Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. Lempeä mies kaiken kaikkiaan.

    Kunhan kivääriään tarkkuutti ja poliisit vain kävelivät pitkin polkua luoteja päin.

    Vaimoaankin halasi ja rutisti sydämensä kyllyydestä. Mitä nyt vaimo vähän vaikersi, sätki ja kuoli.

    Väärinymmärretty maailmaa syleilevä rauhan mies.
  2. On tai oli melko tavanomaista, että maatilan sukupolvenvaihdon yhteydessä sisarukset saivat osan kauppahinnasta ja kuittasivat samalla perintöosansa siitä. Nykyään näitä asioita taidetaan käsitellä enenevästi ennakkoperintönä.

    Ketjun aloittajan tapauksessa sukupolvenvaihdon sisarosuudet ovat jääneet lakiosavaatimuksien varaan. Nämä vaatimukset olisi pitänyt esittää testamentin saajalle (eli aloittajan veljelle) vanhan isännän kuoltua, kun testamentti annettiin tiedoksi perillisille (6 kk).

    Mielenkiintoiseksi tapauksen tekee testamenttimääräys, että (aloittajan) veli perii tilan jos saa lapsia. On jokseenkin outoa tehdä tilan sukupolvenvaihdos ja sen jälkeen määrätä perimyksen ehdoista, jotka koskevat tilan jatkajaa. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen vanhalla isännällä ei tavallisessa tapauksessa ole enää kelpoisuutta määrätä omaisuudesta, jonka on jo luovuttanut eteenpäin jatkajalle.

    Nyt pitäisi siis tutkia niitä vanhoja sukupolvenvaihdoksen ehtoja. Mainitun kaltainen tilan omistuksen siirtymisen purkava ehto (ei lapsia tulevaisuudessakaan) on maakaaren nojalla kielletty ja olisi estänyt aikoinaan lainhuudon saamisen. Sukupolvenvaihdokseen on kuitenkin saattanut liittyä muitakin ehtoja joiden perusteella veljestä ei ehkä olekaan tullut tilan täysivaltainen omistaja.

    Lainhuuto lienee kuitenkin saatu sekä veljelle että veljenpojalle, ja koska asiat tutkitaan ennen huutojen antamista, on virheen mahdollisuus pieni.

    Vanhan isännän testamentissa on määrätty, että veli voi määrätä tilalle jatkajan jos veli ei saa omia jälkeläisiä. Nyt veli on vailla rintaperillisiä määrännyt omalla testamentillaan koko omaisuutensa perijäksi veljensä pojan.

    Vanhan isännän testamentti antaa veljelle oikeuden määrätä tilan toiminnan jatkajan muttei sen omistajaa. Ellei veljellä ole täyttä omistusoikeutta tilaan, ei tällä ole myöskään ollut oikeutta siirtää olematonta oikeuttaan eteenpäin.

    Luultavasti tässä tapauksessa ei ole mitään epäselvää. Vanhan isännän testamentti oli luultavasti tehty ennen sukupolvenvaihdosta ja on sen vuoksi epätarkka yksityiskohtien suhteen.

    On myös otettava huomioon yleinen 10 vuoden sääntö, josta on toki lukuisia poikkeuksia. Omistusoikeuksia koskien ajatellaan yleisesti , että riitauttamatta 10 vuotta vallalla ollut käytäntö saa yleensä lain suojan, mikäli saannolle on perusteita.

    Lakiosavaatimukset ovat tässä tapauksessa auttamattomasti myöhässä. Jos kuitenkin voidaan osoittaa perustavaa laatua oleva virhe veljen saannossa, eli ettei tämä olisi saanut sukupolvenvaihdoksen yhteydessä täyttä omistusoikeutta tilaan, voitaisiin oikeudellisia dominopalikoita ehkä koettaa kaataa kumoon yksi kerrallaan. Lopputuloksena voisi olla lakiosaa vastaava korvaus taikka osuus tilasta.

    Mahdollisuudet olisivat minimaaliset.

    Kysele toki ja pohdi.
  3. Yleensä ajatellaan hampaiden liittyvän terveyteen. En nyt puhu mistään mystisestä unisymboliikasta vaan mielikuvista, mitä ihmisillä yleensä on.

    On tietysti monia tapoja mieltää itsensä ja kehonsa, mutta harvemmin aikuisiän hampaiden irtoamiseen liittyy mitään mieltä ylentävää kokemusta.
    Risaiset ja likaiset hampaat liitetään yleensä köyhyyteen ja sairauksiin. Hampaiden irtoaminen aikuisiällä mielletään lähes aina liittyväksi vanhenemiseen ja ruumiin heikkenemiseen ja sitä kautta kuoleman vääjäämättömään lähenemiseen.

    Lapsilla maitohampaiden lähteminen on kasvamisen ja varttumisen merkki. Muistamme kaikki kokemuksiamme niiltä ajoilta ja erilaisia tapoja heiluvien hampaiden irrottamiseksi. Tähän liittyen hampaiden lähteminen on varttumisen merkki.

    Näin ollen hampaiden irtoaminen unessa voi tarkoittaa varttumisen taikka ruumiillisen heikkouden (-ajatuksen) kokemista unen aikana.

    Ketjun aloittajan unessa veren vuotamisella vaikuttaisi olevan merkitystä unen taustalla olevien ajatusten kannalta. Myös tämän äiti on ajatuksissa mukana.

    Pojat eivät yleensä uneksu verenvuodoista. Voisin kuvitella, että ihan biologisista syistä se on enemmänkin tyttöjen kokemus. Kuukautiset ovat aikuistumisen ja itsenäistymisenkin merkki nuorelle naiselle.

    Niin maitohampaiden lähtemiseen kuin kuukautisiinkin liittyy ahdistusta, ainakin silloin kuin niitä ensimmäisiä kertoja koetaan. Keholliset muutokset ja raadolliset kokemukset ovat pelottavia.

    Äiti voi liittyä näihin kokemuksiin usealla tavalla. Unelle tavanomaisesti nämä tavat voivat olla joko vaihtoehtoisia taikka kaikki mukaan lukien.

    Vanhemmat tarjoavat aikuistumiseen (yleensä) tukea ja neuvoja. Voisin kuvitella, että tytön lapsuudessa juuri äiti antaa tyttärelle tietoa näistä asioista. Äiti voi tietysti olla liian tungetteleva toimissaan ja tytär kokee, että tämä puuttuu hänen elämäänsä liikaa.

    Aloittajan uni antaa kuitenkin vahvasti ymmärtää, ettei hänen äitinsä ole ahdistuksen aihe. Kenties aloittajan elämässä on aikuistumisen myötä tapahtunut liikaa. Lapsuudessa äiti auttoi kun ahdisti.

    Eräällä tavalla ajateltuna aloittajan unessa hänen kehostaan irtoaa jotain verenvuodon kera ja hän ajattelee äitiä taikka äitiyttä. Voisiko kyse olla raskaudesta ja sen aiheuttamasta ahdistuksesta? Se sopisi myös naisen biologisen kehityksen kuvaan, maitohampaat-kuukautiset-raskaus.

    En tarkoita, että aloittaja olisi jollain mystisellä tavalla tullut raskaaksi ja saisi unessa siitä viestin. Tarkoitan, että unennäkijä on saattanut yöllä pohtia raskaaksi jäämisen vaihtoehtoa. Äiti siinä varmasti tulee mieleen.

    Kauniita unia.