Kevät puutarha -messuilla näin jollain puutarhaliikkeellä olevan myynnissä köynnöksenä kasvavia viinimarja"pensaita". En silloin ajatellut asiaa sen enempää ja vasta kotona tajusin, että juuri sellainenhan meidän pieneh…
Hei, ihmeiden aika ei ole ohi! Meillä on Marja-aroniapuissa (vartettu pihlajanvarteen) samaan aikaan: - vihreitä lehtiä - punaisia lehtiä - marjoja - kukkia Facebook-sivullani oleva kuva kertoo kaiken: http://www.facebo…
Minulla oli kaksi mustaherukkapensasta, jotka puput kävivät jyrsimässä kuoliaaksi viime talvena. Nyt ostin uuden viherherukkapensaan, joka on vielä aika pieni. Miten se tulisi suojata talveksi, ettei mene parempiin suih…
Hei Olisin kiinnostunut vastaanottamaan ilmaiseksi omenoita roskiinheiton sijaan jotta voisin tehdä niistä omenahilloa. Eli toivomuksessa olisi hilloon sopivia omenalajikkeita Espoosta, kerään toki itse pihaltasi :) top…
Meillä on mustia viinimarjoja, jotka tosin parina viime vuonna ovat kasvaneet ja levittäytyneet niin että niistä on jo vaikea poimia mitään. Ajattelin kysyä voisiko niitä jotenkin leikata ja mihin vuoden aikaan tämä oli…
minulla on 120 mustaherukkapensasta tuolla omalla pellolla siistissä 5rivin puutarhassa. Viikko sitten kävin tsekkaamassa että kohta ne on poimittava. Marjoja oli kohtalaisen paljon mutta himppasen verrran saisivat kyps…
mikä on litrahinta mustaherukalle.
[email protected]Pihan lapset olivat syöneet "pahanmakuisia mustaherukan marjoja" kävin ottamassa marjan ja lehden n. 2m pensaasta, lehti ja marja ovat aika hajuttomia. Kuva marjasta ja lehdestä http://img341.imageshack.us/img341/1612/m…
Voiko syksyllä istuttaa mustaherukkapensaita? Vai vain keväällä?
Naapurillani on kuvan mukainen tauti punaherukassa. Viereiseen mustaherukkaan ei ole tarttunut. Ruskeaa väriä tarttuu käsiin koskettellessa lehtiä ja osa marjoista on tippunut maahan. Miten vaivaa hoidetaan vai parantuu…
Hei! Osaako joku kertoa, että viko herukaruosteissta merjoista tehdä mehua? Vai ovatko ruosteiset marjat epäterveellisiä?
Olen kahtena kesänä yrittänyt parvekkeelleni laittaa hedelmäpensaita ruukkuihin. Parvekkeeni on 4. kerroksessa ja hyvin kauas puista pihalla. Kaikki pensaat hain puutarhamyymälöistä. Viime vuonna ilmestyi pian matoja, j…
Keväällä muutettiin omakotitaloon ja puutarhan mukana tuli myös muutama marjapensas. Marjojen ja hedelmien kasvatus on minulle aivan uusi asia, joten keväällä en ole käyttänyt pensaisiin mitään torjunta-ainetta. Kaikki …
kuka tai mikä ostaa
Minun mustaherukkapensastani vaivaa jo toista vuotta sama vaiva...lehtiä syövät vihreät toukat! Kun ne järsivät lehtiä niin lopulta koko oksan lehdet ovat ruskehtavat ja kuivahtavannäköiset, mutta eivät kuivuneet kuiten…
mikähän tauti vadelmissa(jalostettu) marjan yläosa mustaa.satoa tulee paljon mutta kaikissa marjoissa ylälaita musta...harmittaa ku aina tulis paljon satoa.olen myrkyttänyt vattukuoriaista vastaan..antakaa ohjeita...kii…
istitin mustaherukkapensaan noin 2v sitten... nyt viimevuonna, kun se teki jo hieman satoa, niin ihmettelin, kun marjat eivät maistuneet miltään, kokoa oli kyllä kahden marjan verran yhdessä herukassa. En muista pensaan…
mistä saa karhunvatukantaimia
Pihassani kasvaa marja-aronia, jonka oksista osa on sammaloitunut ja vaikuttaa muutenkin hieman haperoilta. Viime vuonna pensaasta tuli vain pari litraa satoa vaikka toissavuonna tuli yli viisi litraa. Pensas alkaa kent…
Onko kokemuksia. Ruissalossa kuulema. http://www.pfaf.org/database/plants.php?Rubus illecebrosus Virosta http://www.hortes.ee/est/ouetaimed/viljapuud-ja-marjapoosad