Vapaa kuvaus



Aloituksia

0

Kommenttia

184

  1. Itse olen kuullut muutaman kerran seurustelun alkuvaiheessa (tai oikeastaan vielä tutustumisvaiheessa) toiselta osapuolelta, ettei tämä halua seksiä.

    Olen siihen yleensä sanonut vain että ookoo sitten, mutta tilanne on kääntynyt hetken päästä päälaelleen ja minä olen lopulta ollut se joka on ollut toppuuttelemassa.

    Se on ollut minun onneni, sillä en usko että pystyisin vakavaan seurustelusuhteeseen ihmisen kanssa joka ei halua lainkaan seksiä, koska seksi kuuluu mielestäni oleellisena osana parisuhteeseen ja se lähentää sekä vahvistaa suhdetta...

    Mutta voihan se joillekin sopia tai voihan tilanne muuttua ajan myötä telläkin. Ainakin toivossa on hyvä elää..

    On vaikea antaa neuvoja kun ei tunne koko tilannetta mutta painostus tuskin tuottaa tulosta. seuraus voi olla juuri päinvastainen.
    Mutta jaksamisia ja kärsivällisyyttä sinulle, toivottavasti asiat selviävät.
  2. Juuh, mun tietääkseni naisille on jo kehitetty tai sitten kehitteillä ihan oma viagransa. Mutta USAssa, joten tänne se ei kuitenkaan ihan heti rantaudu.

    Tästä oli siis yhdessä dokumentissa, joku noin reilu puoli vuotta sitten..