Kuinka monen kanssa voi?

Sinkkuneito2

Siis, kysymys kuuluu, kuinka monen kanssa voi käydä treffeillä samanaikaisesti ilman että se on sopimatonta? Jos ns. suhde ei ole vielä edennyt intiimille tasolle. Vai onko vanha sääntö "yksi kerrallaan" paras?
Jos menee esim. perjantaina leffaan yhden kanssa,lauantaina toisen kanssa ulkoileen ja sunnuntaina kolmannen kanssa syömään ja mikään noista ei ole vielä edennyt pidemälle.

37

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rajaa ei ole, tai sanotaan mielummin, että kaikki käy kunhan se omasta mielestään on vielä hauskaa. Liika käy jo melkein työstä ja kaikki muu jää vähemmälle.

      Ainut sääntö mikä mielestäni edelliseen pätee on se, että myös kumppanin/kumppanien tulee tietää kantasi asiaan, eikä siitä puhuessa sovi kusettaa tai antaa tyhjiä lupauksia. Hän saa sitten itse päättää jatkaako vai ei.

      Henkilökohtaisesti jätän kaikki puheet yhteisestä tulevaisuudesta sitten siihen vaiheeseen kun olen itse valmis sitoutumaan. En puhele muista naisista toiselle paitsi jos toinen sattuu kysymään ja silloinkaan en todellakaan suostu tekemään mitään vertailuja, epäkohtelias ei kannata olla.

      Isoimpia virheitä mitä voi tehdä on ruveta olettamaan asioita perusteella: "koska minä ainakin toimisin näin" tai vetää johtopäätöksiä olemattomista sivulauseista.

      Hauskaa treffailua, toivottavasti osuu sopiva mies kohdalle! :)

    • Sinkkuneito2

      Kiitos nätistä vastauksesta ja hyvästä mielipiteestäsi.

      Loukata en toki tahdo ja vertailua en tee,paitsi niin että kenen kanssa todella synkkaa ja mietin ihan itsekseni sitä.
      Luulen,että kun on valmis menemään pitemmälle ja toteaa pitävänsä jostakin erityisesti, sääntöä yksi kerrallaan voisi käyttää.
      Kiitos, toivotaan näin. Hyvää syksyä Sinullekin.

    • ..............

      Ihan oman fiiliksen mukaan, mutta omalta kohdaltani voin todeta että menee mielenkiinto naiseen jos saan tietää että tapailee monia miehiä yhtä aikaa. Eli jos tällainen ajattelu on mielestäsi "vanhanaikaista" tai "ahdasmielistä" niin tapaile vaikka sataa miestä kerralla, jos siltä tuntuu.

    • Sinkkuneito2

      Kiitos mielipiteestäsi,ei se minun mielestäni ole vanhanaikainen,uskoaksi aivan oikeanlainen.
      Tarkoitin kysymykselläni kun tapaa esim, yhden miehen deittisivuilla,toisen vaikka nyt kuntosalilla ja etc, molemmat ovat mukavia ja tahtoisi tavata toisen kerran, niin onko soveliasta siinä vaiheessa tavata useampaa.
      Ymmärrän,että kun ja jos tapaa useammin ja deittailu on jatkuvaa,niin siinä loukataan, jos useamman kanssa on,en tahtoisi miehen tekevän niin minullekaan.

      • Häh ja täh

        Tarkoitin kysymykselläni kun tapaa esim, yhden miehen deittisivuilla,toisen vaikka nyt kuntosalilla ja etc, molemmat ovat mukavia ja tahtoisi tavata toisen kerran, niin onko soveliasta siinä vaiheessa tavata useampaa.

        Miksi ihmeessä ei olisi? Eihän nuo miehet ole tuossa vaiheessa kun vasta tuttuja jos edes sitä. Saahan ihmisellä olla useita kavereita ja tuttuja yhtäaikaa.

    • Sinkkuna minäkin

      Tuo on varmaan jokaisen itse päätettävissä. Jos olet itse sitä mieltä että on ok käydä vaikka viiden miehen kanssa treffeillä peräkanaa, niin sehän on sinun oma päätöksesi. Ketään muuta et voi kuitenkaan pakottaa sitä hyväksymään, eli jos se ei jollekin miehelle sovi, niin hän ei sitten varmaan halua enää sinua tapailla ja siihenhän hänellä on täysi oikeus.

      Omasta mielestäni määrä riippuu siitä, että missä vaiheessa mennään. Jos kyseessä on kaikkien kanssa ekat treffit, niin mikäs siinä. Eihän ne yhdet treffit mitään seurustelua ole. Jos taas tapailee useampaan kertaan montaa samaan aikaan, niin aletaan liikkua jo vähän harmaalla alueella.

      Itse en ole pahemmin noihin ongelmiin törmännyt. Käyn treffeillä naisen kanssa ja jos ei homma toimi, niin treffailu ei jatku, jolloin voin keskittyä johonkin muuhun. Jos taas nainen tuntuu kiinnostavalta, niin en minä silloin edes halua muita tapailla. Olen sitä mieltä, että jos aina vaan etsii "parempaa", eikä keskity keneenkään, niin ei suhde ei pääse koskaan edes kunnolla kehittymään ja päätyy ainaiseen treffailukierteeseen. Voihan se seuraava olla aina parempi ja sitä seuraava ja sitä seuraava... Se taitaakin olla yksi ns. ikisinkkujen perisynti. Hamutaan aina vaan parempaa ja parempaa, eikä mikään "riitä".

      Tärkeintä minusta on se, että pelataan avoimin kortein. Jos tapailee samaan aikaan muitakin, niin ei sitten esitä, ettei tapaile, vaan kertoo sen avoimesti. Salailusta ja valehtelusta jää kaikille huono maku suuhun.

      • ....................

        Noin minäkin teen.

    • ghjghjghj

      4 on maksimi. Sen yli ei kannata mennä.

    • sillitrooli

      Jos suudelmia on vaihdettu yhdenkään osapuolen kanssa (puhumattakaan, että seksiäkin harrastettu), niin minä käsitän sen sen pettämiseksi, että nainen käy muiden miesten kanssa treffeillä.

      Se taas, että nainen "antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa" näille kaikille treffailtavilleen, ei ole pettämistä, mutta on sekin väärin. Mies ajattelee ekoista ja tokista treffeistä, että kyllä se taitaa olla kiinnostunut, nyt täytyy päästä pussaamaan sitä seuraavalla kertaa viimeistään. Sitten kolmansilla treffeillä nainen joko kertoo tapailevansa muita, parempia miehiä, tai antaa pakit jollain äärettömän typerällä ja naistyypillisellä selityksellä, "ei ole kemiaa". Mies on murtunut, koska ajattelee, että teki jonkun virheen juuri ratkaisevalla hetkellä, vaikka tosiasiassa nainen vain leikki hänen kanssaaa koko ajan.

      Missä se naisten kuuluisa empatiakyky on?

      • Epäempaattinen tyttö

        "Mies ajattelee ekoista ja tokista treffeistä, että kyllä se taitaa olla kiinnostunut, nyt täytyy päästä pussaamaan sitä seuraavalla kertaa viimeistään."

        Miehen katteettomat kuvitelmat eivät ole naisen syytä. Jos mies päänsä sisällä kuvittelee naisen kiinnostusta, jota ei ole, niin ikävä juttu.

        "Sitten kolmansilla treffeillä nainen joko kertoo tapailevansa muita, parempia miehiä, tai antaa pakit jollain äärettömän typerällä ja naistyypillisellä selityksellä, "ei ole kemiaa"."

        Ei ole erityisen huutava vääryys tämäkään. Naisella ei ole velvollisuutta aloittaa seurustelusuhdetta, vaikka olisi peräti kolmansille treffeille menty. Edes miehen erityisen vilkas mielikuvituskaan ei tarkoita sitä, että naisella ei ole oikeutta käydä kahvilla kenenkään muun kanssa. Sinun mielestäsi varmaan miehelle kuuluisi antaa jotain mielikuvitusbonusta.

        "Mies on murtunut, koska ajattelee, että teki jonkun virheen juuri ratkaisevalla hetkellä, vaikka tosiasiassa nainen vain leikki hänen kanssaaa koko ajan."

        Vai että mies murtuu. Mitäs jos mies yrittäisi olla kuin mies eikä mikkihiiri? Jos käy jonkun kanssa kolme kertaa kahvilla, niin kyllä täytyy olla harvinaisen tonttu, jos kuvittelee, että se varmastikin merkitsee jotain vakavan suhteen alkua. Eikä kyse välttämättä ole mistään leikkimisestä, vaan nainen on vain hyvän hyvyyttään antanut miehelle lisäaikaa ja ajatellut, että ehkä tuostakin tyypistä paljastuu jotain mielenkiintoista. Kolmannella kerralla sitten hän huomaa, että ei tästä mitään tule, ja sanoo sen ääneen.

        "Missä se naisten kuuluisa empatiakyky on?"

        Minulla se varmaan on erityisen alikehittynyt. En tosiaankaan osaa tuntea empatiaa sellaista tyyppiä kohtaan, joka kuvittelee, että parilla treffeillä käynti sitoo vastapuolta ja on lupaus jostain suuresta. Ja sitten tyyppi vielä mikkihiirimäiseen tyyliin selostaa kärsineensä vääryyttä, kun nainen dumppaa hänet.

      • Yli 1 miestä = huora
        Epäempaattinen tyttö kirjoitti:

        Hyi kun olet inhottava ihminen.

        Tässä esimerkissämme voisi kysyä, että miksi nainen esittää miehelle olevansa kiinnostunut? Ja miksi nainen valehtelee miehelle siitä, miksi treffailu ei jatku?

        Kokeile joskus ihan oikeasti miettiä, miltä tekosi tuntuvat miehistä. Kokeile miettiä, jos sinulle tehtäisiin aina niin kuten sinä teet miehille.

      • Luolainen-Rai
        Epäempaattinen tyttö kirjoitti:

        "Mies ajattelee ekoista ja tokista treffeistä, että kyllä se taitaa olla kiinnostunut, nyt täytyy päästä pussaamaan sitä seuraavalla kertaa viimeistään."

        Miehen katteettomat kuvitelmat eivät ole naisen syytä. Jos mies päänsä sisällä kuvittelee naisen kiinnostusta, jota ei ole, niin ikävä juttu.

        "Sitten kolmansilla treffeillä nainen joko kertoo tapailevansa muita, parempia miehiä, tai antaa pakit jollain äärettömän typerällä ja naistyypillisellä selityksellä, "ei ole kemiaa"."

        Ei ole erityisen huutava vääryys tämäkään. Naisella ei ole velvollisuutta aloittaa seurustelusuhdetta, vaikka olisi peräti kolmansille treffeille menty. Edes miehen erityisen vilkas mielikuvituskaan ei tarkoita sitä, että naisella ei ole oikeutta käydä kahvilla kenenkään muun kanssa. Sinun mielestäsi varmaan miehelle kuuluisi antaa jotain mielikuvitusbonusta.

        "Mies on murtunut, koska ajattelee, että teki jonkun virheen juuri ratkaisevalla hetkellä, vaikka tosiasiassa nainen vain leikki hänen kanssaaa koko ajan."

        Vai että mies murtuu. Mitäs jos mies yrittäisi olla kuin mies eikä mikkihiiri? Jos käy jonkun kanssa kolme kertaa kahvilla, niin kyllä täytyy olla harvinaisen tonttu, jos kuvittelee, että se varmastikin merkitsee jotain vakavan suhteen alkua. Eikä kyse välttämättä ole mistään leikkimisestä, vaan nainen on vain hyvän hyvyyttään antanut miehelle lisäaikaa ja ajatellut, että ehkä tuostakin tyypistä paljastuu jotain mielenkiintoista. Kolmannella kerralla sitten hän huomaa, että ei tästä mitään tule, ja sanoo sen ääneen.

        "Missä se naisten kuuluisa empatiakyky on?"

        Minulla se varmaan on erityisen alikehittynyt. En tosiaankaan osaa tuntea empatiaa sellaista tyyppiä kohtaan, joka kuvittelee, että parilla treffeillä käynti sitoo vastapuolta ja on lupaus jostain suuresta. Ja sitten tyyppi vielä mikkihiirimäiseen tyyliin selostaa kärsineensä vääryyttä, kun nainen dumppaa hänet.

        You go, Gurli!

        Miehen pitää olla Mies isolla M:llä ja kätkeä tunteensa niin kuin isänsä ja isänsä isä häntä ennen ja hänen isänsä ja niin edelleen hamaan ihmiskunnan alkuhämärään saakka.

        Minkä luolamies on luolassaan oppinut, sitä ei nykyajan Mikki Hiiret muuksi muuttako.

        Ugh! Olen puhunut.

    • Nainen joka tapailee

      useampaa kuin yhtä miestä kerrallan on lutka!

      • En nyt menisi ihan noin pitkälle mutta samoilla linjoilla vissiin ollaan.
        Minulla vain ei ole piirunkaan vertaa kiinnostusta häntä kohtaan.

    • Raja on.

      Tai no riippuuhan se niistä treffattavista, mun kanssa se on tasan 1.
      En minä sitä yhtä kertaa enempää tapaisi, jos huomaisin, että joku toinen on deittailtavana samaan aikaan. Ei siinä mitään jos tortaina oli joku, jos tuota ei ole tarkoitus tavata uudestaan. Jos hänet on tarkoitus tavata uudestaan, minua ei tapaa enää uudestaan.

      Saahan sitä tapailla vaikka tusinaa saman aikaisesti, minä vain en ole yksi niistä.

      • ...........

        Kerrankin Hahmotelma puhuu asiaa!

      • Komppaan, samanlainen vastaus mulla myös.

      • ........... kirjoitti:

        Kerrankin Hahmotelma puhuu asiaa!

        Pyh. Sä vaan et seuraa mun laukomisiani tarpeeksi.

    • Sinkkuneito2

      Kiitos kommenteista.
      Aika hankalaa "löytää" se oikea,mikäli huomio nämä muutaman fiksun miehen jälkeen tulleet miesten kommentit deittailusta,joko olet sen yhden kanssa,jonka kera menit yhdesti kahville tai olet suttura. Aika jyrkkää,miten voi tavata uusia ihmisiä jos asioita ajattelee näin musta- valkoisesti?

      "Epääempaattinen tyttö" puhui sinällään asiaa,ehkä jyrkästi sanottuna,mutta näin se on. Uskon,että valtaosa miehistäkin ajattelee treffien jälkeen että "kiva likka,voisin mennä uudestaan ja tutustua lisää". Mutten usko että kahvikupin jälkeen soittaa Äidilleen,että noh, tässä se sitten vaimo löytyi minullekin.

      Olettamuksena,että olen käynyt miehen kanssa leffassa ja siitä rupean jo häitä suunnittelemaan,ei ole lienet ihan realistinen,mutta muutoin olen siis maksullinen nainen tai jako.
      Hankalaa.

      • Jyrkkää kyytiä

        No jos menee sen yhden kanssa kahville niin käy sen kanssa kahveilla niin kauan aikaa kun toteaa että ei kiitos, sitten menee seuraavan kanssa kahville.

        "miten voi tavata uusia ihmisiä jos asioita ajattelee näin musta- valkoisesti?" Helposti. Yksi kerrallaan.

        Kukaan mitään häitä ala suunnittelemaan, mutta sellainen "unelmien poikamiestyttö" -tyyppinen ihmissuhdeshoppailu missä testaillaan eri miehiä ja valkkaillaan, että "eih, mä haluunkin ton tumman, se sopii niitten makkarin verhojen kanssa paremmin kun toi vaalee", niin sellainen hyvin vastenmielistä.

    • tuula-neiti

      Yksi mies katsotaan kerralla loppuun, tuleeko siitä mitään vai ei. Tuntisin itseni lutkaksi jos tapailisin montaa yhtä aikaa.

    • 26v

      niin,itse en deittaile kuin yhtä kerrallaan.Mutta,ei tuo mun mielestä kyllä ketään loukkaa jos vaikka kävisit viiden kanssa yhtä aikaa yhdillä treffeillä.
      Mutta,kyllä mun mielestä siinä vaiheessa kun käy jonkun kanssa toisilla treffeillä ja kiinnostut toisesta todella on reilua kaikkia kohtaan laittaa ylimääräiset viritykset poikki.

    • ENFP-nainen

      Olen ja olen aina ollut tässä suhteessa vanhanaikainen: yksi kerrallaan. Muu ei tuntuisi hyvältä, omatunto vaivaisi ja se vaikuttaisi vuorovaikutuksen väkisinkin. En näe, että treffailu sitoo kumpaakaan osapuolta millään tavalla, mutta katson että "yksi kerrallaan"-säännön olevan toisen kunnioittamista ihmisenä.

      En usko, että toiselle ihmiselle oikeasti antaa mahdollisuutta, jos on monta rautaa samanaikaisesti tulessa. Yleensä sen onko syvempää kiinnostusta näkee parissa tapaamisessa eli lyhyen ajan rauhoittaminen ei pitäisi olla kovin iso uhraus keneltäkään.

      Mutta meitä on monenlaisia ja jokaiselle sallittakoon valita oma tyylinsä.

    • 10+9

      En mä oikein tiedä onko meidän miespuolisten otusten järkeä edes vastata tähän. Kuinka monellä käsi sydämellä on ollut edes niin monta naista kiinnostunu tapaamaan, että olis edes mahdollista sopia kahdelle tai kolmelle päivälle peräkkäin treffejä eri naisen kanssa?

      Se, että saa edes yhden uuden naisen kiinnostumaan tapaamisesta vaatii niin hirmusen määrän miestyövuosia, ettei kyllä saman kuukauden siään mitenkään useampaa ehdi.. Saati sitten samalle viikonlopulle..

      Eiköhän toi mahdollisuus pyörittää useampaa säätöä rajoitu lähinnä noihin naispuolisiin otuksiin, joilla on tota kysyntää hieman enempi kuin meillä tavallisilla miehillä. Voi olla tyytyväinen, jos saa sovittua edes kolmet treffit samalle vuodelle :)

    • Sinkkuneito2

      Miten kahvilla käyminen tai vaikka ne ensitreffit eroaa netin deitti sivustoista, jutellaanhan sielläkin useamman kanssa ja jos sieltä lähdetään treffeille,niin ei kait sitä automaattisesti oteta profiilia pois?
      Joten minun päätökseni on,että käyn ne kaikki kolmet eka treffit ja mietin kenen kanssa menen seuraaville ja voihan olla etten saa vastakaikua, tulee pakit samantein.
      Siitäkin huolimatta menen,sillä sänkyyn asti ei ole päämääräni ensimäisten taikka edes toisten,kolmansien jälkeen.
      Ja en usko yllä olevan sanoihin miesten mahdottomuudesta saada treffiseuraa,luottaa vaan itseensä, eikä ole pessimisti.

      • John Rambo

        No eihän se mitään mahdotonta ole, mutta kyllä naisten deittielämä on melkoista kruisailua verrattuna miehiin. Pyyntöjä satelee solkenaan ihan tavisnaisille.

    • ~cissi~

      Mulla on ohjenuorana ollut käytännöllisyys ja ajansäästö. Jos kerran varaan illan vapaaksi ja laittaudun, niin kannattaahan siihen ottaa kolmet ensitreffit kun vaan sopii etukäteen, että nähdään kompaktisti.

      Ja yksi pääsee jatkoon, jos sekään.

      Ei tossa sun kolmen kanssa treffailussa mitään sopimatonta ole, mutta mä en jaksais joka päivä, kun saman voi puristaa yhteenkin iltaan.

      • Sinkkuneito2

        Kiitos. Hyvin sanottu.

    • Sinkkuneito2

      Ja lisätäkseni edelliseen,minä olin aloitteen tekijä kaksissa sovituissa treffeissä,ei mies.
      Haaremia en aio perustaa vaan katson kenen kanssa minun itseni on kiva olla ja toivon että myös toinen osapuoli ajattelee samoin.

      • AAA+++

        Kiva kuulla että teet aloitteita sinua kiinnostaville miehille etkä turhaan tarraudu typerään ajatukseen, että vain mies voi tehdä aloitteita. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan miehen.

    • Sinkkuneito2

      Kiitos, kivasti sanottu.
      Jos jään odottamaan,että se mies tekee aloitteen,tulee siinä jo ensimäinen olettamus ja miehen ei tarvitse osata lukea minun ajatuksia,minä voin kertoa ja jos on kiinnostava mies ja vielä vapaakin,niin miksi ei?
      En minä kaadu jos pakit tulee,harmittaahan se,mutten muodosta siitä yleistä käsitystä miehistä tai/ja se heikennä minun naiseuttani,ajattelen vaan,että hän ei viihtynyt minun seurassani ja hyvä niin hänelle,vääränlaiseen ihmiseen ei kannata aikaa tuhlata ja yrittää josko.

    • Noor mees

      Ei kai tuohon sopivaan määrään mitään valmista vastausta ole. Kunhan nyt vain kerrot miehille, missä ollaan menossa, niin siitä näet, häiritseekö tilanne heitä vai ei. Onhan se ainakin jossain nettitreffeillä ihan normaalia, että kysellään, miten paljon sait vastauksia, miten monelle vastasit ja oletko sopinut/sovitko monetkin treffit. Näinkin jo pääsee kartalle siitä, missä mennään ja mikä on oma asema.

      Itse pidän kyllä tosiaan turhan jäykkänä tuota "vain yksi kerrallaan" -ajatusta. Siihen kuuluu kai jotenkin näkemys, että treffit ovat juhlallinen tapahtuma. Minun näkökulmaani vaikuttaa varmasti se, että olen ehtinyt ravata treffeillä niin paljon parin viime vuoden aikana, joten minusta se on alkanut tuntua enemmänkin melko arkipäiväiseltä tapahtumalta - ei sen kummemmalta kuin kahvilla tai kaljalla käynti. Eli jos on vaikka lauantaiksi sovittu nettitreffit, mutta perjantai-iltana eri sukupuolta oleva puolituttu tulee kaupungilla vastaan ja sanoo, että mennäänpä terassille ottamaan parit, tulisiko siitä kieltäytyä ollakseen "uskollinen" lauantain deitille? Koska minusta tuo terassille meneminen ei oikeastaan eroa juuri mitenkään nettitreffeistä - voihan sekin johtaa vaikka mihin, kuten siihen että ilta loppuu yhteisessä osoitteessa...

      Ongelmana siis taitaa olla lähinnä se, että sana "treffit" herättää eri ihmisissä niin erilaisia mielikuvia. Jos joku käy sellaisilla kerran tai kaksi vuodessa, ja se treffeille pääsy vaatii vielä suuren määrän työtä ja tuloksettomia yhteydenottoja esim. nettideitin kautta, niin on ihan ymmärrettävää, että toiveet ja odotukset nousevat aika korkealle. Eli tietty epätasapaino tässä treffailukuviossa varmaan on naisten ja miesten välillä, naisten hyväksi.

      Mutta itsekin olen siis käynyt naisten kanssa "ristikkäin" treffeillä jonkin verran. Tyypillinen tilanne on ollut juuri sellainen kuin tuossa edellä kuvasin, että netin kautta olen sopinut yhdet treffit jollekin viikolle, ja sitten "oikeasta elämästä" eli baarista, tuttujen kautta tms. on tullut toiset treffit siihen samoille päivämäärille. Välillä nettideitistäkin tulee näitä päällekkäisyyksiä, jos useampi nainen vastaa ilmoitukseeni samoihin aikoihin. Osittainhan tämä on myös ajankäyttökysymys, eli tuntuisi aika hölmöltä käydä kolme viikkoa kahvilla melko kiinnostavan Maijan kanssa ja lähettää hyvin kiinnostavalle Tiinalle tylyhkö viesti: "Viestisi ja profiilisi vaikuttavat hyvinkin kiehtovilta, mutta palataan asiaan ehkä kolmen viikon päästä, minulla on tässä nyt yksi toinen juttu kesken, ja jos siitä ei tule mitään, niin sitten on sinun vuorosi."

    • Jos on tosissaan kiinnostunut jostakusta yhdestä henkilöstä, niin tuskin edes haluaa tapailla muita samaan aikaan.

    • tw4areterawt

      Näyttäis siltä että suo Sinkkuneito2 ei tullut kysymään niinkään mielipidettä tai tekemään ratkaisua vaan hakemaan vahvistusta jo valmiiseen päätökseensä. Sen huomaa siitä että hän kiittää hyvistä neuvoista niitä jotka kehottaa deittailemaan useita miehiä yhtä aikaa, ja sivuuttaa muut mielipiteet jollain "kiitos, mutta aika jyrkkä mielipide" -kommentilla.

      Jos sitä mulukkua on nyt niin paljon tarjolla niin posket pullolleen nyt sitten vaan, niin ei vanhempana (rupsahtaneena) enää kaduta.

      (Miinuksia odotellessa.)

    • GG

      Ymmärrän kyllä sitä, että varsinkin ekoilla treffeillä käy useamman kanssa yhtäaikaa. Vähän turhan jäykäksi menee, jos täytyy katsoa yksi kortti loppuun asti ennen kuin tapaa seuraavan. Kun tietää kuka kiinnostaa eniten, eiköhän sitä siirry luontevasti tapailemaan sitä sitten vain.

      Itse ainakin odottaisin että nainen ilmaisee jotenkin, ettei mies ole ainoa tapailtava. Ja päinvastoin.

    • Sinkkuneito2

      Sinkkuneito2 kiittää kommenteista, puolesta ja vastaan.. Minulla on takana pe Hra A.n ja eilen Hra B:n kanssa EKAt tapaamiset ja kivaa oli, molemmat fiksuja miehiä. Tänään on Hra C.
      Kyllä maa on pullollaan hyviä herrasmiehiä joiden kanssa on kiva jutella ja tutustua.
      Mihin se johtaa ei voi tietää,mutta sitten se on vaan yhden kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      421
      2502
    2. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      88
      2345
    3. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      226
      1679
    4. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      167
      1490
    5. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      70
      1350
    6. T mies missä oot

      T mies pääsetkö lähtemään sieneen villasukat tein sulle 💕🐶
      Ikävä
      83
      1297
    7. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      89
      1285
    8. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      86
      1229
    9. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      1085
    10. Homouden synti

      Kerrotaan faktoja alkuun. On olemassa vain kaksi sukupuolta ja aviolIiitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välin
      Luterilaisuus
      286
      1065
    Aihe