sa4ru5

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.
En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.
PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.
Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.
Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.
Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.
Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.
Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.
Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:
[email protected]
Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Messenger: [email protected]
Aloituksia
225
Kommenttia
5833
Feminismi ja sovinisti?
Yleissivistymättömänä haluaisin mielelläni tietää, mitä tarkoitetaan sanoilla: feminismi ja sovinisti.8557Unohtuvatko hyvät tavat?
Oletteko opettaneet lapsillenne hyviä käytöstapoja? Millaisia? Onko käyttäytymisetiketin tunteminen mielestänne tarpee5552Perjantairuno - Kuka jatkaisi omillaan?
Tässä taas yksi perjantairuno. Toivon amatöörifilosofien jatkavan ketjua omilla runoillaan tai ajatelmillaan. - - -10544Piteneekö metri?
Piteneekö metri, jos kaikki alkavat venyttää senttejä? Pitäisikö pelätä vai iloita, jos niin kävisi?12532Joko syötit ICE-koodin kännykkääsi ?
Löytyykö sinun kännykästäsi tieto lähimmästä omaisestasi? Kampanja ICE-koodin käyttämisestä on vähitellen käynnistymäss13529Jenkkilän ihmisarvot?
Mitä mieltä olette kuoleman rangaistuksesta? Entä terroristiepäiltyjen kiduttamisesta kuulustelujen aikana? Tai Bushin14518Kuntolomasuosituksia?
Väärällä palstalla todennäköisesti - Toivon, että suotte anteeksi ja ehkäpä vastaisittekin. Nyt tuntuu siltä, että pitä9512Tavoitteita?
Vieläkö tämän ikäluokan ihmisillä on omaan elämään liittyviä tavoitteita ja millaisiin asioihin ne mahtavat liittyä? Mi10510Tasa-arvoa på svenska?
Kuulin tänään radiosta, että jotkut ruotsalaiset feministinaiset vaativat tasa-arvon nimissä myös naisille oikeutta esii11509- 4502
- 8500
Mistä haet tietoa ?
Mitä tietolähteitä käytät ja mistä haet tarvitessasi uutta tietoa? Luotatko netistä löytyvään tietoon? Mistä tiedät, o7492Mistä uusi elämä kirjoille?
Osaisiko joku suositella hyvää kotia vähän käytetyille suomenkielisille käännösromaaneille? Olen jo pitkään ajatellut,11485Haluatko vaikuttaa vai tyydytkö valittamaan?
Kun kohtaat epäkohtia ja haluaisit niihin korjausta, mitä teet? Jupisetko itseksesi ja valitat asioista kotona, naapur11479Miksi joku kaivaa esille pitkiä vanhoja ketjuja?
Miksi kummassa noita pitkiä ketjuja pitää kaivella tänne uudelleen ja uudelleen? Eikö kaivaja voisi poimia ketjusta vain23479Oletko sinä huomaavainen autoilija?
Oletko sinä huomaavainen autoilija ja miten se ilmenee?6466Yhteinen uuden vuoden lupaus?
Keksisitkö sinä hyvän uuden vuoden lupauksen, jolla voisimme parantaa maailmaa tai ainakin omaa ja/tai läheistemme elämä7463Kattohaikaroita Suomessa
kuulin, että Rusutjärvellä on nähty kattohaikaroita. Tietääkö joku, miten paljon niitä on Suomessa ja missä niitä voi nä6463Muoviset jätevuoret - mitä tehdä?
Miten te olette onnistuneet vähentämään muovin osuutta omassa jäteastiassanne? Omaan talouteeni ilmestyy aina välillä m10459Miten viimeksi autoit
lähimmäistäsi? Puhutaan paljon siitä, että naapuriapu ja huolenpito omista läheisistäkin on melkein kadonnut Suomesta.7450