Vapaa kuvaus

Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.

Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.

Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.

Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.

Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.

Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.

Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.

Aloituksia

297

Kommenttia

2506

  1. Varokaa vasemmistoliittoa!

    Kyllöskä voisi elättää itse pari mamua mässäämällä vähemmän. Kyllöskän ja samalla vasemmistoliiton vaatimukset EU:n suht
    Maailman menoa
    11
    173
  2. Kiasman homonäyttely

    Mikä Kiasman johtoa vaivaa, kun remontin jälkeen aloitetaan heti Aidsiin kuolleen valokuvaajahinttarin valovanäyttelyll
    Maailman menoa
    5
    173
  3. Reppana Rinne

    Antti Rinne sönkkää eduskunnassa Sotesta, ikäänkuin siitä jotain tajuaisi. Reppana joka ei pystynyt edes pienenen taloy
    9
    173
  4. Jussi Halla-Aho...

    ... nousee eduskuntaan ja Soinikin saattaa jäädä äänissä jälkeen. Soini lähti rintamakarkurina leveän leivän EU:hun ja k
    Maailman menoa
    11
    172
  5. Teatteria Syyriassa.

    Vain typeryksest uskovat kaasuiskuihin, joita ei ole todistettu Assadin hallinnon tekemiksi. Sota on Assadin ja Venäjä
    Maailman menoa
    14
    172
  6. Fakki-idiootit hävittäjiä hankimassa!

    Suomessa on patatyhmiä päättäjiä, niin eduskunnassa kuin puolustusvoimissakin, jos kaavaillut 10 miljardin hävittäkaupat
    Maanpuolustus
    0
    171
  7. Turhaa hosumista "terrorismista".

    Päättäjät ja tutkijat ovat saaneet jo nyt päihinsä, että Suomessa on muka tapahtunut terrorismi-isku! Se ei ole kuite
    Maailman menoa
    1
    171
  8. Kepulit...

    .. saavat Kiviniemestä uuden puoluejohtajan ja vanhat jäärät peruukki- Pekkarinen ja pälvikalju Väyrynen jäävät lehdell
    Maailman menoa
    0
    168
  9. Posse on....

    .... syvältä, ja esiintyjät myös🤮🤮🤮
    Viihde ja kulttuuri
    3
    158
  10. Oikea tuomio.

    Myös lasten "hyväksikäyttötuomio" on niin p..... seestä, että se kuluu samaan kategoriaan kuin miehen "murhaaminenkin."
    Oikeudenkäynnit
    5
    155
  11. Poliitikkojen valheet!

    Pikkumies Ike Kanerva, joka ei ole saanut elämässään, eikä politiikassa juuri mitään aikaan, paitsi on osoittanut kiinno
    Maailman menoa
    3
    154
  12. Tekstaripellet Kanerva ja Vanhanen

    Kun tällä pikkumies Kanervalla seisoivat mulkku ja järki samaan aikaan, niin suttuisen blondin "puutarhaan" alkaa tehdä
    Maailman menoa
    3
    154
  13. Ilmastohihhulit!

    Vanhanen oli ilmastokokouksessa, joka on täyttä humpuukia lupaamassa kehitysmaille ensi alkuun 100 miljoonaa ja piti sit
    Maailman menoa
    7
    154
  14. Arvojohtajamme Halonen...

    .. joka tunnetaan ja jota arvostetaan laajalti koko maailmassa lähetti surunvalittelut henkilökohtaisesti Sellon henkilö
    Maailman menoa
    3
    154
  15. Banaanivaltio Yhdysvallat

    Yhdysvallat on muka oikeusvaltio, mutta on todellisuudessa se on rasistinen ja asema oikeuden edessä on erilainen must
    Maailman menoa
    23
    154
  16. Koiviston hyysääjät!

    Otatatteko te Koiviston hyysääjät osaa myös myös niiden kymmenien tuhansien omaisten suruun, joiden läheisen Koivisto t
    8
    154
  17. Poroshenkolla pökäleita pöksyissä!

    CIA:n ja FBI:n agentit pakenivat kiireellä Ukrainasta. Ukrainan parlamentin entinen jäsen Igor Markov ilmoitti, että mi
    NATO
    9
    153
  18. Natokiimaiset vauhdissa eduskunnassa

    Ukrainassa länsi- ja natsimielinen roskajoukko kaappasi vallan lailliselta presidentiltä ja nyt eräät eduskunnan vähälah
    Maailman menoa
    54
    152
  19. Eroa Soini

    Eikö tämä läskipallero ymmärrä erota? Hän haluaa, että, että naisia kuolee laittomiin abortteihin naurettavan uskont
    Politiikka
    0
    151
  20. Takinkääntäjien kunkku!

    https://www.youtube.com/watch?v=02blzuvq7Jk Sika- Soini takinkääntäjien kunkku. Voiko Suomen politiikassa enää olla suur
    Puolueet
    6
    150