qotd

Vapaa kuvaus

Ohjelmoija ja kirjailijanalku. Blogaan kirjoittamisesta ja kustannusmaailmasta osoitteessa: https://www.kirjailija.blog/

Aloituksia

13

Kommenttia

228

  1. Aika usein "ja"-sanan voi korvata pisteellä. Muissa tapauksissa sanat kuten "sekä", "ynnä" ja "myös" voivat tuoda tekstiin vaihtelua. Mitä tekstin rytmiin tulee, suosittelen kokeilemaan erityylisiä kappalejakoja. Pitkät kappaleet tuntuvat kiireellisemmiltä kuin lyhyet ja lukijalle jää enemmän tilaa hahmottaa yksi asia kerrallaan. Tekstistä riippuen myös esimerkiksi dialogin ja kuvailun vuorottelu rauhoittaa muuten levotonta rytmiä.

    Kannattaa lukea teksti ääneen, vaikka vähän nolottaisi. Korva kuulee aina sen, mitä silmin ei osaa hahmottaa.
  2. Tuntoja romaanin kirjoittamisesta ja muuta kirjoittamiseen liittyvää. Sivuilla myös linkkisuosituksia ja suosituksia kirjoitusoppaista.

    http://kirjailijana.varjohovi.net/
  3. Näin kieliopista keskusteleville suosittelen lämpimästi sellaista kirjaa, kuin Käyttökielioppi (SKS, 2009). Kirja on varsin selkokielinen lyhennelmä Isosta suomen kieliopista, jonka sisältö muuten löytyy myös Kotuksen sivuilta täältä: http://scripta.kotus.fi/visk/ . Kirjaa käytetään muun muassa pääsykokeissa Helsingin yliopiston suomen kielen laitokselle, joten sen sisältö on aivan varmasti hyödyllinen myös meille kirjailijoille.
  4. Tämä ei suoraan liity hylsyihin, vaan ketjun sivuaiheisiin lähinnä julkaisun ja palautteen saamisen osalta. Näin jonkin aikaa sitten mainoksen, jossa yritettiin houkutella kirjoittajia tälle verkkosivulle: http://www.kirjoittaja.fi/

    En itse ole millään lailla aktiivinen sivustolla, mutta pidän kovasti ideasta sen takana ja toivon sille kaikkea hyvää. Sivusto sanoo keräävänsä novelleja, mutta itse voisin kuvitella julkaisevani siellä myös näytteitä romaanista tai jopa koko romaanin luku kerrallaan.

    Sivulla on myös kirjoittajafoorumi, mutta se on aika lailla kuollut. :D
  5. Eräältä pari vuotta sitten esikoiskirjan julkaisseelta kirjailijalta kysyin tätä ja hän sanoi että hänen tekstiään muokattiin tuskin lainkaan. Arvelisin että se on hyvin paljon kustantajasta, kirjailijasta ja varmasti kohderyhmästäkin kiinni.
  6. Enpä osaa suoranaisia esimerkkejä antaa, mutta osaan antaa osviittaa siihen mistä kirosanat ja herjat ylipäänsä tulevat. Nehän liittyvät aika luonnostaan aiheisiin, jotka hätkähdyttävät meitä tai käyvät taboo-kynnyksilä (esim. seksuaalisuuteen liittyvät sanat). Näistä poikkeavat huudahdukset, joilla epäsuorasti pyydetään yliluonnollista suojelua (esim. "voi taivas!").

    Erityylisiä kategorioita on siis:
    - uskonnolliset ilmaukset (hyvän tai pahan manaaminen)
    - seksuaalisuuteen liittyvät sanat
    - mytologisten olentojen manaaminen ("hiisi", "piru")
    - herjaavat nimittelysanat ("äpärä", "homo") *
    - inhoa herättävät sanat (ruumiinjätökset, eläimet, jne)
    - kehottamienn taboon rikkomiseen (insesti, itsemurha)

    * Nämä muuttuvat kaikkein nopeiten johtuen yhteiskunnallisista muutoksista. Esimerkiksi koko "äpärä"-termi on pudonnut pois käytöstä koska avioliiton ulkopuolisia raskauksia ei enää tuomita kuten aiemmin.

    Listalta saattaa puuttua jotakin, mutta tuo antaa toivottavasti jotakin kuvaa siitä, miten kirosanat muodostuvat. Jos siis kirjoitat esimerkiksi itse keksimääsi kulttuuriin liittyvää tarinaa, sinun on syytä selvittää itsellesi minkälaisia asioita maailman henkilöt pitävät paheksuttavina ja johtaa kirosanat siitä.
  7. Aihe kiinnostaa syystäkin kirjailijoita ja siihen on otettu kantaa myös erinäisissä kirjoittamisoppaissa. En tiedä Suomen tarkkaa lainsäädäntöä, mutta voin kuvitella sen olevan aika samanlainen kuin Yhdysvalloissa.

    Ensimmäinen sääntö on se, että jos väität teoksesi perustuvan tositapahtumiin, sinun täytyy olla äärimmäisen varovainen sen suhteen, mitä sanot. Myöskään yksityiselämään liittyvää tietoa ei saa julkistaa edes julkisista hahmoista (katso tapaus Pääministerin morsian). Mediassa esillä ollut tieto on turvallista, mutta sitä täytyy osata lainata sanasta sanaan.

    Fiktiossa säännöt ovat jossakin määrin löyhemmät, mutta eivät olemattomat. Mikäli henkilön voi tunnistaa ja tämä on asetettu huonoon valoon, liikut hyvin vaarallisella alueella. Jos kaipaat esimerkkiä siitä miten julkisia henkilöitä SAA käyttää, suosittelen tutustumaan Jari Tervon Koljattiin.

    Asiaa on puitu laajemminkin ainakin Helsingin Sanomissa: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/HS-raadin+vastaukset+kysymykseen+Saako+romaanikirjailija+kuvata+todellisia+henkilöitä+miten+tahansa/1135249231142
  8. Sanoisin, että käy teksti vielä kerran läpi huolella ja perustele itsellesi jokaisen luvun / kohtauksen olemassaolo. Tiedän useitakin hyvin pitkiä kirjoja, jotka ovat loistavia, eikä pituus vielä sellaisenaan ratkaise mitään, mutta voin kuvitella kustantajan katsovan pitkää tekstiä erityisellä huolella ja käyvän läpi vieläkin tarkemmin saman prosessin. Sinuna suunnittelisin myös valmiiksi muutamankin ehdotuksen, joiden perusteella jakaisit tarinan useampaan kirjaan. Sinänsä olet siinä onnellisessa tilanteessa, että sinulla on ilmeisestikin koko tarina jo valmis ja voit myydä sen kustantajalle kokonaisuudessaan. Käsittääkseni esikoiskirjailijoiden on paljon vaikeampaa "myydä" keskeneräistä tarinaa.

    Kysyisin myös asiasta suoraan kustantajilta jo ennen käsikirjoituksen lähettämistä. Lyhyt sähköposti tai puhelu voi antaa jonkinlaista suuntaviittaa. Myös kustantajien omat verkkosivut kannattaa koluta läpi tarkkaan.

    Onnea yrittämiseen!
  9. Saat summittaisen käsityksen painetun tekstin pituudesta laskemalla merkkimäärän mukaan. Meille annettiin taittoa opiskellessa suosituksena 30 riviä tekstiä, jossa noin 70 merkkiä kullakin. 30x70 = 2100, eli nopean laskutavan mukaan noin 2000 merkkiä / sivu. Välilyönnit lasketaan luonnollisestikin mukaan.

    Jos tekstin pituutta pelkää, suosittelen muuttamaan Wordin asetuksia niin, että sivulle mahtuu kutakuinkin se 2000 merkkiä. (Vihje: marginaalit, sivun koko, fonttikoko, riviväli).

    Suosittelen tekemään asettelun Lorem Ipsumilla, eli humpuukkilatinalla, jonka avulla on helpompaa keskittyä tekstin käyttäytymiseen sen sisällön sijaan. Suomenkieliset ohjeet joko: http://fi.lipsum.com/ tai http://loremipsum.fi/
  10. Otan tässä jälleen kerran esiin tarinan J. K. Rowlingista, jonka ensimmäinen käsikirjoitus sai hylsyn kahdelletoista eri kustantamolle, joista lopulta yksi vuoden yrittämisen jälkeen hyväksyi sen. Kustantamoiden ihmiset ovat nimenomaan sitä - vain ihmisiä, ja jokaisella talolla on omat tapansa ja tavoitteensa. Joskus "ei sovi kustannusohjelmaan" tarkoittaa sitä aivan kirjaimellisesti, ja seuraavan kustantamon kohdalla voi tärpätä.

    Todellisuus tietenkin on että kilpailu Suomen pienillä kirjamarkkinoilla on kovaa. Aika harva kirjailija on kirjoittamisen pitkän historian aikana elänyt työllään, ja monet lyövät läpi vasta kuoltuaan. Uran luominen on kovaa työtä: täytyy hyväksyä töitä, joita ei muuten ottaisi vain saadakseen tilaisuuden puhua oikealle ihmiselle, julkaista edes sadan ihmisen lukemassa lehdessä ja vuosikausia miettiä, tuleeko mistään jotakin vai ei. Monet aloittavat näin ja vain päättäväisyys ajaa heitä jatkamaan. Tätä myös Waltari neuvoi aloitteleville kirjailijoille ja hän joutui itse käymään läpi saman ovien koputtamisen, kustantajien ahdistelun ja nöyryyden, kun tarina ei kelpaakaan.

    Näistä asioista on hyvä puhua, mutta se ei missään vaiheessa tarkoita että kannattaa heittää haaveet romukoppaan ja siirtyä "rehelliseen leipätyöhön". Vain yrittämällä voi onnistua ja vaikka omaa tekstiä ei koskaan julkaistaisikaan, voi olla ylpeä siitä että onnistui omissa tavoitteissaan ja on toivottavasti oppinutkin jotakin. Oppimisen myötä myös kirjoittaminen paranee, ja kustantajien palaute - jos sellaisen onnekkaana saa - voi parantaa sitä lisää. Kaikki eivät mahdu suurten kirjakauppojen hyllyihin, mutta ainakin itse koen yhtä lailla palkitsevaksi kun pienempi yleisö lukee ja pitää teksteistäni.

    Luulen kyllä että jokainen, joka on tosissaan harkinnut lähettävänsä tekstinsä kustantamoon on hyväksynyt sen tosiasian, että vain harva teos hyväksytään julkaisuun ja vielä harvempi lyö läpi. Siinä on ihan turha syyttää kustantajien ammattitaidottomuutta, koska kyseessä on aivan yksinkertainen totuus.
  11. Voi olla ihan iän vika, mutta alun perin kun kirjoitin käsikirjoitukseni kymmenisen vuotta sitten se oli käytännössä päiväkirja fiktion muodossa. Oivalsin jo kirjoittaessa etten koskaan edes halua julkaista sitä sellaisessa muodossa, mutta opin myös paljon hahmojen käyttäytymisestä samoin kuin myöhemmin analysoidessani tekstiä huomasin, miten paljon yliammuin hahmojen reaktioita (syytän teini-ikää). Kuitenkin teksti on kaukana kelvottomasta, vaan opin paljon tunteiden kuvaamisesta ja ennen kaikkea siitä, miten tunnetta voi ottaa mukaan tekstiin monilla eri tavoilla. Nykyään se lienee yksi vahvuuksistani kirjoituksissani ja se on kaikki perua päiväkirjamaisesta kirjoittamisesta.

    Nykyään pyrin hyvin tietoisesti etäännyttämään itseni ja omat mielipiteeni hahmojen tunteista ja yrittämään ymmärtää, miten hahmo oman taustansa ja tilanteensa perusteella reagoi tilanteeseen. Luonnollisestikin pääsen kuitenkin aina vain oman pääni sisään ja omiin tunteisiini kiinni, ja niinpä kaikki reaktiot perustuvat pohjimmiltaan omaan elämääni. Tämähän on kaikilla sama, eli omaa elämää ei koskaan voi poistaa tekstistään kokonaan.

    Jos jostakusta tuntuu, että omaa itseä tulee tekstiin liikaa, voi kokeilla lainata mitä olen alkanut itse teettää itselläni: sen sijaan että kirjoitan tilanteen suoraan dialogiksi, kirjoitan tunnereaktion ja mahdollisen pääpointin siitä, mitä henkilö sanoo. Minua kiinnostaa aina eniten, MIKSI hahmo reagoi kuin reagoi, eli yritän keksiä mahdollisimman loogisia syy-seuraus -suhteita ja kirjoittaa ne reaktion yhteyteen. Aika usein syyt ovat alitajuisia, joten ne eivät näy varsinaisessa dialogissa, mutta ne antavat minulle vähän lisää tarttumapintaa siihen, mitä haluan kirjoittaa.
  12. Pakko nyt kyllä nuhdella että ei aloittelevia kirjoittajia heti kannata ruveta pelottelemaan kustantajilla. Kirjoittaminen ihan ammattikirjailijoillakin alkaa rakkaudesta kirjoittamiseen ja sekin on samalla tavalla opeteltava kuin vaikka suhteessa olemisen taito. Omat halut ja näkemykset tulevat ensin ja sitten voi alkaa miettimään, olisiko jossakin yleisöä, joka voisi pitää samoista asioista kuin sinä. Että askel kerrallaan.
  13. Ensimmäinen asia on tajuta, mistä sinä itse ihan oikeasti olet intohimoinen. Se voi olla ihan arkinenkin asia tai johonkin elämänalueeseen liittyvä, kuten politiikka tai perhe-elämä. Kokenut kirjoittaja hakee inspiraatiota omasta elämänkokemuksestaan ja omista tuntemuksistaan. Mielikuvitus tulee jossittelun mukana sekä niistä asioista, joihin itse oikeasti kiinnittää huomiota. Jos esimerkiksi kukat eivät nostata sinussa minkäänlaisia tunteita, älä kirjoita niistä.

    Eräs kirjailija neuvoi kirjoittamaan vaikkapa puolen tunnin verran joka päivän alussa. Tarkoitus ei ole millään lailla kirjoittaa yhtenäistä tekstiä, vaan vapauttaa paperille kaikki ne aistimukset ja tunteet ja ajatukset, joita jatkuvasti leijailee mielessäsi joka tapauksessa. Harjoituksessa ei ole tarkoitus tarttua oikeinkirjoitukseen tai tyyliin, vaan yksinkertaisesti harjoittaa itseilmaisua kuin lihasta. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän uusia sanoja ja rakenteita tulee mieleen. Se alkaa niin pienestä, että kun itse oikeasti miettii kirjoittamista, alkaa kiinnittää huomiota siihen, minkälaisia sanoja ympärillä käytetään.

    Rohkeasti siis vain kirjoittamaan oli aihetta tai ei. Luultavasti tulet kyllä ennen pitkään huomaamaan, minkälaisiin aiheisiin palaat aina uudestaan ja uudestaan ja minkälaisia ajatuksia mielessäsi pyörii. Siitä se lähtee liikkeelle. :)
  14. Tänne on tullut valtavasti tosi asiallisia kommentteja puolesta ja vastaan. Itse kirjoitan nimenomaan fantasiaa ja painiskelen mammuttikokoisen romaanikokonaisuuden kanssa. Minulle ongelmaksi on tullut yrittää löytää raja sen välillä, kuinka paljon voi jättää lukijan oman arvuuttelun varaan ja kuinka paljon tälle on kerrottava, mistä jossakin asiassa oikeastaan on kysymys. Ainakin omalla kohdallani on niin, että siinä vaiheessa kun en oikeastaan ihan tiedä mitä olen tekemässä, lankean turhan helposti yksinkertaisesti selittelemään tarinan taustatiatoja viemättä tarinaa eteenpäin ollenkaan. Kaikki taustamateriaali mitä minulla on on tärkeää ja tähdellistä hahmojen käyttäytymisen ja heitä ympäröivän yhteiskunnan kannalta ja silti se ei myöskään saisi olla pääosassa.

    That said fantasiassa fantastinen on selkeästi ihan omassa roolissaan. Kuitenkin monille etenkin nuoremmille lukijoille juuri vieraan maailman tutkiminen on se, mikä fantasiassa vetää puoleensa. Tyypillinenhän ratkaisu tällaiselle tutkimuskierrokselle on käyttää päähenkilöä, joka on yhtä pihalla kuin lukijakin ja sitten vähitellen ripotella niitä tietoja sinne sekaan. Tämähän on tuttua niin Pottereista kuin LotReistakin omalla tavallaan. Jos tätä yrittää jotenkin kiertää siinä tulee melkein väkisinkin esiin se ongelma, ettei lukija yksinkertaisesti pysy kärryillä siitä, mitä on tekeillä ja saattaa kokea tekstin liian vaikeana. Se on sellaista tasapainottelua, että ainakaan minun kertojanlahjani eivät siihen kunnolla vielä riitä.
  15. Innostuin itse kirjoittamisesta 12-vuotiaana ja olen siitä lähtien kirjouttanut enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Komppaan muita siinä että ihan tärkein asia on kirjoittaa mahdollisimman paljon. Sinun ikäisenä minulla oli jatkuvasti muistilehtiö mukana ja käytin joka ikisen ylimääräisen minuutin kirjoittamiseen. Sillä ei ole merkitystä aiotko koskaan painattaa luonnoksiasi, vaan tärkeintä on jatkuvasti harjoittaa luovuuttasi ja kielellistä hahmotuskykyäsi kuin lihasta. Kun tulet vanhemmaksi, pidä mielessä että englanninkielisen kirjallisuuden lukeminen helposti rapistaa kielitaitoa.

    Olen muutaman hyvän kirjoitusoppaan lukenut, mutta suosittelen lämpimästi ihan tuoreimpia kielioppioppaita joissa puhutaan myös tekstin sävystä ja eri rooleista lauseiden sisällä. Yksi opas mitä voin lämpimästi suositella on myös suomen kielen laitoksella sisäänpääsykirjana käytetty Käyttökielioppi (2009), joka varmasti vapautuu kesää myöten. Jos harkitset vakavissasi julkaisuun yrittämistä, käy etsimässä Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? Teos on jo nähnyt useamman vuosikymmenen eikä näin ole metodien osalta täysin ajan tasalla, mutta Waltari puhuu paljon suomalaisen kirjailijan arjesta ja tuo mukaan sitä realismia, mitä julkaisua kaipaavan nuoren kirjoittajan on hyvä harrastaa.

    Onnea kirjoittamiseen. :)
  16. Kyllä minusta klassikot pitää tuntea, että tietää miten klassikko syntyy. Itse ainakin koen oppineeni jotakin Shakespearen, Tolstoin, Waltarin ja muiden lukemisesta. Monet tässä ja muissa ketjuissa näyttävät jotenkin olettavan, että arvostaminen tai esikuvana pitäminen tarkoittaa suoraan plagioimista, kun etenkin klassikkojen kohdalla kyseessä pitäisi olla enemmänkin se, että tiedostaa miten on jo tehty ja sen avulla osaa keksiä itse omaperäisemmän ratkaisun. Asiaa voitaneen verrata maalaamiseen, jossa perinteisesti on ensin tutkittu seikkaperäisesti tunnettujen maalareiden töitä ja vasta ne sisäistettyään lähdetty itse taiteilemaan. Siinä mielessä kaikki kirjat vievät aina tavalla tai toisella eteenpäin. Minusta kuitenkin kaikki genret pitäisi ainakin pintapuolisesti tuntea, jotta niistä muodostuu ikään kuin työkaluvalikoima, joihin voi tukeutua kun niitä tarvitsee. Kirjailijoilta voi myös omaksua asenteita itseensä kirjoittamiseen, se kun usein tihkuu esiin sieltä rivien välistä.
  17. Tarinatyylisi muistuttaa George R. R. Martinin kerrontatyyliä. Hänen tarinansa rönsyilevät, henkilöitä on runsaasti ja sivujuonet käydään kunnolla läpi. Hänen kirjasarjansa kolmas osa on niin pitkä, että se täytyi julkaista kahtena erillisenä kirjana! Hurjuakin ennakkotapauksia on siis nähty, mutta tällaisen tempun tekemiseen ei esikoiskirjailijalla usein liene varaa.

    Jos tarinasi olisi timanttia alusta loppuun voisin taata, että kustantaja tekisi kaikkensa julkaistaakseen sen pituudesta täysin riippumatta. Oikeasti kirjailijat - siis oikeasti maailmanluokankin kirjailijat - joutuvat kuitenkin karsimaan tarinoitaan rankallakin kädellä. Heidän voi kuulla surevan hahmoja, jotka eivät koskaan päässeet kirjaan asti, koska heidän tarinalleen ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Siksi suosittelenkin sinua seuraamaan heidän esimerkkiään ja miettimään, mitkä hahmot ja juonet ovat sellaisia, etteivät ne istu täydellisesti kirjan pääjuoneen. Virtaviivaistaminen ja yksinkertaistaminen ovat taitoja, jotka on pakko oppia jos haaveilee koskaan saavansa tarinaansa painoon.

    PS. Jos haluat jonkinlaisen käsityksen siitä miten pitkä tarinasi olisi painettuna, voit tehdä sen merkkilaskurin avulla. Kirjan sivulle mahdutetaan yleensä suunnilleen 2000 merkkiä, välilyönnit mukaan lukien.
  18. Jos tällaiseen haasteeseen tuntee houkutusta tarttua, mitkä mahtavat olla herran/rouvan/neidin yhteystiedot? En ainakaan itse koe mitään halua spämmätä ketjua (enkä palstaa) täyteen pitkiä tekstipätkiä, niistä kun on keskustelun osalta pelkkää haittaa.
  19. Aloitin itse kirjoittamisen jotakuinkin samassa iässä kuin sinä. Harrastin siinä sivussa tekstipohjaisia roolipelejä, joten sain jatkuvasti palautetta tekstini sujuvuudesta, kirjoitusvirheistä ja niin edelleen.

    Luulin saaneeni oman fantasiatekeleeni valmiiksi aikaa sitten, kunnes annoin sen levätä ja aloin sitten tarkastelemaan sitä kriittisesti uudestaan. No, voit arvata miten siinä kävi :D Siinä mielessä aika tekee tehtävänsä ja se sokeus kyllä irtoaa vähitellen, mutta toisaalta riskinä on myös liiallinen kriittisyys. Olen antanut lukuisten ystävien lukea valittuja kohtauksia tarinastani, jos heitä on sattunut kiinnostamaan. Ystäviltä on tosin kannattavampaa kysyä suosikkikohtia kuin rakentavaa kritiikkiä, koska kuten monet ovat todenneet, he eivät luultavasti uskalla vastata rehellisesti kuitenkaan.

    Jotkut lähettävät kirjansa arvostelupalveluun, ja useimmat ilmeisesti pitävät saamastaan palautteesta. Siitä löytyy tällä hetkellä ketjukin, jos palstan etusivua katsoo. Jos haaveilet joskus vieväsi tarinan julkaisuun, neuvoisin kuitenkin antamaan sille aikaa. Muistan, kuinka omakin alkuperäistekstini kävi lähinnä päiväkirjasta, ja olen ollut enemmän kuin iloinen saadessani muokkauksen myötä sensurioida sieltä sellaista, jota en kehtaisi muiden kanssa jakaa.

    Olen tosin kuullut sanottavan, että kustantamot pitävät omaelämänkerrallisista tarinoista, mutta samalla moni myös paheksuu sitä, että tarina on yhdistettävissä liian suoraan kirjailijan omaan elämään. Ottaapa siitä sitten selvää.
  20. Tauon ottaminen tai kirjoitusympäristön vaihtaminen kannattaa. Tekstiään kannattaa myös välillä yrittää katsoa toisesta näkökulmasta, niin että uusia oivalluksia syntyy ja mielenkiinto pysyy yllä. Itselläni on myös niin, että kaikki foorumit ja nettiyhteisöt vievät keskittymistä ja jaksamista kirjoittamiselta, joten pyrin viettämään niillä vain suhteellisen vähän aikaa.
    21. 5 / 12
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt