LIITTYKÄÄ TURKUUN SILLÄ KAARINASSA ON PALJON HYVÄTULOISIA VERONMAKSAJIA TURKU TARVII KAARINALAISTEN VERORAHAT TURUSSA RIITTÄÄ NEEKERIÄ RYSSÄÄ SOMAALIA ARAPEITA MUSTALAISIA OVAT POHJATON KAIVO PÄÄSETTE MAKSAMAAN SAATANAN…
Ei kauaksi kärjestä varmasti jää. Olen oleskellut monenlaisissa kaupungeissa mutta tällaista touhua en ole ennen nähnyt. Virastotalon kaupanpuoleinen kävelyosuus oli kuin sikolätti eilen aamulla. Siihen oli ilmeisesti s…
KILOSPORTILTA KUN TULLAAN KURKELANTIETÄ KAARINAAN PÄIN,NIIN EKAN SILLAN ALLA MELKEIN MAKAA PIENTAREELLA JONKUN KISSA?KISSA ON VALKOINEN JA SELÄSSÄ HARMAITA LÄISKIÄ.TOIVOTTAVASTI OMISTAJA LÖYTÄÄ,MIKÄLI TÄLLÄ RAUKALLA SEL…
Turkulaiset ovat teettämässä rakennusliikkeellä itselleen uuden palloiluhallin. Koska kaupungilla ei juuri nyt ole (budjetoituna) hankkeeseen rahaa, kaupunki on päättänyt maksaa hallin neljännesvuosisadan pituisella vuo…
Siis kaarinalaisten juomavesi, onko samaa mitä turkulaiset juovat? Pitäisi olla, eikö? Miksi sitten Kähärissä vesi maistuu savelle ja kuralle, mutta täällä oikein raikkaalle?
On jäänyt epäselväksi, jotta vapautuuko joskus? Ymmärsin, että noin 20 vuotta tuli kakkua, onko sitten vapaa mies? Uutisissa vaan oli jotta kaipailee uusia konsolipelejä selliinsä, siitä tuli mieleen..
Mistä kirpputorilta saa hyvät kahvit? Entäs palvelu? Olemme tulossa Kaarinaan kiertelemään kirpputoreja.
Kaarinalaiset vastustavat aikeita, joilla ne joutuisivat liittymään sellaiseen kuntaan, jossa asuu maahanmuuttajia. He eivät halua maksaa turhasta. Nyt kaarina voisi vastaanottaa - vastoin pyhää päätöstään - muutamia sa…
Siis mitä saadaan? Ou jee!! Hovirinnan uutta kioskia rakennetaan uudelleen ja pian Apon herkut taas kaikille meille taas saatavissa. (vaikka nytkin saa Kaarinan keskustasta) Valittajat ja kritisoijat luuserit menkää mäk…
Toissapäivänä sanottiin, että kunnat saavat äänestää pakkoliitoksista. Tänään asia korjattiin: valtioneuvosto päättää selvitystensä perusteella kuntien pakkoliittymisistä. Tottakai kunnat saavat järjestää äänestyksen as…
.. niin mitä pitää kirjoittaa kaikkiin hakemuksiin paikkakunnan kohdalle? Saadaanko me vielä tunnustaa "väriä" eli Kaarinaa? Entisenä turkulaisena en haluaisi enää koskaan profiloitua turkulaisena, siksi tämä risoo ja h…
Joulusta asti kadoksissa oleva Jami Ruotsalainen löytyi pellolta kuolleena.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/559215/Rkpn Gustafsson haluaa Kaarinasta kaksikielisen "Viime vuonna ruotsia puhui kaarinalaisista äidinkielenään 1 261 henkilöä, joka on noin neljä prosenttia kaikista kaarinalaisista."
Vai onko? TS:n mielipiteet-palstalla ennustetaan Kaarinan alamäkeä jatkuvalla syötöllä. Meidät pelastaa vain Turku, muuten menee kaikki päin mäntyä. Minua epäilyttää Turun tapa rakentaa siltaa ja muuta turhaketta ja rah…
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/571047/Ministerio maaraa Kaarinan selvitykseen Näin käy jos on tuhma ja typerä.
Mitä siellä tehdään? Joko ne alkaa purkaa koko rakennuksen pikku hiljaa?
kyllä on harmi kun ei saa kunnon kebuja , nyt apon pitäis pistää vauhtia että saatais kunnolla tehtyjä ruokia , en varmaan ole ainoa jotka odottaa jotain tapahtuvan asian tiimoilta .
Saitko joululahjaksi sitä mitä toivoit? Vai saitko ihan turhan lahjan? Kyselen vaan! ;)
Missä APO?
Oletko tavanneet näitä huijari myyjiä jotka yrittää myydä kiikareita tai jotain muuta? He oikein juoksevat jonkun perään jotta sais myytyä tavaran. Mä luulen että vanhukset ovat heidän kohteita vai onko? Viime lauantain…