Haluaisin ottaa sinut syliini ja istuttaa penikseni sinun mehevään ruusunmarjaasi T:J
Täällä tuntuu olevan paljonkin asiaa miettineitä ja siksipä kerron meidän tarinamme. Meillä kaikki alkoi siitä kun vaimon ystävätär tuli juhannusta viettämään meille rakastajansa kanssa. Minä olen matkatöissä enkä itse …
Minua on aina kiihottanut ajatus vieraasta miehestä naimassa vaimoani. Niinpä kerran sitten hain chatissa miestä pariskunnalle ja kerroin hänelle haaveestani. Sovimme "satunnaisesta" tapaamisesta paikallisessa baarissa …
Saila oli meillä lomilla ja kesäisin. Jo 10 vuotiaasta asti. Viimeisellä kerralla saila oli jo 18 ikäinen. Itse jo reilut 40 olevana huomasin Sailan kehityksen. Vaimoni oli mennyt iltavuoroon töihin ja olimme Sailan kan…
OSA 3. Viimeisenkin hoidon (ehkä parhaan..) jälkeen lähdin takaisin kylpylän sviittihuoneistooni. Hämmästyin, kun huoneistoni oven alta oli työnnetty lappu: ”Tavataan aulabaarissa 20.00”. Ihmettelin hetken, kuka lapun o…
Jatkoa samannimiseen tarinaan tällä palstalla.. OSA 2. Tyttöjen ravintolaillasta, kelohuvilalla myöhemmin tapahtuneisiin tapahtumiin, oli kulunut jo kuukausi. Olin jo mielessäni huokaissut helpotuksesta, että kuukautise…
Olemme olleet mieheni kanssa nyt neljä vuotta yhdessä, ja meillä on myöskin (1v.) pieni vauva. Ongelmani on ensinnäkin se, että miehelläni ja minulla ei ole ollut seksielämää vauvan synnyttyä. Olen koittanut siitä huoma…
http://www.itsetyydytys.org/novellit/novelli.php?id=468
Onko kyseisenä ajankohtana lähdössä naisia reissuun jotka, haluaisivat tanssia ja ehkä tutustua lähemmin??
Olisi kiva ja virkeä, tumma seniorirouva yhden illan vapaalla. Tule tanssimaan ja...sitten näkee.
Olin juuri päässyt armeijasta kun lähdin äitini kanssa kahdestaan Espanjaan lomalle. Ensimmäisenä päivänä olimme olleet kaupungilla ostoksilla ja kävelyllä. Hotelliin palattuamme menin parvekkeelle tupakille ja äitini o…
Mua vedettiin nenästä 3 vuotta.Ukko petti mua kolme vuotta ennen kun sain tiedon.Oli tehnyt entisen akan kanssa viellä myös mukulan.Ja mun kanssa teki 2 ennen kun sain tiedon.Oli kauheeta...
Jokin aika sitten lähdimme viettämään iltaa tyttökaverien kesken. Meitä oli viisi noin kolmekymppistä rouvaa. Tarkoitus oli käydä syömässä ja suunnata sitten tanssiravintolaan iltaa viettämään. Ilta sujuikin rattoisasti…
Mitä jos jättäisit sen vain haaveilun tasolle, ja muistaisit tämän: Sinulla voi olla yhtä kivaa vaimosi/naisesi kanssa, kunhan vaan näet vähän vaivaa, etkä odota, että hän tekee kaiken! Ehkäpä naisesikin haaveilee... Mi…
Olen halunnut sua jo monta vuotta, siitä asti kun näin sut ensi kerran. Siniset silmät, naurava suu ja herkulliset huulet. Pieni peppu ja hoikka vartalo. Riski meidän jäädä kiinni teostamme on niin suuri, että se on jar…
Tämä tapahtui menneellä viikolla. Olin Millan, vaimoni siskon luona yötä, koska olin työmatkalla etelä-suomessa. Milla oli ollut juhlimassa kaveriensa kanssa illalla. Olin nukahtanut jo hyvissä ajoin, mutta Millan kotii…
Oltiin kylässä mieheni vanhempien luona. Siellä oli myös mieheni sisko uuden poikaystävänsä Mikan kanssa. Hän oli tosi komea ja mukava ja hyvin itsevarma,muttei itseään täynnä.Hän sai sydämeni heti hakkaamaan sataa ja a…
olemme kohta nelikymppinen aviopari ja nykyään pääsemme melko vapaasti kulkemaan ja viettämään omaa elämäämme.olemme sopineet,että liika mustasukkaisuus eisaisi olla esteenä,että molemmat saavat tietyn vapauden hieman f…
Huomasin tässä kun työkaveri oli vaimonsa kanssa kylässä ja lämmitimme illalla saunan . Me miehet oltiin ensin saunassa ja sitten oli vaimojen vuoro . Istuimme kaverini kanssa saunatakeissa olohuoneessa juomassa olutta …
Kävipäs sellanen yllätys että eipä paremmasta väliä. Olin töissä, kuten piti vaimonikin. Ajoin kotimme ohi työmatkalla, ja ihmeekseni näin että sisältä näkyi valot. Piti oikein mennä katsomaan että kuka siellä on kun ol…