Linkola--Humanitäärisyys on ihmiskunnan tuho

PopulaationRajat

Solidaarisuus tuhoaa ihmiskunnan. Ihmiskunta ei pääse luonnostaan rajoittamaan liikakansoitusta käyttämällä väkivaltaa kantansa rajoittamisessa, mitä se on tehnyt koko olemassaolonsa ajan.
.
Ihmiselle ei ole vihollisia kannan rajoittamiseksi niin kuin eläinkunnassa .
Ihminen on lajina rajoittanut omaa kantaansa tähän saakka itse .
Populaation rajoittamisen puute on viemässä maapalloa ja ihmiskuntaa tuhoon.

10

409

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarvittaessa-avustaa

      Kaikki välimeren yli tulevat pitäsi jättää oman onnensa nojaan kumiveneisiin.
      Pelastustyöt olisi keskeytettävä ja antaa luonnon hoitaa tuolla kohtaa ylimääräisestä populaatiosta.

    • Suomalaisten-tuhoajat

      Halonen on yksi pahimmista humanitäärisistä syistä ihmiskunnan tuhoa kohti vievistä henkilöistä Suomessa. Ahtisaari lienee hyvänä kakkosena.

      • Haans.seA

        >>Ihminen on lajina rajoittanut omaa kantaansa tähän saakka itse .

        Aivan, väkivaltaisesti ja Kiinassa yhdenlapsen politiikalla.

        Nyt kun Haloseen viitattiin, niin pitää muistaa, että KAPITALISTEISTA on yllättäen - vaikka ne juuri ovat sodat aloittaneet - tullut äärimmäisen "humaaneja" ja "auttavaisia" mutta se EI johdu Humanitäärisistä syistä vaan siitä, että Kapitalismi on ajautunut nykymuotoisena KONKURSSIIN, ja se ei voi enää hakea KASVUA mistään muualta kuin väestönkasvusta. Kapitalismin konkurssi siis nojaa enää väestön ja - huomaa - VELKOJEN kasvuun.

        Globalismi on kapitalistien hanke, jossa ainoa tavoite on voittojen tavoittelu, keinoja kaihtamatta. Se on nyt vain puettu "humanitäärisyyden" kaapuun, josta erinomaisin esimerkki on maailman suurimman terroristin ja impperialistin USA:n Irakin öljykenttien valtaus.

        Suomen kapitalistit (kokoomus, kepu, "demarit") pelaavat pienemmillä korteilla, mutta sen sinäkin itse kustannat:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14955065/uusi-ennatys-redin-tyomaalla-82-eri-kansallisuutt

        Ja kapitalistit korjaavat potin:
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14087468/miljonaarien-lukumaara-38-n-kasvussa-suomessa
        Ne vitut välittää sinusta, kunhan maksat täysimääräisesti niiden öykkäröinnin, nielemällä niiden "kasvu"- juonen - globalismin !!!

        Ikävää, että "demari"-koirat ja jopa "vasuritkin" ovat tässä juonessa mukana mutta tämä vehkeily hyödyttää juuri heitä itseään, pääseväthän matkustelemaan ympäri maapalloa. Sinun kustannuksella tietenkin !


    • Kriuhnoo

      Olisikohan tämän pallukan realistinen kantokyky jotain 2-3 mrd. ihmistä...tjsp...?

      • 4t43t43t43t

        Mikäs tässä 20 vuotta niin 10 miljardia on jo täynnä ja kun päätäjät ja yritykset haluavat vain kasvua ja kasvua ikuisesti niin siihen ne tarvivat kokoajan lisää ihmismassaa siitähän suomessakin kitistään kun kavun takia tarvitaan lisää väkeä ja taas lisää.


      • HaansseA
        4t43t43t43t kirjoitti:

        Mikäs tässä 20 vuotta niin 10 miljardia on jo täynnä ja kun päätäjät ja yritykset haluavat vain kasvua ja kasvua ikuisesti niin siihen ne tarvivat kokoajan lisää ihmismassaa siitähän suomessakin kitistään kun kavun takia tarvitaan lisää väkeä ja taas lisää.

        Kun väki kasvaa, kiihtyy ilmastonmuutoskin ja sen ne tietävät varsin hyvin. Mitään ei kuitenkaan tehdä vaan ollaan tekevinään, niin päästään ensivuonnakin kokoukseen. Ja sama jatkuu, loputtomiin. Ellet SINÄ toimi (minä toimin jo):

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14961119/ilmastonmuutoksen-toteamiseen-ei-tarvita-quottutkijoi


    • Verojenjälkeen

      Jokainen olkoon solidaarinen omasta pussistaan.

    • double_morale

      On se kyllä jännä että kun Linkola sanoo että Eurooppaan tunkeutuminen pitäisi estää vaikka väkivalloin, niin aiheuttaa mediassa yms. vaan hyväksyvää pään nyökyttelyä..
      Jos Linkolan ajatuksia kertoisi joku Persu tai halla-aho niin jo olisi kauhea älämölö ja vihapuhesyytteet päällä..

      • mella.koimaan

        Ne pitää linkolaa hourupäänä, josta kohta pääsevät eroon. Halla-aholaisilla taas on laajempaa kannatusta ja se on kusettajille UHKA

        Näithän tv:stä, kuinka persut mellakoivat jo usassa. Vaikka sielä pitäisi olla valtamedian mukaan täystyöllisyys ja sellasta. Em mää vaa jos kaikki on hyvin


    • pröröörörö

      kyllä näitä linkosia on kymmenen kahessatoissa tälle vaan media antaa jostain syystä aina kovasti tilaa, liekö tavalinen homma että yhteyksiä lehtiin sitten ylennetään muiden puhujien yläpuolelle suureksi puhujaksi, kyllähän näitä suomessa riittää. mut mun mielestä ihmiskunnan pitäis vaan mielestäni kehittyä ja suunata kohti tähtiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nasima löi Jussille luun kurkkuun

      Nasima kertoi ettei Jussi sovi puhemieheksi, koska sallii rasismin. Mihin toimiin perussuomalaiset ryhtyvät? Kuka nouse
      Maailman menoa
      535
      9031
    2. Razmyar on säälittävä - puhemiehellä ei ole mitään syytä ottaa kantaa tähän "silmäkohuun"

      jonka toimittajat sai aikaan. Asia ei kuulu puhemiehelle millään lailla. Razmyar haluaa taas vaan huomiota. Mutta jos r
      Maailman menoa
      161
      6210
    3. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      376
      5273
    4. Siviilipalvelusmies Halla-aho normalisoi rasismin perussuomalaisissa

      SMP:n tuhkille perustettu puolue ei ollut ihmisiä vastaan, vaan instituutiokriittinen. "Missä EU - siellä ongelma", oli
      Perussuomalaiset
      66
      4769
    5. Suomalaisilta vaaditaan valtavasti suvaitsevaisuutta - miksi sitä ei vaadita muslimeilta

      Suomalaisilta vaaditaan kaikkea, pitää olla suvaitsevainen ja hyväksyä vieraiden tavat, rasisti ei saa olla jne. Miksi s
      Maailman menoa
      100
      4391
    6. Juuri Suomen valtamedian toimittajat teki "silmävääntelystä" sen kohun

      ja ilmeisesti ottivat yhteyttä myös ulkomaisiin medioihin, että katsokaas tätä. Mutta Japanin medioissa on asiaan suhta
      Maailman menoa
      166
      4063
    7. SDP:n kansanedustaja Marko Asell: Suomen myönnettävä maahanmuuton ongelmat

      Hänen mielestään Suomen pitää pyrkiä rajoittamaan jyrkästi turvapaikanhakijoiden pääsyä maahan ja hän arvioi, että maaha
      Maailman menoa
      185
      3962
    8. Sinun ja kaivatun nimikirjaimet

      Mitkä ne on ? Meillä H❤️M 👩‍❤️‍👩
      Ikävä
      93
      1936
    9. Onko sinulla ja kaivatulla

      joku yhteinen tärkeä paikka?
      Ikävä
      106
      1450
    10. sä oot ehkä

      maailman omituisin tyyppi
      Ikävä
      47
      989
    Aihe