siare

siare profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Koulutus: Yliopisto/korkeakoulu Ammatti: Muu Ase tai siviilipalvelus: panssarijääkäri

Liittynyt 16v sitten
14 aloitusta · 6261 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
Vanhimmat esineeni ovat kirjoja; vanhin niistä on Henricus Soteruksen "Svecia sive de Suecorum Regis Dominiis et opibus", painettu 1631.
Huomautan nimimerkille "itsekin antiikkia", että ensipainoskirjat eivät yleensä ole arvokkaampia kuin myöhemmät painokset, poikkeuksena ovat vain todella tunnettujen kirjojen (esim. Seitemän veljeksen tai Kalevalan) ensipainokset. Tosin 1800-luvun alun kirjat eivät ole hirveän kalliita, etenkään uskonnolliset.
Olen aika varma että tarkoitat erästä Hugo Simbergin maalausta, teoksen nimeä en ikävä kyllä muista.
Hintaan vaikuttavia tekijöitä: onko teos hyvässä kunnossa (jos kannet ovat irti ja sivut repeilleet, ei sillä ole mitään arvoa), onko siinä korukannet vai arkisemmat kannet, onko alkusivuilla mielenkiintoisia käsintehtyjä merkintöjä tai exlibris.
Joka tapauksessa sanoisin sen olevan korkeintaan muutaman kympin, en tiedä juuri tuon kyseisen kirjan hintamääritelmää, mutta 1900-luvun alussa painetut kirjat ovat keskimäärin halvempia kuin kirjakaupoissa myytävät uudet kirjat.
Kannattaa käväistä jossain divarissa tai antikvariaatissa kysymässä tarkempaa (ja luotettavampaa) hinta-arviota.
Muistan kun lukioaikanani äidinkielenopettajani kertoi että klassikkosaduissa on todella paljon kaksimielisyyksiä, koska ennen ajateltiin että myös vanhempien on saatava huvia kirjoista.
Esimerkiksi: Hannussa ja Kertussa paha noita haluaa lihottaa Hannua ja kokeilee toisinaan hänen "käsivarttaan" aikomuksenaan lopulta työntää hänet "uuniinsa". Tuhkimossa prissi sovittaa "jalkoja lasikenkiin" löytääkseen sen tytön jonka kanssa vietti yön "tanssien". Kun alkaa miettimään, näitä samantasoisia monimielisyyksiä on aika monessa sadussa.
Se, minkä takia ohjelmassa arvioitu taulu oli niin halpa, johtui yksinkertaisesti siitä, että se oli huono, siitä näki aivan selvästi että se oli harrastelijan tekemä. Jos se olisi oikeastin ollut Järnefeltin tekemä, niinkuin omistaja väitti, olisi se myös ollut teknisesti paljon laadukkaampi. Järnefelt ei vain yksinkertaisesti maalannut niin kömpelösti toteutettuja töitä.
Eli koulutettujen taiteilijoiden työt ovat arvokkaampia, koska ne ovat parempia (maalaustekniikan osalta ainakin). Ei yksistään tekijä, vaan hänen osaamisensa, tekee niistä arvokkaampia, kuin harrastelijoiden työt.
Ja se että arvioija kehui työtä hienoksi, johtui varmaan lähinnä siitä, ettei hän halunnut pahoittaa omistajan mieltä.
Jälkipolvia kiinnostavat nimenomaan epäolennaisuudet. Muistetaanko Rooman keisari Caligulasta muuta, kuin että hän nimitti hevosensa senaattoriksi?
Joku 1600-luvun teologi/filosofi kirjoitti aikoinaan kirjan "Kolme huijaria" (en muista alkuperäistä ranskankielista nimeä) viitaten Jeesukseen, Moosekseen ja Muhammediin.
Maailmankirjallisuuteen kuuluvista suomalaisista kirjoista pitäisi lukea ainakin Kalevala ja Sinuhe Egyptiläinen
No itse asiassa valmistumisaikansa mittapuulla Mona Lisa on iso muotokuva, varsinkin kun ottaa huomioon että se esittää vain porvarinaista, siis jokseenkin merkityksetöntä henkilöä.
olen huomauttanut asiasta eräässä aikaisemmassa keskustelussa ja huomautan taas: jotta mikä tahansa teos olisi taidetta, sen on oltava taidolla tehty (latinan sana "ars", mistä mm. englannin "art" tulee, tarkoittaa sekä taidetta että taitoa, kuin myös saksan ja ruotsin "kunst", suomen "taide" tulee sanasta "taitaa", jne.). Kaikki muut perustelut ovat vääriä. Esim. se, että teos on tehty tunteella, ei tee siitä vielä taidetta. (Kyllähän murhatkin tehdään erittäin suurella tunteella, mutta onko murha taidetta?)
Se on Edelfeltin tekemä maalaus. Muistaakseni se kuvaa jonkin purjehdusseuran veneitä Helsingin edustalla.
Totta, ruotsalaiset kustansivat rakentamisen, mutta "rakentamistöissä oli mukana myös suomalaisia", kuten jo totesin. Totta myös se että mitään suomea ei ollut, oli vain Turun hiippakunta, minkä alueella asui lähinnä suomea (siis muinaista kantasuomea vai mitä se nyt on?) puhuvia ihmisiä.
Linna rakennettiin Suomen (mikä siihen aikaan oli sama kuinTurun hiippakunta) alueelle ja rakentamistöissä oli mukana myös suomalaisia.
Kun Viipuri 1700-luvun alussa joutui Venäjän haltuun, se pysyi suomalaisten asuttamana kaupunkina, mitään evakuointia ei suoritettu, niinkuin viime sodissa. Kun Venäjä valtasi koko Suomen 1809, liitettiin Viipuri muun ennestään Venäjelle kuuluneiden suomalaisalueiden kanssa Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Niin että jos ei lasketa viimeisimpiä 65 vuotta, on Viipuri linnoineen aina perustamisestaan lähtien ollut suomalainen.
Eiköhän se Ptolemaios hankkinut tietonsa kotikaupunkinsa Aleksandrian suuresta kirjastosta. Hänen tiedetään käyttäneen lähteenään kreikkalaisten tieteilijöitten kirjoituksia, ei lähi-Idänstä peräisin olevia tietoja.
Kreikkalainen viisaus on on suurilta osin kreikkalaisten itsensä kehittämää, tosin he itse ajattelivat perineensä sen egyptiläisiltä.
Ne kaupunkinäkymät ovat liian naivistisia minun makuuni. Muotokuvat ovat vain huonoja. Merinäkymät ovat parasta antia, joskin osa niista taitaa olla enemmän tai vähemmän Aivazovskin teoksista mukailtuja.
Onneksi maalaukset eivät sentään ole mitään käsitetaiteellista roskaa, vaan niissä on yritystä.
"Minä puhun Nationalmuseumista, Eremitaasista, Pradosta, Ufficista ja muista maailman merkittävistä museoista."

Hassu juttu; ensimmäisenä mainittua lukuunottamatta nuo museot kuuluvat maailman tunnetuimpiin ja kävijämäärältään suurimpiin, vaikka niissä onkin esillä lähinnä pölyttyneitä "kuolleita maalauksia". Ettei vain olisikin niin, että juuri ne teokset, joita "on saanut katsella väsyksiin asti jo vuosikymmeniä sitten" ovat niiden suosion syy?
Adolf Hitlerin "Taisteluni"-kirjasta
Eipä niillä taida hirveästi arvoa olla, jos tunnearvoa ei lasketa. 1900-luvulla painetut koulukirjat liikkuvat muutaman euron kappalehinnoissa. Niitä on painettu niin suuria määriä, että ne ovat hyvin yleisiä ja toisaalta niitä ei osteta, joten niistä on ylitarjontaa.
Vasta 1800-luvun puolivälin paikkeilla ja sitä varhemmin painetuilla oppikirjoilla on jonkinlaista rahallista arvoa.
Onhan Huovisen "Veitikka"-kirja toki mukavaa luettavaa, mutta kannattaa pitää mielessä että se on hupailumielessä tehty parodia historiasta, ei tieteellinen tutkimus.
Nykypäiviin on säilynyt niin äärettömän pieni osa antiikin ajan kartoista. Ne kun oli tehty papyrukselle, mikä säilyy korkeintaan muutamia satoja vuosia (jos ei lasketa Egyptin rutikuivaa ilmastoa, missä se kestää tuhansia vuosia). Suurin osa antiikin ajan kartoista on säilynyt vain keskiajalla kopioiduista kopioista, joten ne antavat aika huonon kuvan sen ajan tietämyksestä. Joitain vähäarvoisia autenttisia antiikin ajan karttapaloja on säilynyt, mutta ne ovat pahasti puutteellisia. Parhain säilynyt antiikinajan kartta, kiveen kaiverrettu Rooman kaupungin kartta, joka on monena palasena, kertoo kyllä siitä, että sen ajan maanmittaus oli hyvinkin kehittynyttä.

Niin että vastauksena kysymykseesi sanon, että kyllä aikoinaan on ollut paljon kehittyneempiä karttoja kuin ne, mitkä ovat säilyneet meille.
309 / 314
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt