Hangon kaupunki hakee hyvinvointikoordinaattoria. Mielenkiintoista, että joku on tullut ajatelleeksi, että kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantaminen voisi olla paikallaan. Henkinen ja ruumiillisen hyvinvoinnin parantami…
Mitäpä Hangon jouluun kuuluu ? Onko teillä mikään auki ja pääseekö halutessaan kirkkoon ? Ja pakkohan on kysyä, koska fisting-tyyppi kuitenkin puuttuu keskusteluun, onko Levator-skogenissa jouluhalko jo pystyssä ?
Onko huudeilla ketään aikoinaan Kesoililla tinttaamassa käyneitä ? Olen itse yksi niistä, ja onhan se näin jälkikäteen vuosien jälkeen koomista muistella,että käytiin dokaamassa Kesoilin baarissa ihan urakalla. Muistan …
Olen melko uusi omakotitalon omistaja Hangossa. Ovelleni tuli joku aika sitten ystävällinen nokisutari, joka totesi, että on vuosittaisen piipun ja öljypannun putsasuksen aika. No, mikäs siinä, hieno homma ja kestikin v…
Och alla ropar som en mun: Korona, korona, korona, hela tiden 24/7. Och det finns inget slut i sikte!
tappoi naisen ja siitä on vuosikymmeniä niin joko se on lusinu kakkusa ja tullut takaisin kotimaisemiinsa, nimi tais olla Juha Heinonen?
Miksi hankolaiset osaa lainkaan hyödyntää kuuluisia Hangossa syntyneitä henkilöitä. Teillä on syntynyt Tapio Wirkkala, maailman parhaita ja tunnetuimpia muotoilijoita. Eipä ole Hangossa hänen katuaan, muistomerkkiä, mus…
Vapaan mielipidekeskustelun tyrehdyttäminen kaikenmaailman fisting käänteillä Hanko suomi24 palstoilla kummastuttaa. Tämä sabotointi tuntuu tarkoituksenmukaiselta sanan vapauden rajoittamiselta. Mitä mieltä kansa on täl…
Sillat erottavat pohjoisen ja etelän. Ei hyvä. Rekkaliikenne pitäisi ohjata radan vieressä kulkevalle baanalle, joka lähtee jo liikenneympyrästä ja menee Hanko-Pohjoisen aseman ohi, keilahallin ja hautausmaan ohi aina o…
harevarinågå?ja va ytå sykla ida.imoron skaja fara igen.hugga ved å plantera staket
Puistoalue on tarkoitettu kaikille. Ne kaksi tenniskenttääkin puistossa ovat väärässä paikassa. Oikea paikka on metsikössä tenniskeskuksen välittömässä läheisyydessä. Toivottavasti tähän hankkeeseen voi vielä vaikuttaa?…
Löytyykö, välineet on. Voimia ei.
Kuka tietää kuka oli se joka kuoli ruumisauton ja pakettiauton kolarissa tänään uuven vuoten päivänä Hankosta Lohjallepäin aamulla ? Miksi ei oo netissä. Oliko ruumis kyydissä? Toinen ruumisauto oli hakemassa kolariauto…
Minkälainen kaupunki Hanko OIKEASTI on asua? 1. Onko ihan sietämätön "kylämeininki" vai enempi pikkukaupunkimeininki? 2. Onko meininki yleisesti ottaen rentoa (= elää ja antaa elää) vai kusipäistä (= kaikki kyylää kaikk…
Kunnallisella puolella kolmasosa porukasta on turhaa. Tekevät kädet ovat tarpeen sosiaalisektorissa, mutta muut paperin siirtelijät ja mapittajat ja lapioihin nojailijat voi vähentää. Puistojen hoidon saa halvemmalla ul…
Moi! Kun Hangon vokki pian lopettaa, markkinoille pitäisi pian tulla paljon vuokra-asuntoja. Ketkä ovat omistajia? #nopeatsyö
Rautatiesillan purkutyöt aloitettu. - Ei mulla muuta.
Katsoipa puiden määrää millä mittarilla tahansa niin Hangossa on liikaa puita. Kaikki vanhat valokuvat 1800-luvusta tähän päivään asti osoittaa että puiden määrä ei ole ollut koskaan suurempi kun nyt. Harvennusta tarvit…
Miksi Hangossa on niin vähän penkkejä? Muuten matka meni hyvin, mutta kaipasin enemmin penkkejä, joissa voisi leputtaa hetken jalkojaan.
Onko se hyvän näköinen myyjä varattu? Tietääkö joku?