Sapatin korvaaminen sunnuntailla pedon merkki

mikkis0986756

Ilmestyskirjassa on vakava varoitus pedon merkin ottamisesta. Tämä tilanne, että peto ja pedon kuva tulevat yleismaailmallisesti pakottamaan kaikkia ottamaan pedon merkin saattaa olla hyvin lähellä. Raamatuntutkijat ovat tutkineet tän asian huolellisesti. Raamattuhan selostaa tavallaan itse itseään ja usein eri symbolien selitykset löytyvät joistakin muista Raamatun kohdista. Ilmestyskirjan varoitus pedon merkin ottamisesta on hyvin vakava, koska pedon merkin ottanut joutuu helvettiin.
Mutta mikä on tämä pedon merkki? Ensinnäkin tulee selvittää mikä on peto. Kaikki uskonpuh´distajat Martti Luther mukaanlukien olivat samaa mieltä, että ilmestyskirjan hirmuinen peto on Roomalaiskatolinen kirkko. Mikään muu järjestelmä ei täytä kaikkia pedosta annettuja tuntomerkkejä, vain Roomalaiskatolinen kirkko. Ja tosiasiahan on, että tämä järjestelmä on historian aikana murhauttanut yli viisikymmentä miljoonaa ihmistä "kerettiläisenä". Ehkä enemmänkin ja myös myrkyttänyt maailman pahoilla harhaopeillaan ja spiritismillään(Maria-kultiksi naamioituna).
Peto on Rooman kirkko, eli pedon merkin täytyy olla joku Rooman kirkon erityismerkki. Mitä Rooman kirkko pitää merkkinään? Mikrosiru, jota useat tahot pitävät pedon merkkinä, ei missään tapauksessa ole Rooman kirkon merkki, se on erään amerikklaisen bisnesfirman tuote. Mikrosiru ei muutenkaan täytä pedon merkistä annettuja tuntomerkkejä, ja vaikka sitä ei kannata ottakaan, jos se tulee, niin missään Raamatun kohdassa ei oloe sanottu, että metallisirun ottaminen ihonsa alle olisi helvetinrangaistukseen johtava synti. Useiden sapatinviettäjien edustama näkemys , pedon merkistä, että pedon merkki olisi sapatinvieton korvaaminen sunnuntainvietolla taas sopii täysin pedon merkin tuntomerkkeihin. Tosiasiahan on että oikea Raamatullinen pyhäpäivä on lauantai-sapatti, joka on oikeastaan vuorokausi joka alkaa perjantain auringonlaskusta ja päättyy lauantain auringonlaskuun. Vanhan Testamentin aikana juutalaiskansa/Israelin kansa oli Jumalan erityinen valittu kansa, ja he ovat aina viettäneet pyhäpäivänään lauantai-sapattia, ja Uudessa Testamentissa ei ole yhtään mainintaa, että pyhäpäivän vietto olisi siirretty sunnuntaille, vaikka Jeesus nousikin ylös kuolleista sinä päivänä. Päinvastoin Jeesus opetti vuorisaarnassaan ettei laista katoa yksikään kirjain eikä pieninkään piirto, ennemmin taivas ja maakin katoaisivat, eli ei koskaan. Eli myös sapattikäsky velvoittaa pyhittään saman päivän kuin aiemminkin, eli lauantai-sapatin.
Toinen tosiasia on, jonka voi tarkistaa kirkkohistoriasta, että juuri katolinen kirkko, joka on ilmestyskirjan peto, on muuttanut sapatinvieton sunnuntaille ja ottanut sunnuntainvieton käyttöönsä. Tämän he itsekin myöntävät kirjoituksissaan. Tämä tapahtui tuitkimusten mukaan 320-luvulla. 320-luvulla Rooman valtakunnassa oli käynnissä suuri kalenteriuudistus. Keisari Konstantinus oli muuttamassa Rooman valtakunnan 8-päiväistä nundical-cykle kalenteria lopullisesti 7-päiväiseen viikkokalenteriin, jossa viikon eka päivä, auringon päivä, olisi pyhä- ja vapaapäivä. Silloinen paavi, paavi sylvester laati myös oman ehdotuksensa Rooman kalenteriksi, vaikkakaan sitä ei Rooman kalenteriksi hyväksyttykään. Se kuitenkin otettiin käyttöön Rooman kirkon sisällä. Tähän kalenteriin paavi nimesi viikon ekan päivän Herran päiväksi, ja antoi käskyn että sitä tulisi nyt pitää pyhänä vanhan sapatin sijaan. Myöhemmin Laodicean kirkolliskokous (toinen lähde 330-luvulla/toinen 360-luvulla) vahvisti tämän muutoksen ja liitti sen kirkon lakiin. Näin oli Jumalan lain neljäs käsky rikottu ja muutettu, aivan kuten Danielin kirjassa oli ennustettu tapahtuvan. Ja Rooman kirkko, peto, ilmoittaa pyhissä kirjoituksissaan ja katekismuksessaan että TÄMÄ PYHÄPÄIVÄN MUUTOS SUNNUNTAILLE ON SEN ERITYINEN VALTASUURUUDEN MERKKI. Eli tässä on tuleva pedon merkki. Ja tää sopii tosiaankin myös kaikkiin muihin pedon merkistä annettuihin tuntomerkkeihin, sapattikäskyn rikkominen korvaamalla se sunnuntainpyhittämisellä on myös selkeä tahallinen synti, joka myös johtaa kadotukseen, jos siitä ei tee parannusta.

38

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ukiipukki

      Sunnuntain pyhittäminen on tietenkin väärin sapatin sijasta ja sitä on myös muslimien pyhäpäivän viettäminen.Kristinuskon ja islamin pitäisi irtautua kokonaan juutalaisista juuristaan ja lopettaa ns.Vanhan Testamentin vääristäminen omien tarkoitusperiensä todistamiseksi, tai puhdistaa uskontonsa Jeesus-ryhmän tavoille.
      Paavalin ja Rooman kirkon kehittämä pakanallinen versio Jeesuksesta oli tarkoitettu vain ei-juutalaisille ja pakanoiden omien lähtökohtien tapaisesti.
      Rooman kirkko ei ole sen syntisempi kuin Lutherin hätäisesti kyhätty poliittinen versio siitä.
      Uskonpuhdistus jäi pahasti kesken ja sen kannattajat syyllistyivät vähintään yhtä suuriin synteihin kanssaihmisiä ja juutalaisia kohtaan, puhumattakaan juutalaisuskon peruskohtien vääristelystä.

      Jeesus ei ole Jumala ja hänen marttyyrikuolemansa ei ole muuttanut mitään erityistä maailmassa.
      Hänen verensä ei ole mitenkään erityistä ja se ei tuo armoa kenellekään. Hän ei ollut Jumalan ainoa lapsi ja Jumala ei ole siittänyt häntä. Kuinka yksinkertaista-

    • PetoOnInternet

      Johan on sepustus. Antikristillinen tietenkin.

      Pedon merkki on merkki, joka otetaan käteen. Sunnuntaita ei oteta käteen. Sunnuntai ei ole sapatin korvike, tässä kristinuskon vastustajat tahtovat hämmentää yksinkertaisimpia. Sunnuntai on Jeesuksen ylösnousemuksen muistopäivä, kristittyjen pyhäpäivä. Sillä ei ole mitään tekemistä sapatin kanssa.

      Jos lähdetään oletuksesta, mikä pedonmerkki olisi, niin ensiksi voimme arvuutella numerosarjaa 666. Mikä kirjainyhdistelmä hepreassa vastaa tätä: wav. 666 on siis wav, wav, wav. Euroopaksi: www. Jos www on Pedon merkki, mikä olisi siis itse Peto? Se, jota juuri katselet: internet. Tämän Pedon edessä paljon kumarrellaan, eli, kun kirjoitat viestiä, olet useimmiten hiukan etukumarassa. Luultavasti tuo kirjainsarja, joka myös käärmettä muistuttaa, tatuoidaan ihmisten käteen ja kaupankäynti käy ainoastaan tällä viivakoodilla.

      Tästä on Rooman kirkko kaukana.

      Hulluja ja valehtelijoita karttakaamme.
      .

      • lähimmäinen12

        Rooman kirkon politiikka tai kristillinen käytäntö siitä kuinka Raamatun tärkein pyhäpäivä sapatti muutetaan on jo selvä uskonnollinen pesäero alkuperäiseen Jumaluskoon ja loukkaus Jumalan käskyjä vastaan. pedon merkki on jotakin aivan muuta jota ei ole tarkoituskaan saada selville. Hitlerin aikoina petomaisilla natseilla oli merkkejä käsissä ja hatuissaan.Teot ratkaisevat.

    • "Jeesuksen ylösnousemuksen päivä... " Liian vähän todistajia.
      Mutta aurinko nousee aina.

      sunnuntai..
      Enkä se on Sol Inviktuksen ( voittamaton aurinko ) päivä. Wikipedian mukaan Sol, oli syyrialainen jumala , jonka palvonta levisi myös Roomaan, ja ensimmäinen kristitty Keisari Konstantinus ja hänen isänsä palvoivat tätä Sol-aurinko jumalaa. Sol, Son, Sun, San... Ra ja Re

      Kristillisten kieltolakien aikaan planeettojen palvonta kiellettiin ja tilalle siirrettiin Kristus, joka oli siirtänyt vallan paaveille ja papeille.
      Talvipäivän seisaus, jolloin valo alkaa taas lisääntymään muutettiin Jeesuksen syntymäpäiväksi.

      • VesilinnunKansa

        Muinaismaailmassa kun ei ollut kristinuskoa, myös pakanat loivat erilaisia kalentereita. Joka viikonpäivälle oli nimi. Planeetan nimi ja sitä vastaavan jumalan nimi. Vuosikalenteri kuhisi erilaisia juhlapäiviä, viikottain, kuukaudessa useita.

        Jeesuksen ylösnousemus tapahtui juutalaisen viikkokalenterin, sapatin jälkeisenä, viikon ensimmäisenä päivänä. Tätä vastasi roomalaisessa kalenterissa auringonjumalan päivä. Nimi sunnuntai tulee siitä. Kristityt eivät kuitenkaan juhli auringonjumalaa, vaan muistamme Jeesuksen ylösnousemusta, eli kuolleista heräämistä.

        Jeesuksen syntymä sattui ajoittumaan roomalaisen saturnalia-juhlan aikaan. Syntyi Hän milloin vain, olisi se sattumalta osunut jonkin pakanajuhlan aikaan, joita siis oli viikottain. Jopa suomalaisilla muinaisheimoilla.
        .
        .

      • lopetetetett
        VesilinnunKansa kirjoitti:

        Jooo jaJumalan vahvimpia käskyjä pyhittää sapatti voidaan näin sujuvasti sivuuttaa.
        Se ei vain ollut ainoa pakanallinen erehdys tai synti vaan niitä kristiuskossa oli useita kuten keväällä tapahtuva pelastajahahmon kuolema ja ylösnousu taivaaseen. Pelastajasankariakin kutsuttiin valoksi ja valontuojaksi kuten Jeesustakin....epäilyttää...Pyhä kolminaisuuskin on vanhaa perua: uskottiin Isä jumalaan , äitijumalaan ja heidän poikaansa. aivan kuin katolilaisuudessakin tehdään.

    • "Sunnuntai (lyhenne su tai sunn.[1]) on lauantain ja maanantain väliin jäävä viikonpäivä. Se on nykyään eurooppalaisen SFS-EN 28601-standardin mukaan seitsemäs ja viimeinen viikonpäivä. Ennen vuotta 1973 sunnuntai oli viikon ensimmäinen ja lauantai viimeinen päivä. Tällöin kyseinen muutos toteutettiin Kansainvälisen standardoimis­järjestön (ISO) suosituksesta.

      Roomalaisessa ja juutalaisessa kalentereissa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä. Päivä on egyptiläisen ajanlaskun mukaan perinteisesti nimetty suurimman taivaankappaleen eli Auringon mukaan (dies solis). "

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sunnuntai

      • lopetetetett

        Joo näin se on!
        Lisäksi jeesuksesta väitetään hänen olevan maailman valo(auringonpoika) ja esim.Lusifer joka valaisee aamutaivaan jne.Hän oli myös Jumalan sana joka maailman loi...erikoista tosiaan.

    • Onko tämä pedon merkki ?

      Kaksipäinen kotka .

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksipäinen_kotka

      Linkin alaosassa on vaakunat, joista löytyy kaksipäinen kotka.

      Tuli mieleen eräs maalaus, jossa Suomi- neito pitää tiukasti lakikirjaa, jonka kaksipäinen Kotka yrittää riistää.
      Kotka tarkoitti tässä tapauksessa Venäjän keisarikuntaa, jonka vaakunassa se oli.

      Juudean maalla oli Rooman kotka, joka yritti riistää juutalaisten lain ja itsenäisyyden.

      Kotka oli myös Bysantin, Turkin ja saksalais-roomalaisen keisarikunnan ja natsien tunnus.

      Helsingin kauppatorilla on kuulemma patsas nimeltään Keisarinnankivi, jossa on kaksipäinen kotka.

      • rahat-tai-kuolet

        Pedon merkki ei suoranaisesti kuulu tälle palstalle, mutta muistelen taannoista kohua siitä kuinka pedon luku 666 olikin oikeasti 616.Hehhh ..Kristikunta oli laskenut väärin n.2000 vuotta.
        616 voisi olla vaikka hullu munkki Luther ,lutikka,esinatsi ja kansan murhiin kehoittaja.

    • Kotkan kaksi päätä symboloivat sitä, että valtakunta ulottuu sekä itään, että länteen.

      • KristillinenKirkko

        Kaksipäinen Kotka merkitsee eri kulttuureissa eri asioita.

        Venäjän Kaksoiskotka kuvaa yhtä, jakamatonta Katolista kirkkoa. Toinen pää katsoo kohti länttä eli Roomaa = Room.kat.kko, toinen kohti itää, Bysanttia = Ortodoksinen kirkko.
        .

      • HyvinPahaGojPthyi

        Tahdon myös sanoa että me, nk. pakanat olemme kaikki samoin Jumalan luomia ihmisiä, kuin juutalaisetkin. Käsittämätön tuo talmudmainen pakanoiden vastainen viha: gojimit sitä ja gojimit tätä. Gojimit pahoja. Gojimit tyhmiä. Gojimit juutalaisten palvelijoiksi luotuja. Gojimeita saa ja pitääkin sylkeä! Kivittää, herjata! Raiskata, vaikka tappaa!

        Itse olen elämässäni nähnyt monenlaista uskoa ja uskontoa ja kristinusko, etenkin katolilaisuus vakuuttaa itseäni entistä enemmän!
        .

      • Voi.Preobrazhensky
        KristillinenKirkko kirjoitti:

        Kaksipäinen Kotka merkitsee eri kulttuureissa eri asioita.

        Venäjän Kaksoiskotka kuvaa yhtä, jakamatonta Katolista kirkkoa. Toinen pää katsoo kohti länttä eli Roomaa = Room.kat.kko, toinen kohti itää, Bysanttia = Ortodoksinen kirkko.
        .

        Jumala Tsaaria siunatkoon:
        https://www.youtube.com/watch?v=emNUP3EMu98

        Soon paha antiristus iha ite!

        Боже, Царя храни!
        Сильный, державный,
        Царствуй на славу, На славу нам!

        Царствуй на страх врагам,
        Царь православный.
        Боже, Царя, Царя храни!

        Kamalasti gospotia, tsaaria, ryssää ja Putinia! Antiristuksia rivissä!
        https://www.youtube.com/watch?v=mSgqSRtU28M

        Juutalaisten vihaajien pääpyhäkkö! Siellä niitten papit huiskivat pyhää vettä ihmisten päälle, kantavat jumalanpilkkaajan ristejä, noituvat kamalasti ja kiroavat juutalaisia vimmalla! Veisaavat gospotia, joka ei mitään raamatullista kieltä edes ole!

        Herra armahda!
        .

      • VstanZaVeruRuskajaZemlja
        Voi.Preobrazhensky kirjoitti:

        Herrajjesta, tää on liikaa! Ne uhkaa israelilaisten henkeä! Linnulla toisessa käpälässään appelsiini, toisessa lihaveitsi! Selvä viittaus kibbutzeihin!

        https://www.youtube.com/watch?v=G136GODWKhc

        .

      • ZaVeru
        VstanZaVeruRuskajaZemlja kirjoitti:

        Herrajjesta, tää on liikaa! Ne uhkaa israelilaisten henkeä! Linnulla toisessa käpälässään appelsiini, toisessa lihaveitsi! Selvä viittaus kibbutzeihin!

        https://www.youtube.com/watch?v=G136GODWKhc

        .

        Jotteivät juutalaiset aivan ahistu, tässä varmastikin teitä miellyttävä marssilaulu:
        https://www.youtube.com/watch?v=1j8ZE4p9WmA

        Vahinko vaan, ettei tsaari ja se sen pahuksen lintu jääneet hautaansa.

        Tällä lohduttautukaamme:
        https://www.youtube.com/watch?v=NwB8bed7XRY

        Tunti autuutta ilman tsaareja. Tuo neuvostohymni hepreaksi on kylläkin aika surkea esitys.
        .

      • Kooteeässälle
        ZaVeru kirjoitti:

        Kohdasta 11.08 alkaa hieno esitys Varshavjankasta. Kuunteles Kooteeäs!

        Itse keväällä Pietarissa käydessäni Palatsiaukion kohdalla hymistelin ja hyräilin sanoja venäjäksi... : "Na boj kravavij, svjatoj i pravyj, mars, mars vperjod, rabozij narod!..."
        .

    • Kaksipäinen kotka löytyy myös Jerusalemin kristillisestä pyhän haudan kirkosta, lattiamosaiikkina. Näin kuvan tuolla toisaalla.

      • KatolilaisuudenAlkeita

        Joo, varmaankin. Pyhän Haudan kirkko nimittäin on ortodoksinen kirkko. On mahdollista, että Pyhän Haudan kirkko on juurikin Moskovan patriarkaatin hallinnassa.

        Ortodoksinenkin kirkko on jakaantunut eri patriarkaateihin ja mm. koptikirkko on osa laajaa ortodoksista kirkkoa.

        Tämä, nk. ortodoksinen kirkko siis alunperin, Katolisen kirkon jakautuessa idän ja lännen kirkkoihin, kantoi nimeä "Kreikkalaiskatolinen kirkko" ja Kreikassa ja Bysantissa se kulkee tällä nimellä edelleen. Venäjällä ja esim. Suomessa tämä sama kirkko on nimeltään Ortodoksinen kirkko. Suomen Ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan kuulu Moskovan patriarkaatin alaisuuteen, vaan Bysantin, eli Konstantinopolin patriarkaatiin. Egyptissä tämä kirkko on Koptikirkko, jolla oma nk. paavi, eli korkein piispa. Näillä eri patriarkaateilla on hiukan toisistaan erilaisia tapoja.

        Ortodoksinen kirkko edustaa opiltaan ja toiminnaltaan vanhinta kristillistä kirkkoa, eli alkuperäisintä Katolista kirkkoa. Jakaantumisen aiheutti Rooman piispa, joka korotti itsensä muita kirkon piispoja korkeammaksi, selittäen, että "hän istuu Pyhän Pietarin valtaistuimella ja on Rooman piispana Pietarin suora seuraaja". Idän kirkko ei tällaista yhden piispan itsensä korottavaa "paavillisuutta" hyväksynyt ja siksi Katolinen kirkko jakaantui.
        .

    • On se kyllä erikoinen ja ihmeellinen asia, että juutalaiset ovat selviytyneet ja elossa, juutalaisuutena, vaikka heillä on ollut koko mahtipontinen kirkkolaitos kiusaamassa ja haukkumassa ja vielä muslimit päälle.

      Se on käsittämätöntä, se on maailmahistorian suurin ihmeteko, se on yliluonnollista.
      Pakko uskoa, että Jumala on pienen puolella.

      • PahaKristitty

        Paina nyt kaaliisi, että kirkkolaitoksella on ihan muu tehtävä kuin haukkua juutalaisia. Kirkko vähät piittaa juutalaisista.

        Kristinuskoon kuuluu oleellisesti UT:n kirjeet, jotka ovat apostolien kirjeitä juuri syntyneille kristillisille seurakunnille Rooman valtakunnan alueella. Näitä kirjeitä on rutkasti enemmän, mutta vain luotettavimmat apostolien itsensä kirjoittamat kirjeet tallennettiin kristittyjen Raamattuun.

        Näitä kristittyjä vainottiin, kuten edelleen tänäkin päivänä. Juutalaiset vainosivat (myös tänäpäivänä, pääasiassa Israelissa). Pakanat vainosivat kristittyjä. Juutalaiset ja pakanat yhdessä vainosivat, eli tekivät kristittyjen vastaista yhteistyötä Rooman valtakunnan alueilla. Jos joku pakana olisikin ollut piittaamatta paikallisista kristityistä, jo kohta hiippasi joku ovelasti sinne, tänne vilkuileva koukkunoukka korvakiharoissaan, rahoja kädessään helskytellen.

        Tämä on kristinuskon alun historia.

        Ei ole vihanlietsontaa mainita tämä tosiasia. Näistä tosiasioista kristityt tietenkin loukkaantuivat, sana kiersi, eivätkä juutalaiset koskaan tulleet kristittyjen ystäviksi. Kun kristityt pääsivät poliittiseen valtaan, kääntyivät asiat juutalaisia itseään vastaan. Sekin oli väärin. Mutta on havaittava selkeä syy ja seuraus.

        UT on kertomus, kirjeenvaihto, ensimmäisen vuosisadan kristityistä. Kaikki muut apostolit kuolivat marttyyrikuoleman, paitsi apostoli Johannes, joka eli hyvin vanhaksi. Sama Johannes, joka sai ilmestyksensä (Ilmestyskirja) Patmos-saarella.

        Kristityt eivät hy ökkää juutalaisia vastaan, vaan yritämme olla niin ystävällisiä suinkin, saaden kuitenkin siltä suunnalta pääasiassa vain paskaa silmillemme. Tuohtuu siinä lopulta hartainkin kristitty ja viskaa klöntit takaisin, sinne mistä tulivat.

      • niinjuutalaisia

        on vihattu läpi historian...
        syyttä suotta...?

        tämän päivän fasistisia tuhuja kun katselee,
        niin en ihmettele...

      • Valehtelijalle
        niinjuutalaisia kirjoitti:

        on vihattu läpi historian...
        syyttä suotta...?

        tämän päivän fasistisia tuhuja kun katselee,
        niin en ihmettele...

        Enpä sanoisi, että syyttä, suotta, tuollainen väite on jopa selkeä valhe. Jos et tiedä, ota selvää.

        Siltikin: vihan voi jättää heidän omaksi ongelmakseen. Vaikka he vihaavat kristittyjä, meidän ei tarvitse vihata heitä.
        .

      • PahaKristitty kirjoitti:

        Paina nyt kaaliisi, että kirkkolaitoksella on ihan muu tehtävä kuin haukkua juutalaisia. Kirkko vähät piittaa juutalaisista.

        Kristinuskoon kuuluu oleellisesti UT:n kirjeet, jotka ovat apostolien kirjeitä juuri syntyneille kristillisille seurakunnille Rooman valtakunnan alueella. Näitä kirjeitä on rutkasti enemmän, mutta vain luotettavimmat apostolien itsensä kirjoittamat kirjeet tallennettiin kristittyjen Raamattuun.

        Näitä kristittyjä vainottiin, kuten edelleen tänäkin päivänä. Juutalaiset vainosivat (myös tänäpäivänä, pääasiassa Israelissa). Pakanat vainosivat kristittyjä. Juutalaiset ja pakanat yhdessä vainosivat, eli tekivät kristittyjen vastaista yhteistyötä Rooman valtakunnan alueilla. Jos joku pakana olisikin ollut piittaamatta paikallisista kristityistä, jo kohta hiippasi joku ovelasti sinne, tänne vilkuileva koukkunoukka korvakiharoissaan, rahoja kädessään helskytellen.

        Tämä on kristinuskon alun historia.

        Ei ole vihanlietsontaa mainita tämä tosiasia. Näistä tosiasioista kristityt tietenkin loukkaantuivat, sana kiersi, eivätkä juutalaiset koskaan tulleet kristittyjen ystäviksi. Kun kristityt pääsivät poliittiseen valtaan, kääntyivät asiat juutalaisia itseään vastaan. Sekin oli väärin. Mutta on havaittava selkeä syy ja seuraus.

        UT on kertomus, kirjeenvaihto, ensimmäisen vuosisadan kristityistä. Kaikki muut apostolit kuolivat marttyyrikuoleman, paitsi apostoli Johannes, joka eli hyvin vanhaksi. Sama Johannes, joka sai ilmestyksensä (Ilmestyskirja) Patmos-saarella.

        Kristityt eivät hy ökkää juutalaisia vastaan, vaan yritämme olla niin ystävällisiä suinkin, saaden kuitenkin siltä suunnalta pääasiassa vain paskaa silmillemme. Tuohtuu siinä lopulta hartainkin kristitty ja viskaa klöntit takaisin, sinne mistä tulivat.

        Ethän sinä edes huomaa 'koukkunokka korvakiharoissaan'..... mitä tuo muuta on kuin solvausta, ei mitään " ystävällisiä kuin suinkin " .

        Miksi te muuten olette ryöstäneet juutalaiset kirjoitukset ja väärentäneet ne ?

        Heprealainen raamattu kertoo kansasta, ei yhdestä miehestä, eikä kristityistä.

      • KristittyMarttyyri
        fari.g kirjoitti:

        Mitään solvausta, muutoin kuin tällaisia henkilöitä kohtaan, jotka vainosivat vainottuja. Käytän välillä tuollaista kepeää kieltä osoittaakseni ensisijaisesti itselleni, etten enää ole juutalaisten vallassa, en enää pelkää heitä ja heidän syytöksiään, vaan uskallan tuoda julki aidot, omat (vaihtelevat) tunteeni.

        Eiväthän juutalaiset täällä pääasiassa ole syyttelemässä, vaan perinteisesti, ulkopuoliset "sotivat heidän puolestaan". Sinä fari.g olet eräänlainen roomalainen sotilas (kuten itsekin aiemmin), joka juutalaisten puolesta sanallisesti naulitset kristittyjä ristille, solvaamalla meitä jatkuvasti. Vaikka me kristityt olisimme kuinka ystävällisiä, koko ajan tulee panettelua liukuhihnalta. Oletatte, etteivät kristityt uskalla sanoa vastaan ja jos uskaltavat, siinä on heti syy osoittaa meitä sormella "rasisteiksi" ja "antisemitisteiksi"! Siksi ihan kuin kakun höysteenä tarjoan teille muutamia "koukkunokkia", jotta teillä olsi millä riekkua: "Katsokaa, katsokaa! Tuollaisia paskoja ovat kristityt!" (Juutalaisten suusta kuultua.)

        Ystävällistä, eikö? Jos en solvaisi, saisitte happihalvauksen. Olen siis suorastaan juutalaisten ja sinunkin ystäväsi, kun tarjoan halkoja meille sytyttämäänne tuleenne. Että sinullakin olisi, millä minua syyttää. Ja uskoani sekä kirkkoani solvata.
        .

      • islmainorja

        Joo ensin käyttävät juutalaisia kirjoituksia hyväkseen satutarinoissaan jotka kehitti Paavali ja sen jälkeen rakensivat korvausteologian.
        Juutalaisuus ei tee itseään tunnetuksi vaan lähinnä yrittää olla omissa oloissaan ja se johtuu vuosituhantisista vainoista ja sorrosta juutalaisia kohtaan.
        Nyt kun Israelin valtio on perustettu massiivisisista estelyistä ja kansanmurhasta huolimatta niin ei vieläkään uskota juutalaisten tarinaa Jumalasta ja hänen lupauksistaan kansaansa kohtaan.
        Yrittäkää etsiä ajan merkit niin huomaatte, missä mennään.

      • KristittyMarttyyri kirjoitti:

        Mitään solvausta, muutoin kuin tällaisia henkilöitä kohtaan, jotka vainosivat vainottuja. Käytän välillä tuollaista kepeää kieltä osoittaakseni ensisijaisesti itselleni, etten enää ole juutalaisten vallassa, en enää pelkää heitä ja heidän syytöksiään, vaan uskallan tuoda julki aidot, omat (vaihtelevat) tunteeni.

        Eiväthän juutalaiset täällä pääasiassa ole syyttelemässä, vaan perinteisesti, ulkopuoliset "sotivat heidän puolestaan". Sinä fari.g olet eräänlainen roomalainen sotilas (kuten itsekin aiemmin), joka juutalaisten puolesta sanallisesti naulitset kristittyjä ristille, solvaamalla meitä jatkuvasti. Vaikka me kristityt olisimme kuinka ystävällisiä, koko ajan tulee panettelua liukuhihnalta. Oletatte, etteivät kristityt uskalla sanoa vastaan ja jos uskaltavat, siinä on heti syy osoittaa meitä sormella "rasisteiksi" ja "antisemitisteiksi"! Siksi ihan kuin kakun höysteenä tarjoan teille muutamia "koukkunokkia", jotta teillä olsi millä riekkua: "Katsokaa, katsokaa! Tuollaisia paskoja ovat kristityt!" (Juutalaisten suusta kuultua.)

        Ystävällistä, eikö? Jos en solvaisi, saisitte happihalvauksen. Olen siis suorastaan juutalaisten ja sinunkin ystäväsi, kun tarjoan halkoja meille sytyttämäänne tuleenne. Että sinullakin olisi, millä minua syyttää. Ja uskoani sekä kirkkoani solvata.
        .

        Saat sinä minua haukkua, mutta on epäreilua haukkua juutalaisia minun sanomisista.

    • Karthagon.P.Marttyyrit
      • islmainorja

        Miten tämä tänne kuuluu? Väärä palsta.

      • PerpetuanPäiväkirja
        islmainorja kirjoitti:

        Miten tämä tänne kuuluu? Väärä palsta.

        Jos lukisit palstaa, huomaisit kysymättä.

        Sapatti ei myöskään kuulu kristinuskoon, mutta eipä sitä olekaan klassisen kristinuskon, ainakaan valvotuilla foorumeilla (kauaa) tyrkytetty, vaan lähinnä kristinuskon vastaisilla nk. vapaidensuuntien S24-foorumeilla.

        Helluntailaisilla (vapaillasuunnilla yleensäkin) ja juutalaisilla on yhteinen vihollinen: me kristityt. Hellarimessiaaniset tekevät jatkuvaa vihatyötään meitä vastaan, vuosisadasta toiseen.

        Toin vain näytille muutaman aidon kristityn kokeman marttyyrion, täällä kun juutalaiset yksinään piehtaroivat omassa marttyyriossaan, "roomalaisten" suilla, eli näppäimistöillä, tietenkin. Jotta voivat sitten sanoa: "Emme me, vaan nuo toiset!"

        Perpetuan ja Felicitaksen marttyyrio on suoraa seurausta juutalaisten, Rooman palestiinan alueella aloittamista kristittyjen vainoista. Jos et usko, lue vaikka Talmudia.

        Kun nyt tulit kysyneeksi.

        Olemmehan mekin, monet kristityt lukeneet Anne Frankin päiväkirjan.
        .

      • islmainorja
        PerpetuanPäiväkirja kirjoitti:

        kaukaa on haettu kristittyjen vainot sinun kirjoituksestasi. juutalaislla ei ollut armeijaa käytössään suurisuuntaisiin vainoihin vaan roomalaisilla oli.
        Talmud väärennöksiä riittää yllinkyllin

      • okkkkkkkkkkko
        PerpetuanPäiväkirja kirjoitti:

        Jos lukisit palstaa, huomaisit kysymättä.

        Sapatti ei myöskään kuulu kristinuskoon, mutta eipä sitä olekaan klassisen kristinuskon, ainakaan valvotuilla foorumeilla (kauaa) tyrkytetty, vaan lähinnä kristinuskon vastaisilla nk. vapaidensuuntien S24-foorumeilla.

        Helluntailaisilla (vapaillasuunnilla yleensäkin) ja juutalaisilla on yhteinen vihollinen: me kristityt. Hellarimessiaaniset tekevät jatkuvaa vihatyötään meitä vastaan, vuosisadasta toiseen.

        Toin vain näytille muutaman aidon kristityn kokeman marttyyrion, täällä kun juutalaiset yksinään piehtaroivat omassa marttyyriossaan, "roomalaisten" suilla, eli näppäimistöillä, tietenkin. Jotta voivat sitten sanoa: "Emme me, vaan nuo toiset!"

        Perpetuan ja Felicitaksen marttyyrio on suoraa seurausta juutalaisten, Rooman palestiinan alueella aloittamista kristittyjen vainoista. Jos et usko, lue vaikka Talmudia.

        Kun nyt tulit kysyneeksi.

        Olemmehan mekin, monet kristityt lukeneet Anne Frankin päiväkirjan.
        .

        Sapatti kuuluu kristinuskoon jos kristityt oikeasti ottavat 10 käskyn tosissaan.
        Kristityillä on vaan valikoidut ja muutetut käskyt. Jumalan pitäisi olla vain yksi ,mutta siitäkin on tehty 3. Outoa.

    • Kuolema= Ku- ole- maa.

      martyam = kuolevainen

    • Kristityt sanovat että jeesus poisti kuoleman ainiaaksi, kun sitten huomaavat kuolevansa, se onkin niin pyhä tapahtuma, että juuri kristitty kuoli, kun ei pitänyt kuolla.

      kutu-hale vipra- lipsaa....... hurmiossa taipumus petkuttaa,
      kun ei käy toteen, pyhitetään valhe.

    • Sun- sun- sunnuntai - sinertävä

      Syäma- sundara-............ väriltään sinertävä, on Herra Krisna.

      "Herra Krisna on väriltään sinertävä ja Hänellä on päässään riikinkukon sulka, kaulassaan gunya-seppele ja yllään paimenpojille ominaisia koristeita. Hänen vartalonsa kaartuu kolmesta kohtaa ja Hänellä on huilu huulillaan. "

      Sulka;
      " Egyptin mytologiassa Osiris punnitsi vainajan sydämen Maatin sulkaa vastaan. Jos nämä kaksi pysyivät tasapainossa, vainaja julistettiin ääneltään vilpittömäksi ja hän pääsi uuteen elämään.

      Sulka oli osa Maat-jumalattaren päähinettä. "

      • Mainittakoon vielä lisäyksenä, että muslimit nappasivat idean sydämen punnituksesta, mutta kiristivät punnusta, eli se ei ole enää sulka, vaan nyt se on höyhen.

        Me hyvin tunnemme sanonnan, että jokin on 'höyhenen kevyt.' Yleensä neito, tai neidon askel tai kuten eräs sanoo, minun ' ikeeni on kevyt, ' mikä herättääkin uusia kysymyksiä jos vaaka on mukana.

    • KTS--

      Adventistinperkeleet tätä sunnuntai-lauantai -paskaa ulostavat joka foorumille. Sen voi sivuuttaa ja keskittyä olennaiseen.

      • Sanoi Ahl ul Sunna wa-Jamaa´ah'

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2021
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1515
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe