OrimattilaVastattu 1 v

Orimattilalainen polkee paikallaan

Orimattilassa on käytäntönä että poljetaan paikallaan, ei mennä asioissa eteenpäin ja pelätään kaikkea uutta. Nyt rohkeasti Hennaa kehittämään, vauhtia siihen Prisman tuloon, rohkeutta yrityksen aloittamiseen ja ylipäät…
OrimattilaVastattu 1 v

Hennan asema avaus 10. 12.

Orimattila ottaa harppauksen uuteen aikaan kun Hennan asema on käytössä. Arviolta 600 ihmistä käyttää Hennan aseman palveluja päivittäin. Aiotko sinä nousta junaan Hennassa?
OrimattilaVastattu 1 v

Ampuminen Sopinkulmassa 1994 tai 1995

Oli pimeää syksyn aikaa 1995 (vai 1994) ? Kaksi kaverusta T.P.ja K.K. Väänsivät kättä ja vetivät sormikoukkua silloin vielä voimissaan olleessa ravintola Sopinkulmassa.. Toinen hävisi ja ampui voittajansa. Homma oli sil…
OrimattilaVastattu 1 v

Huipputontteja myyntiin Hennassa!

Nyt alkaa Hennassa tapahtua. Tulo myyntiin 9 todella hyvää tonttia. Orimattilan Ekokaupunki Hennassa on tullut myyntiin 9 tonttia, Koriantterikujalla. Tonttikoot 465 - 699 neliötä. Hinnat 22 euroa neliö ja rakennusoikeu…
OrimattilaVastattu 1 v

Artjärven tori

Luulisi että Orimattilan johtajia ja päättäjiä hävettäisi kun kaupunki ei ole tehnyt mitään torille kuntaliitoksen jälkeen. Eläkeläiset vuodesta toiseen tekee kunnostukset talkoilla...
OrimattilaVastattu 1 v

Minne katosi Orimattilan kovat kundit?

80-luvulla Orimattilassa meno oli kovaa ja siitä piti huolta kovat tyypit joita kumarrettiin naapuripaikkakunnillakin. Täällä oli joka viikonloppu tappelu kylällä kun miteltiin siitä kumpi on kovempi. Miten on nyt? Ei o…
OrimattilaVastattu 1 v

Kehräämö-Murmar.

Iltaa kaikille. Vielläkö kyseinen firma pyörittää Kehräämöä ja Isoa rakennusliikettä. Asuin joskus nuorena heidän kerrostalo asunnossa. Kaksi veljestä pyöritti näitä. Oli mukavia ukkoja, varmaan vielläkin. Lämmintä kesä…
OrimattilaVastattu 1 v

Kuntouttava työtoiminta orimattila?

Onko täällä semmoista ja onko niistä ollut jollekin jotain hyötyä? Vai onko olemassa vain itseään varten? Jos on olemassa niin mitä ja missä, ja onko kuinka räätälöityä eli henkilölle sopivaa?
OrimattilaVastattu 1 v

Hennaan bussilla

Orimattilan kaupunki on edistyksellinen ja järjestää jo tänä syksyllä linja-autokuljetuksia Hennan upealle juna-asemalle. Todella hienoa, että kaupunki on näin ystävällinen meitä kuntalaisia kohtaan. Meidän perhe aikoo …
OrimattilaVastattu 1 v

Orimattila onko hyvä paikka asua?

Olemme Kouvolassa asuva perhe ja olemme muuttamassa Orimarttilaan ennen koulujen alkua. Ihan siksi että siellä on uusi juna asema ja säästämme aikaa ja matkaa kun käymme työssä junalla Järvenpäässä. Onko Orimattila muka…
OrimattilaVastattu 1 v

Millaista Orimattilassa on asua?

Mitä hyvää ja mitä puutteita? Onhan se vähän sama kuin "kauneus on katsojan silmässä" eli millainen ihminen viihtyy Orimattilassa tai lähiseudulla? Millaiset ihmiset muuttavat Orimattilaan entä orimattilasta pois? Onko …
OrimattilaVastattu 1 v

Tallipaikka tai navettapaikka

Elikkäs olisiko kenelläkään vuokrata tyhjillään olevaa navettaa tai tallia kahdelle ponille orimattilan alueelta ?
OrimattilaVastattu 1 v

Mitä persut ovat saaneet aikaan?

Kuka tietää mitä perussuomalaiset ovat saaneet aikaan, kun ne johtavat Orimattilaa monessa valiokunnassa ja kaupunginhallituksessa? Onko Orimattila nyt oikeilla raiteilla?
OrimattilaVastattu 1 v

Orimattilan kylät?

Eli mitkäs nuo Orimattilan oikeat kylät ovat? Orimattila.fi: Heinämaa Kuivanto Karkkula Luhtikylä Mallusjoki Niinikoski Pakaa Pennala Tietävälä Tönnö Virenoja Vastauksia.com: Orimattilan kylät ovat: Heinämaa, Kuivanto, …
OrimattilaVastattu 1 v

Orimattilan puimuri murhaaja

Oikea paikka vankila mutta selvisi pään silityksellä. Teko oli törkeä ja tahallinen kun ajoi 7,6m leveä leikkuri alhaalla. Kokematon kuski ajoi päin ja kuoli. Äijä kuuluu vankilaan.
OrimattilaVastattu 1 v

Näin eilen tummaihoisen ihmisen

Niitä ei paljon täällä Orimattilassa ole. Olikohan tullut pelto hommiin? Onneksi Persut ajavat tuollaiset pois täältä.
OrimattilaVastattu 1 v

RAVINTOLA ARVID

Siis ihan huippu mesta!!! Tulee olee niin olan ykköspaikka!!! Paras kebabbi ja pizza ja nyt on jo Alá Carte listatkii ! Tätä on odotettu!! Oma kantapaikkani tästä ainakin tulee! Ja jos jollain on jotain vinkumisen aihet…