Petri Paavola jäi kiinni valehtelusta

PaavolaOnEksyttäjä

Petri Paavola koettelee innokkaasti muiden puheita, mutta nyt hän on jäänyt kiinni valehtelemista.

Paavolaa on kahden kesken kehotettu tekemään parannus, mutta hän ei ole lopettanut synnin tekemistä. Hän haluaa jatkaa julkista arvostelua ja sen tueksi esittää valheen, joka oikeuttaisi häntä jatkamaan synnin tekemistä.

Paavola sanoo, ettei meidän tarvitse ensin mennä kahden kesken ojentamaa syntiä tehnyttä, vaan heti voimme huudella yleisölle tapahtuneen synnin. Jeesus sanoi, että ensin tulee kahden kesken nuhdella ja vasta sen jälkeen ottaa yhteys seurakunnan vanhemmistoon. Jos tämäkään ei auta, niin synnin tekijästä tulee erottauntua pois.

PETRI PAAVOLA SANOO: "Jeesuksen toiminnasta tulee esille se ettei Hän mennyt yksityisesti ja kahden kesken ensin puhumaan, koettelemaan ja nuhtelemaan, vaan Hän julkisesti kertoi eksyttäjistä ja vääristä opetuksista, joita eksyttäjät olivat julkisesti opettaneet. Tämän esimerkin mukaisesti myös meilläkin on oikeus tuoda esille julkisesti väärä opetus sekä sen takana olevat ihmiset, EIKÄ MEIDÄN TARVITSE MENNÄ ENSIN KAHDEN KESKEN HEIDÄN KANSSANSA PUHUMAAN."

Ja sitten katsotaan, mitä JEESUS OPETTI:

Mt 18: 15 "Jos veljesi tekee syntiä, OTA ASIA PUHEEKSI KAHDEN KESKEN. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. 17 Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. 18 Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu."

Mikä on Petri Paavolan motiivi valehdella? Hän tekee tämän sen takia, että hänet huomattaisiin. Petri Paavola etsii omaa kunniaa arvostelemalla muita. Hän pyrkii korottamaan itseään, kun arvostelee muita.

107

7989

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jljkljkljkljkl

      Tässä on helluntailikkeen Panama-paperit.

      • näin.on

        Eksyttäjät ja eksytyksen paljastat ovat samassa veneessä.

    • kovasydämisistä

      Kuka tehtailee jatkuvasti Paavolaa koskevia aloituksia? Eikö jo riitä. Mieleeni tulee luetaankosanaa2, joka on ollut Paavolan oppipoika, mutta riitaantunut Paavolan kanssa, eikä nyt mitenkään voi keskustella Paavolan kanssa asioista. Anteeksipyytämisestä ja antamisesta puhumattakaan.

      • miksi.puolustat.PPtä

        Paavola tehtailee koko ajan artikkeleita, jotka koskevat muita evankelistoja. Eikös jo se riitä ;-D Tämä on keskustelupalsta. Täällä on tyyli vapaa ;-D

      • ProSananvapaus

        Petri Paavolan nettisivut ovat kuin Pandoran lipas, josta pursuaa rajattomasti kaikkea ikävää. Kun kaveri puhuu koko ajan pötyä, niin ei yhtään ihme, jos kaverin puheista syntyy koko ajan kriittistä keskustelua. Petri Paavolan lähes jokaisesta artikkelista on löytynyt jokin kaardinaalimunaus, jokin sellainen virhe, joka suorastaan hämmästyttää.

        Petri Paavola on ottanut asiakseen tuoda julki muiden opettajien virheet. Kyllä hän niitä löytää, mutta itse tehtailee myös harhaoppeja. Näitä asioista saa ja pitää keskustella. Jos Petri Paavolan tekstit eivät kestä kritiikkiä, niin silloin se osoittaa kaverin olevan ihan samanlainen fariseus kuin, mitä hän kritisoi.

      • kovasydämisistä
        ProSananvapaus kirjoitti:

        Ikävä kyllä nyt on niin, että itse harhassa olevat syyttävät naapuriaan ja lähimmäistään, eivät uskovaiset. Uskovaiset, siis oikeat uskovaiset kyllä tuovat Petri Paavolan vääriä opetuksia oikaisten ne, mutta eivät jää syyttämään niistä.
        Joten, kun näen jatkuvia aloituksia harhaan vievistä ihmisistä nimellä mainiten, niin tiedän aloistusten takana olevan harhassa olevia ihmisiä.
        Esim. luetaankosanaa2 on P.P:n ystävä ollut joskus ja kaiketi nuo ystävykset etsivät yhdessä harhassa olevia ja nyt Ls2:delle on tapahtunut se, mitä raamatunopetus kertoo, hänestä on tullu pahempi mitä opettajansa on. Löydätkö itse tuon tiedon, vai pitääkö se sinulla tuoda tänne? Raamattu on uskovaisten ohjekirja ja sieltä me luemme miten Jumala tahtoo meidän toimivan.
        Luultavasti Paavola ei itse käy tällä palstalla etsimässä harhaanjohtajia ja haukkumassa tuomioita lukien, mutta kasvattipoikansa tekee sitä.

      • dfgsdfgsdg
        kovasydämisistä kirjoitti:

        Petri Paavola kuulemma kirjoittelee säännöllisesti s24 palstalla. Uskon tämän, koska mies kirjoittelee myös ahkerasti nettisivuilleen.

      • Vilbura

        En nyt oikein ymmärrä ,edistääkö tällainen kisailu jotenkin hengellisesti.Kyllä Herra Jeesus itse kukkonsa ja kanansa kynii .Me tehdään kaikki virheitä ei ole yhden yhtäkään joka niitä ei tekisi.Joku haluaa olla esillä,joku taas ei.Jos se on Pyhästä Hengestä se kestää jos ei niin sitten tullaan alas rytisten.silti voimme siunata toinen toisiamme olemme verta ja lihaa kaikki,emme vielä enkeleitä

      • SivustaseuraajaBiB
        kovasydämisistä kirjoitti:

        Ikävä kyllä nyt on niin, että itse harhassa olevat syyttävät naapuriaan ja lähimmäistään, eivät uskovaiset. Uskovaiset, siis oikeat uskovaiset kyllä tuovat Petri Paavolan vääriä opetuksia oikaisten ne, mutta eivät jää syyttämään niistä.
        Joten, kun näen jatkuvia aloituksia harhaan vievistä ihmisistä nimellä mainiten, niin tiedän aloistusten takana olevan harhassa olevia ihmisiä.
        Esim. luetaankosanaa2 on P.P:n ystävä ollut joskus ja kaiketi nuo ystävykset etsivät yhdessä harhassa olevia ja nyt Ls2:delle on tapahtunut se, mitä raamatunopetus kertoo, hänestä on tullu pahempi mitä opettajansa on. Löydätkö itse tuon tiedon, vai pitääkö se sinulla tuoda tänne? Raamattu on uskovaisten ohjekirja ja sieltä me luemme miten Jumala tahtoo meidän toimivan.
        Luultavasti Paavola ei itse käy tällä palstalla etsimässä harhaanjohtajia ja haukkumassa tuomioita lukien, mutta kasvattipoikansa tekee sitä.

        Olen kyllä sitä mieltä että Paavola tekee enemmän hyvää kuin pahaa korjoitellessaan sivuilleen. Hänen opetuksensa on enimmäkseen raitista ja puhdasta Raamatun mukaista oppia. Älkää tuomitko vääräksi opettajaksi muutaman hairahduksen tähden. Ensin se tukki pois omasta silmästä.... Rakkaudella.

      • VarokaaPaavolaa
        SivustaseuraajaBiB kirjoitti:

        Petri Paavola on todella vaarallinen eksyttäjä. Hän sekoittaa totuuden joukkoon todella ovelia valheita.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14132055/onko-petri-paavola-todella-ovela-eksyttaja

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404878/petri-paavola-pilkkasi-pyhaa-henkea

      • Tolvana2
        SivustaseuraajaBiB kirjoitti:

        Olen kyllä sitä mieltä että Paavola tekee enemmän hyvää kuin pahaa korjoitellessaan sivuilleen. Hänen opetuksensa on enimmäkseen raitista ja puhdasta Raamatun mukaista oppia. Älkää tuomitko vääräksi opettajaksi muutaman hairahduksen tähden. Ensin se tukki pois omasta silmästä.... Rakkaudella.

        Ketään ei saa tuomita muutaman hairahduksen takia . Mutta parannus on tehtävä, muuten ei hyvää seuraa

    • Tunnen.äijän

      P.P. on itse kirjoittelun takana, koska tahtoo huomiota.

      • petrinmurretta

        Tos voi olla perää.Kandee huomioida.

      • m..o.t

        En usko, että Paavola haluaa näin negatiivista palautetta.

        Ja huomaathan, että aloittaja on löytänyt Paavolan kirjoituksista pahoja puutteita. Paavola ei pysty kirjoittamaan totuutta. Siitä erottaa Paavolan, että kirjoituksesta löytyy jokin ovela valhe, joka on piilotettu pitkän romaanin joukkoon.

      • Ehdotus.sinulle
        m..o.t kirjoitti:

        Sinua risoo se, että Paavolan rohkeus riittää Sanan totuuden tutkimiseen ja asioiden julkituomiseen. Sinulla ei taida olla kanttia kumpaankaan.

        Oletko harkinnut nimimerkkisi vaihtoa? Ehdotan sinulle uutta nimmaria:
        "v.t.v" eli "vaihdoin.totuuden.valheeseen". Mietippä asiaa hiljaa tykönäsi!

      • m..o.t
        Ehdotus.sinulle kirjoitti:

        Minun ei tarvitse väitellä sinun kanssasi totuudesta eikä valheesta. Suomessa on fiksu yleisö, joka osaa erottaa nämä asiasta, kun asiat perustellaan asiallisesti.

        S24 on ollut keskustelu 'Onko Petri Paavola todella ovela eksyttäjä'. Keskustelun joukossa oli paljon myös ihan asiallisia kommentteja, jotka kyseenalaistivat Petri Paavolan opetuksen. Siellä lainattiin Paavolan puheita ja niitä verrattiin sitten siihen, mitä Raamatussa lukee. Lapsikin ymmärtää, ettei Paavola puhu oikein.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14132055/onko-petri-paavola-todella-ovela-eksyttaja

        Minua ei riso Paavolan rohkeus vaan hänen harhaoppinsa. Risooko sinua aloittajan rohkeus Sanan totuuden tutkimiseen ja Paavolan harhaoppien julkituomiseen?

      • jkljkljkl

        Jos Paavola on keksinyt, että Patrick Tiainen on väärä profeetta, niin ei se oikeuta Paavolaa levittämään omaa sontaa.

      • Anonyymi
        m..o.t kirjoitti:

        Minun ei tarvitse väitellä sinun kanssasi totuudesta eikä valheesta. Suomessa on fiksu yleisö, joka osaa erottaa nämä asiasta, kun asiat perustellaan asiallisesti.

        S24 on ollut keskustelu 'Onko Petri Paavola todella ovela eksyttäjä'. Keskustelun joukossa oli paljon myös ihan asiallisia kommentteja, jotka kyseenalaistivat Petri Paavolan opetuksen. Siellä lainattiin Paavolan puheita ja niitä verrattiin sitten siihen, mitä Raamatussa lukee. Lapsikin ymmärtää, ettei Paavola puhu oikein.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14132055/onko-petri-paavola-todella-ovela-eksyttaja

        Minua ei riso Paavolan rohkeus vaan hänen harhaoppinsa. Risooko sinua aloittajan rohkeus Sanan totuuden tutkimiseen ja Paavolan harhaoppien julkituomiseen?

        Kertoisitko ensin nämä Paavolan harhaopit tarkkaan mitä ne ovat ennen kuin nimität eksyttäjäksi. Raamattu sanoo että monessa kohdin me kaikki erehdymme. Eli teemme virheitä. Jos ne eivät ole tahallisia eksytysyrityksiä niin kehottaa voi parannuksen koska raamattu on kokonaan totuus tosin käännösvirheitäkin löytyy. Jatkuva solvaaminen täällä palstalla milloin ketäkin julistajaa kohtaan ei ole rakkauden mukaista ellei opetus sitten ole räikeää selvää eksytystä josta on syytä varottaa. Esimerkiksi Mauno Mattila varottelee monista eksyttäjistä joka on ihan ok, en kuitenkaan ymmärrä hänen ja Paavolan välistä väittelyä. Petri Paavola on ainakin minun mielestäni nöyrän oloinen kaveri joten perehtymättä näihin ns eksytyksiin joita väität hänen viljelevän en osaa asiasta sanoa enempää. Niin että laita tekstiä tulemaan millä perustelet häntä eksyttäjäksi.

    • kestikoetuksen

      Herra Jeesus puhui kirjanoppineille ja fariseuksille julkisesti kaiken kansan kuulleen sanoen heitä kyykäärmeen sikiöiksi, koska he olivat julkisesti eksyttäneet kansaa. Jeesuksen toiminnasta tulee esille eräs tärkeä asia. Jeesus koetteli ja nuhteli fariseuksia ja kirjanoppineita julkisesti kaiken kansan kuullen. Se tarkoittaa sitä, että koska koettelu ja nuhtelu tapahtui julkisesti kaiken kansan nähden ja fariseukset ja kirjanoppineet olivat myös läsnä, niin näin jokainen tiesin heidän henkilöllisyytensä. Tällä tavalla toimiessaan Jeesus nimesi fariseukset ja kirjanoppineet ja kaikki tunsivat ja tiesivät heidät ulkonäöltä sekä heidän nimensä. Jeesuksen esimerkin ja toiminnan kautta mekin saamme julkisesti nimetä ihmiset, jotka eksyttävät uskovia väärän opetuksen kautta.

      Jeesuksen toiminnasta tulee esille se ettei Hän mennyt yksityisesti ja kahden kesken ensin puhumaan, koettelemaan ja nuhtelemaan, vaan Hän julkisesti kertoi eksyttäjistä ja vääristä opetuksista, joita eksyttäjät olivat julkisesti opettaneet. Tämän esimerkin mukaisesti myös meilläkin on oikeus tuoda esille julkisesti väärä opetus sekä sen takana olevat ihmiset, eikä meidän tarvitse mennä ensin kahden kesken heidän kanssansa puhumaan. On varmasti tilanteita, joissa Pyhä Henki kehottaa ensin käymään keskustelua kahden kesken, mutta pakollista se ei kuitenkaan ole. Sekin on otettava huomioon, että toimii sen mukaan kun sydämessään kokee Pyhän Hengen johtavan kunhan se on vain Raamatun opetuksen mukaista.

      Nimeämisessä on se taivaallinen viisaus, että kun eksyttäjä paljastetaan nimeltä, niin muut osaavat varoa häntä ja hänen on silloin vaikeampaa eksyttää enää ketään. Tämän takia Jeesuskin nimesi ja teki tunnetuksi sen keitä eksyttäjät ovat, että Häneen uskovat voisivat varoa ja vältellä eksyttäjiä. Jos Jeesus ei olisi nimennyt ja tehnyt tunnistettaviksi eksyttäjiä, niin eihän kukaan olisi osannut varoa heitä. Jeesus paljasti sekä eksyttäjien vääriä oppeja, että nimesi ja teki heidät tunnetuksi. Meidän tulee toimia täsmälleen samalla tavalla sen esimerkin ja opetuksen mukaan, jonka Jeesus antoi meille.

      Matt 18:
      15 ¶ Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
      16 Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, ‘että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla’.
      17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.

      Monet uskovat, jotka eivät halua suostua julkisesti koeteltaviksi vetoavat Matt 18:15-17 Raamatun jakeisiin. Tämä kohta ei puhu koettelemisesta, vaan siitä että jos joku on tehnyt syntiä toista vastaan, niin siksi se tulisi ensin käydä läpi kahden kesken ja jos se ei auta, niin sitten vasta asia tulee viedään eteenpäin muiden tietoon. Tämä Raamatun kohta ei siis millään tavalla tue sellaista opetusta, ettei koettelua saisi tapahtua julkisesti, sillä jos opetus ja toiminta on julkista, niin Raamatun opetuksen mukaan se tulee myös koetella julkisesti.

      • mummikainuusta

        Aamen!

      • kaikkienpuolesta

        Surullista miten selvä sanoma saadaan väännetty kieroon. Jeesus nuhteli pahoja ihmisiä. Sellaisia jotka puhuivat PAHAA lähimmäisistään ja Jumalasta. Jeesus kertoi, että sydämen kyllyydestä suu puhuu. Nyt on suuri joukko noita, jotka vääntävät Jeesuksen opetuksen kieroon. Nuo haukkuvat (sydän täynnä pahuutta), syyttävät, tuomitsevat ihmisiä sen takia, että noilla on erilaisia opin käsityksiä ja monet ovat vasta lapsiuskovaisia. Kamalaa miten harhaan on viety Jeesuksen opetukset. Jeesus ei koskaan tehnyt sitä, mitä tämän päivän uskosta puhuvat tekevät. Jeesus erotti oppimattomuuden ja sääli noita ja opetti istuen heidän seurassan. Ennen kaikkea kamalaa on se, miten paljon korkeammalle uskossaan Jumalan kasvattamat joutuvat noiden arvostelijoiden hampaisiin.
        Matteus 12
        32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.
        33 Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan.
        34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
        35 Hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esille pahaa.
        36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
        37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."
        38 Silloin muutamat kirjanoppineista ja fariseuksista vastasivat hänelle sanoen: "Opettaja, me tahdomme nähdä sinulta merkin".
        39 Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.
        40 Sillä niinkuin Joonas oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.
        41 Niiniven miehet nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja tulevat sille tuomioksi; sillä he tekivät parannuksen Joonaan saarnan vaikutuksesta, ja katso, tässä on enempi kuin Joonas.
        42 Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo.
        43 Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä.
        44 Silloin se sanoo: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna.
        45 Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle."

      • ainasamaa
        mummikainuusta kirjoitti:

        Aamen!

        Ja mummikainuusta aamentaa.

      • EiKestänytKoetusta

        Tämä teksti on taas tätä Petri Paavolan soopaa.

        Ensinnäkin Jeesus oli Jumala ja hänen puheissaan oli korkeimman profeetan auktoriteetti.

        Petri Paavola on taas todistettu olevan väärä profeetta ja valhevoimien vaikutuksen alainen. Paavolan edellä oleva eksytysopetus ei sovellu tähän asiaan.

        Jeesus antoi viisaan neuvon Mt 18:15 ja se tarkoittaa, ettei Petri Paavolan pidä huudella muiden syntejä itseään korottaakseen. Koetelkoot Petri Paavola vain omat asiansa. Paavola selvästi valehteli opettaessa tässä asiassa. Paavolan tulee hiljaa kehottaa syntistä tekemään parannuksen ja jos ei tomi niin edetä korkeampien auktoriteettien kautta.

        Petri Paavola tekee läpinäkyvän väärät johtopäätökset Mt 18:15 jakeesta.

        Petri Paavola ei ole profeetta ja hänelle ei Jumala puhu.

      • Voihuokaan
        EiKestänytKoetusta kirjoitti:

        Mietin juuri tässä, että onkohan minun suurennuslasissa vikaa, kun en löydä tuosta Jeesuksen puheesta yhtäkään nimeä mainittavan. Aivan näyttää vain yleisellätasolla puhuneen varoittaaksen pahuudesta. Vai lukeeko siellä vaikka Juudas Iskariot ja minä en sitä näen.
        Kummasti se tuo Paavola on osannut asiat kääntää nurinpäin ja puhuu julkisesti nimeltä mainiten ihmisistä pahaa. Ei puhu hyvää Paavolasta tullaiset teot.

      • vbvbnvnvn
        Voihuokaan kirjoitti:

        Olen samaa mieltä kanssasi. Hän nimenomaan kääntää nurinpäin Raamatun opetuksen. Mutta onneksi osa suomalaisista osaa itse arvioida, mitä oikeasti Raamatussa lukee. Raamatun vääristely on vakavaa syntiä:

        2 Piet 3: 15 Ja pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen. Näinhän myös rakas veljemme Paavali on hänelle annetun viisauden mukaisesti teille kirjoittanut. 16 Samaa hän sanoo kaikissa kirjeissään, joissa puhuu näistä asioista. Niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, mitä tietämättömät ja haihattelevat ihmiset omaksi tuhokseen vääristelevät niin kuin kaikkia muitakin pyhiä kirjoituksia.

      • voi.voi
        EiKestänytKoetusta kirjoitti:

        Tämä teksti on taas tätä Petri Paavolan soopaa.

        Ensinnäkin Jeesus oli Jumala ja hänen puheissaan oli korkeimman profeetan auktoriteetti.

        Petri Paavola on taas todistettu olevan väärä profeetta ja valhevoimien vaikutuksen alainen. Paavolan edellä oleva eksytysopetus ei sovellu tähän asiaan.

        Jeesus antoi viisaan neuvon Mt 18:15 ja se tarkoittaa, ettei Petri Paavolan pidä huudella muiden syntejä itseään korottaakseen. Koetelkoot Petri Paavola vain omat asiansa. Paavola selvästi valehteli opettaessa tässä asiassa. Paavolan tulee hiljaa kehottaa syntistä tekemään parannuksen ja jos ei tomi niin edetä korkeampien auktoriteettien kautta.

        Petri Paavola tekee läpinäkyvän väärät johtopäätökset Mt 18:15 jakeesta.

        Petri Paavola ei ole profeetta ja hänelle ei Jumala puhu.

        Petri Paavola on alkanut leikkiä profeettaa. Asiasta on lisää: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14216244/petri-paavola-antoi-vaaran-profeetan-merkin

        Jumalan oikea profeetta voi julistaa myös tuomioita, jos hän puuttuu julkisesti johonkin väärään. Jumalan oikean profeetan tuomioissa on katetta.

        Petri Paavolan puheissa ei ole katetta. Hän lähinnä narisee ja itseään korottaa.

      • dfsgsgsdfd
        voi.voi kirjoitti:

        P.P.:n esiintyminen ei vakuuta.

      • Ulkosuomalainen1

        Petri Paavola ottaa esille Jeesuksen tavan. Jeesus antoi ohjeita uskovaisille. Hänen toimintansa oli julkista. Paavola yrittää jäljitellä Jeesusta, eikä niitä ohjeita, jotka Jeesus asetti omillensa. Paavola poikkeaa totuudesta, kuten monet täällä sanovat. Näin ollen Paavola esiintyy kuin olisi samat valtuudet kuin Jeesksella.

        Ikävä että teillä siellä Suomessa on paljon niitä, jotka ovat raamatullisempia
        kun Jeesus itse.

        Nämä ovat juuri susia lammasten vaatteissa.

    • hjkhjkhj

      Paavola puhuu aika kummia ko. artikkelissa.

      Hänellä on monia sokeita pisteitä ja hän on sokean taluttaja. Tässä Paavolan puhetta, jossa hänen pisteensä pimenee: "Silloin kun on sokea piste sydämessä (väärä opetus), jota ei kykene itse tunnistamaan, niin silloin opettaa väärin niillä alueilla, joissa sokea piste on, eikä silloin myös kykene sitä oikealla tavalla koettelemaan, vaikka kuinka asiaa koeteltaisiin. Siksi on tärkeää ja Raamatullista, että julkisesti väärin opetettu asia koetellaan julkisesti, sillä oman sokean pisteen tunnistaminen ei ole aina helppo (minulla on tästä omakohtaista kokemusta). Raamattu opettaa, että kun sokea taluttaa toista sokeaa, niin he yhdessä lankeavat ja kompastuvat kuoppaan."

      Aivan, nyt Paavola ja hänen seuraajansa ovat kuopassa.

      • huhhuuuh

        Jeesus opetti hyvin selkeällä puheella. Sen ymmärsi tavallinen kansa helposti. Jeesuksella oli auktoriteetti ja valta.

        Petri Paavola hienostelee käsitteillä ja puhuu monimutaksia riittejä. Tuota Paavolan jokellusta voisi verrata yhteen suomenkielen pisimmistä sanoista (51 merkkiä): hurskahtelevaisehkollaismaisellisuuksissaankohankin (huhhuh) ;-D

    • lklkjlkjlkjklj

      Petri Paavolan synnit alkavat pikkuhiljaa paljastua. Hänellä on joitakin fanaattisia seuraajia, jotka pitävät siitä, kun muista löytyy vikaa ja löytyyhän sitäkin joskus. Paavolan opetuksessa on niin paljon epäselvyyksiä ja harhaa, että pitäisi jo muidenkin ymmärtää, että Paavola haluaa vain itse päteä ja etsiä omaa kunniaa.

    • siun

      Toinen oppi ja synnin teko ovat kaksi eri asiaa. Oppi on julkinen ja synnin teko on ihmisen hk. asia. Se vain, että mikäli itsekään ei ole ilmestystä saanut siitä, mikä on se oikea - yksi ainoa ja oikea - oppi, jota Jeshuan seuraajat opettivat, koska -kuten Paavali sanoo - olivat sen itse Herralta - ilmestyksessä saaaneet, niin sitten menee pohja toisen opin opettamisen osoittamisesta.

      • dfgdfgdgdf

        Petri Paavola on pilkannut Pyhää Henkeä ja hän ei voi enää pelastua taivaaseen. Tässä on tavallinen farisealaisen papin tarina.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404878/petri-paavola-pilkkasi-pyhaa-henkea

      • Mietimitäpuhut

      • Ulkosuomalainen1
        dfgdfgdgdf kirjoitti:

        Petri Paavola on pilkannut Pyhää Henkeä ja hän ei voi enää pelastua taivaaseen. Tässä on tavallinen farisealaisen papin tarina.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404878/petri-paavola-pilkkasi-pyhaa-henkea

        En menisi noin pitkälle, etteikö Petri voisi pelastua. Olen pitänyt aina tähän päivään asti Petriä uskovaisena, vaikka en usko hänen raamatullisuutteen.

        Jeesus sanoi, "kadotus tuomiota älkää lausuko".

        Joten henkilökohtaisesti en uskalla tuomita ketään kadotukseen, vaikka pidänkin monia kerettiläisinä.

    • Timberjack_59

      Huomaa aloittajan ja monen kommentin kohdalla, että se Pyhä Henki on vaihtunut muuhun henkeen, miten viha kumpuaa niitten takaa. Esim. ei ole Pyhän Hengen pilkkaa, jos arvostelee väärää opetusta ja siinä samalla väärän opetuksen antajaa. Pyhäön Hengen pilkkaa on väärä opetus, jossa "Pyhää Henkeä" käytetään ikään kuin keppihevosena, jota määrätään ja opettaja korottaa itse itsensä suureksi profeetaksi ja jota ei saa arvostella. Pyhä Henki ei ole renki (käskyläinen) vaan tekee tahtonsa, Jumalan tahdon mukaan. Aloitukseen vielä, että valhesyytös on todella vakava asia, varsinkin, kun Paavola yleisellä tasolla enemmän puhui väärästä opetuksesta ja samalla se on viesti "profeetan opetuslapsille" eli kannattajille. Se ehkä loukkaa enemmän kuin jonkin "suuren profeetan" arvostelu. En tiedä Paavolasta, mutta ainakin muutamat ovat olleet jopa puhelinyhteydessä mm. Patrick Tiaiseen ja ottaneet selville siten opetustaan. Kaikilla meistä on omassa vaelluksessa parantamisen varaa ja nöyrtymistä. Itse olen myös kokenut voimakkaana (monenlaista ilmiötä myös omalla kohdalla) torontolaisuuden, jonka myöhemmin ymmärsin Raamatun valossa eksytykseksi ja tämä torontolaisuus jatkuu edelleen, mutta hiukan eri muodossa.

      • Ekj

        Sinä Timberjack_59 esität omia valistumattomia mielipiteitä ilman parempaa perustelua.

        Petri Paavolaa on arvioitu tarkalla mitalla, hänen sanomisiaan sanasta sanaan lainaten ja arvio Raamatun lainauksilla perustellen. Paavolasta esitetty kritiikki on tehty ammattitaitoisesti.

        Kysyin rukouksessa asiaa. Minä saan vahvistuksen Pyhältä Hengeltä, että Petri Paavola ei ole luotettava opettaja.

      • Ekj

        Petri Paavola kirjoittaa silloin tällöin, että Jumala on puhunut hänelle jotain.

        Kysyin rukouksessa myös sitä, että ohjaako Jumala Petri Paavolaa puheella, unilla tai ilmestyksillä? Sain Pyhältä Hengeltä vastauksen, ettei Petri Paavola ole Hänen profeetta.

        Tein tuosta vastauksesta sen johtopäätöksen, että Paavolaa ohjaa valhenäyt, kun sellaisista puhuu. Minä kehotan kaikkia teitä Suomi24 sivuston lukijoita hylkäämään Petri Paavolan, ettette osallistu niihin synteihin, mitä hän tekee.

      • mummikainuusta
        Ekj kirjoitti:

        Sinäkö olet erityisasemassa muihin uskoviin nähden? Meille on annettu Raamattu arviointia varten, kuten varmaan tiedät. Ja sillä arvioidaan myös kaikki ilmestykset ja "puheet" joita saamme. Olethan muistanut arvioida saamasi vastaus?

        Aloituksen Matt. 18:15-20 kohta tarkoittaa uskovaa, joka on tehnyt syntiä, ei opettanut väärin. Asiayhteys kertoo sen.

        1 Kor. 14:29. Profeetoista saa puhua kaksi tai kolme, ja muut arvostelkoot.
        Arvostella tarkoittaa seuraavaa: Translitteraatio: diakrinō
        Käännös: erottaa, tehdä erotus, arvostella, epäillä, kiistellä (krinō) tuomita 2603) (Novum)
        Profetia arvioidaan julkisesti, koska se on julkisesti esitetty. Ja samalla tavalla Jeesus toimi fariseuksien suhteen. Esim. Matt. 23:13 eteenpäin. Laitan vain yhden esimerkkijakeen, koska se "kolahti" minuun.

        Matt. 23:15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen. Ja kun joku on sellaiseksi tullut, te teette hänestä kadotuksen lapsen, kaksin verroin pahemman kuin itse olette.

        Jeesus arvioi fariseusten ja kirjanoppineiden opetusta ja toimintaa julkisesti. Hän ei ensin puhunut kahden kesken. Opetus, joka tapahtuu julkisesti, voidaan arvioida julkisesti. Ja siihen on puhujan tyytyminen. Kuitenkin on muistettava, että arviointi tulee ehdottomasti tapahtua yksinomaan Raamatun sanalla. Ja arvioija vastaa Jumalalle arvioinnistaan, kuten opettaja vastaa opetuksestaan. Sillä Jumala on PYHÄ; PYHÄ; PYHÄ! Ja sanoistamme meidät tuomitaan.

        Mitä Petri Paavolaan tulee, tässä asiassa hän on käsittääkseni oikeassa, koska Raamattu opettaa juuri niin kuin Paavolan sanotaan opettavan.

      • mihin.tämä.jäi

        Samaa mieltä mummin kanssa, kuten jo viittasin toiseen Raamatun ohjeeseen !

        1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        Nämä kaksi ohjetta eivät ole toinen toisensa pois sulkevia !

        Haluan tämän vain tuoda esiin.

        Siis uskovan tulisi vaeltaa Hengessä eli Hengen johdatuksessa, ja silloin väillä on oikein nuhdella kahden kesken ja välillä taas julkisesti.

        Raamatussa on yksi kohta joka valottaa tätä asiaa hyvin !

        Sananl. 26:4 Älä vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin.

        Sananl. 26:5 Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi.

        Siis kumpi on oikein, vastatakko vai ei ?

        Tässä on ihan samasta kyse, eli välillä hengen johdattamana pitää vastata !

        Mutta toisessa tapauksessa on oikein olla vastaamatta !

        Mutta vain Herra tietää sen, milloin mitäkin ja siinä Pyhä Henki meitä ohjaa.

        Kol. 4:6 Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.

        Siis " ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata ".

        Itsestämme emme sitä tiedä, joten se tieto tulee saada Herralta !

        Joten Raamatussa on ohjeita, jopa täysin vastakkaisilta näyttäviä, mutta kuitenkin molemmat ovat siis oikeita !

        Joten tässäkkään nuhde asiassa toinen ohje ei sulje toista pois, vaan molempia tulee käyttää tarvittaessa !

      • Höpöhöpöä
        Ekj kirjoitti:

        Petri Paavola kirjoittaa silloin tällöin, että Jumala on puhunut hänelle jotain.

        Kysyin rukouksessa myös sitä, että ohjaako Jumala Petri Paavolaa puheella, unilla tai ilmestyksillä? Sain Pyhältä Hengeltä vastauksen, ettei Petri Paavola ole Hänen profeetta.

        Tein tuosta vastauksesta sen johtopäätöksen, että Paavolaa ohjaa valhenäyt, kun sellaisista puhuu. Minä kehotan kaikkia teitä Suomi24 sivuston lukijoita hylkäämään Petri Paavolan, ettette osallistu niihin synteihin, mitä hän tekee.

        En usko ollenkaan että Jumala olisi sinulle ilmoittanut jotain. Taitaapi olla oman mielikuvituksesi tuotetta. Näistä Paavolan parjauksistasi jo näkee missä sinä elät.

      • Ulkosuomalainen1
        mummikainuusta kirjoitti:

        Sinäkö olet erityisasemassa muihin uskoviin nähden? Meille on annettu Raamattu arviointia varten, kuten varmaan tiedät. Ja sillä arvioidaan myös kaikki ilmestykset ja "puheet" joita saamme. Olethan muistanut arvioida saamasi vastaus?

        Aloituksen Matt. 18:15-20 kohta tarkoittaa uskovaa, joka on tehnyt syntiä, ei opettanut väärin. Asiayhteys kertoo sen.

        1 Kor. 14:29. Profeetoista saa puhua kaksi tai kolme, ja muut arvostelkoot.
        Arvostella tarkoittaa seuraavaa: Translitteraatio: diakrinō
        Käännös: erottaa, tehdä erotus, arvostella, epäillä, kiistellä (krinō) tuomita 2603) (Novum)
        Profetia arvioidaan julkisesti, koska se on julkisesti esitetty. Ja samalla tavalla Jeesus toimi fariseuksien suhteen. Esim. Matt. 23:13 eteenpäin. Laitan vain yhden esimerkkijakeen, koska se "kolahti" minuun.

        Matt. 23:15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen. Ja kun joku on sellaiseksi tullut, te teette hänestä kadotuksen lapsen, kaksin verroin pahemman kuin itse olette.

        Jeesus arvioi fariseusten ja kirjanoppineiden opetusta ja toimintaa julkisesti. Hän ei ensin puhunut kahden kesken. Opetus, joka tapahtuu julkisesti, voidaan arvioida julkisesti. Ja siihen on puhujan tyytyminen. Kuitenkin on muistettava, että arviointi tulee ehdottomasti tapahtua yksinomaan Raamatun sanalla. Ja arvioija vastaa Jumalalle arvioinnistaan, kuten opettaja vastaa opetuksestaan. Sillä Jumala on PYHÄ; PYHÄ; PYHÄ! Ja sanoistamme meidät tuomitaan.

        Mitä Petri Paavolaan tulee, tässä asiassa hän on käsittääkseni oikeassa, koska Raamattu opettaa juuri niin kuin Paavolan sanotaan opettavan.

        Hyvä Mummi Kainuusta.

        Petri ei ole opettaja. Hän ottaa esille kuinka Jeesus toimi, mutta ei huomioi niitä ohjeita, jotka Jeesus antoi omillensa, kuinka kahden kesken tulee toimia seurakunnassa.

        Miksi Jeesus antoi ohjeet. Vain syystä, että me emme saata omaa uskonystävää pahaan huutoon maailman silmissä, vaan puhumme hänelle kahden kesken, että hän (langennut) tekisi parannuksen.

        Lutterin selitys 8 käsky, " älä saata lähimmäistäsi pahaan huuttoon, ja vielä selitämme kaikki parhain päin".

        Sopii hienosti meihin kaikkiin.

      • totuusvapauttaameidät
        mummikainuusta kirjoitti:

        Sinäkö olet erityisasemassa muihin uskoviin nähden? Meille on annettu Raamattu arviointia varten, kuten varmaan tiedät. Ja sillä arvioidaan myös kaikki ilmestykset ja "puheet" joita saamme. Olethan muistanut arvioida saamasi vastaus?

        Aloituksen Matt. 18:15-20 kohta tarkoittaa uskovaa, joka on tehnyt syntiä, ei opettanut väärin. Asiayhteys kertoo sen.

        1 Kor. 14:29. Profeetoista saa puhua kaksi tai kolme, ja muut arvostelkoot.
        Arvostella tarkoittaa seuraavaa: Translitteraatio: diakrinō
        Käännös: erottaa, tehdä erotus, arvostella, epäillä, kiistellä (krinō) tuomita 2603) (Novum)
        Profetia arvioidaan julkisesti, koska se on julkisesti esitetty. Ja samalla tavalla Jeesus toimi fariseuksien suhteen. Esim. Matt. 23:13 eteenpäin. Laitan vain yhden esimerkkijakeen, koska se "kolahti" minuun.

        Matt. 23:15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät! Te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen. Ja kun joku on sellaiseksi tullut, te teette hänestä kadotuksen lapsen, kaksin verroin pahemman kuin itse olette.

        Jeesus arvioi fariseusten ja kirjanoppineiden opetusta ja toimintaa julkisesti. Hän ei ensin puhunut kahden kesken. Opetus, joka tapahtuu julkisesti, voidaan arvioida julkisesti. Ja siihen on puhujan tyytyminen. Kuitenkin on muistettava, että arviointi tulee ehdottomasti tapahtua yksinomaan Raamatun sanalla. Ja arvioija vastaa Jumalalle arvioinnistaan, kuten opettaja vastaa opetuksestaan. Sillä Jumala on PYHÄ; PYHÄ; PYHÄ! Ja sanoistamme meidät tuomitaan.

        Mitä Petri Paavolaan tulee, tässä asiassa hän on käsittääkseni oikeassa, koska Raamattu opettaa juuri niin kuin Paavolan sanotaan opettavan.

        Sinäkö mummi olet erikoisasemassa tietämään kaiken.Aina oikeassa oleva.Paavola on pelkkä feikki,itsensä Jumalaksi koroittanut.Hän ja sinähän pidätte itseänne muita parempina.Tee parannus.

      • Ulkosuomalainen1
        Ekj kirjoitti:

        Petri Paavola kirjoittaa silloin tällöin, että Jumala on puhunut hänelle jotain.

        Kysyin rukouksessa myös sitä, että ohjaako Jumala Petri Paavolaa puheella, unilla tai ilmestyksillä? Sain Pyhältä Hengeltä vastauksen, ettei Petri Paavola ole Hänen profeetta.

        Tein tuosta vastauksesta sen johtopäätöksen, että Paavolaa ohjaa valhenäyt, kun sellaisista puhuu. Minä kehotan kaikkia teitä Suomi24 sivuston lukijoita hylkäämään Petri Paavolan, ettette osallistu niihin synteihin, mitä hän tekee.

        Niissä piireissä, missä monet ovat, kuten helluntalaisuus, vapaakirkko, karismaattiset, yms. Monet väittävät Jumalan puhunee, mutta useimmiten väittämä on vain omien ajatusten tulkintaa.

        Täällä Kanadassa kävin yli kymmen vuotta sitten eräässä pienessä Helluntai kirkossa joitakin aikoja useaan kertaan. Papin vaimo puhui monta kertaa, että hänelle Jumala näytti, että Jeesus tulee hänen eläman aikana.

        Tämä nainen on ollut jo kuollut noin 6 vuotta, ja Jeesus ei tullut hänen aikanaan. Tälläisiä profeettoja on helluntalaisuus täynnä, ja tämä on tarttunut hyvin moneen ulkopuolellakin.

        Uskon vahvasti, että profetioita tulee, mutta epäilen niitä, jos ne tulee helluntalaisten suusta. En tarkoita tällä, että kaiiki helluntai seurakunnat ovat vääriä. Oikeitakin on.

        Tämä on todennäköisisti tarttunut Petriinkin?

        Olette oikeassa, ettei Petri ei ole opettaja. Minä en ainakaan pidä häntä opettajana, koska hänellä on tapa, että hän lukee asoista vain lantin toisen puolen, ja sitten kirjoittaa tuntamatta asiaa.

    • mihin.tämä.jäi

      Oletteko lukeneet Raamatusta tätä ohjetta ?

      1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

      2. Tim. 4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

      Tit. 1:13 Tämä todistus on tosi; sentähden nuhtele heitä ankarasti, että tulisivat uskossa terveiksi

      Tit. 2:15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.

      Ei pidä lukea Raamattua yksipuolisesti !

      Aloittajalla on vain omakohtaista vihaa ja katkeruutta PP:tä kohtaan näköjään, kun pitää valikoidusti ja yksipuolisesti vain, lukea toiselle lakia !

      • yuiyiyuiy

        Käsitykseni mukaan Paavolaa on nuhdeltu henkilökohtaisesti lukuisia kertoja ilman tulosta.

      • mihin.tämä.jäi
        yuiyiyuiy kirjoitti:

        Käsitykseni mukaan Paavolaa on nuhdeltu henkilökohtaisesti lukuisia kertoja ilman tulosta.

        Se nyt vain on niin, että jos syytetään, niin silloin pitäisi syyttää Totuudessa !

        Nyt ei pystytty Totuudessa, sillä Raamattu antaa toisenkin ohjeen:

        1. Tim. 5:20 Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät.

        Eli voi ja tulee arvostella, mutta ei Totuutta vääntäen eli ottamalla vain osan opetuksesta !

    • itse.syyllistyy

      Aloittaja itse syyllistyy siihen, mistä PP:tä syyttää !

      Siis hän itse täällä julkisesti haukkuu PP:tä jatkuvalla syötöllä !

      Enkä todellakaan usko sitä, että hän on nämä kaikki syytöksensä ENSIN PP:lle kahden kesken jutellut !

      Room. 2:1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.

      • yrtyrtyryry

        Paavolaa arvostellaan jatkuvasta, koska hän antaa harhaopeillaan ja huonolla opetuksellaan siihen itse aiheen. Aloitus on asiallinen ja kertoo, että Paavola on jäänyt taas kiinni valheista ja harhaopin levittämisestä.

        Paavola kehottaa koko ajan koettelemaan opetuksensa. Sitten kun sitä koettelee ja sen huonoksi havaitsee niin, sekin on sitten väärin vai?

        Tiedän, että useat ihmiset ovat henkilökohtaisesti Paavolaa nuhdelleet. Ei Paavola ole tehnyt mitään parannusta.

      • itse.syyllistyy
        yrtyrtyryry kirjoitti:

        Onko samat säännöt kaikille ?

        Siis tarvitseeko joka asiasta ensin henkilökohtaisesti huomauttaa mukamas ?

        Jos muka tarvitsee, vaikka Raamattu antaa toisenlaisenkin ohjeen, niin silloin myös aloittajan tulisi ihan kaikesta itse myös henkilökohtaisesti toista kehoittaa.

        Siis nyt näyttää siltä, että on eri ohjeet itselle ja toiselle, ja niinhän se ei voi mennä !

      • Anonyymi
        yrtyrtyryry kirjoitti:

        Paavolaa arvostellaan jatkuvasta, koska hän antaa harhaopeillaan ja huonolla opetuksellaan siihen itse aiheen. Aloitus on asiallinen ja kertoo, että Paavola on jäänyt taas kiinni valheista ja harhaopin levittämisestä.

        Paavola kehottaa koko ajan koettelemaan opetuksensa. Sitten kun sitä koettelee ja sen huonoksi havaitsee niin, sekin on sitten väärin vai?

        Tiedän, että useat ihmiset ovat henkilökohtaisesti Paavolaa nuhdelleet. Ei Paavola ole tehnyt mitään parannusta.

        Nyt armon vuonna 2020 Petrin opetus koronarokotteesta on todella paksua valhetta ja niin surullista kun moni uskoo sen eikä ota rokotetta. Tämä on ihmishengillä leikkimistä ja siitä pitää antaa palautetta. Lisäksi on uskovia kohtaan turhaa pilkkapuhetta tästä johtuen. Sen tähden ei oteta edes todesta kun kerrotaan evankeliumi. Paavola sai nyt siis media näkyvyyttä ja siksi pahaa jälkeä aikaan. Petrin olisi otettava vaarin varoituksista ja tehtävä julkinen parannus ja pyydettävä tätä opetusta anteeksi. Se olisi oikein ja raitista. Vaan mihinkä koira karvoistaan pääsee jos vanhaa sanontaa lainataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä otin Paavolan kahdenkeskiseen puhutteluu,ankaraan sellaiseen nyt tämän kuun alussa. 2,tammikuuta.
        Sanoin aivan suorat sanat hänelle mitä hänestä ajattelen ja hänen harhaopeistaan. Matt 7:15 Jeesus totesi vääristä profeetoista Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lammasten vaatteissa mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
        ja tämä ko "herra" on todellakin susi,peto lammasten vaatteissa,senkin hänelle sanoin.
        Ja paljon muutakin hänelle sanoin esim että sinulla on todellakin Raamatusta oma oppi ja puheillasi johdatat ihmiset helvettiin.
        Eipä ollut miehellä pokkaa katsoa edes minua silmiin kun puhuin. Minulla on tietoa ko miehestä ja hän vielä vastaa teoistaan ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin.
        Ja nämä ihmis" raukat" jotka häntä hurmiossa kuuntelevat ja rukoilevat hänen kanssaan Hallelujaa huudellen. Itse en voinut muuta kuin nauraa ääneen.
        Ko "herralle" kerätään vapaaehtoista "kolehtia" matkakustannuksiin. Onko aivan laillista? Ilmoittaako saadut tulot verottajalle ? Eihän kellekkään muillekkaan kerätä mitään rahaa vaikka erehtyisivät menemään kuuntelemaan hänen soopapuhetta satojen kilometrien päästä. Maksaa se kulkeminen heillekkin. Eikö ko " herra" "laupeuden työstään" pysty itse maksamaan bensakulujaan vaan hänelle pitäisi vielä maksaa siitä että kuunnella valkoisia valheita. Tämä mies muuttaa puheillaan vaikka mustan punaiseksi ja kaikki silmät ympyräisinä ottavat kaiken todesta. Herätkää puusilmät !!!!
        Itse lähdin uteliaisuuttani kuuntelemaan hänen puheita. Hoh hoh,,olihan se aikamoista sirkusta mutta sainpa edes hyvät naurut.

        Että piikkejä lisää jokaisen ihmemuunnoksen jälkeen enpä ole tuollaista hoitomuotoa ennen tavannut. Vaalitkin saatiin siirrettyä vaikka ensin vakuutettiin että ajallaan pidetään. Sitten syytettään niitä jotka eivät varovaisuuttaan piikkiä vielä ole ottaneet nimittäin komplikaatioita piikin ottamisen jälkeen on ollut, ja pahojakin monella. Vielä kehdataan väittää niitä jotka eivät ole piikkiä varovaisuuttaan ottaneet joiksikin korona lingoiksi. Miten ihminen johon tämä korona ei ole tarttunut voisi sitä levittää. Pienet yritykset pannaan poseen mutta isot kaupat auki vaikka olisi populaa tungokseen asti. Hallitus sekoilee ilman selkeätä linjaa korona asiassa ja vaihtaa mielipiteitään miten sattuu. Ihmisiä painostetaan ja kansaa jaetaan kahtia tällä hysterialla ja syyllistetään niitä jotka eivät usko piikin kaikkivoipaisuuteen vaikka moni piikin ottanut on sairastunut tähän koronaan. En ole täysin rokotevastainen mutta kristittyjen toisiaan syytteleminen jonkun rokotteen takia on typerää eikä sanan mukaista ellei sille ole perusteita. Tästä olisi paljon muutakin sanomista mutta olkoon tässä se mitä en pidä hyvänä nimittäin ihmisten nousemista toisiaan vastaan ja tämä vihan lietsonta täällä Paavolaa vastaan ei ole oikein ainakaan minun mielestäni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt armon vuonna 2020 Petrin opetus koronarokotteesta on todella paksua valhetta ja niin surullista kun moni uskoo sen eikä ota rokotetta. Tämä on ihmishengillä leikkimistä ja siitä pitää antaa palautetta. Lisäksi on uskovia kohtaan turhaa pilkkapuhetta tästä johtuen. Sen tähden ei oteta edes todesta kun kerrotaan evankeliumi. Paavola sai nyt siis media näkyvyyttä ja siksi pahaa jälkeä aikaan. Petrin olisi otettava vaarin varoituksista ja tehtävä julkinen parannus ja pyydettävä tätä opetusta anteeksi. Se olisi oikein ja raitista. Vaan mihinkä koira karvoistaan pääsee jos vanhaa sanontaa lainataan.

        Näin on oikein. P.P.n pitää pyytää anteeksi vääriä opetuksiaan. Hän on eksyttänyt monia mukaansa rokotevastaisuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä otin Paavolan kahdenkeskiseen puhutteluu,ankaraan sellaiseen nyt tämän kuun alussa. 2,tammikuuta.
        Sanoin aivan suorat sanat hänelle mitä hänestä ajattelen ja hänen harhaopeistaan. Matt 7:15 Jeesus totesi vääristä profeetoista Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lammasten vaatteissa mutta sisältä he ovat raatelevia susia.
        ja tämä ko "herra" on todellakin susi,peto lammasten vaatteissa,senkin hänelle sanoin.
        Ja paljon muutakin hänelle sanoin esim että sinulla on todellakin Raamatusta oma oppi ja puheillasi johdatat ihmiset helvettiin.
        Eipä ollut miehellä pokkaa katsoa edes minua silmiin kun puhuin. Minulla on tietoa ko miehestä ja hän vielä vastaa teoistaan ennemmin tai myöhemmin. Toivottavasti ennemmin.
        Ja nämä ihmis" raukat" jotka häntä hurmiossa kuuntelevat ja rukoilevat hänen kanssaan Hallelujaa huudellen. Itse en voinut muuta kuin nauraa ääneen.
        Ko "herralle" kerätään vapaaehtoista "kolehtia" matkakustannuksiin. Onko aivan laillista? Ilmoittaako saadut tulot verottajalle ? Eihän kellekkään muillekkaan kerätä mitään rahaa vaikka erehtyisivät menemään kuuntelemaan hänen soopapuhetta satojen kilometrien päästä. Maksaa se kulkeminen heillekkin. Eikö ko " herra" "laupeuden työstään" pysty itse maksamaan bensakulujaan vaan hänelle pitäisi vielä maksaa siitä että kuunnella valkoisia valheita. Tämä mies muuttaa puheillaan vaikka mustan punaiseksi ja kaikki silmät ympyräisinä ottavat kaiken todesta. Herätkää puusilmät !!!!
        Itse lähdin uteliaisuuttani kuuntelemaan hänen puheita. Hoh hoh,,olihan se aikamoista sirkusta mutta sainpa edes hyvät naurut.

        Saman oon huomanna.

    • kristittyuskova

      Entä aloittaja itse? Oletko jutellut Petrin kanssa asioista?

      Kiitos Herralle kun luin kirjoituksen ekumeniasta. Jos olisin mennyt asiaa ensin "selvittelemään" katoliseen kirkkoon, voi olla että olisin jäänyt sille tielle.

      Liittyen esim. Rodney Howard-Brownen eksytykseen ja muihin, ketkä seuraavat samaa eksytystä, on todella hyvä, että niistä varoitetaan. Monet Herraa seuraavat ovat kerran menneet käymään tilaisuudessa, jossa sekoillaan ja nauretaan, ja sille tielle jääneet. Herra on itse puhunut uskoville ja kieltänyt uskovia menemästä edes tutkimismielessä sellaisiin tilaisuuksiin. Olen itse seurannut tällaista väärää henkeä, ja päässyt vapaaksi, kun Herra lähetti ihmisiä varoittamaan ja tajusin asian, pyysin anteeksi ja tein parannuksen etten enää niitä seurannut. Se henkivalta imitoi Pyhää Henkeä, ja on todella lähellä, mutta ei tietystikään ole Herran Henki.

      Jos muuten joku puhuu vaan isästä ilman Jeesusta, varovaisuutta! Meidän tulee palvella Herraa Jeesusta, ja vain siten teemme Isän tahdon. Jeesus ilmoittaa Isän ja Hän on välimiehemme myös uskoontulon jälkeen. Jeesusta ei voi heittää syrjään ja mennä ilman Häntä Isän luokse. On olemassa isä-henki, joka on väärä henki...tämä "isä" antaa lapsilleen mitä he haluavat, jopa palvelee heitä, hauskuuttaa, vitsailee, vinkkaa silmää, aiheuttaa sekavia kohtauksia jne...

    • Ingenjör_81

      ALOITTAJA JAKAA VÄÄRIN JUMALAN SANAA

      "Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi." - Matteus 18:15

      Tässä kohti kysymyksessä on synti, jota tehdään henkilökohtaisesti vain yhtä ihmistä vastaan - esimerkiksi veli A varastaa rahaa veljeltä B. Tällöin on kahden välinen riita, jossa voi seurakunnalta pyytää apua.

      Muutoin, jopa apostoli Paavali peräänkuulutti, että häntä SAA arvostella.

      "Minä puhun niinkuin ymmärtäväisille; arvostelkaa itse, mitä minä sanon." - 1. Korinttolaiskirje 10:15

      Joka nostaa itsensä ylitse arvostelun ja koettelun, nostaa itsensä Jumalan Sanan yläpuolelle, eli tekee itsestään erehtymättömän jumalan - hän on toisin sanoen antikristuksen hengessä.

      Mutta jos ihminen toimii julkisesti, hän on julkisen arvioinnin alaisena ja hänen tulee tehdä myös julkinen parannus.

      Kerron tästä ja muista keinoista hiljentää koetteleminen tällä videollani:
      https://www.youtube.com/watch?v=0Z_aJME7spI

      Siunauksin, MM.

      • näinsemeneee

        Ingenjör_81, Mauno Mattila - älä ole niin varma itsestäsi. Sinut on todistettu vääräksi profeetaksi ja ole nyt tehnyt vain feikkiparannuksen. Tiedämme sinun oleva edeellen eksyttäjä ja nyt jatkat vain harhaoppisten saarnaajien tonkimista korottaaksesi itseäsi.

        Aloittaja kertoo aivan oikein siitä, mitä Raamattu opettaa nuhtelemisesta rakentavassa hengessä. Ensiksi tulee nuhdella kahden kesken ja Petri Paavola ei tätä asiaa kertonut. Paavali ei muuten kehottanut yleisöä häntä arvostelemaan julkisesti vaan arvostelemaan itse sen asian, puhuuko Paavali oikein. Tätä Paavali tarkoitti. Julkinen moittiminen on mahdollista, jos nuhtelun kohde ei ota opiksi ja Jumala käskee profeettaansa sellaisen nuhtelun julkistamaan.

        Sinä Mauno Mattilat et ole Jumalan profeetta. Sinulle ei puhu Jumala ja saamasi näyt eivät ole Jumalasta.

        Vaikka olet pystynyt paljastamaan harhaoppeja, niin sen saman asian on yleisö muutenkin osannut tehdä. Ne jotka eivät pysty erottamaan itse harhaoppeja, he ansaitsevat tuomionsa kadotukseen. Hitler ja Stalin tappelivat keskenään. Ei sen tehnyt Staalinia hurskaaksi, että hän soti Hitleriä vastaan. Näin me suhtaudumme sinuun Mauno Mattila.

        Joka sinua Mauno Mattila seuraa, niin hän saa mitä ansaitsee. Sinä Mauno Mattila olet myös tehnyt väärää kritiikkiä sivuillasi, jolla olet vetänyt lisää tulisia hiiliä pääsi päälle. Kaikki tämä tulee paljastumaan ja sinut joudut häpeään.

      • näinsemeneee

        Mauno Mattila - sinä olet kertonut oikein, että Patrick Tiainen ja monet TV7:n ohjelmat ovat harhaoppisia. Mutta sinä Mauno Mattila olet itse myös harhaoppinen ja väärä profeetta. Tästä asiasta on niin pitävää näyttöä, että sinuun voi soveltaa Raamatun käskyä, ettei sinua saa kuunnella.

      • Anonyymi
        näinsemeneee kirjoitti:

        Ingenjör_81, Mauno Mattila - älä ole niin varma itsestäsi. Sinut on todistettu vääräksi profeetaksi ja ole nyt tehnyt vain feikkiparannuksen. Tiedämme sinun oleva edeellen eksyttäjä ja nyt jatkat vain harhaoppisten saarnaajien tonkimista korottaaksesi itseäsi.

        Aloittaja kertoo aivan oikein siitä, mitä Raamattu opettaa nuhtelemisesta rakentavassa hengessä. Ensiksi tulee nuhdella kahden kesken ja Petri Paavola ei tätä asiaa kertonut. Paavali ei muuten kehottanut yleisöä häntä arvostelemaan julkisesti vaan arvostelemaan itse sen asian, puhuuko Paavali oikein. Tätä Paavali tarkoitti. Julkinen moittiminen on mahdollista, jos nuhtelun kohde ei ota opiksi ja Jumala käskee profeettaansa sellaisen nuhtelun julkistamaan.

        Sinä Mauno Mattilat et ole Jumalan profeetta. Sinulle ei puhu Jumala ja saamasi näyt eivät ole Jumalasta.

        Vaikka olet pystynyt paljastamaan harhaoppeja, niin sen saman asian on yleisö muutenkin osannut tehdä. Ne jotka eivät pysty erottamaan itse harhaoppeja, he ansaitsevat tuomionsa kadotukseen. Hitler ja Stalin tappelivat keskenään. Ei sen tehnyt Staalinia hurskaaksi, että hän soti Hitleriä vastaan. Näin me suhtaudumme sinuun Mauno Mattila.

        Joka sinua Mauno Mattila seuraa, niin hän saa mitä ansaitsee. Sinä Mauno Mattila olet myös tehnyt väärää kritiikkiä sivuillasi, jolla olet vetänyt lisää tulisia hiiliä pääsi päälle. Kaikki tämä tulee paljastumaan ja sinut joudut häpeään.

        Se on varma totuus, että Mauno Mattilan tulee tehdä julkinen parannus ja anteeksipyytäminen parjaamiltaan ihmisiltä. Sama tilanne on Petri Pasvolalla.

    • Daavidin_huoneelle

      Aloiiaja tämä entinen oppipoika levittelee huhuja, mustamaalaa ja kertoo toista totuutta. Toivon totisesti, että tuokin ihminen menee parannuksen paikalle, sillä omien sanojensa kautta hän pelkästään itselleen nyt vahinkoa tässä mittaa.

      • niinpäniiin

        Aloituksessa ei ole mitään vikaa. Aloittaja koettelee oikein Paavolaa Raamatun sanalla. Sinä et näytä pääsevän millään sen asian yli, että lahkosi nokkamies on paljastunut eksyttäjäksi!

      • niinpäniiin

        Onko Daavidin huoneen nokkamies Paavolan entinen oppipoika? Kerrappa tapauksesta lisää.

      • Daavidin_huoneelle
        niinpäniiin kirjoitti:

        Onko Daavidin huoneen nokkamies Paavolan entinen oppipoika? Kerrappa tapauksesta lisää.

        Aloittajan koettelun vääräksi paljastaa jo yksin se, ettei hän yhdessä kahden tai enemmän veljen kanssa tee koettelutyötään. Näitä yksinäisiä susia kyllä riittää eksyttämään jos mahdollista valitutkin. Onkohan oppipoika tehnyt jo parannuksen höpöheinästä ( kunnioitus esivaltaa kogtaan )

        Se, ettei hänen isännöimänsä blogialustakaan ole enää toiminnassa kertonee omaa kieltään tämän "paimenen" työn siunauksesta.

    • Kylläpä tehdään kärpäsestä härkästä. Paavolalla on paljon hyvää opetusta. Esimekiksi sapatista:

      www.kotipetripaavola.com/Seitsemas paiva.html

      • voisinua

        Sinua on harhautettu. Paavola opettaa, että uuden liiton aikana laki on muuttunut ja koskee vain kymmentä käskyä. Paavola mukaan Jerusalemin kolmas temppeli tulee olemaan juutalaisten kapinallinen hanke ja Hesekielin kirjan viimeiset luvut ovat kaikki pelkää vertauskuvaa. Paljon muutakin harhaoppia löytyy Paavolan tekstien välistä. Paavola puhuu yhtä ja tekee toista, kuten sinäkin Kristitty.net. Teillä kummallakin on samanlainen toimintatapa, joka ei ole Herrasta. Käytte turhaa väittelyä kaikkialla ja olette taipumattomia parannukseen. Sinun silmiesi päällä on farisealaiset peitteet, jotka ovat vieneet sinutkin tielle kadotukseen.

      • voisinua kirjoitti:

        Kuten sanoin, Paavolalla on paljon hyvää opetusta. Voimme ottaa Paavolan opetuksista sen, mikä on hyvää. Hänen opetuksensa sapatista on raitista. En tietenkään allekirjoita sitä, mitä Paavola sanoo laista.

        Mikä on tuo farisealainen peite, joka vie kadotukseen? Minä en seuraa mitään fariseusten omasta päästään keksimiä perinnäissääntöjä. Toisin kuin fariseukset, minä uskon että Jeesus on Messias. Millä perusteella ja millä oikeudella sinä sanot, että minä olen matkalla kadotukseen?

      • voisinua
        Kristitty.net kirjoitti:

        Fariseukset pilkkasivat Jeesusta pahojen henkien vallassa olevaksi ja väittivät, että he tuntevat Jumalan paremmin. Oletko koskaan tehnyt sellaista, että olet sanonut Pyhän Hengen puheen olevan Saatanasta? Fariseukset tekevät sellaista, koska he haluavat ylpeinä riidellä muiden kanssa ja siten puolustaa omaa asemaansa. Huomasin eräästä aiemmasta keskustelusta Suomi24:lla sinun sellaista tehneen ja en ihmettele yhtään asiaa. Se pilkan synti vie sinut kadotukseen. Jos haluat haastaa koko ajan riitaa, se keroo mikä olet. Et ole saanut yhtään paatunutta hellaria käännytettyä, mutta haluat riidellä heidän kanssa laista loputtomasti. Tämän asian voi tehdä myös paremmin, mutta koska olet fariseus, niin sinähän tiedät tämänkin asian paremmin.

      • pienelle_paikalle
        voisinua kirjoitti:

        Muistellaanpa hetki ihan sanan pohjalta kumpi muistuttaa meitä alati synneistämme ja muistaessamme vastauksen = vihollinen ajatuksissamme paisuttaen kuviteltua tietämystämme. Silloin voimme hakeutua taas tekemään parannusta kovasydämisyydestämme, ylpeästä sydämestä ym. oikeassaolevaa mieltämme rakastavista synnin töistämme.

      • voisinua
        pienelle_paikalle kirjoitti:

        Oliko Raamatun profeetat sinun mielestä kovasydämisiä, rakkaudettomia tai ylpeitä, kun he puhuivat se, mitä Pyhä Henki käski heitä sanomaan? Tähän en odota nyt sinulta vastausta, koska kysymys kertoo itsessään, mikä on totuus.

      • voisinua kirjoitti:

        Fariseukset pilkkasivat Jeesusta pahojen henkien vallassa olevaksi ja väittivät, että he tuntevat Jumalan paremmin. Oletko koskaan tehnyt sellaista, että olet sanonut Pyhän Hengen puheen olevan Saatanasta? Fariseukset tekevät sellaista, koska he haluavat ylpeinä riidellä muiden kanssa ja siten puolustaa omaa asemaansa. Huomasin eräästä aiemmasta keskustelusta Suomi24:lla sinun sellaista tehneen ja en ihmettele yhtään asiaa. Se pilkan synti vie sinut kadotukseen. Jos haluat haastaa koko ajan riitaa, se keroo mikä olet. Et ole saanut yhtään paatunutta hellaria käännytettyä, mutta haluat riidellä heidän kanssa laista loputtomasti. Tämän asian voi tehdä myös paremmin, mutta koska olet fariseus, niin sinähän tiedät tämänkin asian paremmin.

        >> Oletko koskaan tehnyt sellaista, että olet sanonut Pyhän Hengen puheen olevan Saatanasta? <<

        Olen. Täällä ja myöskin henkilökohtaisesti sähköpostissa minulle on "profetoitu" että minun tulisi olla hiljaa ja poistua tältä foorumilta. Tämä on kuulemma ollut Pyhän Hengen ilmoitus. Minä en usko että nuo ilmoitukset ovat Pyhästä Hengestä, vaan ne ovat Saatanasta. Kaikki ilmestykset ja profetiat tulee koetella.

      • voisinua kirjoitti:

        Fariseukset pilkkasivat Jeesusta pahojen henkien vallassa olevaksi ja väittivät, että he tuntevat Jumalan paremmin. Oletko koskaan tehnyt sellaista, että olet sanonut Pyhän Hengen puheen olevan Saatanasta? Fariseukset tekevät sellaista, koska he haluavat ylpeinä riidellä muiden kanssa ja siten puolustaa omaa asemaansa. Huomasin eräästä aiemmasta keskustelusta Suomi24:lla sinun sellaista tehneen ja en ihmettele yhtään asiaa. Se pilkan synti vie sinut kadotukseen. Jos haluat haastaa koko ajan riitaa, se keroo mikä olet. Et ole saanut yhtään paatunutta hellaria käännytettyä, mutta haluat riidellä heidän kanssa laista loputtomasti. Tämän asian voi tehdä myös paremmin, mutta koska olet fariseus, niin sinähän tiedät tämänkin asian paremmin.

        >> Se pilkan synti vie sinut kadotukseen. <<

        Eli jos en usko että minulle profetoitu sana on Pyhästä Hengestä, olen matkalla kadotukseen? Eli meidän tulisi uskoa joka ikinen kerta kun meille profetoidaan ties mitä älyttömyyksiä?

      • niinpäniiin
        Kristitty.net kirjoitti:

        >> Se pilkan synti vie sinut kadotukseen. <<

        Eli jos en usko että minulle profetoitu sana on Pyhästä Hengestä, olen matkalla kadotukseen? Eli meidän tulisi uskoa joka ikinen kerta kun meille profetoidaan ties mitä älyttömyyksiä?

        Kuka uskoisi sitä, että joutuu helvettiin. Kyse on siitä, että kun tieto tuodaan julki, se on varoitus muille ja merkki muille messiaanisille, ettet kuulu heidän joukkoonsa.

    • pienelle_paikalle

      Vertaat itseäsi pieni ihminen Raamatun profeettoihin. Nyt säälin sinua - näkee, kuinka tieto on paisuttanut mielesi.. Pyydän tee parannus...

      • voisinua

        Et taida tietää, mistä puhut.

    • Paavola_eksyttää

      Petri Paavola opettaa muuten näin: -Herra Jeesus ei ole syntynyt tai luotu, vaan on ollut esillä Isänsä kanssa jo ennen Jumalan luomistöitä. Hepreankielen alkutekstin valossa Raamattu ei sano Jeesuksen olevan ainosyntyinen, vaan että Hänet on tuotu esille.

      Tämä opetus on vähintääkin epätarkkaa ja se antaa aiheen ymmärtää, ettei Jeesus olisi elänyt ihmisenä. Voi olla, että Paavola yrittää jotain selitellä, mutta sanat menevät kieroon. Raamattu opettaa Jeesuksen olevan syntynyt Jumalasta, jolloin Jeesus on Jumalan Poika.

      1 Jh 5: 1 Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. 2 Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. 3 Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. 4 Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme. 5 Kuka sitten voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?

      Tuntuu siltä, että mitä tahansa kirjoitusta Paavolalta erehtyy lukemaan, niin vaarallista eksytystä löytää roppakaupalla.

    • tosion777

      petskun sivun textii. Jeesus oli tosi ihminen sekä oli (on) tosi Jumala ja vain siten Hän kykeni saamaan aikaan iankaikkisen pelastuksen ja lunastuksen. Pelastuksen perusta murtuu, jos ei usko oikein Raamatun opetusta Jeesuksen lihaan tulemisesta.

      • Oijoioij

        Petskun sekavat sanat antavat ymmärtää, ettei Jeesus olisi ollutkaan ihminen. Petskulla on antikristuksen henki, koska hänen kirjoitusten sekaan tulee tökeröitä sammakoita.

        1 Joh 5:2,3 Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.

    • pienelle_paikalle

      Kun lukee näitä Petrin solvaajia täällä niin tuntuu välillä, kuin he olisivat siinä samaisessa psykoosissa, kuin katkeroitunut ex-oppipoika joka puolustaa kannabista sanomalla sen olevan Jumalan luoma kasvi. Niin oli kielletty puu paratiisissakin se koetin, kuten kannabiskin on heille, jotka kaksilla vankkureilla ajellen luulevat palvelevansa Herraa - pettäen itsensä ollen vain vihollisen palvelijoita. Toivottavasti saatte lääkityksenne täällä kuntoon ja pääsette sielunhoitoon, sillä nyt välillä tuntuu, kuin lukisi avohoitopotilaiden pahanolon keskustelupalstaa, jossa selitys omasta psykoosista yritetään vierittää jonkun toisen harteille.

      • toimeksisaaneena

        Petriä koetellaan asianmukaisesti. Johtopäätökset koettelusta ovat oikeat ja perustuvat tosiasioihiin. Sinulla näyttää olevan nyt niin kova kiihko päällä, että puurot ja vellit menevät sekaisin. Koetteluja kirjoittaneet eivät ole kukaan puolustaneet kannabista. Se on sinun harhakuvitelma

        Sinun kevytmielinen heittosi, että Paavolasta koetteluja kirjoittaneet olisivat kuin psykoosissa, joilla ei ole lääkitys kunnossa, tuo sinulle raskaan seurauksen. Sinä et saa syntejäsi anteeksi ja et voi enää pelastua taivaaseen.

        Mt 5:22: se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

        Mt 12:26,37 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

    • pienelle_paikalle

      Sinun kevytmielinen heittosi, että Paavolasta koetteluja kirjoittaneet olisivat kuin psykoosissa, joilla ei ole lääkitys kunnossa, tuo sinulle raskaan seurauksen. Sinä et saa syntejäsi anteeksi ja et voi enää pelastua taivaaseen.

      Oppipoika vauhdissa näköjään. Tämä samainen useaan kertaan tahdonvastaiseen hoitoon toimitettu ihminen jakaa Herran tuomioita, kuin olisi saanut valtuutuksensa Herralta. Hänen pilkkansa ja sielullinen vihansa Paavolaa kohtaan paljastaa kuitenkin hänet sudeksi, joka viettelee viattomia mukaansa ja hylkää heidät, kuitenkin kuin väärä paimen. Sinä olet väärä paimen, josta sanakin puhuu selkeästi ja teet edelleenkin syntiä pilkkaamalla Paavolaa. Sanot pilkkaasi koetteluksi, mutta Herra näkee sinunkin sydämesi tilan. En ole sanonut ketään hulluksi, olen todennut sielullisen vihan kumpuavan jostain muusta hengestä, kuin Herrasta ja olen käskenyt ulkokullattuja parannukseen. Hyökäätte valikoiduin jakein kimppuuni, koska vääryyden sitoma lihanne ei kestä totuutta. Mitään Agape rakkauden omaista sanoissasi ei ole. Kadotustuomioita julistavat, myös muut kuin Herran profeetat, omavoimaiset huijaritkin tähän syyllistyvät.

    • huolestunut-kansalainen
    • tolkunpoika

      Ei taida Daavidin huoneen blokin pitäjä olla petskun peen oppipoika. Tää blogin pitäjä on julistanut liudan muitakin immeisiä pannaan ja erottanut "seurakunnasta"!

    • huolestunut-kansalainen

      Netistä kopioitu ketju ex-oppipojan mielikuvituslahkosta. löytyy seuraavalla hakulauseella..

      .Daavidin Huone...Tiedoksi julkisesti, erittäin valitettava, surullinenkin asia, jollaista en ole todellakaan halunnut. Olenpa eroitettu seurakunnastakin (Henrin seurakunnastako? En tiennyt sellaisessa olevanikaan?!), perkeleen kuritettavaksikin...

      Yllä oleva lause henkilöltä, joka avaa tämän ex-oppipojan polkua syyttelyn ja tuomioiden saralla.

    • pienelle_paikalle

      Voin pyytää anteeksi vain Herralta Jeesukselta Kristukselta sanojani täällä. Hän antaa anteeksi ja parantaa katuvan, kuin katuvan. Ihmisistä moni sen sijaan ei välttämättä anteeksi anna vaan helvetin tulta jakavat ja kadotustuomioita.

    • Anonyymi

      Petri Paavola ja Mauno Mattila on esimerkkejä siitä kun lähdetään selittämään Pyhää sanaa omassa ymmärryksessä ilman kirkon auktoriteettia. Raamattu kuuluu kirkon sisälle ja sitä tietty on tärkeä lukea kaikkien kristittyjen, mutta vapaissa suunnissa on kymmeniä tuhansia eri käsityksiä ja riidellään keskenään kuka on oikeassa ja kuka harhassa.
      Ei Jeesus tätä halunnut kun perusti uudenliiton seurakunnan.

    • Anonyymi

      Niimpä niin... Olisi pitänyt tutkia ensin mitä Raamatussa oikeasti sanotaan.
      Nimittäin kohta Matt 18:15... puhuu tapauksesta, jossa toinen tekee väärin sinua kohtaan henkilökohtaisesti.

      Raamattukäännös 1992 antaa täysin väärän kuvan tästä kohdasta. Sillä alkuperäisessä kreikkalaisessa tekstissä on sanat "eis se" mikä tarkoitta "sinua vastaan". Tällöin pitää alkaa asian hoitaminen henkilökohtaisella tasolla eikä julkisesti. Ja jos ei asia parane, niin silloin otettaan kaksi tai kolme asian mukaan, että väryys saataisiin pois. Mutta jos ei tästäkään asia parane, niin silloin on asiasta tehtävä seurakunnalle julkinen. Jos ei tämäkään auta, niin on aika viedä eteenpäin ja hoita asia pois "pelistä".

      Et kai sinäkään haluaisi kokea sellaista tapausta, että joku näpistäisi sinulta rahaa ja homma toistuisi eikä sitä käsiteltäisi. Menisit toki sanomaan siitä. Ja jos ei näpistelijä lopeta niin toki otat muutaman lisää avuksesi. Jos ei tämäkään auta, niin et olisi varmasti pahoillasi jos asia käsiteltäsiiin seurakunnassa. Ja jos ei loppuisi silloinkaan, niin tokko kukaan häntä enää pitäisi edes uskovana.

      Älä varasta...sillä siisti.

      Lopulta varmaa asia voitasiin viedä poliisille ja vaatia jopa korvausta. Ja varmasti, jos näpistelijä on oikeesti uskova, niin hän korvaa kaiken kavaltamansa. Ja vieläpä heti tapuksen alussa ja tekee parannuksen synnistään eli lopettaa näpistelyn.

      Otetaan esimerkiksi joukkueurheilu. Jos jääkiekossa on pelaaja, joka tekee aina samaa virhettä ja pelikaveri sanoo hänelle siitä, niin tokihan homman toimivuuden kannalta on tehtävä muutos. Esimerkisi ei syötä laitaan vaikka on sovittu siitä pelitaktiikassa maalia tehtäessä.

      Mutta virhe toistuu. Muutama muukin pelaaja sanoo sitten asiasta. Jos virheen tekijä ei muuta tapansa sanoo siitä valmentaja. Mutta jos ei sekään auta niin tokkopa kaverilla on jatkossa paikkaa kaukaloon. Eiköhän tämä esimerkki mene perille koskien Matt 18:15...? Ei Suomi Ruotsiakaan voittaisi koskaan jos tällaisia jääräpäitä olisi Suomen joukkueessa.

      Tsemppiä kaikille lukijoille!

    • Anonyymi

      Petri Paavola väittää, että Bill Gatesin hanke rahoittaa uusia rokotteita suojaamaan väestöä uusilta virusepidemioilta, liittyisi illuminaattien maailmalaajuiseen tavoitteeseen vähentää ihmiskunnan väestön määrää. Tämä on pitkään netissä pyörinyt salaliittoteria, millä ei ole tekemistä todellisuuden kanssa, koska ei ole edes olemassa mitään maailmanlaajuista illuminaattijärjestöä tai salaliittoteriaa ihmiskunnan määrän vähentämiseksi.

      Petri Paavola väittää, että kyseessä oli antikristillinen hanke, jossa on tarkoitus uhrata lapsia saatanalle. Tämä Paavolan teoria on kaukaa haettu. Lapsia on rokotettu jo vuosikymmeniä kulkutauteja vastaan hyvällä menestyksellä. Monia tauteja on saatu häviämään maailmasta. Bill Gatesilla on tavoitteena lahjoittaa rahaa, jotta voidaan kehittää uusia rokotteita uusiin tauteihin, eikä missään nimessä ole kyse lasten uhraamisesta.

      https://youtu.be/GSfUmeN7vg0?t=1325

      On syytä varoittaa kansaa Petri Paavolan salaliittoterioista. Ne menevät entistä härskeimmiksi ja vastuuttomiksi.

      • Anonyymi

        Ylen uutisessa on kerrottu tiedemiesten tutkimustulokset, jotka kumoavat Paavolan salaliittoteorian, että koronavirus olisi ihminen valmistama. Virus on lähtöisin lepakoista, mistä virus on kulkenut ihmisiin kiinalaisten torien kautta, joissa myydään tautia kantavia villieläimiä ahtaissa ja epäsiisteissä tiloissa. Järkevät suomalaiset tunnustavat tosiasiat: https://yle.fi/uutiset/3-11276930

    • Anonyymi

      Paavolan opetus on ristiriitaista, koska hän ei ole vilpitön. Paavola eksyttää koko ajan taitavasti laadituilla valheilla, mutta jää niistä koko ajan kiinni, kuten aloittaja on onnistunut yhden sellaisen paljastamaan. Viisaat ovat hänet jo hylänneet Petri Paavolan.

    • Anonyymi

      >> Jeesus sanoi, että ensin tulee kahden kesken nuhdella ja vasta sen jälkeen ottaa yhteys seurakunnan vanhemmistoon. Jos tämäkään ei auta, niin synnin tekijästä tulee erottauntua pois. <<

      Tämä kahden kesken -neuvo taitaa tarkoittaa käytäntöä seurakunnan sisällä, siis uskovien keskinäisissä kokoontumisissa.

      Nuhteluneuvoa enemmän minua olisi kiinnostanut Paavolan opetus ja näkemys siitä, kuinka seurakuntayhteydestä erottaminen tehdään siinä tapauksessa, kun uskovalla ei ole ns. virallista jäsenseurakuntaa eli minkään organisaation maallista jäsenyyttä. Erilaisiin jäsenkuntiin liittyneiden yleinen mielipidehän on, ettei seurakunnasta voisi edes erottaa, niin kuin raamattu jossain tapauksissa kehottaa, jos ei kerran ole jonkun tunnustuskunnan tai vastaavan organisaation maallinen jäsen.

      Mutta tämähän väite ei ole totta. Kyllä ihmisen voi erottaa muiden ihmisten yhteydestä, siis myös seurakunnan yhteydestä, vaikka ei olisikaan seurakunnan maallista jäsenyyttä.

      Yhteydestä erottamistahan nähdään käytännön tasolla muuallakin kuin seurakunnassa, vaikkapa sukujen ns. mustalampaitten kohdalla, jonka sukulaiset ovat hylänneet lei erottaneet yhteydestään. Tai jossain ystäväporukassa, jossa joku eristetään muusta joukosta.

    • Anonyymi

      No, huhhuh.
      Näin ulkopuolisena ihmettelen tätä kivittelyä täällä.

      Olisko meidän jokaisen aika käydä polvirukoukseen. Vastaamme omist teois t ja puheist, emme muiden, kun se Herran päivä koittaa. Armahda Herra meitä kaikkia. Olemme kaikki poispoikenneey. Ei näy tälläkään palstalla ne Hengen hedelmät.
      Amen

      • Anonyymi

        Petri Paavola kehottaa koettelemaan häntä itseään. Siis koetellaan. Niinhän pitääkin tehdä, että koetellaan saarnaaja, joka "kivittelee" ketä milloinkin nettisivuillaan "väärästä opetuksesta" tai "riman alituksesta" jne.

        Mitä tulee Paavolaan, niin hänet on lukuisia kertoja havaittu opettavan harhaoppeja. Tämäkin on yksi sellainen.

        Paavolan jutut ovat selkeän sairaita ja hyväksikäyttöä trolleja valhepropagandassaan. Katsokaapa Juha Norolammen kaksi videota Paavolan vaarallisesta ja tuomittavasta valhepropagandasta uskon varjolla. Sääli noita hyväuskoisia ja yksinkertaisia johdateltavia, jotka menevät Paavolan ansaan.

    • Anonyymi

      Mauno Mattila johtaa tilastoa olemalla vikoilija ja riidellessään Kaikkivaltiasta vastaan. Job 39:35.

    • Anonyymi

      Kaikissa seurakunnissa vaan tuppaa vaivaavan sellainen sisäpiiriläisyys, että ei edes tuntunut oikealta. Meillä monella nyky uskovalla on Raamattu ja sitten meillä on netti.Meillä on pitkät työpäivät ja aina vain vähemmän vapaa-aikaa. Mutta ei uskovien yhteyttä. Koska emme halua. sisäpiireihin vaan haluamme opetusta. Jaksaaksemme näinä aikoina yllä pitää sitä toivoa ja nähdä tässä kaikessa jotain järkeäkin.

    • Anonyymi

      Pääsääntöisesti kukaan ei kuuntele, kun yrittää kahden kesken jostain jutella. Päinvastoin ylpeät nykykridtityt vain suuttuvat ja vaativat kahden kesken juttelijaa pyytämään heti anteeksi! Vihollisen saa "juttukaveristaan " siis joka tapauksessa - kahden tai julkisesti. Mutta kun ei sitten kuuntele eikä tee parannusta, niin eikö silloin saakin mennä sanomaan julkisesti?

    • Anonyymi

      Sama tapa Mauno Mattilalla.

    • Anonyymi

      Samaa maata ne petrimaunomattilapaavolat ovat.

      • Anonyymi

        Äläkä pidä itseäs parempana.

    • Anonyymi

      Miten tämä liittyy helluntailaisuuteen, niinkuin otsikossa on. Paavolalla on oma lahko, josta käsin pyrkii hajottamaan seurakuntaa jatkuvalla arvostelulla jne

    • Anonyymi

      Kiitos tästä kommentista.

    • Anonyymi

      Niinhän tekin nyt teette. Menittekö nuhtelemaan ensin Petri Paavolaa ja sitten vasta nimettömänä julki huudatte ?

    • Anonyymi

      Ompa täällä myrkyllisiä ihmisiä kirjoittelemassa pahaa toisten selän takana. Ei ole vaikeaa arvata mikä henki tällaisia riivaa...
      Hävetkää.

    • Kun joku opettaa julkisesti väärin, niin se tulee ilmaista valheveljeksi, esim ekumeeninen portto johon helluntailaiset ovat liittyneet, vieläpä naisen helmoissa piileskellen. Tehkää parannus.

    • Anonyymi

      Oikeastiko tämä on kristityn rakkautta? Monestiko Jeesus käskikään meitä antamaan anteeksi? Vai puhuukohan tässä kuitenkin ihmisen sielullisuus.

    • Anonyymi

      Taitaa olla kateellisten panettelua sillä kyllä Raamatussa timot 5:20
      ”Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen , että muutkin pelkäisivät ” nii ja sit raamatus kirjoitetaan myös hyvin PALJON siintä miten tekopyhät toimivat veljiä kohtaan ja PAAVOLA ei ole tämän postauksen TEKOPYHÄ!!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      860
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe