Muutaman euron tuntipalkalla työntekijät ravintolassa

Ihmettelin kun samat työntekijät ovat töissä tv:stäkin tutun kuuluisan keittiömestarin ravintolassa aamu varhaisesta iltamyöhään. Kysyin heiltä asiaa ja kertoivat tekevänsä 16-18 tunnin päiviä jopa kaksi viikkoa yhteen putkeen. sitten päivä pari vapaata ja taas sama tahti. Ihmetellen kysyin että saatte varmaan mahtavat ylityökorvaukset ta palkalliset vapaat. vastaus yllätti täysin. Ei mitään, ainoastaan normaali palkka. Miten on mahdollista tänäpäivänä teetättää suomessa 120 tuntisia työviikkoja jatkuvasti ilman periodi- tai ylityökorvauksia.
Tässä käyttää kuuluisa keittiömestari kuuluisuuttaan häikäilemättömästi hyväksi. Tulijoita kuulemma on. Itse kierrän ainakin ko ravintolan tämän jälkeen kaukaa.
Herää kysymys miten työtekijätkin on niin lampaita ettei nosta asiasta mekkalaa, mitkä on syyt jotka panee tekemään muutaman euron tuntipalkalla järjettömän pitkiä työpäiviä jopa terveyden kustannuksella.
5150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

HöpöHöpö

Äänestä

Kuvailemasi on ihan normaalia huippukokin urasta haaveilevalle nuorelle. Ei ole harvassa ne jätkät, jotka jo kouluaikana elävät ruoanvalmistukselle omien sanojensa mukaan ja ovat valmiita menemään huippuravintoloihin töihin ilmaiseksi harjoittelemaan. Kilpailu on niin kovaa alan huipulla, heikot sortuu elon tieltä ja perheestä saati vapaa- ajasta ei ole tietoakaan. Vähemmän kunnianhimoisten mutta silti lahjakkaiden tulokkaiden on hankalaa aloitella uraansa, kun itsensä työllä tappaminen ei oikein iske, mutta haluja päästä perus-Rossoja pidemmälle löytyy.

Äänestä
  • Täällä Helsingissä ainakin Välimäki teetättää keittiöissään 100 tuntia viikossa perus kuukausipalkalla ilman korvausvapaita tai ylityökorvauksia. Täysin tajutonta menoa, ei täytä mitään työaikalekeja.

    Äänestä

samaa juttua eräässä michelin tähden ravintolassakin, Lisäksi siellä on fyysistä uhkailua.Mutta väkeä tulee kokoajan lisää.vaihtuvuus on kova.Ylityö korvaukset? hah jos jaksat mennä oikeuteen mutta sen jälkeen on vaikea saada helsingistä töitä.Ei en ole ollut siellä töissä mutta tuttavani ovat olleet.

Äänestä

Sori pikku korjaus, paikalla ei ole Michelin tähteä mutta keittiöpäälikkö on niitä ansainnut..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruokailija kirjoitti:

Ihmettelin kun samat työntekijät ovat töissä tv:stäkin tutun kuuluisan keittiömestarin ravintolassa aamu varhaisesta iltamyöhään. Kysyin heiltä asiaa ja kertoivat tekevänsä 16-18 tunnin päiviä jopa kaksi viikkoa yhteen putkeen. sitten päivä pari vapaata ja taas sama tahti. Ihmetellen kysyin että saatte varmaan mahtavat ylityökorvaukset ta palkalliset vapaat. vastaus yllätti täysin. Ei mitään, ainoastaan normaali palkka. Miten on mahdollista tänäpäivänä teetättää suomessa 120 tuntisia työviikkoja jatkuvasti ilman periodi- tai ylityökorvauksia.
Tässä käyttää kuuluisa keittiömestari kuuluisuuttaan häikäilemättömästi hyväksi. Tulijoita kuulemma on. Itse kierrän ainakin ko ravintolan tämän jälkeen kaukaa.
Herää kysymys miten työtekijätkin on niin lampaita ettei nosta asiasta mekkalaa, mitkä on syyt jotka panee tekemään muutaman euron tuntipalkalla järjettömän pitkiä työpäiviä jopa terveyden kustannuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu