Tarvitsisin stroppausvyön partaveitselle, mutta tuntuu olevan aika kiven alla täällä kotimaassa. Tuleeko mieleen mitään paikkaa / parturia tms jolta voisi saada ostettua? top-kosmetiikan sivuilta löytyy kyllä, mutta oli…
MILLÄ?!?!?!?!?!?!?
Hei, tässäpä vähän vinkkiä aknen ja arpien selättämiseksi. Eli olen 26-vuotias, pahin akneikä alkaa luojan kiitos olla jo ohi, mutta ihoni on edelleen rasvoittuva, saan näppylän toisinaan ja ihohuokoseni ovat suuret ete…
Mistä vaihtoteriä löytyy edullisimmin? Oletteko esimerkiksi ulkomaisista nettikaupoista tilanneet? Noita teriä kuluu melko paljon ja Suomessa hinnat on kalliit. Myös muut hyvälaatuiset 3-4 teräiset partakoneet kyllä käy…
Tossa alapuolella on hyvä keskustelu koneista. Mutta kumpi on parempi ts. kumpi antaa paremman lopputuloksen höylä vai kone. Itse olen ajanut höylällä jo yli 20 -vuotta ja olen katsonut sähkökoneiden suuntaan, joten kum…
onko mikä perusrasva parasta? aftershavet on nin vetisiä että eivät auta. samaa kuivuuttta on nenän päällä ja sivuissa sekä korvallisella kai. kuivumaan alkoi kun lämpimät loppu. saattaaa olla stressiikin vielä.
Yksillölliseen ihonhoitoon erikoistunut diplomikosmetologi ja maskeeraaja on avannut oman liikkeen Lahden Hennalaan. Asiakkaiksi pyritään haalimaan erityisesti miehiä. Kurkkaa tarkemmin --> http://preview.tinyurl.com/34…
Miesten ihon hoitoon helppo ja ilmainen palvelu, jossa saa henkilökohtaista palvelua ja neuvontaa. Tuotteet - 10-20% halvemmalla kuin normaalissa kaupassa. Kannattaa tutustua www.netkosmetiikka.fi Toimii sekä puhelimell…
Aikuispuolen parturi-kampaajaopiskelija tarvitsisi näyttöön miesmallia permanenttikäsittelyyn. Käsittelyn ei siis tarvitse olla "mummopermis" vaan trendikäs kovan hiuksen pehmennys tai esimerkiksi pyörteiden tainnuttaja…
Miten saisin finnejä vähennettyä tai kokonaan pois? Onko kellään suositella jotain tököttiä? nivea for men tai jtn?
Tietääkö kukaan onko Biotherm Power Bronze -tuotteita enään saatavilla ollenkaan?. Olen ruotsin isoista tavarataloista ja Suomessa stockmannilta koittanut etsiä, mutta ei ole ollut hyllyssä enään?, onko nämä lopetettu j…
Olen nuori mies jolla on lievästi finnejä naamassa ja rinnassa. Ei kovin paljoa, mutta jonkin verran. Mitenkäs näistä pääsee eroon? Olen lähdössä ulkomaille piakkoin, eli mitään valtavan pitkiä kuureja en ehdi enkä aio …
noonnii elikkä olisin ostamassa ensimmäistä partakonetta tai höylää en vielä tiedä mutta joku pitäs saada ku alkaa näitä haituvia olemaa jo vähä enemmän. Ikä siis 16v partakoneen hinta vois olla siinä 50e paikkeilla
Haluaisin ostaa miehelleni partakoneen, en vaan ymmärrä niistä mitään. Hän on käyttänyt ikänsä höylää, mutta joskus maininnut halusta ostaa partakone. Hänellä ei ole ollut vielä konetta, joten ei voi tietää pitääkö käyt…
Itsellä teini-iässä ollu lähes aina huono iho. Nyt parikymppisenä kokeilin kosteusvoidetta vartalolle ja vähän kasvoillekkin(miks vartalovoide ei kävis kasvoille) ja tosi hyvin toimi. Toinen mitä kokeilin oli merisuola …
Poikani rakastaa tuoksuja ja on muutenkin tyylitietoinen tapaus. On tietysti ihan mukavaa, että poika tuoksuu hyvälle ja välittää siisteydestä ja ihana nähdä miten hyväntuoksuisuus ja oikeat, miehille suunnatut tuotteet…
Olen elämäni käyttänyt Braunin partakoneita. Jotkut kaverit ovat kehuneet, että Philips on paras. Katkoo kuulemma pitkääkin karvaa kuin puimuri heinää. En ole ennen kokeillut, kun ne tuntuivat repivän pidemmät karvat na…
onkos oikein ymmärretty. että nämä hankkivat tekorusketuksen värjäävät hiukset ja pitävät kummallisia vaatteita.
Haluaisin kuulla kokemuksia kyseisten valmistajien ihon, lähinnä kasvojen, hoitotuotteista. Olen reilu pari kymppinen ja olen aiemmin käyttäny vichy merkkisiä tuotteita. Minulla on normaali/rasvoittuva iho ja välille ot…
Moi! Olen about 25 heteromies ja ongelmana on ihon punoitus, lähinnä nenän alueella. Ongelma on pahempi etenkin talvella. Iho on rasvainen ja tietysti peseminen saa ihon punoittamaan enemmän, joskin pesun jälkeen se rau…