Atk-tuki

Se päivä oli todella hankala. Vähän häpesin kiihottuneisuuttani. Olin käynyt kädellä työpaikan vessassa jo kaksi kertaa, mutta olo ei tuntunut rauhoittuvan. Mitä ihmettä? Miehethän tämmöisiä runkkareita ovat, eivät nais…

Yhteissaunassa

Olimme menneet saaristoon juhlistamaan jotain isompaa saavutusta silloisessa firmassa. Tavan mukaan tarjolla oli alkoholia ja ohjelmassa oli saunomista sekä rentoja pelejä. Kaikilla oli ihan mukavaa, luulisin. Paikassa …

salon secret

Se tapahtui kolme vuotta sitten, niin sanotun pikkujoulusesongin aikaan työpaikallani, ystäväni omistamassa parturi-kampaamossa. Olin vasta 23 -vuotias, mutta työskennellyt hiusalalla jo kaksi vuotta, olin ylpeä osaamis…

Silmän

Tsau! Eikös ole hienosti leikattu kun portaista mahtuu kulkeen, totean osastonhoitajalle hänen tullessa töihin aamulla. Olen leikannut ruusunmarja pensasta ulkona olevien betoniportaiten päältä kun pensaat oli hiukan vi…

Töissä

Tylsä päivä töissä. Istun koodaamassa koneen ääressä ja pitkästyn. Ylläpito on sulkenut viime viikolla pääsyn chatteihinkin. Vituttaa... Olen siis päätynyt nörttihommiin. Joskus lukioaikana olin työharjoittelussa raksal…

Baarimestaria panemassa

Baarimestaria panemassa 80-luvulla olin töissä yöportierina eräässä pienessä hotellissa Etelä-Suomessa. Hotellissa oli myös paikkakunnan suosituin tanssiravintola. Maanantaisin paikkakunnan tanssikansa kokoontui naisten…

Assarina

"Nähdään sitten maanantaina klo 09:00 ja kirjoitetaan sitten se työsopimus ja esittelen paikat sulle"- sanoi Sami. Sami, mun tuleva esimies. "Aah, ajattelin" Hän on kuin rakkauden jumala tai ainakin hyvin lähellä sitä. …

vaimo

siittä että oli työpaikalla peuhannu työ johtajan kans ???????? arvakkaa mis tämä vielä taphtu

siivoojatypy

Jaahas, se onkin jo kahvitunti, tuumaan mielessäni kun katson kelloani. Taidankin vilkaista cityn nettisivuilta, että onko uusia seksikkäitä nuorten naisten kuvia tullut galleriaan. Ja löytyyhän sieltä eräs oikein kiva …

mahtavaa

työpaikalla vieraan miehen kans kun oma mies on kiltisti kotona ei tiedä mitään . tuntuu hyvältä kun vieras sormi työntyy märkään vakoon siivous kopis .ja kun meet kotio pillu paisuksis ja nii tuntuu kiihottavalta mennä…

nainen

Tule luokseni, otan sinut hellästi tai kovaa...pukeuduthan sexysti jakkupukuun tms. niko(ät)suomiplaza.net

Viattoman likaista...

Tarina on täysin fiktiivinen! Siitä on jo kauan aikaa, kun menin töihin Helsingin keskustassa sijaitsevaan hotelliin. Opiskelin kyseistä alaa, joten extrahommat hotellissa olivat olevinaan minulle hyvää työkokemusta - m…

tauko huoneessa

annoin vieraan miehen hieroa märkää ja kiimasta pillua.olen 30 nainen olen naimissa ollut 20v ilman syrjähyppyjä.mutta nyt en tiä mikä meni .halusin vierasta kullia ihan hullun lailla .vaikka mieheni ehdotteli joskus et…

Pikkujoulut avohaarahousuissa

Työskentelen firmassa, joka on eräänlainen ”ideatalo”. Keksimme ja myymme markkinointiin ja liikkeenjohtoon liittyviä ideoita ja tarvittaessa muutakin. Olemme myös mainostoimisto ja konsultoimme media-alan yhtiöitä. Fir…

Remontista nautintoon

Olen 28v kundi eräästä suuremmasta kaupungista. Työskentelen melko suuren konsernin palveluksessa, sen huoltopuolella johon kuuluu työskentelyä mm. trukkien ja traktorien kanssa. Olin päivän painanut hommia traktorilla …

Pikaylläri

Olin yksissä työpaikan bileissä jutellut ihanan Paulan kanssa seksiongelmistani vaimoni kanssa. Tänä aamuna Paula tuli kysmään miten homma on edennyt. Sanoin suoraan ettei hyvin mene. Paula katsoi tiukasti silmiin, kert…

Ylitöissä

- Nella hei, voitsä kirjottaa viel nää puhtaaks? Kiitti! Marianne heittää eteeni pinon papereita, joissa on jos jonkinlaista töherrystä, yliviivauksia ja nuolia sinne tänne. Huokaisen voipuneesti ja vilkaisen kelloa. Pu…

Päivä avohaarahousuissa

Tässä on sihteerimme Riitta "avohaarafarkuissa". Miten hän joutui kuvattavaksi selviää, kun luet tämän kertomuksen. http://images.imageturtle.com/users/3108/hl/7a5d227dca0b2534467d734ca48acab7.jpg Työskentelen firmassa,…

Unelmien inventaari

Silmäilin listaa inventaarioon osallistuvista. Etsin tiettyä nimeä ja listan loppupäästä se iski silmiini, Marika, hän oli ilmoittautunut! Salamana raapustin nimeni jonon jatkoksi. Yrittäisin ilman muuta saada hänet par…