Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Jumalan asuminen meidän luonamme täällä maan päällä on yksinomaan sitä, että kaikki se, minkä teemme, puhumme, ajattelemme ja kärsimme, on hyvin tehty. Syömmepä tai juomme, työskentelemme, nousemme tai menemme levolle, rukoilemme, veisaamme tai luemme, se kaikki on Jumalalle mieluista. Tämähän vasta on taivaan valtakunta! Kunhan meillä vain olisi armo saada silmämme oikein auki sitä uskoaksemme. Eipä ole itse taivaallakaan sitä kunniaa, mikä on kristityllä ihmisellä. Eihän Jumala sano tahtovansa asua taivaassa, vaan hän sanoo, että taivas on hänen istuimensa ja maa hänen jalkainsa astinlauta. Mutta kristityn ihmisen sydän on hänen asumasijansa. Siinä Jumala tahtoo asua, kunhan sydän vain niin omistaa Kristuksen, että tietää hänen kärsineen ja kuolleen meidän edestämme ja kun se häntä tämän hyvän teon tähden rakastaa.
Koko asia riippuu siis siitä, että me miellymme Kristukseen. Tämä rakkaus on tekevä suloiseksi ja keveäksi kaiken sen, mitä me hänen itsensä ja hänen sanansa tähden saamme kärsiä.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.
Joh. 14:23 - torstai 11. joulukuuta
Mannaa Jumalan lapsille
2
<50
Vastaukset
Uskon Jumalaasi, en kuitenkaan profetiaasi. Taisit keksiä sen ihan tyhjästä?
Onko tämä mikään profetia alusta alkaenkaan?
Lupauksen sanoja ja näkemystä, olen samaa mieltä kanssasi veli, tämä ei kuitenkaan ollut profetia.
Mitä oikeastaan halusit sanoa?- Mannaa vaan lisää
Et pysy asiassa. Viestisi ei liity profetioihin, eikä aloitukseen.
Sinun tulee edelleenkin tuntea Raamattu, mikäli puhut palstan aihealueest. Pelkkä hokeminen profetallista viestintää vastaan ei todellakaan ole taholtasi profetiaa. Raamatun 735 kirjoitusta on profetallista, vaikka sinä et sitä ymmärtäisikään.
Menehän raamattutunneille siitä "asiantuntija".Mutta pienellä ymmärryksellä.
Todennäköisesti olet täysin ymmärtämätön Jumalan sanasta ja kuvittelet ennustuksina ennustaeukoilla olevan profetiaa.
miten suhtautua profetioihin? (ketjusta)
”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.” (1.Tes.5:19-21)
Olen koonnut kymmeneen kirjoitukseen tietoa siitä, millaisia profetioita meille on tarjolla ja miten niihin tulisi suhtautua. Kerron myös, miten koetella profetian luotettavuus ilman, että kriittisyyden puskassa lapsi menee pesuveden mukana, ja ehkä tärkeäkin viesti jää ymmärtämättä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 94924
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt54868Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61798Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa141698- 65665
- 78521
- 39498
- 40486
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto86477Olit kyllä niin
Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki44467