Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. Pitihän sitä käydä katsomassa millaista menoa siellä on.

    Täytyy ihmetellä, miten erilaisia me ihmiset voimme olla, ilman että joitain suljettaisiin laitokseen.

    Ennustukset sinänsä ovat tavanomaisen mitäänsanomattomia.

    Oikeassa ennustuksessa tiedetään asiat oikean paikan, kellonajan ja tapauksenkuvauksen tarkkuudella. Siksi oikeita ennustuksia ei juuri vastaan tulekaan. Yleensä ne ovat epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia. Onkin oikeastaan ihme, että ne siitä huolimatta menevät useimmiten mönkään.
  2. Minä kutsuisin sitä mielummin erehdykseksi.

    Osittain kyseessä on kritiikitön suhtautuminen kertomuksiin ja väitteisiin, mikä on vain hyväuskoisuutta ja haluttomuutta tai kyvyttömyyttä asettaa niitä kyseenalaisiksi.

    Osin taas uskova on vuorovaikutuksessa omassa päässään olevan "entiteetin" kanssa.

    Silloinkaan kyseessä ei välttämättä ole harha, vaan kyseinen persoonallistuma todella vaikuttaa ihmisen korvien välissä. Se ei kuitenkaan ole yksilön ulkopuolinen jumalhahmo, vaan henkilön oman alitajunnan synnyttämä "sisäinen ääni".

    Siksi eri uskovien "jumalilla" on eri tahto ja mieltymykset kuin muiden yksilöiden jumalhahmoilla. Toisen ihmisen Jeesus sallii vaikka homoliitot kun taas naapurin oma Jeesus ei kärsi edes keskikaljaa.

    On mielenkiintoista, että suvaitsemattoman ihmisen jumalat ovat tiukkoja ja tuomitsevia kun taas joviaalin persoonan jumalat ovat pehmeitä kuin hiiriemon vatsa.

    Voisiko siitä vetää joitain johtopäätelmiä?