Tietoa minkä ikäinen?
Ylispuu.hangon metsissä on yli 2000 kpl ylivanhpja puita.metsä ei pääse uusiutumaan vaan risuuntuu.ylisåuiden määrä on minimissään 3000 kuutiota.
Birgitta Granin esityksen Terveyskeskuksen hoitamisesta omin voimin Outi MacDonaldsin ollessa johtava lääkäri allekirjoitti 19 valtuutettua, Jorma Nousiainen mukaan lukien. Siis enemmistö valtuustosta. Kaikki tietävät, …
Pieni osa hankolaisista on Tehtaanniemen asuntorakentamisen puolesta. Joku karvanaama yrittäjä kohkaa muka yrittäjien edustajana, että hullua vastustaa. Hullua on olla puolesta. Sitä mieltä on useimmat yrittäjätkin. Tur…
Mikä operaatio viranomaisilla oli maanantaina kun maijoja kulki pillit päällä useampia
asiakas maksaa aina lopulta kaiken. kaupungin tärkein asiakas on hankolainen veronmaksaja. kunnallisverot ovat kokolailla 33 miljoonaa euroa vuodessa. niillä maksetaan kaupunginjohtajan ja kaikkien muidenkin kaupungin v…
Kaupunginjohtajan mielestä "Levit" on ihan ok Hangossa ja hän sallii Tehtaanniemen puhalluksen. Kenen asialla kaupunginjohtaja oikein on?
Täysin edesvastuutonta käytöstä ! Ja mitä tekee Denis? EI MITÄÄN HÄTÄÄ - TÄÄLLÄ EI KORONAA PELÄTÄ! On se kumma ettei mene näille pääkaupunkiseutulaisille päähän että PYSYKÄÄ KOTONA ÄLKÄÄKÖ VIERAILKO PÄÄSIÄISENÄ MUUALLA!…
Hangon kaupungin vanhustenhoidon esimiehet käskee alaisia tekemään työtä vanhusten parissa ilman suojavarusteita?, miten ihmeessä se on mahdollista että laiminlyödään vanhusten turvallisuutta näin ja lähetään 70 vanhust…
"Minä olen syytön tämän miehen vereen, lausui Pontius Pilatus, kun pesi kätensä siitä mitä Jeesukselle tapahtui. Tämä raamatun tarina on ajankohtainen ja tuttu meille kaikille. Pilatus on Rooman valtion edustajana tekem…
Pelastatte Hankoa monella tasolla! Kiitos käsidesistäkin.
Jos on aikomuksena rakentaa hotelli tulee silloin myös hakea lupaa hotellihuoneistojen rakentamiseen. Tämä on voimassa olevevan lainsäädännön vähimmäisvaatimus hakemukselle. Liikehuoneistoja, joita nyt haettu lupa koske…
Mikä näistä aukeaa ensimmäisenä 2020? Ja miksi? - Ruukkiareena - Golfkenttä - Tennisstadion
Ihmiset voisivat, varsinkin nyt Koronan aikaan, säästää kaikessa kulutuksessaan, jos se näkyisi myös heidän laskuissaan. Kuitenkin sähkön ja veden kiinteät hinnat estävät sen. Tähän pitää saada muutos ja laskutus suoraa…
Kaupunginjohtajan kommentit Hangonlehdessä kummastuttavat. "Hanko on maksanut 1 miljoona euroa enemmän palkkoja kuin viime vuonna" -- Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Toinen kommentti " Alikulun rakentaminen tuli hie…
Kaupungin päättäjät yrittävät viedä kunnallisia asioita eteenpäin poikkeusoloissa. Kokouksia ei voi pitää. mikä johtaa yrityksiin hoitaa asioita salassa tai muuten poikkeuksellisesti. Tehtaanniemen osalta on ilmestynyt …
Tehtaanniemen problematiikkaa pitää ajatella "puhtaalta pöydältä". Kaikki sidokset johtavat vääriin ideoihin ja päätöksiin. Siis puhtaalta pöydältä. Ajatelkaa, että Tehtaanniemellä ei olisi mitään rakennettuna. Alue oli…
Hangonkylän uimalaiturin voisi laittaa nyt veteen, Vai ?
Tehtaanniemen hotellitontin rakennuksen rakentamiseen haetaan kolmatta kertaa poikkeuslupaa. Lupahakemusaineisto on nähtävillä Keksin lisäksi kaupungin kotisivulla kohdassa kuuleminen 30.03.2020 alkaen. Kirjalliset muis…
Nyt pitää tukea hankolaisia pienyrittäjiä, Ostakaa lahjakortteja itsellenne ja kaikille lahjaksi kukkien ja skumppapullojen sijaan. Se on teko Hangon hyväksi.