Mauno Mattila vastustaa Jeesusta

YeshuaOnHerrani

Mauno Mattila on alkanut arvostelemaan messiaanisia juutalaisia. Mattila arvostelee Jeesuksen ja Paavalin elämäntapaa. Tämä on minulle merkki siitä, että Mattilan toiminta ei ole Jumalasta. Mauno Mattila sotii Jumalaa vastaan.

Mattila kirjoittaa: " Yeshua, Toota ja Uusjudaismi: Olen käsitellyt edellisillä videoilla äärikarismaattisuutta, menestysteologiaa ja uskonliikettä sekä siihen liittyvää eksytystä, mutta sitten on olemassa kaidalla Jeesus tiellä myös toinen eksytyksen oja, joka ei ehkä ole niin leveä, mutta sitäkin syvempi. Tämä on lakihenkisyyden ja lahkolaisuuden oja, joka huipentuu siinä kun mennään tiukkaan juutalaiseen uskonnollisuuteen. Ihmeellistä kyllä, nämä molemmat eksytykset ovat monesti esillä jopa samoissa piireissä, vaikka ne näennäisesti ovat toistensa ääripäitä. Kummastakin kuitenkin uupuu niin armo kuin totuus."

Mauno Mattila haukku osuu mm. Paavaliin:

Ap.t 25: 7 Paavalin saavuttua kerääntyivät Jerusalemista tulleet juutalaiset hänen ympärilleen ja ahdistivat häntä monin raskain syytöksin. He eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään syytöksiään toteen. 8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

Ap.t 28: 17 Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi: "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan. Nyt minut on tuotu vangittuna tänne.... 21 Juutalaiset vastasivat: "Emme ole saaneet Juudeasta mitään kirjettä, jossa kerrottaisiin sinusta, eikä kukaan veljistä ole täällä käydessään puhunut sinusta pahaa, ei julkisesti eikä yksityisesti.

Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

Mattila sotii näitä Jeesuksen sanoja vastaan:

Mt 5: 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Jeesus käski opettamaan kaikille kansoille Vanhan testamentin käskyt ja Mattila vastustaa tätä.

Mt 28: 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Raamattu opettaa, että kun kaikki maailman kansat ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan ja hävinneet sodan (Googin sota), niin kansojen rippeet tulevat sen jälkeen tuhatvuotisessa valtakunnassa viettämään lehtimajanjuhlaa Jerusalemiin. Kaikki kansat noudattavat Vanhaa testamenttia:

Sak 14:16: Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.

Mauno Mattilan tapaiset papit, Petri Paavolan tapaiset papit, katoliset papit, luterilaiset papit ja helluntailaiset papit on kaikki saaneet kenkää. Heidän tilalle on Herra asettanut 144000 messiaanista juutalaista (Ilm 7:4-8). He noudattavat Vanhaa testamenttia ja seuraavat Mesiastaan Jeesusta Kristusta minne ikinä Jeesus Kristus menee.

111

2391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MattilaOnKavaltaja

      Kun Mattila ylpeilee ja pullistelee, niin hänelle tiedoksi, että potkut tulee. Lakia vastaan rikkovat papit eivät pääse taivaaseen:

      Mt 7: 21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

      Mauno Mattila ilmoittaa sivuillaan, että hän on lopettanut ennustuksia.comin päivittämisen, hän pakenee piiloon, mutta taas on alkanut päivittämään eksytyssivujaan. Samalla hän sanoo, ettei hän ollutkaan isaskarilainen vaan juudaalainen. Mattilan henkiopas on muuttanut ilmeisesti mieltään. Se on aivan selvää, ettei sukukunta tuosta vain muutu. Mattilalle puhuu jumalaksi valheellisesti tekeytynyt paholainen. Mattila ei kuulu juutalaisten kuninkaalliseen papistoon. Mattila on kavaltaja ja väärä profeetta.

      Mattila tilittää sivullaan seuraavaa:

      "Tämä on Muinaisia Ennustuksia -sivuston viimeinen kirjoitus, jonka kirjoitan haikein mielen, mutta sain siihen vahvistuksen Kaikkivaltiaalta universumin Luojalta ja tuska oli kova luopua rakkaasta lapsesta. Kuitenkin, kaikkien meidän on aika siirtyä eteenpäin ja lapsetkin lähtevät aikanaan kodista. Tämän profeetallisen sivuston aika tuli nyt täyteen ja sain Sanan Messias Jeesukselta, että en ole enää isaskarilainen vaan juudalainen – hengellisessä merkityksessä. Palvelustehtäväni muuttu ja myös paikkakuntani on muttunut, kuten sivustolta on voinut havaita.

      Sivusto jää nyt tästä eteenpäin tuuliajolle, niin että en päivitä sitä, mutta kommentointi on yhä auki ja sivustolta voi lukea ennustuksista, profetioista ja muista hyödyllisistä kirjoituksista hamaan tulevaisuuteen saakka. Facebook sivun tulen sulkemaan pian ja laitankin sinne jakamani sanoman vuodelle 2016 tänne viimeiseksi ennustukseksi."

      • Ingenjör_81

        Juutalainen uskonto ei pelasta sen enempää kun katolinenkaan uskonto, vaan usko Jeesuksen Kristukseen niin kuin Uusi testamentti sen opettaa.

        Valitettavasti jotkut judaistit opettavat yhä jopa, että eläinuhrit ovat vieläkin toiminnassa ja tulevaisuudessa on suuri riski, että monet judaistit menevät uhraamaan eläimiä temppeliin, jos temppeli valmistuu.

        Jeesus Kristus on kertakaikkinen uhri, ensin juutalaisille ja sitten pakanoille.

        Israelia ja seurakuntaa ei pidä sekoittaa keskenään, vaan silloin ollaan aina korvausteologiassa. Seurakunta ei korvannut Israelia eikä Israel korvaa seurakuntaa, vaan niille on molemmille omat isot merkitykset, mutta Uusi liitto armosta ja totuudesta Jeesuksessa korvasi Vanhan liiton laista Mooseksessa.

        Ja mitä tulee sivulle kirjoittelemisen lopettamiseen, niin kuten luvattu niin kirjoitukset ovat loppuneet. Yhtään uutta kirjoitusta ei ole ullut, ainoastaan linkkejä videoihin YouTube kanavalta.

        Takaisin Raamattuun, takaisin Uuteen liittoon ja takaisin armoon Jeesuksen Kristuksen veren kautta.

      • 1234567---
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Kymmenenkäskyn laki kuuluu jokaiselle Uudessaliitossa. Jeesus sanoikin, en ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.
        Nyt on kuitenkin niin, että suuri osa julistajia julistaa, että sapatti ei kuulu enää Uudenliiton kristityille. Näin he johdattavat sankoin joukoin suuria ja pieniä täysin harhaan.

      • Anonyymi
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Juutalainen uskonto ei pelasta sen enempää kun katolinenkaan uskonto, vaan usko Jeesuksen Kristukseen niin kuin Uusi testamentti sen opettaa.

        Valitettavasti jotkut judaistit opettavat yhä jopa, että eläinuhrit ovat vieläkin toiminnassa ja tulevaisuudessa on suuri riski, että monet judaistit menevät uhraamaan eläimiä temppeliin, jos temppeli valmistuu.

        Jeesus Kristus on kertakaikkinen uhri, ensin juutalaisille ja sitten pakanoille.

        Israelia ja seurakuntaa ei pidä sekoittaa keskenään, vaan silloin ollaan aina korvausteologiassa. Seurakunta ei korvannut Israelia eikä Israel korvaa seurakuntaa, vaan niille on molemmille omat isot merkitykset, mutta Uusi liitto armosta ja totuudesta Jeesuksessa korvasi Vanhan liiton laista Mooseksessa.

        Ja mitä tulee sivulle kirjoittelemisen lopettamiseen, niin kuten luvattu niin kirjoitukset ovat loppuneet. Yhtään uutta kirjoitusta ei ole ullut, ainoastaan linkkejä videoihin YouTube kanavalta.

        Takaisin Raamattuun, takaisin Uuteen liittoon ja takaisin armoon Jeesuksen Kristuksen veren kautta.

        Miten jaksatte väitellä näistä keskrenänne? Tämäkin todistaa raamatun vaikeaselkoisuuden ja ijmisenctyperyyden. Aina jos tulkinta ei miellytä niin helvetti kutsuu. Ompahanvhullu uskonto koko kristinusko.

    • Pyhänhengenkonekivääri

      Mauno Mattila on totisesti Jumalan mies. Te Maunon arvostelijat saatte maistaa pyhänhengen konekivääriä: TATATATATATATATATATATATATATAT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Tämä.On.Totuus

        Syyllistyit tuolla kommentillasi Pyhän Hengen pilkkaan. Pidit Jumalan nimeä halpana etkä kunnioittanut Jumalan nimen pyhyyttä. Sinun syntiesi anteeksianto on kielletty. Sinun on mahdoton pelastua.

        Joh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Gal 6: 7 Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. 8 Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

        Mt 12: 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

        PS Reaktiosi puolustaa tuolla tavalla Mauno Mattilaa kertoo siitä, mistä Mauno Mattilan toiminnassa on kyse.

      • de.facto
        Tämä.On.Totuus kirjoitti:

        Mauno Mattilan opetus on siitä raittiimmasta päästä, mutta ei kukaan ole täydellinen.
        Mielestäni hän on Herran uskollinen ja todellinen palvelija, joka haluaa ja pyrkii pysymään Raamatun Sanan totuudessa.
        Sinun sen sijaan kannattaa tarkistaa suuntasi, sillä syytöksesi Pyhän Hengen pilkasta on alhaisista alhaisinta herjaamista.

      • onkosilmäsikiinni
        de.facto kirjoitti:

        Sinä olet tyhmä morsiusneito, joka mainostaa lisäksi Mattilan valheita. Mattilan synnit on paljastettu tässä keskustelussa ja tietysti avauksessa on yksi uunituore synti lisää:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14255285/mauno-mattila-on-vaara-profeetta

        S24 palstoilla käytiin kiivas keskustelu siitä, onko Mattila oikea vai väärä profeetta. Suurin osa oli sitä mieltä, että Mattila on oikea profeetta. Näiden eksyneiden uskonnollisten maailma romahti, kun Mauno Mattila julkaisi Youtube-videon, jossa hän tunnusti olleensa väärä profeetta. Tässä kävi kuin Karmel vuorella. Yksi Jumalan lähettämä profeetta voitti 850 väärää pappia. Tie taivaaseen on kapea ja vain harva sinne pääsee.

        2 Tess 2: 9 Vääryyden ihminen tulee saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. 10 Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät. 11 Siksi Jumala lähettää rajun eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, 12 ja niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden.

      • dfgdfgdfgd
        onkosilmäsikiinni kirjoitti:

        Samalla tavalla on vielä jäljellä joitakin Petri Paavolaan uskovia. Tulevat pettymään pahasti.

      • näin.on
        de.facto kirjoitti:

        Mauno Mattilan opetus on siitä raittiimmasta päästä, mutta ei kukaan ole täydellinen.
        Mielestäni hän on Herran uskollinen ja todellinen palvelija, joka haluaa ja pyrkii pysymään Raamatun Sanan totuudessa.
        Sinun sen sijaan kannattaa tarkistaa suuntasi, sillä syytöksesi Pyhän Hengen pilkasta on alhaisista alhaisinta herjaamista.

        Kyllä tuossa edellä on aivan selvä Pyhän Hengen pilkan synti. Onko sulla vaikeuksia hyväksyä se, että se on kerrasta poikki?

      • pitkäänhelluntailainen

        Mielestäni Mauno Mattila opettaa hyvin, mutta erehtyväinen hänkin on. Vaikka ymmärtää paljon, niin onko tarkoitus tehdä itsestään "totuuden torvea" ja täyttää YouTube omilla olohuonesaarnoillaan. Saattaa vaarassa olla pian ylpistyminen ja täällä on totuus -ansa. Hän etsii ja saarnaa koko ajan toisten virheistä ja eksytyksistä.
        Hieman sitä "nöyrää" pullistelun makua.

      • JMLAEI.KUTSUMISTAAN.KADU
        Tämä.On.Totuus kirjoitti:

        Syyllistyit tuolla kommentillasi Pyhän Hengen pilkkaan. Pidit Jumalan nimeä halpana etkä kunnioittanut Jumalan nimen pyhyyttä. Sinun syntiesi anteeksianto on kielletty. Sinun on mahdoton pelastua.

        Joh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Gal 6: 7 Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. 8 Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

        Mt 12: 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

        PS Reaktiosi puolustaa tuolla tavalla Mauno Mattilaa kertoo siitä, mistä Mauno Mattilan toiminnassa on kyse.

        ajatelkaas; Hän puhalsi Juutalaisten opetuslastensa päälle: 'Ottakaa Pyhä Henki...' ja antoi valtuudet syntien anteeksijulistukseen Ympäri maailman!
        Messiaanisia juutalaisia tulee arvostaa, Sana on edelleen sama "juutalaisille ensin"; täten Paavalikin meni ensin paikkakuntien synagoogiin!

      • Oivoivoivoi
        Tämä.On.Totuus kirjoitti:

        Syyllistyit tuolla kommentillasi Pyhän Hengen pilkkaan. Pidit Jumalan nimeä halpana etkä kunnioittanut Jumalan nimen pyhyyttä. Sinun syntiesi anteeksianto on kielletty. Sinun on mahdoton pelastua.

        Joh 20: 21 Jeesus sanoi uudelleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät." 22 Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. 23 Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi."

        Gal 6: 7 Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. 8 Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän.

        Mt 12: 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

        PS Reaktiosi puolustaa tuolla tavalla Mauno Mattilaa kertoo siitä, mistä Mauno Mattilan toiminnassa on kyse.

        Olet aika pihalla siitä mikä on pyhänhengen pilkka

    • de.facto

      2.Kor.5:17
      "Jos siis joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut sijalle"

      Fil.3:13
      "Veljet, minä en katso sitä vielä saavuttaneeni. Yhden minä kuitenkin teen: unohtaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessä".

      Mauno Mattila on itse tunnustanut olleensa harhassa, kertonut avoimesti siitä.
      Hän on Jumalan armosta saanut tehdä parannuksen.
      Siksikö häntä syytät, että hän on ymmärtänyt jättää sen hengellisesti haureellisten hylkiöiden joukon, johon ilmeisesti itsekin kuulut?
      Mikä sinä olet häntä menneistä muistuttamaan ja syyttämään?
      Sorruit tekemään juuri sitä samaa, mitä perkelekin tekee, ja se kertoo meille sinusta riittävästi, ymmärtääksemme jättää sinun harhaiset kommenttisi omaan arvottomuuteensa.

      • älyhoii

        Mauno Mattilan katumus on samanlaista feikkiä, mitä oli Simonilla. Simon katui torontolaisuutta, mutta lankesi uudenlaiseen syntiin uudestaan, josta Pietari nuhteli Simonia varoituksella helvetin tuomiosta (Ap.t 8).

        Mattilan toiminnasta näkyy se, ettei vanhat ole jääneet lopullisesti eikä kokonaan taakse. Sen lisäksi Mattila jatkaa uusien syntien teillä, kuten avauksessa on selvästi osoitettu.

        Näiden näyttöjen jälkeen sanon, että on typerää mennä luottamaan Mauno ja Auli Mattilaan.

        Mauno Mattila on tullut julkisuuteen sen takia, että ne jotka menevät uskomaan häntä, etteivät pelastuisi. Joka pitää valheista, ei pääse taivaaseen.

        Ilm 22: 14 "Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. 15 Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.

        Biblian 1776 käännöksessä on käytetty alkuperäistä Ilmestyskirjan käsikirjoitusta, jossa sanotaan, että vain Jumalan käskyjä tottelevat pääsevät taivaaseen.

        Ilm 22: 14. Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
        15. Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekiät ja murhaajat, ja epäjumalan palveliat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

    • Voi.voi.voiv
      • näin.on

        Mauno Mattila kirjoittaa ennustuksia.com sivustolla: "Pidimme Seinäjoella 23.7 kokoussarjan, jossa oli useita todistuksia, ilmestyksiä, unia ja opetusta liittyen lopunajan eksytyksiin, niistä vapautumiseen ja aitoon Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. " Eksytysseminaarin teemaksi on valittu tekopyhä otsikko: "Särkyneiden Majatalo".

        Mauno Mattila jakaa tällaista sivustollaan, jossa on myös kosmologiaa ja pneumatologiaa yms. new age -oppia.

        Älkää missään nimessä luottako Mauno Mattilaan eikä Juha Norolampeen. He ovat keksineet tällaisen eksytysten paljastus -tuotteen, jotta te eksyisitte kuuntelemaan heitä.

        2 Tim 3: 1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!

        6 Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, 7 jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta.

        8 Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. 9 Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi.

      • VarokaaMyösPaavolaa
        näin.on kirjoitti:

        Petri Paavola etsii myös kuulijoikseen rikkinäisiä ihmisiä, oikkujen vaivaamia herkkäuskoisia naisia, jotka ovat alttiita kuuntelemaan harhaoppeja. Paavolan uusin artikkeli on: "Jumalan rakkaus parantaa rikkinäisen ihmisen".

        Paavolan ongelmista on lisää: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14410452/paavola-lahti-puolustuskannalle-uppoi-syvemmalle

      • Ingenjör_81
        näin.on kirjoitti:

        Mauno Mattila kirjoittaa ennustuksia.com sivustolla: "Pidimme Seinäjoella 23.7 kokoussarjan, jossa oli useita todistuksia, ilmestyksiä, unia ja opetusta liittyen lopunajan eksytyksiin, niistä vapautumiseen ja aitoon Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. " Eksytysseminaarin teemaksi on valittu tekopyhä otsikko: "Särkyneiden Majatalo".

        Mauno Mattila jakaa tällaista sivustollaan, jossa on myös kosmologiaa ja pneumatologiaa yms. new age -oppia.

        Älkää missään nimessä luottako Mauno Mattilaan eikä Juha Norolampeen. He ovat keksineet tällaisen eksytysten paljastus -tuotteen, jotta te eksyisitte kuuntelemaan heitä.

        2 Tim 3: 1 Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. 2 Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, 3 rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, 4 petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, 5 he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!

        6 Nämä näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, 7 jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta.

        8 Niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin tuollaiset villitsijät vastustavat totuutta. He ovat menettäneet järkensä, ja heidän uskonsa on kelvoton. 9 Mutta kauan he eivät menesty, sillä heidän järjettömyytensä paljastuu pian kaikille, kuten noille kahdellekin kävi.

        Kosmologia ei ole New Agea, vaan tiedettä, jossa tutkitaan maailmankaikkeutta. Ei sen enempää tai vähempää. Jos luet artikkelit sen alta, huomaat että niiden lähtökohtana on Raamattu ja Jeesus Kristus.

        Niin ikään pneumatologia on teologian opin yksi osa, joka tarkoittaa oppia Pyhästä Hengestä ja hengellisyydestä. Jos teologiasta tehdään New Agea, niin on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin.

      • surikiioh

        Mattila kylläkin sanoo pneumatologian olevan jotain aivan muuta.
        Teologia on filosofia eli viisauden rakastamisen jumalaa selittelevä oppi.

        Mitään noista muistakaan ei tervejärkinen uskova elämäänsä tarvitse. Eiköhän ole niin, että Mattila ei ole halunnut tuosta viisauden rakastamisesta parannusta harjottaa vaan yhä roikkuu siinä puussa vain eri oksissa.

      • Jaakko2524
        Ingenjör_81 kirjoitti:

        Kosmologia ei ole New Agea, vaan tiedettä, jossa tutkitaan maailmankaikkeutta. Ei sen enempää tai vähempää. Jos luet artikkelit sen alta, huomaat että niiden lähtökohtana on Raamattu ja Jeesus Kristus.

        Niin ikään pneumatologia on teologian opin yksi osa, joka tarkoittaa oppia Pyhästä Hengestä ja hengellisyydestä. Jos teologiasta tehdään New Agea, niin on mennyt puurot ja vellit pahasti sekaisin.

        Rakas veli Herrassa. Älä välitä noista herjaajista. Tiedän että olet oikealla asialla, kun julistat Raamatun sanan totuutta. Katselen säännöllisesti kaikki videosi YouTubesta ja tulen aina hyvälle mielelle ja siunatuksi niitä katsoessani.
        Olkoon Herra aina kanssasi Pyhän Henkensä kautta. Ole siunattu.

    • Setä.neuvoo

      Jos nyt joku on olevinaan synnitön ja tekojen kautta pelastuja, niin Raamattu todistaa sellaisen olevan kirottu ja synnintekijä. Ei ole kristinuskoa pyöriä lain ympärillä haaveillen, että tämä lakiko meidät pelastaa taivaaseen.

      • neuvon.setää

        Sinä setä olet itse kadotuksen lapsi, joka olet tehnyt kuoleman syntiä s24 palstalla riehuessasi.

        Olet myös uhannut lyödä turpiin eräitä, jotka ovat olleet kanssasi eri mieltä. Varoitan tästä sedästä, joka on paholaisen kätyri.

      • Setä.neuvoo
        neuvon.setää kirjoitti:

        Sinä setä olet itse kadotuksen lapsi, joka olet tehnyt kuoleman syntiä s24 palstalla riehuessasi.

        Olet myös uhannut lyödä turpiin eräitä, jotka ovat olleet kanssasi eri mieltä. Varoitan tästä sedästä, joka on paholaisen kätyri.

        En ole uhannut, vaan itse olet valehdellut. Tekopyhä paska.

      • Varoitan.sedästä
        Setä.neuvoo kirjoitti:

        En ole uhannut, vaan itse olet valehdellut. Tekopyhä paska.

        Sedällä taitaa riivaajanhenki alkaa taas vaivaamaan. Tässä pari esimerkkiä siitä, että setä on valehtelija ja hän uhkaa muita väkivallalla.

        Setä.neuvoo

        5.8.2016 15:30

        Neuvon.setää kirjoitti:
        Sinulla setä ei ole mitään laittaa väitteisi tueksi. Heität vain pilkkaavia kommentteja, et muuta. Aloituksessa on asiallisesti perusteltu kanta. Sinä setä taidat olla hätääntynyt, kun totuus ottaa selkävoiton sinun kaltaisista paholaisen kätyreistä.
        Näytä lisää

        << Paavola ei ole pystynyt mitään järkevää esittämään >>

        Ei tarvitse kovin suuri nero olla, huomatakseen että tuo oli pilkkaajan puheenvuoro. Valehtelevan syyttelijän, joka kerjää turpaansa, niin kuin Sananlaskuissa sanotaan.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14404878/petri-paavola-pilkkasi-pyhaa-henkea#comment-85796718

        Setä.neuvoo

        11.7.2016 17:35

        dfdfgdgdf kirjoitti:
        Setä olisi parempi ettet neuvo ketään. Et ymmärrä kieliopeista yms. mitään. Olet tehnyt kuoleman syntiäkin.
        Näytä lisää

        Olisi parempi, ettet aukoisi tuntemattomille päätäsi. Eräs kun yritti estää minua lukemasta Raamatun alkutekstiversioita, joutui puolen vuoden päästä sairaalasta päästyään ihmetellen kertomaan: sinä lyöt ihmistä sellaisella voimalla, että siinä hajoavat leukaluut.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14338272/kreikan-kielioppi-todistaa-kristuksen-jumaluuden#comment-85443522

      • Setä.neuvoo
        Varoitan.sedästä kirjoitti:

        Ei tuossa uhkailla ketään, vaan itse olet valehdellut. Tekopyhä paska. Oma ongelmasi, jos kerjäät turpaasi Jumalalta. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

        Mm. sitä vastaan taistelemalla olet turpaasi kerjäämässä.

        Mutta jos sinä kerjäät turpaasi, niin ei se minusta mitään todista. Vaan sinusta. Tekopyhä paska. Sinä et saatanan kusipää ymmärrä suomen kieltä, koska surkean tekopyhyytesi syntisyys ja pahuus tekee sinusta surkean TOMPPELIN.

        Olet kusipää ollut eksyttämässä ihmisiä lain alle. Julistamassa toista Kristusta. Kirottua. Olet kirottu Raamatun mukaan, Gal 1.

        Kusipäänä pilkkaajana on oltu herjaamassa Paavolaa, että "Paavola ei ole pystynyt mitään järkevää esittämään."

        Tuo on pilkkaajan puhetta, ja Raamatun Sananlaskujen mukaan sellainen pilkkaaja kerjää turpaansa. Ei sen kummempaa.

      • Neuvon.setää

        Kaikki aikuiset ja myös lapset ymmärtävät, että sinussa setä on riivaajahenki.

        On merkillepantavaa, että riivaajahenki vastustaa lakia sekä puolustaa Mauno Mattilaa ja Petri Paavolaa. Tästä teemme seuraavan johtopäätöksen.

        1 Laki on hyvä ja sitä tulee noudattaa
        2 Mauno Mattila ja Petri Paavola ovat eksyttäjiä

      • Setä.neuvoo
        Neuvon.setää kirjoitti:

        Kaikki aikuiset ja myös lapset ymmärtävät, että sinussa setä on riivaajahenki.

        On merkillepantavaa, että riivaajahenki vastustaa lakia sekä puolustaa Mauno Mattilaa ja Petri Paavolaa. Tästä teemme seuraavan johtopäätöksen.

        1 Laki on hyvä ja sitä tulee noudattaa
        2 Mauno Mattila ja Petri Paavola ovat eksyttäjiä

        Sinä olet kristinuskon ulkopuolella, jos väität, että tekojen kautta pelastutaan.

        Ei armo kumoa lakia. Mutta ei armon alla olevalla uskovalla ole mitään syytä väittää että
        - laki on kumottu, tai että
        - lain kautta pelastutaan.

        Tällaiseen lain kanssa näpertelyyn ei yksinkertaisesti ole mitään syytä kristinuskon mukaisella uskovalla. Lailla on toki muuta käyttöä.

        Mutta jos sinä suhtautumisesta lakiin teet riivauskysymyksen, silloin voidaan kysyä, mikä
        - uusjudaistinen
        - satanistinen
        - pelagiolainen
        riivaajahenki sinussa jyllää.

        Kun Raamatun mukaan pelastusta ei saada teoilla, Ef 2. Ja mikään liha ei tule vanhurskaaksi lain teoista, Gal 3 ja Room 3.

        19 Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; 20 sentähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto.

        21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, 22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. 23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla 24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, 25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit 26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

        27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. 28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. 29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, 30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.

        31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

        Ei kukaan ole väittänyt, että tekojen kautta pelastutaan. Mutta uskovakin voi menettää syntiä tekemällä pelastuksensa.

        Sinä setä olet menettänyt pelastuksesi tekemällä kuoleman syntiä. Sinun kanssa ei kannata enempää väitellä.

        Mt 7:6 "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä.

        Sinä olet kertakaikkiaan surkea eksyttäjä.

        Uskova ei menetä pelastustansa. Mutta sinä olet yksinkertaisesti pihalla kristinuskosta. Ja valehtelija, pilkkaaja, ja Jumalaa vastaan taistelemassa. Sinulle olisi parempi häipyä kristinuskon keskusteluista nolaamasta itseäsi enempää.

      • auttaisiko.joku.setää

        Eipä sedällä ole yhtään itsekritiikkiä eikä paljoa tervettä itseymmärrystäkään, kun hän ei tajua nolaavansa itse itseään täällä kaiken aikaa. Säälittävä raivopää hän on.

      • Henki.paljastaa
        auttaisiko.joku.setää kirjoitti:

        Eipä sedällä ole yhtään itsekritiikkiä eikä paljoa tervettä itseymmärrystäkään, kun hän ei tajua nolaavansa itse itseään täällä kaiken aikaa. Säälittävä raivopää hän on.

        Ja vaarallinen ja sellaisena häneen on suhtauduttava.

      • jljlkjlkjljlj
        Setä.neuvoo kirjoitti:

        Sinä olet kertakaikkiaan surkea eksyttäjä.

        Uskova ei menetä pelastustansa. Mutta sinä olet yksinkertaisesti pihalla kristinuskosta. Ja valehtelija, pilkkaaja, ja Jumalaa vastaan taistelemassa. Sinulle olisi parempi häipyä kristinuskon keskusteluista nolaamasta itseäsi enempää.

        Vai ei uskova voi menettää pelastustaan. Kyllä voi. Jeesus opettaa, että moni armolahjojakin saanut uskovainen pappi menettää pelastuksensa.

        Mt 7: 21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Bilia 1776 kääntää oikein Ilm 22:14,15 jakeet, että taivaaseen pääsee vain ne, jotka pitävät Jumalan käskyt. Jakeet kertovat myös, että ne uskovat, jotka olivat mieltyneet valheeseen, eivät pääse taivaaseen.

        Ilm 22: 14 Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. 15 Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekiät ja murhaajat, ja epäjumalan palveliat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

      • Setä.neuvoo
        jljlkjlkjljlj kirjoitti:

        Matt 7:21-23 ihmeidentekijät eivät olleet uskovia. Tätä olen selittänyt monessa keskustelussa moneen kertaan. Eikä kenenkään uskovan vanha aatu taivaaseen pelastu. Teiltä puuttuu ymmärrystä kristinuskon PERUSASIOISTA, mutta olette silti yrittäneet esiintyä OPETTAJINA.

        MIKSI?

      • Ulkosuomalainen1
        jljlkjlkjljlj kirjoitti:

        Vai ei uskova voi menettää pelastustaan. Kyllä voi. Jeesus opettaa, että moni armolahjojakin saanut uskovainen pappi menettää pelastuksensa.

        Mt 7: 21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Bilia 1776 kääntää oikein Ilm 22:14,15 jakeet, että taivaaseen pääsee vain ne, jotka pitävät Jumalan käskyt. Jakeet kertovat myös, että ne uskovat, jotka olivat mieltyneet valheeseen, eivät pääse taivaaseen.

        Ilm 22: 14 Autuaat ovat ne, jotka hänen käskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olis ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät. 15 Mutta ulkona ovat koirat ja velhot, ja huorintekiät ja murhaajat, ja epäjumalan palveliat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.

        Sanoit oikein, Hyvä ystävä kallis. Kyllä uskoon tullutkin voi menettää pelastuksensa.

        Olin kerran täällä Kanadassa Reform Baptist kirkossa, jossa julistetaan että kerran pelastettu, aina pelastettu.

        Mainitsin pastorille 1 Timoteus 4, jossa sanotaan, Now the Spirit expressly says that in later times some will depart from the faith by devoting themselves to deceitful spirits and teachings of demons.

        Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja 2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

        Pastori vastasi, että sellaiset eivät koskaan eden tulleet uskoon.

        Siinähän sanotaan, depart from faith, luopuvat uskosta.

        Jotkut Englantilaiset käännikset sanovat , fall away from faith.

        Siis eksyy, luopuu, tai tuetoisesti hylkää uskon.

    • fghfghfghf

      Maunon Mattilan sivuilla on linkki Harri Veijosen sivuille. Tämä on yksi pohjanoteeraus lisää. Veijonen väittää olevansa Tukholman profetiassa mainittu profeetta. Ja ei tasan ole. Veijonen mainostaa myös Petri Paavolan sivuja, joka on selvä todiste siitä, että Veijonen on väärä profeetta.

      • näin.on

        Samaa sakkia kaikki.

      • Ingenjör_81

        Asia on korjattu. Ei ole Veijosen linkkiä enää.

    • hohhoijakkaa

      Sekopäitä olette kumpikin.

      • Tämä.On.Totuus

        Mt 5:22 ... se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    • Setä.neuvoo

      Tomppelit ovat ansainneet helvetin tulen tappelemalla kristinuskon pelastussanomaa vastaan. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

      Samat tomppelit ovat perkeleinä pyörineet keskusteluissa syytämässä valheellisia syytöksiä ympäriinsä. Ja näitäkö jotkut vielä nimittelevät uskoviksi. Jos perkele tulisi luoksenne tappelemaan Ef 2 -luvun armoa vastaan, niin häntäkö pitäisitte uskovana? Jos vaan saarnaa lakia?

      • DoctorT

        Setä rauhoitu jo. Yritä pitää hallinnassa se riivaajahenki, joka pistää sinut kirjoittelemaan kaikenlaista kuraa nettipalstoille.

      • Tympääntynyt

        Putsaahan kielesi! Tuosta kaikesta paistaa läpi pahasuopaisuus ja Jumalan agape-rakkauden puute. Asioista voi olla erimielisiä, mutta kielenkäytön tulee olla asiallista, eikä suomalaisttain ajatellen murrosikäisen tasoa. Nykyään hyppään yli kirjoituksesi ja juuri tuon inhottavan kielenkäytön takia. Antaa erittäin huonon kuvan uskovasta.....

    • PasiToivonen

      >>Jeesus käski opettamaan kaikille kansoille Vanhan testamentin käskyt ja Mattila vastustaa tätä.>>

      50. Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
      51. Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat,
      52. ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.

      Kuoltuaan Jeesus alkoi kiukuspäissään potkia Jerusalemin Temppeliä. Vanhassa Testamentissa ei tällaista käskyä anneta.

      • voi.voi.voiv

        Pasi Toivonen. Sinä olet katolinen Tampereen kirkon ruusukon esilukija ja neitsyt Maria epäjumalan palvoja. Sinun syntiesi anteeksianto on kielletty, kun pilkkasit Pyhää Henkeä taannoin s24 keskustelussa.

        Tämä sinun kommenttisi osoittaa taas sen, miten paljon sinussa vaikuttaa pahat henget.

    • kauhistuttavaa

      Jatkuvasti täällä kirjoitetaan,sinussa on riivaaja,vaikuttaa pahat henget.Tuo on niin sairasta,jos ihmisessä on riivaaja,täytyy vapauttaa!Te leikitte todella vakavilla asioilla,jatkuvalla haukkumisella ja minä ole oikeassa lankeatte ylpeyden syntiin ja voitte itse todella tulla riivatuksi.

    • PasiToivonen

      >>Sinun syntiesi anteeksianto on kielletty, kun pilkkasit Pyhää Henkeä...>>

      En ole pyytämässä sinun anteeksiantoasi.

      • tämä.on.totuus

        Jumala on kieltänyt sinun syntiesi anteeksiannon. Kuulet asian uudestaan, kun olet polvillasi viimeisellä tuomiolla ja neitsyt Maria ei ole siellä auttamassa.

      • SormenpäilleVartija

        Ja täällä suomenmaankamarallakin on nettipoliisi terästäytymässä...kaikista vihapuheista, kunnianloukkauksista ym törkytexteistä!

    • Setä.neuvoo

      Tämän teoilla pelastumista saarnaavan, saatanan pellelauman pitäisi selittää, mikä heidän uskontonsa on, ja mistä löytyy sen temppeli. Siihen kysymykseen en ole vielä saanut vastausta. Pitääkö päätellä, että nämä ovat vain kiusaavia kusipäitä, ei sen kummempaa. On nimittäin sen verran kusipäistä heidän julistuksensa, että kehtaako mikään kirkkokunta tunnustaa tuollaista viralliseksi opiksensa.

      • Nevon.setää

        Setä, lopeta jo. Sinä teet itsestäsi naurun aiheen. Ei kukaan uskottava uskovainen puhu näin törkeästi.

        Riehut näissä tekoasioissa, koska olet itse tehnyt kuoleman syntiä.

      • Setä.neuvoo
        Nevon.setää kirjoitti:

        Setä, lopeta jo. Sinä teet itsestäsi naurun aiheen. Ei kukaan uskottava uskovainen puhu näin törkeästi.

        Riehut näissä tekoasioissa, koska olet itse tehnyt kuoleman syntiä.

        Kerropa kusipää valhesyytösten suoltaja, mitä kuolemansyntiä on tehty.

      • SjoenUskis

        Aivan uskomatonta tekstiä!!! :O

        Mauno Mattila on järkky tapaus, jättää surutta monta särkynyttä ihmistä teoillaan ja sanoillaan taakseen, mutta että tämä olisi uskovaisten tekstiä?!

        Kiroillaan kuin lappalaiset, tuomitaan helvettiin ja lyödään leukaluun säpäleiksi niin että pitää olla puoli vuotta sairaalassa?!

        Minkähän sortin uskovaisia te ootte? :D

      • Henki.vahvistanut
        SjoenUskis kirjoitti:

        Aivan uskomatonta tekstiä!!! :O

        Mauno Mattila on järkky tapaus, jättää surutta monta särkynyttä ihmistä teoillaan ja sanoillaan taakseen, mutta että tämä olisi uskovaisten tekstiä?!

        Kiroillaan kuin lappalaiset, tuomitaan helvettiin ja lyödään leukaluun säpäleiksi niin että pitää olla puoli vuotta sairaalassa?!

        Minkähän sortin uskovaisia te ootte? :D

        Mauno Mattila on vakaa Jumalan palvelija ja Kristuksen opetuslapsi, jota eksyneet ja harhaoppineet näillä palstoilla herjaavat ja panettelevat, kun eivät muuhun kykene.

        Tämä "setäneuvoo" onkin sitten jo omassa lajissaan täysin erilainen tapaus, jonka luokittelisin jonkinlaiseksi pakkoneuroosista kärsiväksi demoniseksi kummajaiseksi, jonka "pyhänä missiona" on herjata kaikkia meitä, jotka olemme tehneet henkilökohtaisen uskonratkaisun ja päättäneet (Jumalan armosta) lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta sillä tiellä, jonka hän on eteemme viitoittanut ja jonka päätepiste on "Isän Koti" Taivaassa ja iankaikkinen yhteys Hänen kanssaan.

        "Sedän" mielestä mitään ratkaisua ei tarvita, kun se hänen mukaansa on täysin turhaa, epäraamatullista ja suoranaista Jumalan pilkkaa, ja farisealainen "teko", jonka seurauksena on varma kadotustuomio.

        Jokainen voi "sedän" hengen tuotoksista tehdä sen johtopäätöksen, että itse paholainen on sekoittanut "sedän" pään.
        Joten mitään "sedän" neuvoja ei voi missään tapauksessa ottaa vakavasti.

      • näin.on
        Henki.vahvistanut kirjoitti:

        Mauno Mattila ei ole vakaa Jumalan palvelija. Aloituksessa on selvästi todistettu, että Mattila on suuri eksyttäjä. Hänen entinen elämänsä on ollut paholaisen äänen kuuntelemista, väärien profetioiden jakamista ja nyt kaveri on vain heilahtanut toiselle laidalle. Varoitan vakavasti seuraamasta eksyttäjä Mauno Mattilaa.

      • ElOnEl

        Noh, omasta kokemuksesta en kyllä Mattilasta noinkaan sanoisi.
        Täällä Seinäjoella on nyt tullu muutama ihminen aivan ihmeissään, kuinka Mattila ja hänen vaimonsa on tuominneet nämä ihmiset ja kertoneet mitä ihmeellisempiä demonitarinoita...
        Myöskin tuo Mattilan sanomisiin vastuun pakoilu on mielestäni raukkamaista ja kertoo paljon hänen tilastaan.
        Facebookissa ei saa kyseenalaistaa mitään, vaan hän heti blokkaa tällaiset ihmiset. Ei kestä arvostelua tämä mies ja jos joku asia ei arvostelua kestä, on siinä jotain mätää ja vahvasti.

        Sitten tämä saarnaaminen pelkästään joitakin ihmisiä vastaan... kuuntelin netistä jonkun Mattilan saarnan ja siinä oli tunti pelkästään muiden ihmisten virheistä ja "vääristä opeista" ilman mitään faktaa.
        Tunnen jopa joitain ihmisiä joista Mattila puhuu ja puheet on ollu täyttä valhetta.
        Ihmettelen suuresti jos kukaan ei palauta tätä miestä maan pinnalle, jos tuollasta toisten ihmisten haukkumista jatkaa.
        Jos hän itse on nähnyt leluissakin demoneita tai kirpparivaatteissa, ei se kyllä tarkoita että vapaissa suunnissa näin opetettaisiin.
        Jokaisesta seurakunnasta löytyy pölhöjä jotka uskoo mitä tahtoo. Mattila näyttää olleen/olevan sellainen.

        Oikeasti, jos mies jättää ihmisiä (muutaman naisen tunnen henk.koht.) itkien ihmettelemään hänen sanomisiaan ja tuomiotaan, ei kyllä kristillisyydestä ole kyse...

      • ElOnEl
        näin.on kirjoitti:

        Mauno Mattila ei ole vakaa Jumalan palvelija. Aloituksessa on selvästi todistettu, että Mattila on suuri eksyttäjä. Hänen entinen elämänsä on ollut paholaisen äänen kuuntelemista, väärien profetioiden jakamista ja nyt kaveri on vain heilahtanut toiselle laidalle. Varoitan vakavasti seuraamasta eksyttäjä Mauno Mattilaa.

        Suuresti ihmettelen myös Juhani Rimpeläisen mukana oloa?! :O

        Missäs nämä ihmiset kokoustaa Seinäjoella? Olen ymmärtänyt että Rimpeläinen kuuluu Helluntaihin ja Mattila Vapaasurakuntaan?

      • huvittunut
        näin.on kirjoitti:

        Mauno Mattila ei ole vakaa Jumalan palvelija. Aloituksessa on selvästi todistettu, että Mattila on suuri eksyttäjä. Hänen entinen elämänsä on ollut paholaisen äänen kuuntelemista, väärien profetioiden jakamista ja nyt kaveri on vain heilahtanut toiselle laidalle. Varoitan vakavasti seuraamasta eksyttäjä Mauno Mattilaa.

        Ehkä kannattaa tutustua opetuksiin ja arvioida ne Jumalan Sanalla, eikä jonkun aloituksen mukaan.....

      • ElOnEl
        huvittunut kirjoitti:

        Ehkä kannattaa tutustua opetuksiin ja arvioida ne Jumalan Sanalla, eikä jonkun aloituksen mukaan.....

        Eikö tuo toisten ihmisten väärässä olemisesta saarnaaminen kerro jo kaiken?
        Käyttäytyy todella töykeästi kasvotusten, jos olet eri mieltä hänen kanssaan.
        Siitä on lähimmäisenrakkaus melko kaukana.
        Eikä nuo opetukset kyllä itseeni iske, kun sisältö on, tämä henkilö on väärässä tämä henkilö on perkeleestä, tämä ihminen on harhaoppinen.

        Jos mies on luullut, että kirpparivaatteista tulee demoneita ihmiseen, on se kyllä hänen omaa teologiaa.
        Missään helluntaiseurakunnassa tai uskon liikkeessä en ole koskaan kuullut moista.
        Valhetta päästelee ja paljon.

      • huvittunut
        ElOnEl kirjoitti:

        Itse asiassa minua on varoitettu samasta asiasta. Välillä tuntui, että kaikissa on demoni.

    • PasiToivonen
      • Muistokirja.kirjoitetaan

        ptoivonen on hekumoitsija..hänen neitsytmariansa 'näkee hänen salahekumointinsa -muttei piittaa'. Sensijaan JUMALA NÄKEE...

    • JumalaLoiAivot

      Uskossa oleminen ei ole mikään elämäntapa. Uskonnollisuus on.

    • PasiToivonen

      >>Mauno Mattila vastustaa Jeesusta>>

      Kohta on lokakuu. Tarvitaan enää Vallankumous. Tulee sopivasti pyöreitä vuosia.

    • huvittunut

      Onpas tässä ketjussa todella ala-arvoista tekstiä!

    • KTS--

      Jo Piispa Erkki Kaila huomautti aikoinaan kirjassaan "Kristillinen Uskonto-oppi", että jo apostolisella ajalla esiintyi juutalaiskristittyjä harhaopettajia, jotka opettivat, että ihminen tulee vanhurskaaksi lain töiden kautta eli pitämällä Mooseksen lain määräykset. Tätä harhaoppia vastaan taisteli apostoli Paavali suurella tarmolla ja tähdensi, että ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ilman lain töitä. Erkki Kaila sanoo, että kun katolinen kirkko sittemmin harhautui uudelleen tuohon juutalaiseen käsitykseen, palautti uskonpuhdistaja Martti Luther Paavalin opin vanhurskauttamisesta jälleen oikealle paikalleen.

      Ote Bunyanin kirjasta "Kristityn Vaellus":

      "Sinä olit matkalla Lainkuuliaisuuden luokse, joka on Holhoojavaimon Poika. Holhoojavaimo lapsineen on sidottu ja sisältyy tämän Siinain vuoren mysteerioon, tuon saman vuoren jonka sinä pelkäsit päällesi kaatuvan (Gal. 4:21-27). Jos hän siis lapsineen on sidottu, niin kuinka sinä voit toivoa pääseväsi heidän kauttaan vapaaksi? Tuo Lainkuuliaisuus ei kykene sinua taakastasi vapauttamaan. Hän ei ole koskaan kenenkään taakkaa pois ottanut, eikä milloinkaan tule niitä myöskään pois ottamaan. Lain tekojen kautta ei voi vanhurskaiksi tulla, sillä lain teoilla ei kukaan koskaan voi päästä taakastaan eroon. Herra Maailmanviisas on näin ollen muukalainen ja herra Lainkuuliaisuus on petturi, eikä hänen poikansakaan, Hieno Käytös, leveine hymyineen ole muuta kuin tekopyhä lurjus, joka ei voi sinua auttaa. Usko minua, noiden tomppeleiden jaarituksilla ole muuta tarkoitusta koskaan ollutkaan kuin saada johdattaa sinut harhaan ohjaamalla sinut pois siltä pelastuksen tieltä, jonne minä olin sinut opastanut."

      Toistan:

      "Tuo Lainkuuliaisuus ei kykene sinua taakastasi vapauttamaan. Hän ei ole koskaan kenenkään taakkaa pois ottanut, eikä milloinkaan tule niitä myöskään pois ottamaan."

      Bunyan oli kyllä oivaltanut asiat oikein. Ei ihme että kirja on Raamatun jälkeen toiseksi levinnein.

      HYVÄ!

      • M..O..T

        Luterilaiset piispat ovat omaksuneet opin yksin armosta - joka yrittää kumota velvollisuuden totella Jumalan tahtoa. Luterilaiset papit yrittävät opettaa harhaoppia, ettei uskovan teoilla olisi mitään merkitystä. Marthin Luther meni roomalaiskatolilaisuutta vastustaessaan toiseen ääripäähän ja Luther vaati äänekkäästi Jaakobin kirjeen ja Ilmestyskirjan poistamista Raamatusta, koska ne eivät sopineet yksin armosta -oppiin.

        Sinä KTS olet paholaisen kouluttama ammattieksyttäjä. Sinun valheesi on helppo kumota Jumalan Sanalla. Laitan tähän Raamatusta kohtia, jotka todistavat, että puhut valhetta. Uskova ei pelastu taivaaseen, jos hän ei tottele Jumalan käskyjä. Usko Jeesukseen tarkoittaa uskoa Jeesusta eli totella Jeesusta. Jos et tottele käskyjä, niin Raamatun ilmoituksen mukaan et edes usko.

        Mt 19: 16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" 17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."

        Jos et tottele lakia, niin et usko Jeesukseen.

        Jaak. 2: 14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. 23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Jeesus sanoi, ettei suun tunnustus Jeesuksen olemassa oloon ja Jumaluuteen riitä pelastumiseen. Jeesus täsmensi, että sen lisäksi tulee tehdä Jumalan tahto. Ei edes armolahjat ole tae pelastuksesta. Jeesus sanoi, että lakia vastaan rikkovat eli laittomuutta tekevät uskovat, eivät pääse taivaaseen:

        Mt 7: 21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Tämä takia Paavali totteli jokaista Juutalaisten lain käskyä Uuden liiton aikana:

        Ap.t 25: 7 Paavalin saavuttua kerääntyivät Jerusalemista tulleet juutalaiset hänen ympärilleen ja ahdistivat häntä monin raskain syytöksin. He eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään syytöksiään toteen. 8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Paavali opetti efesolaisille hylkäämään pakanoiden elämän tavata (esim. roomalaiset tavat) ja opetti roomalaisille, että usko ei kumoa velvollisuutta totella lakia:

        Ef 4: 17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, 18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. 19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. 20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, 21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. 22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Olen ottanut selkävoiton KTS:n valheista. Varoitan tästä ovelasta paholaisen asiamiehestä.

    • Setä.neuvoo

      Voi teitä saatanan höppänöitä. Lutherin lahkossa on opetettu ihmiset lukemaan ulkoa kymmentä käskyä, ja on lahjoitettu rippikoulun käyneille Raamattua. Sitten joku saatanan rääväsuu heittää herjaa, että Luther opetti, ettei teoilla ole mitään merkitystä.

      Sinun omassa päässäsi se kuvitelma on. Valtava tarve heittää herjaa muista.

      • PakkoJatkaa

        "Voi teitä saatanan höppänöitä."
        Kohta häpeän olla uskova!!!!!!!!!!!

      • neuvo.kallis

        Setä - sinussa on demoni. Puhut kuin riivattu.

        Vastustat myös totuutta.

        Sinulle olisi parasta jättää Suomi24 palsta ja hakea itsellesi apua.

    • Setä.neuvoo

      Tehän siinä näytätte mallia, heittämällä törkeää herjaa ympäriinsä.

      • PakkoJatkaa

        Ja sinä uskovana vain jatkat.
        Vaeltakaa Hengessä
        16. Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette toteuta lihan himoa.
        17. Liha himoitsee Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan. Ne ovat toisiaan vastaan, niin ettette tee sitä, mitä tahdotte.
        18. Mutta jos Henki johdattaa teitä, ette ole lain alaisia.
        19. Lihan teot ovat ilmeisiä. Niitä ovat haureus, saastaisuus, irstaus,
        20. epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyydet, riita, kiivaus, vihat, juonittelut, eripuraisuudet, harhaopit,
        21. kateus, juomingit, mässäily ja muut sellaiset. Sanon teille etukäteen, kuten ennenkin olen sanonut, että ne, jotka tällaista tekevät, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus(9),
        23. sävyisyys, itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki.
        24. Ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omia, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
        25. Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä.
        26. Älkäämme tavoitelko turhaa kunniaa, ärsytellen ja kadehtien toisiamme.

    • KTS--

      Jo Piispa Erkki Kaila huomautti aikoinaan kirjassaan "Kristillinen Uskonto-oppi", että jo apostolisella ajalla esiintyi juutalaiskristittyjä harhaopettajia, jotka opettivat, että ihminen tulee vanhurskaaksi lain töiden kautta eli pitämällä Mooseksen lain määräykset. Tätä harhaoppia vastaan taisteli apostoli Paavali suurella tarmolla ja tähdensi, että ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ilman lain töitä. Erkki Kaila sanoo, että kun katolinen kirkko sittemmin harhautui uudelleen tuohon juutalaiseen käsitykseen, palautti uskonpuhdistaja Martti Luther Paavalin opin vanhurskauttamisesta jälleen oikealle paikalleen.

      Ote Bunyanin kirjasta "Kristityn Vaellus":

      "Sinä olit matkalla Lainkuuliaisuuden luokse, joka on Holhoojavaimon Poika. Holhoojavaimo lapsineen on sidottu ja sisältyy tämän Siinain vuoren mysteerioon, tuon saman vuoren jonka sinä pelkäsit päällesi kaatuvan (Gal. 4:21-27). Jos hän siis lapsineen on sidottu, niin kuinka sinä voit toivoa pääseväsi heidän kauttaan vapaaksi? Tuo Lainkuuliaisuus ei kykene sinua taakastasi vapauttamaan. Hän ei ole koskaan kenenkään taakkaa pois ottanut, eikä milloinkaan tule niitä myöskään pois ottamaan. Lain tekojen kautta ei voi vanhurskaiksi tulla, sillä lain teoilla ei kukaan koskaan voi päästä taakastaan eroon. Herra Maailmanviisas on näin ollen muukalainen ja herra Lainkuuliaisuus on petturi, eikä hänen poikansakaan, Hieno Käytös, leveine hymyineen ole muuta kuin tekopyhä lurjus, joka ei voi sinua auttaa. Usko minua, noiden tomppeleiden jaarituksilla ole muuta tarkoitusta koskaan ollutkaan kuin saada johdattaa sinut harhaan ohjaamalla sinut pois siltä pelastuksen tieltä, jonne minä olin sinut opastanut."

      Toistan:

      "Tuo Lainkuuliaisuus ei kykene sinua taakastasi vapauttamaan. Hän ei ole koskaan kenenkään taakkaa pois ottanut, eikä milloinkaan tule niitä myöskään pois ottamaan."

      Bunyan oli kyllä oivaltanut asiat oikein. Ei ihme että kirja on Raamatun jälkeen toiseksi levinnein.

      HYVÄ!

      • M..O..T

        Luterilaiset piispat ovat omaksuneet opin yksin armosta - joka yrittää kumota velvollisuuden totella Jumalan tahtoa. Luterilaiset papit yrittävät opettaa harhaoppia, ettei uskovan teoilla olisi mitään merkitystä. Marthin Luther meni roomalaiskatolilaisuutta vastustaessaan toiseen ääripäähän ja Luther vaati äänekkäästi Jaakobin kirjeen ja Ilmestyskirjan poistamista Raamatusta, koska ne eivät sopineet yksin armosta -oppiin.

        Sinä KTS olet paholaisen kouluttama ammattieksyttäjä. Sinun valheesi on helppo kumota Jumalan Sanalla. Laitan tähän Raamatusta kohtia, jotka todistavat, että puhut valhetta. Uskova ei pelastu taivaaseen, jos hän ei tottele Jumalan käskyjä. Usko Jeesukseen tarkoittaa uskoa Jeesusta eli totella Jeesusta. Jos et tottele käskyjä, niin Raamatun ilmoituksen mukaan et edes usko.

        Mt 19: 16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" 17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."

        Jos et tottele lakia, niin et usko Jeesukseen.

        Jaak. 2: 14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. 23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Jeesus sanoi, ettei suun tunnustus Jeesuksen olemassa oloon ja Jumaluuteen riitä pelastumiseen. Jeesus täsmensi, että sen lisäksi tulee tehdä Jumalan tahto. Ei edes armolahjat ole tae pelastuksesta. Jeesus sanoi, että lakia vastaan rikkovat eli laittomuutta tekevät uskovat, eivät pääse taivaaseen:

        Mt 7: 21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Tämä takia Paavali totteli jokaista Juutalaisten lain käskyä Uuden liiton aikana:

        Ap.t 25: 7 Paavalin saavuttua kerääntyivät Jerusalemista tulleet juutalaiset hänen ympärilleen ja ahdistivat häntä monin raskain syytöksin. He eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään syytöksiään toteen. 8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Paavali opetti efesolaisille hylkäämään pakanoiden elämän tavata (esim. roomalaiset tavat) ja opetti roomalaisille, että usko ei kumoa velvollisuutta totella lakia:

        Ef 4: 17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, 18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. 19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. 20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, 21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. 22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

        Olen ottanut selkävoiton KTS:n valheista. Varoitan tästä ovelasta paholaisen asiamiehestä.

    • KTS--

      Jo Piispa Erkki Kaila huomautti aikoinaan kirjassaan "Kristillinen Uskonto-oppi", että jo apostolisella ajalla esiintyi juutalaiskristittyjä harhaopettajia, jotka opettivat, että ihminen tulee vanhurskaaksi lain töiden kautta eli pitämällä Mooseksen lain määräykset. Tätä harhaoppia vastaan taisteli apostoli Paavali suurella tarmolla ja tähdensi, että ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ilman lain töitä. Erkki Kaila sanoo, että kun katolinen kirkko sittemmin harhautui uudelleen tuohon juutalaiseen käsitykseen, palautti uskonpuhdistaja Martti Luther Paavalin opin vanhurskauttamisesta jälleen oikealle paikalleen.

      Ote Bunyanin kirjasta "Kristityn Vaellus":

      "Sinä olit matkalla Lainkuuliaisuuden luokse, joka on Holhoojavaimon Poika. Holhoojavaimo lapsineen on sidottu ja sisältyy tämän Siinain vuoren mysteerioon, tuon saman vuoren jonka sinä pelkäsit päällesi kaatuvan (Gal. 4:21-27). Jos hän siis lapsineen on sidottu, niin kuinka sinä voit toivoa pääseväsi heidän kauttaan vapaaksi? Tuo Lainkuuliaisuus ei kykene sinua taakastasi vapauttamaan. Hän ei ole koskaan kenenkään taakkaa pois ottanut, eikä milloinkaan tule niitä myöskään pois ottamaan. Lain tekojen kautta ei voi vanhurskaiksi tulla, sillä lain teoilla ei kukaan koskaan voi päästä taakastaan eroon. Herra Maailmanviisas on näin ollen muukalainen ja herra Lainkuuliaisuus on petturi, eikä hänen poikansakaan, Hieno Käytös, leveine hymyineen ole muuta kuin tekopyhä lurjus, joka ei voi sinua auttaa. Usko minua, noiden tomppeleiden jaarituksilla ole muuta tarkoitusta koskaan ollutkaan kuin saada johdattaa sinut harhaan ohjaamalla sinut pois siltä pelastuksen tieltä, jonne minä olin sinut opastanut."

      Toistan:

      "Tuo Lainkuuliaisuus ei kykene sinua taakastasi vapauttamaan. Hän ei ole koskaan kenenkään taakkaa pois ottanut, eikä milloinkaan tule niitä myöskään pois ottamaan."

      Bunyan oli kyllä oivaltanut asiat oikein. Ei ihme että kirja on Raamatun jälkeen toiseksi levinnein.

      HYVÄ!

      • varkoaaKTSää

        Nimimerkki KTS on laittanut jo KOLMANNEN kerran tämän saman viestin keskusteluketjun perään. Tämä osoittaa, miten katala huijari tämä mies on. Hän yrittää saada huomiota rikkomalla Suomi24 palsta sääntöjä ja massapostittamalla samaa viestiä. KTS on tunnettu valekristitty, ammattihuijari ja saatanan kätyri. Hänen puheensa ovat paholaisesta.

        Näyttää siltä, että paholainen yrittää sotia täydellä teholla Jumalan lakia ja Israelia vastaan. Tämä ei ole yllätys. Mutta näille saatanan sotilaille käy niin, että he häviävät sodan. Jumala voittaa ja saa elämään kirjaan merkityt pelastettua siitä huolimatta, mitä KTS tekeekään.

      • M..O..T

        KTS tekee tätä massapostittamista, koska hän ei kykene voittamaan Jumalan Sanaa. Tässä totuutta, joka ottaa selkävoiton KTS:stä.

        Luterilaiset piispat ovat omaksuneet opin yksin armosta - joka yrittää kumota velvollisuuden totella Jumalan tahtoa. Luterilaiset papit yrittävät opettaa harhaoppia, ettei uskovan teoilla olisi mitään merkitystä. Marthin Luther meni roomalaiskatolilaisuutta vastustaessaan toiseen ääripäähän ja Luther vaati äänekkäästi Jaakobin kirjeen ja Ilmestyskirjan poistamista Raamatusta, koska ne eivät sopineet yksin armosta -oppiin.

        Sinä KTS olet paholaisen kouluttama ammattieksyttäjä. Sinun valheesi on helppo kumota Jumalan Sanalla. Laitan tähän Raamatusta kohtia, jotka todistavat, että puhut valhetta. Uskova ei pelastu taivaaseen, jos hän ei tottele Jumalan käskyjä. Usko Jeesukseen tarkoittaa uskoa Jeesusta eli totella Jeesusta. Jos et tottele käskyjä, niin Raamatun ilmoituksen mukaan et edes usko.

        Mt 19: 16 Eräs mies tuli kysymään Jeesukselta: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?" 17 Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sinä minulta hyvästä kyselet? On vain yksi, joka on hyvä. Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä."

        Jos et tottele lakia, niin et usko Jeesukseen.

        Jaak. 2: 14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? 15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. 17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

        18 Ehkä joku nyt sanoo: "Sinulla on usko, minulla teot." Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani. 19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet -- pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. 20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön? 21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi. 23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: "Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi", ja hän sai nimen Jumalan ystävä. 24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. 25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. 26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.

        Jeesus sanoi, ettei suun tunnustus Jeesuksen olemassa oloon ja Jumaluuteen riitä pelastumiseen. Jeesus täsmensi, että sen lisäksi tulee tehdä Jumalan tahto. Ei edes armolahjat ole tae pelastuksesta. Jeesus sanoi, että lakia vastaan rikkovat eli laittomuutta tekevät uskovat, eivät pääse taivaaseen:

        Mt 7: 21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
        22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
        23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

        Tämä takia Paavali totteli jokaista Juutalaisten lain käskyä Uuden liiton aikana:

        Ap.t 25: 7 Paavalin saavuttua kerääntyivät Jerusalemista tulleet juutalaiset hänen ympärilleen ja ahdistivat häntä monin raskain syytöksin. He eivät kuitenkaan kyenneet näyttämään syytöksiään toteen. 8 Paavali kiisti ne sanoen: "Mitään väärää en ole tehnyt, en juutalaisten lakia, en temppeliä enkä keisaria vastaan."

        Paavali opetti efesolaisille hylkäämään pakanoiden elämän tavata (esim. roomalaiset tavat) ja opetti roomalaisille, että usko ei kumoa velvollisuutta totella lakia:

        Ef 4: 17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: älkää enää eläkö niin kuin pakanat! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, 18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. 19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. 20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, 21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. 22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.

        Room 3: 31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

    • PasiToivonen

      In Revelation 13 we find the shocking prophecy that all who refuse to take the Destroyer’s name, mark, or number (666), in the their right hand or in their forehead shall be beheaded.

      The Noahide Laws in the Talmud say that all idolaters, including faithful Christians, will be beheaded during Leviathan’s great Day of Purification. Amazingly, this guillotine was erected by Jewish demonstrators in August 2011, in Tel Aviv, Israel.

      http://www.texemarrs.com/images/guillotine_the_destroyer102016.jpg

      http://www.texemarrs.com/102016/destroyer_article.htm

      • KTS--

        Ja sama suomeksi:

        Ilmestyskirjan luvussa 13 löydämme shokeeraavan profetian, jonka mukaankaikki, jotka kieltäytyvät ottamasta pedon nimeä, merkkiä, tai numeroa (666) oikeaan käteensä tai otsaansa, teloitetaan.

        Nooalaiset Lait Talmudissa säätävät, että kaikki epäjumalanpalvojat, mukaanlukien kristityt, tullaan teloittamaan katkaisemalla heiltä päät Leviathanin suurena puhdistuspäivänä. Mikä hämmästyttävintä, tälläinen giljotiini pystytettiin Tel Aviviin vuonna 2011 juutalaisten mielenosoittajien toimesta.

        http://www.texemarrs.com/images/guillotine_the_destroyer102016.jpg

        http://www.texemarrs.com/102016/destroyer_article.htm

    • Setä.neuvoo

      Lukekaa lakihenkiset höppänät, mistä teoista siellä Jaakobin toisessa luvussa puhutaan - Iisakin murhaamisesta ja porton tekemästä vakoojien piilottamisesta. Niitäkö te saatanan tomppelit pidätte lain tekoina? Murhaamista ja huoraamista ja vakoilua?

    • Kohtahyvinpian

      Aion etsiä Mauno Mattilan naaman eteen, kun facessa hän vain poistaa kaikkien kirjoitukset ja blokkaa.
      Minkäänlaista vastuunkantamista sanoistaan hänellä ei ole.
      Ehkä hän naamatusten ei pääse pakoon tilannetta, väittäisin ainakin olevan vikkelämpi kuin hän fyysisesti :D

      Sairasta kirjoittaa somessa esim jo kuolleista saarnaajista ja siitä että he on hänen mielestään helvetissä.
      Minkäänlaista faktaa kirjoituksissa ei ollut. Kaikki heitetty mutulla.
      Ilmeisesti Mattilalla on natsat kertoa kuka helvettiin on joutunut ja kuka ei.
      Sitten kun yrität kysellä perusteluita tai lisäintoa, olet vain eksyksissä ja demoninen. Sitten blokataan, koska ei osata tai uskalleta kantaa vastuuta sanomisista.
      AI että... Koskahan mä pääsen näkemään tämän kekkulin silmästä silmään? Seinäjoki on pieni paikka...

      • KTS--

        Seinäjoki on pieni paikka jos alat paikalliseksi kylähäiriköksi. Ugh, olen varoittanut.

      • HuolestunutVeljesi

        "Minkäänlaista faktaa kirjoituksissa ei ollut. Kaikki heitetty mutulla."

        Pari videota olen tosin vain itse häneltä nähnyt, mutta näissä käytetyt videolinkit ja Raamatun kirjoituksiin viittaukset olivat paikkansa pitäviä. Aihe on hankala, mutta toivoisin näkeväni uskovilta, varsinkin täällä foorumeilla maailman silmien edessä kuin tietysti muutenkin, kypsyyttä sekä tervettä harkintaa ja varsinkin totuudessa pysymistä.

        "AI että... Koskahan mä pääsen näkemään tämän kekkulin silmästä silmään? Seinäjoki on pieni paikka... "

        Tällaisista lihallisista kommenteista pyytäisin myös nöyrästi tekemään parannusta Herran armosta. Ei kuulu tuollainen uhoilu hengellisen ihmisen vaellukseen.

        "Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta." 2.Kor.13:5

        Tällaiseen koetteluun soveltuu erinomaisen hyvin esim. 1.Johanneksen kirje, tähän liittyen esim. tämä: "Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä." 1.Joh.2:11

        Tämän mukaan myöskään uskova, joka yhä tuntee vihaa veljeään kohtaan, ei myöskään ole kykenevä koettelemaan opetuksia tai edes erottamaan oikeaa väärästä Jumalan tahdon mukaisesti, sillä hän on sokea.

        Eläkäämme jatkuvassa parannuksen teossa Jumalan armossa ja armosta. Näin me pysymme Kristuksessa. Ole siunattu.

      • ghjghjgjgjhg

        Mauno Mattila on Juha Norolammen kaveri. Seura kertoo paljon. Kumpikin mies hukassa. Yrittävät kaivella eksytyksiä ja se on heidän missionsa. Mattila on pilkannut oikeitakin oppeja.

      • satiaisia
        ghjghjgjgjhg kirjoitti:

        Mauno Mattila on Juha Norolammen kaveri. Seura kertoo paljon. Kumpikin mies hukassa. Yrittävät kaivella eksytyksiä ja se on heidän missionsa. Mattila on pilkannut oikeitakin oppeja.

        AAMEN!

    • Setä.neuvoo

      Siinä sitä on alkamassa oikeudenkäyntirumbaa, kun vihjaillaan, ettei pääse pakoon. Eli jostain pakottamisesta ja poispääsyn estämisestä uhkaus oli esitetty.

      Lukijoille tiedoksi: Minä en ole Mauno Mattila. Mutta. Pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

      • hjkhjkhj

        Tekemällä syntiä uskova menettää pelastuksensa Mt 7:21.

      • JumalaOnPyhäjaKiivas

        Tekemällä JATKUVASTI ja TAHALLAAN syntiä, olleen ensin jo päässyt Tuntemaan Totuuden (Jeesuksen), näin on suuri uhka tapahtua! Siksi Jeesus kehotti valvomaan...itseä ja opetuksiaan ymv!

    • Blueberi

      Taitaa olla tämä melkoisten otusten kerho. Kommentit kertovat paljon kirjoittajista itsestäään. J eesuksen omien eikuulu kirjoitella törkeyksiä toisista.

    • Mattilan_palli_heiluu

      Mauno Mattila vastustaa Tooraa videolla ja kertoo, että Jeesus Kristus tuli täyttämään lain niin, ettei meidän tarvitse totella lakia. Siis voisimme esimerkiksi vapaasti murhata ja raiskata kenet tahansa. Mattila vetoaa Apostolien tekojen 15.-lukuun, jossa kuulemma säädetään sallituksi lain rikkominen on uudessa liitossa.

      Jeesus sanoi, ettei Jumalan sanaa voi tehdä tyhjäksi. Mauno Mattila on kumonnut ja niin opettanut, että uusi liitto on kumonnut lain ja siitä seuraa se, että Mauno Mattilaan tullaan kutsumaan kaikkein pienimmäksi. Jeesus sanoi, että laki on voimassa uuden liiton aikana ja myös sen, että laki kumajat tuomitaan.

      Mt 5: 17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

      Jos ette noudata Mauno Mattilaa paremmin Jumalan tahtoa, niin ette pelastu taivaaseen. Mattila koetelkoon kaiken tämän.

      Jeesus sanoi, että lakia vastaan rikkovat eivät pääse taivaaseen. Mattilalla näyttää olevan myös kaikenlaisia valhenäkyjä ja ennustuksia. Hän jakaa monia vääriä profetioitakin. Onko Mauno Mattila jo menettänyt pelastuksensa? Tässä Raamatusta lainaus, joka kertoo asiasta.

      21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.' 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

      Ja loppuun Mattilalle ikäänkuin luu kurkkuun. Paavali ei kumonnut lakia.

      Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

      Ap.t 25:8. sillä Paavali torjui syytökset ja sanoi: "Minä en ole mitään rikkonut juutalaisten lakia enkä pyhäkköä enkä keisaria vastaan".

      • MM.on.väärässä

        Mauno Mattila tuossa videossa on löytänyt muutaman virheen Keijo Lindemanin opetuksesta. Mutta Mauno Mattilakin tekee myös virheitä opetusvideollaan.

        Mauno Mattila väittää, että Raamatussa lukee niin, että kristityt viettivät pyhäpäivää sunnuntaisin, joka lukisi Ap.t 20:7 jakeessa. Mattila opettaa väärin. Siinä kerrotaan lauantai-illan tapahtumista auringon laskun jälkeen. Sunnuntaina Paavali lähti matkaan.

        Ap. t. 20:7: "Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi puoleen yöhön saakka."

        Jotkut ajattelevat, että tässä vietettiin sunnuntain jumalanpalvelusta, koska siinä vietettiin myös ehtoollista. Ensiksi, kyseessä oli lauantai-ilta sapatin jo loputtua (siis hyvin omituinen aika jumalanpalvelukseen). Toiseksi, jos tässä leivän murto luetaan ehtoolliseksi, niin alkuseurakunta mursi leipää joka päivä, ei vain jumalanpalveluksessa (Ap. t .2:46). Todellisuudessa, opetuslapset olivat kokoontuneet yhteen sen takia, koska Paavali oli lähdössä seuraavana päivänä, eli sunnuntaipäivänä matkaan. He siis pitivät Paavalin läksiäiskokousta, ei jumalanpalvelusta.

      • MM.on.väärässä
        MM.on.väärässä kirjoitti:

        Mauno Mattila väittää videolla, että kun kristityt olivat kokoontuneet helluntaina, joka oli sunnuntai, niin se osoittaisi sen, että kristityt viettivät pyhäpäivää sunnuntaina.

        Mauno Mattila erehtyy todella karkeasti. Helluntai oli sama päivä kuin Shavuot-juhla, joka on Mooseksen lain määräämä juhlapäivä. Kristityt noudattivat Vanhan testamentin sääntöä ja viettivät Shavuot-juhlaa, joka on 50 päivää lyhteen heilutusjuhlan jälkeen.

        Onpas Mauno Mattila köykäinen suurisuu.

    • sdfgsdfgsfdsgd

      Mauno Mattilan videoissa on paljon asiavirheitä. Hänen Youtube-kanava on Hymy-lehden tapainen juorulehti, jossa mollataan toisia ja välillä virheellisillä perusteilla, kuten edellä on todettu.

    • Uusjudaismi

      Uusjudaistit saapuneet palstalle

      • näin.on

        Mikä on uusjudaisti? Ainakin Paavali oli judaisti.

        Paavali Galattalaiskirjeessä taisteli sitä vastaan, että kristityt judaistit hylkäsivät Kristuksen ja menivät messiaan kieltäviksi juutalaisiksi.

        Tuhatvuotiskaudella maapalloa johtaa Jeesus Kristus, joka oli juutalainen. Hänen kanssa hallitsee 144000 messiaanisen judaistia. Jos sinulle ei kelpaa judaistit, niin et pääse edes heidän alaisiksi.

      • Oletkoselootti

        Perkeleen huijaama uusjudaisti ja dominionisti. On sulla titteleitä.

      • näin.on
        Oletkoselootti kirjoitti:

        Perkeleen huijaama uusjudaisti ja dominionisti. On sulla titteleitä.

        Huomaan, että olet riivaajahengen vallassa, joten sinun kanssa ei ole viisasta väitellä enempää.

      • MattilaSohaissut
        näin.on kirjoitti:

        Huomaan, että olet riivaajahengen vallassa, joten sinun kanssa ei ole viisasta väitellä enempää.

        Mauno Mattilaa vihaavat sekä TV7-fanit että savossa elävät kadonneet sukukunnat.

        Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
        Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
        Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
        Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!

        Erev Tov!

      • KTS--
        näin.on kirjoitti:

        Mikä on uusjudaisti? Ainakin Paavali oli judaisti.

        Paavali Galattalaiskirjeessä taisteli sitä vastaan, että kristityt judaistit hylkäsivät Kristuksen ja menivät messiaan kieltäviksi juutalaisiksi.

        Tuhatvuotiskaudella maapalloa johtaa Jeesus Kristus, joka oli juutalainen. Hänen kanssa hallitsee 144000 messiaanisen judaistia. Jos sinulle ei kelpaa judaistit, niin et pääse edes heidän alaisiksi.

        Paavali ei ollut judaisti vaan hellenisti!
        Ja JÄMPTI niin!

    • havainnoitsevainen

      Mauno Mattila on veljeni Kristuksessa. Ei, ei hän täydellinen ole, kuten on itsekin todennut. Mutta Kristuksessa Mauno on täydellinen, kuten allekirjoittanutkin. Herra siunatkoon Mauno-veljeä, hänen kaltaisiaan miehiä tarvitaan.

      • hekumoitsijat

        Hyi helvetti anukseen nussijat!Ootko nuollut myös Maunon reikää?

      • nokiamissionhedelmä
        hekumoitsijat kirjoitti:

        Hyi helvetti anukseen nussijat!Ootko nuollut myös Maunon reikää?

        Olet väärällä palstalla. Tämä on helluntailaispalsta, ei nokiamissiomaailmapalsta.

      • hekumoitsijat
        nokiamissionhedelmä kirjoitti:

        Olet väärällä palstalla. Tämä on helluntailaispalsta, ei nokiamissiomaailmapalsta.

        Tekikö hyvää saasta.Hinttihellarit.

    • LakiOnTäytetty

      Wannabejuutalaiset tekevät yhteistyötä Patrick Tiaisen kanssa, siksi Maunon oikeat huomiot ahdistavat. Haagarilainen liha vihaa hengestä syntynyttä!
      "Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!"

    • KTS--

      No jos kyse on näistä jeshuaanis-mashialaisista perkeleen seurakunnista niin saa laittaa laiasta laitaan!

    • justjoooooo

      EIHÄN NYT UUSKARISMAATTISTEN JUDAISTISTEN VOIMAT YHTÄÄN TYKKÄÄ KUN JOKU ASTUU HEIDÄN VARPAALLE. sehän ei ole mukava yhtään kun valhe ei enää saa olla piilossa..

    • totuuskirpaisee

      TÄSSÄ VIELÄ YKSI !! Joka sun harmiksi arvostaa veljeni Mauno suuresti. Uskaltaa nousta vääryyttä vastaan vaikka pää meinaa tippua tässä ketjussa..

    • ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

    • i7h

      Mauno Mattila väittää, että alkuseurakunta vietti sapattia sunnuntaina. Tämä ei pidä paikkansa eikä edes Raamattu sellaisesta kerro.

      Kirkkohistorioitsijoiden mukaan ensimmäisillä vuosisadoilla kaikki kristilliset seurakunnat viettivät sapattia lepopäivänään. 300-luvun alussa alkoi Rooman seurakunnasta muotoutua valtionkirkko, joka sai loppuhuipennuksensa 500-luvun alussa. Näiden muutosten lomassa kirkko muokkautui osittain silloisen yhteiskunnan mukaisesti. Yksi muutos oli se, että kirkko lopetti sapatin vieton ja siirtyi viettämään lepopäivänään ja jumalanpalveluspäivänään Rooman valtakunnan virallista lepopäivää sunnuntaita. Monet tutkijat kuten myös roomalaiskatolinen kirkko sijoittavat tämän lepopäivämuutoksen vuoteen 364 jKr, jolloin katolisessa (ei ekumeenisessa) Laodikean konsiilissa paavi Liberiuksen johdolla kehotettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita (lähde: Wikipedia).

      • Anonyymi

        Mauno Mattila myös tuomitsee kaikki suomalaiset herätyskristilliset seurakunnat saatanan synagogiksi, mutta puhuu että kuinka valtavan ”uskovainen” Unkarin presidentti on ja johtaa kansaa taivaaseen koska tietojen valossa ihmisiä ei eroa niin paljoa, abortteja ei tehdä niin paljoa ym ym. Tämäkö on se uusi evankeliumi että kun kansa vain tekee hyvin niin kaikki pelastuu ja Mauno huutaa halleluja!
        Mauno siis manaa kaikki suomalaiset karismaattiset seurakunnat mutta Unkarin presidentin roomalaiskatolisuuden harhaoppi on sitten niin vallan mainiota ja kaikki on niin tyyni, niin tyyni että.
        Roomalaiskatolisisessa kirkossa kastetaan vauvoja saatanan oppien mukaan ja se on nyt sitten niin ihanaa että.
        Jotenkin tuntuu niin pahalta Maunon puolesta kun hän on noin kaksinaismoralistinen. Roomalaiskatolisuudesta ei sitten Mauno keksi mitään pahaa sanottavaa?

      • Anonyymi

        Lisäksi

        Unkarin presidentti Katalin Novák on eronnut tehtävästään.

        Novákin eroa vaadittiin laajasti sen jälkeen kun hiljattain paljastui, että presidentti oli armahtanut lasten seksuaalisen hyväksikäytön peittelystä tuomitun lastenkodin varajohtajan huhtikuussa 2023.

        – Tein virheen. Tänään on viimeinen päivä kun puhun teille presidenttinä, Novák sanoi televisioidussa puheessaan, jossa hän ilmoitti erostaan.

        Jes. 3:12 Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan.

        Tällaista Mauno sitten tahtoo siunata.
        Pyydän kaikkia rukoilemaan Maunon puolesta,
        että Herra saisi avata hänen silmänsä ja korvansa.
        Nyt näyttää pahasti siltä että hänen rakkautensa totuuteen onkin rakkautta maailman totuuteen. Ja että Herra antaisi hänelle oikeanlaisen nälän viedä evankeliumia, eikä Suomen uskovien seurakuntia parjaavaa väärää evankeliumia.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3970
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3782
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      605
      3758
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      15
      2419
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      72
      2342
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      328
      1995
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1980
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1819
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1509
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1382
    Aihe