JeroP

![]()
Olen 70 luvun henkilö keskisestä Hämeestä, tosin en juuriltani Hämäläinen. Erityisesti kiinnostuksen kohteena on koulutus, työ ja yhteiskunnalliset asiat laajemminkin. Että saisimme Suomen lopulta nousuun ja ihmisille paremman elämän. Asiaan liittyen olen paljon kuvannut sekä videota että valokuvia sekä yksi näyttely on pidetty. Lisää asiasta löytyy seuraamalla nimimerkkiäni Jero Puro.
Aloituksia
86
Kommenttia
8455
- 162
Tulin Barcelonasta
Ja lentokone oli puolityhjä, koska eivät saaneet asiakasmäärää koronan jäljiltä nousuun, mutta kone oli valtava. Ja häme19207Lapsen tekoon tarvitaan koko kylää
Sanoo TIEDE lehti. Ja brittiläisessä eläinpuistossa ihmeteltiin että surikaatti pari ei lisääntyny, vaikka kaiken piti o29241Käytän enää ulkohuusia
Niin ku tiedätte, tulee tietokoneelle mainoksia. Niin tossa oli vessan pytty, jossa oli pieni putken pätkä, joka ruiskut7163Pääsemme sivistysvaltioon
Tekoäly oli tehny suunnitelman vuodelta 2050 ja ennustanu Euroopan unionin hajoamisen. Mutta mikä parasta, pohjolan kohd39312Ei saa tehdä kepposia!
Georgiassa usassa yks opettaja ja vielä pidetty opettaja oli kuollut kepposten seurauksena. Olivat laittaneet vessapaper14208Onko seksuaalinen myllerrys?
Hesarissa taas, ne on yllättävän kiinnostuneita meidän seksielämästä. Niin me x sukupolviset kuulemma koetaan tollasta m15218Irti parisuhteesta kurssi
Viime yönä unissani. Niin osallistuin jollekin kurssille. Ja oli tosi paljon osallistuja. En tienny aluks mikä se oli. M28339Aika kitusta tää keskustelu
Ettei paljoo oo viestejä. Yks Allun viesti nostettu. Hiljasta ollu viimeset päivät. Onks kaikki aiheet jo keskusteltu j31457Liian helppo kumppani
Telkkarista kuulin toisella korvalla, kun esittävät ystävänpäivä ohjelmaa. Että moni valitsee itselleen liian helpon kum73569Toimiks teillä?
Siis tää sivu eilen? mä en saanu kommentteja läpi, jäi pyöriin vaan. Eli en saanu vastattua, mutta kiitos vastauksista,12323Kohtuus korkeakoulutuksessakin
Täällä kun on päivitelty naisten korkeampaa koulutusta ja muutonkin asia nousi pintaan jännämiehiin liittyen. Niin otan52519Nyt on USA seonnu lopullisesti
Kattelin svt uutisia. Ja näytettiin lumiauroja New Yorkin kaduilla. Mutta mihin oli aura kiinnitetty? Siis roska-autoon79583Poikien ongelmat
Nyt kun täällä on kovasti puhuttu tasa-arvosta. Niin hesarissa oli juttu. Eli kun valloilla on petriarkaaninen järjestel55522Pate Mustajärvi kuollut
Juuri sain viestin hesarin sivuilta. Mitä mieltä olette? Tuli aika yllättäen.791284Kävin tänään Sastamalassa
Ootteko TE koskaan käyny Sastamalassa? Ja jos ette, niin miksi ette? Ikävä sinne kyllä ajella, kun tie oli pitkä ja kap38441Oisko tää syy alhaiseen syntyvyyteen
Hesarissa (B18) psykiatri kertoo, että työterveyteen tulee enenevä määrä nuoria ja keski-ikäisiä naisia. Epäilevät saira1081161Huumeongelma pahenee
Hesarissa oli tästä huumeongelman pahenemisesta. Ja laitan tässä teille, onhan huumeongelma suurimmalta osin sinkkujen v70583Ensi kertaa rakastuminen
Luitteko HESArista B12. Siis lauantai päivän. (Sunnuntai ei vielä tullu). Niin siinä kerrotaan ja monipuolisesti esille11311Ikuinen opiskelija
Oletteko vai ootteko joskus ollu? vai paheksutteko? https://yle.fi/a/74-20182945 Mun mielestä mielenkiintosta. Harmi k12298