Koska palstan harhaisimmille kretuille, kuten jyri ja bibbeli on noussut uudeksi evankeliumiksi se etteivät geenit ja geenisekvenssi (jokaisella meistä on vain yksi) vaikuta mihinkään, niin lienee aika tehdä aloitus aiheesta, että mihin geenit ihan todistetusti vaikuttavat. Seikkoja on toki muitakin, mutta otetaan nyt muutama esimerkki:
1: Käytös. Nature genetics lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan on havaittu että 38 eri geeniä vaikuttavat siihen milloin puberteetti alkaa tai milloin henkilö saa ensimmäisen lapsensa MRCn ja Cambridgen tutkijat tutkivat yli 100 tuhannen ihmisen DNAn.
2: Älykkyys. Kaksostutkimus, jossa tutkittiin yli 6 tuhannen kaksosen geenejä todistaa että geenit vaikuttavat selvästi älykkyyteen.
3: Oppimistulokset. Sama tutkimus kuin yllä paljasti myös että geenit vaikuttavat motivaatioon, persoonallisuuteen, itsetuntoon ja tusinoihin muihin asioihin jotka kaikki vaikuttavat siihen miten hyvä oppija ihminen on.
4: Pituus. Myös tätä geenit hallitsevat.
5: Persoonallisuus. Toinen kaksostutkimus kertoo, että geenit ovat paljon suuremmassa osassa persoonallisuuden muodostumisessa kuin esimerkiksi kotiolot tai ympäristö.
Joten huomaamme että todellisuudessa geenit ovat vastuussa hyvin suuresta osasta elämäämme. Oikeastaan voi sanoa että ne määräävät meidän elämämme suunnan. Kuten totuttua, linkit seuraavassa viestissä kohtia vastaavin numeroin.
Geenit vastaavat elämästämme
15
198
Vastaukset
Jospa DRHouse joskus lukisit huolellisesti, mitä sinulle on opetettu:
GeeniSEKVENSSIT eivät sanele ominaisuuksia. Ominaisuudet määräytyvät epigeneettisten informaatiorakenteiden perusteella. Elämäntapa ohjaa näiden tietokerrosten tilaa. Ravinto, ilmasto, stressi, ympäristömyrkyt, tupakka, alkoholi jne. vaikuttavat genomiin kaikkein voimakkaimmin.- kkkåkååå
Ominaisuudet rakentuvat geenien informaation pohjalta. Epigeneettinen säätely on merkittävä muttei ainoa säätelymuoto ja epigeneettinen säätely sanelee fenotyypin muutoksia vain geenien ja niiden geneettisten säätelyelementtien sallimissa rajoissa. Tämä on fakta.
- DRHouse
Kuulepas tampio, kun geenit ovat osa geenisekvenssiä. Kaiken lisäksi kun tutkimuksissa nimenomaan sanotaan että geenit vaikuttavat voimakkaammin kuin luettelemasi asiat, niin ei liene epäselvää kumpi meistä on oikeassa.
- ROT_on_hupiukko
"Jospa DRHouse joskus lukisit huolellisesti, mitä sinulle on opetettu"
Ja blaa blaa!
Milloin sinä ROT tajuat, että et sinä ole mikään opettaja, ainakaan täällä netissä, missä "oppilaasi" eivät ole lapsia? Sinä olet pelkkä apologeettaa leikkivä julistaja, joka on niin pihalla, että kreaationtodistelupaniikissaan viittailee jopa avoimesti satiiria edustaviin julkaisuihin.
Tämä ristiretkesi tällä foorumilla ei tule päättymään siihen, että laitat natsat hihaasi ja Jeesus teleporttautuu taivaasta palkitsemaan sinut soturinaan. Ei tällä touhullasi ole mitään muuta kohtaloa kuin se nykyisyyden tila, että sinulle nauretaan.
Noh, senkus toimit varoittavana esimerkkinä siitä mihin uskonto voi miehen viedä... Opetettu? Sinusta ei ole mikrobiologian opettajaksi. "Opetuksesi" ovat olleet joukko väärinkäsityksiä, yksisilmäisiä tulkintoja ja välillä tuntuu, että suoranaista valehtelua. Vedät tutkimusartikkeleista johtopäätöksiä, joita tutkijat itse eivät niistä tee. Ja ihan peruskouluopettajan pätevyydellä.
Esim. ihmisen pituus on ominaisuus, johon vaikuttavat periytyvät epigeneettiset tekijät:
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4208652/- DRHouse
Ja kuten aloituksessa sanotaan, genetiikka vaikuttaa enemmän.
Ja tietysti geenisekvensseihin kohdistuneet muutokset aiheuttavat geneettistä rappeutumista ja informaation katoamista. Mutta KAIKKI ominaisuudet säädellään epigeneettisesti.
- Epäjumalienkieltäjä
Väännä nyt rautalangasta, mitä rappeutuminen vaikuttaa, jos ratkaiseva tekijä on geenien "päällä" oleva epigeneettinen säätely? Jos geenit sanoo, että on tummaihoinen sani (keskipituus alle 150cm), niin miten epigenetiikka tekisi minusta kaksimetrisen valkoisen?
Miksi sanien keskuuteen ei ilmesty lapsia joista kasvaa kaksimetrisiä aikuisia tai miksi kantasuomalaisille ei synny lyhytkasvuisia saneja? Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Väännä nyt rautalangasta, mitä rappeutuminen vaikuttaa, jos ratkaiseva tekijä on geenien "päällä" oleva epigeneettinen säätely? Jos geenit sanoo, että on tummaihoinen sani (keskipituus alle 150cm), niin miten epigenetiikka tekisi minusta kaksimetrisen valkoisen?
Miksi sanien keskuuteen ei ilmesty lapsia joista kasvaa kaksimetrisiä aikuisia tai miksi kantasuomalaisille ei synny lyhytkasvuisia saneja?"Miksi sanien keskuuteen ei ilmesty lapsia joista kasvaa kaksimetrisiä aikuisia tai miksi kantasuomalaisille ei synny lyhytkasvuisia saneja?"
Juuri noin. Ei tarvita kuin muutama hyvin kohdistettu kysymys, ja kreationistinen houre on kampitettu.- DRHouse
Niin, taas bibbeli vääntää ihan omia harhojaan.
- ROT_naurattaa
ROT ei osaa vastata näihin huomioihin mitään, vaikka hän käytännössä on itse helvetinmoisella jankkaamisella ne nostattanut esiin. Mitä hän oikein tekee täällä? Mitä hän olettaa seuraavan toimistaan? Olettaako hän, että kukaan vain ei osaa sanoa yhtikäs mitään?
Hän varmasti lähinnä olettaa väärin. Onnittelen teitä ROT:in sekoilut neutraloineita kommentoijia. Jos teitä ei olisi, niin netissä jauhettaisiin vain pelkkää paskaa. Ei kreationismi sillä tietenkään sinänsä leviäisi, koska kreationismi vetoaa vain uskonnollisiin idiootteihin, joihin faktoihin vetoaminen ei auta.
On uskonnottomiakin idiootteja, mutta heihin sitten vetoaa uskonnoton huuhaa eikä uskonnollinen huuhaa, kuten kreationismi. Ja ennen kuin joku jauhopäinen hihhuli edes yrittää, niin evoluution hyväksyminen havaituksi ja selitetyksi tosiasiaksi ei ole uskonnollista eikä uskonnotontakaan huuhaata, koska se ei ole huuhaata vaan ihan normaalia asioihin perehtymistä ja sen seurausta. - DraamattuOnSotus
Kuten olen kertonut,niin paksua valetta ei olekaan,ettei sitä rukoilemalla saisi anteeksi.
Minä tämän tiedän,olenhan aktiivinen uskovainen ja vielä luokanopettaja!
Tiedottamiseni on selvästikin vaikuttanut epigeneettisten mekanismien kautta opettamiini luokkiin,ilmapiirin ihmeparantumisesta kertoo jo se pidätelty naurunpurskahtelu astuessani luokkaan!
Elkää tekään eksykö,ystävät!
Vaikka kaikki ominaisuudet säädeltäsiin epigeneettisesti, mikä ei varmaan pidä paikkaansa, niin kaikki ne ominaisuudet vaativat toimivan genomin. Genomi opn kaiken perusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16310625Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t887501Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067387Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37346Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227331Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427279Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1136677Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296516Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885733Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485515