Islannista hyviä uutisia

SuuntaOnSelvä

7

229

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuumemittari

      Kahden viimeisen vuoden osalta Pohjoismaista Islannilla näyttää olevan selvästi paras kyyti meneillään. Toivottavasti tässä on kyse odotetusta muutoksen kiihtymisestä joka tarttuu myös muihin maihin.

    • pohja-alta

      Loistavaa. Viitisentoista vuotta, niin kirkkoon kuuluvat ovat Islannissa vähemmistö. Ja eiköhän silti Islannissakin joku paikallinen Pirkko-pappi hoe, että ei mitään hätää, hyvin menee...

    • DownGoesKirkko

      Hauskinta on ettei kirkko voi tehdä asialle mitään vaikka kovin haluaisi. Kaikki kirkon vastatoimet johtaisivat vain kirkosta eroamisen kiihtymiseen. Kirkossa ei voida kuin tippa linssissä katsoa kuinka kirkko näivetetään kuiviin. 2000-luvun ensimmäinen vuosisata tulee jäämään historian kirjoihin kristillisen kirkon totaalisesta romahtamisesta. On etuoikeus elää, nähdä ja kokea tämä kaikki livenä.

      • juuri-noin

        Islannista en tiedä, mutta Suomessa kirkko kuvittelee pelastavansa itsensä niin sanotulla touhukristillisyydellä eli kaikenlaisella kirkoissa järjestettävällä oheistoiminnalla, josta pronssikautiset taikamenot on häivytetty minimiin. Kirkon mielestä kristinusko kukoistaa, kun joku käy kirkossa pelaamassa bingoa tai lätkimässä korttia. Vähemmälle julkisuudelle jäävät tilastot kristinuskon todellisesta tilasta Suomessa, eli kirkon jäsenistäkin vähemmistö uskoo enää sen opetuksiin. Tältä mädältä talolta putoaa pohja pois seuraavien vuosikymmenten aikana.


    • 2008->2009 lienee muuten tilastointia muutettu?

      • 7685

        Ei muutettu, vaan vuonna 2008 Islanti ajautui erittäin vakavaan talouskriisiin. Seurauksena maan väkiluku kääntyi laskuun ja putosi lähes kahdella tuhannella, kun osa kansasta lähti etsimään töitä ulkomailta. Lähtijät on tyypillisesti ikärakenteeltaan nuoremmasta päästä ja uskontokuntiin kuulumattomat painottuvat voimakkaasti juuri nuorempiin ikäluokkiin. Vähän saman tyyppistä väestömuuttoa kuin tapahtuu Suomessa maaseudulta kaupunkeihin. Väestöpaosta johtui Islannin kirkon tilapäinen suhteellisen väestöosuuden sakkaus. Kuitenkin Islannin kirkon absoluuttinen väkimäärä jatkoi normaalilla lasku-uralla.

        Tilastoja 1.1 tilanteen mukaan. Avauksessahan ne oli 31.12 tinateen mukaan. Tästä näennäinen vuoden heitto.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Islannin_kansalliskirkko


    • "Vähemmistö uskoo enää sen opetuksiin..."

      Se mikä on ihme, on se, että vasta nyt, koska opetushan on täysin hanurista, epäselvä, syyttelevä, panettelva, ristiriitainen.....annan esimerkin.

      Apostolien teoissa on syyttelyä, keten;
      (omin sanoin)

      Tämän vanhurskaan te tapoitte, tämän jeesuksen te ristiinnaulitsitte ja tapoitte, tämän te ennalta määrätyn mukaan ripustitte puuhun ja tapoitte.
      Tässä jo sanonta 'ennalta määrätty' kertoo siitä, että se oli tarinan henkilölle määrätty tapahtuma.
      On kiero, liero, pieru se, että siitä syytetään kokonaista olemassa olevaa kansaa vuosituhansia.
      Kun lisäksi, itse uhri Jeesus sanoo: 'Minä itse annan henkeni, ei kukaan sitä minulta ota. Minulla on valta antaa se ja ottaa se taas takaisin.'

      Mutta hirvittävä juutalaisviha, jeesusääli ja kostonhenki on saatu syttymään kun ei ole yksinkertaisesti mietitty mitä sanotaan. Akateeminen sokeus.

      Toinen esimerkki: " Meidän herramme Jeesus Kristus, sinä yönä jona hänet KAVALLETTIIN, otti leivän.....jne." Tässä on taas syytös, juudas kavalsi, hän on paha petturi, varas, kiero ja kavala mies ja kaikki juutalaiset ovat samaa sakkia.

      Kuitenkin Jeesus menee vapaaehtisesti Getsemaneen odottamaan noutajia, hän puhui tapahtumasta jo pari päivää aikaisemmin, tapahtuma on selvästi ajoitettu pääsiäiseen. Hän lähettää Juudaksen ilmoittamaan mistä hänet löytää ja menee joukkonsa kanssa jo aikaisin odottamaan Getsemaneen ja rukoilee siellä hikoillen, koska noutajat viipyvät.
      JOku sivaltaa korvan joltakin, mutta jeesus kieltää tarttumasta miekkaan.
      Myöhemmin hän sanoo, että omat eivät taistelleet hänen puolesta. ????
      Herättää paljon kysymyksiä ?



      Hyvin epäjohdonmukainen tarina, kiero ja kavala ansa, johon niin monet ovat langenneet, aina hurmokseen asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      231
      4148
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      112
      2614
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2345
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1426
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      114
      1394
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1169
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      77
      1075
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      943
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      926
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      911
    Aihe