kynä..mi
![]()
Aloituksia
96
Kommenttia
1743
'Miljoona ruusua' on alkujaan latvialainen kappale.
On taas tullut teeveestä muutaman kerran ’Miljoona, miljoona, miljoona ruusua.’ Sitä lauloi aikoinaan Vera Telenius. Lau81894Yhdyntä ja haaveiluttaminen
Yhdyntä voi tapahtua myös feikkaamalla. Tarkoittaa sitä, että kummallakin on salaisia ajatuksia, joita ei paljasteta toi851274Porno on liian laaja sana.
Sana pornografia, lyhennettynä porno, syntyi aikana, jolloin se tuli merkitsemään kaikkeen alastomuuteen ja seksuaalisu721260Miehisten ominaisuuksien mahdollinen vaikutus naisilla feminismin syntyyn
Kopioin tähän alkuperäisen tutkimuksen ingressin konekielisenä käännöksenä englannista suomeen. Rohkenen tehdä näin, kos2071171Sisarusrakkaus on kaunista rakkautta.
Nettikeskustelujen mukaan sisarusrakkaudesta on VAIN hyviä kokemuksia. En ole tavannut YHTÄÄN kielteistä. Näillä perust451062'Luontoihmiset' eli metsästäjät pyssyilytorneissaan verta vuodattamassa
Teeveessäkin oli mainoskuvaa, kuinka 'luontoihminen' istui tornissaan torrakkonsa kanssa, kun hirvi kulki ohi. Hirven he1061055Lääkityksen vaikutus parinvalintaan
Parinvalinta pyrkii toteuttamaan ennen kaikkea seksuaalista ja sosiaalista tarvetta. Varsinkin seksuaalinen halu on VA100845PALSTANVALTAAJALLE
Iljetti aloittamasi terveysvalistus ketjussa, jossa tuotiin suruviesti. Siirsin jatkon eri paikkaan. Puolustelit sopim106717Rakkaushuijaukset
Teeveessä kerrottiin, että rakkaushuijaukset ovat netin SUURIN huijauksen muoto. Pelkästään tammi - kesäkuun aikana, sii58636Naisten asevelvollisuus?
Teeveessä kerrottiin, että naisten asevelvollisuus on saanut jo 35 %:in kannatuksen. Suurin todennäköisyys joutua asee48502Erektiolääkettä netitse?
Teeveemainoksessa itseään maalaislääkäriksi tituleeraava mies, varoitti erektiolääkkeen hankkimisesta netissä. Kun ajat49458Jännämiehetkö?
Sinkkupalstalla elää runsaana väite, että naiset ovat kiinnostuneet 'jännämiehistä'. Tällainen erehdys syntyy siitä, e40378Matleena Kuusiniemi vs. Aki Louhimies
Näyttelijä Matleena Kuusniemi kritisoi aikoinaan meetoo-kampanjan ollessa kuumimmillaan raskaasti ohjaaja Aki Louhimiest12304Kultit kuuluvat kulttuuriin
Tavallisten ihmisten odotuksiin kultit eivät kuulu. Sana cult on alkujaan amerikkalainen uskontotieteellinen käsite, jok35295Porno on VÄLTTÄMÄTÖN korvike.
Tutkimukset kertovat, että todellinen seksi on vähenemässä, mutta 'pornon käyttö', kuten tutkimuskielessä sanotaan, on l20295Känsä, syylä. syöpä
Vanhakansa ei osannut tehdä eroa känsän ja syylän välillä. vaan molempia nimitettiin känsiksi. Vanha kansa ei myöskään o5294Tiedämme hyvin vähän, mutta varmasti.
Kuuntelin ja katsoin Esko Valtaojan haastattelua. Todellinen ilo. Sivusi mieliaiheittani kosmologiaa, myös kvanttifysiik54273Feministin harmaa maailma
Tavallisesti, kun olen analysoinut feminismiä, olen kiinnittänyt huomioni ad hoc -tyyppiseen, tilanteen mukaiseen filoso69269Yhteissaunan vaikutus seksituntemuksiin ja niistä kertominen
...ovat kaksi asiaa, jotka eroavat kuin yö ja päivä. Sekä naisten että miesten tulee EHDOTTOMASTI VÄHEKSYÄ seksituntemuk53267Hoitajajärjestöjen munaus
Hoitajat nauttivat hitaasti hankittua väestön suurta arvostusta, mutta menettivät sen hetkessä ilmoittamalla tehohoidon63261