyjen dopaminergisten ratojen yliaktiivisuus."
Saanko kysyä sinultakin mitä psykoosilla tarkoitat? Entä mistä olet lukenut, että tämä psykoosi johtuu "dopamiinijärjestelmän yliaktiivisuudesta"? Sanonpahan vaan, että täyttä humpuukia koko psykoosikonsepti ja sen taustalla oleva teoria.
"On huomattu, että dopamiinia lisäävät huumeet voivat aiheuttaa samanlaisia oireita kuin psykoosissa, ja siitä on päätelty, että psykoosissa aivoissa on liikaa dopamiinia."
Kuten kirjoitin jo ylempänä. Humpuukia. Tuollaisen "loogisen" päättelykyvyn omaavat apinat. Ensiksi oli toki määriteltävä yhä mitä se psykoosi oikein on, kun siitä niin monet puhuvat.
Mistä ihmeestä edes oletat, että vika olisi aivoissa, kun ihminen reagoi elämään ei-toivotulla tavalla!? Puhut GABA:sta ja dopamiinista ja häiriöistä aivoissa. Mitä ihmettä? Pystytkö selittämään miten hätääntyminen voi olla häiriö? Sanotko, että ihmisen ei pidä hätääntyä elämässä? Ei ihmisreagoiminen ole koskaan häiriö riippumatta siitä miten reagoi.Juuri niin! Asiahan on niin, että ihminen reagoi omiin olosuhteisiinsa ja se välittyy elimistön eri osiin hormonitoimintaan, aivoihin yms. Se ei silti tee ihmisen aivoista sairaita! Aivot toimivat normaalisti ja yksilö toimii normaalisti mutta HÄNEN ELÄMÄÄNSÄ JA TILANTEESEENSA LIITTYVÄLLÄ TAVALLA joka voi olla poikkeava muista!
Sen tähden koko normaali-sairas käsite voidaan heittää roskakoppaan psyykkisissä ongelmissa!
Hyväksykää erillaisuus osaksi yhteiskuntaa. Täällä sorsitaan mielenterveyspotilaita! Missä on suvaitsevaisuus! Antakaa meidän olla! - Lievästi_hullu
Kyllä ihminen reagoi omiin olosuhteisiinsa, mikä välittyy aivotoimintaan. Ihmisen keho reagoi myös omiin olosuhteisiinsa. Ja joskus keho sairastuu, samoin mieli. Oikeastaan se ei ole mieli, vaan aivot, jotka sairastuvat. Aivot on elin, ja ne voivat sairastua ihan samalla tavalla kuin muutkin elimet, jos niitä tarpeeksi rasittaa. Ei aivot toimi välttämättä normaalisti koko ihmisen elinkaaren ajan. Aivot eivät ole haavoittumattomat. Arvelen, että erilaiset aivotoiminnan häiriöt ovat paljon yleisempiä kuin on ajateltu.
Olen tavallaan sitä mieltä myös, että normaali-sairas -jaottelu on joskus turhaa. Mutta jos nyt kaikki luokiteltaisiin normaaliksi, niin eikö se johtaisi siihen, että ongelmista kärsivät ihmiset eivät saisi hoitoa?
Ja kyllä erilaisuus minunkin mielestäni pitäisi hyväksyä osaksi yhteiskuntaa.
Olenko minä jotenkin sorsinut mielenterveyspotilaita? Minä olen itsekin mielenterveyspotilas. Mutta olen aika lääkemyönteinen. Sekö minussa suututtaa, vai mikä?
Minä en vain uskalla olla ilman lääkkeitä. Koska minulla on alttius psykoosiin, enkä enää tahdo kokea uutta psykoosia. Se alttius on minulla geeneissä, valitettavasti.
Näen tässä keskustelussa sellaisia piirteitä, että psyykkisten sairauksien olemassaolo yritetään kieltää lähes kokonaan, ehkä siksi koska niillä on vieläkin negatiivinen leima yhteiskunnassa, eikä haluta sitä leimaa itseensä omaa itsetuntoa heikentämään. Psyykkisten sairauksien olemassaolo on valitettava tosiasia, mutta leiman ei tarvitsisi olla niin negatiivinen. Olisi hyvä, jos ihmiset luopuisivat tästä negatiivisuudesta ja turhista ennakkoluuloista, ja pitäisivät näitä sairauksia ihan tavallisina sairauksina muiden joukossa. Sellaisina, joista voisi avoimesti kertoa ja joihin saisi vaikka myötätuntoa.
Minun mielestäni psyykkinen sairaus ei tarkoita sitä, että koko ihminen olisi sairas. Eikä se tarkoita sitäkään, että ihminen olisi huono. - Domzick
Lievästi_hullu kirjoitti:
Kyllä ihminen reagoi omiin olosuhteisiinsa, mikä välittyy aivotoimintaan. Ihmisen keho reagoi myös omiin olosuhteisiinsa. Ja joskus keho sairastuu, samoin mieli. Oikeastaan se ei ole mieli, vaan aivot, jotka sairastuvat. Aivot on elin, ja ne voivat sairastua ihan samalla tavalla kuin muutkin elimet, jos niitä tarpeeksi rasittaa. Ei aivot toimi välttämättä normaalisti koko ihmisen elinkaaren ajan. Aivot eivät ole haavoittumattomat. Arvelen, että erilaiset aivotoiminnan häiriöt ovat paljon yleisempiä kuin on ajateltu.
Olen tavallaan sitä mieltä myös, että normaali-sairas -jaottelu on joskus turhaa. Mutta jos nyt kaikki luokiteltaisiin normaaliksi, niin eikö se johtaisi siihen, että ongelmista kärsivät ihmiset eivät saisi hoitoa?
Ja kyllä erilaisuus minunkin mielestäni pitäisi hyväksyä osaksi yhteiskuntaa.
Olenko minä jotenkin sorsinut mielenterveyspotilaita? Minä olen itsekin mielenterveyspotilas. Mutta olen aika lääkemyönteinen. Sekö minussa suututtaa, vai mikä?
Minä en vain uskalla olla ilman lääkkeitä. Koska minulla on alttius psykoosiin, enkä enää tahdo kokea uutta psykoosia. Se alttius on minulla geeneissä, valitettavasti.
Näen tässä keskustelussa sellaisia piirteitä, että psyykkisten sairauksien olemassaolo yritetään kieltää lähes kokonaan, ehkä siksi koska niillä on vieläkin negatiivinen leima yhteiskunnassa, eikä haluta sitä leimaa itseensä omaa itsetuntoa heikentämään. Psyykkisten sairauksien olemassaolo on valitettava tosiasia, mutta leiman ei tarvitsisi olla niin negatiivinen. Olisi hyvä, jos ihmiset luopuisivat tästä negatiivisuudesta ja turhista ennakkoluuloista, ja pitäisivät näitä sairauksia ihan tavallisina sairauksina muiden joukossa. Sellaisina, joista voisi avoimesti kertoa ja joihin saisi vaikka myötätuntoa.
Minun mielestäni psyykkinen sairaus ei tarkoita sitä, että koko ihminen olisi sairas. Eikä se tarkoita sitäkään, että ihminen olisi huono.Keho voi sairastua, koska se on materiaa. Mieli (mind) ei voi, koska se on ihmisen luoma abstrakti konsepti samalla tavalla kuin sielu (soul) ja henki (spirit). Aivot voivat sairastua. Esimerkkejä aivosairauksista ovat mm. Alzheimerin tauti, aivosyöpä, MS-tauti ja eritasoiset aivovauriot. Mieli, sielu ja henki voivat sairastua vain metaforisessa mielessä. Uskonnollisessa kontekstissa hengen voidaan sanoa olevan sairas, jos henkilö rikkoo kymmentä käskyä tai ei muutoin seuraa Jeesuksen opetuksia. Sielun voidaan samoissa yhteyksissä sanoa olevan sairas, jos vaikkapa harrastaa esiaviollista seksiä. Psykiatrisessa kontekstissa mielen sanotaan olevan sairas, jos henkilöllä on vaikka paha mieli tai hänen palvelunsa ja uskonsa jumalaan on intohimoista.
mieli =/= aivot (mieli ei ole aivot)
Yleisiä virheitä on yhtäläistää aivot ja mieli. Aivosairaus ei ole mielisairaus ja mielisairaus ei ole aivosairaus. Mielisairaus on sairaus ainoastaan nimellisesti, sillä termillä tarkoitetaan aivan muuta. Mielisairaus ei ole siis sairaus lainkaan. Aivosairaudet ovat lääketieteellisiä (neurologisia) ongelmia. Mielisairaudet ovat psykiatrisia, mutta todellisuudessa sosiaalisia tai poliittisia ongelmia. Sen takia ICD-10 (virallinen tautiluokitus) kaikki niin sanotut mielisairaudet, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia, anoreksia jne. ovat eri luokassa (F-luokka) kuin aivosairaudet (G-luokka). Skitsofrenia on mielisairaus, ei aivosairaus. Alzheimerin tauti on aivosairaus, ei mielisairaus. Näitä termejä ja konsepteja ei saa harhautua sekoittamaan.
Jos olet kiinnostunut lukemaan erottelusta enemmän, aiheesta on olemassa päteviä kirjoja. Muun muassa edesmenneen psykiatrian emeritus professorin Thomas Szaszin teos Meaning of the Mind (1996) on erittäin hyvä.
Jos nyt kaikki luokiteltaisiin normaaliksi, niin eikö se johtaisi siihen, että ongelmista kärsivät ihmiset eivät saisi hoitoa?"
Ei. Oikeat sairaudet toki tarvitsevat lääkärin diagnoosin, mutta, kun puhutaan psyykkisestä hädästä mitään sairautta ei ole. Miksei ihmistä voisi auttaa hädässään ilman, että hänet ensin pitää leimata epänormaaliksi? Olet varmasti auttanut siskoasi tai veljeäsi, kaveriasi, vanhempaasi tai tuntematonta ihmistä ihan ilman mitään virallisia epänormaalius tunnustuksia valtiolta, kun heillä on ollut huono ajanjakso elämässä. Niin minä ainakin olen tehnyt ja miljoonat muut ympäri maailmaa.
Geneettinen periytyvyys on täyttä humpuukia näissä asioissa (skitsofrenia, masennus, psykoosi...). Ihmisreagoiminen ei ole geneettisesti ennaltamäärättyä. Syyt ovat muualla, jokaisen elämässä. Toiset voivat olla äkkipikaisempia tai ujompia tai kädet saattaa alkaa täristä helpommin esiintyessä, mutta ei se ole kohdussa päätettyä kuin osaltaan. Ihminen muuttuu ympäristötekijöiden myötä. Jotkut ovat lahjakkaampia muistamaan, toiset tasapainoilemaan tai motorisesti tarkempia, mutta elämään reagoiminen ei ole. Esimerkiksi, ihmiselle ei voi tulla paha mieli ellei siihen ole jokin syy elämässä. Syöpä voi seurata geneettisestä perimästä, mutta syöpä onkin sairaus, ei elämästä johtuva reagoiminen (tietenkin syövän kehittymiseen liittyy esimerkiksi tupakointi jne. mutta sekin on eri asia).
"Psyykkisten sairauksien olemassaolo on valitettava tosiasia, mutta leiman ei tarvitsisi olla niin negatiivinen. Olisi hyvä, jos ihmiset luopuisivat tästä negatiivisuudesta ja turhista ennakkoluuloista, ja pitäisivät näitä sairauksia ihan tavallisina sairauksina muiden joukossa. Sellaisina, joista voisi avoimesti kertoa ja joihin saisi vaikka myötätuntoa."
Psyykkinen sairaus, kuten jo kävin ylempänä läpi, on metafora. Se viittaa ihmisen käytökseen, tunteisiin ja tai ajatteluun, jotka ovat arvioivan osapuolen, tai henkilön itsensä mielestä, ei-toivottua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihmiset olisi masentuneita, ahdistuneita, "sekaisin", tai muutoin huolissaan, mutta se ei täytä lääketieteellistä sairauden määritelmää, joten ne eivät ole sairauksia samassa merkityksessä (kirjaimellisessa) kuin vaikkapa diabetes tai keuhkokuume.
Toivottavasti tämä valaisi asiaa hieman. Paremman kuvan saat ym. kirjasta ammattilaisen selittämänä. - eiautayhtään
Domzick kirjoitti:
Keho voi sairastua, koska se on materiaa. Mieli (mind) ei voi, koska se on ihmisen luoma abstrakti konsepti samalla tavalla kuin sielu (soul) ja henki (spirit). Aivot voivat sairastua. Esimerkkejä aivosairauksista ovat mm. Alzheimerin tauti, aivosyöpä, MS-tauti ja eritasoiset aivovauriot. Mieli, sielu ja henki voivat sairastua vain metaforisessa mielessä. Uskonnollisessa kontekstissa hengen voidaan sanoa olevan sairas, jos henkilö rikkoo kymmentä käskyä tai ei muutoin seuraa Jeesuksen opetuksia. Sielun voidaan samoissa yhteyksissä sanoa olevan sairas, jos vaikkapa harrastaa esiaviollista seksiä. Psykiatrisessa kontekstissa mielen sanotaan olevan sairas, jos henkilöllä on vaikka paha mieli tai hänen palvelunsa ja uskonsa jumalaan on intohimoista.
mieli =/= aivot (mieli ei ole aivot)
Yleisiä virheitä on yhtäläistää aivot ja mieli. Aivosairaus ei ole mielisairaus ja mielisairaus ei ole aivosairaus. Mielisairaus on sairaus ainoastaan nimellisesti, sillä termillä tarkoitetaan aivan muuta. Mielisairaus ei ole siis sairaus lainkaan. Aivosairaudet ovat lääketieteellisiä (neurologisia) ongelmia. Mielisairaudet ovat psykiatrisia, mutta todellisuudessa sosiaalisia tai poliittisia ongelmia. Sen takia ICD-10 (virallinen tautiluokitus) kaikki niin sanotut mielisairaudet, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia, anoreksia jne. ovat eri luokassa (F-luokka) kuin aivosairaudet (G-luokka). Skitsofrenia on mielisairaus, ei aivosairaus. Alzheimerin tauti on aivosairaus, ei mielisairaus. Näitä termejä ja konsepteja ei saa harhautua sekoittamaan.
Jos olet kiinnostunut lukemaan erottelusta enemmän, aiheesta on olemassa päteviä kirjoja. Muun muassa edesmenneen psykiatrian emeritus professorin Thomas Szaszin teos Meaning of the Mind (1996) on erittäin hyvä.
Jos nyt kaikki luokiteltaisiin normaaliksi, niin eikö se johtaisi siihen, että ongelmista kärsivät ihmiset eivät saisi hoitoa?"
Ei. Oikeat sairaudet toki tarvitsevat lääkärin diagnoosin, mutta, kun puhutaan psyykkisestä hädästä mitään sairautta ei ole. Miksei ihmistä voisi auttaa hädässään ilman, että hänet ensin pitää leimata epänormaaliksi? Olet varmasti auttanut siskoasi tai veljeäsi, kaveriasi, vanhempaasi tai tuntematonta ihmistä ihan ilman mitään virallisia epänormaalius tunnustuksia valtiolta, kun heillä on ollut huono ajanjakso elämässä. Niin minä ainakin olen tehnyt ja miljoonat muut ympäri maailmaa.
Geneettinen periytyvyys on täyttä humpuukia näissä asioissa (skitsofrenia, masennus, psykoosi...). Ihmisreagoiminen ei ole geneettisesti ennaltamäärättyä. Syyt ovat muualla, jokaisen elämässä. Toiset voivat olla äkkipikaisempia tai ujompia tai kädet saattaa alkaa täristä helpommin esiintyessä, mutta ei se ole kohdussa päätettyä kuin osaltaan. Ihminen muuttuu ympäristötekijöiden myötä. Jotkut ovat lahjakkaampia muistamaan, toiset tasapainoilemaan tai motorisesti tarkempia, mutta elämään reagoiminen ei ole. Esimerkiksi, ihmiselle ei voi tulla paha mieli ellei siihen ole jokin syy elämässä. Syöpä voi seurata geneettisestä perimästä, mutta syöpä onkin sairaus, ei elämästä johtuva reagoiminen (tietenkin syövän kehittymiseen liittyy esimerkiksi tupakointi jne. mutta sekin on eri asia).
"Psyykkisten sairauksien olemassaolo on valitettava tosiasia, mutta leiman ei tarvitsisi olla niin negatiivinen. Olisi hyvä, jos ihmiset luopuisivat tästä negatiivisuudesta ja turhista ennakkoluuloista, ja pitäisivät näitä sairauksia ihan tavallisina sairauksina muiden joukossa. Sellaisina, joista voisi avoimesti kertoa ja joihin saisi vaikka myötätuntoa."
Psyykkinen sairaus, kuten jo kävin ylempänä läpi, on metafora. Se viittaa ihmisen käytökseen, tunteisiin ja tai ajatteluun, jotka ovat arvioivan osapuolen, tai henkilön itsensä mielestä, ei-toivottua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ihmiset olisi masentuneita, ahdistuneita, "sekaisin", tai muutoin huolissaan, mutta se ei täytä lääketieteellistä sairauden määritelmää, joten ne eivät ole sairauksia samassa merkityksessä (kirjaimellisessa) kuin vaikkapa diabetes tai keuhkokuume.
Toivottavasti tämä valaisi asiaa hieman. Paremman kuvan saat ym. kirjasta ammattilaisen selittämänä.Eli ongelmana näyttää olevan, että näille "sielullisille häiriötiloille" on annettu leimaavia nimiä kuten skitsofrenia, persoonallisuushäiriö, masennus, paniikkihäiriö jne.
Jos näistä leimaavista nimistä luovuttaisiin, ja keksittäisiin vaan yksi nimitys koskemaan kaikenlaista henkistä kärsimystä (koska sitä kuitenkin on) esim. mielenkipu, niin auttaisiko se?
Jotta tätä mielenkipua voitaisiin jotenkin arvoida ja ihmisiä auttaa, niin jouduttaisiin luomaan asteikko, että onko kyse sen laatuisesta mielenkivusta, joka vaikuttaa esim. työssäkäyntiin (lääkärit, Kela)? Aiheuttaako mielenkipu ihmiselle niin suurta tuskaa, että sitä tuskaa ja ahdistusta pitäisi yritää lievittää jollain lääkkeillä? Miten tämä mielenkipu ylipäänsä ilmenee, ja miksi ja miten se on syntynyt (tutkimus)?
Luotaisiin uusi järjestelmä. Mutta miksi mielenkipu asteikolla Ö ei olisi yhtään sen vähemmän leimaava kuin skitrofrenia nyt on?
Mielenkipu asteikolla A
Mielenkipu asteikolla B
.
.
Mielekipu asteikolla Ö - Domzick
eiautayhtään kirjoitti:
Eli ongelmana näyttää olevan, että näille "sielullisille häiriötiloille" on annettu leimaavia nimiä kuten skitsofrenia, persoonallisuushäiriö, masennus, paniikkihäiriö jne.
Jos näistä leimaavista nimistä luovuttaisiin, ja keksittäisiin vaan yksi nimitys koskemaan kaikenlaista henkistä kärsimystä (koska sitä kuitenkin on) esim. mielenkipu, niin auttaisiko se?
Jotta tätä mielenkipua voitaisiin jotenkin arvoida ja ihmisiä auttaa, niin jouduttaisiin luomaan asteikko, että onko kyse sen laatuisesta mielenkivusta, joka vaikuttaa esim. työssäkäyntiin (lääkärit, Kela)? Aiheuttaako mielenkipu ihmiselle niin suurta tuskaa, että sitä tuskaa ja ahdistusta pitäisi yritää lievittää jollain lääkkeillä? Miten tämä mielenkipu ylipäänsä ilmenee, ja miksi ja miten se on syntynyt (tutkimus)?
Luotaisiin uusi järjestelmä. Mutta miksi mielenkipu asteikolla Ö ei olisi yhtään sen vähemmän leimaava kuin skitrofrenia nyt on?
Mielenkipu asteikolla A
Mielenkipu asteikolla B
.
.
Mielekipu asteikolla Ö"Eli ongelmana näyttää olevan, että näille "sielullisille häiriötiloille" on annettu leimaavia nimiä kuten skitsofrenia, persoonallisuushäiriö, masennus, paniikkihäiriö jne."
Ei. Ongelma on, että psyykkistä hätää tai erilaisuutta yleensä käsitellään kuin ne olisivat (lääketieteellisiä) häiriöitä, vaikka ovat todellisuudessa täysin normaalia ihmisreagoimista elämään. Se miksi pseudotieteellisiä sairauskonsepteja sen jälkeen kutsutaan on lähes yhdentekevää. Psykiatrian ihmisreagoimisen medikalisointi sairauskonseptin avulla mahdollistaa valtion kontrolloida tai rangaista kansalaisia lääketieteeteen varjon alla auttamisen nimeen.
Ihmiset ovat välillä masentuneita, välillä onnellisia. Samoin joskus ihmiset panikoivat, se ei ole häiriö. On ymmärrettävä, että kyseessä ei ole lääketieteellinen asia tai terveysongelma vaan panikoiminen on ihmiselle ominainen tapa reagoida tietynlaisissa tilanteissa. Jotkut panikoivat vain toisia helpommin tai useammin. Syitä paniikkireaktioon on useita, mutta koskaan se ei ole kehollinen häiriö eli kehostalähtöinen. Panikoinnille on aina syy elämässä. Sama koskee kaikkia niin kutsuttuja mielisairauksia/psykiatrisia sairauksia. Ne eivät ole sairauksia kuin nimellisesti samalla tavalla kuin valas on kala vain nimellisesti.
"Jos näistä leimaavista nimistä luovuttaisiin, ja keksittäisiin vaan yksi nimitys koskemaan kaikenlaista henkistä kärsimystä (koska sitä kuitenkin on) esim. mielenkipu, niin auttaisiko se?"
Vastasinkin aikaisemmin siihen, että nimityksellä ei ole merkitystä niin kauan kuin uskomme psykiatrian luomaan pseudotieteelliseen sairauskonseptiin. Se on tietenkin todelliisuutta, että ihmiset ahdistuvat, suuttuvat, murehtivat, huolestuvat, masentuvat, panikoivat jne. ihan siinä missä iloistuvat, ovat onnellisia, innostuvat, rakastuvat ja rentoutuvatkin. Yhteiskuntamme tendenssi psykiatrian promoamana on medikalisoida epämiellyttävät tunnetilat, ajatukset ja muut ihmisreaktiot. Niin lääketiede ei toimi. Sellaisella ei ole tekemistä tieteen kanssa vaan puhutaan politiikasta. Esimerkikkinä diabeteksen sairausstatus ei ole poliittinen kysymys, masennuksen on.
---
Viimeinen pohdintasi on hieman psykiatrisen järjestelmän sivuaihe, mutta siitäkin huolimatta käytönnön tasolla todella olennainen. Keskustelun nostosi byrokratiaan liittyen on freessi ja erittäin kaivattu. Kysymys kuuluu; Koska psyykkinen hätä ei ole lääketieteellinen asia (sairaus), miten auttaisimme psyykkisesssä tuskassa eläviä, jotka kokevat toimintakykynsä merkittävästi laskeneen tai sillä hetkellä menetetyn? Miten arvioisimme kuka olisi oikeutettu mahdollisiin korvauksiin veronmaksajien rahasta? Kuinka kauaksi aikaa jne.? Näihin kysymyksiin hallituksen ja kansan pitäisi keskittyä, mutta sitä ennen vanha pseudotieteellinen psykiatrian järjestelmä olisi purettava kokonaisuudessaan. Ei varmastikaan ole helppoa nopea ratkaisua.
Erilaisia malleja on jotain jo ehdotettu, mutta en ole niistä tarkemmin perillä kommentoidakseni. Psykiatristen laitosten tilalle yksi vaihtoehtolinja olisi avoimet paikat, joihin voisi tulla keskustelemaan huolistaan täysin vapaasti. Tällaisiahan periaatteessa on ollut useita ja on nykyäänkin, mutta niitä ei juuri tunnuta haluttavan rahoittavaa. Syitä voi jokainen pohtia itse. Rahaa riittäisi aivan varmasti, kun mietimme millainen verorahasyöppö psykiatrinen järjestelmä on, mikä vielä syö rahaa lisää stigmatisoimalla, pahoinpitelemällä ja eläköittämällä ennen näkemättömiä määriä ihmisiä. Nykyjärjestelmän kumoaminen toisi valtavasti rahallisia säästöjä ja inhimillinen kärsimys vähenisi murto-osaan nykyisestä. - psykoottinen-
Domzick kirjoitti:
"Eli ongelmana näyttää olevan, että näille "sielullisille häiriötiloille" on annettu leimaavia nimiä kuten skitsofrenia, persoonallisuushäiriö, masennus, paniikkihäiriö jne."
Ei. Ongelma on, että psyykkistä hätää tai erilaisuutta yleensä käsitellään kuin ne olisivat (lääketieteellisiä) häiriöitä, vaikka ovat todellisuudessa täysin normaalia ihmisreagoimista elämään. Se miksi pseudotieteellisiä sairauskonsepteja sen jälkeen kutsutaan on lähes yhdentekevää. Psykiatrian ihmisreagoimisen medikalisointi sairauskonseptin avulla mahdollistaa valtion kontrolloida tai rangaista kansalaisia lääketieteeteen varjon alla auttamisen nimeen.
Ihmiset ovat välillä masentuneita, välillä onnellisia. Samoin joskus ihmiset panikoivat, se ei ole häiriö. On ymmärrettävä, että kyseessä ei ole lääketieteellinen asia tai terveysongelma vaan panikoiminen on ihmiselle ominainen tapa reagoida tietynlaisissa tilanteissa. Jotkut panikoivat vain toisia helpommin tai useammin. Syitä paniikkireaktioon on useita, mutta koskaan se ei ole kehollinen häiriö eli kehostalähtöinen. Panikoinnille on aina syy elämässä. Sama koskee kaikkia niin kutsuttuja mielisairauksia/psykiatrisia sairauksia. Ne eivät ole sairauksia kuin nimellisesti samalla tavalla kuin valas on kala vain nimellisesti.
"Jos näistä leimaavista nimistä luovuttaisiin, ja keksittäisiin vaan yksi nimitys koskemaan kaikenlaista henkistä kärsimystä (koska sitä kuitenkin on) esim. mielenkipu, niin auttaisiko se?"
Vastasinkin aikaisemmin siihen, että nimityksellä ei ole merkitystä niin kauan kuin uskomme psykiatrian luomaan pseudotieteelliseen sairauskonseptiin. Se on tietenkin todelliisuutta, että ihmiset ahdistuvat, suuttuvat, murehtivat, huolestuvat, masentuvat, panikoivat jne. ihan siinä missä iloistuvat, ovat onnellisia, innostuvat, rakastuvat ja rentoutuvatkin. Yhteiskuntamme tendenssi psykiatrian promoamana on medikalisoida epämiellyttävät tunnetilat, ajatukset ja muut ihmisreaktiot. Niin lääketiede ei toimi. Sellaisella ei ole tekemistä tieteen kanssa vaan puhutaan politiikasta. Esimerkikkinä diabeteksen sairausstatus ei ole poliittinen kysymys, masennuksen on.
---
Viimeinen pohdintasi on hieman psykiatrisen järjestelmän sivuaihe, mutta siitäkin huolimatta käytönnön tasolla todella olennainen. Keskustelun nostosi byrokratiaan liittyen on freessi ja erittäin kaivattu. Kysymys kuuluu; Koska psyykkinen hätä ei ole lääketieteellinen asia (sairaus), miten auttaisimme psyykkisesssä tuskassa eläviä, jotka kokevat toimintakykynsä merkittävästi laskeneen tai sillä hetkellä menetetyn? Miten arvioisimme kuka olisi oikeutettu mahdollisiin korvauksiin veronmaksajien rahasta? Kuinka kauaksi aikaa jne.? Näihin kysymyksiin hallituksen ja kansan pitäisi keskittyä, mutta sitä ennen vanha pseudotieteellinen psykiatrian järjestelmä olisi purettava kokonaisuudessaan. Ei varmastikaan ole helppoa nopea ratkaisua.
Erilaisia malleja on jotain jo ehdotettu, mutta en ole niistä tarkemmin perillä kommentoidakseni. Psykiatristen laitosten tilalle yksi vaihtoehtolinja olisi avoimet paikat, joihin voisi tulla keskustelemaan huolistaan täysin vapaasti. Tällaisiahan periaatteessa on ollut useita ja on nykyäänkin, mutta niitä ei juuri tunnuta haluttavan rahoittavaa. Syitä voi jokainen pohtia itse. Rahaa riittäisi aivan varmasti, kun mietimme millainen verorahasyöppö psykiatrinen järjestelmä on, mikä vielä syö rahaa lisää stigmatisoimalla, pahoinpitelemällä ja eläköittämällä ennen näkemättömiä määriä ihmisiä. Nykyjärjestelmän kumoaminen toisi valtavasti rahallisia säästöjä ja inhimillinen kärsimys vähenisi murto-osaan nykyisestä.Niin justiinsa! Lisäisin vain sen, että joidenkin harvojen tapausten takana voi olla joku aivokasvain ja se tulisi sulkea pois ja sekä joillakin joku myrkky on voinut aiheuttaa esim. psykoosin kuten huumeiden käyttö. Mutta pääosiltaan psyykeongelmat ovat vain reagointia tähän elettyyn elämään, siinä on syyllisiä niin menneisyys/nykyisyys/ihmissuhteet/itse/elämäntapahtumat kenellä sitten mistä kaikista ulottuvuuksista se koostuukin. Itsellä se on ollut hyvin moniulotteinen syyt, ei yksittäinen asia.
Opin taas tässä lisää omasta sairaudestani. Yksi äänityyppi = kiroavat äänet löysi vihdoin selityksenä. Niitä oli aika harvoin ollutkin mutta oli epäselvää miksi niitä välillä tulee ja välillä ei. Jouduin tässä tilanteeseen missä jouduin olosuhteiden pakosta pakottamaan itseäni äärimmilleen erään asian takia. Nämä äänet pahenivat heti välittömästi. Nyt kun se pakottava asia on poissa elämässäni ja ratkennut, äänet loppuivat. Opin tästä sen, että vaikka kuinka joku asia pakottaisikin, minulla ei ole varaa enään pakottaa itseäni mihinkään muuta kuin jos se asia oikeasti uhkaa henkeäni. Olisi pitänyt tajuta aiemmin! Eli itseltään liikaa vaatiminen aiheutti näitä ääniä. Teen parannus julmuudesta itseäni kohtaan! Opettelen sanomaan: en jaksa, en pysty. Jääkööt!
Mää oon tullut siihen tulokseen, että osa syy miksi minusta tuli psykoottinen johtuu yksinkertaisesti siitä, että olen joutunut yksin naisena liian koville kaiken elämäni kanssa ja köyhyys on tuonut siihen vielä lisähaasteita, joka sekin osittain on ollut sairauden aiheuttamaa. Sekä tämä kaikki mun sairastelu. Väsyneenä ja sairaana, kun joutuu yksin selviämään kaikesta ei se voi edistää terveyttä millään lailla! Meidät on luotu niin, että tarvitsemme toisia ja apua mutta jos et sitä löydä mistään sellaisia ihmisiä eihän sulle jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää sitten itse. Oon tähän mennessä ajatellut, että parempi että edes yrittää jotenkin hoitaa asioita sitten itse mutta tämä oivallus kyllä muuttaa ajatteluani täysin. Joskus on parempi, kun ei edes yritä! Tosin Jumala auttoi mua tässäkin, että asia on nyt hyvin hoidettu ja todella ihme oli miten se sitten meni loppupeleissä, kiitos Herralle! Herra auttoi mua tämän asian kanssa! Ja nyt ne äänet on loppuneet!
Pointtini on vaan tämä, että ihmisiä pitäisi auttaa, kun he kokevat joutuneensa ylitsepääsemättömien asioiden äärelle! Ihan käytännön tasolla! Niin ettei he joudu pakottamaan itseään yli kestokapasiteetin ja tulemaan harhaiseksi!
Minustakin sellainen avokeskus olisi hyvä missä ihmiset saisivat vain tulla ilman kyselyjä ja kaikille annettaisiin joku pari-kolme omaohjaajaa/mummoa kenen kanssa välittömästi alkaa purkaa elämänsä kipukohtia ja keskustella oli se sitten yö tai päivä ja joku esim. kuukausi sairaslomaa aikaa purkaa sitä tilannetta akuutisti jonkun kanssa 24/7, sitten siitä voisi tehdä sen arvion onko tilanne niin paha että lisää sairaslomaa tarvitaan. Kaikki diagnoosit voisi heittää roskakoppaan vaan keskityttäisiin vaan siihen, että saadaanko tästä ihmisestä työkykyinen on hänen ongelmansa mikä hyvänsä. Keskityttäisiin etsimään mitä hän tarvitsee päästäkseen taas omille jaloilleen.
Vertaistuki ryhmiä pitäisin erittäin hedelmällisinä sillä yleensä ihmiset itse keksivät parhaat ratkaisut tilanteisiin ja voivat jakaa niitä keskenään mikä on auttanut. Jakaisin silloinkin ongelmat miten olen selittänyt aiemmin luokkaan: ahdistuneet, masentuneet, osapsykoottisen (neuroottiset), koko psykoottiset (kaksisuuntaiset, skitsofreenikot, narsistit, syömishäiriöiset, dissosiaatiot, ne joilla urheilu menee överiksi). Toisaalta kaikki psykoottiset voisi ihan hyvin nekin yhdistää, tavallaan toistensa ratkaisumallit herättäisivät hyvää keskustelua muissa miten eri tavoin sama ongelma voikin ilmetä ja sen kanssa yrittää elää.
Pitäisin kuitenkin sairaslomat mahdollisimman lyhyinä sillä itse työ on myös terapiaa ja syrjäytyminen pahentaa tilannetta. Diagnoosit poistaisin, että loppuisi tämä potilaiden leimaaminen ja heidän elämänsä hankaloittaminen sitä kautta. Ne eivät ole olennaista auttamisessa. Lääkärit voisi poistaa kuviosta kokonaan. Korkeintaan alussa joku poissulkisi vitamiinipuutokset, aivokasvaimet, kilpirauhassairaudet ja muut elimelliset syyt, jotka voivat aiheuttaa psyykkistä oirelua myös. Huume ja päihdeongelmat hoidettaisiin omissa paikoissaan, eivät he kuulu tänne. Paitsi jos heillä on molemmat. Heti laitettaisiin vierotukseen jos on päihdeongelmia ja se selvitettäisiin myös. Tavallaan kaikille tehtäisiin heti lääkärin tarkastus ja sitten keskityttäisiin hänen ongelmiinsa. Tähän riittää tavallinen yleislääkäri.
Ja ihmisille alettaisiin opettamaan, että elämään kuuluu kaikenlainen tunteilu eikä tunteettomuus ole normaali tila. Nykyään moni hakeutuu psyykepotilaaksi vaikka hänellä on ihan tavallinen suruaika jostakin. Tunteita lakattaisiin demonisoimasta ja medikalisoimasta ja ihmisiä opetettaisiin kestämään tunteensa sekä hillitsemään itsensä. Niihin annettaisiin keinoja ilman lääkitystä. - yksin_parempi
Yksin ei ole hyvä, mutta parempi.
- Lievästi_hullu
Tarkoitan psykoosilla tilaa, jonka olen itse kokenut kaksi kertaa. Eli aistiharhoja, harhaluuloja, neurologisia oireita, järkyttävää ahdistusta. Näin ja tunsin olemattomia asioita ja kuvittelin että minut yritetään tappaa. Kävely oli vaikeaa, ja oli tasapainohäiriöitä. En välitä hirveästi muistella sairaala-aikaani.
Psykoosi on kaukana humpuukista. Ehkä et halua uskoa jostain syystä tällaisen sairauden olemassaoloon? Se on tavallaan ihan ymmärrettävää, koska onhan kyseessä pelottava sairaus.
Olen lukenut psykoosin ja dopamiinin yhteydestä monesta eri lähteestä. Googleta vaikka "dopamiini" ja lue mitä Wikipedia sanoo.
Ei hätääntyminen ole häiriö, vaan tarkoitin sitä, että liiallinen stressi voi altistaa psykoosille.
Yritän tässä auttaa ihmisiä ja tarjota tietoa. En ymmärrä vihamielistä sävyä. No, en muutenkaan aina ymmärrä ihmisiä. Missä vika, en tiedä. - Lievästi_hullu
Miten tieteellisesti tutkitun tiedon jakaminen on mielenterveyspotilaiden sorsimista?
Odotin, että joku olisi ollut kiinnostunut näistä aivojen toimintaan liittyvistä asioista. Ainakin minä itse olen. Ei siinä ole mitään vikaa että haluaa tietää omasta sairaudestaan. Tuo GABA-juttu minkä kirjoitin oli tarkoitettu avuksi ihmisille.
Miten minä sain taas ihmiset takajaloilleen? En ymmärrä. Voisitteko selittää?- toinenlievä
On hyvä, että palstalla joku osaa katsoa asioita laajemmasta vinkkelistä kuin, että lääkkeet on kaiken pahan alku ja juuri tai, että mitään mielen sairauksia ei ole olemassakaan. Tuo nimimerkkisi jo kertoo, että olet tervein tällä palstalla.
- psykoottinen-
En minä sitä tarkoittanut, jos katsot tarkaan, olen vastannut Dormzickin kirjoitukseen ja sorsimisella tarkoitin yleistä ihmisten asennetta tässä yhteiskunnassa sanomalla "täällä sorsitaan mielenterveyspotilaita".
Kyllä noi Dopamiini ja Gaba teoriat tiedetään, ne on niitä teorioita joita virallinen lääketiede haluaa pitää yllä. Niitä minä en ainakaan ole kiistänyt pois pelkästään tarkentanut, että aivot reagoivat johonkin, joka näkyy kyseisellä tavalla. Ei nämä poissulje toisiaan. Silti en pidä aivoja sairaina sentähden! Pidän sitä aivojen normaalitoimintana suhteessa tapahtuneeseen elämään. Ja tämä ei tarkoita sitä, että kieltäisin koko mielenterveys"sairauksien" olemassa olon. Kyllä ne ovat olemassa mutta en vain periaatteeltaan pidä niitä sairauksina. Pidän niitä reagointina ihmisen elämään. Sairauskonseptin sinänsä hyväksyn vain siitä näkökulmasta, että ihminen voi tämän tähden olla työkyvytön ja siinä mielessä ei terve eli sairas. Olen sitä mieltä, että mielenterveysongelmat eivät varsinaisesti asu päässä vaan sydämessä. Kyseessä on särkynyt sydän. Tämän särkyneen sydämen on aiheuttanut joko/tai valhe/suru. Joka taas on aiheuttanut pelkoa. Joka taas aiheuttaa psykoosin. Tästä poikkeuksen tekee aineiden aiheuttamat psykoosit, kuten huumeet.
Sentähden lääkkeet eivät edes voi tuoda oikeaa parantumista koska ne eivät pureudu itse syyhyn vaan yrittävät manipuloida aivotoimintaa, joka vain reagoi normaalisti kyseeseen tilanteeseen. Tämä kostautuu sillä, että aivot menettävät normaalitoimintakapasiteettinsa ja sitten ei kukaan ihminen, lääkärikään, tiedä mitä on käsillä! Ei ainakaan hyvää, se on varma!
Jos siis lääkkeet ovat hyvä niin miksi sitten juopottelua pidetään paheena? Sama kai se on millä sitä laittaa pöntön sekaisin? Bentsodiatsepiineja pidetään pahana mutta niinkuin sanoit ne vaikuttavat Gabaan. Miksi sitä ei pidetä hyvänä hoitona? Aivan niin koska ne tekevät riippuvaisiksi ja aiheuttavat muitakin ongelmia. Ja en tällä mitenkään kannusta päihdekäyttöön, sillä se on synti! Tätä ei vain haluttaisi myöntää myös antipsykoottien kohdalla koska muitakaan lääkkeitä ei enään jää. Tämä on tekopyhää hurskastelua ja kaksinaismoralismia sillä antipsykootit tuottavat paljon suurempia ongelmia ihmisille verrattuna näihin kahteen edellä mainittuun.
Minäkin huomasin aikaisemmin (en käytä enään), kun käytin bentsoja kuinka ne auttavat minua. Vaikuttivat tavallaan eri tavalla kuin muihin. Ne rauhoittivat minun pelkotilani, joka vei suunnattomasti energiaa kestää ja siten ryösti voimani. Tästä syystä monesti "rauhoittavan" pillerin jälkeen minulle kävikin juuri päinvastoin, eli aloinkin touhuamaan kaikkia rästi hommiani. Olin hyvin aikaansaava ja kykenin tekemään asioita mitä pelkoni lamauttamana oli jäänyt tekemättä, kuten menemään ihmisten ilmoille. Tavallaan "normalisoiduin" otettuani pillerin. Saman teki minulla alkoholi, jota käyttäen olin selvinnyt siihen asti. "Rohkaisu ryyppy" ja sitten kauppaan, kouluun, töihin...Tietysti ongelma aina palasi kun aineiden vaikutus lakkasi eli olin koukussa ja lopulta riippuvainen. Pelon aiheuttama riippuvuus oli tosin paljon voimakkaampi kuin itse aineen. Pelolta en pystynyt edes nukkumaan joten siihenkin piti ottaa jotakin jos ei halunnut kestää taas uutta unetonta yötä.
Lopulta olin niin pahassa jamassa, että join ja otin lääkkeitä samaan aikaan, että saisin edes jonkun vaikutuksen, kun vaikutusta ei enään tullutkaan. Olin risteyskohdassa elämässäni ja tajusin, että minusta tulee ja olen jo jonkin asteinen narkomaani, seuraava aste on vain huumeet. Lääkärit olivat vain pahentaneet päihderiippuvuuteni kirjoittamalla bentsoja täysin holtittomasti, minähän olin hoidossa mutta väärän diagnoosin tähden minua hoidettiin väärin kymmenen vuotta. Alkoholiriippuvuuteeni en saanut mitään hoitoa vaikka sitä pyysin/ enkä apua vieroitukseen. Sitten alkoi kova kuuri vierottaa itsensä kaikesta tästä pelkällä tahdonvoimalla, tein parannuksen. Mutta mitään millä elää elämää ei ollut tilalle! Elin tahdonvoimalla. Sentähden minulla jäi riippuvuus näihin kunnes tulin uskoon ja jätin asian Jeesukselle. Siinä yhdessä rukouksessa se otettiin pois! Uskoontuloni myötä minulla on parempaa tilalle, nimittäin Jeesus. Hän on minun turvani, Hän on minun rakkauteni. En tarvitse enään mitään näitä.
Sentähden aina kun joku psykoosi alkaa kolkuttelemaan ovellani, minun ei tarvitse muuta kuin mennä "Taivaan Isän syliin hakemaan turvaa" ja se laukeaa, koska turvallisuudentunteeni palautetaan, jonka joku asia/tapahtuma on saanut häiriinnytettyä hetkellisesti. Pitää vain löytää psykoosinaamion takaa mitä on alkanut pelkäämään ja mikä sen laukaisi tällä kertaa ja jättää se pelko Jeesukselle. Tavallaan olen riippuvainen Jeesuksesta eli en itsessäni ole terve mutta Hänessä voin olla sitä. Mutta tämä on terve riippuvuus, me kaikki ihmiset olemme riippuvaisia Jumalasta ja siitä mitä hän antaa: muista ihmisistä ja tekijöistä. Kukaan ei selviä yksin ja ilman kaikkea mitä tarvitsee. Meidät on luotu niin.
- Lievästi_hullu
Niin, aivot reagoivat ympäristöön ja omiin ajatuksiin. Ympäristön jokin tapahtuma voi laukaista tietynlaisen ketjureaktion aivoissa, joihin sisältyy ihmisen aiemmin sisäistämiä asioita ja luontaista reagointia.
Uskon, että ihminen on pohjimmiltaan sielu tai tietoisuus, joka käyttää aivoja. Siksi ihminen voi jossain määrin, ehkä aika paljonkin, hallita omia aivojaan. Niitä voi treenata, ja harjoitella erilaisia reagointitapoja ja muodostaa niihin erilaisia reittejä oppimisen kautta. Olen pohtinut jonkin verran sitä, mikä on sielun ja aivojen välinen yhteys, ja asia tuntuu aika monimutkaiselta. Kumpi aiheuttaa reaktion, sielu vai aivot, sitä en osaa sanoa.
Dopamiinin ja gaban määrä heijastelee ihmisen psyykkistä tilaa, joka on usein ympäristön aiheuttama, ainakin osittain. Tai ympäristön, perimän ja opittujen reaktioitten, tai eletyn elämän tulos. Tietyt elämäntapahtumat saattavat tehdä ihmisen dopamiinijärjestelmästä herkemmän, ja taustalla voi olla perinnöllistä dopamiinijärjestelmän herkkyyttä. Sitten, kun lasi on tavallaan täysi, tulee psykoosi.
Ainakin minulla psykoosi ei tuntunut ollenkaan normaalilta tavalta reagoida. Minusta tuli esimerkiksi täysin kyvytön huolehtimaan itsestäni, koska en ollut enää kiinni todellisuudessa. Minusta tuntuu siltä, niin kuin se olisi ollut aivojen toimintahäiriö. Jos ajatellaan sitä, että aivojen tehtävä on luoda ympäristöstä tarpeeksi tarkka kuva, jotta selviytyminen ja sopeutuminen on mahdollista, niin siitä näkökulmasta psykoosi on aivotoiminnan häiriö. Ennen ensimmäistä psykoosia minulle tuli vahva tunne siitä että en enää jaksa. Sitten taas tuntui siltä, että on pakko jaksaa. Siihen ajanjaksoon oli kerääntynyt paljon stressiä, huolia ja pettymyksiä.
Tuo särkyneen sydämen teoria tuntuu ihan mielenkiintoiselta, koska itselläkin on sydän aika usein särkynyt. Ehkä myös luottamuksen pettäminen toistuvasti voi aiheuttaa epäluuloisuutta ja jopa paranoidisuutta. Olen miettinyt, että onkohan ihmisen sydän sitten oikeasti limbinen järjestelmä. Pettymykset ihmissuhteissa voivat aiheuttaa häiriöitä limbiseen järjestelmää, ja ne saattavat parantua itsekseen ajan kanssa. Mutta jos tällaisia tapahtumia on liikaa, niin ehkä sitten ei enää toivukaan, vaan sairastuu.
Minä olen taas hyvin kiitollinen siitä, että on olemassa lääkkeitä, jotka pystyivät pysäyttämään psykoosini. Koska minulle psykoosi oli todella tuskallinen tila.
Juopottelua pidetään paheena, ja sillä saakin pöntön aivan sekaisin, jos tarpeeksi sitä harrastaa. Lisäksi menee rahat ja syntyy riippuvuus. Itse en kestä enää juurikaan alkoholia. Alkoholi nostaa nousuhumalassa serotoniinia ja dopamiinia, ja sitten laskee ne laskuhumalassa. Krapulat ja laskuhumalat ovat minulla nykyisin niin hirveitä, että ei paljon alkoholia huvita käyttää. Joskus aiemmin käytin sitä myös oman olotilani parantamiseen, ja olin jo menossa riippuvuuteen. Sain kerran kamalan reaktion alkoholista ja lääkkeistä, ja siitä sitten alkoholinkäyttö väheni, ja nykyisin se on loppunut lähes kokonaan. Onneksi. Alkoholi lisäksi liuottaa aivoja, ja pitkäaikainen ryyppääminen voi aiheuttaa alkoholipsykoosin. Antipsykootit sen sijaan ehkäisevät psykoosin kehittymistä. En näe syntinä sitä, että syö lääkkeitä aivosairauden ehkäisyyn.
Se on todella hienoa, että olet päässyt eroon alkoholista ja pystyt olemaan ilman lääkkeitä! Siitä minäkin olen jo kauan haaveillut. Olen ajatellut asian niin, että sitten, kun olen saanut itseni ja elämäni mahdollisimman hyvään kuntoon, saatan uskaltaa yrittää lääkityksen lopettamista. Kovasti olen yrittänyt, mutta kun vastoinkäymisiä on sadellut taas niskaan, en ole vielä siinä onnistunut.
Tuo pelon ja psykoosin suhde on myös aika mielenkiintoinen. Amygdala on aivojen pelkokeskus, ja sieltä menee inhiboivat eli estävät radat VTA:n eli ventraalisen tegmentumin alueen GABAergisiin neuroneihin, jotka säätelevät mesokortikaalista ja mesolimbistä dopamiinirataa. (Huh mikä lause.) Siis kun pelkää, gabahermosolut dopamiiniratojen lähtöalueilla eivät aktivoidu, ja ne eivät estä dopamiiniratojen toimintaa. Eli pelko lisää dopamiinia.
Minäkin olen uskonnollinen ihminen. Olen rukoillut pikkutytöstä lähtien. Ja olen rukoillut sitäkin, että Jumala parantaisi minut. Vielä en ole täysin parantunut. En tiedä johtuuko se siitä, että teen syntiä vieläkin, esimerkiksi poltan tupakkaa. Lisäksi luulen, että suojelusenkelini on joskus jutellut minulle. En siis ole kuullut sitä niin kuin kuuloharha kuullaan, vaan "sielun korvilla". Olen luullut sitä psykoottiseksi kokemukseksi, en ole kuunnellut ja sitten asiat ovat menneet väärin. On uskosta ollut kyllä muuten paljon apua elämässäni. Se on antanut minulle voimaa kestää, ja Raamatussa on monia todella viisaita ajatuksia elämästä.- psykoottinen-
"Ennen ensimmäistä psykoosia minulle tuli vahva tunne siitä että en enää jaksa. Sitten taas tuntui siltä, että on pakko jaksaa. Siihen ajanjaksoon oli kerääntynyt paljon stressiä, huolia ja pettymyksiä."
Siinä on sun psykoosin puhkeamisen syy. Kutsun tätä nimeltään yksilölle ylitsepääsemätön tilanne. Tapahtuu mullekin joka kerta kun elämä laittaa niin sanotusti seinää vasten ja tuntuu, että tästä ei nyt enään itse selviä. Se myös puhkaisee psykoosia.
Ajatukset ovat hyvin suuressa roolissa psykoosin puhkeamisen kanssa, sillä ajatukset saavat aikaiseksi tunteita. Pelkotunne psykoosia. Mutta asia voi mennä myös toisin päin. Ensin on tunne, joka saa aikaiseksi ajatuksia. Varsinkin jos on kyse esim. aineen esim. huumeen aiheuttamasta psykoosista se toimii päinvastaisesta suunnasta. Ensin tulee tunne, sitten ajatus, sitten psykoosi.
Se, että pidän tätä normaalina aivotoimintana elämään suhteutettuna ei tietysti tarkoita sitä, että psykoottinen olisi "normaali" verrattuna muihin tai että itse psykoosi olisi edes mitenkään helppo elää läpi. Kyllä se on vaikeata ja raskasta kestää minunkin mielestäni.
Parantuminen on pitkä prosessi, minäkin olen ollut matkalla uskovaisena jo 12 vuotta ja sitä parantumista on tapahtunut vähän kerrassaan koko ajan. Se on ollut niin monista eri tekijöistä kiinni, että se on vaatinut sitä aikaa. Minun on vaikea uskoa yhdessä hetkessä tapahtuvaan parantumiseen näiden sairauksien kanssa koska ne koostuvat niin monista ulottuvuuksista joiden pitää muuttua, että terveys voidaan saavuttaa. Asia on hyvin monisyinen ja uskon, että jokaisen kohdalla myös hyvin yksilöllinen. Ei varmaan ole kahta samanlaista tapausta. Jumala joka tietää kaiken on siinä mielessä ainoa, joka voi auttaa. Itsekin, kun olet hukassa omien asioidesi kanssa etkä tiedä mikä johtuu mistäkin, et välttämättä edes muista kaikkea tai tajua niiden syy-seuraus suhteita. Jumalalle taas kaikki on ilmeistä ja hän voi sen kaiken paljastaa ja sen läpi johdattaa.
Uskonnollinen ei vielä tarkoita, että on uskossa! Minäkin olen koko elämäni ollut uskonnollinen mutta vasta viimeiset 12 vuotta uskossa. Nyt minulla on henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen vapahtajana. Sitä ennen mulla oli kaksi eri uskontoa, joista toinen oli kristinusko. Silloin "usko" ei näkynyt elämässäni, että olisin tehnyt parannusta synneistäni kuten päihteiden käytöstä. Mulla ei ollut synnintuntoa synneistäni. En edes ymmärtänyt evankeliumia mutta kuuluin kirkkoon. Kaikki oli vain ulkoista uskonnollista rituaalia. Vasta kolmekymppisenä tulin synnintuntoon ja silloin Pyhä Henki avasi evankeliumin sanoman minulle, että tajusin mihin sitä Jeesusta tarvitaan. Olen syntinen ihminen ja syntini ne tarvitsevat sovitusta Jumalan edessä. Jeesus Kristus on jo kuollut niiden edestä, että minun ei tarvitse joutua sinne helvettiin jonne kuulun synteineni. Silloin vasta tein parannuksen kaikista synneistäni mitä tajusin synniksi ja tulin uskoon, minut täytettiin Pyhällä Hengellä ja kävin kasteella. Siitä lähtien usko on ollut sydämessäni ja on koko elämäni perusta ja näkyy elämässäni kaikilla osa-alueilla. Jeesus Kristus on minun Herrani.
- Lievästi_hullu
Selventäisin vielä, että yksittäinen pelon tai hätääntymisen tunne ei vielä johda psykoosiin. Sen sijaan jos elämän aikana on ollut paljon pelon tai hätääntymisen tunteita, saattavat pelkoradat vahvistua niin paljon, että ne saattavat ikään kuin "lähteä käsistä", jolloin syntyy psykoosi. Näin minä arvelen.
Sitten tuosta uskosta. Mistä sen sitten tietää, onko uskonnollinen vai uskossa? Minä ainakin voin kertoa, että uskon Jumalaan ja Jeesukseen. Uskoa voi mielestäni olla monenlaista. Jotkut tavat uskoa ovat ehkä parempia kuin toiset. Voi olla vääränlaista uskoa, esimerkiksi joissain lahkoissa. Uskossa tärkeimpiä ovat mielestäni uskon ydinasiat, kuten rakkauden kaksoiskäsky, anteeksiantamus ja armo, kymmenen käskyä, Jumalan olemus ja Jeesuksen opetukset. Yritän tehdä parannusta synneistäni, mutta se on välillä tosi vaikeaa. Sanoit, että kävit kasteella. Oletko helluntailainen?- psykoottinen-
"Selventäisin vielä, että yksittäinen pelon tai hätääntymisen tunne ei vielä johda psykoosiin. Sen sijaan jos elämän aikana on ollut paljon pelon tai hätääntymisen tunteita, saattavat pelkoradat vahvistua niin paljon, että ne saattavat ikään kuin "lähteä käsistä", jolloin syntyy psykoosi. Näin minä arvelen."
Näin se on! Sitä se traumatisoituminen on! Sentähden jonkun toisen mielestä tilanteessa ei ole kovin ihmeellistä mutta sille yksilölle se tapahtuma voi olla jo vaikka kuinka mones ja osua "arkaan paikkaan". Jossain vaiheessa kuppi on liian täynnä vastoinkäymisiä. Ja monesti ne kumuloituvat samaan tilanteeseen muiden vastoinkäymisten kanssa, joten soppa on valmis. Jos ne edes tulisivat yksinään voisi tilanne olla toinen. Kyse on kestokapasiteetin ylittymisestä siinä mielessä.
Minä en ole helluntalainen! Oon tullut uskoonkin seurakuntien ulkopuolella. Se, miten uskon löytyy linkistä alla. Minäkin uskoin ennen uskoontuloani Jumalan ja Jeesuksen olemassaoloon mutta se ei vielä ole pelastavaa uskoa. Vaan se, että uskoo Jeesuksen sovitustyöhön henkilökohtaisesti omalle kohdalleen. Kaste seuraa uskoa, joten uskovan kasteella olen käynyt. Tähän Jeesus kutsui minut itse koska minuthan oli jo kastettu mutta se ei ollut pätevä edellä mainitusta syystä. Jouduin paneutumaan asiaan hyvin syvällisesti ennen kuin tulin siihen tulokseen, että se ei ole ollut raamatullinen ja sen tähden minua kutsutaan kasteelle. En olisi varmaan muuten tajunnut kasteessani mitään vikaa. En usko enään niinkuin ev.luterilaiset kasteestakaan.
Mulla oli lapsena lahkotausta, joten kun tulin sieltä kirkon piiriin nuorena aikuisena minulle ei oikeastaan opetettu kuinka monet minulle opetetut uskonkohdat olivat väärin. Olin lapsena Jehovan todistaja sillä sitä olivat vanhempani. Vaikka kävin aikuisrippikoulun minulle ei kerrottu kunnolla evankeliumia tai ainakaan en tajunnut sitä kuitenkaan. Jumalan kolminaisuuskin avautui vasta kun aidosti tulin uskoon niinkuin moni muukin peruskysymys kristinuskossa. Pappi hämäytyi raamattutiedostani eikä tajunnut kysellä uskon peruskysymyksiä onko ne kohdillaan. Osasin jo silloin kyllä paljon raamatusta mutta en tiennyt Jeesuksen sovitustyöstä ja muista tärkeistä asioista kuten Pyhästä Hengestä niinkuin kristinusko opettaa. Jehovan todistajilla on täysin erillainen pelastuskäsityskin.
Liityin kirkkoon koska minua ei ollut kastettu ja raamatusta tiesin, että se on jotakin tärkeää, menin siis vain sentähden kirkkoon saamaan sen. Tavallaan uskonnollinen rituaali vailla merkitystä. Olin jo vuosia sitten tullut haaksirikkoon Jehovan todistaja uskon kanssa mutta uskoin, että jossakin se Jumala on. Mulla jäi myös silloin lukematta se kirja minkä sain rippikoulussa koska elin niin monen asian keskellä ja opiskelin, tein töitä ja kärsin mielenterveysongelmista, että sen lukeminen jäi sitten. Siinä oli tavallaan omaakin vikaa siinä mielessä. Mutta ihmettelen, että pappi ei hoksannut tätä! Joskus olen miettinyt onko ne itsekään kaikki uskossa? Mulla oli myös paljon kristittyjä ystäväpiirissä eikä nekään hoksannut, että minä en ole edes uskossa enkä tajua kaikkein olennaisinta enkä muitakaan tärkeitä kristinuskon periaatteita. Sitä olen ihmetellyt jälkikäteen! Minun mielestäni minulle ei kukaan kertonut sitä evankeliumia vaikka niin lähellä olin ihmisiä, joiden olisi pitänyt se osata kertoa. Ehkä en vain muista! Tai sitten se ei mennyt vaan jakeluun tämän lahkotaustani takia. On se raamatussa sekin, ettei Jumalan luo voi tulla, jos ei Jumala vedä puoleensa eli se etsikkoaika. Se on Pyhän Hengen työ, että ihminen tulee synnintuntoon. Sitten vasta tajuaa mihin sitä Jeesusta tarvitaan.
Mulle Jumala johdatti uskoontulon aikoihin kirjan missä käydään kohta kohdalta läpi kaikki valheet mitä Jehovan todistajat opettavat ja miksi ne ovat väärin. Se on papin kirjoittama. Se auttoi minua hyvin paljon (Pasi Turunen: vartiotorni, valtakunta uudessa valossa, suosittelen kaikille, jotka yrittävät evankelioida Jehovan todistajaa!). Mutta minusta se tieto olisi pitänyt saada jo silloin, kun liityin kirkkoon. Tämä pappi ei tajunnut tilannettani ollenkaan. Jehovan todistaja opit olivat niin syvällä minussa vielä kirkkoaikoinakin enkä itse tajunnut niissä jotakin kummallista ennenkuin tulin uskoon. En todellakaan elänyt armossa niitäkään vuosia. Olen ollut uskonnollinen. Olen jälkikäteen tullut siihen tulokseen, että moni ns. "kristitty" ei ole itsekään uskossa, niin ne eivät osaa auttaa lahkojenkaan uhreja eikä edes evankelioida. Uskovaisesta menee jos ylipäänsä puhuu jotakin raamatusta, Jumalasta tai Jeesuksesta. Jehovan todistajat on yksi suuri syy siihen, että minusta tuli sairas mutta ei todellakaan ainoa. Sentähden tähän parantumiseenkin on mennyt paljon aikaa. Ja tämä oli yksi parantumisen kulmakivi, että sain löytää totuuden asioihin valheiden sijaan.
Tässä on uskon perusteet mihin tällä hetkellä siis uskon, olen kristitty:
http://www.tv7.fi/vod/player/1422/
http://kauppa.tv7.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectID=6058943
- Lääkkeillä_vai_ilman
Tämä todella kannattaa lukea. Voi kunpa tähän tulisi vielä luvattua jatkoa!
>>
Aku Kopakkalan kotisivu
Blogeja mielen ja terveyden alueilta
http://akukopakkala.fi/hyva-tietaa-skitsofreniasta/
Hyvä tietää skitsofreniasta 1.
- Potilailla on kolmenlaisia pulmia
- Psykoosi laukeaa
- Paraneeko skitsofrenia?
- Dopamiini – avain skitsofreniaan?
- Mitä aivoille tapahtuu kun dopamiinin toimintaa estävä lääkitys lopetetaan?
- Hämmentäviä seikkoja
- Neuroleptien pitkäaikaishyötyjen tutkimuksia
- WHO yllätti itsensä
- Skitsofrenian hoidon tuloksellisuudesta - Lievästi_hullu
Kysyisin Minjalta, että onko sinulla ollut psykoosin oireita? Tarkoitan tällä sitä, että onko sinulla ollut aistiharhoja ja/tai harhaluuloja? Esimerkiksi oletko nähnyt jotain, mitä ei ole olemassa? Vai oletko syönyt neuroleptejä vain ahdistukseen?
Ja Domzickille sanoisin, että esim. aivovauriot voivat aiheuttaa muutoksia persoonallisuuteen. Siis siihen, mitä kutsumme "mieleksi". Aivot on se elin, jossa persoonallisuutemme ja mielemme sijaitsee. Joten jos "mieli" on sairas, niin aivotkin ovat sairaat. Ja toisinpäin, riippuen osittain siitä, missä kohdassa aivoja häiriö on. Sielu ei mielestäni voi olla sairas, vain syntinen.
Skitsofreniassa on havaittu aivojen rakenteen ja toiminnan muutoksia. Ja tiedetään joitakin geenejä, jotka voivat altistaa psykoosin kehittymiselle. Yksi näistä on COMT eli katekoli-o-metyylitransferaasi, joka osallistuu katekoliamiinien aineenvaihduntaan. Katekoliamiineja ovat ainakin dopamiini ja noradrenaliini. Arvelen, että psykoosialttius on minulla geeneissä, koska kaksi aika läheistä sukulaistani on myös sairastaneet psykoosin.
Miksi minun GABA-kommentti herätti närästystä? Tarkoitin sillä siis sitä, että ehkä omia aivoja voi treenata siten, että GABA-solut toimivat paremmin, jolloin ei tulisi psykoosi-, ahdistus- tai muita senkaltaisia oireita. Eli silloin ei tarvitsisi lääkkeitä, huom!- Lievästi_hullu
Ääh, taisi olla aika tyhmä tuo ensimmäinen kysymys mulla. Luin tarkemmin Minjan kirjoituksia, ja niissä taisi olla jo mainittu, että psykoosioireita on ollut, ainakin aikaisemmin. Mutta en löytänyt mitään tarkempaa kuvausta niistä.
- Minja-
Mun tarina lyhykäisyydessään: 1.ssri lääkkeen lopetus hitaasti, voimakas stressiaika elämässä(ei fiksu aika lopettaa)>karmeat vieroitusoireet,unettomuus, unilääkkeitä, paniikit, kiihtymys, depersonalisaatio, pelot, masis 2. Osastolle joutuminen :Diagnoosi1:masis,unettomuus(ei tiedostettu viekkareita ssristä)> epäonnistunu ssrilääkintäalotus bentsot ahistuksee unettomuutee diagnoosi2: psykoottinen agitoitunu masennus(harhaisuus ku olin varma että lääkkeet vammauttanu mut,luki sairaskertomuksessa harhana)>monilääkintä, lääkekokeilut - kahden neuroleptin kokeilu, bentsot, valproaatti hetken,yritettii jopa uudellee masislääkettä pari pvää. Olin ihan zombi,toimintakyvytön, ajattelu jumi,kamala olla fyysisesti,psyykkisesti 3. Pahin olo ikinä, yhtäkkinen voimakas psykoosi,paranoia ja harhaluulot, muuttunu ajattelutapa, juokseva ajatus> diagnoosi 3: ei elimellinen psykoosi 4. NeuroleptiLääkityksen nosto, bentsoja ei ku joskus tosi harvoin, unilääkitys 5. Parantumista toimintakyvyssä, psykoosi jatkui lievänä, ajattelu muuttunu, mun koko kokemusmaailma muuttunu, piristyminen 6. Psykoosi lieveni harhat jatku lievänä, hyvä turvallinen olo>kotiuduin, voin hyvin7. Lääkityksen alasajo, voin 2kk tosi hyvin, tunteet elämä pelas 8. Yhtäkkine unettomuus, lisäravinnekokeiluja, terveellinen elämä,lievät viekkarit, bentsoja tarvittaessa, unilääkitys 9. Romahus. Ei harhoja, mutta voimakkaat pelkotilat, uniongelmat, epätodellinen olo, sekava olo 10. Seroquelkokeilu uneen > akatisia, apatia, anhedonia ja muut oireet jatkuu. Seroquel pahensi näitä.11. Akatisian lääkintä bentsoilla ja unettomuuden unilääkkeillä. Nyt: sekavuus, kokemusmaailman muutos edelliset jatkuu(anhedonia jne), paha olla fyysisesti ja psyykkisesti. Kamalin olo ikinä. Katumus neuroleptin lopetuksesta. Lopetin sen ku siitä tuli aina iltalevottomuus,levottomat jalat, en kokenu tarvittevani enää. Ois pitäny varmaa jatkaa pikkuannoksella ku toimin ihmisenä mut lääkäri halus vaa jatkaa maksimiannostusta. Nyt syvässä epätoivossa, aivot ei toimi, unenomane olotila,itsetuhonen olo, toimintakyky menny. Rukoilen että tämä ratkeaa. Akatisia lieventyny, bentsoja vähenetty, mut olen syvästi levoton ja en voi tehä mielekkäitä asioita, nautinto kadonnu. Paniikkia kehossa.. Pää tökkii ja pelkään vammauttaneeni itteni pysyvästi. Rukoilen vaa joka päivä tilan normalisoitumista,ja päivät menee maatessa sängyssä. Ulosmeno ahistaa.Ehotettu zyprexan palautusta, pelottaa sekin. En jaksa enää :( pahottelen sekavaa kirjotusta, naputtelen kännykällä tän viestin. Entiselleni tuskin palaan.
- Minja-
Voimakkain psykoosijakso oli yhtä tunteiden kuohuntaa ja skitsofrenian positiivisia oireita paranoiaa kaikkea kohtaan läheisitä ruokaan. Varmaa kaikki harhaluulot mitä ihminen voi kokea. Mut ei läheskää nii kamalaa ku tila nyt ku ei mielikuvitus juokse ja on vaa sekavuus, toimontakyvyn lasku, unettomuus ja negatiiviset oireet.
- Minja-
Mulla voimakkain psykoosijakso alko ihan yllättäen. Niinku päässä jossa ei ois liikkunu mitää, alko tauoton ajatuksenjuoksu. Mulla oli jopa muistinmenetyksiä ku aivot ei vaa toiminu. Koen että psykoosi oli mun loppuunvedettyjen aivojen korjaantumisyritys, kylläkin ajattelun ollessa epäloogista. Kävin kokoajan mun menneen elämän traumoja läpi, mun pahimpia pelkoja, ja mun mielikuvitus otti loogisesta ajattelusta voiton. Luulin vaikka mitä, kehittelin tarinoita mielessä kokoajan.Pahimmillaa se oli sitä että olin helvetissä ja luulin että mua yritetään vahingoittaa. Näin hallusinaatioitakin pari kertaa. Maailma tuntu niin oudolta, yhtäkkiä ku lääkitystä oli ollu kauan se alko tuntua turvalliselta ja tutulta. Kauniimmillaan se oli jotain hengellistä, vanhojen asioiden ja traumojen käsittelyä, anteeksiantoa ittelle, tunteiden vyöryntää, jännittävyyttä....Mut mun aivot alko kiinnittää huomiota ympäristöö, ku ennen olin vaa vetäyttny sisäänpäin,tehä johtopäätöksiä ja toimintakyky palas hiljallee siinä sivussa. Nyt tuntuu et elän sumussa.Lopussa harhat lieveni kokoajan.Mä kadun edellee mun lääkityksen lopettamista, koska pudotus maailmasta joka oli hiukan mielikuvituksellinen, maailmaan joka tuntuu tyhjältä/ahdistavalta on kamala. Ehkä lopetuspäätös oli huono. Oon tosi itsetuhosella päällä nytte. En jaksais enää kärsiä. Ku on kerran parantunu, nii romahus on kamalaa. Pää on niiin sekasin, eikä missään tunnu olevan mitää mieltä, ku ois päässä käyny joku pyörremyrsky ja jättäny kaiken sekasi.. Ku oisin tipahtanu turvallisesta maailmasta johonki tyhjyyteen. 2v noita myrkkyjäois suositeltu käytettävän ensipsykoosin jälkeem vaan ku oon nii ittepäinen etten tahtonu. Ja mulla oliki 2 hyvää kuukautta. Mutta olin kokoajan ku aikapommi mun uniongelmien takia. Ku uni lähti, se alko olee menoa. Voi kunpa oisin aikanaa ollu käyttämättä lääkkeitä :'( hitto tätä elämää! :(
- Gaba_treeniä
GABAan vaikuttavia lääkeitä? Viinaa tuskin kannattaa lähteä ottamaan?
Millaisia GABAan vaikuttavia aivotreenejä voisi olla?- Lievästi_hullu
Esimerkiksi rentoutusharjoitukset. Ja se että opettelee rauhoittumaan aina välillä, ja pitämään "pään kylmänä". Tunteitahan saa olla ja pitääkin olla. Mutta sitten jos huomaa, että nyt alkaa mennä ylikierroksille, niin kannattaa alkaa rauhoittelemaan itseään. Turvallisuudentunne on aika tärkeä juttu. Voi vaikka toistaa mielessään jotain rauhoittavaa lausetta, kuten "Olen turvassa" tai "Ei ole mitään hätää" tai "Asiat kyllä järjestyvät". Voi myös opetella lohduttamaan itseään, tai hakea lohdutusta muilta ihmisiltä, jos mahdollista.
- Lievästi_hullu
Tietokone ei anna lisätä kommenttia väliin, joten laitan sen tänne.
Minjalle sanoisin, että näyttää siltä, että unettomuus on edeltänyt pahenemisjaksoja. Olen lukenut, että aiemmin täysin tervekin ihminen voi saada psykoottisia oireita, jos valvoo vaikka pari vuorokautta putkeen. Uni on erittäin tärkeää aivojen hyvinvoinnille! Valveilla ollessa aivoihin kerääntyy kuona-aineita, jotka poistuvat, kun ihminen nukkuu. Jos unta ei ole tarpeeksi, saattaa kuona-aineiden poistuminen olla tehottomampaa, jolloin ne jäävät haittaamaan aivotoimintaa.
Lääkityksen vieroitusoireilla voi olla myös osuutensa. Nimittäin psyykenlääkkeet saattavat aiheuttaa aivoissa tietynlaisen sopeutumisreaktion. Siinä aivot pyrkivät kompensoimaan lääkityksen aiheuttamia muutoksia. Jos esimerkiksi syö SSRI-lääkkeitä, jotka estävät serotoniinin takaisinottoa soluun ja lisäävät siten serotoniinin vaikutusta, saattavat aivot alkaa kompensoimaan muutosta siten, että ne vähentävät serotoniinin eritystä ja muodostusta. Siispä jos SSRI-lääkkeet lopettaa liian nopeasti, voi tulla oireita, jotka johtuvat serotoniinin liian vähäisestä määrästä aivoissa. Näitä ovat esimerkiksi ahdistuneisuus, masentuneisuus ja unettomuus.
Sama pätee neurolepteihin. Ne vähentävät dopamiinin vaikutusta aivoissa, mikä voi aiheuttaa aivojen kompensaatiota siten, että dopamiinin eritys ja dopamiinireseptorien määrä saattaa lisääntyä. Jos sitten lopettaa neuroleptit liian nopeasti, voi tuloksena olla oireita, jotka johtuvat liiallisesta dopamiinimäärästä. Eli ahdistuneisuutta, harhaluuloisuutta ja aistiharhoja.
Eli näitten lääkkeitten liian nopea lopettaminen voi siis tuoda sairauden oireet takaisin keskushermoston kompensaation takia. Avainasia keskushermostoon vaikuttavien lääkkeitten lopettamisessa on hitaus. Silloin aivoja totutetaan hitaasti siirtymään kohti normaalitilaa, ja aivojen kompensaatiomuutokset vähenevät pikkuhiljaa. Jos siis haluaa päästä eroon psyykenlääkkeistä, niin se on tehtävä HITAASTI, mieluiten vaikka useamman kuukauden aikana. Ja siten, että lääkkeen määrää vähennetään asteittain, antaen aivojen tottua muutokseen.
Unettomuuden hoidossa olen huomannut hyväksi lääkkeeksi melatoniinin. Siitä ei tule aamutokkuraa, eikä se ole samanlainen "nuijanukutus" kuin Tenox. Lisäksi se ei tietääkseni huononna unen laatua, kuten unilääkkeet saattavat tehdä. Liikunta muutama tunti ennen nukkumaanmenoa saattaa myös auttaa.- psykoottinen-
Olen lukenut tuosta samasta jostakin mutta en muista mistä, niin ei ole lähdettä laittaa, oiskohan ollut Gotschen kirja, että aivot juurikin pyrkivät pitämään normaalin toiminnan ja kun sinne lääkkeillä lähdetään sörkkimään elimistö toisesta päästä kompensoi tilannetta. Tästä voikin siis aiheellisesti kysyä, että mitä virkaa lääkkeelle sitten jää? Jos serotoniinia lisätään jollakin mekanismilla ja elimistö toisesta päästä vähentää ja muokkaa aivoja siihen niin eikö se silloin ole myös tehotonta ja hyödytöntä, sillä sitähän sillä yritettiin saada aikaiseksi, että sitä olisi enemmän? Sama homma dopamiinin kanssa mutta sitä pyritään vähentämään aivoissa salpauksen kautta ja elimistö hädissään yrittää kaikin muodoin kompensoida tulevan vajeen. Eikö tämä ole alun pitäenkin hölmöläisen hommaa? Mulle tulee mieleen vitsi hölmöläisistä, joilla peitto oli liian lyhyt ja ne yritti pidentää sitä sillä, että leikkaisivat palan pois alusta ja ompelivat sen toiseen päähän. No, pitenikö se peitto sillä?
Terveet aivot, jotka ovat elämäntilanteiden ja eletyn elämän takia hetkellisesti reagoivat tilanteeseen, myös palautuvat normaaliin, kun aiheuttavat syyt poistuvat juuri tämän aivojen tekemän kompensaation takia. Vika ei ole aivoissa alunpitäenkään! Tämän tähden koko aivosairaus teoriakin on täysi ankka! Valhe, että lääke korjaa "epätasapainoa aivoissa" ei pidä paikkaansa! Päinvastoin lääke tekee juuri sen epätasapainon aivoihin niin ettet enään pysty elämään ilman lääkettä ja se näkyy näinä lopetus/vieroitusoireina. Aivot ovat muuttuneet, ehkä joissain tilanteessa pysyvästi, lääkkeen vaikutuksesta niin, ettei lääkettä pystykään lopettamaan. Eikö tämä ole siis pysyvä aivojen epätasapaino? Kun se mitä alettiin hoitamaan alun pitäen oli siis väliaikainen?
Koko ruumis toimii niin, että se yrittää kompensoida loppuun asti kaikkia häiriötekijöitä ja ylläpitää normaalia toimintaa mutta, kun toiminta heikkenee syntyy sairaus. Mietin vaan kuinka monta ihmistä on huijattu tällä "aivosairaus" teorialla ja tuhottu lääkkeillä heidän toimivat aivonsa ja kuinka monella se jää pysyväksi? Liikaa kuvitellaan, että elimistö sopeutuu takaisin normaalitilaan lääkkeen lopettamisesta, mitäs jos niin ei aina käykään? Jospa lääke onkin jo tehnyt lopulliset vauriot? Aika monen neuroleptiä kauan syöneen potilaan kohdalla onkin niin käynyt!
Eikö se olisi edes rehellistä, että tämä kaikki sanottaisiin, silloin kun psykiatri määrää ensimmäisen kerran neuroleptiä potilaalleen? Ja miksi toisella ihmisellä on valta päättää lääkitä tahdonkin vastaisesti, kun siitä voi tulla näin pysyvät seuraukset? Ethän saa mennä tuolla kadullakaan hakkaamaan kenenkään aivoja muusiksi vaan joudut vahingonkorvaussyytteeseen ja ehkäpä vankilaankin.
Sitten mua ärsyttää juuri tuo mitä ketjun aloittajallekin on tapahtunut, että mitä hän kertoi tuossa myöhemmin, että tämä kaikki vieroitusoireet on laitettu sairaudeksi, sitä ei ole virallisesti tapahtunut! Psykiatri piilottelee sitä tuhoa mitä on potilaalleen tehnyt ja diagnosoi sen väärin! Miten tietoista ja tahallista tämä sitten on? Ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa, valitse niistä, umpityhmää porukkaa tai tietoista omien virheiden piilottelua! Potilasta se ei kovinkaan paljon lämmitä sydänalaa vaikka he tekisivät sen hyvää tarkoittaen ja tyhmyyksissään! Toinen vaihtoehto onkin silkkaa pahuutta. Ketjun aloittajalle: minusta sinulle on tehty tässäkin vääryyttä! Ottaisivat edes vastuun tekemisistään ja yrittäisivät korjata munauksensa! Ongelma on vain siinä, etteiväthän he osaa! Kukaan ihminen ei tiedä mitä pitäisi tehdä, sitä ei ole tutkittu, siitä tiedetään liian vähän. Kaikki on hakuammuntaa, olet koekaniini! Otan osaa kovaan kohtaloosi!
Mua hämmentää suuri yleisö, joka on täysin tiedonpimennossa tästä kaikesta siitä huolimatta, että tulokset ihmisten hoidossa olossa menevät vain pahemmaksi. Otetaan tämän ketjun aloittaja esimerkiksi. Hänellä oli vain masennus alunpitäen. Miten paljon pahempia ongelmia hänellä on nyt, kun hän on ollut hoidettuna? Ja kuinka paljon se johtuu vain siitä, että hän teki niinkuin lääkärit halusivat? Ja kuinka paljon lääkärit ovat valmiita asettamaan uusia diagnooseja sitä mukaa, kun lääke vaurioittaa ihmistä? Ja kuinka virallinen kanta ei puhu tästä lääkkeen osuudesta tähän kulkuun mitään? Miettikää tykönänne, käyttäkää aivojanne, älkää ulkoistako omaa ajatteluanne asiantuntijoille! Tässä näkee miten siinä voipi käydä!
Viisas on se, joka oppii toisten tekemistä virheistä, tavallinen se, joka oppii omistaan ja tyhmä se, joka ei opi omistaankaan mitään!
Psykiatrit vastuuseen tekemisistään! Tehkää parannus!
- Lievästi_hullu
Selventäisin vielä, että en halua painostaa lopettamaan psyykenlääkkeitä. Se on valinta, joka jokaisen on tehtävä itse, ja sitä valintaa on syytä pohtia tarkkaan. Ja monesti myös lääkärin kanssa. Vaikka ei lääkärikään kaikkitietävä ole toisaalta, mutta kai niillä jotain tietoa on. Kannattaa itse kans tutkia asioita erityisesti tieteellisiltä nettisivuilta. No, on wikipediakin ihan luotettava.
Itse olen miettinyt asian niin, että haluaisin lopettaa psyykenlääkkeitten käytön, mutta en vielä uskalla. Haluan että olen mahdollisimman hyvässä kunnossa silloin kun yritän lopettamista. Elämäkin täytyisi olla aika hyvässä järjestyksessä, eikä ylimääräistä stressiä. En ole päässyt näihin tavoitteisiin vielä. Toivottavasti joskus pääsen. En haluaisi koko loppuikääni syödä neuroleptejä, mutta yritän valmistautua siihenkin, että voi olla että joudun. Minä en vain halua enää kokea uutta psykoosia. Se tuskan ja ahdistuksen määrä psykoosin aikana oli jotain sanoinkuvaamatonta. Tunsin olevani maanpäällisessä helvetissä. Siksi haluan vielä syödä neuroleptejä.- psykoottinen-
Optimaalista aikaa jos jää odottelemaan, se voi olla, että sitä ei koskaan tule! Mun täytyy sanoa, että se oli siunaus ja varmaan Herran varjelus, että mulle tuli niin kamalia sivuoireita näistä monista lääkkeistä, että en edes pystynyt syömään niitä kauaa. Mulle ei tavallaan edes jäänyt mitään lääketietä ollenkaan! Oisin tietysti voinut kokeilla ihan joka ikistä lääkettä mutta minä kyllä ajattelen, että samasta ryhmästä ne lääkkeet ovat kaikki saman tyyppisiä, ei ne muuten siellä olisi! Aikanaan kun tein monia kokeiluja SSRI ryhmästä ja kaikilla oli lähes sama hyödytön vaikutus, ei se ryhmän sisällä muuksi muuttunut. Ja yleensä niillä on samantyyppiset sivuoireet. Olen tietysti myös aina ollut jonkinasteisesti lääkekriittinen, joka on voimistunut potenssiin sata kaiken kokemani ansiosta.
Psykoosin läpikäyneenä, voin ymmärtää sen, että ei halua kokea psykoosia. Kyllä se tuska on sanoin kuvaamatonta. On se vaikeaa toipuakin, kun tajuaa mitä on menettänyt ja nytkin mulla on tavallaan psykoosin jälkikäsittelyn aika, suruaika siitä mitä se teki minulle. Se on vaikeaa. Se on kivuliasta. Sitä minä en koskaan ole kieltänyt, enkä halua antaa sellaista kuvaa, että tämä helppoa kenellekään olisi. Silti Herra on mut tämän läpi vienyt ja minua tästä pysyvästi parantanut, Hän on minua varjellut ja kaikessa auttanut. Kiitos Herralle! Yksin en olisi selvinnyt.
Täälläkin tavallaan olen myös lohduttamassa itseäni siitä, että miten olisi käynyt jos olisin valinnut toisin. Minähän tein tietoisen päätöksen että en mene hoitoon, kun sen selvänä hetkenä tajusin. Mulla ei ole edes skitsofreenia diagnoosia tämän tähden. Minä jäin Herran varaan, enkä ole sitä päätöstä katunut. Tämä keskusteluareena on vain vahvistanut sitä ja lohduttanut miltä kaikelta olen säästynyt.
Lähinnä ne mitä menetin on ajallista; menetin sen ajan psykoosille sekä rahallista mutta nekin on jo kohta maksettu. Tältäkin olisin välttynyt, jos olisin tajunnut ja noudattanut aiemmin yhden raamatun paikan. Se oli oma vika siis. Otan siitä täyden vastuun. Toisaalta se kaikki mitä sain tämän seurauksena on paljon suurempaa; pysyvää terveyttä ja ymmärrystä itse sairaudesta niin, että en pelkää uusiutumista. Tiedän kyllä mitkä kaikki siihen vaikuttavat ja sitä kautta löydän sairastuttavat tekijät ja voin tehdä niille jotakin. Tiedän myös sen, että selviäisin uusienkin läpi Herran kanssa, kun olen selvinnyt nytkin. En pelkää sairautta enään. Muutenkin tämä muutti minua ihmisenä mielestäni parempaan suuntaan, kaikki turha on pois karsittu. Se mikä on tärkeää on kirkastunut. Olen löytänyt itseni ja vahvistunut ihmisenä mutta vahvuuteni ei tule omasta itsestäni vaan Herrasta. Omassa itsessäni olen heikko ihminen, joka tarvitsee paljon asioita voidakseen hyvin ja siinä mielessä täysin riippuvainen Jumalan armosta ja hyvyydestä: toisista ihmisistä, elämän olosuhteista ja omasta käytöksestä. Herra mua on parantanut, vielä olen matkalla mutta jo lähellä päämäärää!
Ehkä joku muu olisi parantunut nopeamminkin, tiedän näin jälkikäteen, että minulla oli aiemminkin monia herättäviä elämäntilanteita, miksi silloin en jo herännyt psykoosiunestani? Jollain tavalla se herääminenkin on oma valinta! Ehkä se aikakin mikä tähän meni oli siinä mielessä oma vika! Ihmisen pitää itsekin haluta parantua ja ottaa vastaan todellisuus! Kukaan ei voi pakottaa sitä sinuun ulkoapäin! Joskus vain olisi helpompi elää valheessa samaan tyyliin kuin aiemmin ja jäädä hakkaamaan päätään seinään. Muuttuminen on vaikeaa. Totuus voi olla pelottava. Totuus voi tuntua musertavalta. Voi tuntua, että et kestä sitä. Silti muuta tietä parantumiseen kuin totuus ei ole.
- Lievästi_hullu
Tietokone ei taaskaan anna lisätä kommenttia väliin.
Tuo aivojen kompensaatiojuttu on aika moninainen ja monimutkainen. Jokaisen aivot ovat erilaiset ja jokainen reagoi yksilöllisesti lääkkeisiin. Osalla kompensaatiota ei tapahdu juurikaan, ja osalla kompensaatiota tapahtuu paljon. Ja osalla siltä väliltä. Niillä joilla kompensaatio tapahtuu lähes täysin, on vaara sairastua uudelleen psykoosiin tai masennukseen lääkkeistä huolimatta. Ne taas joilla kompensaatiota ei juurikaan tapahdu tai se tapahtuu vain osittain, pysyvät paremmin oireettomina.
Psyykenlääkkeet ei minustakaan ole täysin ongelmattomia. Mutta se on vaan kaikki mitä on tarjolla lääkkeitten osalta tällä hetkellä. Minäkin odotan ja toivon sitä, että löytyisi parempia lääkkeitä ja parempia tapoja hoitaa ihmisiä. Onneksi tiede kehittyy koko ajan eteenpäin. Jostain olen lukenut kantasoluhoidoista. Olisihan se mahtavaa, jos vaurioitunut tai huonosti toimiva aivojen osa saataisiin toimimaan paremmin pistämällä sinne vaikka kantasoluja!
Kyllä aivot palautuvat minusta psyykenlääkkeitten käytöstä, ainakin osittain. Ehkä joillain ihmisillä täysin. Sekin on varmaan yksilöllistä.
"Terveet aivot palautuvat normaaliin", sanoit. Mutta mitä jos aivot eivät ole terveet? Tiedetään, että jos esimerkiksi syö liikaa ja lihoo sen seurauksena, saattaa saada diabeteksen. Siinä on jotain kehon osaa tai mekanismia rasitettu liikaa, jolloin säätelyjärjestelmä pettää ja syntyy sairaus. Sama pätee aivoihin. Jos esimerkiksi limbistä järjestelmää rasitetaan yli sen kestokyvyn, se voi mennä "rikki" ja syntyy sairaus. Miten niin psykoosi ei ole aivosairaus? Minä psykoosin kokeneena voi kertoa, että se TUNTUI aivosairaudelta. Hetkittäin sekavassa tilassa tiedostin, että nyt ei ole kaikki ihan kunnossa, ja että minun päässäni tapahtuu kummia. Minun aivoni tavallaan antoivat minulle virheellistä tietoa todellisuudesta. Ja minä olin SAIRAS, todella sairas. En pystynyt huolehtimaan itsestäni yhtään, joten olisin voinut vahingossa vaikka kävellä auton alle, tai olisin voinut alkaa kuvittelemaan, että osaan lentää, ja hypätä jostain korkealta. No, ensimmäisen psykoosin aikana en olisi ehkä voinut, koska minulta meni liikuntakyky osittain. Lisäksi olin niin sekaisin, että kuka tahansa olisi nähnyt minusta sen.
Ihmettelenkin sitä, kun kerroit, "psykoottinen", että et ole ollut psykoosin takia hoidossa? Eikö kukaan huomannut sinusta, että olet psykoottinen? Ja miten olet pystynyt huolehtimaan itsestäsi psykoosin aikana? Hoitamaan kaikki lasku-, kauppa- ynnä muut asiat? Minä en nimittäin olisi mitenkään pystynyt huolehtimaan itsestäni psykoosin aikana, ja puhuin aivan sekavia. Ehkä psykoosi ei ole ollut sinulla yhtä voimakasoireinen kuin minulla?- psykoottinen-
Jos tuo pitäisi paikkaansa minun pitäisi siis olla loppuelämäni sairas koska psykoosissa olen elänyt enemmän tai vähemmän 12-vuotiaasta, maniatkin kun lasketaan psyykoosiin vaikka enemmän itse erotan psykoosin skitsofreenialle ja todellisuudentajun menetykselle, maniassa se yleensä on vähäisempää, vaikka sielläkin on tietysti näitä suuruusharhoja mm. Olen nyt 42-vuotias ja voisi sanoa, että elämä on ollut yhtä maniaa, masennusta, ahdistusta ja skitsofreeniaa!
Tietysti on totta se, että ei minulla näiden omien teorioiden tueksi ole muuta kuin oma elämäni todisteeksi! Ja ne muutamat tutkimukset, joista tännekin moniin ketjuihin olen laittanut, että itse lääke aiheuttaa monet sairaudeksi lasketut oireet ei itse sairaus. Havaittu mm. vertailemalla ei lääkittyjen aivokuvia lääkittyjen aivokuviin. Sekä esim. tutkimukset missä vertaillaan kuinka kehitysmaissa ihmiset (sekä keroputaalla missä lääkitään vähemmän) palaavat nopeammin takaisin psykoosin jälkeen normaali elämään verrattuna käypää hoitoa saaneet lääkityt sivistysvaltioissa jäävät monesti kroonikoiksi. Tässä maassa on hyvin vähän kaltaisiani, joten eipä niitä kauheasti voi tutkiakaan täällä Suomessa. Monet tutkimukset tehdään lääkityille potilaille ja silloin niistä ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä kummasta ne kertovat; itse sairaudesta vai syödyistä lääkkeistä.
Minulla on ollut todella voimakas psykoosi varsinkin nyt nämä viimeiset 7 vuotta mutta koska minulla ei ole ketään, joka välittäisi minusta, ei minua ole edes viety hoitoon. Olen tullut siihen tulokseen, että moni tajusi kyllä tilanteeni omasta salaamisestani huolimatta sillä oli ihmisiä, joille kerroin kyllä monista asioista. He vain jättivät minut heitteille. Siellä oli myös yksi psykiatrian erikoislääkäri mutta hän ei ollut minun lääkärini vaan yritti hyötyä minusta vapaa-ajallaan seksuaalisesti. Jos jotakin yksittäistä ihmistä pitäisi syyttää siitä miksi minua ei hoidettu, se olisi varmaan hän! Ihmisten välinpitämättömyys on ollut minun varjelukseni, Herran varjelus, että en joutunut hoitoon! Toinen on ollut se, että ehkä kahdessa tapauksessa olen saanut puhuttua lähipiiriäni mukaan psykooseihini tai ainakin he välillä olivat minua yllyttämässä psykooseihini vaikka tajusivat minun olleen sairas. Jälkikäteen minulle on paljastunut, että he kyllä tajusivat mutta vain pitääkseen minuun yhteyden menivät juttujeni mukana. He siis tietoisesti pahensivat sairauttani, että minullakin kesti sitten näin kauan tajuta asiat. Tätä pidän törkeänä ja pahimpana mitä terve voi tehdä psykoottiselle. Toinen heistä tosin muutti kantaansa pitkän ajan jälkeen ja yritti herättää minut näyttämällä todeksi yhden psykoottisen ajatuskuvion.
Sitten oli pari läheltä piti tilannetta, joista toisen onnistuin välttämään puhumalla kaiken järkeväksi sekä ulos osastolta puhumalla senkin. Olen niistä kirjoittanut jossakin ketjussa aiemmin.
Aika paljon eristäydyin pelkojeni tähden, että ihmisiä ei juuri jäänyt elämääni. Ja olen oppinut pitämään kaikki ei läheiset tietämättöminä sairaudesta. Koska olen narsistien lapsi ja joutunut pitäämään oman koko identiteetin itselläni ja salassa ei kai minulle ole vaikeaa, nyt kun tiedostan asiat, salata jotain jos sen päätän. Osaan sen liiankin hyvin. Pystyn ajattelemaan kaikesta mitä muut siitä ajattelisivat, jos sen kerron. Eli vaikka itse uskon siihen, tajuan kyllä järjellä mitä muut pitäisivät sairaana. Ei psykoosi koskaan ole rajoittanut järjen käyttöä minulla. Eli pidän kaiken sellaisen vain itselläni itseni varjelukseksi. Käytös sama homma, kyllähän sinä tiedät mitä pidettäisiin muiden mielestä kummallisena ja mitä ei. Osaan tehdä kaiken niinkuin minulta odotetaan, jos vain niin päätän. Näinhän olen joutunut elämään narsistiperheessä koko elämäni, mitä ihmeen vaikeeta siinä siis minulle olisi?
Mulla ei ole ollut vaikeuksia arjessa sen tähden, että en osaisi jotakin, sillä järki ei kärsi psykoosista mutta mulla on ollut vaikeuksia pelkojen tähden tehdä asioita mutta elämä, kun laittaa pakon mennä peloistakin huolimatta. Kummasti sitä vaan menee "raiskareiden ja tappajien" sekaan, kun on nälkäkuolema toisessa vaakakupissa. Tietysti ilman Herran antamaa varjelusta en olisi selvinnyt. Usko on kantanut minua. En pahimpina aikoina voinut tehdä mitään, edes lähteä ulos ovesta, ilman että rukoilin ja sain siinä rauhan itselleni, vasta sen jälkeen kykenin jonnekin kauppaan yms. Herran antama varjelus on ollut se millä olen kyennyt voittamaan pelkoni. Toinen vaikeus psyykoosin tähden on ollut se, että kun äänet puhuvat 24/7 sinulla alkaa mennä se aika niiden kanssa ja meinaa jäädä tekemättä normaalit asiat. Tähän mua on auttanut se, että ennen olin myös neuroottinen. Kaiken maailman itselle lappujen kirjoittaminen mitä pitää saada aikaiseksi päivän aikana on siis muistuttaneet mua, että mentävä ja tehtävä on vaikka mitkä pään sisäiset keskustelut olisi käynnissä. Tietynlainen suunnitelmallisuus mikä jäi neuroosin läpikäymisestä on hyvä asia.
...jatkuu seuraavassa viestissä!
- psykoottinen-
...Jatkoa edelliseen.
Kolmas asia mitä psykoosi vaikeutti minulla toimintakyvyn laskua on tietysti se, että pelko vie hirveän paljon voimia sekä se, että sen tähden et nuku välttämättä öitäsikään. Tästä seuraa muistinongelmia sekä uupumusta, että on vaikeaa jaksaa tavallista arkea ja muistaa mitä pitäisi tehdä. Elät niin voimakkaasti harhoissasi, että normaalit asiat meinaavat unohtua. Mulla on vielä muitakin sairauksia ja oireita haittaamassa jaksamista, joten voimat ovat olleet hyvin kortilla. Kaikki on tullut tehdyksi lähes viime tipassa, viimesillä voimilla. Kaiken turhan olet saanut unohtaa ja aina miettiä sen mikä on tärkein ja oleellisin sillä voimat ei riitä kaikkeen.
Oikeastaan ilman Jumalan antamaa voimaa en olisi viimevuosista selvinnytkään, olen mennyt rukouksen antamin voimin. Herra antaa, kun Häneltä pyytää apua. Ilman sitä en olisi selvinnytkään! Kiitos Herralle! Kiitos Herralle Hän on parantanut unettomuuttani, että nykyään yleensä nukun yöni lähes normaalisti! (Yleensä nykyään vain lukuiset sairauskohtaukset voivat häiritä yöuneni ja sekoittaa rytmin.) Se on tullut siitä, että tunnen olevani varjeltu, eikä siis tarvitse pelätä mitään! Jeesus on minua auttanut kaiken lävitse, yksin en olisi selvinnytkään ja kaikesta Hän on minua parantanut ja parantaa loputkin! Eli oikeassa olet, olisin tarvinnut apua arjesta selviytymiseen myös ihmisiltä mutta minulla vain ei ollut sellaisia ihmisiä suurimman osan aikaa, yhdessä vaiheessa minulla oli apua ystävästäni mutta hänkään ei halunnut kulkea vierellä loppuun asti. Apua pyysin monelta ihmiseltä monessa kohden elämääni. Ei vain kaikilla ole sellaisia ihmisiä jotka auttaisivat. Muutamia satunnaisia auttamisia on ollut. Ehkä sinulla oli siinä mielessä paremmin elämässä.
Kotiapua jossain vaiheessa minulle psykiatrin puolelta tarjottiin mutta koska pelkäsin sen tarkoittavat holhoukseen joutumista samalla en uskaltanut ottaa sitä vastaan. Se oli oma valinta, josta kieltäydyin. Olen monesti miettinyt teinkö siinä väärän valinnan mutta halusin säilyttää itsemääräämisoikeuden ja näin jo sieluni silmin kuinka se tie voi johtaa tuettuun asumisyksikköön ja sitä myöten pakkolääkitykselle. Mitenkään en olisi kyennyt salaamaan, että en syö lääkkeitäni jos joutuisin tuettuun asumiseen tai mielenterveyskuntoutujien asumisyksikköön sen seurauksena. Olin nähnyt millaista se touhu siellä voi olla ystäväni kautta.
En tiedä sitten tuliko minulle näistä 30 mielensairausvuodesta pysyvät aivovauriot mutta jotka vain Herra paransi kokonaan pois? Vai oliko niitä alunpitäenkään? Sen tähden ajattelen, että niitä ei ollut (tämä aivosairausteoria), kun en menettänyt missään tilanteessa psykoosin tähden varsinaisesti järkeni käyttöä, muisti oli ainut kärsinyt kohde. Miten ihmessä siis voisin uskoa tuollaista potaskaa? Sehän täysin kertoo jotakin muuta mitä itse olen elänyt läpi?
Mulle tehtiin jopa älykkyystesti, kun olin täydessä maniassa osastolla ja sain siitä pojot, että olen jonkin verran normaalia älykkäämpi ihminen ja jätin testin kesken koska en jaksanut keskittyä enempää. Mulla meni sen kymmenen ajatuskuviota samaan aikaan, joten testaaminen niissä olosuhteissa on jo ihmisrääkkäystä minun mielestäni! Eikä minulla ollut silloin kaikki aivoni osa-alueet käytössä eikä priimakunnossa. Jos se testi tehtäisiin kun olen "normaalitilassa" tulos olisi toinen! Muistiakaan ei ollut silloin juuri nimeksikään. Tiedän että parempaankin pystyisin ja kerroin testaajalleni: että se ei ole luotettava mutta hänen mielestään on. No, älkää kuunnelko potilaita! Mitä väliä muutenkaan? En ymmärrä miksi sekin piti sen kaiken keskellä tehdä mutta ei sitä mitä olisi pitänyt tehdä kuten neuroositestit? Varmaan pelkäsivät, että osaan manipuoloida koko systeemiä ja yrittivät saada sellaisen testituloksenkin! Aina kaikki vika on yritetty kaikkeen löytää minusta, mitä ihmeen asennetta se on auttaa kärsivää ihmistä? Varmaan tässäkin näkee miten pitkälle se väärä diagnoosi vaikutti koko hoitojärjestelmään ja siihen kuinka jäin oikeasti sen tähden heitteille eikä sairauttani nähty eikä sitä uskottu vaikka niistä puhuinkin! "Tappelun" tuloksena sain kaksisuuntaisen diagnoosin ja muita en ole tapellut, joten niitä ei ole!
Koko hoitojärjestelmä sokaistui mun väärästä diagnoosista ja sen tähden mun sairautta ei nähty eikä sitä uskottu vaikka sen sanoin. Siinä on yksi suuri syy miksi jäin heitteille sairauksieni kanssa myös virallisen hoitotahon puolelta. Niin suurta on diagnoosiusko! Tämä tosin oli varjelukseni lääkityksestä ja olen näin jälkikäteen sitä mieltä, että se oli Herran varjelusta ja siinä mielessä olen tyytyväinen, että minut alunpitäen väärin diagnosoitiin. Se säästi minut lääkevaurioista ne ajat milloin en vielä tajunnut minkälaisten lääkkeiden kanssa vielä joudun tekemisiin. Nyt osaan jo itsekin varjella itseäni. Nuorena olin hölmö ja uskoin lääkärien hyväntahtoisuuteen ja heidän ammattitaitoonsa, onneksi olen viisastunut ja näen totuuden!
Olitko jo lääkitty, kun psykoosi näkyi noin? - Lievästi_hullu
En ollut lääkitty neurolepteilla silloin kun psykoosini alkoi. Söin kyllä masennuslääkkeitä. Pari vuotta ennen ensimmäistä psykoosia meinasin sairastua. Minulla oli viikkoja kestävä paniikkikohtaus. Siis sellainen, että ahdisti koko ajan ihan hirveästi, en pystynyt kunnolla syömään välillä vaan oksentelin, en pystynyt nukkumaan kuin maksimissaan 5 tuntia yössä, silmissä vilisi outoja vaaleita kuvioita. Silloin olin ollut ilman mitään psyykenlääkkeitä yli vuoden! Enkä ollut edes polttanut tupakkaa. Sen sijaan olin ollut fyysisesti sairaana kauan, olisikohan se vaikuttanut?
No, silloin sitten aloitin masennuslääkkeet ja tupakoinnin uudestaan, ja lähdin muualle opiskelemaan, ja olo alkoi hälvetä ja kohta olinkin jo aika hyvässä kunnossa. Parin vuoden päästä sama kauhea ahdistus tuli uudestaan. Siihen liittyi myös aika stressaavia elämäntilanteita. Tuli vaan tunne etten jaksa, että olen umpikujassa. Kohta aloin pyörittämään mielessäni kaikenlaista, kuuntelin vääränlaista musiikkia, ahdistuin lisää. Jossain vaiheessa tuntui että nyt olen "ymmärtänyt kaiken", mielessäni oli jokin hirveän monimutkainen kokonaisuus, ja tuntui siltä, etten enää ajattele kuten ihminen. Aivot pyöri aivan ylikierroksilla. Sitten tunsin, kuinka aivot alkoivat "leikata kiinni" niin kuin ylikuumentunut moottori. Ajattelu alkoi takkuamaan, muisti alkoi pettää. Menin psykiatrille jossain vaiheessa, ja sanoin, että haluan osastolle. Mutta minua ei otettu, vaan minut passitettiin kotiin rauhoittavien lääkkeitten kanssa. Kotoa menin sitten vanhempien luokse. Minulle alkoi tulla tasapainohäiriöitä, suupieleni alkoi roikkua. Olin vakuuttunut siitä, että pahat henget hyökkäävät, ja puolustauduin lukemalla Raamattua ääneen. Vanhemmat sitten hoksasivat, että nyt ei ole kaikki kohdillaan, ja veivät minut sairaalaan. Siinä minun psykoosisairauteni alku. Ei ollut mukana neuroleptejä.- psykoottinen-
Siis käsitinkö oikein, masennuslääkettä söit ennen psykoosin puhkeamista? No, minä olen sitä mieltä ollut jo pitkään, että niiden toimivuus perustuu siihen, että ihmiselle laukeaa siitä hypo-mania varsinkin SSRI lääkkeiden kohdalla, siihen liittyy juuri tuo kokemus aivojen pyörimisestä ylikierroksilla ja lopulta tilttaa kiinni väsymyksestä kuin ylikuumentunut moottori. Tiedän miltä tuntuu, kun olen maniassa ollut itsekin! Mullekin on juuri masennuslääke varsinkin yhdessä tapauksessa hyvin nopeasti laukaissut manian puhtaampana päälle vaikka en sitä silloin tajunnutkaan.
Masennuslääkkeet voivat aiheuttaa psykoosia ihmisille ja myös lopetettaessa niin kuin edellä tässäkin ketjussa on jo todettu. Kiinnostais tietää miten pitkään kerkesit syödä niitä masennuslääkkeitä? Onko sinullakin käynyt sama kohtalo kuin tämän ketjun aloittajalla mutta se lääkkeen vaikutus psykoosin puhkeamisessa on täysin kielletty ja väärin diagnosoitu? Noi tasapainohäiriöt ja suupielien roikkuminen viittaavat vahvasti lääkkeeseen. Oletko lukenut syömäsi lääkkeen sivuvaikutuslistat? Löytyykö niitä sieltä? Mitä lääkettä söit?
Tuo ensimmäinen psykoosisi fyysisen sairauden yhteydestä olen samaa mieltä, että minullakin kaikki muu fyysinen sairastelu käy myös psyyken päälle, sille ei voi mitään. Esimerkiksi jos pitkään kärsin vaikeasta migreenikohtauksesta, niin enkös vaan ala kuulemaan ääniäkin, se kun voi kestää melkein pahimmillaan viikonkin! Enemmänkin näen asian niin, että voimakas fyysinen sairastelu voi hetkellisesti tuoda psykoottisia oireita ihan niinkuin unenriistokin ihmiselle! Mullakin viimeisimpään osastojaksoon liittyi vakava sairastelu, joka näkyi mun veriarvoissa, joten myös siitä syystä mun psykoottisuutta ei otettu kovin vakavasti! Sehän oli pahentava tekijä! Silti mä olen sitä mieltä, että psykoosi diagnoosi siitä on väärä, koska olin silloin fyysisesti vakavasti sairas ja mun olisi pitänyt olla sisätautien osastolla. Tosin sainhan minä ne fyysisetkin diagnoosit ja hoidon siihen psyykeosastollakin. Vaikka olinkin silloin myös psykoottinen ja siinä mielessä se oli oikea diagnoosi. Ehkä se sittenkin oli kokonaiskuva vaikka mielestäni tällaiset seikat pitäisi jotekin ottaa huomioon enemmän! Olinhan minä ollut psykoottinen jo kauan, ne ei vain tajunneet sitä kovinkaan syvällisesti. Tätä mä ehkä tällä nyt haen!
Mullakin on ollut silmissä kummallisia valoja ja leijuvia laikkuja. Välillä sattuu silmiin ja ne punoittaa. Olen vihdoin keksinyt, että siihen auttaa silloin, kun huuhtelee pari kertaa silmiä kylmällä vedellä, loppuu siihen vähäksi aikaa. Pahimmillaan ne kyllä tulee takaisin montakin kertaa vähän ajan päästä. Syy on jotakin kyynelnesteen mukana, olen siitä nyt vakuuttunut. En tiedä mistä johtuu, kaikkea olen epäillyt ympäristömyrkyistä lähtien näiden kummallisten oireiden äärellä. Ne on onneksi vähentyneet ajan kanssa. Oletko tarkkaillut syljen koostumusta, kun esiintyy oksentelua? Mä olen vihdoin huomannut niiden yhteyden keskenään. Silloin kuin tulee "vaahtoa" suusta ja nielen sitä, siitä tulee joko maha kipeäksi pahimmillaan oksennan. En tiedä miksi välillä on näin ja välillä normaali sylki. Mulla näitä tulee kohtauksen omaisesti.
Epilepsiaa olen epäillyt mutta myrkytys teoria on aika vahva tämänkin asian tähden. Mutta mistä jonkun myrkyn sitten olet saanut itsesi tietämättä? Mulla on monesti tämän vaahdon ilmenemisen aikoihin samaan aikaan myös pelkotiloja, jotka tulevat kuin tyhjästä. Samoihin aikoihin voi tulla lukemattomia muita fyysisiä oireita mutta ei välttämättä kaikki samaan aikaan. Sen tähden olen epäillyt jo pitkään, että osa mun psykoosistani johtuu myös jostakin myrkystä, en vain tiedä mistä ja mistä olen sen saanut. Tämän teorian takia jouduin siis myös osastolle viimeksi. Kukaan ei välittänyt mun suun vaahtoamisesta yhtään mitään. Silti se jäi heille epäselväksi miksi oireilin niin kuin oireilin ja mitä veriarvoissani näkyi, sain fyysistä diagnoosia kyllä mutta varsinainen selittävä syy sairauden oireisiin jäi epäselväksi tutkimuksista huolimatta. He eivät tiedä miksi sairastan mitä sairastan. Siispä myrkytys voi oikeasti olla ainoa selittävä tekijä vaikka sitäkään ei uskottu! Paremman teorian puuttuessa minun mielestäni myrkytys teoria ei ole ollenkaan sairautta.
Minun mielestäni nykypäivänä ihminen joutuu liialliseen kemikaalialtistukseen verrattuna entisiin aikoihin ja lääketieteen pitäisi laajentua hoitamaan myös myrkytyksen uhreja. Yhteiskunta sallii niiden käyttöä liian hövelisti ja ties mitä saat vaikka mistä. Karkuun et pääse minnekään. Elettevä on sen keskellä. Kuinkahan moni kärsii oikeasti jostakin kemikaalialtistuksesta ja kärsii niiden oireista ilman apua? Ei kaikki välttämättä ole sairauden aiheuttamaa. Tähän uskon perustuneen sen venäläisen psykiatrin paastohoidon tulokset millä hän paransi skitsofreenikoitakin hyvin tuloksellisesti. Paastossa myrkyt lähtevät liikkeelle ja elimistö lähtee poistamaan niitä. Muutenhan niissäkään tutkimustuloksissa ei olisi mitään järkeä!
- Lievästi_hullu
Vielä sanoisin, että kaikkien psykoosikokemukset ovat varmaan joiltain osin yksilöllisiä. Jokaisella on erilaiset aivot, joten jokainen psykoosi on hieman erilainen. Minusta tuntuu, "psykoottinen", että sinulla psykoosioireet ovat olleet lievempiä kuin minulla, koska olet pystynyt toimimaan todellisessa maailmassa. Minä en psykoosien aikana olisi mitenkään pystynyt toimimaan, koska olin niin irti todellisuudesta. Kuvittelin esimerkiksi, että olen ihmisen ja avaruusolion hybridi, ja luulin että avaruusoliot tulevat hakemaan minut turvaan ihmisiltä. Sitten kuvittelin, että minua pidetään osastolla, jotta avaruusoliot eivät saisi minua vietyä, ja seuraavaksi että ihmiset yrittävät pitää minut turvassa avaruusolioilta. Toisaalta aika huvittavaa, jos haluaa hirtehishumoristisesti asiaa katsoa. Kaikki varmaan ymmärtää, että tällaisissa kuvitelmissa elävä ihminen ei yksinkertaisesti kykene toimimaan todellisessa maailmassa. Se oli kuin olisin nähnyt unta hereillä, ja pikkuhiljaa aloin heräilemään siitä "unesta" ja tajusin missä olin ja mitä minulle oli tapahtunut.
En muuten hirveästi haluaisi muistella psykoosin aikaisia kokemuksia, jotta ne asiat eivät enää tavallaan vahvistuisi. Ja minua ahdistaa muistella niitä.- psykoottinen-
Kyllä mun ensimmäinen psykoosini joka oli lievempi kuin nykyiset oli juuri samanlaista kuinka avaruusoliot sieppaa minut ufoalukseen ja en sen tähden enään uskaltanut liikkua varsinkaan pimeällä koska kaikki lentävät valot eli lentokoneet ja satelliitit oli ufoaluksia jotka nappaavat juuri minut kyytiinsä! No, lukion käyminen loppui lopulta tähän pelkoon kokonaan!
Sisätiloissa sitten luulin, että minulla kasvaa sarvet päässä ja olen muuttunut piruksi ja peilistä se kohta katsoo takaisin!
Yritä siinä sitten elää ja pakko oli vain silloinkin pitää huolta itsestä, juoppoäidistä ja pikkusiskosta. Minkäs teet? Konjakkiryypyllä selvisin kauppaan noina aikoina. Äiti ei välittänyt mitään tilanteestani vaikka yritin puhua siitä. Se konjakkipullo oli muuten äitin ostama ja hänen mun käteen lykkäämä apu! Että tämmöstä apua mä sain! Ja se siunattiin vielä raamatunpaikalla. Mun äiti tavallaan teki musta alkoholistin.
- Lievästi_hullu
Joo, masennuslääkettä söin ennen psykoosin puhkeamista. En tiedä onko sillä ollut sitten osuutensa asiassa, vai millä. Se on saattanut olla yksi tekijä. Näen oman sairastumiseni sillä tavalla, että se on ollut monen tekijän summa. Ensinnäkin minulla on todennäköisesti geneettinen alttius sairastua. Tämän päättelen siitä, että tiedän pari sukulaista, jotka ovat sairastuneet myös. Sitten on elämäntapahtumat. Minulla oli erittäin traumaattinen murrosikä, mistä oikeastaan alkoi koko psyykkinen sairastelu ensin peloilla ja masennuksella. Sitten niitä pelkoja ja masennusta kesti todella kauan, yritin kamppailla niitä vastaan, välillä hyvällä, välillä huonommalla menestyksellä. Ne ehtivät kuitenkin vaikuttaa siihen, millaiseksi elämäni muodostui. Ja tätä elämää, plus traumaattisia asioita parikymppisenä, en sitten enää kestänyt, vaan romahdin. Lisäksi on voinut olla merkitystä lääkkeillä, kemikaalialtistuksella, huonolla fyysisellä kunnolla ynnä muilla fyysisillä tekijöillä. Ihminen on kokonaisuus, jossa psyyke vaikuttaa fysiikkaan ja fysiikka psyykkeeseen.
Olenkin miettinyt, että jos on itse todella hyvässä kunnossa, silloin pystyy ehkä paremmin käsittelemään kaiken sen kuran, mitä elämä toisinaan nakkaa niskaan. Olen testannut vähän terveellisempiä elämäntapoja, kuten riittävää unta, terveellistä ravintoa, kahvin ja alkoholin pois jättämistä ja liikuntaa. Ja minusta tuntuu, että ne tehoavat! Haaveissa on superterveellinen elämä. Pitäisi vielä vierottautua irti tupakasta, siihen en ole vielä pystynyt. Luin jostain, että 80 % skitsofreenikoista polttaa tupakkaa, ja tupakointia on epäilty jopa psykoosin aiheuttajaksi. Poltin sitä vielä aika paljon ennen ensimmäistä psykoosia. Tupakka nostaa dopamiinitasoja.
Masennuslääkkeistä minulle on ihan psykiatrisessa hoidossa sanottu, että ne saattavat lisätä erityisesti maanisen psykoosin riskiä. Toinen psykoosi oli minulla enemmän maaninen, kuin ensimmäinen, ja sen jälkeen minulle ei muistaakseni vuoteen määrätty masennuslääkkeitä, vaikka niitä kovasti pyytelin. Juuri sen takia, etten menisi maaniseksi. Nyt on pienellä annoksella masennuslääkettä mennyt aika pitkään. Yksi psykiatri halusi, että kokeillaan nostaa annosta. No, yritin nostaa, mutta minulle alkoi tulla vihantunteita entistä enemmän ja suuruudenhulluja kuvitelmia ja mielikuvia itsestäni. Ajattelin, että enpä nosta enää masennuslääkitystä, kerroin psykiatrille olotilan muutoksesta ja psykiatri oli ihan samaa mieltä, onneksi.
Sitä en tiedä, kuinka paljon masennuslääkitys on vaikuttanut minun psykoosin puhkeamiseen. Sitä on varmaan mahdoton tietää. Olen myös miettinyt sitä, tämä saattaa kuulostaa hullulta, että olisiko yskänlääkkeellä ollut osuutta? Minulla oli raju yskä ennen ensimmäistä psykoosia, ja söin yskänlääkettä, jotta olisin voinut nukkua. Yskänlääke oli Resilar, jossa vaikuttavana aineena on dekstrometorfaani. Luin netistä dekstrometorfaanista, että jotkut käyttävät sitä päihtymistarkoituksessa ja juovat koko pullon. Siitä saa ilmeisesti melkoiset tripit. Luin myös, että dekstrometorfaani "parantaa" yskän siten, että se lamaa aivojen yskänkeskusta, joka sijaitsee ydinjatkeessa. Ajattelin, että mitä helkuttia, yskää parannetaan lamaamalla aivoja?! Ja tämmöset lääkkeet on sitten ihan käsikauppalääkkeinä apteekissa. En ymmärrä.
Joka tapauksessa, luulen, että sairastumiseni on varmaan johtunut useasta tekijästä, jotka ovat vaikuttaneet tavallaan samaan suuntaan.- psykoottinen-
Kyllä aika selvä tuo masennuslääkkeen psykoosivaikutus sulla. Mä en ymmärrä miksi psykiatrit eivät kokonaan ymmärrä lopettaa niitä sun kohdalla. No, ehkä se johtuu siitä, kun niiden on vaikea myöntää mitä nämä lääkkeet oikeasti tekevät ylipäänsä. Eikähän ne anna masentuneenkaan elää läpi masennustaan ilman lääkettä.
Minusta tuo yskänlääkejuttu on ihan hyvä huomio! Yskänlääkkeissä varsinkin jos niissä on kolmio, on keskushermostoon vaikuttavia aineita. Ei mikään ihme, jos silläkin on joku osuus tähän asiaan! Tiedän tapauksen, joka sai antibioottireseptin paiseen hoitoon ja jo ensimmäisestä pilleristä sai psykoottisia oireita! Joutuu vaihtaan sen heti! Ei varmaan tule mieleen tämmöisestäkään lääkkeestä psykoosi? Näki harhoja! Se luki lääkkeen sivuvaikutuslistoissa. Sitä jotenkin luulee, että kun ne saa ilman reseptiä tai jos lääkäri määrää, niin mitään kamalaa siitä ei tule mutta niin ei ole. Kaikki lääkkeet kannattaa lukea sivuvaikutuslistat ja tarkkailla omaa vointia, kun alkaa syömään niitä.
Mullakin on sukulaisia, joilla on psyykeongelmia mutta suurin osa on diagnosoimatta, kun ovat selvinneet tavalla tai toisella pitämään työkykynsä tai järjestämään elämänsä muuten. Ei mene lääkäriin. Silti ajattelen, että sairaus "periytyy" sosiaalisesti mallioppimisen kautta. Ei geneettisesti vaikka se teoria onkin vallalla nykylääketieteessä. Tiedän, että enoni on ollut hoidossa ja syönyt psyykelääkkeitä mutta sekin oli niin suuri perhesalaisuus, että en tiedä edes diagnoosia tai syytä siihen. Kaikki tässä perheessä salataan tärkeät asiat. Mummoni äitini puolelta on tehnyt aikanaan itsemurhan, olisikohan silläkin ollut jotain? Äitini luultavasti oli ensin kaksisuuntainen mutta kääntyi narsistiksi jossakin vaiheessa. Käytöksen perusteella olen sen itse diagnosoinut.
Vaarini, isäni äiti oli kylmä ihminen vailla mitään empatiakykyä, sodasta selvisi ja sieltäkö se tuli? Hänen asene oli se, että vanhana vaarinakin mun äidin pitäisi tyydyttää sen seksuaalisia haluja, kun mun äiti oli sen omahoitaja vanhuudessa (kuollut jo ajat sitten). Se ei välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään ja en saanut edes talvitakkia, kun sitä pyysin ja tarvitsin nuorena häneltä vaikka hänellä oli rahaa suuret summat tilillä, jotka äiti lopulta peri. Olen miettinyt, jos äitiäni käytettiin seksuaalisesti hyväksi, kun se aina vouhkasi niistä raiskareistakin! Että sekin oli uhri aikanaan! Olen miettinyt, että kun isäni oli myös kylmä ja tunteeton narsisti, että josko se isämalli vaikutti puolison valintaan äitillä? Mun äiti ei pitänyt suurimpaan osaan sukua yhteyttä, koska ne kuulemma käytti häntä hyväkseen. Äidin äitin asenne oli kuulemma se, että lapset, mun äiti siis, on vain hänen jatkeensa ja paska. Kuulostaa aika narsistilta! Isä taas pakeni kotoa sen tähden että hänen isänsä oli joku kamala noita ja lopulta sen tähden ne pirut alkoivat vainota sitä. Siellä kummitteli. Isän isä oli kuulemma niin paha mies, että siltä kuoli kolme vaimoa. Joista viimeisin oli mun isän äiti.
Veljeni ovat olleet masentuneita jo silloin, kun vielä kaikki asuimme yhdessä ja toisella on varmaan skitsofreenia mutta se salattiin kaikilta, se vietiin jonnekin mutta otettiin nopeasti pois (syy oli että äiti ei pitänyt hoitajaa jotenkin oikeanlaisena, ei varmaan pystynyt manipuloimaan sitä) ja sen jälkeen sen kanssa on vaan kärsitty (äiti ei antanut viedä minnekään vaikka oli vaikea väkivaltaongelma). Käytöksen ja yhden tapahtuneen asian tähden olen jälkikäteen näin ajatellut. Mää sain yhdessä vaiheessa kirjeen isoveljeltäni, joka oli niin sairasta tekstiä, että siitä paistoi se skitsofreenia läpi kuin mikä! Isosiskoni on patologinen valehtelija ja tullut siinä äitiini ja luultavasti ainakin käytöksen perusteella tällä hetkellä täysi narsisti, kohtelee omaa tytärtään samalla tavalla kuin meidän äiti meitä ja siis tämä tytär on sentähden kaksisuuntainen ja saanut diagnoosinkin. Mä näen sen käytöksen, joka on periytynyt ja menee eteenpäin jo seuraavassa sukupolvessa. Mä olen ollut tälle tyttärelle tukihenkilö, koska kukaan muuhan ei ymmärrä tätä sairasta perhettä missä me eletään! Pikkusisko ja isosisko käyttävät hyväkseen miehiä varsinkin minkä kerkeävät. Myös omia perheenjäseniä esim.rahallisesti.
Olen ainoa, joka on päässyt tavallaan jo yli näistä asioista ja olen muuttanut omaa käytöstäni radikaalisti elämän varrella! Minäkin olen oppinut täysin vääriä ajatus ja käyttäytymismalleja. Olen tehnyt niistä parannuksen, että ne eivät mene eteenpäin minun elämäni kautta.
Se on surullista, että ensin olet uhri ja jossakin vaiheessa itsekin tulet samanlaiseksi väärintekijäksi mitä sinulle on tehty. Mutta se on valinta, toisenkinlainen valinta on mahdollinen mutta se on äärimmäisen vaikea ja siinä on pakko ottaa vastuu myös omista vääryyksistään. Mää olen miettinyt, että nämä mielenterveysongelmat on niitä kirouksia, jotka siirtyvät seuraaviin sukupolviin pahojen tekojen tähden. Mutta ne pysähtyy siihen, että ihminen tulee Jeesuksen luo!
- sen_viesti
"Psykoosi palaa niin kauan kuin sillä on tarkoitus ja olet tajunnut sen viestin! Kunnes ne asiat jotka aiheuttavat psykoosisi ovat muuttuneet."
Täh? 'Tajunnut sen viestin!' Sen????
Kuka se? Mikä se?- psykoottinen-
Sairaus, joka ei ilmesty tyhjästä! Mutta tämä pätee vain niihin tapauksiin, joissa ongelmat johtuvat psykologisista tekijöistä eli eletystä elämästä. Tämä ei päde esim. aineen aiheuttamiin psykooseihin. Aineiksi voi lukea kaiken mikä sekoittaa aivojen tasapainoa kuten huumeet, ympäristömyrkyt, kemikaalit...
- Lievästi_hullu
Sanoit "psykoottinen", että "Muuta tietä parantumiseen kuin totuus ei ole". Se on minusta aika hyvin sanottu. Itsekin olen miettinyt sitä, meninkö psykoosiin, koska en vain kestänyt todellisuutta. Ja psykoosihan jo itsessäänkin on melkoista todellisuudentajun menetystä. Olisko avainasia se, että oppii tulemaan toimeen negatiivisten asioiden ja negatiivisten tunteiden kanssa?
Miten sulla muuten nykyään sitten menee? Onko ollut psykoottisia oireita tai masennusta tai ahdistusta?
Minä olen onneksi välttänyt täyden psykoosin puhkeamisen jo kahdeksan vuotta. En siis kahdeksaan vuoteen ole ollut "sekaisin kuin seinäkello", enkä ole ollut myöskään osastolla tänä aikana. Olen ollut sen verran toimintakykyinen, että olen esimerkiksi pystynyt asumaan yksin ja suorittamaan jonkin verran yliopisto-opintoja. Ystäväpiiriä minulla ei hirveästi ole, mutta olen onnistunut tutustumaan sentään joihinkin ihmisiin yliopistolla. Tutustumista ei helpota yhtään se, että itsetuntoni on ihan kamalan huono, ja pelkään ihmisiä. Tai en oikeastaan pelkää ihmisiä, vaan ennemminkin sosiaalisia tilanteita. Masentunut olen välillä, ja ahdistunut ja uupunut. Mutta psykoosioireet ovat onneksi pysyneet aika lailla poissa. Joskus kun olen ollut todella stressaantunut, olen nähnyt hetken ajan jotain outoa, yleensä ne on olleet "varjoihmisiä", eli ihmisen näköisiä mustia hahmoja vilahduksena silmänurkasta. Silloin olen hoksannut, että nyt pitää vähän löysätä ja rentoutua.
Olen yrittänyt kuntouttaa itseäni. Olen käynyt terapiassa, josta välillä on ollut apua ja välillä taas ei. Olen syönyt lääkkeitä, Seroquelia 500 mg, Citalopramia 20 mg, Xanor 0,25 mg tarvittaessa. Lisäksi olen syönyt melatoniinia, kalaöljyä, B-vitamiinia, C-vitamiinia ja kaikenlaista muuta ajoittain. Olen koettanut huolehtia siitä, että saan tarpeeksi unta, ja että syön terveellisesti eli paljon kasviksia, ei juurikaan punaista lihaa, gluteenipitoiset viljat olen jättänyt pois. Samoin olen jättänyt pois kahvin ja alkoholin. Suklaata syön päivittäin yhden patukan, ja tupakointia en ole saanut lopetettua, vähennettyä kylläkin. Kävelemässä olen käynyt välillä joka päivä semmosia puolen tunnin-tunnin lenkkejä. Ja olen yrittänyt löytää oikeanlaisen tasapainon liian stressaantumisen ja liian passivisuuden väliltä. Siis tekemistä pitää olla, mutta sopivasti. Kirjoittaminen on joskus myös auttanut. Ja toisten ihmisten seura.
Tällä tavalla olen saanut pidettyä itseni suhteellisen terveenä. Täysin terveeksi en
ole kyllä vielä tullut. Elintapojen muutoksen suhteen on vielä jäljellä tupakoinnin lopettaminen ja liikunnan lisääminen. Juoksuharrastus nuorena auttoi ainakin minulla aika tehokkaasti ahdistuneisuuteen. Hyvän juoksulenkin jälkeen oli mukava endorfiinihumala, ja rento olo. Pitäisi taas alkaa juoksemaan, mutta olen hieman ylipainoinen ja tupakoin, joten en jaksa kovin pitkään juosta. Ainakaan vielä.
Pitää yrittää jaksaa kuntouttaa itseään vielä enemmän. Minä haluan voittaa tämän sairauden!- hrhre
Oletko ikin ollut pakkohoidossa? Tekstisi kuulostaa ettet ole.
- psykoottinen-
Niinkuin olen kertonut monissa ketjuissa Jumala on parantanut minua koko ajan mutta toipuminen on hidasta ja tulee yksi asia kerrallaan. Tämän hetken tilanne on se, että nukun yöni yleensä (fyysisten sairauksien takia voi tulla valvomista ja unirytmin heittoa tai stressitilanteissa), en ole pitkiä aikoja ahdistunut enkä masentunut enään. Manioita ei juuri tule pitkiksi ajoiksi ja harhaisuus on vähentynyt sille tasolle, että kuulen vain satunnaisesti ääniä, en siis koko ajan, yleensä lähinnä stressaavissa elämäntilanteissa. Suurimmaksi osaksi tajuan sairauteni ja sen ilmenemismuodot. Joitakin yksittäisiä tunteita tai oloja voi tulla mutta ne eivät kestä muutamaa tuntia/päivää enempää ja menevät ohi nopeasti eivätkä jää päälle enään. Että lähellä olen sitä lopullista parantumista! Kiitos Herralle ja kyllä Hän ei jätä työtään kesken minussa.
Minun elämässäni on vielä asioita, jotka eivät edistä terveyttä, enkä itse ole saanut niihin muutosta ponnisteluista huolimatta, se on yksi hidastava tekijä toipumisessani mm. yksinäisyys. Sitten tulee aina näitä uusia vastoinkäymisiä vaikka toisesta päästä toivut jostakin. Se tuntuu kurjalta joskus. Nytkin mulla kaksi ihmistä hylkäsivät mut uskon/sairauden tähden. Ne pahensivat välittömästi mun tilannetta hetkellisesti. Sitä ennen oli yksi ylitsepääsemätön tilanne ja ne aina kanssa pahentaa mutta siitä on selvitty. Ei tämä elämä aina helppoa ole, kun olet riippuvainen muistakin tekijöistä kuin mitä itse pystyt tarjoamaan. Että silleen se haavoittuvuus minussa varmaan jää mutta optimaalisissa olosuhteissa Herran kanssa voin elää kyllä hyvää elämää!
Toinen mun tilannetta jarruttava tekijä on nämä fyysiset sairaudet, joita on vähän liikaakin yhdelle ihmiselle. Silloin kun ne ovat pahasti päällä niin psyykekin oireilee. Mutta onneksi nämä siis ovat väliaikaista ja palaudun Herran sylissä kyllä takaisin maan pinnalle. Mää saan voimaa kestää kaiken mun Jumalasuhteesta ja Hänen läheisyydestään. Yksin en jaksaisi. Juuri vasta tein läpimurron yhdessä asiassa mutta nähtäväksi jää sen vaikutukset nyt kun tuli näitä murheita toiselta laidalta varjostamaan.
Tällä hetkellä mulla on meneillään tietynlainen suruaika menneestä, niistä 32 (sairastuin masennukseen jo 10-vuotiaana) vuodesta, jotka menetin mielenterveysongelmien takia ja kaikki ne asiat, jotka menivät sen tähden. Tavallaan itse toipuminenkin on kivuliasta. Miten tälläisenkin totuuden otat vastaan muuta kuin itkemällä? Tai sen, että vaikka kuinka haluaisit lämpivät välit sukulaisiisi ne ovatkin varmaan lähes kaikki tällä hetkellä jollakin asteella narsisteja (oma päätelmä), joiden kanssa elämä on täysin mahdotonta. Ei ole helppoa elää totuudessa. Tai että sulla ei ole oikeastaan ketään, joka oikeasti rakastaisi sinua muuta kuin Jumala? Kipu totuudessa on niin suurta! Mullahan ei ole omaa perhettä eikä aviopuolisoakaan. Olen ihan yksin. Ei siinä oikein kaverit riitä täyttämään tällaisia tyhjiöitä. Kyllä monet äänet on olleet vain tätä tyhjiötä täyttämässä! Harhoissa on se hyvä puoli, että silloin et tunne tätä tuskaa mitä totuudessa tulee. Uskon, että se on yksi sen tarkoitus auttaa yksilöä selviämään tuskasta. Tavallaan et ole kestänyt totuutta. Puhun nyt niistä positiivisista äänistä.
- vailla_vastausta
Miksi ihminen ajaa itsensä psykoosiin? Mikä ihmiseen menee?
On äärimmäisen tuskallista, kun miettii, hakee ja hakee sitä syytä, miksi mieli petti. Eikä millään löydä vastausta. Eikä mikään saa tilannetta laukeamaan.- psykoottinen-
Mää olen kirjoitellut paljon täällä eri ketjuissa niitä syitä mitä mulla on ollut psykoosin laukeamiseen, niitä on ollut paljon, ei yksittäinen syy. Kannattaa pohtia niiden äärellä löytyykö sieltä jotakin samanlaista omaan elämään liittyen?
Sitten mullakin on ollut myös jotakin aineen aiheuttamaa psykoottisuutta. Kannattaa ottaa sekin vaihtoehto huomioon?
Olen myös sitä mieltä, että jotkut jotka ovat oikeasti riivaustilassa ja kuulevat pahojen henkien puhetta saavat varmaan sen skitsofreeniadiagnoosin koska nykypäivän ateistinen maailmankuva ei tunnusta riivaustilaa. Siinä auttaa vain Jeesus näitä ihmisiä!
Kaiken kaikkiaan en minäkään olisi tajunnut mitään omasta sairaudestani, jos en olisi rukoillut parantumista Jumalalta. Häneltä minä olen saanut viisauden ymmärtää näitä asioita. Se tuli rukousvastauksena minulle erään ihmisen profetian kautta: "Jumala parantaa sinun mielesti aluetta. näky: sinä luet jotain. Herra antaa viisauden". Tämä sana tuli siis Pirkko Vesavaaran kautta. Olin rukoillut sitä ennen parantumista ja tämä ihminen ei tiennyt minusta mitään, kun menin hänen luo. En edes puhunut mitään siinä. Olin vielä ennen sinne menoa ilmoittanut Jumalalle, että menen sinne, jos Hän haluaa jotakin mulle sanoa hänen kauttaan! En tiennyt silloin mitä tuo näky tarkoitti, eikä hänkään sitä tajunnut. Nyt jälkikäteen tiedän sen tarkoittaneen näitä minun päiväkirjanomaisia juttujani minne olen kirjoitellut harhojani ylös. Tosin kirjoittelin niitä sen tähden koska ne olivat tärkeitä asioita mitä pitää muistaa. Jälkikäteen luettuna niistä löytää malleja ja tajuaa miten samat kuviot toistuvat. Ehkä vielä yksittäisestä asiasta sitä onkin vaikea löytää. Vasta kun samat asiat ovat tapahtuneet tarpeeksi monta kertaa alat tajuta niiden merkityksen ja niihin vaikuttavat tekijät.
Herra on minun parantajani, Hän on minua parantanut, kiitos ja kunnia Hänelle!
- Lievästi_hullu
Joo, olen ollut pakkohoidossa kaksi kertaa. Tarkoitatko "hrhre" sitä, että tekstini on selkeää? Se saattaa johtua siitä, että olen kirjoittanut aika paljon elämäni aikana, esim. päiväkirjaa, ja muuta.
On tosi hienoa, "psykoottinen", että olet toipumassa!
Ymmärrän hyvin tuon jutun, että kun on hieman toipunut edellisestä vastoinkäymisestä, niin tuleekin kohta jo uusi. Minäkin olen joutunut kamppailemaan ulkomaailmasta johtuvien vaikeiden asioiden kanssa sairastumisen jälkeen, ja se on tuntunut välillä tosi raskaalta. Aina kun ajattelee, että nyt alkoi se helpompi ja ehkä onnellisempi jakso, niin sitten elämä alkaa taas potkimaan päähän. Olen yrittänyt miettiä, että mistä ne vastoinkäymiset oikein johtuvat. Ovatko ne sattumaa, huonoa tuuria, omaa huolimattomuutta vai mitä? Joskus olen miettinyt, että onko ne paholaisen juonia. Ja sitten olen miettinyt, että onko paholaisen juonien miettiminen psykoottista ajattelua.
Uskonnon ja minun sairauden välinen suhde on minusta välillä hankala asia. Mistä sen erottaa, mikä on uskonnollinen tai yliluonnollinen kokemus, ja mikä on sairautta? En kuitenkaan ole halunnut luopua uskostani, vaan yritän tehdä siitä jotenkin "terveemmän". En halua koskaan luopua uskostani. Joskus vaan on tuntunut mukavammalta keskittyä ihan yksinkertaisiin materiaalisiin asioihin yliluonnollisten pohtimisen sijasta. Ainakin nuo paholaisjutut saavat minut ahdistumaan. Se on kuitenkin hienoa, että Jumala on sinua parantanut. Kyllä minäkin uskon siihen, että Jumala parantaa. Ehkä Jumala parantaa lääkkeiden avulla myös? Ja toisten ihmisten avulla?
Itselläkin fyysisten sairauksien yhteydessä on myös psyykkinen vointi huonompi. Ja taas silloin, kun olen ollut hyvässä fyysisessä kunnossa, on ollut psyykkinen vointi parempi. Oikeastaan kerran teini-ikäisenä, kun olin jonkin aikaa juossut kymmenen kilometrin lenkkejä, oli psyykkinen vointini jo melko hyvä. Olin silloin iloisempi, onnellisempi ja sosiaalisempi. Voikohan pelkkä rankka urheilu tehdä tuollaista?
Niin, todellisuus on välillä aika ankeaa. Minäkin olen aika yksin, ei ole omaa perhettä eikä oikeastaan edes ystäviä. Mutta jos elän todellisuudessa, niin minulla on silloin mahdollisuus tehdä asialle jotakin! Jos taas pakenen todellisuutta kuvitteelliseen maailmaan, niin sieltä käsin en voi oikein yrittää vaikuttaa mihinkään. Yritän myös pitää mielessä sen, että todellisuutta voi katsoa eri näkökulmista. Positiivisuus ja optimismi auttavat ihmistä pääsemään huonomman ajan yli. Sitä on muistaakseni tutkittu jotenkin, että positiivisemmat ja optimistisemmat ihmiset pärjäävät paremmin elämässä kuin negatiiviset ihmiset. Eli täytyisi siis ottaa positiivinen, mutta realistinen ote todellisuudesta. Se on varmaan helpommin sanottu kuin tehty.
Sanoit että "Tavallaan et ole kestänyt totuutta". Tarkoititko "en", siis itseäsi, vai minua? Mitkä positiiviset äänet?- psykoottinen-
Itsestäni puhuin ja itseäni tarkoitin, hyvä kun kysyy niin ei tule väärinkäsityksiä! Positiivisilla äänillä tarkoitan niitä ääniä mitkä heijastelevat sinun toiveitasi ja tyydyttymättömiä tarpeitasi ja tuovat niihin lohdutusta. Eli ovat mukavaa kuunneltavaa! Toisin kuin traumoista ja peloista johtuvat äänet, jotka peloittelevat sinut henkihieveriin ja saavat sinut tuntemaan itsesi kurjaksi. Kutsun niitä negatiivisiksi ääniksi. Otetaan tähän esimerkki positiivisesta äänestä minun kohdallani. Minähän aikanaan luulin saavani telepaattisia viestejä eräältä mieshenkilöltä, joka oikeasti on olemassa. Olin siis tähän mieheen itse ihastunut. Onkos sen mukavampaa kuunneltavaa? Tämä siis koska en kestänyt yksinäisyyttäni ja en yrityksistäni huolimatta ole löytänyt aviopuolisoa. Tämä positiivinen ääni tavallaan toi minulle toivoa toivottomuuteen. Se tavallaan auttoi jaksamaan sen keskellä mutta pettymys, kun tajuat totuuden tosin on sitten vieläkin kamalampi kuin aiemmin! Olen miettinyt, että se voi johtua tästäkin, kun ihminen itsepintaisesti pitää kiinni jostakin vaikka jo elämä on näyttänyt, että uskomus on väärä. Alunpitäenkään et kestänyt totuutta ja myöhemmin se on vielä hirveämpi! Tavallaan pitää olla edes sen verta vahva, että kestää sen tuoman tuskan, että pystyy ottamaan totuuden vastaan, ei se ilmaiseksi tule! Kaikesta joudut maksamaan sen hinnan tässä elämässä ja tässä sen hinta on kova!
Positiivisuus on tärkeä asia. Itse pidän itseäni positiivisena realistina ja siitä näkökulmasta, että Jumalalle on kaikki mahdollista vaikka minun resurssit ovatkin hyvin rajatut. Äitini oli hyvin katkera ihminen ja olen jo lapsena päättänyt, että tapahtui mitä vaan minusta ei koskaan tule sellaista. Nykyään tiedän, että se on syntiäkin. Katkeruuskin on valinta, kiinni jäämistä menneeseen, anteeksiantamattomuutta. Minua on auttanut usko, jonka avulla pystyn antamaan anteeksi kaikki vääryydet. Sen olen huomannut kuinka saan itseni sillä vapaaksi. Ei ole järkeä pilata tulevaisuuttakin sen tähden, että menneisyys meni huonosti!
Psykoottiselle ei mikään suhde mihinkään ole helppo, ei uskonto ole mikään poikkeus siinä! Luulinhan minäkin pahimpana aikana joka ikisen raamatunpaikan olevan suoraa Jumalan puhetta minulle, että minä olen tehnyt tai tekemässä kaikki ne mitä luin. Onhan raamattu Jumalan puhetta mutta ei kaikki ole sitä juuri siinä hetkessä henkilökohtaista niinkuin psykoosissani luulin. Silti Jumalan Pyhä Henki on hoitanut minua noissakin raamatunluku tuokioissa tuolloinkin, kun olin ihan kipeä! Ja tuonut turvallisuutta. Enhän minä voinut lukea tai kuunnella mitään silloin ilman, että se vääristyi jotenkin. Minähän sain viestejä niin televisiosta kuin radiostakin! Ylipäänsä kaikkialla missä minä olin tai tein, siellä oli myös sairauteni! Sentähden en oikein ymmärrä näitä psykiatreja miksi he nostavat tämän uskontojutun jotekin muiden asioiden yläpuolelle, että sitä ei psykoottinen kestäisi. Hehän eivät ymmärrä alkuunkaan tätä asiaa! Minusta on väärä tie lähteä kieltämään kaikki yliluonnollinen tai selittämätön vain sentähden, että jonkun mieli sairastuu. Sitten ei voisi tehdä enään mitään ja pitäisi elää tyhjiössä, eikä se sairaus siitäkään minnekään lähde!
Uskon tuohon, että Jumala käyttää myös välikappaleita mutta jos Hän ei löydä niitä, ei se rajoita Jumalaa tekemästä asioita! Uskon silti, että Jumalan valitsemat välikappaleet eivät saa tuhoa toisesta päästä aikaiseksi. Tämän tähden en enään ajattele kaikkia mahdollisia lääkkeitä Jumalan avuksi. Tiedän että hän käyttää joskus myös lääkkeitäkin ja on johdattanut minuakin lääkäriin monta kertaa. Nyt viimeksi anemian takia ja rautatabletti kuurille. Se oli rukousvastaus ja sain avun kamalaan väsymykseen mistä kärsin sen tähden. Siellä makasin päivystyksessä täysin varmana, että mulla on sydämessä joku todella vaikea ongelma ja oli vaikeita tuntemuksia. Sitten paljastuikin, että siinä tilanteessa ne sydänongelmat olivatkin anemiasta johtuvia, ei sen vakavampaa tällä kertaa! (Siellä on mulla kyllä ihan oikeatakin vikaa) Samalla tuli rukousvastaus siihen väsymykseenkin. Hölmistyneenä ja iloisena lähdin rautatabletti resepti kädessä ja söin kuurini ihan mielellään ja se auttoi minua hyvin paljon! En siis ole täysin lääkäri/lääkevastainen ihminen! Mutta en sokeasti usko mitä hyvänsä, enkä kaikkea!
Se Jumalan johdatuskin on monesti vaikea asia. Olen monesti luullut montaakin asiaa Jumalan johdatukseksi ja myöhemmin tajunnut, että ei se ollutkaan sitä. Joskus on ollut sairautta, joskus sattumaa, milloin mitäkin. Mutta silti olen huomannut, että se johdatus on varma vaikka väärin minä käsittäisinkin asioita. Kaikella on ollut joku tarkoitus ja Jumala on johdattanut asioita vaikka se miksi minä olen jotakin tehnyt on voinut olla eri kuin mitä Jumala on ajanut takaa. Minähän menin päivystykseenkin vain valittamaan sydänongelmia en väsymystä! Eli kaikkivaltias Jumala johdattaa vaikka sitä johdatusta ei aina tajuaisikaan oikein! Ei sekään estä Jumalaa!
- Lievästi_hullu
Nimimerkille "vailla_vastausta": ei ihminen "aja itseään psykoosiin", vaan ihminen sairastuu psykoosiin. Eikä ihmiseen "mene" silloin mikään, vaan ihmisellä on aivojen toimintahäiriö. Psykoosiin sairastuminen on ympäristön ja perimän yhteisvaikutuksen tulos.
Ei minusta ole "äärimmäisen tuskallista" miettiä, miksi sairastuin. Se on välillä jopa todella mielenkiintoista. Tässä on oppinut tosi paljon ihmisen aivojen ja mielen toiminnasta, kun on tehnyt vähän tutkimuksia esim. netissä. "Eikä millään löydä vastausta"? Olen jo useita vastauksia löytänyt. "Eikä mikään saa tilannetta laukeamaan"? En ole ollut kauhean psykoottinen nyt vuosikausiin, ja olen koettanut hoitaa itseäni, ja huomannut monia asioita, jotka saavat olon paremmaksi.
Miksi niin negatiivinen sävy? En taaskaan ymmärrä ihmisiä.- Domzick
Ei ihminen sairastu psykoosiin. Nimen omaan kyseeessä EI OLE aivojen toimintahäiriötä tai mikään muukaan kehollinen toimintahäiriö.
Psykoosi on mahdoton määritellä, joten on hassua ylipäänsä puhua siitä voiko psykoosiin sairastua vai ei, kun kukaan ei tiedä mitä se objektiivisesti määritellen olisi. Tarkoitin itse edellä erilaisia mahdollisesti varsin rajua reagointitapaa elämään. Pääpointti oli kuitenkin, ettei mihin ihmisreaktioon sairastuta vaan se on luonnollista seurausta elämäntapahtumista. Sanonta "ajaa itsensä johonkin" (vaikeuksiin, riivaukseen, psykoosiin, loppuun...) varmasti kuvaa tilannetta joissain tapauksissa ihan hyvin, mutta samalla voidaan sanoa, että toisissa tapauksissa ei. Miten ihminen reagoi elämään on mahdoton määritellä yksiselitteisesti ja siten myös se millä sanonnalla sitä kuvattaisiin.
Perimä sekoitetaan keskusteluun usein siten, ettei ymmärretä mikä sellaisen osuus on. Totta kai osa jännittää toisia helpompii, käsiä tärisyttää esiintyessä jne. mutta sellaiselle ei pitäisi antaa juurikaan roolia käytännön selittämisessä. Kyse on kuitenkin 99,9%:sti eelämän tapahtumista.
Toiseksi mieltä ei ole olemassa kuin kuvitteellisesti (vertaa sielu). Meillä on aivot ja mitä ihmiset usein kutsuvat mieleksi (substantiivi) on itse asiassa ajattelua (verbi). Jopa sanaluokka on mennyt sekaisin massiivisen psykiatrian propagandan myötä. Sielu sama homma. Lähemmässä tarkastelussa he, jotka käyttävät sanaa sielu tarkoittavat sillä samaa kuin toiset jotka puhuvat mielestä eli ajattelua (asenteita, arvoja, tuntemuksia etc.).
Medikalisoidun kielen käyttäminen elämän ongelmien kuvaamiseen on hyvin harhaanjohtavaa.
- Lievästi_hullu
Mistä Domzick tiedät sen, että psykoosi ei ole aivojen toimintahäiriö?
Tiedetään esimerkiksi se, että psykoosiin voi sairastua jos esimerkiksi vetää huumeita tai käyttää liikaa alkoholia. Silloin kehoon laitetaan jotain fyysistä, joka saa aikaan aivoissa reaktion, joka näkyy psykoosina.
Psykoosi objektiivisesti määriteltynä on harhaluuloja ja aistiharhoja.
Onko psykoosi sitten "luonnollista seurausta elämäntapahtumista"? En haluaisi väittää, että sairastuminen johonkin sairauteen olisi luonnollista reagointia. No, tavallaan se on, kyllähän fyysinen loukkaantuminen onnettomuudessa on "luonnollista reagointia". Ja samoin jos syö rasvaista ruokaa kauan, voi saada korkean kolesterolin, mikä on myös tavallaan "luonnollista reagointia". Siis sairaudet ovat seurausta huonoista olosuhteista. Näin on myös psykoosissa. Sairaudet ovat tavallaan luonnollista reagointia huonoihin olosuhteisiin. Vaikka ne ovat luonnollista reagointia, niitä silti täytyy hoitaa, ennenkaikkea koska ne aiheuttavat kärsimystä.
Perimän vaikutus on monimutkainen juttu. Biologian luennolla yliopistolla selitettiin, että jotkin piirteet ovat enemmän perimän määräämiä kuin toiset. Esimerkiksi sormien lukumäärä on vahvasti perimän määräämä piirre. Sitten taas toiset piirteet, kuten paino, ovat vähemmän perimän määräämiä. Myös aivojen rakenne ja toiminta on osittain perimän määräämä. Kuinka paljon, sitä en tarkalleen tiedä. Todennäköisesti luku ei ole ehdottamasi 0,1%.
Sielulla tarkoitan sitä ydinosaa ihmisestä, joka pysyy koko elämän ajan ja joka on se perimmäinen kokija kaikessa. Uskon, että sielu on olemassa, ja se jatkaa elämää kuoleman jälkeen. Mieli on taas aivojen toiminnan tulosta. Tai sielun ja aivojen yhteistoiminnan tulosta. Näin siis minä uskon, todisteitahan näistä sieluasioista on lähes mahdoton saada.- Domzick
Ennen kuin voimme keskustella miksi jokin on tai ei ole kehollinen häirö, esimerkiksi aivoissa, pitää määritellä mitä on se jokin on. Tässä tapauksessa käsite psykoosi. Sanoit määritteleväsi psykoosin niin, että se on harhaluuloja ja aistiharjoja. Mistä tiedämme mikä on harhaluulo ja mikä ei.
Toiseksi, ihmiset erehtyvät jatkuvasti, mutta onko väärässäoleminen aivosairaus Jos mielestäsi, niin millä perustein? Aistiharhat ovat myös varsin mahdoton määritellä, koska ihmiset luovat mielikuvituksen tuotteena harhoja. Erikseen kokonaan on, jos ottaa jotain psykoaktiivista ainetta (esim. LSD) ja näkee ja kuulee omiaan tai, jos on jokin aivosairaus, josta sellaista voi seurata.
Kaiken tämänkin jälkeen jää silti kysymys, että, jos poistamme määritelmästä harhat em. perusteluin (mistä luulisin sinun olevan samaa mieltä), miksemme kutsuisi jäljelle jääneitä aistiharhoja vain aistiharhoiksi. Miksi uusi nimitys psykoosi, kun voisimme kutsua aistiharhoja omalla nimellään. Miksi keksiä omenallekaan toinen nimitys?
Ymmärsit väärin käyttämäni termin 'luonnollinen reagointi'. Sillä tarkoitin psyykkistä reagoimista. En viitannut mihinkään keholliseen. Ihminen voi luonnostaan reagoida esimerkiksi ahdistavaan tai pelottavaan tilanteeseen panikoimalla, jolloin hengitys nopeutuu, tuntuu, että pyörryttää, sydän hakkaa ja pomppii ja voi tulla rintatuntemuksia jne. Panikoiminen on luonnollinen tapa reagoida. Edelleenkin on turha väitellä voiko psykoosiin sairastua vai ei, kun et/emme ole vielä määritelleet mitä sillä tarkoitetaan. Tämä on todella tärkeää, sillä psykiatrian alakaan ei tiedä mitä he sillä oikeen tarkkaan tarkoittavat, mutta käyttävät termiä kuin se olisi jotenkin selkeästi objektiivisesti määritelty.
- Lievästi_hullu
"Psykoottiselle" sanoisin, että kyllä uskonto voi minustakin olla todella hyvä asia psykoosisairaudesta kärsivälle, vaikka lääkärit siitä varoittelee. Uskonto on oikeastaan aika luonnollista ihmiselle. Ihmiset ovat oikeastaan aina uskoneet johonkin korkeampaan voimaan tai yliluonnolliseen. Se on hyvin inhimillinen piirre, ja kai aivan "normaalia".
Itsekin koen saaneeni todella paljon uskosta. Luen Raamattua joka ilta. Uusi testamentti on luettu läpi jo pariin kertaan, Vanhasta testamentista on luettu puolet. Olen löytänyt Raamatusta paljon viisaita ajatuksia ja lohdutusta. Esimerkiksi Jeesuksen Vuorisaarna on aivan loistava, samoin monet sanalaskut. Tulee mieleen Jeesuksen sanoista esim. "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen". Minäkin uskon, että saan vielä lohdutuksen, jos en tässä elämässä, niin ehkä sitten Taivaassa. - Lievästi_hullu
Harhaluulo on sillä tavalla terminä ongelmallinen, että sitä voidaan käyttää myös tavallisessa arkielämässä siitä, että ihminen on vain väärässä. Jokainen on joskus väärässä, joten väärässä oleminen ei ole sairauden oire itsessään.
Sen sijaan psykoottiset harhaluulot ovat ihan asia erikseen. Psykoottiset harhaluulot ovat käsittääkseni lähes aina jotain todella räikeää, jotain sellaista, mikä ei voi arkijärjen mukaan mitenkään olla totta. Esimerkkinä voisi olla se, mihin itse uskoin psykoosin aikana ja mistä olin jo aiemmin kirjoittanut. Kuvittelin ja uskoin että olen ihmisen ja avaruusolion hybridi, jota tullaan hakemaan avaruusaluksella pois maan päältä. Siinä räikeä harhaluulo, joka ei mitenkään arkijärjen mukaan voi olla totta.
Täysin eri asia on niin sanotut "tavalliset" harhaluulot, eli vaikka se että käsittää jonkun toisen ihmisen väärin jossain tilanteessa.
Mistä tiedämme, että mikä on harhaluulo ja mikä ei? Minä jonkin ajan päästä huomasin osastolla, että eihän ne alienit tulleetkaan minua hakemaan. Me tiedämme mikä on harhaluuloa sillä tavalla, että testaamme oman ajatuksemme. Tavallisten harhaluulojen kanssa voi toimia esimerkiksi niin, että kysyy toiselta ihmiseltä että mitä hän tarkoitti. Ajatuksia voi testata myös omassa mielessään miettimällä onko jokin asia loogisesti ajateltuna mahdollista. Kaikista asioista ei kyllä aina tiedäkään onko ne harhaluuloa vai ei, kuten monet uskontoon liittyvät asiat.
Aistiharhat eivät ole mahdottomia määritellä. Aistiharha on yksinkertaisesti harha-aistimus, eli jonkin aistin kautta tuleva informaatio jostain, jota ei ole arkitodellisuudessa olemassa. Toisin sanottuna ihminen kuulee, näkee, tuntee, haistaa tai maistaa jotakin, josta muut ihmiset eivät saa mitään aistimuksia. Ihminen aistii jotakin olematonta. Mielikuvitus on sitten taas eri asia. Siinä ihminen kuvittelee jotain oman päänsä sisällä, eikä aisti kuvitelmiaan omilla aisteillaan. Ja kykenee erottamaan sen, että kyseinen asia on mielikuvitusta, eikä todellisuutta.
Kyllä ihminen voi luonnostaan reagoida johonkin ahdistavaan tilanteeseen panikoimalla, siitä olen ihan samaa mieltä kanssasi. Jos esimerkiksi Afrikan savannilla huomaa leijonan tulevan kohti vauhdilla, on luonnollista ahdistua ja vähän ehkä panikoidakin. Pelollakin on oma tarkoituksensa, ja se on itsesäilytysvietin ja sitä kautta lajinsäilytysvietin ilmentymä. Eläimetkin kokevat pelkoa uhkaavissa tilanteissa. Joskus tosin ihmiset saattavat kokea voimakasta pelkoa ja ahdistusta sellaisissakin tilanteissa, jotka eivät ole uhka ihmisen hengelle tai terveydelle. Esimerkiksi paniikkihäiriössä ihminen saattaa mennä paniikkiin vaikka kaupassa, ilman mitään pelkoa herättävää ulkoista tekijää. Tällaiset reaktiot saattavat johtua siitä, että ihmisen aivot ovat monimutkaiset, ja niissä luonnollinen reagointi voi mennä "sekaisin", ihan niin kuin monimutkainen konekin menee rikki helpommin kuin yksinkertainen.
Olen yhä sitä mieltä, että psykoosin voi määritellä siten, että siinä esiintyy aistiharhoja ja harhaluuloja (tarkoittaen tällä niitä räikeitä todellisuudesta täysin erillään olevia harhaluuloja).
Haluatko Domzick kieltää psykoosisairauksien olemassaolon? Jos haluat niin miksi? Tulee tunne, että sinusta tällaiset sairaudet ovat niin pelottavia, että niiden olemassaoloa on todella vaikea hyväksyä. Kyllä ne minustakin ovat aivan älyttömän pelottavia ja ahdistavia sairauksia, eikä tällaista tavallaan "pitäisi" olla olemassakaan. En minäkään haluaisi että näitä sairauksia olisi olemassa. Mutta niitä vaan on olemassa. Ja minä olen sairastunut yhteen niistä. Se on kyllä erittäin ahdistavaa, kun sitä oikein alkaa ajattelemaan. Joten en ajattele sitä liikaa. Täytyy vaan yrittää jotenkin hyväksyä tosiasiat. Ja koettaa mennä sitten eteenpäin. Onneksi en ole enää vuosikausiin ollut psykoottinen. Ja yritän ajatella sitä, että näistä sairauksista on täysin mahdollista toipua! Pari sukulaistanikin sairastui psykoosiin, mutta he toipuivat ja viettivät sen jälkeen täysin normaalia elämää! - Lievästi_hullu
"Psykoottiselle" sanoisin vielä, että olen lukenut sun ajatuksia myös muistakin ketjuista, ja täytyy sanoa, että sulla on monia aika hyviä oivalluksia psyykkisistä sairauksista! Näkee, että olet varmasti todella älykäs!
Olen myös itse miettinyt sitä, mistä minun psykoottiset kokemukset on olleet lähtöisin. Ehkä tuo avaruusoliojuttu on johtunut siitä tunteesta, että olen jotenkin erilainen ja ulkopuolinen. Vainoharhat voivat johtua myös ulkopuoliseksi jäämisestä, samoin siitä jos on joskus joutunut kiusatuksi. Suuruusharhat voivat johtua omasta itsetunnon puutteesta ja huonouden ja pienuuden tunteesta, jota sitten mieli pyrkii kompensoimaan. Ja voi hyvin kuvitella senkin, että ääniharhat paikkaavat ihmissuhteiden puutetta. Myös muutkin harhat voivat paikata ihmissuhteiden puutetta, tai niin sanottua "tyhjää" oloa. Tyhjyyteen täytyy tulla jotakin, joka täyttää sitä, ja jos se ei tule todellisuudesta, niin sitten se tulee oman pään sisältä. Ihan niin kuin mielikuvituskaverit joillakin lapsilla. Kannattaa siis hakea omaan elämäänsä sisältöä mielekkäästä tekemisestä ja/tai ihmissuhteista, jotta pää ei ala kehittelemään jotain epätodellista elämän sisällöksi! Olen jostain lukenut, että jos laitetaan terve ihminen tilanteeseen, jossa tulee sensorista deprivaatiota eli aistimusten puuttumista tarpeeksi pitkäksi ajaksi, esim. päiviksi, niin hänellä kehittyy hallusinaatioita. Aivot siis ehkä stimulaation puutteessa alkavat stimuloida itse itseään, ja kehittävät tyhjyyden tilalle jotakin. Aivoja tulee siis stimuloida asettamalla itsensä alttiiksi ympäristön ärsykkeille. Joskus tosin itsellä on tuntunut siltä, että ympäristön antamat ärsykkeet ovat ahdistavia tai negatiivisia, jolloin tulee tarve "vetäytyä oman pään sisälle". Ehkä tämä voi edesauttaa psykoosin puhkeamisessa. Pitäisi siis varmaan opetella paremmin kestämään ympäristön negatiiviset tai ahdistavat ärsykkeet. Sitten olen huomannut myös sen, että jos ympäristön ärsykkeet ovat positiivisia ja iloa tuottavia, niihin on helpompi "tarttua kiinni", siis ne auttavat todellisuudessa pysymisessä. Kannattaisi siis yrittää hankkiutua positiiviseen ja vahvistavaan ympäristöön.- psykoottinen-
Kiitos kehusta, Herralta oon kaiken saanut jo syntymälahjana perintönä isältä ja äidiltä ja myöhemmin, niinkuin jo aiemmin kerroin, rukousvastauksena annettiin vielä lisää!
Oon samaa mieltä tosta suurusharhan syystä. Että se johtuu huonosta itsetunnosta. Tavallaan sen harhan kautta pystyt elämään oman kurjan itsetuntosi kanssa. Mullakin kun Herra on parantanut mun huonoa itsetuntoa, niin on vähentyneet nämä suuruusharhat, niitä ei tarvita, kun voi elää jo omana itsenään. Enkä tunne enään niinkuin ennen vaan olen löytänyt omat lahjani ja heikkouteni, tarpeeni ja toiveeni, sen kuka olen ja mistä pidän. Ennen ei ollut harmainta aavistustakaan mistään! Olin hukannut itseni. Mun identieettihän liiskattiin jo alkuunsa lapsena, kun mun vanhemmat on narsisteja. Siellä ei muiden identiteettejä suvaita. Siitä se kaksisuuntaisen jojo ilmiökin tulee, kun oikeasti tunnet olevasi maan matonen mutta välillä harhat nostavat sinut sieltä pilviin! Sama homma skitsonkin identiteettiharhoissa.
Aistimuksen puutteesta tuli mieleen, että eikös eristys siinä mielessä ole aika huono asia, sehän voi pitkään jatkuessa aiheuttaa ihmiselle harhaisuutta? Silti sitäkin käytetään psykiatriassa. Ihmistä ei ole luotu elämään yksin ja tyhjiössä vaan olemaan yhteydessä muihin ihmisiin ja tekemään mielekästä tekemistä esim. työ. Vankilassa ollessaanhan moni taitaa "pimahtaa" siitä syystä, että ovat siellä tavallaan eristyksissä muista vaikka nykypäivän vankilat eivät mitään Alcatzareja olekaan. Toista oli Papillonin aikaan. Ihmisen ei ole hyvä olla yksin se todetaan jo raamatun alkulehdillä Aadamille ja sitten Jumala loi hänelle Eevan. Mutta missä on minun "Aatami"? Sitäpä ei vaan ole löytynyt vielä.
Ulkopuolelle jättäminen on yksi tapa kiusata ihmistä vaikka moni ei sitä tajua kiusaamiseksi. Mulle kävi yhdessä koulussa niin. Asuimme rikkaitten asuinalueella silloin ja koska itse olin köyhistä olosuhteista, minua ei huolittu porukkaan mukaan. Varsinaisesti minua ei kiusattu mutta ei otettu porukkaankaan. Jätettiin yksin. Olin liian köyhä. Tiedän siis miltä sekin tuntuu valitettavasti. Vaihdoin koulua tästä syystä muutaman kuukauden jälkeen itse ja kävin vanhassa koulussani, jonne oli tosin pitkä matka mutta oli se sen väärti. Siellä minulla oli kavereita. Tähän siis jouduin äitini muuton tähden. Se ei aina ole itsestä kiinni, että saa sellaisen elämän mitä tarvitsee!
Tosta avaruusolio jutusta sen verran, että ei mulla kaikki pelot mitä pelkäsin psykoosissa olleet jostakin mun omasta kurjasta elämästä peräisin eli traumapohjaisia. Kun psykoosi on lauennut päälle, mitä tahansa mitä pelkäät voi tulla sinun harhaksesi. Tähän kelpaa niin toisten ihmisten sinuun siirtämät opitut pelot kuin vaikka televisiosta tulleet pelkolähteet. Eli mitä hyvänsä pelkäätkin voit siitä saada harhan psykoosiisi mutta ne jotka ovat sinun oman elämän historiasi aiheuttamia yleensä toistavat itseään mutta ne muut jäävät "vieraileviksi tähdiksi".
Mulla esimerkiksi mun "ufo nappaa mut jutut" tuli yhdestä dokumentista missä oli ufoista juttua mitä olin katsonut sitä ennen televisiosta. Siinä oli hirveät salaliittoteoriat kaikesta kuinka niitä oikeasti on ja jossakin Amerikoissa salaavat nää jutut. Ei ollut hyvä idea katsoa sitä siinä mielentilassa missä silloin olin.
Sitten tässä viimeisimmässä psykoosissani luulin oikeasti olevani seksuaalisesti hyväksikäytetty mutta sekin oli pelko, josta tuli harhaluulo. Pelon olin saanut äidiltäni, joka koko lapsuuteni holhosi minua kaikilta raiskareilta. Niitä oli vaikka missä! Muun muassa kavereideni isät ja vaikka missä puun takana vaanimassa yms. Mulla oli aika rajattu minne pääsin pienenä edes leikkimään tämän tähden. Aika harvoin kenenkään kotiin. No, kyllä se jättää jälkensä! Tilannetta tietysti pahensi se, että aikuisiällä minua yritettiinkin raiskata mutta selvisin siitä oveluudella, että mitään ei tapahtunut. Onneksi! Sitten kun psykoosissa alkoi vaivata tämäkin pelko menin lukemaan kirjoja seksuaalisesta hyväksikäytöstä, se oli virhetikki siinä tilassa, eli laajensi vain pelkoani. Enkös minä löytänyt siinä tilanteessa vaikka mitä samoja mitä niillä ihmisillä oli. Mutta kaikenlainen väkivalta saa samantyyppisiä vaurioita ihmiselle ja minähän olen narsistien lapsi, joten ei niitä traumoja multa puutu.
Aloin tajuta tämän harhaksi vasta siinä vaiheessa, kun näin niitä raiskareitakin jo vähän joka paikassa, niitä oli ollut vaikka kuka lapsuudessa ja niitä oli joka paikassa mua väijymässä, että eihän tämä voi enään pitää paikkaansa. Ja tätä eivät sitten edes tajunneet hoidossa, kun sairaanhoitajallekin näitä selitin suu vaahdossa! En ymmärrä! Itse piti tajuta tämäkin harhaksi!
Eli kaikissa harhoissa ei ole jotakin suurta mystistä arvoitusta ratkaistavaksi vaan psykoosissa myös kaikki muut pelot voivat realisoitua harhoiksi. Harhat voidaan jakaa luokkiin: Pelot/Traumat ja Toiveet/tyydyttämättömät tarpeet. Jonnekin sinne ne kaikki menee ja sieltä ne kumpuaa! Noihin neljään olen saanut lajiteltua kaikki omani!
- Lievästi_hullu
Minja oli näköjään kirjoittanut, ja en pysty lisäämään taaskaan kommenttia väliin, joten laitan sen tänne. Vähän höhlältä kyllä näyttää kun on neljä kommenttia minulta peräkkäin, mutta minkäs teet näitten koneitten kanssa.
Siis Minjalle:
Sinulla on nyt sitten ilmeisesti olo huonontunut? Toivon, että olosi paranee. Oletko nyt missään hoidossa tai syötkö lääkkeitä? Joskus on lääkitys mielestäni ihan paikallaan, vaikka ne lääkkeet melkoisia mömmöjä ovatkin. Varsinkin silloin, kun itsestä tuntuu, että ei jaksa enää kärsiä, niin lääkkeet voi tuoda helpotusta tuskaan. Voit esimerkiksi aloittaa neuroleptit nyt uudestaan. Ja kunhan on olo tasoittunut, niin voit alkaa kuntouttamaan itseäsi ihan järjestelmällisesti. Voisit alkaa vaikka harrastamaan jotain mukavaa liikuntalajia, koettaa huolehtia riittävästä unesta, jättää päihteet mahdollisimman vähälle käytölle, syödä terveellisesti, kirjoittaa, puhua, harrastaa taidetta, olla ihmisten kanssa. Kyllä se siitä sitten alkaa taas aurinko paistamaan pikkuhiljaa! - Lievästi_hullu
Kirjoitit "psykoottinen" että harhat voidaan jakaa luokkiin "pelot/traumat" ja "toiveet/tyydyttymättömät tarpeet". Niinhän se näkyy olevankin!
Minulla ainakin kaikenlaiset traumat pukkasi psykoosissa harhan muodossa mieleen. Kuvittelin esimerkiksi, että osaston ilmaan pumpataan radioaktiivista kaasua. Tämä harha on oletettavasti lähtöisin siitä, että asuin lapsena talossa, jossa todettiin myöhemmin raadonia, ja yksi perheenjäsen kuoli syöpään ehkä sen takia.
Olen taaskin lukenut tai kuullut jostain, että sodassa olleilla saattaa olla samanlaista oireilua kuin skitsofreniassa tai muissa psykoosisairauksissa. Mielestäni traumoilla on suuri vaikutus siihen, sairastuuko psykoosiin. Mitenhän niistä traumoista oikein pääsisi? Eihän niitä kyllä saa tapahtumattomiksikaan. Pitäisiköhän niitä yrittää käsitellä jotenkin jossain, vaikka terapiassa, tai itsekseen kirjoittamalla?
Niin ja toiveet sitten: kuvittelin osastolla harhaisena, että kaikki aiemmat ihastukseni yrittävät tai haluavat ottaa minuun yhteyttä. Välillä luulin nähneeni ovisilmästä, että yksi seisoo oven takana. Onneksi en alkanut niille viestittelemään mitään. Halusin myös sitä, että ihmiset kunnioittaisivat ja ihailisivat minua, ja kuvittelin olevani joku todella tärkeä henkilö. Luulin, että olen jonkun maan suojeluspyhimys ja vaikka mitä muuta, maapallon pelastaja jne. Ahistavaa ja huvittavaa. Ehkä en ollut saanut elämässäni tarpeeksi kunnioitusta ja ihailua, ja siksi kehitin sen harhan. Tavallaan paikkaamaan jotakin aukkoa. Tämäkin voi osittain johtua traumasta, koska olen ollut koulukiusattu, ja välillä muuten vaan ulkopuolinen. Se voi johtua sellaisestakin traumasta, että ei lapsena ole saanut omia tarpeitaan ja toiveitaan kuuluviin. Mitenköhän näistäkin sitten pääsisi? Voi yrittää olla aikuisena sellainen, että ottaa omat tarpeensa ja tunteensa huomioon, tai voi etsiä jonkun ihmisen vierelle, joka on herkkä toisen tarpeille. Ja ehkä minäkin korjaantuisin hieman, jos vaikka saisin jotenkin toisten ihailua ja kunnioitusta osakseni. No, se voi olla vähän hankalaa, kun on sairastunut, eikä jaksa enää tehdä asioita niin paljon kuin ennen. Toinen vaihtoehto on, että yrittää kunnioittaa ja ihailla itse itseänsä.
Olen myös huomannut sen, että itsetunto ja masennus/mania ovat yhteydessä toisiinsa. Masentuneena uskon, että minusta ei ole mihinkään, kun taas hypomaniassa uskon, että minustahan on vaikka mihin. Itsetunnon heilahteluita pitäisi jotenkin ehkäistä, ja miettiä, että minussa on sekä heikkouksia että vahvuuksia. Ja että olen samanarvoinen toisten ihmisten kanssa. Minulla on itsetunto aika herkkä reagoimaan toisten ihmisten palautteelle. Jos joku on esimerkiksi tyly minua kohtaan, saatan alkaa tuntea itseni todella huonoksi ihmiseksi, kun taas joskus kun joku kehuu, alan kuvittelemaan itseni paremmaksi melkein kuin muut, mikä on aika noloa. Pitäisi vaan jotenkin ajatella, ettei ole kokonaisuutena parempi tai huonompi kuin muut, vaan samanvertainen. No, sairastelukin on vaikuttanut minun itsetuntooni. Mutta eihän sairaus tarkoita että ihminen olisi ihan huono.
Niin, ihminen on tarkoitettu elämään toisten ihmisten kanssa. Eristyneisyys ei itsellekään tee kovin hyvää, masentuu helpommin. Aatamia olen itsekin etsinyt, ja yksi on jo tavallaan "mietittynä". Mutta kun haluaisin olla hyvässä kunnossa ennen kuin alan seurustelemaan, enkä vielä ole omasta mielestäni tarpeeksi hyvässä kunnossa. Olen opiskellut jonkin verran joo, mutta olen silti vielä kuntoutustuella, eikä minulla ole ystäväpiiriä. Haluaisin saada ensin muut asiat kuntoon, ja sitten vasta alkaa seurustella. Minua huolettaa sekin, että "kelpaisinko" jollekin miehelle tällaisena. Ja sitten huolettaa se, että tulisiko minusta taakka. Haaveilen perheen perustamisesta, mutta en halua olla taakka perheelleni. Joten yritän kuntouttaa itseäni. Kun vain saisi olla hetken ilman vastoinkäymisiä, niin ehkä kuntouttaminen pääsisi paremmin vauhtiin.
Minja oli kirjoitellut aiemmas ketjuun. Vähän huonovointisen ja surullisen kuuloinen oli. Laittaisiko joku tsemppiviestiä sinne, kun minä en saa lisättyä kommenttia väliin? - Minja_
Aattelin päivittää kuulumisiani pitkästä aikaa. Kiitos tsempeistä ja on ollut mielenkiintoista ja antoisaa lukea kirjoituksianne! Olen nykyään sitten eläkkeellä vaikka viime vuonna opiskelin ja kävin töissä. En voi edelleenkään hyvin;olotilaa ei voi selittää edes, on ruumiillisia oireita(mm.vapinaa, lihasnykinää,kömpelyyttä,valonarkuutta 100 muuta oiretta), pää tuntuu muusilta, sekasotkulta, ajatus jumii ja katkeilee, poden anhedoniaa,ei ole motivaatiota eikä organisointikykyä, kuin olisin kuollut mutta elossa. Siihen vaikuttaa niin useat lääkkeet ja vieroitukset useista niistä. Poden päivittäin niin kamalia oireita ja on kuin olisi painajaisessa hereillä ja nukkuessa tuntuu paremmalta. Ilman läheisteni tukea olisin varmaan sairaalassa(ei kiitos), niin huono toimintakykyni on ollut, jo suihkuun itsensä raahaus on tuskan takana. Lääkärin mielestä tämä on masennusta, minusta tämä on seurausta parhaimmillaan 4 jopa
5:n lääkkeen samanaikaiskäytöistä ssrivieroituksessa, uusiin lääkkeisiin koukutuksesta ja lääkevenkslauksista ja vieroituksesta. Akatisia kesti viikkoja, mutta meni ohi mutta on vaikuttanut minuun paljon. Bentsoja syön 95 prossaa vähempi ja unilääkkeitä 40 prossaa vähempi, vieroitus on kamalaa, mutta etenee. En suosittele näitä kellekään! Antipsykootteihin en ole palannut, ehkä jos joskus sekoan täysin niin sitten palaan, mutta tuskin ne tätä lahoa päätä parantavat. Olisi pitänyt jäädä pikkuannokselle kuin vieroittautua vaan näin nyt kävi. Nukun 8-10h pätkissä, mikä on parannusta. Muuten... noh en oikein tiedä kuka enää olen ja pelkään täyssekoamista. Olen käynyt traumoja pakkohoidosta ja pakkolääkinnästä läpi, lääkkeiden pakkoinjektioista (kun niistä kieltäytyi) ja yhtäkkisestä pakkohoitopäätöksestä joka tuli aivan puskista kun olin vapaaehtoisena sairaalaan mennyt. Olen nähnyt psykiatrian 10 v. hyvänä, mutta nähnyt valitettavasti myös synkän puolen, mitä lääkkeet voi pahimmillaan aiheuttaa ja kuinka ihmistä "hoidetaan"pakosta monilääkinnällä ja hoitajat, jotka mielummin pumppaa potilaan lääkkeisiin kun kuuntelee ihmistä ihmisenä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olen syyttänyt itseäni menosta suljetulle,kun edes lähetteen tehnyt lääkäri ei sitä suositellut vuosi sitten. Olen lukenut ps.kritisoivia kirjoja terapiana, ja uskoni nykymuotoiseen psykiatriaan on mennyt. Joskus saan itkukohtauksia kun mietin mitä on tapahtunut, kuinka epäihmiseksi hoito sai minut itseni tuntemaan... olen tilastoissa "parantunut", pois sairaalasta vaikka voin paljon huonommin.Saatan joskus kirjoittaa blogin ssri-vieroituksen vaaroista, lääkäreiden tietämättömyydestä lääkevieroituksesta ja kokemuksistani, joka toivonmukaan saa jonkun miettimään kannattaako alkaa pillerinsyöjäksi vai ratkoa ahdistus, masennus muiden keinojen kuin aivokemioiden sörkkimisen avulla, kun lopetuksessa voi voida vielä huonommin kuin mihin lääkkeen aloitti. Hyvää kevättä! - Minja_
En ole hoidossa, koska on hankala enää suhtautua mielenterveyshoitajiin tai psykiatreihin, jotka pakottivat minua syömään lääkkeitä, monilääkitsivät minua, mistä tuli karmea olo uhaten injektoida lääkkeet, ja joka ilta kärsien ja nöyränä söin lääkkeet, kokematta mitään hoitavaa tulosta niistä. Näen vaan nämä ihmiset silmissäni, kun mietin käsitettä avun hakeminen. Menin osastolle huonovointisena, mutta osastolla voin paljon huonommin. En ollut psykoottinen ennen lääkkeitä vaan pakkohoitopäätös tehtiin, kun ensin sain masennusdiagnoosin... Kun sain siihen määrätystä ssristä akatisiamaisia oireita,ja olin kauhuissani, sain pakkohoitopäätöksen psykoottisesta masennuksesta(jonka diagnoosin perustelut oli oikein hakemalla haetun kuuloiset,) ja antipsykootteja pakkoinjektiona isolla annoksella epilepsialääkkeen ja kahden rauhoittavan kera illalla(kai nuo oli tarkoitettu peittämään lääkkeen haitat). Samantien alkoi keskushermoston tulessa olo ja kerran iltalääkesatsilla lähti lihaksista voimat kesken kävelyn huoneeseen, ja tuntuu, että pyörryn. Tuon lääkesatsin jälkeen en ole ollut enää oma itseni.Pidän pakkohoitoa pakkolääkinnän kera äärimmäisen epäeettisenä ja epähoitavana, varsinkin jos ihminen on lääkevieroituksessa mikä johtaa lääkinnän oireiden lääkintään. Olen nuorena ollut avo-osastolla jossa suostuin yhteisymmärryksessä syömään masennuslääkkeet, ja oikeasti halusin hoitoa, ja parannuin. Jos joku olisi pakottanut minut johonkin, tuskin olisin kokenut siitä apua. Tuo kodinomainen inhimillinen osasto on nykyään lakkautettu. Mikä onni tai "onni", en saanut haittavaikutuksia vaan hyödyt ja uskoin serotoniinivaje teorian. Jos olisin saanut haitat, olisiko minua hoidettu miten?? Pidetty siihen asti kunnes oikea lääke löytyy? Mutta tuo oli hoitoa, ei pakotusta.. luoja tietää mitä olisi käynyt jos olisin saanut pahan lääkereaktion jo tuolloin, kun olin nuori .nämä tämänkertaisen hoitojaksoni hoitajat selitti jotain yksinkertaisuutta kuinka tarvin a-psykootteja kuin diabeetikko insuliinia. Kun sanoin haluavani vähentää antipsykoottia, lääkäri ei tähän suostunut ja oli vetänyt annoksen heti alusta miltei tappiin, vaikka sanoin että oloni on levoton lääkkeestä johtuen ja minulla on levottomat jalat ja lihasnykimistä. Jos hän olisi kuunnellut alunperin lääkeherkkyyttäni, en olisi tällä hetkellä näin huonossa jamassa. Antipsykoottivaihdos vasta kärsimyksen tekikin kun zyprexa vaihdettiin seroqueliin joten teoriaan oikea lääke en usko. Minulle ei ole enää oikeaa lääkettä. Lähimpänä oikeaa lääkettä oleva lääke teki karmean olon tunti ottamisesta.Minä saan maksaa lääkrin lääkeinnokkuuden seuraukset kehossani ja mielessäni. Toivon vaan, että nämä pakkolääkitsijät vanhuksina vanhainkodissa tuntevat, miltä tuntuu menettää kontrolli siitä, mitä sinun keholle ja mielelle tehdään vastoin tahtoasi ja maistaa omaa lääkettään, ellei nykylääkitys ole jo tulevaisuudessa kielletty ihmisille haitallisena. Anteeksi tilitykseni:( mutta joo,uskon, että joitakin a-psykootit voi auttaa. Minua on auttanut vaan ssrilääkkeet aikanaan tehden elämästäni helvetin myöhemmin.
- Lievästi_hullu
Kuulostaa aika ikävältä tuo mitä sinulle on tapahtunut. Vähän samankaltaisia kokemuksia on itselläkin. Minäkin olen ollut sekä avo-osastolla että suljetulla, ja voin kertoa, että avo-osasto oli paljon inhimillisempi paikka, kun taas suljetulla oli välillä aika karmeaa. Olin itsekin aivan paniikissa kun hoitajat piikittivät väkisin lääkkeitä. Tosin ymmärrän sen tavallaan, koska olin täysin psykoosissa, enkä välttämättä olisi toipunut siitä ilman lääkkeitä. En tiedä. Eihän se lääkkeitten syöminen koskaan vaaratontakaan ole. Minullekin on tullut aika pahoja sivuvaikutuksia, varsinkin silloin kun söin ketiapiinia eli Seroquelia 800 mg:n annoksella kaikki kerralla. Tuli takykardiaa eli sydämen nopealyöntisyyttä, ja välillä taju meni kankaalle. Pelkäsin suunnilleen että kuolen näihin lääkkeisiin. Onneksi apu löytyi siitä, että siirryin hitaasti imeytyvään lääkkeeseen eli Seroquel prolongiin. Sen jälkeen ei niin pahoja sivuvaikutuksia ole tullut. Haluaisin päästä lääkkeistä eroon, mutten vaan uskalla lopettaa, koska pelkään psykoosin uusiutumista.
Tuo lääkekoktaili kuulostaa kyllä aika oudolta. Psykiatrisessa hoidossa pitäisi pyrkiä siihen, että lääkkeitä syödään mahdollisimman vähän ja pienellä annostuksella. On se aikamoinen rasite aivoille jos syötetään montaa lääkettä yhtä aikaa, ja jos niitä vielä vaihdellaan. Ei ihme jos olo tuntuu oudolta. Sitten tuntuu siltä, että onkohan sinulle diagnosoitu psykoottinen masennus väärin, ja lääkitty liikaa. Oliko sinulla mitään harhoja? On ehkä ollut pikkuisen epäpätevä ja virkaintoinen psykiatri sinulla.
Se on hyvä jos pystyt olemaan ilman antipsykootteja! Kannattaa kuitenkin nyt ottaa rauhallisesti ja välttää liiallista stressiä. Kannattaisin myös terveellisiä elämäntapoja. Olen jonkin verran niitä kokeillut, ja minusta tuntuu siltä, että ne auttavat! Terveellisissä elämäntavoissa ensimmäinen askel on riittävä uni, ja se että unirytmi on säännöllinen ja menee tarpeeksi ajoissa nukkumaan. Kun unipuoli on hoidettu, jaksaa korjata muutakin. Sitten voi esim. käydä lenkillä. Voi aloittaa vaikka puolen tunnin kävelyllä päivittäin, sitten venyttää sitä tuntiin, ja seuraavaksi alkaa juoksemaan. Liikunta parantaa tutkitusti masennusta. Ruokavalio on yksi osa, ja se on hyvä olla kasvispainotteinen, että saa kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Gluteenittomuuttakin voi kokeilla. Ja päihteet on asia, joka sekoittaa aivokemioita takuulla. Päihteet siis minimiin. Minulla nämä keinot on tuntuneet toimivan. Esimerkiksi jos unirytmi menee sekaisin, niin silloin tulee herkemmin masennusta. Haaveissa on superterveellinen elämä. Vielä en ole siihen pystynyt, toivottavasti vielä joskus pystyn. Kokeilkaa muutkin! Ei siitä haittaakaan varmasti ole.- chzhdyj
"Psykiatrisessa hoidosta" pitäisi pyrkiä vapaaehtoisuuteen. Se on tärkeintä.
- Lievästi_hullu
Pitäisi pyrkiä vapaaehtoisuuteen, kyllä. Ei se yhtään mukavalta tunnu, että ihmistä pakotetaan johonkin. Eikä ihmisen pakottaminen johonkin ole edes laillista, jos ihminen ei ole psykoosissa tai vaarallinen itselleen tai ympäristölleen. Minä olin itse niin holtittomassa tilassa, kun olin psykoosissa, että ymmärrän tavallaan pakkohoidon omalla kohdallani. En kuitenkaan ole täysin tyytyväinen siihen hoitoon, jota sain suljetulla. Hoitajat olivat minusta joskus liian väkivaltaisia, mikä tuntuu hieman traumaattiselta. Muuten olen sitä mieltä, että psykoositilan aikana ainut oikea paikka minulle oli suljettu osasto.
- Minja_
Minun tarinahan tosiaan pohjautuu tuohon SSRI-lääkkeen lopetukseen, ja sen aiheuttamaan uniongelmaan eli aloin nukkua kroonisesti vähän ja ennen osastoa olin valvonut kun uni ei vaan tullut. Yritin selittää lääkärille, että ongelmani tod.näk. johtuvat siitä koska olin käyttänyt lääkettä niin pitkään, mutta hän sanoi että se on uusiva masennus. Sitten kun hän aloitti SSRI:n uudestaan minulla, kiihdyin ja minulle tuli ahdistunut olo ja se olotila oli ihan kamala, ja tuntui, että joku oli pahasti vialla, kun reagoin niin vahvasti uudelleenaloitukseen. Minun ei ikinä olisi pitänyt aloittaa lääkettä uudelleen! Mirtazapiininiakin kokeiltiin, ei nukuttanut kunnolla, vaan pumppuni takoi koko yön ja en edes nukkunut, ja aamulla oli paha olo, (tätä yritettiin uniongelmaani aluksi, ja olin tätäkin ennen sietänyt ilman mitään ongelmia). Tämä lääke aiheutti kanssa reaktion. Itkin ja en varmasti käyttäytynyt hillitysti, mitä osastolla vaadittiin, mutta VAIN näiden lääkesekoilujen takia, sitä ennen olin ollut rauhallinen, vaikkakin oloni oli hyvin surkea. Tuntui, että olin menettänyt ihan kaiken, minkä eteen olin 5 vuotta rehkinyt elämässäni, kun päätin lopettaa SSRI-lääkitykseni. Tiesin sen täysin, ja en ole päivääkään työskennellyt tuon jälkeen. En tiennyt, että tulen menettämään ihan kaiken, tunteenikin, hyvän normaalin olotilan ja kyvyn tuntea nautintoa. Kuukautta ennen olin voinut täysin hyvin, kk. myöhemmin olin osastolla. Olin ihan varma että lääkkeet oli tehneet minulle jotain vahinkoa ja sanoin tämän lääkärille monesti ja väittelin paljon hänen kanssaan lääkkeiden turvallisuudesta, koska en mm ikinä ollut kärsinyt unettomuudesta ja muutenkin olin menettänyt uskoni lääkkeisiin. En tiedä, miksi tämä lääkäri tuli sitten kyselemään että pitäisikö minulle aloittaa epilepsialääke. :O Noh, suostuin tähän enkä tiedä miksi!, jos se olisi tasapainottanut olon,koska olin saanut niin hirveän olon, koska kärsin myös tuolloin akatisiasta ja olin sisäisesti levoton.
Mihin en suostunut oli antipsykoottilääkkeen aloittaminen, varsinkaan kun en ollut sietänyt SSRI-lääkettä edes minimiannoksella, kun olin niin herkkä ja kaksi ed. lääkekokeilua oli tehnyt enemmän pahaa kuin hyvää. Olin huoneeni lattialla ja nyyhkytin. Yhtäkkiä 5 hoitajaa tuli, kantoi minut huoneeseen ja piikitti minuun lääkettä, minkä jälkeen jättivät minut kauhun vallassa yksin huoneseen, ovi lukittuna.. Samalla lääkäri sanoi, että olen pakkohoidossa. Lapussa luki niinkin perusteltuja kohtia psykoottiseen masennukseen liittyen että: Potilaan puhe on sammaltanut(???? niin olin ollut nukkumatta), potilas on epätoivoinen ja toivoton ja että minulla on harhaluuloja nykyaikaisten lääkkeiden aiheuttaneen minulle pysyvää vahinkoa. Miten tämä on psykoottista? Minulla on oikeus mielipiteisiin, ja ilmeisesti on harhaluulo kritisoida psykiatristen lääkkeiden turvallisuutta, huh huh!! En ikinä olisi suostunut noin monen lääkkeen samanaikaiseen aloittamiseen , olisin kärsinyt kotonani hakematta "apua" ja sain aivan karmaisevia keskushermosto-oireita heti aloituksesta: kihelmöintiä, polttelua.. Koko kehoni soti näitä myrkkyjä vastaan. Tiesin jo silloin, miten minulle käy. Sanoin, että te ette ihmisyyttäni vie näillä myrkyillä ja kyllä.... nyt olen kuin zombi ja kärsin anhedoniasta jatkuvasti, enkä tunne enää edes väsymyksen tunnetta. Koko kehoni on laitettu aivan sekaisin. En enää itke, mutten tunne muutakaaan. Kuin en olisi enää ihminen. Minut koukutettiin moniin lääkkeisiin, täysin miettimättä, että en oikeasti voi elää semmoisen lääkearsenaalin kanssa zombina, ja että minun pitää näistäkin myrkyistä vieroittautua.SSRI-lääkevieroitus olisi riittänyt. Sen aikana oli kuitenkin hyviäkin päiviä, nykyään ei ole enää. On vain huonoja.
Lääkkeitäni venkslailtiin kolme kertaa edestakaisin. Palattiin Zyprexaan joka oli vaihdettu Seroqueliin. Tämä on äärimmäisen stressaavaa keholle. Lisäksi Deprakine lopetettiin seinään ja bentsot liian nopeaa. Annoksia venkslattiin ylös alas, alas kun sain huonon reaktion. Tuntui, että piti syödä lääkkeitä vaikka koko kehoni sanoi että EI. Jos olisin avohoidossa aloittanut lääkkeet, olisin jättänyt syönnin yhteen päivään. Menin kokoajan huonompaan kuntoon ja enemmän sekaisin. Yhtäkkiä 3 kk psykoosilääkkeiden aloituksesta ja kolmen vaihdon jälkeen olin paranoidinen, ja psykoosissa oikeasti. Lääkkeiden vaihdon jälkeen uneni meni ja nukuin kahdesta rauhoittavasta ja melatoniinista ja Seroquelista huolimatta 2 tuntia yössä! Kun valvoin ja laahustin zombina lääkehuuruissa, sekaisin kuin seinäkello, minulle alettiin antaa vielä zyprexaa, sekaisin seroquelin kanssa.
Olin 4 kuukautta mielikuvitusmaailmassa ja lääkäri nosti ja nosti Zyprexaa maksimeihin asti. Aloin saada ihan kamalan olon joka kerta lääkkeestä ja päätin, että kun sairaalasta pääsen, lopetan sen. Ironista kyllä, toimintakykyni oli parempi. Inhosin joka iltaa, kun tiesin, että on Zyprexan aika ja levottomia jalkoja ja pahaa oloa. Sitten kun pääsin ulos, lopetin sen. - Minja_
Monilääkintä on vastuutonta, koska ei voi tietää, tuleeko ristikkäisvaikutuksia ( katsoin että joidenkin lääkkeiden kohdalla luki haittavaikutuksissa MODERATE eli haittavaikutuksia on!!), mikä lääke aiheuttaa ongelmia, ja muutenkin näitä ei ole tutkittu. On siis koekaniinina. Oli todella pelottavaa, kun yhtäkkiä oma ajattelukapasiteetti laskija noiden lääkkeiden aiheuttamaa oloa ei voi edes selittää. Niin kamala olo minulla oli. Lakkasin hymyilemästä ja nauramasta (ennen olin hyvinkin optimistinen ihminen) ja olin kuin zombi ja minulle on jäänyt krooninen tunne, että maailma tuntuu eriltä, tyhjältä, vieraalta. Kuin olisin jotenkin menettänyt osan persoonallisuudesta, ja kuin en osaisi enää organisoida ja suunnitella juttuja mielessäni. Ekan kerran huolestuin, kun menetin kykyni keskittyä elokuvan katsomiseen, en saanut edes sarjaa katsottua loppuun ja tietokonepelin pelaaminen tuntui liian vaikealta eli jotain kognitiivisia ongelmia olen lääkkeistä saanut. En tahdo, en halua mitään, mikään ei tuota nautintoa. En katso enää tv:tä, enkä kuuntele musiikkia. En nauti enää musiikista ,vaikka musiikki oli rakkain harrastukseni. Zyprexan jälkeen pystyin 2 kk toimimaan paremmin kuin lääkkeellä kunnes romahdin. Kuin minulta olisi kadonnut 100000 asiaa, mitkä oli ennen minulle tärkeitä. En voisi enää käydä konserteissa, enkä elokuvissa, koska olen valo- ja ääniyliherkkä, mitä olen ollut näiden lääkesekoilujen jälkeen. En tiedä kauanko parisuhteeni jatkuu, koska en voi tuntea mitään miestäni kohtaan ja olen täysin kuollut joka tasolla. En tiedä, kuinka monen parisuhde olisi kestänyt tällaisen ja mieheni on ollut puoliksi hoitajani kokoajan.
En kykene liikkumaan tällä hetkellä, olen lähinnä makuuasennossa kokoajan,koska minulla on kokoajan paha olo 24/7. Hetkeksi kun teen jotain, saan unohdettua sen. Jotkut kärsii yhden lääkkeen vieroituksesta pitkiä aikoja, mutten usko, että toivun tästä lääkesatsista. Alkoholi yms ei enää kiinnosta, ja yksi siideri, minkä kokeilin ei tuottanut enää mitään nautintoa/rentoutta, kuin aivoni ja kehoni eivät enää anna mielihyvää.. En halua enää päätä sekaisin, koska olen ihan riittävän sekaisin ollut noilla lääkkeillä. Koko vuonna en ole enää juonut mitään, vaikka ennen oli ihana ottaa pari saunasiideriä. Ihan niinkuin sana nauttiminen ei enää kuuluisi elämääni.
Tuntuu kuin olisin kuin joku outo erilainen irrallinen ihminen, joka ei enää voi olla kuin muut. Kuin olisi joku seinä minun ja maailman välillä. En ole enää jaksanut nähdä ihmisiä, vaikka ennen olin hyvin sosiaalinen.
Ennen söin terveellisesti ja liikuin, enää en jaksa. Nykyään olen lihonut 10 kiloa ja olen hyvin heikko. Kun yritin liikkua, en saanut enää endorfiineja tai mukavaa oloa.
Joka päivä mietin, että miten minun elämä meni näin. Olen alle 30, viime vuonna haaveilin kaikista kivoista jutuista ja olin niinkuin muut, nyt sinnittelen vaan päivän kerrallaan. Yritän vaan jaksaa elää.
Läheiseni ymmärtävät jo että "hoito" ei enää auta minua ja olen enemmän oma itseni kuin olin lääkkeillä kuulemma. Kun olin kuntoutusjaksolla, koska toimin niin huonosti, minua yritettiin saada lääkityksille ja hakemaan "apua". On kamalaa, kun voi lääkkeiden takia huonosti, siitä vielä syyllistetään, ja pitäisi hakea lisää lääkkeitä. Käy niin sääliksi ihmisiä jotka on ylilääkitty huoneen kuntoon ja heillä ei ole läheisiä, jotka auttavat ja jotka ovat näiden hoitajien armoilla.
Valkeni kyllä liian hyvin psykiatrian sairas todellisuus. Ehkä pienet määrät lääkkeitä (yhtä lääkettä) auttaa vähän mutta ei tämmöinen. Kunpa en olisi ikinä mennyt psykiatrille, ikinä. Mitä enemmän aiheesta luen,sitä enemmän olen sitä mieltä, että psykiatria voi tuhota ihmisen elämän. Koko hoitojakso suljetulla tuntui enemmän rangaistukselta, kuin hoidolta. Anteeksi pitkä vuodatus. :( - Lievästi_hullu
Et siis ollut edes psykoottinen silloin, kun ensimmäisen kerran sinulle annettiin antipsykootteja? Ainakaan minusta se ei kuulosta kovin psykoottiselta, jos on huolissaan lääkkeitten sivuvaikutuksista. Epäpätevä ja virkaintoinen psykiatri. Minun mielestäni, ja kaikkihan sen tietävät, että lääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia. Niin kuin esimerkiksi SSRI:t. Muistelen, että lopettaminen saattaa aiheuttaa unettomuutta. Olen itsekin joskus välillä syönyt SSRI:tä ja välillä ollut syömättä. En ole ihan varma unettomuudesta, olen kylläkin kärsinyt ajoittain unettomuudesta nuorempana. Mutta voi hyvinkin olla, että ne aiheuttavat lopetusoireena unettomuutta, koska serotoniinijärjestelmä on yhteydessä uneen. Minulla lopetusoireena oli kuumeisen kaltaista oloa ja "sähköiskuja". Kuinka äkkiä lopetit SSRI:t? Jos lopettaa nopeasti, voi tulla enemmän oireita. Kaikki aivoihin vaikuttavat aineet kannattaa mielestäni lopettaa mahdollisimman hitaasti. Aivot eivät muuten ehdi sopeutua muutokseen, vaan alkavat reagoida jotenkin. Kaikki aivoihin vaikuttavat aineet aiheuttavat sinne tietynlaisia muutoksia, näitä on myös tupakka ja alkoholi. Jotkin muutokset palautuvat, voi olla että toiset eivät. Aivoilla on kyky sopeutua erilaisiin olosuhteisiin, ja kompensoida mahdollisia vaurioita. Aivotkin pystyvät toipumaan vähän samalla tavoin kuin muukin elimistö. Joten ei sinulle ole välttämättä pysyvää haittaa tullut lääkkeistä. Varmaksi en pysty sanomaan, toivon ainakin että ei ole tullut. Nämä on aika vaikeita asioita, ja nykyinen aivotutkimus ei vielä tiedä kaikkea. Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää! Voi olla että olosi paranee, jos vähennät hieman antispykootteja. Anhedonia voi mielestäni johtua liian suuresta annoksesta antipsykootteja. Dopamiini on yhteydessä mielihyvän kokemukseen, ja ketiapiini eli Seroquel ja ilmeisesti Zyprexakin blokkaavat dopamiinia ja samalla vähentävät mielihyvän kokemuksia. Näitä lääkkeitä ei kuitenkaan kannata missään nimessä lopettaa kuin seinään, koska sitten taas aivot alkavat reagoida muutokseen liian voimakkaasti, ja olo pahenee. Oliko se niin, että syöt nyt antipsykootteja? Jos et syö, ja olet vasta lopettanut, niin voi olla että aivosi ovat sopeutumassa uuteen tilanteeseen, ja oireet johtuvat siitä. Toipuminen vie aikaa, joten pitää olla vaan kärsivällinen. Jonkun ajan päästä todennäköisesti tuntuu paremmalta.
- Lievästi_hullu
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että on aika kamalaa syödä antipsykootteja. Itselleni tuli neurolepteistä sivuvaikutuksena paitsi takykardiaa, myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Voitte vaan kuvitella miltä tuntui sairastaa samaan aikaan psykoosin jälkeistä masennusta ja kilpirauhasen vajaatoimintaa ja samalla syödä neuroleptejä. Kun kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa mm. masennusta, ajattelun hidastumista ja painonnousua. Oli kyllä kohtalaisen zombi olo. Sitten vielä kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa tehtiin hoitovirhe, eikä sitä kontrolloitu tarpeeksi usein, joten jouduin turhaan kärsimään siitä vuosikausia. Kamalalta tuntuu, tekee vihaiseksi ja surulliseksi yhtä aikaa. Mutta minkäs teet. Semmoista kohellusta tuntuu välillä olevan tuo julkinen terveydenhuolto. Enkä tiedä onko yksityiselläkään sen paremmin. Näyttää olevan niin, että ei terveydenhuolto pysty tarjoamaan päteviä ratkaisuja kaikkiin ongelmiin. Siksi olen ajatellut, että ehkä on parempi kaikin keinoin itse hoitaa itseään, ja yrittää ehkäistä jotenkin terveyden menettämistä. Jos olisin tiennyt, että olen psykoosialtis, niin olisin varmaan elänyt vähän toisin. Olisin välttänyt liiallista stressiä ja päihteitä, ja olisin muutenkin yrittänyt elää terveellisesti. Mutta ei voi mitään, tällä tavalla kävi, ja yritetään siitä mennä eteenpäin. Tosin välillä tuntuu siltä kuin koko maailma olisi minua vastaan, sen verran paljon on vastoinkäymisiä sadellut niskaan, kun olen itseäni yrittänyt kuntouttaa (esim. pari homeasuntoa). Mutta periksi en anna! Ehkä välillä saatan levätä, mutta hittolainen, minä pistän vastaan niin kauan kuin minussa henki pihisee. Sisua ja sitkeyttä on vielä onneksi jäljellä. Älkää tekään luovuttako!
- Mariasalome
mitä kuuluu nykyään
Luin kirjoituksen.. ja ajattelin että ne tunteet yms mistä kirjoitti ( sielunelämä että sehän oli hienoa että oli tunteita ja sielunelämää ( sen jaksoi lukea....
( Ja ajattelin siitä "hiivattia" sanasta että on aatelinen ollut aiem elämissä tms
kuninkaallinen
Sitten kun oli kuvaus että miehestä koet ajaa pahoja henkiä..
ja saatanaksi koki.. Sehän on mahdollista
( koko psykoosi on voinut lähteä siveettömyydestä jommankumman. Pornon näkemisestä Niistä asioista on Maria Salome oppinut.
( minul ei ollut psykoosia vaan väärinkäsitys.
Minulal oli hyvä karma... Ihmisten ajattelua ja toimintaa voi mutkistuttaa jos heillä ei ole.. ( mietin just tänä aamuna..
Kun näin kumarassa kulkevan nuoren miehen.. Pää kumarassa..
Mietin, on kuninkaallinen.. jota ahdistelevat kateuden pahat henget
Mietin.. että jos, heillä ei ole tarpeeksi hyvä karma
pysyä terveenä ( esim, kun miehet sotineet..
( en tahtonut sekaantua sanoa mitään
ajattelin ehkä heillä on vaihe että ovat vaan kilttejä. Istuvat kiltisti baarissa.
Ajattelin en saa heittää hukkaan sitä, että voin toimia!! kun olen Maria Salome
mut en tiedä kannattaako edes kirjoitata kun ei minulal ole rakkautta.
Mistä saan aivoni tuntemana rakkautta
Teilläkään ei ehkä pitäisi olla miestä edes
ennenkuin minulla
joka olen kristinuskon perustaja
Niin mietin tyänään!!!! katsoessa Ellin? sen vaalean laulajatytön kuvaa...
(jonka Sini Sabotage kuulema auttanut julki..
( mietin miten Sini jaksaa sen??
että ottiko hän tuon ( vaal4eanvihreä hiuksisen pulskan tytön
siksi että hän oli niin heikko
( pullea pieni vaaleatukkainene
vaaleat ovat epä älyllisiä ja heillä ei ole tunteet voimakkaat.. )
ja mutta nyt tuo sitten alkoi menestyä ?
Mikä lienee laulunsa.. pitäis mennä kuuntelemaan?
Mitä Sini ajattelee siitä??
jos tuo hänen suojatti alkoi menestyä paremmin kuin Sini ?
jonka laulua myöskään en ole kuullut..
Mutta ajttelin
että en rakasta!!!!!!!!! ajattelin että hän on korkealla jokulaulaja
että en tunne vihaa tms katsoessa kuvaa lukiessa ( kuninkaallisen kuulumisia..
Hän sa aollA SE MIKÄ ONkuulusiuus johon kiinnitetään huomio,jonka kuulumisista voin lukea mutta.. en rakastA HÄNTÄ
niin ajattelin että jos minun pitäisi kieltää
hänen esiintyminen julkisuudessa
että sinne saisi päästä vain se, jota rakastan!!!
( koska minä olen kristinuskon perustaja saint maria salome. ) - Ajattelija1234
Mä olen miettinyt omaa psykoosiani ja sitä kokemusta. Se ääni joka minulla puhui, ei ollut kenenkään ihmisen ääni, vaan tavallaan kävin keskustelua kuten normaalissa kanssa käymisessä ihmisten kanssa. Ne oli toisinaan viestejä, jossain oli oletettu ihminen esim. Tuon naapurissa olevan rakennuksen huoneessa oli ihminen, se siis tuntui siltä ja siihen oikeasti uskoi oikeasti, joka ajatuksen voimalla lähetti viestejä kommentteja minulle, mitä tulee tapahtumaan ja kuin toimitaan ja kuinka he toimivat. Se oli tavallaan suuri satu ja tarina, jossa jokainen asia oli kytkösissä toisiinsa. Luulin ratkaiseeni suuren murhamysteerin lukemalla netistä suomessa olevasti ratkaisemattomia murhia. Niitä kuvia katsoessani, tuli ajatus sen oli tehnyt setäni, jolla on samanlaine näköinen vaimo, kuten murhatuilla ihmisillä. Pian oli setäni kimpussani saadessaan selville, että olin ratkaisemassa murha mysteeriä ja tiesin kuka sen oli tehnyt. Aluksi hän muutti naapuriini, katsoin metallista oven koputus esinettä ovessa ja yhdistin tämän suoraan häneen. Se vain tuntui siltä. Koneeni mennessä jumiin menin biosiin, jossa tuntui siltä, että hän oli laittanut eston koneesi sen vuoksi, että olin saanut selville, kuka nämä naiset oli murhannut ja qr-koodissa oli kuva kuva ihmisestä, joka piteli toisessa kädessä ihmisen päätä, se pää oli minun. Hän halusi jotakin koneestani, koska siellä oli todistus aineistoa, joka vaikuttaa hänen tuomitsemiseensa ja kiinnijäämiseensä. Tämän kuvan, jossa oli pääni oli hän yöllä laittanut koneeseeni minun nukkuessa. Tein seuraavana yönä ansan koneen sisälle siltä varalta, jos hän vielä tulisi. Siellä oli muovin palasia, jotka toivat esiin oveluuteni. Se oli buzzle, jota hän ei kynenisi ratkaisemaan. Ja täten pääsemään koneeseeni. Aamulla katsoin koneen sisälle ja huomasin osien olevan eri paikassa ja tästä päättelin, että hän oli käynyt siellä. Otin konen bios sirun irti, siinä oli todistus aineistoa murhasta ja siitä mitä olin saanut selville. Sille piti tehdä jotakin. Otin sen reppuuni leivinpari purkkiin. Lähdin käveleskelmään vaikka päämäärää. Tarina kasvoi. Auton rekisteri kilvet rupesivat lähettämään viestejä ja kommeintoimaan toimani. Lopuksi oli niillä murhamiehillä apureja, jotka kävi autojen rekisteri kilpien kautta viestittämään minulle, mitä minun pitää tehdä. Ne sanoi ja kommentoi asiota, joskus haukkui. Ajattelin, että ne vaihtavat rekisterikilpiä tuodessa asioita minulla. Sen bios sirun ottamiseen jälkeen oli tosi kysymyksessä, he halusivat tappa minut. Pakenin metsään, joissa olivat koirat perässäni. Kuulin niiden haukun välillä. Välillä juoksi mielettömän kovaa karistaakseni ne kannoilta. Liikuin niin, että minua ei huomattaisi. Tein harhautuksia, suunnan muutoksia. Piilotin reppuni. Lopuksi kiipesin puuhun, johon oli aika vaikea päästä. Se suuri kuusi Kiipesin sen lähes latvaan, otin leivinpaperi purkin, jossa siru oli, laitoin sen sadetakin sisällä sidoin sen puuhun kiinni. Otin huomioon, sen että sitä ei maasta mistään suunnasta näkisi laitoin sen pitkittäis suunnassa kiinni. Lintu huusi paniikissa korvaani koko ajan kun kiipesin sinne. Se laittoi vauhtia toiminii, oli toimittavaa nopeaa, että minua ei aukon suunnasta nähtäisi mitä teen(murhamiehet) lintu rauhottui, vasta kun oli sen tehnyt ja minäkin rauhottuin. Se pysyy siellä puolivuotta ajattelin.Menin metsiä pitkin kotia kohti, ylitin tien ja luukuin niin, että minua ei nähtäisi. Miehet eivät olleet enään perässäni. Olin tehnyt hyvän teon. Kävelin kotiin. Jossakin vaiheessa he olivat murhaanneet tyttäreni, se herätti jotakin epämääräisi tunteita. Tunteeni terät oli leikattu pois. Murhamiehet lavastivat minut siihen murhaan. Olin osallinen heidän kanssaan. Tunsin olevani samaa porukkaa. He kysyivät halusinko lähteä Amerikkaan heidän kanssaa, mietin hetken ja halusin. Laitoin vyön, ikkinaan eteen merkiksi. Joku aamu pakkasin kaikki tavarani valmiiksi muuttoa varten. Muutto auto tulisi ne jossakin vaiheessa hakemaan. Lähdin ajamaan autollani tiedossa oli paikka johonka minun piti ajaa ja lujaa. Kiertelin keskustassa nopeutta en katsonut. Välillä vanteet osuivat katu kivetykseen. Auto meni välillä sivuluisussa hiekkatiellä, välillä minua käskettiin mutkiin ajaa vielä lujempaa. Välillä minua käytiin kehumassa ja katsomassa, että hyvin menee. Matkailu autosta setäni viestitti minulle tämän. Lopuksi piti saada poliisit kannoilta, nopeampi ajaminen tarkoitti sitä, että murhajäljet katoaa. Ajoin pisteeseen. Yritin polttaa autoni laitoin muovia palamaan auton moottorin alle. Lähdin kävelemään. Kävelin parisen päivää metsässä, nukuin metsäkämpässä. Setäni oli lähes jatkuvasti läsnä. Hän neuvoi minua metsässä oli hänen jäljet edellä ja niitä seurailin. Pitkä tarina lopetan tähän.
Olen ollut nyt ilman lääkkeitä vajaan kuukauden, sitä ennen olin kuukauden vajalla kymmenesosa annoksella lääkärin määräämästä. Itsekin pelkäsin jossakin vaiheessa sen tulemista. En pelkää psykoosia vaan sitä, että joudun suljetulle, jossa määrätään lääkkee,- Ajattelija12345
jotka sitten vievät terän elämästä, siltä se ainakin viimmeksi tuntui.
En tiedä onko tämä mun seuraava ajatus jo sinällään psykoottinen. Ne positiiviset puheet olivat juuri sellaisia, jotka sopivat minulle, niin haluasin, että minulle puhuttuttaisiin. Toisaalta negatiiviset asiat ja tuntemukset ja joissa ne ilmeni oli sellaisia, että ajattelen tämän jotenkin liittyvän niihin tuntemisiin joita olen kokenut lapsena. Eli tavallaan se paha olo ehkä traumatkin ilmeni näiden negatiivisten harhojen kautta, näin ajattelen.
Koin psykoosissa niitä lämpimiä tunteita, joita en normaalisti koskaan koe. Rakkautta. Ystävyyttä. Jonkun ihmisen läsnä oloa. Se oli värikästä. Masennuksesta ei ollut tietoa. Ei ollut negatiivisiä ajatuksia, muutakuin kerran. Tuo yksi ihminen puki hyvin sen sanoiksi, että ne on niitä tarpeita, jotka on jäänyt saamatta ja ehkä minun tapuksessa, niitä tunteita, jotka olen peittänyt tai painanut piiloon lapsuudessani.
- Lievästi_hullu
Hei Mariasalome ja Ajattelija!
Luin teidän kirjoitukset ja vaikuttaa vähän siltä, että olette tai olette olleet vähän psykoottisia. Huolestuin hieman. Onko teillä vieläkin sekava olo, vai onko se jo hellittänyt? Jos on vieläkin, niin suosittelen, että hakeudutte johonkin paikkaan, jossa saatte hoitoa ja lääkitystä, vaikka se vähän ikävältä kuulostaisikin. Nimittäin jos oikeasti kiipeilee puissa, niin se ei ole kauhean turvallista. Siis jo ihan oman turvallisuuden takia suosittelen hankkimaan hoitoa. Joskus neuroleptit voivat olla ihan paikallaan, niinkuin esim. itselläni, kun ensimmäisen kerran sairastuin psykoosiin. Onko teillä joku läheinen ihminen, jolle voitte kertoa asioista? Jos olo on todella sekava, niin voi hakeutua päivystykseen, mistä ohjataan sitten eteenpäin. Myös mielenterveystoimistoon voi mennä tietääkseni ilman ajanvarausta päiväaikaan. Kertokaahan, kuinka asiat edistyy, ja miten voitte.- Ajattelija12345
Kerroin tuossa omasta psykoosikokemuksesta. Noi ajatukset olivat psykoosi tilan aikana(viimmevuodelta), kerroin siitä, kun muistan vielä aika hyvin, mitä ajattelin ja koin. Ja voin sanoa, että ainostaan viimmeinen viikko siinä haittasi toiminta kykyäni jollain tasolla. Mutta omasta mielestä olin kaikkiea muuta kuin normaali psykoosi potilas. Se oli enemmänkin positiivinen kokemuksena. En ollut agressiviinen, kuin kerran. Ja nyt jälkikäteen en edes ole varma oliko se lääkehoito paikallaan.
Tässä yksi syy miksi vastustan lääkkeitä ja varsinkin psykoosi lääkkeitä:
Keroputaan maine perustuu erityisesti 1990-luvulla tehtyihin psykoositutkimuksiin. Kahden vuoden seurannan jälkeen 82 prosentilla Tornion alueen potilaista ei ollut lainkaan oireita tai oireet olivat lieviä. Muualla Suomessa luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä – muualla 57 prosenttia. Torniossa vain 24 prosenttia oli sairastunut psykoosiin uudestaan kahden vuoden aikana, vertailualueella 71 prosenttia.
Ehkä hämmästyttävin tulos oli, että Tornion seudulla 35 prosenttia psykoosipotilaista sai neuroleptilääkitystä. Muualla lääkkeitä söi 100 prosenttia.
Tuossa linkki:http://www.hs.fi/sunnuntai/a1355546346268
Tuokin todistaa sen, että suurin osa psykoosi potilaista on mahdollista saada ulos psykoosista ilman lääkitystä. Ajattelen sen olevan muutakin, kun aivoihin liikana kertynyttä dobamiiniä ja että sen ainut ratkaisu olisi aina lääkitys, joka tämän ylituotannon leikkaa.
Ja vaikka psykoosi palaisi niin,oon myös kuullut ihmisestä, joka oppi elämään psykoosin kanssa eli hän tiedosti mikä on harhaa ja mikä totta.
Itse epäilen tuon psykoosin myös lauenneen osaksi unettomuuden seurauksena ja unettomuus ja sen paheneminen, ainakin itselläni on osaksi lääkkeen aikaan saamaa. Eli ensin annetaan lääkettä unettomuuten ja sen jälkeen univaikeuksien lisääntyessä sairastutaan psykoosiin, tämä on aika nurinkurista ja irvokasta.(en itse pidä sitä sairautena), mutta toki uskon tämän takana olevan muitakin syitä, johonka tuossa edellä jo vähän yritin viitatakkin. Myös noiden masennuslääkkeiden olen epäillyt olleen sen takana.
Kuinka oot itse pärjännyt ilman psykoosilääkitystä, oletko oppinut itsestä jotakin?? - huuhut
Psykoosi on valetta ihmisten kontrolloimiseksi.
- Lievästi_hullu
Ajattelija12345 kirjoitti:
Kerroin tuossa omasta psykoosikokemuksesta. Noi ajatukset olivat psykoosi tilan aikana(viimmevuodelta), kerroin siitä, kun muistan vielä aika hyvin, mitä ajattelin ja koin. Ja voin sanoa, että ainostaan viimmeinen viikko siinä haittasi toiminta kykyäni jollain tasolla. Mutta omasta mielestä olin kaikkiea muuta kuin normaali psykoosi potilas. Se oli enemmänkin positiivinen kokemuksena. En ollut agressiviinen, kuin kerran. Ja nyt jälkikäteen en edes ole varma oliko se lääkehoito paikallaan.
Tässä yksi syy miksi vastustan lääkkeitä ja varsinkin psykoosi lääkkeitä:
Keroputaan maine perustuu erityisesti 1990-luvulla tehtyihin psykoositutkimuksiin. Kahden vuoden seurannan jälkeen 82 prosentilla Tornion alueen potilaista ei ollut lainkaan oireita tai oireet olivat lieviä. Muualla Suomessa luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä – muualla 57 prosenttia. Torniossa vain 24 prosenttia oli sairastunut psykoosiin uudestaan kahden vuoden aikana, vertailualueella 71 prosenttia.
Ehkä hämmästyttävin tulos oli, että Tornion seudulla 35 prosenttia psykoosipotilaista sai neuroleptilääkitystä. Muualla lääkkeitä söi 100 prosenttia.
Tuossa linkki:http://www.hs.fi/sunnuntai/a1355546346268
Tuokin todistaa sen, että suurin osa psykoosi potilaista on mahdollista saada ulos psykoosista ilman lääkitystä. Ajattelen sen olevan muutakin, kun aivoihin liikana kertynyttä dobamiiniä ja että sen ainut ratkaisu olisi aina lääkitys, joka tämän ylituotannon leikkaa.
Ja vaikka psykoosi palaisi niin,oon myös kuullut ihmisestä, joka oppi elämään psykoosin kanssa eli hän tiedosti mikä on harhaa ja mikä totta.
Itse epäilen tuon psykoosin myös lauenneen osaksi unettomuuden seurauksena ja unettomuus ja sen paheneminen, ainakin itselläni on osaksi lääkkeen aikaan saamaa. Eli ensin annetaan lääkettä unettomuuten ja sen jälkeen univaikeuksien lisääntyessä sairastutaan psykoosiin, tämä on aika nurinkurista ja irvokasta.(en itse pidä sitä sairautena), mutta toki uskon tämän takana olevan muitakin syitä, johonka tuossa edellä jo vähän yritin viitatakkin. Myös noiden masennuslääkkeiden olen epäillyt olleen sen takana.
Kuinka oot itse pärjännyt ilman psykoosilääkitystä, oletko oppinut itsestä jotakin??Niin joo, mietinkin viestin laittamisen jälkeen, että sulla on tainnut psykoosi jo hellittää. Ihan hyvin analysoit omaa psykoosikokemustasi. Sen sijaan Mariasalomesta olen vähän huolissaan. Viesti vaikutti siltä, että se on kirjoitettu psykoottisena. Joten Mariasalome, laita viestiä ja kerro miten sinulla menee!
Ainakaan minä en ole ollut ilman psykoosilääkitystä päivääkään sen jälkeen kun ensimmäisen kerran sairastuin psykoosiin. Toivoisin tosi paljon, että voisin jättää lääkkeet pois, koska ne ei ole olleet minullekaan täysin haitattomia. Mutta vielä niitä syön, koska en uskalla jättää niitä pois. En uskalla, koska psykoosi pelottaa minua niin paljon. Ensinnäkin siksi, että se oli minulle todella tuskallinen kokemus, ja toisekseen siksi, että psykoosin aikana aivoissa saattaa tapahtua jotakin haitallista. Olen jostain lukenut esim. hermosolutuhosta. Olen sairastanut psykoosin kaksi kertaa, ja molempien kertojen jälkeen minusta on tuntunut siltä, että minusta on jotain "hävinnyt". Se on aika kamala tunne. Joten olen yrittänyt välttää uuden psykoosin kaikin keinoin. Olen syönyt lääkkeitä, ja niitten lisäksi lisäravinteita, ja olen koettanut elää terveellisemmin ja välttää stressiä. Olen käynyt myös terapiassa, opiskellut ja yrittänyt olla sosiaalisempi. Näin olen onnistunut olemaan nyt 8 vuotta sairastumatta psykoosiin. Onneksi! Toivottavasti se ei enää tule.
Olen ajatellut asian niin, että elämän pitää olla aika lailla kunnossa, jotta voisi lopettaa neuroleptit. Olen yrittänyt saada elämäni kuntoon, mutten ole siihen vielä pystynyt, osittain siksi, että minulla on ollut elämässäni taas vaikeita asioita ja tilanteita, jotka eivät ole olleet täysin minusta riippuvaisia. Jospa tulisi sellainen jakso elämässä, kun ei ole vastoinkäymisiä. Ehkä sitten pääsisi kunnolla kuntoutumaan. - Ajattelija12345
Kiitos vastauksesta. Tuo minusta on jotakin hävinnyt kuulostaa aika tutulta. Välillä musta tuntuu, että pelkkä ulkokuori on enään jäljellä. Toki koen, että en ole enään se sama ihminen mitä olin ennen vuotta 2008, silloin annettiin neurolepti lääkitys, jota söin kiltisti kolme vuotta. Psykoosi teki minusta jotenkin luonnottoman tasaisen, kaikki on aivankun samaa suoraa viivaa.
Mulla oli kanssa aluksi pelkoja psykoosin uusiutumisesta, mutta tajusin niiden pelkojen tulleen enemmänkin siitä, mitä muut ja tämä lääketiede asiasta kertoo ja tähän liittyi samalla se oivallus, että oma psykoosini oli tosiaan positiivinen, kuten tuossa edellä kerroin. Yksi mikä voi vaikuttaa siihen kokemuksena on,että esim.Pelko ei tuntunut tuntemukseltaan kovin voimakkaalta, vaikka kyllä se laittoi ajattelemaan, että mitä nyt tapahtuu ja kuinka mun käy. Toisaalta huomasin myös, että se laittoi minut toimimaan, en jähmettynyt paikalle. Minulla on nykyäänkin lähes mahdotonta tuntea ahdistusta. Tämä johtuu osaksi sen 2008 annetun neuroleptin lääkityksen. Sitä ennen olin äärettömän herkkä tuntemaan ahdistusta. Ja jos ei normaalistikkaan käytönnössä koskaan tunne ahdistusta lisättynä siihen mun psykoosin, joka latisti normaalit tuntemukset, niin tätä kautta on voinut olla se kokemuksena huomattavasti helpompi kestää, siis negatiiviset kokemukset/tuntemukset. Niiden osuus oli puolet tai alle. - Lievästi_hullu
Psykoosikokemuksesi kuulostaa aika erilaiselta kuin itsellä oli. Kunpa minäkin voisin olla tuntematta ahdistusta. Minulla psykoosin aikana oli hirveitä tuskatiloja. Tuijotin ikkunasta ulos, revin tuskaisena omia vaatteitani, kaatelin kylmää vettä päähän, kun tuntui että joka puolella polttaa. Vesi jotenkin helpotti oloa kummallisesti. Saman olen huomannut myöhemminkin, jos vaikka käyn uimassa, niin olo on hetken ajan jotenkin parempi.
Ensimmäisessä psykoosissa tunsin olevani välillä helvetissä. Näin pitkän putken, joka oli täynnä kärsiviä ja huutavia sieluja. Välillä tunsin, miten näkymättömät kädet pahoinpitelivät minua. Pahat henget käskivät minua tekemään uskontoani ja itseäni häpäiseviä asioita ja ne muka lupasivat jättää minut rauhaan, jos yritän tosissaan tappaa itseni. En onneksi uskonut niitä. Puhuin hirveitä asioita, enkä muistanut myöhemmin mitä olin sanonut. Kokemus oli kuin suoraan kauhu-elokuvasta. Siksi en tahdo enää sairastua. Enkä suosittele psykoosia muillekaan.
- Lievästi_hullu
Haluaisin vielä korostaa kaikille, että jos neuroleptien lopettamisen jälkeen alkaa tulla psykoottisia oireita, kuten harhaluuloja tai aistiharhoja, niin silloin pitää alkaa syömään uudestaan neurolepteja ja äkkiä! Neuroleptien syömisen lopettaminen altistaa psykoosin uusiutumiselle. Siksi lopettaessa täytyy olla erittäin varovainen ja yrittää sitä silloin kun tuntuu että elämässä on hyvin asiat ja mieluiten yrittää vähentämistä ja lopettamista lääkärin valvonnan alaisena. Jotkut joutuvat syömään lääkkeitä koko loppuelämänsä, mikä on ikävää mutta joskus välttämätöntä.
- jtjej
Miksi se on välttämätöntä?
- Lievästi_hullu
Koska tilanne voi olla joillakin se, että ilman neuroleptejä psykoosi palaa aina. Ja psykoosi voi olla niin raju, ettei ihminen pysty huolehtimaan itsestään juuri ollenkaan sen aikana. Siis ihminen voi olla vaaraksi itselleen tai muille psykoosissa, jos on tarpeeksi sekaisin. Silloin on sellainen tilanne, että ilman neuroleptejä ei oikein voi elää tavallista itsenäistä elämää, vaan joutuu olemaan jatkuvasti tarkkailtavana ja hoidettuna sairaalassa. Kun taas lääkityksen avulla voi elää itsenäisesti.
- yj4rjj
Täytyy nähdä koko kuva. Jos neuroleptit auttaa yhtä, mutta tuhoaa useimmat, niin täytyy keksiä jotain muuta.
- jyrjkj
Kaikki tahot myöntävät, että kehitysmaissa, joissa ei ole antipsykootteja, skitsofreenikot pärjäävät paremmin. Voin laittaa useita linkkejä, jos et usko.
- Lievästi_hullu
On joskus todella vaikeaa erottaa se, mikä johtuu psyykkisestä sairaudesta ja mikä lääkkeistä. Olen samaa mieltä siinä, että neuroleptit eivät ole täysin ongelmattomia lääkkeitä. Mutta ne on ainoita lääkkeitä psykoosiin, mitä tällä hetkellä on tarjolla. Itsekin odotan ja toivon että lääketiede kehittyy ja keksitään parempia lääkkeitä psykoosiin. Sillä aikaa joudun syömään neuroleptejä ja sietämään niitten haittoja. Ihan vain siksi, etten halua sairastua psykoosiin uudestaan. Psykoosi oli minulle todella hirvittävä kokemus, ja haluan välttää sen uusiutumisen kaikin keinoin.
Luin vasta jutun skitsofreenikosta, joka oli sairastanut elämänsä aikana kymmenkunta psykoosia. Hänellä psykoosi oli uusiutunut aina, kun oli yrittänyt jättää lääkkeet pois. Voin yrittää etsiä sen jutun netistä, ja laittaa linkin.
Tiedän sen, että kehitysmaissa on sanottu skitsofreenikoiden pärjäävän paremmin. Mistähän se johtuu? Lääkityksen puute on yksi mahdollinen selitys, mutta tulee mieleen myös sellaiset asiat, että kehitysmaissa elämän tahti ei välttämättä ole niin kiivas kuin teollisuusmaissa, ja yleistä kilpailua on vähemmän, siis yhteiskunta on vähemmän stressaava. Saattaa myös olla, että maissa joissa monilla menee huonosti, skitsofreenikko ei tunne itseään kovin erilaiseksi tai onnettomammaksi muihin verrattuna. Kehitysmaissa voi olla lisäksi suvaitsevaisempi ilmapiiri psyykkisesti sairaita kohtaan, ja yhteisöllisempi elämänasenne verrattuna yksilökeskeisiin länsimaihin.
On sanottu myös, että ennen neuroleptien keksimistä monet psykoosiin sairastuneet jäivät psykoositilaan koko loppuelämäkseen. Neuroleptien jälkeen pystyttiinkin vähentämään psykiatrisia sairaalapaikkoja huomattavasti, koska ihmiset pääsivät lääkkeiden avulla paljon aiemmin pois sairaalasta kuin ennen. Joskus aikoinaan saattoi olla, että kerran jouduttuaan psykiatriseen sairaalaan ihminen vietti siellä koko loppuelämänsä. Tästäkin on netissä tietoa.
Joten en tiedä, onko neuroleptit niin kauhean paha asia. Lääkkeitähän ne on, ja lääkkeillä on usein sivuvaikutuksia. Mutta tällä hetkellä ainakin minä tyydyn neurolepteihin, kun ei parempaakaan ole tarjolla. - Traumatisoitunut
Monet valveutuneet lääkärit suosittelevat käyttämään puhdasta kalaöljyä E-EPAa 2000mg/vrk. Sen sanotaan ehkäisevän psykoosia ja helpottavan lääkkeiden aiheuttamia sivu- ja vieroitusvaikutuksia. Omega3 eli kalaöljy on myös mainittu Käypä hoito -suosituksissa.
Tornion Keroputaalla E-EPAa käytetään. Lisäinfoa Keroputaan hoitomallista löytyy linkistä: Torniossa mielenterveyshoito toimii.
Puhtaasta kalaöljy E-EPAsta löytyy netissä useita todenperäisiä tutkimustuloksia. Esim artikkeli: Jonathanin vaikea skitsofrenia parani E-EPAlla. Mainitun artikkelin yhteydessä on julkaistu maailmalta vakuuttavia tutkimustuloksia E-EPAsta.- rthrty
Unohda se Keroputaa. Vapaus tuo terveyden.
- Lievästi_hullu
Sillä mitä syö on yllättävän suuri merkitys ihmisen sekä fyysiselle että psyykkiselle terveydelle. Aivot koostuvat suurelta osin rasvasta. Siksi on tärkeää kenelle tahansa aivotoiminnan häiriöistä kärsivälle, ja ihan terveellekin ihmiselle, että syö riittävästi rasvapitoisia ruokia. Mutta ei mitä tahansa rasvaa, siis ei kovia rasvoja, kuten voita, vaan pehmeitä rasvoja, joita on esim. kalassa, avokadossa ja pähkinöissä. Aivosolujen solukalvot koostuvat pehmeistä rasvoista, ja juuri solukalvoja pitkin hermoimpulssit kulkevat. Siispä on aivotoiminnalle hyödyksi, että solukalvot ovat hyvässä kunnossa, ja siihen tarvitaan oikeanlaisia rakennusaineita, siis pehmeitä rasvoja. Rasvojen syönnissä ei kannata kuitenkaan liioitella, vaan muutama kala-ateria viikossa ja kourallinen pähkinöitä päivässä riittää. Kalaöljyäkin voi syödä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1811836Puhuuko Orpo niin totta kuin osaa?
Vai osaisiko "en muuta keksinyt" -Orpo edes vähän paremmin puhua totta? https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f8d5241f-2701354Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391275Mä todella toivon että
Sulla on nyt kaikki hyvin sun elämässä, olet sisukas nainen sen näki jo ensimmäisestä hetkestä.361057Laita viestiä?
Sitten kun on sinulle hyvä hetki, minä odotan. Jotain jäi kesken ja haluan viedä sen loppuun 😘61922- 68916
Olen ollut pois täältä neljä kuukautta
Neljä kuukautta sitten olin tosiaan psykoottinen, ja jouduinkin osastolle hoidettavaksi kahdeksi kuukaudeksi. Ystävyys-162914- 40818
Sun pitää mies unohtaa
Minut jo. Tiedän että se on sulle tosi hankalaa. Mut sun pitää unohtaa mut jo. Älä kirjoita mulle tänne viestejä enää.57762Ymmärräthän, että sun katkeruus ajaa mut pois
Sä olet niin itseriittoinen, ettet edes tajua mitä myrkkyä suollat ympärillesi. Olet harhaisessa päässäsi kuvittellut et39725