Pilvessä se mies kuluttaa aikaansa pörräämällä ympäriinsä kuka hän on?
kyllä taas puliukkoja nukkuu vistan raitilla
Tänään tapahtui todella järkyttävää Paimiossa, mutta onneksi hätäkeskus lähetti pikaisesti paloauton ja palomiehet auttamaan. Muuten joutuisimme hankkimaan evakkopaikan pitkiksi ajoiksi. Rantakäärme oli mennyt taloon si…
yksi pysäytysviiva lisää entisten kahden lisäksi tultaessa sairaalan suunnalta. Nyt on sitten mistä valita. Vanhan liiton autoilijat tietysti pysähtyvät jo stopin kohdalla ja kiireisimmät viimeisellä viivalla, mutta kuk…
teiltä puuttuu. Kuka lainais pyörää jos matkailija tulee käymään kaupungissanne? Päivävuokra 10 e? Pyörän oltava toimiva!
Vangeille tarjotaan aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala on kuin hotelli.
Eiköhän aloiteta kaikki kunnon paimiolaiset käymään ahkerasti siinä oikeassa Vistan Kinossa jotta saadaan tämä epärehti kilpailu elokuva yleisöstä loppumaan ja jäämään paikka kunnalle se yksi kunnon elokuvateatteri?
Saako koiraa uittaa yleisellä uimarannalla? Suomen järjestyslaki kieltää koirien viennin yleisille uimarannoille. Kietotaulut on, lukutaito hukassa.
Saadaan sitte 120 uutta asukasta.ihmettelen vaan että mihin ne tänne muuttaa.
Tiistain 17.5 ehtoopuolella kolme mopopoikaa ajeli Munkkilan suoraa Vistalle päin välillä kolme rinnakkain ja välillä toisiaan holtittomasti ohitellen. Estivät tehokkaasti muun liikenteen, sillä vastaantulijoista johtue…
Terve! Rupesin tässä nyt miettimään että mikä siinä nyt niin kovasti mättää että nuoriso on ollut porukalla viettämässä lauantai iltaa urheilukentän kuveessa?? Tähän asti tulleiden kirjoitusten perusteella osa kiroaa nu…
Ihan sopivat ja laatuunsa nähden edullisetkin (n. 20 euroa). Nyt on kuitenkin paljastunut, että jos pidän ne jalassa, kun menen johonkin kauppaan, esim. motonet tai S-market, aikavat portit piippailla mennen tullen. Mot…
Musta audi nähty vistalla
oli liikkeellä jo aamulla ennen kuutta Siwan yläkerrassa wanhan seurakuntatalon puolella. Vähäpukeisia nuoria miehiä vailla rihman kiertämää vertaili pippeleitään ja piti jumalatonta mökää ulkona portaikossa.Tyttökin vi…
Paimio on siirtynyt Tarvasjoen kanssa samaan kuppikuntaan, siitä on tullut taloudellinen hylkiö, jonka kanssa ei halua kukaan kaveerata. Ainoastaan suur Turku ahneuksissaan ottaisi sen. Peimarin kaupunki on kirosana naa…
Valkoinen Opel Corsa ajelee todennäköisesti humalassa lähes päivittäin. Näkyy usein urheilukentän parkkipaikan maisemissa, usein olutpullo kädessä. Ajaminen epävakaata ja täysin holtitonta. Toivottavasti kortti lähtee e…
Itse olen myös juoppo mutta en sentään kehtaisi mennä muita ihmisiä häiritsemään ja juoppottelemaan puistoon . Nyt kun lämpimät kelit alkaa taas näitä juoppoja näkee puistossa ja kaupan edessä.
Nyt alkaa olemaan sellaiset kelit että ensi viikonloppuna voitaisiin järjestää mopoilijoiden kanssa vistan kisat jotka jatkuu vaikka johonkin syyskuulle! Missä kaikki nykyään luuraa? Paimio on kuin joku vitun aavekaupun…
joilla on ihmeellinen tapa pysähtyä eteen aiheuttaen vaaratilanteita ennen kuin kääntyvät jompaankumpaan suuntaan. Luulisi jokaisen ymmärtävän, että autossa on ratti, jota on kevyempikin käännellä ajon aikana kuin auto …
Esisopimus on tehty yli hehtaarin tontista Meijeritien alueelta. Kaupan toteutuessa kaupungin kassaan kilahtaa 252000 euroa, jotka ovat tosi tarpeeseen, kuten Lidl itsekin.