tai rinnakkaissuhteet missään olosuhteissa? Minkälainen sellainen olosuhde olisi jossa hyväksyisit pettämisen? Olen tässä mietiskellyt asiaa koko päivän erään tuttavapiirissä olevan tilanteen takia. Joskus elämä voi heittää eteen sellaisia arvaamattomia tilanteita joissa kynnys madaltuu ja pettämiselle voi nähdä jopa pienen pienen "oikeutuksen".
"Hyväksytkö" pettämisen
26
702
Vastaukset
- Miesssssssssssssssss
En mä itselleni hyväksy pettämistä, enkä kumppanilleni kun sellainen on.
Mutta, ymmärrän että ihminen saattaa olla niin nurkkaan ajettu ja henkisesti lannistettu että pettäminen tapahtuu. Ihmisellä saattaa olla niin paha olla että se hakee lohtua pettämisestä. En halua siis tuomita ketään. - Miss Fury
En hyväksy pettämistä. En näe mitään mahdollista oikeutusta yhteisen sopimuksen rikkomiseen ilman toiselle kertomista.
Rinnakkaissuhteissa en taas näe mitään vikaa jos kaikki tietävät ns missä seisovat ja ovat samalla aaltopituudella.- Miss Fury
Nyt tuli heti pari poikkeusta mieleen. Eli juurikin suhde jossa toinen on jo tavalla tai toisella paskonut jutun päälle eli kaltoinkohdellut tai pettänyt itse. Jos kumppani on väkivaltainen ja ero ei onnistu jostain syystä ja kertominen johtaisi pahoinpitelyyn.
Esimerkiksi näin. - Miesssssssssssssssss
Näin mäkin ennen ajattelin, mutta sitten kun tuli enemmän elämänkokemusta niin huomasin että ihminen on tietyissä olosuhteissa valmis tekemään ihan mitä tahansa.
- GG
Miss Fury kirjoitti:
Nyt tuli heti pari poikkeusta mieleen. Eli juurikin suhde jossa toinen on jo tavalla tai toisella paskonut jutun päälle eli kaltoinkohdellut tai pettänyt itse. Jos kumppani on väkivaltainen ja ero ei onnistu jostain syystä ja kertominen johtaisi pahoinpitelyyn.
Esimerkiksi näin.Jos toinen olisi pettänyt, niin silloin minäkin voisin ymmärtää/hyväksyä että se toinenkin pettää. Tosin jos mua petettäisiin, niin lähtisin hyvin nopeaan kävelemään, eikä siinä olisi aikaa "saatavien kuittaukseen".
- Miss Fury
GG kirjoitti:
Jos toinen olisi pettänyt, niin silloin minäkin voisin ymmärtää/hyväksyä että se toinenkin pettää. Tosin jos mua petettäisiin, niin lähtisin hyvin nopeaan kävelemään, eikä siinä olisi aikaa "saatavien kuittaukseen".
Nimenomaan ja juuri näin.
- no,,,,
Tapailusuhteissa voi hyväksyä. Muussa tapauksessa ei. Minä jos hakisin vakavaa parisuhdetta, en siinä tapauksessa jatkaisi suhdetta tapailemani ihmisen kanssa, jolla on monia naisia. En usko, että luottamuspulaa ihmissuhteisiin hakevien kanssa voisi olla parisuhde mahdollista.
Liitoissa sitten taas.. en osaa ottaa kantaa. - Tyttönen_82
Tämä mun tuttavapiirin tapaus on sellainen, että lapsen saatuaan nainen jotenkin syrjäytti miehen koko kuviosta. Mitä isommaksi lapsi on tullut, sitä pahemmaksi se on mennyt. Nainen ei jaksa yhtään kiinnostua muista ihmisistä tai kuunnella muita, puhua pälpättää itsestään ja lapsesta ja lapsi on kaiken huomion kohteena. Miehellä ei ole mitään virkaa koko kuviossa, paitsi jos tarvitsee tehdä jotain mitä nainen ei itse välitä tehdä, sitten ilmoittaa miehelle hyvin käskevään sävyyn mitä haluaa. Suoraan sanoen, tästä naisesta on tullut oikein viheliäinen ämmä, lapsen ja äitiyden varjolla pomottaa ja pompottaa toisia. Mies pysyttelee illat ja vkl:t pois kotoa, kotona ollessaan vaikuttaa apaattiselta.
Mietin vaan että mitä tässä tapauksessa miehellä on mahdollisuutta tehdä, jos puhe ei auta ja kun on kuitenkin naimisiin menty, lapsi tehty, ja tarkoituksena kuitenkin yhdessä olla? Erota kuitenkin? Kärvistellä suhteessa? Hankkia rinnakkaissuhde että saa hetken kokea sitä oikeaa parisuhdetta mitä kahden aikuisen välillä oikeasti pitäisi olla?- eurrreutuer
Toivottavasti mies ottaa eron ja saa toimivan yhteishuoltajuuden. Tai sitten keskustelee asiat parempaan kuntoon, minkä onnistumista vähän epäilen.
- Jäitä hattuun
Oletko kuullut asiasta vain miehen kertoman version eli onkohan tuo koko totuus? Oletko kuullut myös vaimoa ja hänen näkemystään? Ei kai tilanne ole sellainen, että tuo mies yrittää päästä kanssasi vällyjen väliin käyttämällä tätä ikivanhaa kikkaa "vaimoni ei ymmärrä minua". Jos niin on, niin olehan varovainen. Miehet ovat kautta aikojen kertoneet puolitotuuksia vaimoistaan saadakseen välillä vierasta naista. Moni hyväuskoinen nainen alkaa ukkomiehen lohduttajaksi, kun mies tarpeeksi satuilee kuinka kamala vaimo hänellä on. Totuus usein paljastuu vasta myöhemmin.
- .......
Vaikkei sitä haluttaisi myöntää niin alitajuisesti "toisena naisena" olo kiihottaa monia naisia. Sehän on todiste naisen viehätysvoimasta että saa vietyä varatun miehen.
- hauska hemmo
- Tyttönen_82
Ei ei, ei ollenkaan sellainen juttu. Mies ei ole sanonut/valittanut mitään (ainakaan minulle), mutta nainen kuuluu tuttaviini ja sivusta tämä tilanne on huomattu.
- 5660393343
Naiselle mies on vain väline, jonka avulla hankitaan lapsi, kun lapsia on saatu haluttu määrä, mies on sen jälkeen tarpeeton.
- Tyttönen_82
"Naiselle mies on vain väline, jonka avulla hankitaan lapsi, kun lapsia on saatu haluttu määrä, mies on sen jälkeen tarpeeton."
No, ei se aina niin mene, mutta ikävä kyllä sellaisia naisia näyttää olevan. Lapsen avulla on sitten hyvä pompottaa ja kiristää miestä ja vähän muutakin tuttavapiiriä, koska lapsen takia (olevinaan) siihen on oikeus. - ...................
En hyväksyisi. Sen tiedän omasta kokemuksesta, että houkutusta saattaa tuntea tietyissä tilanteissa. En pettäisi edes kostoksi, se on vain lapsellista, eikä palauta menetettyä luottamusta.
Itse lähden siitä, että pettäminen tarkoittaa parisuhteen päättämistä. Jos mulle tulis fiilis, että nyt tarvii saada toista naista niin pistäisin suhteen poikki ja "pettäisin" vasta sen jälkeen. Samaa odottaisin toiselta. Sattuu vähemmän molempiin.
Niin, ja siinä vaiheessa kun tulee pakottava tarve pettää niin uskoisin, että ongelmista on jo puhuttu mutta niihin ei oo löytynyt molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua.
Ainoa poikkeus vois olla, että toinen on niin kännissä ettei edes tajua mitä tekee.- & sama toisin p.
Jos olisin suhteessa ja loukkaantuisin vakavasti niin, että seksihommat eivät enää onnistuisi naista tyydyttävällä tavalla, niin hyväksyisin tyttöjen reissut "don't ask, don't tell" periaatteella ennemmin kuin suhteen poikki panemisen.
- Kunnian mies
Jos nainen on toisen miehen nussima niin ehdottomasti hyväksyn jos mies käy vieraissa tai vaihtaa parempaan (siis nuorempaan/kauniimpaan).
Johan siinä on nainen pettänyt ensin miestään.- Kunnian nainen
No johan olet idiootti. Ei se nainen ole miestään pettänyt millään lailla.
Toki sinulla on hieman kieroutunut käsitys kaikesta parisuhteeseen liittyvästä yms mutta ei aiemmin seurustellut nainen ole millään tavalla pettänyt uutta miestään.
Tuolla periaatteellasi voidaan sanoa myös, että mies olisi edellisessä suhteeseesaan pettänyt tätä uutta naista. Valitan, miehet ei ole etuoikeutettuja eikä parempia ihmisiä missään välissä kun parisuhteessa ollaan.
Jos on sovittu yhteistuumin ettei petetä eikä suhde ole avoin niin silloin ei petetä.
Toisekseen, sinulle ilmeisesti naisen kohdalla merkitystä on vain ulkonäöllä, ei millään muulla. Eli olet pinnallinen mies, rakastut vain ulkonäköön et naiseen itseensä. Et näin ollen voi tuntea todellista rakkautta, jossa toinen hyväksytään sellaisenaan, vikoineenkin. Sinä et taida kyetä siihen..
Ja ap:n aloitukseen, en hyväksy pettämistä kummankaan puolelta.
- 23+7
Elämässä tulee eteen kaikenlaista riippumatta hyväksynkö minä tai en. Pettäminen on joka tapauksessa inhimillistä toimintaa.
- sir_von_baughen
niiin,itse en hyväksyisi suhteessa kumpaistakaan,en pettämistä enkä rinnakkaissuhteita.Itse en sellaisia harrasta jotenka ei toinenkaan.Eri asia on sitten jos jotkut sopivat että on avoinsuhde ja että saa käydä ns.vieraissa.
Edes vaikka toinen pettäisi niin ei ole se ole kyllä kauhean aikuista lähteä hakemaan "kostoa" toisen teolle.Kyllä siitä pitää päästä yli puhumalla ja jos on luottamus todella mennyt niin sitten ero.
Tuossa kertomassasi tapauksessa niin miehen kannattaisi ottaa laukkunsa ja lähteä.Ei parisuhteessa kumpikaan saa olla mikään dominansi jonka mukaan toinen hyppii.Ja toisekseen,kyllä sillä miehelläkin on oikeus siihen lapseen,olla isä joten saisi sitten vaikka vkloppu isä oikeudet.
Jos mies haksahtaisi rinnakkaisuhteeseen niin se kiemurtaisi vain entisestään tilannetta,joten ei sekään ole hyvä ratkaisu eikä toisaalta edes oikeutettu.Vaikka toinen onkin hirviö.Sillon vain pitää osata lähteä omille teilleen. Antamassasi esimerkissä, en hyväksyisi sen enempää kuin oikeastaan missään muussakaan tilanteessa.
Se äijän kannattas vaan kattella uutta muijaa kokonaan... Ensin tuon jätettyään.- ei ei ei
En hyväksy pettämistä kun kyse on kuitenkin oikeasta parisuhteesta eikä mistään panosuhteesta ja seksikaveruudesta.
Onhan se vähän kurjaa jos toinen muuttuu noinkin radikaalisti suhteen aikana, mutta itse olen kuitenkin sitä mieltä että jos tilanne menee noinkin pahaksi niin ei se siitä pettämällä yhtään parana. Sama erota ja yrittää tulla keskenään toimeen lapsen ollessa paikalla, tuollainen pettämistä sisältävä riitaisa suhde on varmasti huonompi vaihtoehto lapsen kannalta kuin avioero. En hyväksy missään muotoa ellei asiasta ole sovittu yhteisesti etukäteen. Mun motto on että kerran pettäjä on aina pettäjä, se on suhteen loppu jos sille tielle lähtee.
- 1234567890jhhjjh,
Ei kannata alkaa pettämään vaan sama erota kun tilanne menee noin huonoksi.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701093
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294525Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49477
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53464