HuonekasvitVastattu 4 v

jouluruusun nuput eivät auenneet, kuivui

Kun ostin, oli pari kukkaa auki ja paljon nuppuja lupaavasti. Yksikään niistä ei auennut, Heitänkö roskiin koko kasvin, vai onko mahdollista, että se kastelemalla herää vielä henkiin?
HuonekasvitVastattu 4 v

Viirivehka

Hei apua! Olenko nyt talviaikaan kastellut viirivehkaani liikaa, vai mikä lienee syynä. Kasvin lehdet ovat alkaneet kellastua. Eivät siis muutu ruskeaksi, kuten kuivuessa, vaan kellertäviksi nihkeiksi. Multa pinnalta ko…
HuonekasvitEi vastauksia

Hyasintin kukinta

Viimeksi aukesivat joulupäivänä, nyt taitaa mennä uuteen vuoteen vaikka oli isot nuput jo 4 päivää ennen aattoa. Eihän noista tiedä koskaan milloin aukeavat, pitäisi käydä juuri ennen joulua kaupassa ja saada lähes tai …
HuonekasvitVastattu 4 v

Kastelu päältä tai alta

Olen pohtinut, olisiko hyväksi antaa purkkikasveille vesi aluslautaselle, vai mullan päälle? Imee kyllä veden lautaseltakin, mutta saako silloin vitamiinit mullasta? Ainakin multa on tällöin pinnasta aina rutikuiva.
HuonekasvitVastattu 4 v

Viherkasvin juuret hävinneet??

Istutin kasvin isompaan ruukkuun viime keväänä, se voi hyvin ja kukkikin koko kesän ja syksyn. No nyt talvella lehti kerrallaan kuivuu ja kuolee, olen vähentänyt kastelua, lisännyt kastelua , suihkuttanut lehtiä…. Noh n…
HuonekasvitEi vastauksia

Figus Regina

Voiko Figusta ruiskuttaa Bio Kill hyönteis sumutteella, kun siellä vilisti joku kiiltävä monijalkainen ötökkä?
HuonekasvitEi vastauksia

Figus regina

Voiko bio kill torjunta ainetta antaa ko. kasville multaan, kun siellä vilisti joku kiiltävä monijalkainen ötökkä?
HuonekasvitVastattu 4 v

Pullossa kasvatus

Lehdessä tänään oli juttu, kuinka eräs henkilö kasvattaa kasveja pulloissa. Oli siinä muutama kuvakin ja pullot olivat kyllä isoja. Mutta sitten jutussa oli väite, että kun pullot on kokonaan suljettu, niin koskaan ei t…
HuonekasvitVastattu 4 v

Alokasia ja minikärpäset lehdissä

Hei! Ostin vasta Alokasian. Nyt huomasin, että sen lehtien alapuolella on aivan parin millin kokoisia mustia ötököitä. Mitä ne ovat ja millä konstilla saan ne pois? Aiemmin en ole törmännyt huonekasveissani ötököihin. K…
HuonekasvitVastattu 4 v

Juurrutusta talvea vasten

Pimeää on. Ulkona pyryttää lunta ja sakenee vaan. Maa on valkoisena, vaikka marraskuu ei ole vielä puolessakaan. Leikkasin kuitenkin juuri pelarkuuniasta latvat ja laitoin juurtumaan toiseen purkkiin multaan. Asiahan ol…
HuonekasvitEi vastauksia

Silkkimaija kellastuu JA ruskettuu

Minulla on ollut kesästä saakka silkkimaija. Aluksi se voi hyvin, mutta sitten lehtien kärjet ja osa reunoista alkoivat ensin muuttua ruskeiksi. Sitten lehdet alkoivat myös kellastua! Ruskea viittaisi kuivuuteen ja kell…
HuonekasvitVastattu 4 v

Kiinanruusu hohhoijaa?

Kiinanruusu ei ole pariin vuoteen kukkinut, mutta nyt se pullautti syyskuussa yhden kukan ja eilen taas yhden. Mitäs tämä tarkoittaa ja miten saan kukan ens kesänä kukkimaan oikein kunnolla?
HuonekasvitVastattu 4 v

Tunteettomuus leimaa yksityistäkin viherkasvibisnestä

Viherkasvien kanssa touhuaminen, on menettänyt osan hohdostaan, kun siitä on tullut kylmää kilpailua ja rahastusta. Viherkasvien merkitys ja arvostus, tunteiden välittäjänä ja tuojana, on kokenut pahan kolauksen. Kasvim…
HuonekasvitVastattu 3 v

Viirivehkan lehtien kärjet tummuu

Moikka, hankin viirivehkan. Se on asianmukaisesti istutettu altakasteluruukkuun ja sopivaan multaan. Ongelma on lehtien kärkien tummuminen, ovat pieneltä matkalta muuttuneet ruskeaksi. Mistähän tämä johtuu? Miten ratkai…
HuonekasvitVastattu 5 v

Rönsylilja ilman rönsyjä parempi

Istutin aluista (3kpl) uuden rönsyliljan, josta olen poistanut aina rönsynalut. Tätä pidänkin ikkunalaudalla ja siitä on tullut niin tuuhea ja komea viherkasvi, ettei koskaan silloin aiemmin, kun annoin sen kasvattaa rö…
HuonekasvitVastattu 1 v

Soihtuköynnös

On naruamppelissa, sellaisessa aika tiheänaruisessa, jonka rakosista se on kasvattanut oksansa, jotka sitten riippuvat alaspäin. Ongelma on se, että ei voi vaihtaa multaa. Oksat ovat sen verran jäykkiä, että napsahtavat…
HuonekasvitVastattu 5 v

Koska sisälle

Huonekasvit ovat olleet kesän parvekkeella ja olen ajatellut pitää niitä ainakin johonkin lokakuuhun asti. Nyt kuitenkin on jatkuvasti kylmää. Nytkään ei ole kuin 15 astetta ja on tuossa mennyt kolmeentoistakin asti, el…