Toivon että perseen nuolemista koskevat naittajaiset ovat päättyneet, ja lähiön akkojen huudatus asiassa loppu.
Kyse on 1980 luvulle ajoittuvasta tiukkojen pimujen aikakaudesta, eli 30 vuoden takana.
Minä en ole neuvotellut kenenkään tyttäriä 2000 luvulla, enkä ole koskaan tehnyt ainuttakaan suullista tai kirjallista perseen nuolemista koskevaa anomusta tai pyyntöä kenellekään.
Toivon että laiton ja rikollinen kielenkäyttö päättyy, ja neidot maitokauppojen kassoilla, ja lastenhoidon työssä opetetaan perustehtäviinsä.
Ei lähiön sinkku- poikamiesten haarojen välejä koskeviin asioihin.
>>> Kaikenlainen mahdollinen minua koskeva alapääjuttu on siis 30- vuotta ja sitä vanhempaa aikaa; 16-30 ikävuoden seikkailujani ja lähentelen kuuttakymmentä ikävuotta!
Pillua on lirputettu ja lärpytetty 1970-1980 luvun tiukkojen pimujen aikakauden seikkailuissani.
Pitää etsiä tuoreempaa perseen nuolemista neitojen naittajaisiin ja akkojen panojuttuihin.
Minulla ei ole ventovieraiden eikä hyvän päivän tuttujen kanssa yhteisiä haarojen välejä koskevia asioita. En ole puhunut ainuttakaan sanaa koskaan yhdenkään ihmisen jalkojen väliin liittyvästä elämästä ja tavoista.
En ole puhunut tai kirjoittanut kenenkään yksityis, intiimi, perhe- parisuhde- henkilökohtaisia asioita. En ole juoruakka.
Toivon että ventovieraat saavat perheittensä pillut markkinoitua panomiehille, jotka eivät puhu eivätkä pussaa.
Minä en ole neuvotellut enkä ehdotellut minkäänlaisen paikan nuolentaa, enkä tee koskaan tiliä 30- vuotta ja sitä vanhemmista asioista.
Täällä lisää; http://keskustelu.suomi24.fi/t/14619606/esimiesta-leikkiva-johtaja
Lue tämä viestiketju loppuun asti; http://keskustelu.suomi24.fi/t/14618783/homous-voi-olla-biologinen-ominaisuus
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14620311/peniksen-omatoiminen-stimulointi -------
Jumalan siunausta!
Jari Laurila
keskustelija
Perseen nuolemista koskevat naittajaiset;
5
76
Vastaukset
Minä en ole koskaan kuullut parista, joka olisi parisuhteessaan niin kiimainen, että päivästä päivään, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, aina viidenteen, kuudenteen, jne. vuosikymmeneen asti "nuolisivat persettä." ?!"
Uskon että naisten huoli tulla pussatuksi vastoin tahtoaan on aiheeton.
Naisilla on ollut vilkkaat tarinat, ja allakka ja aikataju, sitten kateissa, ja kyse 30-42 vuotta vanhoista nuoruuden tiukkojen pimujen aikakaudesta.
Minä en pidä tällaisissa asioissa "esimiestä" joka harmaana tutemattomana herrana tekisi parisuhde asioita koskevia itsenäisiä päätöksiä toisesta ja kolmannesta persoonasta ilman tilivelvollisuutta puheistaan.
Oheisista linkeistä selviää vallanpidon asioita tarpeeksi.
Minä en muutu edesmenneiden sukualaisteni uskoksi, taikka uskonnoksi.
Helluntailainen en ole, enkä minkään seurakunta- järjestön jäsen.
Vietän eläkepäviäni harrastuksieni parissa.
Pyydän että ne jotka ovat julistaneet 30 vuoden takaisia suuseksimissiota, tajuavat lopettaa 30-40 vuoden takaisten asioiden modernisoinnin. Täytyy tämän verran seurata aikaansa että hoksii ja havaattoo 30 vuoden kuluneen allakassa.
Siunauksia!
Jari Laurila
keskustelija- iloinen_naurajaa
Jari-setä!
Hakeudu nyt jo helvetissä hoitoon!!!
Olet sekaisin kuin seinäkello. Uskonto tekee kamalia asioita ihmisen mielelle. - sodomia.neitsyys
Nooan arkki ja sodomia stressaa Jaria. Jarilla seisoo, kun hän näkee lampaan tai hevosen takaapäin.
Muinaisilla beduiineilla oli tapana uhrata lampaita sen jälkeen, kun he ensin olivat panneet niitä eläimiä perseeseen. Uhrin polttaminen oli perusteltua, ettei jäisi mitään todistusaineistoa. - spermaa.tihkuva.aloitus
Jarin spermaa tihkuvat kommentit todistavat sen, että kädelle on ollut käyttöä. Nyrkkikyllikki on Jarin taloudessa nyrkin ja lieden välissä.
Minulla ei tekemistä- eikä velvollisuutta täyttää kenenkään mielivallan laatuvaatimuksia.
Siunauksia!
Jari Laurila
keskustelija
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845057Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.173416Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242720Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581780- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2351253Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.721042IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54922
