Emberizi
Keski-ikäinen keskustelija ja sinkkuäiti Länsi-Uudeltamaalta.
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia18 aloitusta · 1763 kommenttia
- En ole mies, mutta vastaan silti. Jos mies tietoisesti osallistuu lapsen tekemiseen, eikä kestä sitä että naisen kroppa sen myötä muuttuu (miehenkin kroppa usein muuten muuttuu isyyden myötä), ei hän ole vielä valmis isäksi eikä luultavasti ole vielä kovin aikuinenkaan. Kaikille ei tule muutoksia ulkonäköön eikä alapäähän, mutta kohtuullinen osa maksaa hinnan laps(i)en synnyttämisestä. Lapsen saaminen yksinkertaisesti muuttaa elämää ja suurimmalla osalla myös elämän prioriteetteja.
Lapsettoman tai jo lapsensa tehneen sinkkumiehen taas ei ole mikään pakko heilastella synnyttäneitä. Oma on valinta. - Itse otin miehen mukaan ensimmäisen ja kolmanteen synnytykseen mielellään. Toinen synnytys mies oli sen verran mielletään sairas, että olisin mielummin jättänyt hänet kotiin, MUTTA katsoin ettei kyse ole minusta vaan isä-lapsi suhteesta ja isän oikeuteen kokea lapsen syntymä.
Mies kiukutteli ja valitti, kaikki oli huonosti ja minä tein kaiken väärin.Päätin vaan, että suljen sen kaiken ulos ja keskityn lapsen saamiseen ulos ja pitämään oman mielen hyvänä. En hermostunut kertaakaan. Kätilö hermostui neljä kertaa ja ilmoitti, että ex lentää ulos, jos homma ei muutu. 😂 (Nyt voi jo nauraa). Yhden kerran käskivät minut keinutuolin, ja mies oli lukenut Aku ankkaa keinutuolissa tunnin. Mies tokaisi, että tuoli on hänen. Kätilö ei ollut kovin ystävällinen sanoissaan. Kun synnytys alko edetä, sanoi että on nälkä. Sanoin, että laukussa on mun suklaata, johon totesi ettei tuo riitä, Kätilö sanoi, että mene vaan ihmeessä syömään, mutta takas pääsee vasta kun homma on ohi. Normaalisti olisin ollut myötähäpeästä sairas, mutta hormonit auttaa keskittymään oleelliseen. Sen jälkeen kun kuvasivat ja totesivat ettei lapsi tule ulos, jos ei leikkata (oli oikeassa asennossa, mutta tila ei riitä),jotenkin muuttui omaksi itsekseen ja jaksoi olla jopa tukena ja hoitaa vauvaa kun olin itse heräämössä. - Niin aikanakin sen kuvan sai jutusta, että teineille on juotettu viinaan niin, että useampi nuori on kokenut juomaan painostamista, ja kun alkoholi on tehonnut on alkanut lääppiminen, painostus makuuhuoneeseen ja riisuminen.
Nuori ei välttämättä ole kokenut mitään vastaavaa ja voi olla aika avuton tilanteessa aikuisen miehen painostuksen alla. Vaikka ei olisi kyse rikoksesta, ainakin hyvin arveluttavaa asemansa väärinkäyttöä. Vastuu on aikuisen. - Sellaisia naudat ja sonnit on. Minä en kyllä hae sonnia, enkä tunnistaudu lehmäksi.
- Kyllä löydän eläimen itsestäni, ei se ole edes vaikeaa. 😂 Oma eläimeni vaan elää ja syttyy tunteista, läsnäolosta, hellyydestä ja intiimistä kohtaamisesta.
Mutta meitä on erilaisia ihmisiä, jotka kokevat asioita varsin erilailla. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. - Ei se ikäero ole tässä juttu, vaan alaikäisten ja auktoriteettiaseman väärinkäyttö, alaikäisten juottaminen humalaan, naisten riisuminen vastusteluista huolimatta (tilassa jossa nuori ei hallitse itseään), seksiin ja yökylään jäämisen painostus (vaikka mitään ei tapahtunut), huorittelua, seksisistä vihjailevaa puhetta (nuorin 14v) ja läpsimistä. Aikuisen miehen pitää pystyä tajuamaan, että kyse on nuoresta haavoittuvasta ihmisestä.
Luin itse HS jutun, ja asianomaisia oli sen verran pitkä lista ja kertomukset oli hyvin samanlaisia, että todennäköisyys jutun todenperäisyydelle kasvaa huomattavasti. Sinänsä jutussa ei väitetä rikosta tapahtuneen, ja jossain kohtaa sanotaan, että mahdollista rikosta ei tutkita, koska se on vanhentunut tai tapahtuma-aikaan väkisin suutelu ja koskettelu ei ollut rikos.
Oli kyseessä rikos tai ei, on selvää ettei jo. käytös ole sopivaa ja osoittaa, että ihmisen empatiakyky ja moraali on heikko. - Eikö pettäminen parisuhteessa satu, oli suhde sitten seksitön tai ei ja oli liittyykö pettämiseen tunteet vai ei? Ei pettäminen sillä tule sallituksi, ettei ollut tunteita (se on vain itsensä huijausta). Jos suhteessa on sovittu, että kumpikin/toinen saa pitää muita esim. puolison haluttomuuden takia, mitään pettämistä ei tietysti edes ole.
En kyllä itse pysty kuvittelemaan miten avoimeen suhteen ’saa p*nna, mutta ei saa tuntea mitään’, voisi olla realistinen muuten kuin sopimalla, että sivusuhde loppuu, heti jos tunteita tulee. Mutta kun tunteita tulee, loppuko se kuitenkaan? Vain arvailen, koska en tiedä enkä ole koskaan tuollaista suhdetta kokenut.
Itselle FWB-tunteilla, siis oikeammin rakastaja, on vielä mahdollisuuksien rajoissa ajatuksien rajoissa. En edes kuvittele pystyväni sellaiseen ilman tunteita. Tunteet ei kuitenkaan tarkoita, että on pakko ”omistaa” toinen tai on pakko olla arjessa läsnä tai on pakko sitoutua. Henkinen sitoutuminen luo toki pohjan, jossa ei ole epävarmuutta, mutta jos rakkauteen suhtautuu jo alunperin väliaikaisena lainana, joka toimii sen aikaa kun se molempien elämään sopii, ei tarvetta epävarmuuteen ehkä edes ole? Ihminen on todennäköisesti vapaaehtoisesti uskollinen, kun homma toimii ja on tunteita, vaikkei siihen ole mitään velvoitteita.
En siis itse osaa ajatella FWB-suhdetta tunteettomana. ilman intiimiä kohtaamista (mikä tulee yleensä tunteista ja läsnäolosta) on kuin seksi lähinnä kahden ihmisten masturbointia toisiltaan. Sellainen jättää kylmäksi. - Olen sinkku, tosin myös äiti. En ole koskaan kokenut olevani yksinäinen, koska en ole suhteessa. Yksinäisyyttä en tunne, koska minulla on läheisiä ihmissuhteita: vanhemmat, sisko, lapset, ystävät, työkaverit (osa on elämässä vain hetken, osasta tulee loppujen lopuksi ystäviä). Läheiset ihmiset on samalla aaaltopituudella ja vuorovaikutusta syntyy.
Sen sijan olen ollut joskus yksinäinen parisuhteessa. Mies eli omassa kuplassaan. Koska oli kaksi pientä alle 2v ja asuimme kauempana ystävistä ja suvusta, yhteys oli heikompi kuin vaikka nyt. Kävin kyllä avoimessa päiväkodissa, mutta se porukoista ison osan kanssa ei syntynyt muuta vuorovaikutusta kuin vaipoista ja vauvan ruokinnasta juttelua. Muutama vähän isommin ajatteleva joukosta onneksi löytyi.
Ap, oletko miettinyt miksi olet kanjonissa. Oletko hoitanut ihmissuhteesi itse hyvin olemalla hyvä ystävä ja hyvä läheinen? Jos et, voitko muuttaa itse asiaa? Ihmissuhteet harvoin säilyy läheisinä ilman omaa panosta. En sano, että vika olisi vain sinussa. Joskus elämä menee miten menee ja joskus on huonoa tuuria myös, läheiset kuolee tai muuttaa kauemmas. Silti siitä mitä on, kannattaa huolehtia hyvin. Elämästä voi tehdä parempaa (lisäämällä asioita, joista pitää), uusiin ihmisiin voi tutustua (vaikka harrastuksiassa) ja katkenneita ihmissuhteita pystyy palauttamaan. Saaminen vaatii antamista. - Näin se on. Jos keskenään ei viihdy myös silloin kun on tylsää, ei suhde kanna kovin pitkälle. Jos koko ajan joutuu vääntämään rautalangasta eikä toinen vaan tajua, aika haastavaa on saada itseään ymmärretyksi ja kuulluksi (molemmin päin). Jos toinen on kiihkeä vihervasemmistolainen ja toinen kiihkeä persu (kärjistäen), tai toinen on feministi ja toinen sovinisti, voi alussa suhde sujuakin, mutta ennen pitkää edessä on paljon erimielisyyksiä, ja myötähäpeää (molemmin puolin). Vaikka nyt ei tarvitse samaa puoluetta äänestää, niin elämänkatsomuksen liian isot erot on kuitenkin iso rasite suhteen kestävyydelle.
- Niin ja unohtui. Miehet ei tosiasiaan ole pelkästään p-perässä juoksevia ääliöitä ainakaan omassa elinympäristössäni. Mies osaa keksimäärin käyttää harkintaa, älyään ja moraaliaan (esim, kaverin tai läheisen naisystävän ei kosketa).
Se, että on korkea lipido, ei tee harkitsemattomaksi tai impulsiiviseksi seksihurjastelijaksi. Sama koskee kaikkia ihmisiä. On aika eri asia hurjastella kun on tunteita, edes jotain tunteita, kuin että toinen on ihan kuka vaan, jonka sattuu helposti hommaan ryhtymään. - Kannatan sitä, että ihminen saa olla mitä itse haluaa, eikä ole jonkun muun luoman mallin ”uhri”! Sama koskee naisia, miehiä ja heitä, jotka eivät halua itseään luokiteltavan kumpaankaan. Myöskin on ilahduttavaa, että nuoret jo uskaltavat (pks) ala- ja yläkouluiässä sanoa ääneen, että tykkäävät samasta sukupuolesta. Enää asiaan ei liity häpeää eikä piilottelua.
Itse tunnen enmmän miehiä, jotka osaavat tuntea, olla herkkiä, haluavat osallistua perheensä arkeen ja kokevat vastuun etuoikeutena, kuin heitä jotka kokevat omakseen sitä edellisen vuosisadan perhemallin. Vielä 40-60v sitten samanlainen mies ja isä olisi ollut kummajainen, nyt osallistuvat ja tunteistaan puhuvat isät ja miehet on varmaan enemmistöä. Muutos on hyvä ja hyväksi. - Omastaan joutuu lasten kanssa luopumaan, mutta silti takaisin saa vähintään sen mitä itse panostaa. Tietysti varmaan, jos on vaikeuksia varhaisen vuorovaikutuksen luomisessa, lasta ei osaa rakastaa tai jos toinen vanhemmista jättäytyy lasten hoidon ulkopuolelle, voi tilanne olla erilainen.
Itselle elämä ilman kaikkein läheisempiä ihmissuhteita (lapset, kumppani-jos olisi, lapsuuden perhe) olisi vähän tyhjää, vaikka kuinka saisi harrastaa ja tehdä asioita omilla ehdoilla. Ystävät on tärkeitä ja tuo onnea toki myös, mutta ne on enemmän kirsikka kakun päällä. Lapset on pieniä vain muutaman vuoden ja sen jälkeen on taas aikaa itselle. Ne, joilla on lasten lisäksi hyvä onnellinen parisuhde tai joilla on hyvät turvaverkot, kumppani/isovanhemmat/sisarukset mahdollistaa oman ajan edes välillä. - Voin kuvitella psykologin liiton problematiikan, varsinkin jos käyttävät ammattiosaamista suhteen kiemuroiden setvimiseen. 🤣
Minulla on hyvin vaikea ajatella Suomea luokkayhteiskuntana, koska se ei sitä vaan ole. Kuka tahansa voi kouluttautua taustasta riippumatta, jos oma halua, pitkäjännitteisyyttä ja lukupäätä löytyy. Koulutuksella ei ole edes niin väliä edes työelämässä. Jos olet fiksu ja oppivainen, etenet yleensä koulutuksesta huolimatta (poislukien tietysti ammatit, jossa laki vaatii pätevyyden esim. lääkäri). Koulutus on periaattessa vain pohja, josta rakentaa.
Olen itse väitellyt, mutta se keneen ihastun ja rakastun ei ole ammattiin ja koulutukseen riippuvaista. Enkä väitellyt tutkinnon takia, vaan oppimisen ja sen, että oppiminen mahdollistaa helpommin työn, johon kokee intohimoa (ainakin välillä). Ex suhteista löytyy puolet ammattikoulu- ja puolet korkeakoulutaustalla. Korkeakoulutaustakin vaihtelee Liikuntatieteistä enemmän matemaattisiin )luonnon/insinööritieteet).
Koulutuksen sijaan älykkyys/fiksuus ja käytöstavat ratkaisevat paljon enemmän. Elän siis käytännössä niin kuin sanon. Se, että kolahtaa vaatii yleensä tunteiden LISÄKSI, että löytyy saman henkinen aaltopituus ja saman suuntainen arvomaailma. Monet oman alan ihmiset, oli sitten koulutustausta mikä vaan, suhteellisen helposti osuvat tuon vaatimuksen sisälle. - On hetkiä, niin kuin joulu ja juhannus, jotka omassa maailmankuvassa kuuluvat perheelle. Se sama linnake eli lapset on elämässä mukana oli heiloja tai ei. Jos heilasta tulee vakituinen kumppani, hän n tervetullut mökille (lapsineen, jos on) myös tietysti. 😊
Kumpiko sinä olet markkinointipäällikkö vai konsultti? Itse en tunnista kumpaakaan roolia rakkaudessa enkä työelämässä. Rakkauden voi kohdata missä vaan ja koska vaan, ei se juhannusta tai vappua ympärilleen tarvitse.
Tiedän kyllä varsin hyvin, että ulos on lähdettävä jossain kohtaa, jos haluaa pariutua. En kyllä vielä tiedä miten??? Siis minne sitten mennä… Nettideitit ei vaan iske pinnallisuuden takia. Baarissa saa olla hyvä tuuri, että kohdalle osuu muita kuin alkoholisteja. Sinkkutapahtumat (risteily, Sinkkubileet) taitaa olla vähän parempia siinä suhteessa, sanoin työ ja vaikka punttis. Tosin eipä arjessa kovin usein isotkaan tunteet johda suhteisiin. Palsta on sitten oma lukunsa: terapeuttista täällä on kirjoittaa, muttei puhe yksinään mihinkään johda. Suhteet alkaa ja tapahtuu irl. - Tiedän kyllä itsekin, ettei nykyinen elämäntyylini ole kovin heilapositiivinen. 🙄
Juhannukseen ole koskaan heiloja kaivannut, eikä niitä ole kertaakaan ollut edes historiassa, jos nyt ei yhtä pikkupussailua lukion 3lk jollain kaupunkifestareilla lasketa. Ainoa juhannus milloin olen bilettänyt…. Sitä nuorempana olin kaikki juhannukset 13v alkaen harjoiteluleirillä (2.5-3vko). Ja loput ovat menneet rauhallisesti perheen, ystävien tai silloisen kumppanin kanssa. Myös ystävät rauhoittuvat juhannukseksi perheidensä kanssa. Jos haluaisin juhannusjuhlat, menisin varmaan sinkkujuhannukseen yksin, mutta omat lapset menee edelle. Halun heille kivan juhannuksen muistot,
Vaikka alan lämmetä ajatukselle suhteesta, olen vielä hyvin kaukana siitä että lähtisin hakemalla hakemaan. Hakeminen on aika turhauttavaa touhua…. eikä nykyinen oikealle/vasemmalle pika-pinta-deittailu osu oikein omaan pirtaan. On aika eri asia, jos ja kun tunteet syttyy arjessa itsestään.Tai jos saa suoran kutsun treffeille valmiiksi jo mielenkiintoisen ihmisen kanssa. Siis kellun tuloksettomassa, mutta staattisessa välitilassa ilman itse valittua suunta. Voit kutsua sitä elitistiseksi, jos haluat, mutta itse kutsun sitä ihan normaaliksi elämäksi. - Juhannus on buukattu lapsille, satavuotiaalle saunalle, järvelle, paljulle, hiljaisuudelle, hyvälle ruualle ja sään salliessa kokolle. Ei ollut heilaa helluntaina, mikä ei lupaa hyvää kesälläkään. 😁
Eipä biletystä juuri kesään mahdu eikä niitä heiloja taida kotiovella tavata.😉 Yhdet juhlat on juhlittu, ja yhdet jäi väliin koronan takia. Sunrise Avenue’n keikka ja musiikkipainoitteiset paikalliset viinijuhlat on kalenterissa (ilman heilaa tietysti). Ja yksi kesämökkipaikkakunnan karnevaali vähän kutkuttelee, mutta taitaa jäädä välistä kuitenkin. Ehkäpä sitten syksystä on enemmän bilefiilistä, tai sitten ei. - Kaikki+korkeasti+koulutetut+ei+ole+jänniä+Välis.+🤣++Ei+edes+tohtorit.+Heistä+on+iso+osa+nörttejäkin.++Omassa+ympäristössä+on+30%+väitelleitä,+ja+sanoisin,+että+jännimmät+jennat+ja+jannet+löytyy+niistä,+jotka+ilman+koulutusta+tai+vähemmällä+koulutuksella.+Sivusta+katsoen+vaikka+tuotannon+työntekijöiden+ihmissuhdekierrätys+on+välillä+niin+menevää,+ettei+kukkahattu+meinaa+pysyä+päässä.+
- Välis, sinua ei voi olla tunnistamatta. 😆
Jos joku ihminen tulisi kylään, todennäköisesti se olisi isäni, äitini, sisko perheineen, ystäviä
tai lasten ystäviä. Aikuisten kohdalla se tarkoittaa, että keitän kahvit ja samalla jutellaan kuulumisia. Läheisiä ystäviä on aina kiva nähdä, vaikka useimmiten tapaaminen tapahtuu muualla kuin kotona, Ystävän/läheisen kanssa voi vaikka mennä keikalle, näyttelyyn, käydä syömässä, käydä kahvilla ja terassilla, mennä kävelemään, melomaan tai keilaamaan tai pienille reissuille.
Rakastetun miesystävän (pojat jätän nuoremmille), jos sellainen olisi, kanssa voisi tehdä ihan sanoja juttuja mitä ystävienkin kanssa tekee. Kuitenkin parisuhteessa parhaat hetket on kaksin: Läsnäoloa, läheisyyttä, hyviä keskusteluja, silmiin katsomista ja hellyyttä, halaamista, lusikassa makoilua ja kiireetöntä yhdessäoloa. Ja ainakin omalta kohdalta on selvää, että tuollainen rakkaan tapaaminen sisältää myös runsaasti kiireetöntä ja joskus myös hätäisempää, mutta sanoisinko intensiivisempää, rakastelua.
Se ei kuitenkaan tarkoita miehen palvomista, passaamisesta eikä kummankaan alistamista, vaan tasapuolista kahden ihmisen kunnioittavaa kohtaamista! Eikä se tarkoita sitä, että kuka vaan ovesta sisään astuva soveltuu intiimiin ja rakastavaan kohtaamiseen vain sillä perusteella, että on mies. En tuntematonta ikinä kutsuisi kotiini edes kahville, se olisi naisen kannalta järjetön riski. - Niin se voi olla, mutta viinanainen taitaa etsiä maksajaa, ja se taas vaatii likviditettiä. Sitä ei kaikilla ole.
- Ei tässä iässä voisi mitenkään noin helposti enää tulla raskaaksi, vaikka vielä jokunen vuosi sitten on vielä tapahtunut. Ainakin niin luulen. Vaikka vaihdevuodet ei vielä vaivaa, on nekin väistymättä edessä jossain kohtaa. En nyt koe tuota kehusteluksi, kunhan totean miten on käynyt. Ei minun pitäisi olla järkisyiden perusteella mitenkään superhedelmällinen, ilmeisesti vaan se mikä hedelmöittyy, kiinnittyy myös aika tehokkaasti?