Uskonnonopetus loppuu Kouvolan päiväkodeissa

Aivopesu_lakkaa

Kouvolan alueen päiväkodeissa pyhäkoulutoiminta lakkaa nykyisessä muodossaan kuluvan vuoden aikana. Uskonnoista, elämänkatsomuksesta ja suomalaisesta tapakulttuurista kerrotaan ja keskustellaan vastaisuudessakin päiväkodeissa.

— Tunnustuksellinen uskonnonopetus häivytetään pois, ja opetus on vastaisuudessa päiväkodin henkilökunnan vastuulla, Kouvolan varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto kertoo.

Päiväkodeissa kerrotaan tulevaisuudessa muista uskonnoista. Seurakunnat voivat edelleen järjestää pyhäkoulun, johon lapsi erikseen osallistuu päiväkodin ulkopuolella.

Syy perinteisen pyhänkoulun lopettamiselle on sen katsomuksellisuudessa.

— Varhaiskasvatuksen pitää olla katsomuksellisesti vapaata. Katsomuskasvatusta pitää olla, mutta tasapuolisesti.

Suomessa on uskonvapaus, ja Kuusiston mukaan ketään ei pidä eristää. Jos perhe on toista uskontokuntaa, se voi aiheuttaa lapsen ulkopuolelle jäämisen pyhäkoulun suhteen.

— Näitä tapauksia on ollutkin.

Kouvolan kaupunki ja Kouvolan seurakuntayhtymä muovaavat parhaillaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa.

Kuusiston mukaan kaupungin ja seurakunnan yhteistyö jatkuu edelleen tiiviinä, vaikka pyhäkouluopetus sellaisenaan tulee tiensä päähän.

Kuusiston mukaan suunnitelmaa on muovattu hyvässä yhteisymmärryksessä, eikä kyseessä ole valtataistelu.

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2017/01/22/Seurakunnan pyhäkoulu loppuu kuluvan vuoden aikana /2017221807521/4

http://www.eroakirkosta.fi/

0

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        257
        4590
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        131
        2993
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2762
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        75
        1749
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1594
      6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1493
      7. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        55
        1334
      8. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        93
        1245
      9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        208
        1116
      10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        47
        1109
      Aihe