Taisin saada tarpeekseni....

lglhglhk

Tuota noin, mulla on ollut seksisuhde jo yli kolme vuotta mieheen, jolta saan ihan mahtavaa seksiä ja fyysinen kemiamme on valtava. Mutta olen koukussa seksiin tämän miehen kanssa, enkä pysty lopettamaan suhdetta. Erottuani hankalasta suhteesta ajattelin, ettei seksisuhteessa ole mitään pahaa, jos joskus pidän hauskaa, mutta sitten kävikin niin, että aloin ihastua ja kiintyä tähän mieheen.

Viimeksi kun mies oli luonani tuntui aika pahalta, kun hän hommien jälkeen nukahti ja häipyi keskellä yötä luotani eikä voinut edes aamuun asti nukkua luonani. Nukahtaessaan mies piti minua hellästi kiinni, mutta sitten annoin miehelle tilaa nukkua, etten herättäisi häntä... Olisiko minun pitänyt olla hänessä kiinni koko ajan? Vai miksi mies halusi yöllä pois luotani, olinko kylmä jotenkin??

Väkisinkin alan tuntea itseni arvottomaksi ja riittämättömäksi, miksen kelpaa hänelle?? Joskus hän on puhunut vihjailevasti jostain yhteisestä tekemisestä, muttei ole koskaan suoraan sanonut eli ei olla ikinä puhuttu asioita välillämme selväksi muutenkaan.

Niin ja kaiken huippu on se, että viimeksikin mies laittoi minua paljaalla vaikka varsin hyvin tietää, etten käytä mitään ehkäisyä... Ihme leikkiä, jos ei sitten kuitenkaan pysty edes nukkumaan kanssani, mitäs sitten jos lapsi ilmoittaa tulostaan.. Tosiaan mies on ujo ja hiljainen, eikä ole ollut koskaan pitkässä suhteessa, että ehkä hänelläkin vaikeuksia oma-aloitteisesti puhua tai ehdottaa mitään ja minä myös ujostelen miestä...

Lopetanko koko suhteen vai yritänkö keskustella miehen kanssa???

36

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etsiioma

      seksisuhde on seksisuhde
      SE, joka on vain seksisuhdessa on vammainen henkilö, , tuli pani meni

    • onneavaansanoi

      Tämän on oltava trolli. Et varmastikkaan ole tosissasi ja kysy aiheeseen täältä neuvoa.
      Juo ensin kaksi viikkoa putkeen ei mitään taukoja välillä. ota töistä vapaata jos olet sattumoisin töissä. Juo niin paljon kuin jaksat suinkin. Yritä pysyä mahdollismman paljon hereillä. Juo aina kun heräät. Promillit pitä pysyä kokoajan 3 tuntuvissa. kahden viikon jälkeen ota yhteyttä alkoholistit ry joukkoihin. Pyydä päästä katkolle.
      Jos satut selviämään tästä ja olet saanut pääsi selväksi, niin buuttaa pääsi vielä kerran uusilla ohjelmilla ja toivo sitten parasta. Muuta en voi sanoa kuin onnea yritykselle toivon mukaan ratkaisu löytyy.

    • 10plus10

      Todennäköisesti mies haluaa kanssasi vain seksiä, ei sen enempää. Sinä tietysti ihastuneena toivot enemmän, ja yrität eri tavoin uskotella itsellesi, että mies voisi olla valmis muuhunkin. Siksi myös tulkitset miehen käyttäytymistä omien toiveittesi mukaisesti. Mies voi puhua yhteisestä tekemisestä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa paljon mitään, eikä varsinkaan sitä, että mies ajattelisi vakavampaa suhdetta.

      Ja sitten tuo paljaalla laittaminen...Oletko ajatellut, että jos tulet raskaaksi, niin sinusta tulee mitä todennäköisimmin yksinhuoltaja. Jos siis päättäisit pitää lapsen. Vai yritätkö lapsella koukuttaa miehen suhteeseen, johon hän ei oikeasti halua? Ihme leikkiä kyllä sinultakin.

      On tietysti mahdollista, että olen väärässä, mutta tuskin olen, koska tuota on jatkunut jo kolme vuotta. Ja jos ette edes mistään oikeasti keskustele/pysty keskustelemaan, niin onhan sekin merkki siitä, että pelkästä seksisuhteesta mitä todennäköisimmin on kyse. Ujoudella ja hiljaisuudella ei ole tämän asian kannalta mitään olennaista merkitystä.

      Sinuna miettisin, teetkö itseäsi kohtaan oikein ja rakastavasti, jos jatkat suhdetta. Eli kummalla tavalla kohtelet itseäsi paremmin: pitämällä edelleen hauskaa ja nauttimalla hyvästä seksistä niin kuin ennenkin, vai onko tärkeämpää, että tunteisiisi vastataan ja suhde muuttuu ja kehittyy kohti "oikeaa" suhdetta. Jos et jostain syystä halua kohdella itseäsi hyvin, niin mieti, mistä se voisi johtua. Opettele rakastamaan ja arvostamaan itseäsi. Aidosti. Sen jälkeen saat vastaavaa kohtelua ja tunnetta myös muilta.

      Joka tapauksessa teidän kannattaa keskustella asioista, ja niin rehellisesti ja avoimesti kuin mahdollista. Eli kehotan ns. nostamaan kissan pöydälle. Sen jälkeen voit sitten päättää mitä teet.

    • Kurppisvaan

      Ei millään hyvällä eikä silleen pahallakaan mutta olet vain ns.reikä ja kiva, helppo sellainen. Valitettavasti. Moni mies tuollaisen toki ottaa käyttöönsä.
      Et kai oikeasti tuon ajan jälkeen, ilman mitään parisuhdejuttukeskusteluja miehen puolelta voi olettaa muuta?! Ei herrajuma.

      Kiva käydä pökkimässä mutta.. Et vissiin näe miehen kavereita, vanhempia tai vietä aikaa millään muulla tavoin kuin joko kotona hetken, ehkä syötte ym mutta sitten pannaan ja heihei? Oletteko ikinä käynyt yhdessä tekemässä mitään? Edes syömässä tai leffassa? Harrastamassa jotain?

      Oletko käynyt ikinä miehen luona? Ettei olis varattu.. Anteeksi.

      Mutta itsehän olet valinnut osasi helppona reikänä, jota on kiva käydä nykäsees tarvittaessa. :(

    • ensinlenkille

      mitä ? ..... "... ja minä myös ujostelen miestä" En usko

      et ujostelet---- otta housut pois !

    • 40v-sinkkumies

      Seksisuhteessa ei ole tunteita. Miehes kääntää kylkeä koska haluaa sulta vain seksiä eikä mitään parisuhde halailua, vain raakaa seksiä. Keskustelu on turhaa, etkä ole arvoton vaan olet sille kumppani jonka kanssa on seksiä. Jos teille tulisi parisuhde niin se ei kestäisi kovin kauaa koska sitten sinun vaatimukset kovenisi kumpaniasi kohtaan ja kumppanisi pelästyisi ja tulisi kokonaan ero.

    • oletnolla

      mies ei koskaan keskustele tekonpillun kanssa

    • hlgkh

      Tämä mies on oikeasti mulle pakkomielle... Mies tietää etten käytä ehkäisyä ja tietää myös, että haluan kumin siihen hepin päälle.... Mutta minkäs teet lopullinen vastuu on kuitenkin miehellä.... Sinulla tuskinpaoletsaanut ei taida olla lainkaan muuta/omaa elämää, kun ehdit täällä ihan kärppänä vahdata ihmisten kirjoituksia.... Kannattaisi hankkia oma elämä, eikä neuvoa täällä muita, ihan vaan kohteliaana vinkkinä........ ; )))))

      • itsenäinenmä

        mies ei ole ujo, hän vain inhottaa sua, häpeä sun kanssa mennä lenkille
        hän on suhteessa toisen naisen kanssa.


      • oivoivoih

        ainahan se on aiheisiinsa fiksoituneelle trollille yhtä harmillista jäädä kiinni näistä jankutusjorinoistaan :)))) hanki tosiaankin sitä muutakin elämää kun keksimällä näitä yksiä ja samoja alotuksia tänne kerta toisensa jälkeen. Olet todellakin NOLO kun sut tunnistaa varmuudella tosta iänikuisesta pisteryöpystä joita tunget joka väliin.(....)


      • typeryssäolet

        Vastuu ehkäisystä on MOLEMMILLA, ei vaan miehellä. Sä otat tietoisen riskin että tulet raskaaksi kun annat panna paljaalla. Ilmeisesti toivot tulevasi raskaaksi ja luulet sillä koukuttavasi miehen itsellesi? Sulla on oikeus olla antamatta hänelle ilman ehkäisyä. Miksi suostut siihen? Typerysten typeryshän sä olet.
        Veikkaan että mies on varattu. Oletko ottanut asiasta selvää?


    • Tipitiii1

      Ihan samaa voisi muuten miettiä miehenkin osalta eli entä jos mies haluaakin naisen loukkuun saattamalla tämän raskaaksi. Aika arveluttavaa toimintaa myös mieheltä, joka ei halua oletettavasti naiselta muuta kuin seksiä.

    • tyhmäuhriolet

      7.11.15
      13.11.15.
      13.12.15
      9.2.16
      20.3.16
      12.4.16
      11.5.16
      9.7.16 seuraava pano elokuussa

    • DDDDD11

      No eihän niissä pisteissä ole mitään noloa.... Laitetaan vielä muutama lisää tänne kaikille pikkusieluisille ihmettelijöille..... Tässä vielä muutama piste, ihan tarkotuksella niitä sulle ja muillekin elämättömille ihmisille, et oo varmaan palstavahti ikinä edes kullia saanutkaan............................................................................!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! : DDDD

      • paskasunsuhde

        pikkusielun raiskattujen kertomuksia,


      • näinhän..se.......trolli

        viimestään paljasti ittensä :DDDDDDDDDDDDD oikeesti noloo!!!!!!!!! Mees nyt taas kaavaileen uutta puuduttavaa ollakko vaiko eikö -jorinaas siitä keksitystä kullista haaveillen ;))))))))))))) äläkä tosiaan unohda ...........................................................................!!!!! XDDDDDDDDDD


    • voityttöhyvä

      Varattu äijähän sua panee. Ja täysin edesvastuuton. Ja sä hölmö annat panna paljaalla ilman tietoakaan ehkäisystä. Jos mies ei siitä välitä huolehtia niin ole sä edes järkevä ja hommaa äkkiä pillerit. Suosittelen kyllä kortsun käyttöä koska tuskin olet ainoa, jonka kanssa seksiä harrastaa. Niin ne taudit leviää. Toivottavasti hänen puoliso säästyy tartunnalta. Ja sä raskaudelta.

    • ouluoo

      ha ha tarpeeksi sait parikymppistä nuorta lihaa, niin kui ukot sekopäät nuoren lihan
      perään roikkuvat treffipalstoilla

    • Munatonkesäkuu

      Jotakin tuttua tuossa sinun tarinassasi oli minullekin. Minä jätin äijän reilu kuukausi sitten. Suosittelen sinulle sitä samaa. Pelkkää hyväksikäyttöä molemmin puolin. Nyt on ihanaa kun saa vapaasti katsella niitä fiksujakin miehin. Heitäkin löytyy. Älä ole kynnysmatto..

      • kjkkk

        Ihan samaa olen pohtinut, että jos jättäisin miehen.. Tai ainakin keskustelen asiat ensin selväksi ja sitten kerron, että en halua jatkaa enää. En sitten tiedä kerronko tunteistani vai en.. Toki olen koko ajan etsinyt myös oikeaa parisuhdetta ja tapaillutkin pidempään muutaman miehen kanssa. Toki aina taustalla on tunteet tätä panomiestä kohtaan vaikka kuinka yrittäisin muuta. Todellakin hyväksikäyttöä puolin ja toisin ja tosi surullista, jos kumpikaan ei pysty muuhun. Toki suhteesta jää ikuinen arvoitus, jos asioita ei mitenkään käsitellä sillä joskus luulin jopa miehen vihjailevan asioiden eteenpäinviemiseksi.. Toisaalta on melko ristiriitaista kun mies lähtee kuitenkin hommien jälkeen pois. Sitä myös ihmettelen kuinka mies, jolla ei ole mitään tunteita pystyy rakastelemaan niin intohimoisesti, katsomaan minua kuin olisin maailman kaunein ihminen, koskettamaan juuri oikein, tekemään minulle sellaisia asioita, joita kukaan ei ole ennen minulle rakastelun aikana tehnyt, suutelemaan niin, että järki lähtee.... Miten tämä on mahdollista, jos miehellä ei ole mitään tunteita????


      • huoranLuonaOlin

        mihellä on vani seksitunteita, oikea panomies olet 35v tai 75v, mitä väliä, olisi reikä.
        olisi kynnysmatto, jalat pyyhitään intohimoisesti ja kotiin


      • Munatonkesäkuu
        kjkkk kirjoitti:

        Ihan samaa olen pohtinut, että jos jättäisin miehen.. Tai ainakin keskustelen asiat ensin selväksi ja sitten kerron, että en halua jatkaa enää. En sitten tiedä kerronko tunteistani vai en.. Toki olen koko ajan etsinyt myös oikeaa parisuhdetta ja tapaillutkin pidempään muutaman miehen kanssa. Toki aina taustalla on tunteet tätä panomiestä kohtaan vaikka kuinka yrittäisin muuta. Todellakin hyväksikäyttöä puolin ja toisin ja tosi surullista, jos kumpikaan ei pysty muuhun. Toki suhteesta jää ikuinen arvoitus, jos asioita ei mitenkään käsitellä sillä joskus luulin jopa miehen vihjailevan asioiden eteenpäinviemiseksi.. Toisaalta on melko ristiriitaista kun mies lähtee kuitenkin hommien jälkeen pois. Sitä myös ihmettelen kuinka mies, jolla ei ole mitään tunteita pystyy rakastelemaan niin intohimoisesti, katsomaan minua kuin olisin maailman kaunein ihminen, koskettamaan juuri oikein, tekemään minulle sellaisia asioita, joita kukaan ei ole ennen minulle rakastelun aikana tehnyt, suutelemaan niin, että järki lähtee.... Miten tämä on mahdollista, jos miehellä ei ole mitään tunteita????

        Tämä mies jota tapailin oli varakas ja paljon matkusteleva mies. Kutsuin hänen kaltaisiaan miehiä riiputtajiksi. Tunteista puhuttiin. Molemmat rakastivat toisiaan. Tai siis ainakin minä. Tiettyyn pisteeseen saakka. Seksi oli hyvää omalla tavallaan, vaikkakin minua häiritsi kaksi asiaa. Liian kookas elin sekä se, etä hän halusi toisinaan kuvata esim. Suuseksiämme. Ajan myötä tajusin, että näin alas en halua itseäni viedä enää. Tuli niin hyväksikäytetty olo. Otin asian puheeksi. Hän ei oikeastaan sanonut siihen mitään. Oli hiljaa ja kuunteli.Silloinkin, kun hän oli äSuomeen tullut matkoiltaan, ei koskaan ehdottanut mitään yhteistä ajanvietettä. Siis vaikkapa yhteistä yötä tms. Punttisalilla riuhtoi illat myös ulkomailla ollessaan. Minä lopetin suhteen kylmästi ottamatta mitään yhteyttä. Sanomatta mitään. Yllättävän nopeasti hänet unohdin sitten loppupeleissä. Tuonkaltaiset miehet eivät ole minkään arvoisia. Tunnen toisinaan ihonnälkää, mutten tyydy kehen tahansa. Seulani ei nyt ole mitenkään erityisen tiukka. Ihan tavallinen nainenhan minäkin loppujen lopuksi olen. Haen kaltaistani miestä jolla olisi samansuuntaisia arvoja ja olisi kiva olla jokin yhteinen harrastus joka yhdistäisi. Jokin muukin kuin seksi.


      • hhbb

        Kiva kun on jollain samankaltaisia kokemuksia.. Sellaisten täällä on helppo huudella ja tuomita joilla itsellään ei ole vastaavia kokemuksia.. Tottahan tuo on, että vaikeaa kohta on enää tuollaista miestäkään arvostaa.. Mutta tosiaan viimeksi oli eka kerta, kun mies käyttäytyi noin oudosti ja seksikin oli tavallista rajumpaa.. Mies kyllä tekee kaikkensa, että minullakin on kivaa, on yleensä huomaavainen ja mukava.. Mutta onhan se tosi, että haluaisin niin paljon enemmän....


      • semmostanaiset

        Tuonkaltaiset miehet eivät ole minkään arvoisia´" no äläpäs, sehän oli varakas ja sä heti menit levittäämään haarat, olit tuhmä


      • hhjjllö

        En millään jaksaisi reagoida näihin joihinkin tyhmiin kommentteihin.. Mutta minulla ei ole mitään käsitystä miehen omaisuudesta tai varallisuudesta, mutta loistava rakastaja hän kyllä on ja kelpasi alkuun itsellenikin ihan vaan pedin lämmittäjäksi!!! Eli taitaa olla täällä useammallekin ruikuttavalle kakslahkeiselle oppimista miehen taidoista, kyllä moni poika vaan jää kakkoseksi!!! Ja sekös se näitä urpoja harmittaa.......... Ja heippa vaan tälle ketjulle................................................


      • semmostanaiset

        Munatonkesäkuu.
        "Tämä mies jota tapailin oli varakas"" mutten tyydy kehen tahansa"
        Tekopillu etsii varakasta munaa !!
        ja sinä sait tarpeeksi "hän on rakastaja" mikä hitto rakstaja, he, PANOMIES kynnysmattolle


      • enmyy

        likainen kissa sängyn alla rakastajan kanssa ja mies oikean naisen kanssa lomalle.

        "ihastunut hassuun höpöröön"-"mutta toisalta olen tottunut edellisessä suhteessa, siihen, että -varakas- mies hoitaa asiat viimeisen päälle"
        "mies myöskin petti" Okea huora olet, aina kahden miehen loukkussa


      • näinpäjälleen
        hhjjllö kirjoitti:

        En millään jaksaisi reagoida näihin joihinkin tyhmiin kommentteihin.. Mutta minulla ei ole mitään käsitystä miehen omaisuudesta tai varallisuudesta, mutta loistava rakastaja hän kyllä on ja kelpasi alkuun itsellenikin ihan vaan pedin lämmittäjäksi!!! Eli taitaa olla täällä useammallekin ruikuttavalle kakslahkeiselle oppimista miehen taidoista, kyllä moni poika vaan jää kakkoseksi!!! Ja sekös se näitä urpoja harmittaa.......... Ja heippa vaan tälle ketjulle................................................

        ".......... Ja heippa vaan tälle ketjulle................................................ "

        ja taas parin viikon päästä uus (....) alotus samasta aiheesta.


      • kaukosuhteet

        uusipano taas


    • Fiksu-ja-kunnollinen

      Suomalaiset ytyhmät naiset ei omista aivoja joten eivät osaa itse ajatella kun kyselevät neuvoja muualta. Nainen kysyy neuvoa mitä tehdä kun mies pettää, nainen kysyy neuvoa mitä tehdä kun mies on väkivaltainen. Tyypillinen suomi nainen joka ei osaa itse ajatella eikä tehdä mitään ennen kun henki lähtee.

    • vampyyrihoito

      kuinka panomies pystyy rakastelemaan niin intohimosti ? ap tuumi
      ihmeellistä, miten panomies jaksaa panna yli 300 naista ? ilman rakkautta

    • panopan

      Kerran kuukaudessa 10min. suhde ? Sun panomies paneskelee palstalla - yhden yön jutut.

    • hyväon

      hyvä kuin lopetit

    • tuotanoinniin

      Etkä saanut. Lisää munaa. TuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoinTuotanoin

      Lopeta jo.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2609
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      208
      2374
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2292
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      184
      1782
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1298
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe