On kuitenkin huomioitava, että kyseisessä ravintolassa saisi olla asiakkaita samaan aikaan noin yhdeksänkymmentä nykyrajoitusten mukaan. Väkeä ei siis ole runsaasti. ILTALEHTI
Vasemmistoliiton kansanedustajana vuosina 2007-2015 eduskunnassa istunut Jyrki Yrttiaho on kuollut. Asiasta tiedotti perjantaina hänen poikansa Johannes Yrttiaho, joka jatkaa isänsä jäljillä vasemmistoliiton ensimmäisen…
Onko siellä tapahtunut jotain muutosta? Palvelut ja tuotteet parantuneet?
Onko tietoa että missä tämä laaja altistuminen on tapahtunut? Yhdeksän uutta tartuntaa tänään.
Kirjokallionkadulla viimeyönä poliisia ja ambulanssia paikalla yhden maissa.
Viime yönä majan parkkipaikalla roihusi auto. Kolme arviolta noin 30v miestä nähty paikalla. Luikkivat siitä metsään lopulta karkuun.
Niuvanniemestä Raisioon on noin 450 km eli matka on pitkä. Illaksi varmaan kotiin kerkeää. Junalla,bussilla tai kyydillä. Mitä tapahtuukaan seuraavaksi?
Auton hintaan lisätään toimituskulut????. Ymmärrän kulut jos auto toimitetaan kotiin. asiakkaallehan se kulu tulee kun käyn liikkeestä auton ostamassa...
Kruunuvoudin kadulla aivan järkyttävää asua kerrostalossa. Kakarat metelöivät öisin ja örveltäjiä riittää. Kyseessä omistustalo ja varmasti koko kaupungin rauhattomin. Hallitus ei halua/tahdo puuttua mihinkään.
Raision Vaisaaren koulussa on viime viikolla havaittu kaksi koronatartuntaa. Kahdeksan oppilasta on asetettu karanteeniin. Muiden kuin karanteeniin asetettujen koulunkäynti jatkuu normaalisti.
Rehn ärsyyntyi Ylen suorassa lähetyksessä silmin nähden, kun Ylen toimittaja viittasi hänen keskusta-taustaansa.
Tänään sitten tuli työministeriöstä vastaus selvityspyyntöön. " Palveluissa on ollut muutamia käyttökatkoja. Käyttökatko Oma asiointi -palveluissa 16.1.2021 klo 6.00-16.00 Oma asiointi -palvelussa on käyttökatko lauanta…
Eilen todettiin hurjat seitsemän tapausta. Mistä tälläinen rypäs on peräisin?
Millasta porukkaa on Raision Odinit eli ovatko hyviä vai pahoja?
Onkos jo tietoo että mitä tapauksessa kävi? Tuliko pitkäkin kakku?
virkamiesten kanssa ei mikään asia suju. Täytyy uskoa, että uusi johtaja saa jotain rotia töihin mistä palkankin saavat. Koska vaan yrittää tavoitella, niin ei vastata, tahi ollaan lomilla. Maanantaisin ollaan kotona, k…
Muutoksen myötä alueviranomaiset voisivat laittaa säppiin esimerkiksi kuntosalit, yleiset saunat, uimahallit, harrastuspaikat ja huvipuistot. Muutos koskisi yksityisiä elinkeinonharjoittajia, yhdistyksiä, säätiöitä ja u…
Naantalista kadonneen 17-vuotiaan Otso Setälän etsintöjä jatkettiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Etsinnät ovat olleet toistaiseksi tuloksettomia, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja Kaarle Lönnroth Lounais-Suom…
Koirien kauneuskisoista nousi metakka Britanniassa - värjätyt hauvat catwalkilla uutuusohjelmassa.
Alkot on kiinni ja alkoholi lopussa. Tietääkö joku mistä saa tai voi ostaa viinaa?