http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000038181811
Vaimoni lähti taas tavanomaiselle naintimatkalle Vikkarin Cindarellalla. On ollut risteilyllä monta kertaa aikaisemminkin. Tulee taas kotiin hyvin naituna huomena illalla. Pääsen sitten liukkaille. On tosi upeeta. Kerra…
Sain Siljalta risteilytarjouksen. Se oli niin edullinen, että päätin kokeilla sitä. Asun Tukholmassa ja olen resissannut tosi usein kotimaani ja ruotsin välillä. Tunsin kaikki laivat jo aika hyvin. Olihan niissä suhteel…
Olemme olleet viisi vuotta naimisissa ja olen pitkään aavistellut vaimon uskottomuutta. Olen koko aika epäillyt, että hän harrastaa seksiä lastensa isän kanssa. Olen epäillyt, että he käyttävät kaikki mahdollisuutensa h…
Heips! Mitäs sanotte seuraavasta: Olen keski-ikäinen mies. Naimisissa ollut saman naisen kanssa jo 30 vuotta. Nuorena olimme PALJON uskottomia toisillemme. Vaimoni oli ensin, monta kertaa, monen miehen kanssa noin kolme…
Tästä alkaa mun uusi elämä. Näin ajattelin sinä aamuna kun hyppäsin ensimmäistä kertaa varhaiseen aamubussiin, tosin uudella suunnalla. Aloittaisin työn uudessa paikassa. Edellinen vuosi oli ollut työntäyteinen ja raska…
LAPSEN HANKINTA Tämä juttu perustuu täysin tositapahtumiin, joten jos olet herkkä nahkainen niin älä lue tai ainakaan kommentoi mitään typerää. Eli olemme tällainen nuori pariskunta minä 26v ja vaimo(mia) 24v. Molemmat …
LOMALLA Olemme tälläinen nuori aviopari. minä 29v ja vaimo(Mervi) 25v. Lapsia ei ole ja naimisissa olaan oltu pari vuotta. Yhdessä jo 7 vuotta. Vaimoni on mielestäni kaunis, vaalea hiuksinen ja muuten hoikka mut takapuo…
tarina perustuu osaksi tosi tapahtumiin. kirjoitus on ensimmäiseni.. älkää olko liian julmia.. :) -Ai niin, unohdin sanoa että sähkömies käy tänään iltapäivästä asentaa loput kaapelit.. oletko kulta sen aikaa kotona ett…
Sormus ei ollut esteenä, eikä edes hidasteena, sille jätkälle joka viime yönä baarissa iski silmänsä tyttöystävääni. Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa kaksi vuotta, ja olen aina epäillyt hänen uskollisuuttaan. S…
Se oli yksi tämän kesän harvoista aurinkoisista päivistä. Kesämökilleme tuli vieraaksi vaimon ystätär Terhi. Hän on minua ja vaimoani viitisen vuotta nuorempi, tumma, hoikka nainen ja harrastaa aktiivisesti liikuntaa, k…
Olin ystävättäreni kanssa ravintolassa tanssimassa, vientiä oli ja porukkaa paikalla, ukot oli jossakin kalareissulla. Ystäväni Mirkku ( keksitty nimi ) tanssi yhden komean, mutta vähän vanhemman kauppamatkustajan kanss…
Juuri tänä yönä minä antauduin lähes tuntemattomalle miehelle. Hmm, me molemmat taidamme olla varattuja.. Mielipuolisen kiimaista seksiä. Annoin miehen piiskata kirjaimellisesti itseni mustelmille. Naida riekaleiksi huo…
Se oli viime talvea kun Masa alkoi pommittamaan mua mesessä. Yritin sille sanoa moneen otteeseen, etten mä halua mitään, koska olen onnellisessa avoliitossa Ronin kanssa. Meillä meni Ronin kanssa hyvin, seksiä oli tarpe…
Veljeni on perinteiseen tapaan perheineen viettämässä Juhannusta mökilläni. Lämmin päivä kului nopeasti saunomisen, syömisen ja uimisen merkeissä. Alakouluikäiset lapset olivat uimisesta ja muista päivän touhuista niin …
Kyllä Suomen kesään muutama kuuma hellepäiväkin mahtuu. Laitoit uimapuvun päälle lähtiessäsi kitkemään pienestä puutarhastasi enimmät rikkaruohot. Pensaiden välistä näit, kun naapurin perhe pakkautui autoon ja teki läht…
Tämä tapahtuma tapahtui muutama vuosi sitten Rovaniemellä. Tapahtumat tulevat takuulla mieleeni viellä silloinkin kun istun vanhana kiikkus tuolissa. Tapahtumat lähtivät liikkeelle kun yksi kaveri huomasi ilmoituksen mi…
Onko teillä lempi juttua tai kirjoittajaa mitä seuraatte? Suositelkaa. Mitä vain
Häät oli menneet aivan kuten oli ajateltu. Minun tehtäväksi oli annettu järjestää morsiammen ryöstö. En keksinyt muuta kuin että veisimme morsiammen autolla kilometrin päähän mökille paukuille. Kaverini oli kuskina ja a…
Vaivihkaa huomasin, että vaimoni oli jo pitkään ottanut ohjat käsiinsä seksielämässämme, koskien myös muuta elämäämme. Hän määrää, koska saan, mitä saan, mitä teen. Kaikki alkoi lomamatkallamme, missä olimme yhdessä. Va…