Joko tietoa, montako % elatusmaksujen korotuksiin ensi vuonna?
Meillä eron jälkeen isä vaan päätti, ettei tapaa lapsiaan . Hän alkoi kehitellä juttuja, että lastenvalvojat jotain lausuntoja tai päätöksiä antaneet, jotka muka estävät häntä ja sitten hän sanoi, että lähivanhemman vel…
Apua kaipaisin Sain kuulla muutama vuosi sitten että minulla on poika yhden illan suhteesta. Asia selvisi kun minut kutsuttiin DNA-kokeisiin. Yritin silloin aloittaa yhteydenpidon lapseen mutta lapsen äiti oli päihderii…
Kuinka voisin.lohduttaa huomenna ystävääni, joka ei halua tavata lapsiaan, koska hänen lapsillaan on uusi isä?
Hei, lueskelin Lähitapiolan kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksen ehtoja. Löysin sieltä tällaisen kohdan: "Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, joka liittyy lasten huoltoon, elatukseen, tapa…
Hyvä ystäväni viettää isänpäivänsä yksin, koska hän ei halua tavata lapsiaan. Onko täällä Naantalin suunnassa mitään paikkoja, minne voisin ehdottaa hänen menevän viettämään isänpäiväänsä kanssani?
On väärinm iestä kohtaan, että joutuu perheestääne roon ja joutuu maksaan heidän kaikki laskut. Kun joku lähtee perheestä pois niin eihän sille kuulu elättää sillon ketään. Jos mies löytää uuden vaimon ja lapsia niin mi…
Mitäs kivaa keksis?
Nythän on niin, että sisällön tuottajat tuottavat sellaista sontaa, että edes minun siivoton pylly ei sitä hyväksy! Ja sitä roskaa suolistetaan tuntitolkulla jopa vuorokauden sisällä kaikilta kanavilta. Tehdäänpä niin, …
Venäjä tuhoaa Ikrainan kaikki laitokset ydinvoimaa myöten mitä Tiltu tähän?
Todisti mitä se tarkoittaa elämässä.... Olkoon niin
Millaisia vaikutusmahdillisuuksia etävanhemmalla on, joa hän epäilee, että hän kuuntelee vääränlaista esim. saatananpalvontaan viittaavaa musiikkia?
Kun eka lapsi täyttää 18 niin paljonko maksusi laski yhden lapsen osalle? Siis 2 ensin ja nyt 1 pari vuotta. Mikä on kohtuus ja millä tuloilla? Itse olen sairaseläkkeellä ja silti maksan ison osan siitä mikä on sadismia…
Nyt ku kaikki on täällä,eikä jaksa Töölön toista,toiston , toistoa niin vois perustaa vaikka viiden hengen videooyhteydellä olevia ryhmiä.. what you think? Jaisctaa pillow
Moi, hyvä ystäväni tapaa lapsensa monen vuoden jälkeen. Minkälaisia neuvoja antaisitte tapaamiseen? Millaisia kompastuskiviä näette tapaamisessa, jos taustalla tarkoitushakuista erossaoloa omista jälkeläisistä? Millaisi…
Hei, kuinka paljon lastenvalvojien sanomisilla on merkityst? Voiko lastenvalvoja esim sanomisillaan vieraannuttaa lapset vanhemmistaan?
Moi. Oletko jäänyt yksin. Olen juuri eronnut 14 v suhteesta. Mitä mieltä olette jos voi erota sovusss? Siis ihan kaikin puolin. Meillä ei vaan ollut enää sitä suhdetta. Olimme enempi kuin sisko ja veli.
Kirjoittaminen on loppunut
Kuinkahan moni vanhempi viettää juhannuksen tarkoitushakuisesti jälleen yksin. Moneskohan kerta se on? Joko 17 kerta?
Kuinkahan moni vanhempi syö ropposellisen mymmähtäneitä mansikoita tai hakkaa hiki hatussa halkoja tarkoitushakuisesti tänäkin kesälomanaan aivan yksin? Lapset eivät varmasti tule käymään enää koskaan hänen luonaan kesä…