qotd

Vapaa kuvaus

Ohjelmoija ja kirjailijanalku. Blogaan kirjoittamisesta ja kustannusmaailmasta osoitteessa: https://www.kirjailija.blog/

Aloituksia

13

Kommenttia

228

  1. Oma projektini saattaa olla niin massiivinen, että ajatuksistani tuskin on hyötyä monellekaan, mutta kommentoin kuitenkin. (Huom! Alla olevat ajatukset liittyvät romaanin kirjoittamiseen, mutta kai niistä voi olla apua novellisteillekin.)

    Itse kirjoittamisprosessi:

    1) Aloitan kirjoittamalla tapahtumaketjun (1-10 sivua) kronologisessa järjestyksessä. Jos avainhahmoja on monia (eri paikoissa), saatan kirjoittaa yksittäisten henkilöiden tapahtumat erikseen. Tässä vaiheessa en vielä korjaa tekstissä mitään. Jos jään jumiin, odotan jonkin aikaa, pohdin ongelmaani ja saatan kirjoittaa erilaisia pätkiä kokeeksi, tallentaen ne kaikki erilliseen tiedostoon. Lopuksi yhdistän kaiken päätekstiin.

    2) Luen seuraavana päivänä kirjoittamani läpi, tarkistan miltä se näyttää suhteessa muuhun tekstiin ja teen vaadittavat juonelliset ja kielelliset korjaukset. Kaiken aikaa ylläpidän selkeää aikajanaa, luen kohtauksiin liittyviä kappaleita läpi ja hahmottelen tulevia tapahtumia. Tarkistan myös, että lukijalla on juuri niin paljon informaatiota, kuin tarinan siinä vaiheessa on tarpeen.

    3) Annan tekstin levätä jonkin aikaa, luen läpi ja toistan toiseen vaiheen. Toisinaan hylkään kokonaisia kohtauksia, otan ne talteen erilliseen tiedostoon ja palaan vaiheeseen yksi. Jos kaikki näyttää olevan kunnossa, jatkan seuraavaan. Tässä vaiheessa yleensä muutan tunnelmallisia elementtejä, jos niitä tuntuu olevan liian vähän tai liian paljon.

    jne jne jne kunnes 4) Luen kohtaukset läpi henkilöhahmo kerrallaan. Kiinnitän erityisesti huomiota vanhimpaan materiaaliin, tutkin tyyliä ja tarinan punaista lankaa. Teen muutoksia ja palaan tarvittaessa edellisiin vaiheisiin. Kun olen tyytyväinen, luetutan mikäli mahdollista tekstin jollakulla.

    Materiaali:
    Olen itse juuri nyt siinä vaiheessa, missä materiaalin määrä alkaa olemaan elintärkeää. Omassa tarinassani on valtava määrä informaatiota, josta vain murto-osa päätyy mukaan itse kirjaan. Minulla on erillisiä tiedostoja henkilöhahmoille, paikoille, aikajatkumolle jne jne ja pyrin pitämään ne kaikki mahdollisimman hyvin ajan tasalla. Pidän näitä myös kaiken aikaa vieressä kirjoittaessani.

    Pyrin myös pitämään tallessa mahdollisimman monta eri versiota teksteistäni. Kirjoitan myös paljon oheismateriaalia, jonka ainoa tarkoitus on selkeyttää ajatukseni siitä, mitä maailmassani tapahtuu tai pitäisi tapahtua. Vanhempia versioita kannattaa myös lukea ajoittain, koska niistä näkee, mitä oikeastaan pitää tärkeänä kohtauksessa. Ja jos ajatus yhtäkkiä meneekin solmuun, vastaus voi löytyä jo olemassaolevan tekstin seasta.

    Tärkeimmät juonelliset elementit:
    - hahmojen ominaisuudet: keitä he tuntevat, kenen seurassa he viihtyvät, miltä se näyttävät, miten he puhuvat jne
    - paikkojen kuvaukset: paikat, kuten rakennukset ja asunnot, ovat usein täynnä yksityiskohtia, ja niitä kaikkia on mahdotonta muistaa. Kun ne kerää yhteen paikkaan, niihin on helppo viitata myös myöhemmin
    - mahdollisimman tarkka kalenteri: pyrin kaiken aikaa tietämään kellonaikaa myöten, mitä tarinassa tapahtuu
    - fiktiivinen materiaali: kaikki ne pienet jujut, jotka yleensä tuppaavat unohtumaan kirjan myöhemmissä vaiheissa, mutta joihin silti pitäisi välillä palata. Muuten ne jäävät helposti roikkumaan ilmaan, eivätkä tule osaksi tarinaa
  2. Kirjoitin äsken alun jälleen uudella lähestymistavalla ja olen siihen (ainakin tällä hetkellä) tyytyväinen. Kiitos teille jotka vastasitte ketjuun, ajatuksenne auttoivat minua ottamaan monta tarpeellista askelta eteenpäin.

    Nyt vain takaisin kirjoittamisen pariin.
  3. Synopsis? Mielenkiintoinen ajatus. Tosin taidan ymmärtää mihin pohjaat käsityksesi ja olen samaa mieltä. Tottahan on, että olen tuohon tekstiin upottanut koko hahmon ensimmäiset viisitoista elinvuotta päästäkseni asiaan. Kirja itsessään on Word-formaatissa 300 sivua, joten jostakin on pakko aloittaa.

    Sitten herää oikeastaan kysymys, että onko synopsis hyvä vai ei? Aikaisemmassa versiossani, jonka romutin, aloitin keskeltä hahmon arkea ja kerroin aikaisemmista tapahtumista myöhemmin. En pitänyt lähestymistavasta, joten lähdin tähän. Hm...
  4. Kiitos kommentista. Informaation määrä on tosiaan yksi ongelma, jonka kanssa olen joutunut kamppailemaan: sitä on yksinkertaisesti liikaa. Ongelmanani on muun muassa ollut, mitä niistä tiedoista käyttää koukkuina heti alussa ja mitä ei. Kolmossisarten mainitseminen saattaa tässä yhteydessä olla se, joka katkaisee kamelin selän.

    Jotkut tarinankertojat kai skippaavat asioiden selittämisen kokonaan? Vaikka lähestymistapa houkuttaa, vieraan fantasiamaailman jättäminen lukijan hoksottimien varaan tuntuu melkoiselta riskiltä. Ottaapa nyt tästä selvää.
  5. Tässä nyt pari toikin esiin sen, mitä minä haluaisin korostaa: fantasiakirjallisuudelle on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana syntynyt tietty viitekehys, jonka pohjalta yhä useampi ja useampi lähtee liikkeelle. Koska et ole Stephanie Mayer, joka ei tiennyt vampyyrikirjallisuudesta mitään alkaessaan kirjoittamaan sarjaansa, sinun - ja minun, olen itsekin aivan samassa tilanteessa - on mietittävä, tarjoaako tarinasi fantasian kirjolle jotakin sellaista, joka tekee siitä lukemisen arvoisen. Joissakin tapauksissa se on juoni, joissakin se on kieli, joissakin mahdollisesti se skottiaksentilla varustettu juopohko kääpiö. Tarina voi viedä mukanaan monesta syystä.

    On mielenkiintoista huomata, kuinka moni painiskelee tämän samaisen ongelman kanssa. Täällä on useampi kertonut luoneensa kirjalleen oman fantasiamaailman (mikä tietenkin fantaisassa on pakollista, koska et voi varastaa vanhaa). Siinä mielessä kirjallisuuslajina fantasiakirjallisuus vaatii kirjoittajalta paljon enemmän kuin monet muut lajit.

    Neuvoni on, että anna sen kasvaa. Aloitin oman maailmani luomisen 13-vuotiaana ja tiedän, että kartallani on valtavia alueita, joista en tiedä vielä mitään. Jos sinusta tuntuu, ettet halua aloittaa koko tarinan kirjoittamista, kirjoita lyhyitä pätkiä, joihin poimit niitä elementtejä, jotka ovat maailmallesi tärkeitä. Perustele, kyseenalaista ja muokkaa näkemääsi niin, että se aivan varmasti on omasi.
  6. Kyseessä nyt tietenkin on esimerkkikappale, mutta sellaisenaan se on mielestäni ihan ok. Täällä muut jo alkoivat rakentelemaan kaikenlaista siihen ympärille, mikä on myös ihan ok. Minä ainakin merkitsen ajatukset ihan vain kursiivilla, mutta vain ne, jotka hahmo ajattelee sanasta sanaan siinä muodossa. Se taisikin tulla tässä jo epäsuorasti esiin. Sitaatit sekoittavat mielestäni liikaa dialogia.

    Ajatuksissa, keskustelussa ja kaikessa muussakin, mikä jollakin tavoin keskeyttää "yleisen tarinankerronnan" yritän kiinnittää erityistä huomiota lukijan tilannetajuun. Saatan olla nipo, mutta mielestäni kuluvan ajan täytyy jollakin tavoin näkyä tekstissä. Esim. jos henkilö A sanoo "hei" ja henkilö B sanoo kolme kappaletta myöhemmin "hei" se voi tuntua vähän omituiselta ajan ja tilanteen tajuamisen kannalta. Ja sama tietenkin toisinpäin. Jos välissä on aikaa, siihen voi ihan hyvin pistää kohtuu pitkääkin pätkää väliin.

    Mitä muuta se tarvitsee? Kursiiveista sun muista vielä sen verran, että jos kirja julkaistaan, niin joku onneton graafikko joutuu käymään sen läpi kuitenkin ja pistämään ne kursiivit sun muut sinne itse vielä paikoilleen. Tästä syystä osa kustantajista ottaa vastaan vain muotoilematonta tekstiä. Niistä ei siis kannata ottaa aivan ylenpalttisia paineita: pääasia että teksti on selkeää.
  7. Hyvä kun tuo kirjan pituus otettiin esiin. Graafista suunnittelua opiskelleena tiedän, että yhden rivin suositeltu merkimäärä on n. 67 merkkiä. Rivejä sivussa on n. 30. Ainakin omassa Wordissani rivin pituus heittää vähän yläkanttiin. Rivien määrä / sivu taas heittää ihan kunnolla. Se tosin saattaa myös johtua fontistani, joten ne kannattaa itse tarkistaa omilla asetuksillaan.

    Pointtini on, ettei sitä kirjan pituutta kannata säikähtää. Ensin tarkistaa paljonko sivuja siinä "oikeasti" on, sitten alkaa miettimään, tarvitseeko se oikeasti mitään lisää. Olen itsekin aika ajoin pohdiskellut tätä pulmaa, vaikka useammin ongelmani on ollut vallan vastakkainen. Kuten täällä muut jo sanoivatkin miksi muuttaa jotakin, mikä on jo sellaisenaan hyvää, oli se sitten minkä pituinen hyvänsä? Sopiva määrä kaikkea ja parille kaverille luettavaksi (sellaisille tietenkin, jotka osaavat ilmaista mielipiteitä aiheesta) ja ei kun kokeilemaan onneaan.
  8. Vastakysymyksenä voin esittää: Oletko valmis muokkaamaan tekstiä yhä uudelleen ja uudelleen - jopa kirjoittamaan kirjan monta kertaa uudestaan - kunnes se on hyvä?

    Kirjan kirjoittaminen, niin julkaisukelpoisen kuin -kelvottomankin, on aina omanlaisensa kokemus. Kirjoittamaan oppii parhaiten kirjoittamalla ja lukemalla muiden tuotoksia. Kun analysoi tekstiään ja luetuttaa sitä muilla (muistaen olla tarpeeksi nöyrä vastaanottaakseen kritiikkiä etenkin kieliopista) kehittyy vähitellen.

    Monet suosittelevat myös erilaisia luovan kirjoittamisen kursseja.
  9. Minä olen ilmeisesti onnekas, koska aviomieheni paitsi ymmärtää kirjoittamistani, myös on aina se, jolle tuon kaikki ongelmani kirjoittaessa ja ratkaisen ne yhdessä hänen kanssaan. Samoin isäni ja isoisäni tukevat kirjoitusuraani innoissaan, mutta äitini on sitten taas yksi näistä, jotka eivät ymmärrä kirjoittamista ja sen vaatimaa työtä.

    Ennen kuin tapasin aviomieheni, tapasin kertoa ongelmistani ystävälle, joka kyseli minulta paljon yksityiskohtia ja oli selvästi utelias. Se auttoi minua aina eteenpäin ja koin tekeväni jotakin, jota arvostetaan. Yksin kirjoittaminen on todella raskasta.
  10. Minun alkuperäinen käsikirjoitukseni on kirjoitettu vuosina 2003-2005 ja se on täynnä ties mitä ylimääräistä ruikutusta. Tekstiä on 1500 sivua ja tällaisenaan se on seitsenosainen, mutta mitäs kävikään, kun aloin karsimaan turhaa materiaalia pois.

    Käteen näikin pelkkä trilogia! Ja hyvä niin. Täällä jo moni antoi hyviä neuvoja siitä miten asiaa voi lähteä purkamaan.

    Minun neuvoni on, että sijoitat hahmosi ensin erilaisiin tilanteisiin ja teet itsellesi selväksi, mihin tarina on menossa. Sitten alat miettimään, että onko siinä kohtauksessa tai paikassa jotakin, joka voisi muistuttaa henkilöä tästä rakkaastaan. Haluaisiko hän kertoa tälle, kuinka kaunis jokin asia on? Tai murheen hetkellä yksinkertaisesti kaipaa jotakuta lähelleen ja niin edelleen. Pyrkimyksenähän on tehdä kaipuusta hyvin luonnollinen ja tiivis osa henkilön elämää. Se on kaikessa mukana, mutta monesti melkein huomaamatta niin.

    Ja vielä jos tuo tuntuu vaikealta, niin mene jonnekin, missä olet hetken kaukana jostakusta, jonka luona itse haluaisit olla. Kirjoita ylös kaikki tunteet ja mielihalut. Kokemus on paras opettaja.
  11. Eikös kustantamoillakin ole jonkinlainen kesäloma? Se varmaan pidentää käsittelyaikoja, koska yleensä neljässä kuukaudessa useimmat lupaavat että ovat jo käsitelleet käsikirjoituksen.

    Mene kirjastoon ja hae sieltä iso kasa kirjallisuutta, joka saa sinut unohtamaan ajan kulun? Kävelet joka päivä postilaatikolle ja avaat luukun kädet vapisten, mutta saattaa jopa tulla sellainen päivä, kun äkkiä unohdat sen, koska olet uppoutunut johonkin, mistä todella pidät. Ellei se ole lukeminen, se voi olla mikä tahansa muu. Kirjoittamista en ehkä suosittelisi, kun paineet edellisen kanssa ovat yhä niin kovat.
  12. Minulla koko alkuperäinen tarina muodostui oikeastaan juuri noin. Aika ajoin viimeistelyvaiheissakin on tullut äkillisiä oivalluksia siitä, miten jokin hahmo asian tulee tekemään. Sitten pitää vain katsoa, ettei idea mene ristiin jonkin edellisen kanssa.

    Joku - liekö ollut tällä foorumilla - sanoi, että kun on luonut hahmon ja vähän ympäristöä, hahmot alkavat elää omaa elämäänsä. Mielestäni kyse on juuri siitä, että sen jälkeen vain tietää, mitä tapahtuu.
  13. Ja miten tämä mahtaa liittyä mihinkään?
  14. Toisinaan kuvailu voi tietenkin olla tunnelmanluojaa, mutta keskelle tekstiä sitä ei silloin tietenkään kannata ympätä, vaan esimerkiksi kohtauksen alkuun. Jos huomaa olevansa erityisen ihastunut johonkin tiettyyn maisemaan, sen voi tietenkin yrittää ottaa mukaan. Kyllä minäkin entiseen kotikylään tullessani (jossa asuin melkein kaksi vuosikymmentä) kiinnitän aina huomiota niihin samoihin peltoihin ja nättiin kiemurtelevaan jokeen.

    Pääasia lienee osittain se, että maailmaa katsotaan kirjassa olevan henkilön silmin. Ympäristökuvailu kuitenkin pääasiassa kuulunee juonen eteenpäin viemiseen.
  15. Ropehenkinen chatti / foorumi löytyy myös Vaeltelija.netistä. Sivuille pääsy vaatii kirjautumisen, mutta on sen jälkeen vapaasti käytettävissä.
  16. Minun inspiraationi muodostuu siitä, että tiedän jo tekstin ääreen istuessani, mitä olen aikeissa kirjoittaa ja mihin suuntaan olen pyrkimässä. Aktiivisimpina kirjoitusaikoina minulla saattoi olla sivutolkulla valmista tekstiä päässäni, mikä piti vain siirtää paperille.

    Jos jumittuu mutta haluaa silti kirjoittaa, voi vaikka ottaa esiin paperia ja kynän ja piirtää tilanne sellaisena kuin se on jäänyt tai minkälaiseksi sen haluaisi muodostaa. Kun näkee tilanteen konkreettisena edessään saattaa huomata jotakin, mikä puuttuu ja lähteä siitä eteenpäin.

    Mutta olen minäkin istunut nyt jo melkein viikon saaden aikaan vain pari sivua. Kyseessä on kirjan viimeiset kymmenen sivua ja niiden muotoilemiseen kuluu huomattavasti enemmän ajatustyötä kuin olin osannut odottaa. Joku ammattilainen varmaan tietäisi miten siitäkin päästä, mutta välillä näin.
  17. Voi kyllä. Muun muassa suosittu fantasiakirjailija Robin Hobb kirjoittaa kirjansa minä-muodossa.

    Minä-muodolla on vain perinteisesti hieman eri rajoitukset kuin hän-muodolla. Kirjoittaja ei voi kertoa lukijalle asioita, joita kirjan päähenkilö ei tiedä (niihin voi korkeintaan viitata tyyliin "myöhemmin tulin tietäneeksi että ..." jolloin lukija lukeekin henkilön päiväkirjaa tai myöhemmin kirjoitettua kertomusta). Samoin kaikkien juonenkäänteiden pitää tapahtua suhteellisen lähellä päähenkilöä itseään, mikä voi olla vaikeaa. Ellei sitten, kuten edellinen kirjoittaja totesi, kerro monen henkilön näkökulmasta.
  18. - Olga = kuka, mistä, minkäluontoinen? (= skippaa seuraava lause ja siirry suoraan esittelyyn)
    - älä syötä lukijalle itsestäänselvyyksiä ("Miksi sitten voin kertoa tarinani jos olen kuollut? Siksi, koska elän edelleen henkimaailmassa.")
    - henkilö puhuu itsestään ("ihan hyvin") kuin olisi paljon nuorempi kuin 33-vuotias
    - mitä musiikkia Olga kuunteli?
    - mihin vuoteen tapahtumat sijoittuvat?
    - onko "au pairille" mitään suomalaisempaa vastinetta?
    - "mutta huomasin heti, että perheen isä oli hieman naisiinmenevä" ja koko kappale sen jälkeen ei yksinkertaisesti toimi. Jos haluat kohtauksen mukaan, suosittelen kirjoittamaan sen ajatuksella kokonaan uudestaan
    - lapset kyllä ymmärtävät tilanteen vakavuuden, jos isä makaa avuttoman näköisenä lattialla: he menevät paniikkiin
    - venäläissyntyinen nainen käyttäytyy harvinaisen naivisti ("Tämä hänen asenteensa oli tietenkin ikävä, mutta en pitänyt tilannetta vaarallisena")
    - "Tämä tapahtui heti isäntäni hautajaisten jälkeisenä päivänä." Rikosilmoitus tehdään yleensä heti, ja poliisi reagoi siihen heti paikalla. Kuoleman ja häiden välissä voi olla jopa useita viikkoja
    - "Syynä tuomiooni oli konservatiivinen tuomari, venäläisyyteni sekä ulkonäköni." Tämä ei kelpaa selitykseksi, eteenkään venäläissyntyisen kertomana. Kuvaile oikeudenkäyntiä laajemmin, ota mukaan dialogia ja muistoja. Miltä tuntui? Mitä näkyi? Miten muut ympärillä suhtautuivat? Tuliko kukaan vierailemaan ennen oikeudenkäyntiä?
    - "Minun vapauttamiseni puolesta oli kuitenkin noussut Yhdysvalloissa kansanliike" Miksi? Mitä he tiesivät, mitä tuomari ei tiennyt? Mikä ulkomaalaisessa, "rumassa" naisessa saattoi liikuttaa niin paljon, että kansalaiset kiinnostuisivat asiasta
    - "vanhempani olivat vedonneet Venäjän presidenttiin ja hallitukseen" Eletäänkö aikaa, jolloin tällainen oli mahdollista?
    - "ja tässä olinkin varmasti oikeassa" Oletko nähnyt elokuvan the Green Mile? Ellet, suosittelen katsomaan
    - "Venäjän presidentti ja hallitus eivät sen sijaan tehneet koko aikana elettäkään puolestani." Sentään

    Tällaista nyt tällä kertaa. Vilkaisen ehkä seuraaviakin osia jossakin vaiheessa kun ei ole parempaakaan tekemistä.
  19. Minä aloitin romaanin kirjoittamiseen 13-vuotiaana enkä ole vieläkään valmis. Tämänhetkisen aikataulun mukaan ensimmäinen osa siirtyy muokkausvaiheeseen parin kolmen viikon sisällä ja sen jälkeen on vielä paljon tekemistä jäljellä.

    Minun neuvoni on, että kirjoitat kirjasi kaikessa rauhassa loppuun. Anna sen paisua ja elää vapaasti ensimmäisen kirjoituksen aikana. Suosittelen myös kokeilemaan kirjoittaa käsin, jos se sattuu luonnostumaan.

    Kun koko tarina on valmis, ota aikaa tutustua siihen mitä sinulla on, rakenna se yhtenäiseksi ja tutustu siihen niin hyvin, että mitä ikinä kukaan sinulta kysyykään, osaat vastata siihen joutumatta keksimään sitä vauhdista. Ja sen jälkeen aloita kirjoittaminen alusta. Tällä kertaa niin, että kirjoitat sen tosiaan puhtaaksi.

    Minulle kävi niin, että kun olin puolessa välissä käsikirjoituksen puhtaaksi kirjoittamista, tietokoneeni hajosi. Vannoin, etten enää koskaan kirjoita sanaakaan, mutta vuosi myöhemmin aloitin alusta. Sitten kävi taas sama asia, ja nyt ensimmäisestä käsikirjoituksesta on jo yli viisi vuotta. Ja teksti on parantunut jokaiselta kerralta. Aika tarinan välissä on antanut mahdollisuuden korjata ne virheet, joita väistämättä nuorena tulee.

    Joten kärsivällisyyttä. Ala kirjoittamaan ja anna sille kaikki aika maailmassa.
  20. En nyt ota kantaa tähän ylempään keskusteluun (jonka jaksoin lukea vain puoleen väliin) mutta totean ainakin yhden asian, mikä tähän aiheeseen liittyy. Nimittäin sen, että kun kirjoittaa, tulee hetkiä, jolloin on pakko saada ajatuksensa järjestykseen.

    Itse olen onnekas sen suhteen, koska minulla on eräs ystävä sekä aviomies, jotka kummatkin ovat jaksaneet kuunnella, kuinka "vouhotan" jostakin kirjani kohdasta tai joskus kirjasta itsestään. Olen huomannut tarvitsevani sitä ja päässeeni paremmin takaisin kiinni työn pariin, kun olen hetken purkanut ajatuksiani jollekulle muulle.

    Nykyään tuon ongelmani aviomieheni eteen pahimmillaan jopa päivittäin. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, miten jokin kohtaus on kirjoitettu tai mitä siinä tapahtuu, vaan antaa minun jäsennellä ongelmani, saattaa heittää minulle ajatuksen tai kaksi (vaikka tietää että tuskin käytän niistä yhtäkään) ja antaa minun setviä hänen avullaan itseni eteenpäin.

    Jos ei tällaista henkilöä ole, joka jaksaa kuunnella, voin ihan hyvin kuvitella että välillä sitä vouhottaa. Se on luovalle työlle välttämätön ominaisuus ja takaa tarinan jatkumisen.
    21. 10 / 12
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt