Moips, Mitenkäs on siemenestä kylvettyjen taimien lannoituksen kanssa? Luin jostain puutarhanumerosta, että kukkatarhoilla kastelevat taimensa lannoitevedellä. Onko tässä selitys ostotaimien vehreyteen kotona kasvatettu…
Viime syksynä istutetut taimet ja leikkasin ne vasta nyt, kun lehtiäkin näytti jo tulleen.. Nyt vasta luin että olisi pitänyt leikata silloin kun lehdet vielä nupullaan.. Tämän siitä saa kun ei malta lukea ohjeita. Mitä…
erilaisia unikkojen siemeniä ja laitoin ne purkkiin kaikki sekaisin, kylvin ne tuonne maahan ja nyt innolla odotan kun ne kasvavat. Viime kesänä tein samalla tavalla ja tuli hienoja unikoita. Osa siemenistä on viime kes…
kertkaa vinkkejä mitä kukkien taimia kannattaisi ostaa mökille? Mikä kestää vaikka pääsisi vähän kuivahtamaan.Siellä käydään noin. 2 viikon välein. Pelargonia on säilynyt, mutta mitä muuta voisi istuttaa. Uskaltaakohan …
Hain kukkamaallemme läheiseltä raviradalta pari säkillistä hevosenlanta/kuivikelantaa. Kaikki pian kukkien juuriin ja mustaa multaa päälle. Kun seuraavan kerran katsastimme kukkamaallemme, oli siellä ollut melkoinen myl…
Osa taimista on töpäköitä ja aika hyvin pystyssä, osa taasen luikertaa ruukun multaa vasten ja ovat honteloita. Mikä noita lötkövartisia vaivaa? Kaikki kasvavat suurissa ruukuissa, kesäkukkalannoiteta olen antanut muuta…
Aiemmin postimyynnistä hyviä kokemuksia saaneena aattelin laajentaa otantaa. KodinKukat näytti niiiin hyvältä kuvastossa ja netissä, hintakin oli kohdillaan. Vaan... Taimet olemattoman pieniä, huonovointisia ja kuolla k…
Istuttaisin valkovuokkoja luonnosta, vaan, miten se onnistuu? Sinivuokkoja on juuristonsa helppouden vuoksi hyvä siirtää, vaan kuinka on valkovuokot, niidenhän juuristo menee rönsymäisesti. Entäs siemenistä? Onko kukaan…
Miekkalilja on yksi upeimpia kukkia. Ostin eri väristen mukuloita ja haluan kasvattaa gladioluksia pääasiassa leikkokukaksi.Kertokaa parhaat vinkkinne. Kuinka pitkä esikasvatus? Onnistuuko kasvattaa koko kasvu ruukuissa…
tänä vuonna kokeilla? Katselin tuossa siemenluetteloita ja on pakko tilata ensivuodeksi jotain siemeniä kun eivät enää ehdi tänä vuonna. Mulla on sormustinkukkaa, salkoruusua, monivuotisia orvokkeja nyt ekaa kertaa ja h…
Aloitteln tämän "uran" laittamalla krasseja itämään kananmunakennoihin. Hyvin itivät ja nyt on pitkiä honteloita taimia. Voinko siirtää suoraaan altakastelulaatikoihin, vai onko välttämätöntä ensin koulia pienempiin ruu…
Eikö mistään pk-seudulta saa rantavehnän taimia, siis tuon komean merenrantakasvin. Olen soitellut sinne sun tänne, lähin taimisto löytyisi 128 km:n päästä. Helppikää please.
Kävin viime viikonloppuna Tampereen puutarhamessuilla,siellä oli mm. paljon kukkasipulien ja perennojen juurakoita myytävänä. Itse ostin mm.salkoruusuja , juurakot joissa oli hyvät silmut olivat omissa laatikoissaan eri…
Pitääkö leijonankita latvoa, vai kasvaako tuuheaksi ilmankin ja minkä korkuisena. Nyt leijonankidat ovat 10 cm korkeita ja selvästi alkavat tyvestä haaromaan ilman latvomistakin. Missä vaiheessa surfinia latvotaan. Joss…
Koulin jo tuossa orvokintaimia isompaan ruukkuun, ehkä liian aikaisin, kun oli vasta ensimmäiset kaksi sirkkalehteä (?) Missä vaiheessa ne uskaltaa siirtää tuonne lasikuistille, jossa lämpötila sellaiset n. 10 astetta (…
Ei voi kuin 10 pistettä antaa: Sain juuri Viherpeukaloilta hyvät taimet suoraan kotiin pienellä Itellamaksulla ! Tosi loistavaa, kehut sekä Viherpeukaloille että Itellalle ! Ekaa kertaa kokeilin ja olen 100% tyytyväinen…
Ja mikä on sirkkalehti? Onko niin, et kun siemen itää ja siihen tulee 2 sellasta pikkuruista lehteä päähän, niin ne on sirkkalehtiä? Pitääkö ne taimenalut sillon istuttaa omaan purkkiinsa, vai pitääkö niiden vielä antaa…
Mitä tarkoittaa kouliminen? Laitoin leijonankita siemeniä ja nyt on kasvanut paljon sellaisia pieniä taimia. Niitä on vaikea erotella toisistaan, koska ne on niin ohuita ja menevät poikki tai sillee vaikea käsitellä. Si…
Täällä tyhmä kyselee latvomisesta.Mulla on esim. samettiruusua,köynnöskrassia,ruiskaunokkia,kehäkukkaa,keskipäivänkukkaa ja koristekurpitsaa.Kaikki on hyvin lähtenyt kasvamaan.Pelkään ,että niistä tulee honteloita.Latvo…
Kysyisin vinkkejä tuoksuherneen kasvattamiseen. Oppikirjojen mukaan sen pitäisi olla helppo kasvatettava, vaan enpä yrityksistäni huolimatta ole sitä saanut koskaan onnistumaan. On aina aluksi kasvanut innokkaasta, mutt…