»Ei yksikään ihminen», sanoo apostoli, » tule vanhurskaaksi lain teoista.» Hän käyttää tässä oikeastaan sanaa liha muistuttaakseen luonnollista syntymäämme, jonka kautta kaikki liha on saanut luontonsa, kuten Kristus sa…
, että Jumala on hänet herättänyt kuolleista, niin sinä pelastut. ( Room. 10:9) Tässä sanotaan nimenomaan, että pelastut ainoastaan tämän kautta: jos sydämessäsi uskot ja suullasi tunnustat Jeesuksen Herraksesi ja kuoll…
Pyhä Henki ottaa joskus Raamatusta pienen lauseen tai lauseenosan ja sen kautta lohduttaa meitä. Siinä oleva ajatus tulee läheiseksi ja todelliseksi. Saamme aivankuin käsin tarttua vaatimattomien sanojen todistamaan asi…
Rukous: »Anna meille meidän velkamme anteeksi» on uuden ihmisen sydämen työtä, joka saattaa hänen kaikki muutkin voimansa liikkeelle. Kun sydän ruumiissa pysähtyy eikä enää pakota verta suoniin, silloin on elämä maan pä…
"Tullessamme Jumalan luo emme saa tuoda mitään muuta kuin Kristuksen. Kaikki lisät ja kaikki aikaisemmat ansiomme myrkyttävät ja turmelevat uskon. Se, joka rakentaa täytettyjen velvollisuuksiensa, lahjojensa, uskoontule…
”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.” (1. Joh. 3: 9) Monet kristityt ahdistuvat näistä Johanneksen sanoista. He kokeva…
..., niin miksi Paavali ja Pietari kuitenkin varoittavat: "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden…
”Mutta me odotamme Hengessä uskon kautta sitä vanhurskautta, jota toivomme” (Gal. 5:5). Kristittynä elämiseen kuuluu aina tietty jokapäiväiseen elämään kuuluva jännite. Olemme Isän lapsia ja silti koemme monesti kärsivä…
- Vain uskosta vanhurskas pelastuu Jumalan ilmoitus vakuuttaa, ettei ole yhtäkään vanhurskasta, ei ketään, joka tekee hyvää, ei ainoatakaan (Room 3:10, 12). Jokainen ihminen on syyllisenä ja suu tukittuna Jumalan edessä…
>Jokainen uskova elää Kristuksen antaman uuden elämän ja vanhan syntisen elämän jännitteessä aina taivaaseen saakka. Ilman Kristusta olisimme kokonaan synnin vallassa ja kadotettuja, mutta Kristuksen tähden olemme ar…
- Näin asian tiimoilta kirjoittaa Olavi Peltola: Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan p…
- Apostoli Paavalin omakohtainen todistus synnistä ja armosta Tästä aiheesta apostoli Paavali opettaa omakohtaisesti Roomalaiskirjeessä ja esim. 2.Kor.12 luvussa. Tämä Paavalin kertomus on monille meistä hyvin hankala y…
"Tulkaa minun tyköni” (Matt. 11:28) ”Pysykää minussa” (Joh. 15:4) Yhä edelleen Jeesus kutsuu tulemaan Hänen luokseen kaikkia väsyneitä, särkyneitä, syntisiä, lain mitan täyttämättömiä, yhteyden ulkopuolelle heitettyjä, …
PAAVALIN KIRJE ROOMALAISILLE 10 LUKU "Juutalaiset kyllä kiivailivat Jumalan puolesta, mutta eivät alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Tämä saavutetaan ainoastaan uskomalla Kristukseen, joka on lain loppu ja sanassaan…
..., koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. ( Joh. 3:18) - >>Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska eivät usko minuun. ( Joh. 16:…
Roomalaiskirjeen 5. luku alkaa suurenmoisella vakuutuksella siitä, että Jumala pitää vanhurskaana jokaista, joka uskoo Jeesukseen syntiensä sovittajana. Syntimme ovat saaneet aikaan vihollisuuden meidän ja Jumalan välil…
... ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei ainoatakaan. ( Ps. 14:3) Tässä meillä on ylen määrin tärkeä opetus synnistä. Herra opettaa meitä tässä ymmärtämään, että kaikki olemme kadotettuja syntisiä. Siinä olemme kaikki yh…
"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun" 25 "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisill…
joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa. ( 1 Joh. 5:10) 23 Ja hän sanoi heille: "Te olette alhaalta, minä olen ylhäältä; te olette täst…
... Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. ( Room. 7:24-25) Paavalilla on täydellinen rauha Jumalan kanss…