Oikeusmurha Vapaa-ajattelijain liitossa

näin-Va-liitossa

Kuten jäsenistö on havainnut, on Vapaa-ajattelijain liitossa Helsingin raastuvanoikeuden
päätöksellä tapahtunut oikeusmurha kuvaannollisesti sanottuna. Tyttäreni toimi vuosia
liiton toiminnanjohtajana ja pääsihteerinä jo 80-luvulla. Liiton jäsenenä hän ollut
yhtäjaksoisesti yli 34 vuotta ja hänelle on myönnetty liiton hopeinen ja kultainen
ansiomerkki ansiokkaasta toiminnasta vapaa-ajattelun hyväksi.
Liiton johtoon ajautuneet henkilöt (nuoret miehet) eivät voineet sietää, että
toiminnanjohtajana oli tarmokas nainen ja alkoi ajojahti tytärtäni kohtaan. Alkusysäyksenä
työpaikkakiusaamiselle oli mitä ilmeisemmin torjuttu lähentely-yritys. Vuosia jatkunut
työpaikkakiusaaminen sai tyttäreni turvautumaan useasti työpaikkalääkärin ja
ammattiyhdistyksen sekä työsuojelupiirin apuun, joilta saikin tukea. Ajojahti johti
lopulta perusteettomaan irtisanomiseen, kun Paula ei itse ymmärtänyt lähteä semminkin,
kun mitään rikettä ei ollut asiainhoidossa tapahtunut.
Julkisten ja hyvinvointialojen liito (JHL) piti selvänä, että irtisanominen oli laiton ja vielä
törkein sellainen mitä oli 10 -vuoteen ammattiliitossa nähty. JHL ajoi Paulan asian
ilmaiseksi, kun jupakasta kehkeytyi oikeusjuttu. Vaikka kaikki perusteet, joille
irtisanominen oli rakennettu, olivat perättömiä, jäi jäljelle liittohallituksen äänestyspäätös
luottamuspulasta äänin 7 - 1, joka painoi vaakakupissa. Kiusallisesta toiminnanjohtajasta
piti päästä eroon keinolla millä hyvänsä, varsinkin kun hän vielä taloudenhoitajana valvoi
varojen käyttöä.
Sittemmin on paljastunut, että Paulan lähdön jälkeen liiton raha-asiat ovat menneetkin
melkoisen sekaisin ja niiden hoidosta on tehty kirjallisia huomautuksia eri viranomaisille
ja poliisikin tutkii asiaa.
Liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä on tapahtuneen "oikeusmurhan" jälkeen eronnut ja
vaihdettu varapuheenjohtaja (Brotherus) johtaa rupujengiä. Käytännössä täysin syrjäytetty
liiton pääsihteeri, joka tähän rähinään asti on ollut liiton tärkein työjuhta (Eino Huotari)
Karkkilasta yrittää nyt korjata mitä hänen korjattavissaan on. Tuleva liittokokous on
erittäin tärkeä liiton tulevaisuuden kannalta. Puheenjohtajan vaali on suorastaan
ratkaiseva. Näyttää ilmeiseltä, että liiton rahavarat houkuttavat vallassa olevaa
johtoporukkaa. Tuo omituinen porukka on suunnittelemassa sääntömuutosta, joka johtaisi
liiton epädemokraattisen harvainvallan tielle. Suorastaan kauhistuttavaa!!
Liittoon on syntynyt Paulan väärämielisen kohtelun aikana ja jälkeen jo vuosia jatkunut
mielivaltainen toimintamalli, joka tulee jatkuessaan pilaamaan liiton talouden ja eettishumanistisen
maineen. Lyhyessä ajassa liiton asiat ovat menneet melkoisen sekaisin.
Vapaa-ajattelijain liiton toimistosta on toiminnanjohtajan ansaitsemattomien potkujen
lisäksi kaiken kaikkiaan 5 työntekijää joutunut lähtemään melkein peräjälkeen, koska
organisaatiosta puuttuu pätevä johto. Nimenomaan uskottavan ja luotettavan johdon ja
kontrollin puute näyttää saattavan kohtalaisesti vaurastuneen yli 70 -vuotiaan järjestön
tuuliajolle.
Timo I. Vasama, kunniapuheenjohtaja

http://karkkilan-vapaa-ajattelijat.fi/data/documents/Jasenlehti-2011.pdf

59

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaa-ajattelijaTre

      Jori Mäntysalo on yksi noista mainituista nuorista miehistä.

      • LukijaKysyy

        Karisma myös?

      • bdfbgnbhnbhk

        Mitä runkkaatte vanhan papan itkuvirttä?

        Onhan se ymmärrettävää ettei pappa pysty ymmärtämään että hänen tyttäressään voisi olla jotain vikaa...

        Ja saihan pappa itsekin aikaan melkoisen härdelin kun liitossa aikoinaan hääräsi.

        Täysi ateisti kyllä, mutta välillä aika hankala ihminen.

    • liittomeneealas

      Niinpä niin. Kuten tiedämme, tätä seurasi Karkkilan irtautuminen liitosta. Aika ymmärrettävää. Liitossa on sama meininki edelleen, joten liitto senkun kulkee kohti jäävuorta mistään välittämättä juhlien seminnareissaan.

      • Saisko.tiatoo

        Missä ensi keväänä kemutaan?

    • kiusaajaliitto

      Vahvistaa vain Niemelän kokemuksia liiton työpaikkakiusaamisista.

      • Lukija.kommentoi

        Niemelän johdolla Vasama juuri irtisanottiin luottamuspulan vuoksi. Ei siis nauttinut Niemelän luottamusta, vaikka Vasama olikin aikanaan ollut nostamassa Niemelää liiton johtoon. Vaikka Vasama oli "vain töissä", hän pyrki vaikuttamaan työnantajansa johdon koostumukseen eli luottamushenkilövalintoihin.

      • Lukijalta
        Lukija.kommentoi kirjoitti:

        Väärin.

        "Vaikka kaikki perusteet, joille
        irtisanominen oli rakennettu, olivat perättömiä, jäi jäljelle liittohallituksen äänestyspäätös
        luottamuspulasta äänin 7 - 1, joka painoi vaakakupissa."

        "Liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä on tapahtuneen "oikeusmurhan" jälkeen eronnut ja
        vaihdettu varapuheenjohtaja (Brotherus) johtaa rupujengiä."

        Vasama siis savustettiin ulos Niemelästä riippumatta.

      • Lukijalta
        Lukijalta kirjoitti:

        Ei vaan Niemelän johdolla. Niemelän aloitteesta.

      • Lukijalta kirjoitti:

        Ei vaan Niemelän johdolla. Niemelän aloitteesta.

        Ei, vaan Niemelä nimenomaan erosi tapauksen johdosta, kuten aloituksessa mainitaan.

      • Nimettömänä
        Lukijalta kirjoitti:

        Ei, vaan Niemelä nimenomaan erosi tapauksen johdosta, kuten aloituksessa mainitaan.

        Liittohallituksessa tuolloin olleena voin todeta, että Vasaman laiton irtisaniminen oli yksi syy Niemelän lähtöön. Niemelällä oli toki muitakin syitä, joita tälläkin foorumilla on ruodittu, eroamiseensa liitosta.

      • Lukija.lisäys
        Nimettömänä kirjoitti:

        Vale. Fuula. Niemelä jopa esitti eroa. Joka oli laillinen.

      • Nimettömänä
        Lukija.lisäys kirjoitti:

        Ei ole. Yksi Niemelän eron syistä oli nimenomaan Vasaman laiton irtisanominen.

      • Japp3rvokki
        Nimettömänä kirjoitti:

        Ei ole. Yksi Niemelän eron syistä oli nimenomaan Vasaman laiton irtisanominen.

        Hän teki sen minkä hänen täytyi tehdä ja voitti oikeusjutun Liiton hyväksi. Prosessi oli kuitenkin niin raskas henkisesti, että hän päätti ottaa ritolat. Vaikka oikeus voittikin, niin uhreitta ei selviydytty.

      • Lukija.lisäys
        Japp3rvokki kirjoitti:

        Aivan. Niemelä henkilökohtaisesti keräsi tarvittavaa kirjallista todistusaineistoa oikeudenkäyntiin irtisanomisen asiallisten perusteiden näyttöä varten. Antivapari heittää häikäilemättä hatustaan väitteitään.

      • Nimettömänä
        Lukija.lisäys kirjoitti:

        Aivan. Niemelä henkilökohtaisesti keräsi tarvittavaa kirjallista todistusaineistoa oikeudenkäyntiin irtisanomisen asiallisten perusteiden näyttöä varten. Antivapari heittää häikäilemättä hatustaan väitteitään.

        Väärin.

        Tässä oikeata dataa Vasaman irtisanomisesta:

        Vasama irtisanotaan sähköpostikokouksessa

        Vasaman työsuhde irtisanottiin sähköpostikokouksessa 12.5.2009 päättymään kahden kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika alkaa siitä, kun ilmoitus on tullut irtisanotun tietoon.

        Työsuhteen kestoksi tulee noin 5 vuotta, 7 kuukautta ja 20 päivää. Kun aiempi työsuhde kesti 3 vuotta 4 kuukautta, Vasama palveli liittoa yhteensä noin 8 vuotta 11 kuukautta ja 20 päivää.

        Liiton historian pitkäaikaisinta työntekijää, yli 16 vuotta palvellutta toimiston ja taloudenhoitajaa, ei kutsuttu liiton 70-vuotisjuhliin marraskuussa 2007. Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n Kevätskoolaus pidettiin 16.5.2009. Siellä ei nähty Paula Vasamaa.

        Kimmo Sundström

        JK. Liiton palveluksessa kautta aikain olleista toimistonhoitajista julkaistaan artikkeli lähiaikoina tällä sivustolla.

        Kesäkuun puolivälissä ilmestynyt Vapaa Ajattelija -lehden numero 3/2009 ei kertonut mitään Vasaman potkuista.

        Kultainen ansiomerkki

        Vain vuosi ennen potkuja Vasamalle luovutettiin liiton kultainen ansiomerkki 14.6.2008 Piikkiön liittokokouksessa.

        Viimeinen palkankorotus tammikuussa

        Vasama oli saanut jonkin aikaa vain sellaisia, pienehköjä palkankorotuksia, jotka olivat kompensoineet inflaation. Työnantajan kanssa oli ollut puhetta, että jossakin vaiheessa hän saa isomman palkankorotuksen. Vuoden 2009 alussa molempien mielestä oli oikea hetki sellaiselle. Hallitus päätti 17.1.2009 yli 500 euron kuukausipalkan korotuksesta.

        Pian tämän jälkeen alkoi taas tempoilu. Vasamaa moitittiin siitä, että hän oli johtanut jossakin määrin hallitusta harhaan liiton raha-asioissa. Hallituksen jäsenet Marko Koivuniemi ja Kari Pasanen olivat siinä määrin palkankorotusta vastaan, että uhkasivat liittoa moitekanteella, ellei palkankorotusta peruta. Hallituksen enemmistö muutti mielensä: palkankorotus peruttiin 4.4.2009.

        Tätä Vasama ei hyväksynyt vaan haki ensin tukea ammattiliitoltaan. Ammattiliittokin katsoi, että tammikuun päätös merkitsi uutta sopimusta työntekijän kanssa palkan määrästä, eikä työnantaja voi yksipuolisesti noin vain perua palkankorotusta. Korotettu palkka oli siis maksettava työntekijälle.

        Edelleen Vasama haki itselleen tukea liittovaltuustolta, joka kokoontui 26.4.2009 (vrt. yllä irtisanomisilmoituksen kohta 3). Valtuusto antoikin tukensa Vasamalle ollen sitä mieltä, että hallituksen tulee pitää kiinni ja noudattaa palkka-asiassa sitä mitä ensin sovittiin ja päätettiin 17.1.2009.

        Vasamasta toiminnanjohtaja

        Palkankorotuksen lisäksi Vasamalle annettiin pian toiminnanjohtajan titteli. Vuoden 2004 alusta hänen sanotaan toimineen ensin tilapäisenä toiminnanjohtajana. Titteli muutettiin vakinaiseksi 25.1.2004. Tämä aiheuttaa hieman sekavuutta, koska yleensä pääsihteeri ja puheenjohtaja ovat olleet operatiivisen toiminnan johtajia. Vasama itsekin pyrki laajentamaan työtehtäviään siten, että hän antoi lausuntoja ja haastatteluja liiton puolesta, esiintyi radioissa ja televisiossa yms. Vaikka hänen tietonsa eivät aina olleet ajan tasalla, en sano, että hän olisi epäonnistunut näissä tehtävissä. On toisaalta etukin, että työntekijä on itsenäinen ja kyvykäs tällaisiinkin tehtäviin.

        Keväällä 2004 Vasaman työsuhde vakinaistettiin. Jos hallituksen kukkosmielinen enemmistö olisi halunnut oikeasti kehittää liittoa, sen olisi viimeistään tässä vaiheessa tullut panna toiminnanjohtajan toimi yleiseen hakuun ja palkata paras hakija.

        Vuosien varrella hallituksen useampien jäsenten ja Vasaman välille kuitenkin tuli erimielisyyksiä työn tehtäväkuva-asioissa ja muissakin asioissa. Niitä koettiin ratkoa vakiintuneella kinaamisella ja riitelyllä, mutta myös liittokokouksissa ja liittovaltuuston kokouksissa kannatusta mittaamalla. Välillä Vasamalle annettiin lisää itsenäisyyttä ja vastuuta, välillä toimenkuvaa taas rajattiin ja itsenäisyyttä kavennettiin. Tällainen tempoileva toimintatapa on ominaista vapaa-ajattelijoille.

        Liiton toiminta liukui hiljalleen alamäkeä. Henkilösuhteet alkoivat heikentyä, varsinkin sen jälkeen, kun puheenjohtaja Erkki Hartikainen (s. 1942) jätti liiton Järvenpään liittokokouksessa 12.6.2005. Nuoremman sukupolven Robert Brotherus (s. 1973) valittiin Hartikaisen seuraajaksi liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Riitoja koetettiin padota liittohallituksen omaan piiriin, mutta heikolla menestyksellä (ks. esim. http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti99.html).

        Irtisanomisen hatarat perusteet:

        Irtisanomisilmoitus

        Vasaman työsuhde päättyy irtisanomisajan ollessa kaksi kuukautta. Perusteena on Työsopimuslain 7 luvun 2 §:n mukaiset työntekijän henkilöön liittyvät perusteet, joiden seurauksena edellytyksiä työsuhteen jatkamiselle ei ollut. Ilmoituksessa käytetään asiaintilasta nimitystä luottamuspula.

        Ilmoituksessa viitataan Vasaman 7.3.2009 saamaan kirjalliseen varoitukseen. Ilmoituksen mukaan Vasaman ”epäasiallinen ja työnantajan määräysten vastainen käyttäytyminen” on jatkunut ”ilmeten mm.” näin:

        1. Vasama on rikkonut radio-ohjelmassa 15.4.2009 ”hallituksen ohjesääntöä” (hallitus ei ole julkistanut ohjesääntöä);

        2. Vasama on esimiesasemassa käyttäytynyt epäasiallisesti alaista (tukityöllistetty järjestösihteeri) kohtaan 17.4.2009;

        3. Vasama on vienyt työriita-asian liittovaltuustoon 26.4.2009;

        4. Vasama on laiminlyönyt vastineen toimittamisen liittohallitukselle huolimatta hallituksen toistuvista pyynnöistä;

        5. Vasama on ilmoittanut (kenelle?, minne?, hallitukselleko?) virheellisiä ja paikkansapitämättömiä seikkoja hallituksen jäsenten toiminnasta;

        6. Vasama on kieltäytynyt luovuttamasta työpuhelinta sairausloman aikana ja sen jälkeen työnantajalle lukuisista pyynnöistä huolimatta;

        7. Vasamalla on ”toiminnanjohtajalle sopimaton vähättelevä ja epäkunnioittava asenne” hallituksen jäseniä kohtaan;

        8. Vasama on käyttänyt ”luottamusasemaansa” väärin viedessään liittohallituksen alkuperäisiä kokouspöytäkirjoja pois toimistolta.

        Vasama määrätään myös pitämään kertyneet kesälomapäivänsä (24) 1.6.2009 alkaen.

        Kertyneiden talvilomapäivien pitämisestä ei kerrota mitään. Kesälomapäiviä on mahdollisesti enemmän kuin 24. Niitä karttuu myös irtisanomisaikana.

      • Japp3rvokki
        Nimettömänä kirjoitti:

        Väärin.

        Tässä oikeata dataa Vasaman irtisanomisesta:

        Vasama irtisanotaan sähköpostikokouksessa

        Vasaman työsuhde irtisanottiin sähköpostikokouksessa 12.5.2009 päättymään kahden kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika alkaa siitä, kun ilmoitus on tullut irtisanotun tietoon.

        Työsuhteen kestoksi tulee noin 5 vuotta, 7 kuukautta ja 20 päivää. Kun aiempi työsuhde kesti 3 vuotta 4 kuukautta, Vasama palveli liittoa yhteensä noin 8 vuotta 11 kuukautta ja 20 päivää.

        Liiton historian pitkäaikaisinta työntekijää, yli 16 vuotta palvellutta toimiston ja taloudenhoitajaa, ei kutsuttu liiton 70-vuotisjuhliin marraskuussa 2007. Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n Kevätskoolaus pidettiin 16.5.2009. Siellä ei nähty Paula Vasamaa.

        Kimmo Sundström

        JK. Liiton palveluksessa kautta aikain olleista toimistonhoitajista julkaistaan artikkeli lähiaikoina tällä sivustolla.

        Kesäkuun puolivälissä ilmestynyt Vapaa Ajattelija -lehden numero 3/2009 ei kertonut mitään Vasaman potkuista.

        Merkityksettömiä detaljeja, joilla ei ollut mitään painoarvoa käräjäoikeudessa. Oikeus on tapahtunut, eikä mikään sanahelinä sitä muuksi muuta.

      • TotuudenSiemen
        Japp3rvokki kirjoitti:

        Merkityksettömiä detaljeja, joilla ei ollut mitään painoarvoa käräjäoikeudessa. Oikeus on tapahtunut, eikä mikään sanahelinä sitä muuksi muuta.

        No, onhan tuo Vapaa-ajattelijain liitto tuomioitakin saanut ja käräjiä käydään jatkuvasti. Jotenkin ovat onnistuneet jatkamaan rikollista toimintaansa.

        Vasaman avauksesta totuus paljastuu raadollisesti.

      • Lukijan.toteamaa
        Nimettömänä kirjoitti:

        Väärin.

        Tässä oikeata dataa Vasaman irtisanomisesta:

        Vasama irtisanotaan sähköpostikokouksessa

        Vasaman työsuhde irtisanottiin sähköpostikokouksessa 12.5.2009 päättymään kahden kuukauden irtisanomisajalla. Irtisanomisaika alkaa siitä, kun ilmoitus on tullut irtisanotun tietoon.

        Työsuhteen kestoksi tulee noin 5 vuotta, 7 kuukautta ja 20 päivää. Kun aiempi työsuhde kesti 3 vuotta 4 kuukautta, Vasama palveli liittoa yhteensä noin 8 vuotta 11 kuukautta ja 20 päivää.

        Liiton historian pitkäaikaisinta työntekijää, yli 16 vuotta palvellutta toimiston ja taloudenhoitajaa, ei kutsuttu liiton 70-vuotisjuhliin marraskuussa 2007. Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n Kevätskoolaus pidettiin 16.5.2009. Siellä ei nähty Paula Vasamaa.

        Kimmo Sundström

        JK. Liiton palveluksessa kautta aikain olleista toimistonhoitajista julkaistaan artikkeli lähiaikoina tällä sivustolla.

        Kesäkuun puolivälissä ilmestynyt Vapaa Ajattelija -lehden numero 3/2009 ei kertonut mitään Vasaman potkuista.

        Kyllä Niemelä henkilökohtaisesti keräsi tarvittavaa kirjallista todistusaineistoa oikeudenkäyntiin irtisanomisen asiallisten perusteiden näyttöä varten. Ei väärin, vaan nimenomaan oikeaa tietoa.

        Paula Vasama puolestaan oli hyvinkin läsnä liiton 70-vuotisjuhlassa. (Siellähän alusti Kimmo Pietiläinen, joka sai myös liiton Väinö Voipio -palkinnon.)

        Siellä juhlassa kombinaattori-Vasama oikeastaan bongasi Jussi K Niemelän ja sai idean alkaa ajaa häntä liiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Aluksi hän tosin moitti Nimelän "juhla-asua", mutta sitten edut kohtasivat.

        Kävi sittemmin vaan niin, että "oma koira puri."

      • Kappass
        Nimettömänä kirjoitti:

        Vasamasta toiminnanjohtaja

        Palkankorotuksen lisäksi Vasamalle annettiin pian toiminnanjohtajan titteli. Vuoden 2004 alusta hänen sanotaan toimineen ensin tilapäisenä toiminnanjohtajana. Titteli muutettiin vakinaiseksi 25.1.2004. Tämä aiheuttaa hieman sekavuutta, koska yleensä pääsihteeri ja puheenjohtaja ovat olleet operatiivisen toiminnan johtajia. Vasama itsekin pyrki laajentamaan työtehtäviään siten, että hän antoi lausuntoja ja haastatteluja liiton puolesta, esiintyi radioissa ja televisiossa yms. Vaikka hänen tietonsa eivät aina olleet ajan tasalla, en sano, että hän olisi epäonnistunut näissä tehtävissä. On toisaalta etukin, että työntekijä on itsenäinen ja kyvykäs tällaisiinkin tehtäviin.

        Keväällä 2004 Vasaman työsuhde vakinaistettiin. Jos hallituksen kukkosmielinen enemmistö olisi halunnut oikeasti kehittää liittoa, sen olisi viimeistään tässä vaiheessa tullut panna toiminnanjohtajan toimi yleiseen hakuun ja palkata paras hakija.

        Vuosien varrella hallituksen useampien jäsenten ja Vasaman välille kuitenkin tuli erimielisyyksiä työn tehtäväkuva-asioissa ja muissakin asioissa. Niitä koettiin ratkoa vakiintuneella kinaamisella ja riitelyllä, mutta myös liittokokouksissa ja liittovaltuuston kokouksissa kannatusta mittaamalla. Välillä Vasamalle annettiin lisää itsenäisyyttä ja vastuuta, välillä toimenkuvaa taas rajattiin ja itsenäisyyttä kavennettiin. Tällainen tempoileva toimintatapa on ominaista vapaa-ajattelijoille.

        Liiton toiminta liukui hiljalleen alamäkeä. Henkilösuhteet alkoivat heikentyä, varsinkin sen jälkeen, kun puheenjohtaja Erkki Hartikainen (s. 1942) jätti liiton Järvenpään liittokokouksessa 12.6.2005. Nuoremman sukupolven Robert Brotherus (s. 1973) valittiin Hartikaisen seuraajaksi liiton uudeksi puheenjohtajaksi. Riitoja koetettiin padota liittohallituksen omaan piiriin, mutta heikolla menestyksellä (ks. esim. http://www.ateistit.fi/uutiset/uuti99.html).

        Sundströmin mielestä Vasama ei ollut hyvä valinta. ("Jos hallituksen kukkosmielinen enemmistö olisi halunnut oikeasti kehittää liittoa, sen olisi viimeistään tässä vaiheessa tullut panna toiminnanjohtajan toimi yleiseen hakuun ja palkata paras hakija. ")

    • Lukija.kommentoi

      Jos oikeuden ratkaisu olisi ollut "oikeusmurha", se olisi tehty käräjäoikeudessa, ei suinkaan liitossa. Onneksi liitto nimenomaan välttyi oikeusmurhasta.

      • Opettele.lukemaan

        Kyllähän tuo käytännössä oikeusmurha on, kuten Vasama kirjoittikin.

      • Lukijalta
        Opettele.lukemaan kirjoitti:

        Kyllähän tuo käytännössä oikeusmurha on, kuten Vasama kirjoittikin.

        Ei ollut. Sen sijaan olisi ollut "oikeusmurha", jos liittohallituksen epäluottamuksen saanutta toiminnanjohtajaa ei olisi saanut irtisanoa.

      • Lukijalta
        Lukijalta kirjoitti:

        Ei ollut. Sen sijaan olisi ollut "oikeusmurha", jos liittohallituksen epäluottamuksen saanutta toiminnanjohtajaa ei olisi saanut irtisanoa.

        Kyllä se oli, kuten aloituksessa mainitaan. Lukaseppa uudestaan.

      • LukijaHuomioi

        Jahas, sen verran kuuma aloitus taas että Mäntysalo kommentoi multinikeillään...

    • Lukija.kommento

      Oikeus on katsonut eräiden muidenkin järjestöjen kohdalla, että nimenomaan toiminnanjohtajan tehtävä edellyttää hallituksen luottamusta. Sen sijaan esim. toimistonhoitajan tehtävä on tai olisi ollut siinä suhteessa hieman erilainen.

    • Summa-summarum

      Kaiken kaikkiaan tämäkin tapaus erittäin kiusallinen Vapaa-ajattelijain liitolle.

      Häviävän pienessä liitossa on yllättävän paljon hankaluuksia, lähes joka asiassa siis.

      Happamia, sano kettu pihlajamarjoista.

      • Lukija.komment

        "Karavaani kulkee, koirat haukkuvat." Ei niitä ammattihaukkujia voi oikein edes hankaluuksiksi sanoa.

      • Äänestys.jaloilla
        Lukija.komment kirjoitti:

        "Karavaani kulkee, koirat haukkuvat." Ei niitä ammattihaukkujia voi oikein edes hankaluuksiksi sanoa.

        Se karavaani vain kummasti lyhenee, kun porukkaa lähtee omille teille. Tämä Vasaman juttu on yksi monista tapauksista, jotka ovat saaneet porukkaa lähtemään.

      • Itsestäänselvyys
        Äänestys.jaloilla kirjoitti:

        Se karavaani vain kummasti lyhenee, kun porukkaa lähtee omille teille. Tämä Vasaman juttu on yksi monista tapauksista, jotka ovat saaneet porukkaa lähtemään.

        Miten niin "kummasti"? Minusta siinä ei ole mitään kummaa.

    • Liitto.hajoaa

      Syntyi PAT. Karkkila erosi liitosta. Vaasa erosi. Valtion lakkauttaa toistakymmentä kuollutta liittoon kuuluvaa yhdistystä. Johtopäätös: Vaparien toiminta hajoaa.

      • Lukija.lisäys

        PAT erotettiin omasta syystään, joka ilmee yhä sen sivuilla, ja hyvä niin, eikö.
        Vaasa todettiin eronneeksi, kun viimeisten kahden jäsenen jäsenmaksutilityksiä ei ollut tullut kahteen vuoteen. Yhdistys voi toki ryhdyttyään toimimaan hakea liiton jäsenyyttä.

        Yhdistysrekisteristä poistettavat, toimintansa jo viime vuosituhannella lopettaneet tai maakunnalliseen yhdistykseen jäsenensä yhdistäneet yhdistykset ovat nyt niitä, joissa ei ole ollut toimintaa ja ilmoituksia rekisteriin yli 20 vuoteen. Siinä ei ole mitään ajankohtaista uutta va-liiton tilanteeseen. (Ehkä Vasama olisi voinut aikanaan tehdä jotain yhdistysten elvyttämiseksi?)

        Esim. Keskustapuolueesta ja SKDL:sta on samanlaisia, lakkautettavia yhdistyksiä jopa tuhansia. Koko asiasta oli oma ketjunsa.

        Rekisteröinnin poisto ei ole este virittää toimitnaa. Käytännössä va-liitossa on kjuitenkin todettu alueelliset jaa maakunnalliset yhdistykset paremmiksi. Esim. Kemissä riittää yksi yhdistys 3-4 yhdistyksen sijaan.

      • Japp3rvokki

        Talibanluterilaisten märkä uni. Kohta tulevat jalkapuutkin takaisin kirkkojen eteisiin, kun ei ole Liittoa meuhkaamassa ihmisoikeuksien puolesta.

      • Liitto.hajoaa
        Japp3rvokki kirjoitti:

        Talibanluterilaisten märkä uni. Kohta tulevat jalkapuutkin takaisin kirkkojen eteisiin, kun ei ole Liittoa meuhkaamassa ihmisoikeuksien puolesta.

        "kun ei ole Liittoa meuhkaamassa ihmisoikeuksien puolesta"

        Jalkapuista en tiedä, mutta vaparitoiminnan kehityksen suunnasta sinulla on ihan oikea käsitys - tosin sillä erotuksella, että meuhkaatte *näennäisesti* ihmisoikeuksien puolesta. Oikeastihan te pyritte vastustamaan niitä, kuten monesti on todettu.

        Mutta kiva, että ollaan yhtä mieltä edes siitä, että vaparitoiminta hiipuu pois.

      • Japp3rvokki
        Liitto.hajoaa kirjoitti:

        Kirjoitin "uni". Onko käsite sinulle tuttu? Toisinaan ihminen näkee unta, jossa hän voi kokea absurdejakin asioita ilman että ne ovat totta. Jotkut uskikset näkevät unia silmät auki. Kuulutko sinä heihin?

        Kuka sinusta on tehnyt Liiton tavoitteiden ja toimintatapojen ylimmän tulkitsijan?

      • ErotaanJoukolla

        En ole koskaan nähnyt unta silmät auki.

        Minulla lienee oikeus tulkita ja olla jotain mieltä vaparien puheista. Kiitos, että arvostat minua niin, että pidät minua ylimpänä tulkitsijana.

        Näin hereillä ollen sanoisin, että liitto hiipuu ja hajoaa pois. Jonkin aikaa siihen menee, mutta turha pyristellä vääjäämätöntä vastaan.

      • LopenKyllästynyt
        ErotaanJoukolla kirjoitti:

        Vain eroaminen auttaa enää. Johto on korruptoitunut.

      • Japp3rvokki
        ErotaanJoukolla kirjoitti:

        En ole koskaan nähnyt unta silmät auki.

        Minulla lienee oikeus tulkita ja olla jotain mieltä vaparien puheista. Kiitos, että arvostat minua niin, että pidät minua ylimpänä tulkitsijana.

        Näin hereillä ollen sanoisin, että liitto hiipuu ja hajoaa pois. Jonkin aikaa siihen menee, mutta turha pyristellä vääjäämätöntä vastaan.

        Toivottavasti Liitto muuttaa itsensä tarpeettomaksi. Sinä päivänä maassamme vallitsee todellinen vakaumusten tasa-arvo, eikä yhtä vakaumusta nosteta lainsäädännöllisin keinoin toisten yläpuolelle toisin kuin nykyään. Valtionkirkkoja ei enää ole, niillä ei ole verotusoikeutta, eikä niihin saa liittää jäseniä ilman heidän suostumustaan. Sanan- ja uskonnonvapautta ei enää vesitetä jumalanpilkkalailla. Uskonnollisia yhdyskuntia ei enää tarvitse erikseen rekisteröidä, sillä niillä ei ole mitään erityisetuuksia muihin yhdyskuntiin verrattuna. Se ilon ja onnen päivä on valitettavan kaukana vielä ja Liittoa tarvitaan yhä kipeästi.

        Se "ihmisoikeus", jota Liitto vastustaa, on oikeus sortaa vapaasti toisia ihmisiä. Sen kannattajiin sinäkin lukeudut. Sinä ja kaltaisesi häviätte tämän sodan, jota käydään sanoilla ja verettömillä teoilla (tulevaisuudessa vauvojen ympärileikkauskin kielletään maailmanlaajuisesti). Hyvyys voittaa vääjäämättömästi.

      • Erotaan.joukolla

        Mistä ihmeestä sinä olet saanut päähäsi, mitä minä kannatan. Et ainakaan siitä, mitä kirjoitan. Siispä luot sen omasta mielikuvituksestasi.

        Lopeta taistelemasta oman mielesi mörköjä vastaan ja herää todellisuuteen. Yritin vain huomauttaa, miten liitto faktisesti on heikentymässä.

        Asiaa ei auta ihmisoikeuksia vääristelevä puheesi eikä paatoksellinen mielikuvitussotasi. Pikemminkin päinvastoin. Se vain vahvistaa, miten todellisuudesta irrallaan liitossa ollaan.

        Järkevät jäsenet karistavat vaparien pölyt vain nopeammin, kun näkevät tuollaista mielivaltaista vouhkaamista.

      • Japp3rvokki
        Erotaan.joukolla kirjoitti:

        Hyvin huolellisesti vältit kertomasta, ovatko mainitsemani epäkohdat sinusta todella epäkohtia ja pitäisikö jotain tehdä niiden korjaamiseksi. Miten on? Kannatatko uskontojen ylivaltaa? Toimiiko Liitto oikein vastustaessaan sitä? Onko mielestäsi vika tavoitteissa vai keinoissa?

        Yksi helppo keino kannattaa Liittoa on liittyä jäseneksi: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/

      • Huolellisuutta

        Hyvin huolellisesti pyrit kiertämään varsinaisen asian: liitto heikkenee jäsenkadon seurauksena.

      • Japp3rvokki
        Huolellisuutta kirjoitti:

        Hyvin huolellisesti pyrit kiertämään varsinaisen asian: liitto heikkenee jäsenkadon seurauksena.

        Tietysti sen vaikutusvalta heikkenee. Tätä menoa jäsenmäärä on PATin tasolla jo 300 vuoden päästä ja silloin kukaan ei enää ota Liittoa vakavasti, kuten ei nykyään PATtikaan herätä takapuolessa olevaa näppylää suurempia intohimoja (sikäli erittäin osuvasti nimetty yhdistys). Toivottavasti Liiton tavoitteet saavutetaan ennen sitä.

      • Vapariliike.haihtuu

        Vapariliiton alaisten yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä on viidessä vuodessa pienentynyt 25%. Tätä vauhtia viimeinen vapari sammuttaa valot 15 vuoden päästä.

      • Japp3rvokki
        Vapariliike.haihtuu kirjoitti:

        Vapariliiton alaisten yhdistysten yhteenlaskettu jäsenmäärä on viidessä vuodessa pienentynyt 25%. Tätä vauhtia viimeinen vapari sammuttaa valot 15 vuoden päästä.

        Laskelmassa on mukana kokonaisia eronneita jäsenyhdistyksiä, kuten juuri Karkkilan vapaa-ajattelijat. Se liittyy takaisin sitten kun tunteet ovat viilentyneet. Valtakunnallinen toiminta kiinnostaa heitä siinä missä muitakin ja yhteiskuntaa ei kiinnosta piskuisen jäsenyhdistyksen mielipiteet. Vain liittoutuneilla on voimaa.

      • Liitto.sammuu

        Jos liitto alkaa elää omaa elämää jäsenistä piittaamatta, käy niinkuin Karkkilassa. Tätähän on tapahtunut muuallakin ja sama kehitys on kypsymässä. Liitto sammuu.

      • Japp3rvokki
        Liitto.sammuu kirjoitti:

        Jos liitto alkaa elää omaa elämää jäsenistä piittaamatta, käy niinkuin Karkkilassa. Tätähän on tapahtunut muuallakin ja sama kehitys on kypsymässä. Liitto sammuu.

        Kehitys koskee kaikkia yhdistyksiä, ei pelkästään Liittoa jäsenyhdistyksineen. Järjestötyö ei vedä väkeä niin kuin ennen. Meidän kaikkien harras yhteinen toivomme on, että Liitto ehtii saavuttaa tavoitteensa ennen sammumistaan, eikös vain?

      • Sillä.sipuli

        Karkkilan yhdistyksen - eräiden eräänlaisista henkilökohtaisista syistä johtunutta - erosyytä liitosta peiteltiin sanomalla, että liitto ei olisi edistänyt kirkon ja valtion eroa. Varmaan työtä on voinut parantaa, ja itse asiassa viimeisen viiden vuoden aikana liitto on elleen parantanutkin kirkon ja valtion suhteen uudistamiseen tähtäävää toimintaansa - toki myös pikkuparannusten kautta. Kertarysäykseen tokikaan ei ole päästy.

        Kuitenkin Karkkilan ero on pikemminkin haitannut kirkon ja valtion erottamistyötä. Eikä Karkkilasta ole kuulunut mitään erityisempia toimintareseptejä ja malleja kirkon ja valtion erotamiseen. Sen sijaan Kirkkohalitus on sanonut, kun Vapaa-ajattelijoilta on pyydetty lausunto esim. armeijan uskonnonvapaustilanteeseen, että mitä te Vapaa-ajatteljoilta kysytte mielipidettää, kun se on jäsenmäärältäänkin niin pieni järjestö. Liiton jäsenmäärän pieneneminen tosiaan heikentäisi työtä kirkon ja valtion erottamiseksi. Liiton jäsenmärää katsotaan paitssi yhdistysten määrällä myös niiden henkilöjäsenten yhteismäärällä.

        Jos kaikki vapaa-ajattelijayhdisstyksset puuhailisivat myös omiaan eivätkä yhdistäisi voimiaan valtakunnallliseen vaikuttamistyöhön ja oman työnsä tukemiseen, Kirkkohallituksessa nauraisivat partaansa.

      • Liitonjohtovastuussa
        Sillä.sipuli kirjoitti:

        No miksi iiton johto sitten jatkaa hajottamispolitiikkaansa? Onko liiton johto kirkkohallituksen leivissä vai mistä moinen vaparitoiminnan haittaaminen johtuu? Liiton johto pitää vaihtaa, muuten kaikki lähtevät liitosta!

      • tässätotuus
        Liitonjohtovastuussa kirjoitti:

        No miksi iiton johto sitten jatkaa hajottamispolitiikkaansa? Onko liiton johto kirkkohallituksen leivissä vai mistä moinen vaparitoiminnan haittaaminen johtuu? Liiton johto pitää vaihtaa, muuten kaikki lähtevät liitosta!

        Ylikoski oli sotilaspapiston asialla. Jori on kertonut käyvänsä kirkossa. Karisman johdolla TAVA järjesti kirkon kanssa pikkujoulut.

    • oikeusmurhajaoikeamurha

      on siellä vaparipiireissä tehty ihan ihka aito murhakin. Seksuaalisellainen.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2328
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2203
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1545
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1514
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      124
      1427
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      19
      1093
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      974
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      117
      954
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      89
      944
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      883
    Aihe